Hiuksista => Hiusten värjäys => Aiheen aloitti: miolla - 12.03.11 - klo:14:03

Otsikko: Colour B4
Kirjoitti: miolla - 12.03.11 - klo:14:03
Moni on Colour B4:ia jo käyttänyt, mutta käyttäjäkokemukset ovat levittyneet ympäri foorumia eri aiheisiin ja löytyvät vain haulla. Jos aloitettais oma aihe ihan vain Colour B4:ia varten, niin suurempi yleisökin saa tiedon "uudenlaisen värinpoiston" olemassaolosta ja käyttäjäkokemukset keskittyisi yhteen paikkaan, eikä olisi siroiteltuna ympäri foorumia.

Näin tuote esitellään Yhteishyvän sivuilla:
"Jos olet tyytymätön hiustesi värjäykseen, tai haluat värjätä hiuksesi uudestaan, mutta et halua ottaa riskiä päällekkäisistä hiusväreistä, Colour B4 auttaa saamaan takaisin alkuperäisen hiusvärin.

Hiusten värjäyksessä etenkin kestoväreillä pienet värimolekyylit tunkeutuvat hiussuomujen sisälle. Kun ne reagoivat hapen tai vaikutinaineiden kanssa, värimolekyylit laajenevat ja jäävät loukkuun hiuksen sisälle.

Colour B4 -tuotteissa hyödynnetään kemiallista prosessia, jossa värimolekyylit pienennetään taas alkuperäiseen kokoonsa, ja väri voidaan yksinkertaisesti huuhdella pois hiuksista, koska kutistetut värimolekyylit mahtuvat taas ulos hiuksen sisältä.

Aktivointiaine ja värinpoistaja toimivat yhdessä värimolekyylien pienentäjinä, ja avainasemassa oleva huuhtelu sekä hoitoaine varmistavat, että värimolekyylit saadaan ulos hiuksesta, ja hiuksen Ph-arvo palautuu optimaaliseksi."


(http://t1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSj5KiivJCXiDFH6HaTebtxyiov831MZNROJz9KZngHNpZK0OEh0w)

Colour B4 Extra Strength:
A-pullo aktivaattori: vesi, sodium hydroxymethanesulfinate, polysorbaatti 80, hydroksietyyliselluloosa, glyseriini, bentsyylialkoholi, methylchloroisothiazolinone, methylisothiazolinone

B-pullo poistoaine: vesi, sitruunahappo, cetearyl alkoholi, hydroksietyyliselluloosa, cocamidopropyl hydroxysultaine, glyeriini, polysorbaatti 80, parfyymi, bentsyylialkoholi, methylchloroisothiazolinone, methylisothiazolinone, CI42090, CI19140 FDC

C-pullo viimeistelyaine: vesi, cocamidopropyl betaiini, natrium coco-sulfaatti, glyseriini, natriumlauryylisulfaatti glukoosi karboksylaatti, piidioksidi glukosidi, decyl glukosidi, natriumvetykarbonaatti fosfaatti, dimethicone copolyol, parfyymi, methylchloroisothiazolinone, methylisothiazolinone, natrium kloridi, CI16255

A- ja B-pullon aineet sekoitetaan keskenään ja levitetetään hiusvärin lailla hiukseen, vaikutusaika 20 min. Nämä aineet käyttöohjeen mukaan pienentävät värimolekyylejä. Tämän jälkeen hiuksia huuhdellaan lämpimän veden alla vähintään 10 min. C-pullon ainetta levitetään hiuksiin ja vaahdotetaan, jonka jälkeen hiuksia huuhdellaan veden alla ainakin 5 min. Tässä vaiheessa pestään pois ne edellisessä vaiheessa pienentyneet värimolekyylit. Vaahdotus toistetetaan ja hiuksia huuhdellaan 2 min.

Laitoin omaa hoitoainetta, koska en muista nähneeni pakkaukseeen kuuluvaa hoitoainetta (Toim. huom. olin tosin hieman huppelissa, joten..).

Hiukset olivat C-pullon pesun jälkeen narskuvat, kuin syväpuhdistavan jälkeen, mutta silottuivat hoitoaineen jälkeen. Kuivattuaan huomasin hiusten kuitenkin olevan hieman tavallista kuivemmat, joten en toistaisi käsittelyä itselleni saman viikon aikana.

Mulla oli lähtökohtana Naturtintin 4-asteinen ruskea ja sen alla monesti kerrostettu Henna, joten kuuluin "riskiryhmään", pakkauksessa kun lukee suurella, että ei hennatuille tai orgaanisilla väreillä värjätyille hiuksille. Olin kuitenkin utelias ja lätkäisin värin silti päähän  :P Minulla on juurikasvua sentin verran, joten pyysin kaveria olemaan levittämättä väriä ihan tyveen. Lopputulos on jonikinlainen karamelliruskea, mun huonolla arvioinnilla joku 5.3-6.3, en osaa tuota pääsävyä oikein määritellä.

Ennen (salamalla otettu)
(http://i189.photobucket.com/albums/z48/miollan/millan010-1.jpg)

Jälkeen - eka salamalla, toka ilman salamaa
(http://i189.photobucket.com/albums/z48/miollan/millan002-2.jpg)(http://i189.photobucket.com/albums/z48/miollan/millan003-1-1.jpg)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ashlee - 12.03.11 - klo:17:11
laitoin tässä tunti sit sen colour B4 jutun ja loppujen lopuksi kaikkien huuhteluiden jälkeen huomaan et todellakin se toimii...
en vaan tajunnut ottaa kuvaa väristä ennen mutta osittain tumanruskea ja osittain punertava tukkani on nyt tummanvaalea kuparisella vivahteella. tulos oli niin yllättävän hyvä etten taidakkaan värjätä tähän päälle. suosittelen lämpimästi eikä hajukaan ollut yhtään kamala, lähinnä permisainetta muistuttaa  :ts
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kunis - 13.03.11 - klo:19:49
Kiva että tälle tuotteelle tuli oma lankansa! Itse käytin yhden paketin B4:ää reilu kuukausi sitten. Kerron tässä vielä muutamia huomioita käsittelystäni.

Pääsin melkoisen kerrostuneesta pikimustasta n. kutossävyyn, se siis palautti edellisen vaalennuksen tilanteen melkoisen yks yhteen. Hampuuseihin latvoihin tuo ei oikein vaikuttanut. Tulos ei ollut erityisen oranssi

Vanhan hennan tämä poisti asiallisesti, mutta indigolla värjätyt kohdat jäivät hieman vihertämään. Tämä kuitenkin peittyi myöhemmin.

Tein käsittelyn ohjeiden aikojen mukaan sillä erotuksella, että huuhdoin aina kymmenen minuuttia annettuja aikoja kauemmin. Lisäksi loppuhuuhtelussa huuhtelin vuoronperään syväputsarilla ja paketin c-aineella vuoronperään, yhteensä levitin aineita viisi kertaa päähän.

Uskaltauduin laittamaan samantien päälle kevyen tyven punapigmentoinnin jälkeen kestovärin, vaikka paketissa lukikin, että hiusten pitäisi antaa levätä ehkä jopa viikkoja. Laitoin hieman haluttua vaaleamman Garnier Nutrissen, joka vetikin toivotusti vähän koodiaan tummemmaksi.

Edit: Jäipi äsken sanomatta, että vahvempi B4 oli käytössä tosiaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Belle - 13.03.11 - klo:20:13
Itse käytin vahvempaa B4:sta ja sain 4-5-asteisesta tummanruskeasta kuparisen noin 6-asteisen. Noudatin paketin ohjeaikoja eikä haju ollut minusta mikään ihan hirveä. Lopputulos oli todella epätasainen, 3cm tyvestä jäi selkeästi vaaleammaksi kuin pituudet ja latvat. Päälihiukset vaalenivat paremmin kuin alahiukset.

Taustalla oli kaksi vanhaa Sante- käsittelyä ja siksi osa hiuksista ei varmaankaan suostunut luovuttamaan tummaa väriä -  tai sitten sitä oli vaan kertynyt niin paljon kun olen tummalla värjännyt pitkään. Lopputulos oli niin epätasainen ja karmea, että ei puhettakaan että olisi voinut jättää silleen.

Ensin yritin tasoittaa karmeaa tyven ja pituuksien värieroa Goldwellin 6K-vaahdolla, ei mitään vaikutusta - tyvi helotti oranssinkeltaisena edelleen eikä tummentunut yhtään. Laitoin sitten reilusti laimennetun Elean vaalean kuparin päähäni, VIRHE, pituudet ja latvat tummuivat takaisin lähtöpisteeseen, siis tummanruskeiksi, eivät punaista ole nähneetkään! V*tuttaa ihan sikana ja tekisi mieli uusia B4 käsittely, mutta pakko kai tätä on sietää ettei hiukset räjähdä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: miolla - 13.03.11 - klo:22:00
Voi ei Belle :(  Tosi harmillista kuulla, että jouduit kaiken säätämisen jälkeen takaisin alkupisteeseen. Oiskohan se just se Sante/ indigo/ henna joka teki lopputuloksesta niin epätasaisen? Ei varmaan voi olettaa B4:n poistavan noita kasvisvärejä, mutta noihin Eleaan ja Goldwelliin se vois varmaan toimia jos päätät uusia B4-käsittelyn.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Belle - 14.03.11 - klo:09:49
^ Jep, melkein olisi kannattanut sietää sitä epätasaisuutta koska lopulta kävi näin. Varmaan juuri ne Santen jämät aiheutti sen että tyven ja latvojen tummuusero oli niin huikea. Tyvikasvua oli värjätty joulukuun jälkeen normikestovärillä, eli siitä 3cm alueelta väri irtosi hyvin kun ei ollut alla Santea eikä kerrostunutta kestoväriä kuten latvoissa ja pituuksissa.

Ketutus on aika kova, kun vaalea kupari aiheutti sen että hiukset räjähti takaisin tummaksi. Epätasainenhan tämä väri on edelleen, sillä se 3cm tyvialue on nyt vaalean kuparinen ja muualta tummat  ::). Viikonloppuna tuli jo pari kommenttiakin aiheesta eli joku korjauskikka tähän pitäisi keksiä.   
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: tnn - 14.03.11 - klo:19:09
Onhan vahvempi B4 tuo, jossa on tuo harmaanvärinen paketti? Sokoksella kysyin myyjältäkin, eikä oikein osannut sanoa juuta eikä jaata, kumpikaan ei ollut kuulemma vahvempi.. Mutta päädyin ottamaan sitten sen missä luvattiin poistaa kerrostunut väri, eli tuo harmaa paketti. Pitää käydä hakemassa huomenna vielä toinen paketti, ei ehkä ihan vyötärömittaisiin hiuksiin riitä yksi ::)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: miolla - 14.03.11 - klo:21:15
Harmaa on juu se extra strength - vaikkei niin sanota edes paketissa ;D Puteli ei ollut tosiaan kovinkaan riittävä, joten kannattaa varmaan ostaa toinenkin.

Mun päässä alkaa sotasuunnitelma kehkeytymään: tavoite olisi näillä näkymin palata keinotekoisesti omaan väriiin. Eli taidan toistaa B4-käsittelyn ja sitten kun on rahaa mennä vaalentamaan ja värjäämään kampaajalle :) Jeejee.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ynccis - 15.03.11 - klo:08:36
kuinka pian tuon käsittelyn jälkeen uskaltais tehdä raita-aineella raitoja?? :)

 ajatuksena on et sais 3-tason tummanruskeesta omaan väriin joka on ehkä 6-taso ja sit siihen blondit raidat ja
sit sävy jollain suoravärillä/sävyttävällä hoitoaineella...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kunis - 15.03.11 - klo:16:31
Riippunee omasta tukan kunnostasi. Paketissa sanotaan, että ko. käsittelyn voi tehdä kolme kertaa, mutta sinä ei puhuta, että onko kyse samana päivänä vai esim. kuun sisällä tapahtuvasta käsittelyvälistä. Sensijaan pelkistyksen jälkeistä hapatteellista värjäystä neuvotaan odottamaan kauemmin. Kuitenkin jos sulla ei ole montaa käsittlyä ennen tuota 3-astetta, niin luulisi voivan tehdä hetipian.

Tällaisia lupauksia ei voi kuitenkaan antaa. Suosittelisin että laitat B4:n, ja pään kuivuttua katsot miltä tukan kunto näyttää. Jos on turhan kuiva, niin suosittelisin odottamaan jokusen viikon ja tehohoitamaan sen aikaa. Heti alkuun siis kannattaa varautua suoraväreihin jos tukan käsittelyhistoria on ollut värikäs, eli tukka saattaa olla kulunut.

^^^ Jouduin itekin katselemaan hyvän tovin noita paketteja, että kumpi on vahvempi. Minusta kummassakin oli joku aika superlatiivinen sana, joten toinen ei heti ensisilmäyksellä vaikuttanut erityisesti vahvemmalta. Ja maksoivatkin saman verran, niin ei siitäkään voinut päätellä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: tnn - 15.03.11 - klo:17:24
^^^ Jouduin itekin katselemaan hyvän tovin noita paketteja, että kumpi on vahvempi. Minusta kummassakin oli joku aika superlatiivinen sana, joten toinen ei heti ensisilmäyksellä vaikuttanut erityisesti vahvemmalta. Ja maksoivatkin saman verran, niin ei siitäkään voinut päätellä.
Kaiken lisäksi se paketin ennen/jälkeen -kuva oli tosi hämäävä - musta siinä regularissa oli paljon suurempi muutos jos niitäkin vertaili.. Piti hakea tänään vielä toinen paketti, vein muuten hyllyn viimeisen paketin vahvempaa ainetta ;D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: bambie - 18.03.11 - klo:23:08
Osaisiko joku sanoa miten tämä Colour B4 käyttäytyisi minun hiuksissani jotka on aikamoinen sekametelisoppa? :D Tilanne on se, että värjäsin hiuksia vuosikaudet tummanruskealla ja olen nyt vuoden kasvattanut omaa väriä joten sitä löytyy juuresta jo kymmenisen senttiä. Oma värini on tummanvaalea. Hiuksissa on paaaaljon vaaleita raitoja mutta tuo vanha, jo haalistunut, ruskea sävy näkyy paikoitellen selvästi ja komea pitkä juurikasvu erottuu jonkun verran. (kuulostaa nyt todella kamalalta mutta tilanne on oikeasti suht siedettävä :D) Jos lykkäisin Colour B4:n päähän, toimisiko se noihin kestovärjättyihin osioihin? Se ei siis vaikuttaisi vaalennettuihin raitoihin (joita on paljon) eikä oman väriseen juureen?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Salamanteri - 19.03.11 - klo:08:55
bambie, colour b4 ei tee mitään omalle juurikasvulle ja vaaleista raidoista korkeintaan poistaa vivahdetta joten se nimenomaan poistaisi väriä siitä ruskeaksi värjätystä osasta. Aika ideaali ratkaisu siis kun haluaa poistaa väriä hiuksista niin ettei omalle tyvelle käy mitään :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Mustikka - 22.03.11 - klo:09:34
No tuli tehtyä testiraita miedommalla b4:lla. Kokeilin testitupsuun ainetta kaksi kertaa peräkkäin (yksi kertakin olisi varmaan riittänyt) ja yllättävän hyvin ja tasaisesti väri lähti ainakin 3 astetta vaaleammaksi eli sellaiseksi 5 asteiseksi ruskeaksi, vaikka juuri pari päivää sitten muhittelin hennaa päässä. Ja siis mullahan on tässä päässä useiden vuosien värikerrostumat. Testitupsu ei tuntunut kärsivän värinpoistosta mitenkään erikoisen paljon. Kokeilin heti perään viininpunaista ja tavallista hennaa laittaa, mutta ne eivät tarttuneet juuri ollenkaan. :-\
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kunis - 22.03.11 - klo:10:31
^Hmm, riittäisköhän B4:n ja hennan välissä kunnon syväputsaus? Itselläni uusi henna tarttui kertovärjäyksen jälkeen mainiosti jo.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Mustikka - 22.03.11 - klo:10:56
^Pitää kokeilla uudestaan toisella tupsulla. Mulla on tarkoituksena tehdä huppuraitoja, joten tarkoituksena on saada nuo hiukset värjättyä uudestaan samantien. Muutenhan tuossa voisi pitää useamman päivän tauon ja pestä hiukset pariin kertaan ennen uuta väriä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Belle - 22.03.11 - klo:11:02
Onko muut huomanneet ongelmia värin tarttuvuudessa B4 jälkeen? Mullahan B4-käsittelyn jälkeen oli 3cm tyvestä vaaleanoranssia. Ensimmäisen värjäyksen seurauksena latvat ja pituudet räjähti tummiksi ja vain tämä 3cm tyvestä otti vaalean kuparin sävyn. Nyt kun yritin tasoitella hiusteni värieroa niin uusikin väri tarttui ainoastaan tyveen, ei latvoihin ja pituuksiin lainkaan  :o.

Onneksi tyvi tummeni lähemmäs muiden hiusten tummuusastetta, mutta käyttämäni sävy oli mahonki ja punertavuutta ei tarttunut muualle kuin tyven alueelle. Lopputulos: vaalean kuparisen tyven sijasta mulla on nyt 3cm tummempaa mahonkista sävyä ja pituudet / latvat edelleen tunkkaiset kuranruskeat. Ei häivähdystäkään lämpimästä sävystä.

Helkkari sentään, olen kohta kuukauden jo kulkenut ihan järkyttävän näköisenä epätasaisessa värissä. Miksi ihmeessä noihin latvoiin ja pituuksiin ei tartu väri? Myöskään suoraväristä ei ole ollut apua, ne on ihan teflonia  :o. Ja syväputsaria on käytetty, eli ei pitäisi olla mitään kertymiäkään hiuksissa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 22.03.11 - klo:11:08
^Ekan kerran kun tein B4 käsittelen (Strong) ja iskin tyhmänä heti perään keston (vaaleakupari) ja se imaisi sen ihan tummanruskeaksi  :O Tein sitten kk:n kuluttua uuden B4 käsittelyn (Regular) ja sen jälkeen laitoin Goldwellin vaahtosävytteen (8K copper blond). Silloin sen sen haluamani kupariporkkanan. Pari viikkoa sitten käytin tuota vaahtoa ja sen jälkeen vasta uskalsin kestovärin laittaa, joka värjäsi sitten sen ihan oikeanlaiseksi. Ei liian tummaksi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Pähkinä - 22.03.11 - klo:12:44
^^  Mä olen B4-kokeilujen jälkeen värjännyt useamman kerran Casting Creme Glossilla ja mitään värin tarttumisongelmaa ei ole ollut. Pituudet ottivat jo ekalla värjäyksellä väriä hieman tiukemmin kuin tyvi (+10-15cm), mikä nyt yleensäkin on ainakin mun hiuksessa suht tavallista. Tyvi ja alkavat pituudet käyttäytyvät nekin joka kerralla aivan kuten ennenkin. Mutta multahan sitä väriä ei B4:llä irronnutkaan oikeastaan yhtään, mutta kaksi käsittelyä siis kuitenkin vedin läpi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: witura - 28.03.11 - klo:15:47
Olen niin koukuttunut tähän tuotteeseen! Ostin tänään varmaan jo viidennen kerran tätä ihmeainetta. Saan ehkä vähän liiankin hyvin toteutettua mun värinvaihto -operaatioitani tämän kanssa ja nyt onkin kauhea vaihtelu menossa. Onneksi ei minulla ainakaan laita tukkaa huonoon kuntoon, vähän vain kuivattaa korkeintaan. En voi sanoin kuvailla, kuinka ihastunut olen tähän  <3 Sopii tälläiselle vaihtelunhaluiselle kuin nenä päähän!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: wendy - 28.03.11 - klo:16:13
Mulla on ollut jo pidemmän aikaa vaalean eri variaatioita, ja innostuin kokeilemaan luikuvärjäystä, eli tyvestä tummempaa vaalentuen latvaa kohden.(tummimmat hiukset 5-6 astetta ja värinä loreal preference) Viihdyin värissä n. viikon ja halusin takaisin vaaleammaksi. Laitoin B4 vahvemman version ja hiukset vaaleni oljenvaaleaksi, jonkajälkeen laitoin garnierin 9asteisen värin ja tykkäsin superpaljon. Väristä tuli mitä pitikin, vaikkei B4:n jälkeen kestoväriä suositellakaan.

Kunpa olisinkin pysynyt tuossa sävyssä. Tuli joku ihme kriisi ja halusin ehdottomasti tummemmat hiukset. Laitoin Lorealin preference 6:n koko hiuksiin. Väri ei miellyttänyt, vaan jäi liian hailakaksi. Värjäsin loreal casting 500:lla ja hiuksista tuli mustanruskeat. Haalistui kuitenkin pesussa. Tumma sopi mulle hyvin, mutta ei oikein sopinutkaan mun identiteetille:D Aikaisemmista hyvistä kokemuksista johtuen turvauduin taas B4:n. Valitettavasti tälläkertaa B4:n vain aavistuksen haalisti väriä.  Päädyin raidoittamaan hiuksia ja laitoin castingin 1021:n ja tulos on onneksi lopulta hyvä.

Mulla B4 ei vaikuttanut hiusten kuntoon juuri ollenkaan, ei paljoa edes kuivattanut. Ja ekalla kerralla poisti väriä ihan superhyvin! hiukset vaalentui n. 4astetta. Toisella kerralla vaalentui vain asteen paikoittain ei ollenkaan. Haju oli aika kamala ja mulle tuli siitä hiukan huono olo... Kaikesta huolimatta aion ehdottomasti kokeilla uudelleen jos tulee tarvetta.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: witura - 28.03.11 - klo:21:53
^^Juuri kun olin päässyt hehkuttamasta, niin nyt ei toiminutkaan! Erona muihin kertoihin se, että laitoin muovipussin ja pyyhkeen alle sen muhimaan, koska ajattelin lämmön auttavan (=ohjeessa sanotaan, että kylmyys ainakin heikentää vaikutusta). Ei juuri lainkaan lähtenyt väriä.. hämärää.  ???
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: MerGirl - 29.03.11 - klo:17:29
Minä mietin mitähän väriä tässä laittais B4:sen jälkeen, koska meillä ei ole myynnissä noita kevytvärejä eli vaahtoja. Casting Gloss tai HerbaShine ei tietääkseni ole mitään 1-asteen kevytvärejä, jos tollaisen laittaa niin meneeköhän ihan pyllylleen?
Huomenna aattelin kokeilla, mitä lie punaisen alta paljastuukaan..
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: kiskis - 30.03.11 - klo:10:37
Mitä luulette, vaikuttaako B4:n tehoavuuteen mitenkään laitanko sen heti nyt (eilen laitettu väri meni liian tummaksi) tai vasta esim. kuukauden päästä?

Haluaisin haalistella ensin muilla keinoin, esim öljyillä, mutta mietin että jos se ei onnistukaan niin toimiiko tuo B4 enää niin hyvin vanhempaan väriin... kai se toimisi ihan yhtä tehokkaasti, kun monet ovat saaneet kerrostuneempaakin väriä tällä pois? Mulla on kaapissa valmiina se vahvempi versio tästä, mutta en vaan jaksaisi nyt alkaa taas poistamaan ja värjäämään uudestaan heti.  :(
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: LP_Alice - 30.03.11 - klo:11:25
Minä mietin mitähän väriä tässä laittais B4:sen jälkeen, koska meillä ei ole myynnissä noita kevytvärejä eli vaahtoja. Casting Gloss tai HerbaShine ei tietääkseni ole mitään 1-asteen kevytvärejä, jos tollaisen laittaa niin meneeköhän ihan pyllylleen?

Muistaakseni ainoa syy, miksi noita kevytvärien käyttöä suositellaan on siksi, että ei joutuisi taas katumaan epäonnistunutta väriä. :D Eli kyllä tuohon pitäisi pystyä ihan normaalin värin laittamaan päälle. Tosin värihän saattaa hieman tummua toisen hapetevärin yhteydessä, jos hiuksiin on jäänyt niitä pilkkoutuneita värimolekyylejä. Varmintahan olisi odottaa tuon Color B4:in käytön jälkeen ainakin pari päivää, että näkisi sen lopullisen värin ennen kuin iskee päälle seuraavan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Belle - 30.03.11 - klo:12:25
MerGirl: Varoituksen sana: voi todellakin kiskaista takaisin tummaksi seuraavan värjäyksen yhteydessä. Mulla oli kaksi pesukertaa välissä ja meni ihan pyllylleen seuraava värjäs. Käyttämäni hapete oli 3,5% ja sävy vaalea kupari, mutta hiukset palasivat takaisin tummiksi eikä kuparista ollut tietoakaan.

Sain lopulta tumman värin lähtemään, milläpäs muulla kuin Elean värinpoistolla  >:D.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: MerGirl - 30.03.11 - klo:21:08
Jäi kyllä turhan tummaksi  >:( Juuresta lähes kasi ja loput punertavan vitosta. Jos jaksaisi huomenna laittaa uuden, olisi vaan kiva että siitä on oikeasti hyötyä, sen verran arvokasta tavaraa kuitenkin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Margot - 01.04.11 - klo:14:22
Paljonko tuo maksaa? Vaatiiko pitkä tukka kaksi pakettia samaan tapaan kuin väripakettien ja perinteisten värinpoistojen kanssa?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: MerGirl - 01.04.11 - klo:16:13
^ Prismassa oli 14,90 e ja Cittarissa 15,95 e. Anttilassa tais olla 16.95 e.

Yksi paketti periaatteessa riitti, ei kyl päässyt läträämään, mutta mielestäni ei lopputulos ole sen parempi. Laitoin tosiaan eilen toisen kerran ja en huomaa eroa, ehkä ihan pikkiriikkisen vaaleampi. Tukka on noin 10 senttiä yli BSL.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Pähkinä - 01.04.11 - klo:16:40
^^  Mun tasapitkiin, noin bsl-pituisiin, ei kovin paksuihin hiuksiin yksi paketti riitti tosi hyvin. Jotenkin riittoisuus on tässä paljon parempi kuin normiväreissä (olisiko paketissa enemmän? levittyi ainakin jotenkin tosi hyvin).
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Margot - 02.04.11 - klo:11:28
Kiitos! Eiköhän mullekin yksi paketti riitä, kun tukka on alle BSL:n ja ennemmin ohut kuin paksu.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 03.04.11 - klo:20:03
Mäkin iskin tätä tukkaan yhden purkillisen. Lähtötilanne mustaksi värjätty hartiamittainen tukka. Yksi paketti riitti mainiosti, vaikka yleensä muita värejä tarvitsee kaksi koska tukka on niin paksu. Melko nopea ja kivuton värinpurku, ja mustasta tuli noin 6-asteinen punaruskea. Oon aika tyytyväinen tähän, joten en aio hetkeen värjätä päälle ollenkaan. Selvästi hellävaraisempi kuin normaali vaalennus. :)

Niin piti vielä lisätä että lopputulos on myöskin yllättävän tasainen (esim. verrattuna vaalennukseen). :D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Margot - 03.04.11 - klo:20:07
Koetin Tampereen Sokokselta etsiä, mutta ei löytynyt. Olenko vaan sokea, pitäisikö sitä olla siellä? Saako sitä mistään Tampereen keskustasta?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Mustikka - 03.04.11 - klo:22:34
^Mie ostin oman pakettini Tampereen Sokokselta, joten kyllä niitä siellä myydään, mutta ehkäpä olivat päässeet loppumaan 3+1 päivien vuoksi?

Edit. Mulla itellä ei jostain syystä tämä värjäily nyt sitten kuitenkaan onnistunut. Tein toisen kerran raitoja ja värjäsin juurikasvun ja sain todeta, että päällimmäisistä hiuksista ei ollut lähtenyt väriä lainkaan tai sitten ne värjääntyivät takaisin mustaksi juurikasvua värjätessä (juurikasvuväri tosin ei ollut musta, vaan tummahko ruskea kevytväri ja yritin olla tosi tarkka, ettei väri leviäisi muualle). Mun raidoituksen tarkoitus oli saada mun yleisilmettä vaaleammaksi, mutta päällimmäiset hiukset on yhä mustat. Molemmilla värjäyskerroilla vieläpä varta vasten laitoin raitoja enemmän päälliosaan, että raidat varmasti tulisivat näkyviin.
Nyt ei kyllä huvittaisi alkaa enää kolmatta kertaa raidoittamaan, koska oli jo toisella kerralla hankalaa, ettei raidoittaisi jo raidattuja hiuksia.. Mutta kun en halua enää mustaa tukkaa!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 03.04.11 - klo:22:45
Tätä pitäisi löytyä myös Anttiloista. :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Margot - 03.04.11 - klo:23:40
Onko tää ihan hiusvärihyllyssä vai jossain muualla?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Pähkinä - 04.04.11 - klo:00:35
^ Ihan hiusvärihyllyssä on yleensä ollut ja ainakin Sokoksilla ja Citymarketeissa olen tuota nähnyt. Tampereesta en osaa tarkemmin sanoa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kunis - 04.04.11 - klo:12:09
Stockallakin on jo. Vahvempi puketti on kalliimpi, muissa kaupoissa olivat mielestäni samanhintaiset. En kuitenkaan muista hintaeroja eri kauppojen välillä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Margot - 05.04.11 - klo:21:33
Haha, ei tosiaankaan palautunut mun oma väri. :D Takana siis aika paljon värjäämistä tummemmaksi. Viimeiset kaksi vuotta kutostason väreillä ja sitä ennen vajaat kaksi vuotta nelosella. Viimeksi värjäsin kulahtaneen kutosen seiskalla.

Colour B4 poisti kyllä tuosta päältä jonkin verran väriä. Paljastui tommonen vaaleahko, mutta paljon omaa väriä lämpimämpi sävy. Eikä se taida ihan yhtä vaaleakaan olla kuin mun oma väri. Latvoihin tuntui tulevan lähinnä lämmintä sävyä.

Tulipahan kokeiltua, ei ole iso katastrofi. Helpottaa päätöstä olla sitten ruskeatukkainen vaan, koska en ole valmis tämän isompiin operaatioihin. Taidan pistää heti tilaukseen Casting Crème Glossin sävyä 7.13.

Edit: Kuinkahan pian tuon uskaltaa sitten iskeä päähän? Ei ole mikään katastrofi, jos menee vähän normaalia tummemmaksi, mutta en halua mitään mustanruskeaa.

Edit2: Perun puheitani sen verran, että kyllä latvatkin hitusen vaaleni, aika vähän kyllä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 10.04.11 - klo:09:01
Iskin eilen tämän aineen noin 4-tason mahonginruskeaan tukkaan - tuloksena 6 tai 7-tason haalea kupari  :D myöhemmin ajattelin vetää päälle kuparisen värin, kun juurikasvua on monta senttiä. Ainoa miinus tuotteessa on sen kuvottava haju, joka jäi leijailemaan hiuksiin. Toivottavasti peittyy kun lätkäsee uuden värin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kunis - 10.04.11 - klo:16:30
Huuhdelkaa kunnolla, c-aineella ja sulfaatillisella shampoolla monia kertoja, niin ei jää hajut :)
Vaikka ohjeessa lukee huuhteluaika kymmeneksi minuutiksi, niin ei tee pahaa lotrata vähän enemmän, jos vielä jaksaa seisoa ja on varaa vettä lorotella.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 10.04.11 - klo:18:20
Voi äh. Pitihän tässä käydä tietysti näin. Tukkaan on hapettunut itsekseen niitä väriketjuja takaisin yhteen, n. 5-asteiseksi ruskeaksi, paikoitellen tummemmaksikin. ::) Ei kai auta kun pistää vaalennuspesu perään.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: miolla - 12.04.11 - klo:23:09
Mulle on käynyt samoin kuin keeshalle, eli väri on tummentunut itsestään takaisin aloitusviestin karamellinvaaleasta about kutosasteen punaruskeaan. Ajattelin vielä toistaa B4-käsittelyn kun nyt tuli Hulluilta Päiviltä aine bongattua ja sen jälkeen menen kampaajalle aikeinani vaalentaa ja värjätä pituudet 9.43-värisiksi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ElleWoods - 27.04.11 - klo:23:19
Saako tätä B4:sta mistään verkkokaupasta? Täällä ei ole Prismaa, Sokosta tms. paikkoja, joista voisi tätä ostaa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: minority - 04.05.11 - klo:01:12
Hei te, jotka ootte saaneet tuon B4 jälkeen takaisin sitä tummuutta, niin ootteko käyttäneet tuota "lievempää" purkkia?

Itelläni nyt tummanruskeanpunaiset, ja yrityksenä olisi saada sellanen "tulinen kupari" = Punakupari.
Ei teksteistä päätellen tuhoa kyllä hiusta paljoa?
Toivottavasti ei myöskään tätä mun suht ohutta noin. 5cm päässä bsl pituudesta olevaa tukkaa!  ???  :)
Mitähän toi kevyempi purkki tekee mun värille, joka on auringossa selkeä kuparinpunanen, mutta ilman valoa näyttää joltain 5.15 sävyseltä ruskeelta.  Kuulostaa joo oudolta, sitä me kavereidenkanssa päivitellään, mun sateenkaarihiuksia.

Innostuin ihan hirveesti tästäki keskustelusta, pakko kokeilla tota värinpoistoo. Nyt on nyyhkytetty kuparinperään pitkä ja surullinen viikko.

Mutta ku tota keskustelua nyt luki, niin aika hyvin ootte saanu jostain mahonginruskeesta jotain tummanvaaleaa kuparia, nii ootteko tarvinnu siihen sen vahvemman poiston?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: lillamilla - 04.05.11 - klo:11:06
Itsellä on hyvin vaalennetut, hopeaan taittuvat, hieman yli olkapäille ulottuvat hiukset. Tammikuussa kävin Elumenilla muuttamassa värin kulta-hunajan sävyiseksi. Alkuun se oli todella kiva, mutta värin hailentuessa hiljalleen päätin palata takain vanhaan sävyyn. Ostin B4 purnukan miedomman version.

Haju oli tunkkainen, mutta ei niin pelottava kuin mitä olin ennakoinut. Aikaa operaatioon meni pari tuntia, huuhdella saa tosiaankin ihan useita kymmeniä minuutteja. Hiukset eivät tehohoidon jälkeen tuntuneet yhtään kärsineen B4 käsittelystä. Väriä lähti pois  kaksi astetta ja oli helppoa sävyttää hiukset uudelleen. Aivan yhtä vaaleaksi kuin ennen elumen -käsittelyä hiukset eivät palautuneet. Tämä tietysti johtuu myös ihan ellun luonteesta.

Mutta olen tyytyväinen B4- käyttäjä  :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kunis - 04.05.11 - klo:14:39
Mulla on ollut vahvempi puketti, koska oon ajatellut kerrostumia olevan senverran paljon, ettei kevyempi ehkä purisi kunnolla. Ainakin tuo vahvempi on purrut sit oikeen ok. olis vaan harmi maksaa 15e siitä miedommasta, jos ei toimisikaan, kun samalla hinnalla saa vahvemmankin ja voi ottaa varmanpäälle.

Kukaan ei tosin vielä osanne arvioida, että kuluttaako se vahva tukkaa vähän enempi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: minority - 04.05.11 - klo:18:39
hmm kaipa sen kevyemmän sitte lyttään päähän.. Toivottavasti vaalentaa muutakin ku sitä punasta.

Kuinka nopeesti sen kevyen poiston jälkeen voi laittaa kestoväriä? Vai kannattaako ensin laittaa jokin sävy (mieltä parantameen jos tulos värinpoistosta ei miellytä), ja odottaa tietty aika --> sitten laittaa kestoväri.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: LP_Alice - 04.05.11 - klo:18:51
^Periaatteessa voi kai laittaa heti, mutta koska väri tummuu vielä tuon Color B4 käsittelyn jälkeen, voi siis pohja olla "salaa" liian tumma, ja sitten kun laittaa sen värin ja hapete reagoi taas niitten vanhojen värimolekyylien kanssa, niin tulos saattaa olla yllättävän tumma. Siksi olisi ehkä parempi odotella edes pari päivää ja katsoa tummuuko väri niin paljon, että tarvitset vielä toisenkin käsittelyn.

Itse sain ensimmäisellä (voimakkaalla) Color B4 käsittelyllä mustista hiuksista punaoranssit, mutta ne tummui tummanpunaruskeiksi (melkein mustiksi) taas. Turha siis laittaa väriä heti päälle, jos kuitenkin sitten joutuu uusimaan tuon Color B4 käsittelyn ja sitten taas laittamaan väriä. :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: minority - 04.05.11 - klo:18:54
Ahaa... Eli oottelen varmaan muutamasta päivästä viikkoon.
Mutta jos se tulos värinpoistosta on kauhea, nii tuskin sävyte sitä kauheasti tummentaa? : oo
Ja kuinka nopeesti se sävy sitten kuluu pois..
apua, en kauheesti tiedä noista hiusväreistä kun en oo hirveen kauaa hiuksia värjäillyt.. Kiitti vastauksesta. :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kunis - 04.05.11 - klo:19:58
Hassua, miten joillain on se väri tummunut niin paljon. Oletteko te huuhdelleet ylimääräistä ohjeessa lukeneen ajan sijasta? Ite tosiaan huuhdoin yli vartin c-aineella ja Herbinan syväputsarilla, eikä tummentunut huomattavasti.
Vai onkohan se kiinni väreistä tai hiuslaadusta :F

Ps. edit: ei haissutkaan kuivuttuaan kun huuhteli paljon.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: minority - 04.05.11 - klo:20:00
siis mitä millä huuhtelit sitä värinpoistoo pois? :oo ihan vieraalta kuulostivat, pitääkö tollasia hommata ennen ku ryhdyn tohon operaatioon?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kunis - 04.05.11 - klo:20:06
Eijei, c-aine on siinä B4:ssä mukana tuleva huuhteluaine. Siitä riittää aika paljon, ellei tukkasi ole todella paksu/pitkä. Lisäksi voi vähän sulfaatillisella shampoolla, jos tahtoo. Mut mua epäilyttää, että onko se värin palautuminen siitä kiinni. Olettaisi, että muutkin on kunnolla huuhdelleet.

Joka tapauksessa, onnea koitokseen!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: minority - 04.05.11 - klo:20:09
huh, kiitos neuvoista ! Onneks on tällänen sivu luotu..  ;D Eiköhän tällä pärjätä! Vois varmaan pistää tänne ennen ja jälkeen kuvia, kun itsellekkin sellasista oli paljon hyötyä. :)

Olisin vielä sen verran kysyny että onko ton laittaminen hiuksiin tarkkaa työtä? Meinasin ite laittaa sen mutta kaveri sano että tulee auttamaan. Se pystyy auttamaan vasta ens viikolla nii tekis mieli jo nyt lytätä se yksin päähän, mutta onkohan vaikeeta? Oon vaan yhen kerran värjänny hiukset ite, eikä ollu tasasin tulos.

http://clownstep.irc-galleria.net/c/images10/01/00/63/27/125276638.jpg?h=98e7f62a136fbdbfe5a7df1dfc2a86b4a3d9bf94&t=1304558469

Mitä mieltä, riittääkö tollaseen kevyempi poisto?

Vasemman puoleisessa hehkulampun alla ilman salamaa. Oikeenpuoleinen hämärämmässä valossa ilman salamaa myös. Ei kyllä näytä missään noin ihanalta kuparilta ku tossa vasemmanpuoleisessa. Nää on tälläset sateenkaarihiukset -.-Yleensä näyttävät ruskeelta jossa punaista.  ihan mahotonta... ei oo kauheen hyvässä kunnossa hiukset niin en viittisi turhaan sitä rajumpaa poistoa tehdä :( varsinkaan kun ei oo kauheesti värjäystä takana.

http://clownstep.irc-galleria.net/c/images10/01/00/63/27/125276713.jpg?h=05ea85109c6e3cb7119c534c8bfc5eb9583b798e&t=1304936747   <-- tossa vielä yksi selventämään tilannetta...

Niinja halusin siis tollaset kuparit kun tossa avatarissa on.

Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Pähkinä - 04.05.11 - klo:21:12
^ Mun  mielestä tossa on tosi hyvä riittoisuus ja levittyvyys, joten ainakin mä sain tuon todella helposti tasaisesti levitettyä. Toisaalta oon kotivärjäilly jo iät ja ikuisuudet, joten kokemustakin löytyy. Uskoisin kyllä, että jos vain on huolellinen, niin yksinkin saa oikein hyvin laitettua, vaikkei värjäyskokemusta niin paljon olisikaan.  :)  Ja paketista löytyy tosi tarkat ohjeet, jotka kannattaa lukea huolella. Ja huuhdella todella pitkään.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kunis - 04.05.11 - klo:23:27
Ite levitin B4:ni avoimen ikkunan alla (=kylmässä ja vedossa) lemun vuoksi, mutta se kannattaa levittää nopeasti. Ohjeessakin sanotaan, että se alkaa vaikuttaa nopsaan, ja sitten vaan pussi ja pipo päähän heti. Ei kuitenkaan kannata hutiloida, vaan katsoa rauhassa, että levittyy joka kohtaan, ennenkun kelmuttaa pään.

Äläkä minority huolehdi, tekemällä oppii. Toivottavasti ilman kovin monia virheitä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: LP_Alice - 04.05.11 - klo:23:41
Hassua, miten joillain on se väri tummunut niin paljon. Oletteko te huuhdelleet ylimääräistä ohjeessa lukeneen ajan sijasta? Ite tosiaan huuhdoin yli vartin c-aineella ja Herbinan syväputsarilla, eikä tummentunut huomattavasti.
Vai onkohan se kiinni väreistä tai hiuslaadusta :F

Uskon, että on hiuslaadusta kiinni, huuhtelin toisen käsittelyn jälkeen 30min ja silti tummui huomattavasti. :( Ja mullahan jäi se dunkku hiuksiin vielä pitkäksi aikaa (2+ viikkoa ainakin), joten ehkä mulla on jotenki huokoinen hius johon jumittuu kaikki väri- ja hajumolekyylit. Oli kyllä ahdistvia aikoja kun koko ajan kelas, että haisenkohan mä nyt ihan viemärille... ;D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Mustikka - 06.05.11 - klo:08:51
Tämä B4 on kyllä ihan kummallinen aine. Tein mustista etuhiuksistani testi"tupsun" ja ne menivät ihan vaalean oransseiksi (mulla on hennattu hius). Levitin sen jälkeen ainetta koko päähän ja hius vaalentui osasta paikkaa ehkäpä 0,5 astetta. ??? Tein sen jälkeen vielä päällimmäisiin hiusosioon raitoja, mutta ne ei näy ollenkaan. En kyllä osta B4:ää enää, kun tulos vaihtelee noin paljon. Miksi etuhiuksista tuli vaalean oranssit, mutta raidoista ei lähtenyt edes väriä?
Tämän jälkeen hyvin hyvin varovasti (ettei väriä menisi muualle kuin sinne minne pitäisi) värjäsin juurikasvuni 4 asteiseksi ruskeaksi. Väriä pois pesiessä seisoin suihkussa pitäen kiinni latvoista, ettei juurikasvun väri valuisi niihin. No tuloksena on taas kauttaaltaan musta tukka. Miten tämä voi olla mahdollista? ???
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Belle - 06.05.11 - klo:10:53
^ Varmaan johtui siitä hennasta, että vaaleni vähän miten sattuu. Mullakin oli alla kaksi vanhaa Santen mustalla tehtyä värjäystä ja väri lähti läiskittäin.

Hyvin arpapeliä taitaa muutenkin olla B4 kanssa, miten onnistuu. Tätä ketjua kun lukee niin osalla on onnistunut loistavasti värinpoisto eikä ole tummunut takaisin ja osalla taas ei ole väriä lähtenyt tai jos onkin, niin tummunut pian taas.

Minoritya varoittelisin värjäämästä pian B4-käsittelyn jälkeen kestovärillä. Itse tein sen virheen, että viikon päästä värjäsin ja hiukset palasivat takaisin mustanruskeiksi vaikka väri oli vaalea kupari. Perinteisen värinpoiston kautta vasta sain tummuuden lähtemään ja siihen päälle kuparisen sävyn. 
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Radish - 06.05.11 - klo:13:16
Kokeilin tätä innostuspäissäni muutama viikko sitten. Olin juuri tullut kahden viikon aurinkolomalta, joten hiukseni olivat vaalentuneet paahteessa melkoisesti (juurikasvu helotti vehnänkeltaisena ja latvukset punakuparisina, nättiä..). Olen viimeisen vuoden aikana värjännyt hiuksiani niin hennalla kuin suora- ja kevytväreilläkin, joten kaikkea kiellettyä tästä päästä kyllä löytyi  8) . Lähtötilanteen tummuusaste oli siinä 7 tietämillä ja kyllä tuo aine mun hiukset selkeästi 1-2 asteella vaalensi (etuhiuksisto näytti vaalenevan enemmän kuin muut hiukset). Eikä hiukseni ole tummentuneet takaisin ajan myötä, vaikka kävin viikko B4:n laiton jälkeen kampaajalla, jossa päähäni lätkäistiin ihan perinteistä kestoväriä. Eli kaiken kaikkiaan pidin tästä aineesta, sillä pääsin sen avulla luontaiselle tummuusasteelleni, joka keikkuu siinä 8-9 kieppeillä. En myöskään kärsinyt käytön jälkeisestä viemäriaromista hiuksissa :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: minority - 06.05.11 - klo:16:19
hmm eli sävynkään kanssa ei kannata kiirehtiä, vaan antaa olla rauhassa pari päivää?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Mustikka - 07.05.11 - klo:09:20
Tuota ei suositella hennattuun tukkaan, ohjeessa sanotaan ettei toimi sen kanssa.  :-\ luulen että laikukas tulos johtuu siitä.

Mitään väriä tai värinpoistoa ei suositella käytettävän sen jälkeen kun on hennannut hiukset. Ja tottahan se on, ettei tuo B4 poista hennaa, koska henna värjää hiukset eri tavalla kuin tavalliset hiusvärit, enkä halunnutkaan hennaa pois.
Ihmettelen vain miksi etuhiuksista tuli niin vaaleat, mutta muualta ei vaalentunut kuin naurettavan vähän? Läikikkyyden kanssa mulla ei ole ollut ongelmaa, vaan yllättävän tasaisesti on hiuksista väri aina lähtenyt silloin kun sitä väriä on lähtenyt.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kunis - 07.05.11 - klo:21:07
Mulle B4 poisti hennat ja indigot niinkun muunkin hutun. Hennakerrostumia ei tosin ollut silloin vielä paljon. Sensijaan tavallinen värinpoisto veti indigokohdat vihreiksi (jotka nyt viimein alennuin leikkaamaan kokonan veke).
Eli ei tuokaan lie ihan yksinkertainen asia.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 08.05.11 - klo:10:44
hmm eli sävynkään kanssa ei kannata kiirehtiä, vaan antaa olla rauhassa pari päivää?

Itse antaisin olla pari viikkoa niin kuin siellä ohjeessa lukee. Koska se hiussuomu jää auki. Itsellä ainakin imaisi tummemaksi kuin oli tarkoitus, kun iskin sen kestovärin liian nopeaan päähän. Kun annoin olla pari viikkoa sen omillansa niin värjäystulos kestovärillä oli toivottu.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: pindu - 08.05.11 - klo:21:51
Täällä kans tyytyväinen colour B4:n kokeilija!
Muutama päivä sitten laitoin aineen yli bsl-pituiseen tukkaani, jota olen noin pari vuotta värjäillyt pelkällä hennalla ja indigolla. Mukavasti vaalensi kerrostumia hiuksista ja ei mitään " sivuvaikutuksia" vaikka hennaa alla onkin. Latvat vain jäivät hieman muuta pituutta tummemmaksi ja niihin ajattelin vielä laittaa myöhemmin rialia, jos sillä saisi vähän vielä vaalennettua. Ei kuluttanut hiuksia huomattavasti mutta varmuuden vuoksi laitan seuraavan väriaineen vasta parin viikon päästä tehohoitojen jälkeen ettei ihan latvat kuitenkaan pääse räjähtämään.
 Käytän kyllä uudestaankin b4:ää jos tarvetta tulee :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: The Siren - 21.05.11 - klo:21:28
Mä kans hehkutan colour b4!Mulla oli siis Poly Colorin sävyteshampoolla,vaaleanruskealla 2:n kertaan värjätty tukka.Ja mustanpuhuvahan siitä tuli,istui sitkeässä kuin tauti.Ei auttanu öljymuhitukset,syväputsarimuhitukset,tehismuhitukset,eikä edes suoristuspermanentti vienyt väriä,kuin hitusen.Mutta tämä harmaassa purkissa oleva b4 teki taikoja,nyt on omanväriset hiukset taas,ihanaa  <3
Edit.Heitin meneen jo sen purkin käyttöohjeet..Eli olikos siellä mainittu,saako tukkaa pestä kuinka pian käsittelyn jälkeen?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Belle - 22.05.11 - klo:14:27
^ Muistaakseni ei ollut pesuihin liittyviä rajoituksia. Ainoastaan varoiteltiin värjäämästä heti kestovärillä päälle.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: SSpiegel - 23.05.11 - klo:20:15
Tein juuri B4-käsittelyn ja olen lopputulokseen melko tyytyväinen. Ensin näytti siltä, että tukka olisi yhtä oranssi kuin värinpoistollakin, mutta lopputulos onkin melko haalea oranssi, tosin ehkä ihan hieman vihertävä. En ole nähnyt omaa hiusväriäni kohta 12-vuoteen niin en osaa ihan varmaksi edes sanoa minkä värinen oma tukkani on. Tummuusaste näyttäisi mätsäävän, sävy on vaan liian punainen. Ajattelin tukan nyt olla täysin rauhassa ja silmäillä, että millaista tukkaa sieltä juuresta puskee, ennen kuin värjään yhtään millään.
Joka tapauksessa olen tyytyväinen. Prosessi oli melko tuskallinen, aine haisee tosiaankin todella pahalle ja huuhteluajat ovat pitkiä. Hiukset tuntuivat myös todella omituiselle ennen kuin laitoin ihan normaalisti omaa hoitoainetta hiuksiin. Tukka ei kuitenkaan näytä erikoisen kärsineelle, mikä on plussaa. Odotukseni eivät olleet sinänsä kummoiset, sillä olen värjännyt niin tummalla kuin vaaleallakin, värinpoistoja on alla useampia, myös eri sävyjä viileästä täysin punaiseen. Siinä mielessä tulos on todella kiva ja tasainen. Suosittelen!  :ts
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: The Siren - 24.05.11 - klo:09:38
Hih  :) Mä en huomannut sitä "viemärinhajua" käsittelyä tehdessäni.Mutta,kun pesin sen jälkeen ekaa kertaa,niin ehta viemärinlöyhkähän se sieltä leijaili  ;D Tukossa olevan viemärin!Onneks ei kuivana lehahtele!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 24.05.11 - klo:10:02
Oikeastaan ihan hyvä olisi pestä sitä tukkaa B4-käsittelyn jälkeen tiheämmin. Ettei vaan ole jäänyt niitä värimolekyylejä hiuksiin koska ne hapettuvat ja tummuvat uudestaan ollessaan ilman kanssa kosketuksissa. Tämä on ns. jälkihapettuminen jota yritetään estää juuri sillä kauhealla pesu- ja huuhtelurumballa. Joten ei ole pahitteeksi pestä tukkaa useampaan kertaan sen jälkeenkin, varsinkin jos tuntuu ettei oikeen jaksanut pitää niistä huuhteluminuuteista ohjeen mukaan kiinni.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: The Siren - 24.05.11 - klo:10:08
ahaa,kiitos vinkistä keesha!.Tuo ei olekkaan tullut mieleen.Oiskohan hyvä/huono idea pestä Herbinan syväputsarilla?Jaksoin kyllä huuhdella "maksimiajat" ohjeen mukaan,mutta voishan sitä tummumista yrittää silti ennaltaehkästä..
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 24.05.11 - klo:11:36
^ Kyllä syväputsarilla kannattaa pestä. Kampaamo removereissa on ohjeenakin, että pesu 2 kertaa syväputsarilla huuhtelun jälkeen. En tiedä miksei B4:ssä puhuta siitä mitään. Mutta itse pesisin. Ja hyvää hoitoainetta päälle, ettei jää karheaksi. :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: SSpiegel - 24.05.11 - klo:17:48
^ Ahh, ajattelin itsekin, että pesen tänään hiukset uudestaan ihan vaan sen takia, että tuo "tuoksu" alkaa vähitellen kyllästyttää. Itseänikin jännittää tuo tummuminen, etenkin kun tulos oli niin hyvä, että pitää varmaan itsekin vähän syväpuhdistella, vaikkei siitä kyllä tämä kuiva luonnonkiharani yhtään nautikaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: minority - 08.06.11 - klo:19:33
hei!!
Voiko ton vahvemman jälkeen laittaa värinaamiota?? eihän sellanen vaa voi vetää tummaksi ..  aattelin kuitenki varmistaa :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: SC - 14.06.11 - klo:22:28
Puolen vuoden sisään 5-7 kertaa hennatut hiukset vaalenivat melkein asteen Colour B4 käsittelyssä. Äidin mielestä oli tyhmää ostaa paketti, jonka kyljessä eritoten kielletään käyttämästä värinpoistoa hennattuihin hiuksiin, kuitenkin tämä toimi paremmin kuin Elea. Hiukset ovat paljon paremmassa kunnossa kuin normaalin värinpoiston jälkeen ja vaikka väriä lähtikin vain alle asteen verran, se lähti tasaisesti ja olen hyvin tyytyväinen (tältä osin) lopputulokseen.

Luonnollinen väri 12 (lähellä ainakin)
Henna 8.43/8.46
B4 jälkeen 9.36
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: lisko - 15.06.11 - klo:23:57
lähtikö sulla hennan punaisuutta myös vähän pois vai vaan vaaleni asteen? siis ymmärrätköhän mitä ajan takaa.  :D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 17.06.11 - klo:09:18
Muistelin pakkauksessa lukeneen, että ei saa käyttää mustaan tukkaan? Jos näin niin onko joku kokeillut? Mietin, että kannattaako lähteä kokeilemaan vai suoraan vaan värinpoistolla, jos vaalennan  :P
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Salamanteri - 17.06.11 - klo:11:42
Kyllä pelkistävän värinpoiston voi mustaankin hiukseen laittaa, musta vaan ei niin kovin helposti lähde irtoamaan, ehkä siksi ei suositella kun ei välttämättä pura yhtä hyvin kuin jotain muuta väriä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 17.06.11 - klo:16:29
^Joo sitä ajattelin niin ostin ihan tavallisen värinpoiston  :P
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: SC - 19.06.11 - klo:20:54
lähtikö sulla hennan punaisuutta myös vähän pois vai vaan vaaleni asteen? siis ymmärrätköhän mitä ajan takaa.  :D

Kyllä sitä punaisuuttakin lähti vähäsen, tosin omalla hennailulla olen päässyt vain kirkkaanoranssiin niin paha sanoa enempää  :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Roosa - 06.07.11 - klo:00:22
Näin kesäisin tulee aina mieletön himo vaalentaa hiuksia. Vaikka ikibrunette olenkin (luulen ainakin), otin kaupasta äkäisemmän B4:n aikomuksena lätkäistä se päähäni.

Lähtötasona puoleen selkään ulottuvat, latvoista melko kärsineet haalistuneet nelosväriset (tä:D) hiukset (wellan kevytväreillä jokunen reilu vuosi värjätty + alla jos jonkinmoista sälää). Kampaajalle olen menossa torstaina vaalentelemaan, mutta kärsimättömänä halusin aloittaa vaalennusoperaatiota jo kotona.

Tein kaiken kuten piti, mutta c-aineen toisen huuhtelun lopetin jo muutaman minuutin jälkeen mielettömän takkupallon takia... alkoi niin pelottaa, että lätkäisin  XZ tehis + fructis nutri repair sekoitusta päähäni.

Lopputulos on aikas jees! Väri vaaleni n. asteen, lämpimän punertavaksi vitoseksi ehkä? Tykkään

Kuitenkin olen sinne kampaajalle menossa vielä torstaina, on vain yksi pelko.. satuin nimittäin maistamaan hiuksiani (siis mitä!?! :D)
Osa hiuksista maistuu todella pahalle! Siis tälle aineelle! Osa ei millekään. Nyt siis pelottaa, että ainetta on jäänyt hiuksiin, ja vaalennus kampaajalla saakin aikaan vain tumman tukan (osalla kun on tukka tummentunut..) Pitäisiköhän toistaa käsittely näille pahalle maistuville (:D) osioille? Ne on lähinnä nämä etuhiukset.. Huuhtelin pää alaspäin, johtuisikohan siitä...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Tintu - 06.07.11 - klo:12:11
^Se haju jää väkisinkin hiuksiin, on sen verran tujua ainetta kuitenkin. Huuhtelu pitää tehdä perusteellisesti ohjeen mukaan eikä lyhentää aikaa, sillä jos niin ei tee niin tummentumisen riski on suurempi. Itsellä kävi niin, kun oikaisin vähän ja huuhtelin vain viitisen minuuttia. Laitoin perään vaalennuspesun ja kappas vain, jo vaalentunut tukka palautui ennalleen yhtä punaiseksi kuin ennen B4:ia ::)

Eli huuhtele huuhtele ja vielä kerran, huuhtele. Äläkä maistele hiuksia :D Se jää väkisinkin vähäksi aikaa se haju. Ja se miten päin huuhtelee hiukset ei vaikuta asiaan. Itsekin huuhtelin pää ylösalaisin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Roosa - 07.07.11 - klo:10:53
Hiukset ei kyllä edes haise pahalle! :D maistui vain.. ja kyllä nuo edelliset huuhtelut tein ihan kymmenestä viiteentoista minuuttiin, ainoastaan se ihan viimeisin viimeistelyhuuhtelu täytyi tosiaan lopettaa kesken, kun tuntui, että hiukset lähtee päästä :/ Eilen pesin syväputsarilla ja c-aineen jäämillä ja aijon toistaa syväputsarin vielä tänään ennen kampaajaa.. toivottavasti ei tule katastrofia :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Pähkinä - 07.07.11 - klo:14:06
Onko kukaan saanut tällä kerrostunutta PolyColoria irti? Mähän yritin kahdesti, mutta irti sain vain jotakin alle puolen asteen verran. Jälkikäteen tummentumista ei tapahtunut.

Entä Casting Creme Glossin irtisaaneita? Nyt olen värjäillyt tuolla jo kuukausia, mutta yhä vain vaaleampi, omaa väriä lähempänä oleva sävy kiinnostaisi, mutta en tiedä viitsinkä lähteä uuteen B4-rumbaan - lähinnä rahan takia, jos mitään ei taaskaan tapahdu.  :-\  Muuten käyttö oli helppoa ja ihan miellyttävää. Paitsi tietty ikuisuudelta kestävät huuhtelut.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Margot - 08.07.11 - klo:16:18
^ Mulla oli nimenomaan Castingia (tosin myös jotain kestovärin jämiä varmasti). Kuvia mun prosessista löytyy Oma väri takaisin -ketjusta. Mulla lähti ihan tuntuvasti väriä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Pähkinä - 08.07.11 - klo:18:18
^ Muistankin sun kuvat, mutta en tiennyt, mitä väriä olit käyttänyt.  :)

Oliko sulla päässyt tuo Casting kerrostumaan? Ja oliko osa B4:llä pois lähteneestä tummaa ruskeaa vai olitko jo miltä matkalta värjäillyt vaaleammalla (esim. 6-tasoisella). Varmaan näistä olet jo kertoillutkin jossain kolossa. Mä siis värjään vain tyveä, mutta ainahan sen väri kerrostuu siihen viereen jonkin verran, vaikka siis pituudet ja latvat saavat vain sen verran väriä, mitä huuhdellessa niiden läpi kulkee.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Margot - 08.07.11 - klo:19:55
^ Mun tausta oli semmoinen, että olin vuosina 2007-2009 värjännyt nelostasoisilla väreillä ja sitten vuosina 2009-2011 kutostasoisilla ja ihan lopuksi pari kertaa seiskatasoisella. Ei siis ollut enää ihan tummanruskea, kun rupesin poistamaan väriä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Pähkinä - 08.07.11 - klo:20:09
^ Ok. Multa on vain jäänyt mieleen joku sun muinainen kuva, jossa oot melkein mustahiuksinen, mutta toisaalta muistelin, että tämä vaalennus olisi ollut pidempi projekti. Mulla on nyt 5-tasoinen ruskea, joka kuitenkin on ainakin jonkin verran kerrostunut ja aika tumma, ja oma väri varmaan 6- tai 7-tasoinen harmaanruskea (tai jotain sellaista?).
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Hannele - 10.07.11 - klo:09:56
Oma hiusvärini on maantienruskea, noin seiskatasoa ja nyt väri on pituuksista ehkä astetta tummempi johtuen vanhoista kesto- ja kevytvärjäyksistä. Haaveena olisi sellaiset ysisävyiset hiukset. Ihan käsittelemättömään hiuksiin eli tyveen tälläinen muutaman asteen vaalennus pitäisi onnistua pelkällä kestovärillä ilman blondausta. Jos onnistun ColorB4:llä saamaan oman värini esiin myös latvoista niin voiko tavallinen kestoväri vaalentaa myös pituudet vai tarvitaanko siihen värinpoisto? Eli voiko ColorB4 -käsiteltyä hiusta verrata käsittelemättömään jos onnistuu kaikki vanhojen värien rippeet poistamaan sillä  ;D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Salamanteri - 10.07.11 - klo:19:28
Ei aivan voi verrata käsittelemättömään, jos olet hapetevärillä värjännyt. Kevyt- ja kestovärin hapete vaalentaa käsittelemätöntä hiusta aina jonkin verran riippuen hapetteen vahvuudesta ja riippumatta värisävystä, joten yleensä tällaisen colour b4- tyyppisen käsittelyn jälkeen hius on lämpimähköön vivahtava tai reilusti lämpimän sävyinen vaikka kaikki keinoväri irtoaisikin. Eli siis ei luultavasti tee pituuksille muuta kuin vivahteen muutosta jos vaalean värin niihin laitat.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Hannele - 11.07.11 - klo:18:32
Kiitos vastauksestasi, Salamanteri. Hapetevärejä olen tosiaan käyttänyt, hyvä tietää etukäteen että lopputulos voi olla lämpimänsävyinen jos tuota Colour B4:sta päädyn kokeilemaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Cecilia - 25.07.11 - klo:18:43
Ajattelin jakaa täällä kokemukseni. Olen nyt noin viimeiset neljä vuotta värjännyt hiuksiani asteen-pari omaa sävyäni tummemmaksi. Halusin vihdoin päästä eroon värjäyskierteestä, joten päätin kokeilla Colour B4:ää. Käytössä oli vahvempi versio. Koska olen värjännyt tukkaani kestovärillä, en odottanutkaan, että oma sävyni palaisi kuin taikaiskusta.

Pakko heti alkuun kyllä sanoa, että aineen haju oli jotain aivan hirveää. Minua ei häiritse perinteisten hiusvärien/värinpoistojen haju, mutta tästä tuli mieleen jollain tavalla mätä kananmuna. Ja se haju myös jämähti tukkaan mukavasti, ja vasta useamman pesun jälkeen haju poistui. Tuotteen käyttö oli helppoa. Koska itselläni on tyvikasvua n. 3 cm, ei väriä edes tarvinnut levittää päänahkaan asti kovin tarkasti. Yksi paketti riitti oikein hyvin puolipitkille, paksuille hiuksilleni. Huuhtelin tukkaa tunnollisesti vaaditut ajat ja vähän enemmänkin.

Lopputulos on sellainen, mitä odotinkin. Tukasta tuli hieman aiempaa punertavampi, muttei häiritsevän paljoa. Vaikkei tukan väri nyt niin dramaattisesti muuttunutkaan, niin ainakin nyt tukkani väri on melko tasaisen näköinen, eikä juurikasvua erota muusta tukasta kovin helposti. Käsittely kuivatti tukkaa jonkin verran, mutta vaikka kuivimmat latvat olivat ennestäänkin jo aika huonossa kunnossa, niin ei tämä käsittely nyt niitä suunnattoman huonoon kuntoon saanut.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: mirya - 27.07.11 - klo:16:20
Hei!
Olisin kysäissyt onko kenelläkään kokemusta shokkivärin poistosta colour b 4:lla? Alla vaalennus jonka päälle värjätty munakoison värisellä shokkivärillä. Tällä hetkellä tukka tosi karmean epätasainen. Joistain kohdin haalistunut jo ihan vaaleaksi ja joissain kohdin violetti tuntuu olevan tosi tiukassa. Tai no nyt on sellaista pinkkiä/haaleaa vaaleanpunaista. Toimisikohan tuo b4 tähän kuinka hyvin???
Niin ja hei vaan kaikille. Jonkun aikaa ollut rekisteröityneenä ja täältä paljon lueskellut ja löytänyt vinkkejä, mutta nyt ekaa kertaa kirjoittelen.
Ja jos jossain on jo aiheesta mut saapi ohjata sinne. En äkkiseltään löytänyt.
Kiitos!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Salamanteri - 27.07.11 - klo:17:47
Voit kokeilla ensin shokkivärinpoistoon askorbiinihappokäsittelyä (haulla löytyy ohjeet), irroittaa suoraväriä aika hyvin! Askorbiinihappokäsittelyjä voi tehdä useamman peräkkäin, hyvää hoitoainetta vain muhittelet välillä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: LP_Alice - 27.07.11 - klo:18:12
^Oi, kiitos vinkistä! En olekaan tällaisesta kuullut aikaisemmin, pitää laittaa korvan taakse muistiin jos vaikka joskus taas tarvitsisi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: mirya - 29.07.11 - klo:15:42
Kiitokset kovasti vinkistä, täytyy tuota koklata ensin : )
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: deko - 29.07.11 - klo:19:50
^ ja ^^ askorbiinihappoa löytyy pikkupusseissa apteekista ja isommat määrät kannattaa tilata iHerbistä. Ei sitä kulu kuin teelusikallinen / käsittely (teelusikallinen mukilliseen vettä, latvat siihen, liota vartti jos jaksat, kaada loppu kaikkialle & huuhtele haalealla pois), mutta minä ainakin hapotan tukkani kuukausittain ja aina ennen värjäystä koska talossani on vanhat putket & metallinen vesi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sundance - 03.08.11 - klo:22:21
No eipä tehnyt isoja ihmeitä tuo B4 (se vahvempi). Huuhdellessa näytti siltä, että väriä olisi lähtenyt ihan reippaasti, mutta kuivuttua eroa tuskin huomaa. Huuhtelin 5-10 min pidempään kuin ohjeessa pitkille hiuksille neuvottiin, ja käytin huuhteluvaiheessa muutaman kerran syväpuhdistavaa shampoota.

Lähtökohtana BSL-mittaiset hiukset, joiden latvassa kerrostunutta (2 tai 3 päällekkäistä värjäystä) kestoväriä (5.3), ja kämmenleveydeltä juuresta haalistunutta Casting creme glossin 535:ä.

No, väriä lähti latvoista varovaisesti arvioiden ehkä puolen asteen verran, ja juuresta lähti lähinnä punertavaa sävyä. Lopputulos oli ehkä vähän pettymys siinä mielessä että olisin toivonut että väriä lähtee enemmän, mutta toisaalta tukka näyttää ihan kivalta näinkin. Väriero juuren ja latvan ja jopa juurikasvunkin välillä on mukavan liukuva.

Jos väriä olisi lähtenyt enemmän, olisin iskenyt päähän CCG:n 643:n. Toisaalta - saatanpa tehdä sen joka tapauksessa. Ehkei oranssi juuri ja liukuen tummemmat latvat näyttäisi ollenkaan hullummalta...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Neo - 09.08.11 - klo:14:40
Minäkin hommasin B4:sta ja yllätyin positiivisesti kun vuosien ajan kerrostunut mustanruskea (eli käytännössä varsinkin latvoista täysin musta) irtosi  :) Tummanruskeat nämä vieläkin on mutta tosiaan ei enää mustat, jee! Tilasin toisenkin purkin, luulen että tää voisi vaalentua vielä hieman. Mun oma hiusväri on vuosien saatossa vaalentunut ja juurta on vaan värjätty samalla sävyllä kuin aiemminkin ja nyt alkaa riittää jatkuva värjäily.
Haju oli aika kammottava muttei niin paha kuin odotin  ;)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Tintu - 10.08.11 - klo:18:20
Itselleni on aikaisemmin käynyt niin että oikeaoppisesti tehdyn B4-vaalennuksen jälkeen samana päivänä tehty vaalennus on palauttanut B4:lla poistettua väriä takaisin. Nyt olisin tekemässä käsittelyä huomenna, uskallanko perjantaina käydä vielä kampaajalla vaalennuttamassa hieman vai onkohan värin palautumisen vaara kun antaa yön yli levätä ja hoitaa?

Yritän saada pohjaväriä vaaleaksi jotta saan saman värisiksi pidennyksien kanssa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 10.08.11 - klo:21:11
^ Vaara on olemassa odotitpa yhden tunnin, yhden yön tai monta viikkoa. :( Jos ne kaikki värimolekyylit eivät ole peseytyneet hiuksista pois, ne hapettuvat uudelleen väriketjuiksi heti kun niihin laitetaan jotain hapettavaa (eli toisin sanoen se värin tai vaalennuksen kanssa käytettävä hapete). Olen käyttänyt B4:ää ja muita removereita monet kerrat ja todennut aina saman: väri palaa takaisin tummemmaksi heti kun uusi käsittely tehdään. Aiemminhan kerroin myös, miten hiukset jälkihapettuivat n. viikossa takaisin tummempaan jopa asteen verran ilman hapen vaikutuksesta.

Eli B4 on aika turhaa, jos kyse on parin asteen värin korjauksesta ja tarkoitus värjätä uudestaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Tintu - 10.08.11 - klo:21:14
^ääh. No teen kai sitten miedon värinpoiston itse ja annan kampaajan hoitaa loput... olkoot B4 nyt, ei ole varaa pilata tukkaa!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 10.08.11 - klo:21:32
^ Tuo on luultavasti fiksuin ratkaisu... Saanko udella, minkälaiseen lopputulokseen yrität tähdätä? ;)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Tintu - 10.08.11 - klo:21:37
^nyt päätin etten tee itse mitään kun kampaaja osaa tehdä sopivalla hapetteella niin ettei tukka rasitu niin paljoa :P Ja tähtään siis kirkkaan punaiseen. Paloautonpunaiseen. Ja laitatan pidennykset. Olin valittanut hiustilanteesta tarpeeksi niin sain "kouluunmenemislahjaa" perheeltäni Simplyn pidennyksiin ajan :D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 10.08.11 - klo:22:10
OT

^ Tosi kiva juttu! Kampaaja kyllä osaa varmasti taikoa sinulle tuon haluamasi tukan. ;) Itseänikin ärsyttää vähän, että miksi rupesin säätämään jollain kaupan vaalennusaineilla kun olisin päässyt vähemmällä tappiolla menemällä kampaajalle. ;D Mutta onhan tämä onneksi nyt vaalea ja kiva! Toivottavasti saat myös kivan tukan. :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Tintu - 10.08.11 - klo:22:27
^aivan! Ja hyvä että itselläsi onnistui, en itse uskalla ottaa tukan kunnon takia riskiä ja se sävyn onnistumisen on pakko mennä nappiin. Kauheasti menee rahaa, onneksi sain lahjaksi :D Värjäys vaan menee omasta kukkarosta.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sagu - 19.08.11 - klo:22:59
Kokeiltu täälläkin! Laitoin kakkosasteiseen tukkaan sitä voimakkaampaa. En odottanut suuria, joten hämmästyin aika kovasti, kun lopputulos oli ehkä vitos-kutosasteinen punakupari :D Epätasainenhan se toki oli, paikoitellen oli tummempia raitoja ja alueita, tummuudeltaan nelosen luokkaa. Huuhtelin suositusaikoja kauemmin, ja iskin päälle kolmosasteisen tummanruskean. Väristä tuli juuri sellainen kuin pitikin, eikä tukka ole läheskään niin kärsineen ja hamppuisen oloinen kuin tavallisen värinpoiston jälkeen. :-*
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kathy - 20.08.11 - klo:21:46
 Mietin vain, että saisinkohan tällä vuosi sitten kaksi kertaa hennatun (vaalennettu pohja, nykyinen väri noin kasiasteinen kupari eli ei mikään tumma punainen), vyötärömittaisen tukan vaalenemaan. Koko pään tavallista värinpoistoa en haluaisi , enkä kaikki-mulle-heti-nyt-asenteella jaksa mitään puolen vuoden raidoitusoperaatiota. ::)
 En niinkään pelkää latvojen murenemista, kun helposti voin lyhentää kymmenenkin senttiä, vaan kauhulla mietin kirjavaa pehkoa jonka kanssa pitäisi töissäkin edustaa. Tavoitteena olis siisi muuttua takaisin jonkinnäköiseksi blondiksi. Mitenköhän saisin väriä tasoitettua, jos pahin tapahtuu ja hiuksissa on kaikki sävyt ja vivahteet keltaisen ja oranssin väliltä? Uutta värinpoistoa päähän vai jotain vaaleaa matalahapetteista väriä (esim. Four reasonsin kolmeprosenttinen) päälle?

EDIT: No ei tarvinnut pelätä epätasaista tulosta, kun tuo ei tehonnut oikestaan yhtään. ;D Kokeilin vahvempaa versiota ja ehkä tarkkaan katsomalla vähän on haalistunut, mutta turha kokeilu oli kyllä. Kai se pitää lähteä värinpoistoainetta hakemaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 22.08.11 - klo:13:46
^Colour B4:ää ei suositella hennattuun tukkaan  :-\ Ei tehoa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kathy - 22.08.11 - klo:19:37
Ohops, unohdinkin eilen päivitellä, että muutosta olikin tapahtunut, kun hiukset olivat kokonaan kuivuneet. Vaalenemista kyllä tapahtui, mutta eipä tämä silti riitä. Onneksi on mahdollisuus värinpoistoihin kampaajalla. Tervetuloa purkkatukka siis... :'( Tavoitteena nyt kusenkeltainen tukka ( ;D), josta sitten on mahdollisuus taittaa mieleisen sävyinen.

Tämän threadin innoittamana kokeilin siis, kun luin muiden hennattujen hyvistä kokemuksista.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: RUDER - 22.08.11 - klo:22:20
Täähän on ihan ihmeainetta! Lykkäsin tänään 2-3 kertaa värjättyyn sinimustaan tukkaan ja yllätyin positiivisesti. Olin ostanut tummanruskean värin mahdollista korjailua varten, mutta jää kyllä käyttämättä kun toi väri kerran lähti noin hyvin. Mulla oli sinimustan lisäksi tossa edessä tollainen haalisteltu shokkisininen kerros, tiesin kyllä, että tällä ei shokkiväri lähde, mutta kokeilin silti for science. Eikä kyllä kokonaan lähtenyt, mutta tulipa koitettua. Tyhmästä päästä kärsii koko pehko.  ;D Tuota edessä olevaa hammastahnan väristä osiota lukuunottamatta itse asiassa tykkään tästä väristä, joten en rupea ihan heti edes värjäilemään. Mutta mitäs noille vaaleansinisille tekisi? Kuva vähän vääristää kun mulla on täällä tosi huono valo, tukka ei oo ihan noin tumma kunnon valossa. Saiskohan noita jollain sävytteellä suht samansävyisiksi kuin tota muuta tukkaa vai pitääkö heittää värinpoisto ensin?

(http://i1113.photobucket.com/albums/k513/neogrotesk/Valokuva886.jpg)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sagu - 22.08.11 - klo:22:25
^ Pelkän sävytteen ei kaiken järjen mukaan pitäisi purra suoraväriin, eli joudut varmaan heittämään värinpoiston alle.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: RUDER - 22.08.11 - klo:22:43
^ Ok, kiitos! :) Olisin varmaan itse ruvennut läträämään sävytteiden kanssa kun noita etuhiuksia vaalennettiin niin rankalla kädellä ennen tota sinistä... mutta eipä tuo oikeastaan haittaa kun ei toi tukka tästä käsittelystä tuntunut kärsivän ollenkaan ja etuhiuksista on muutenkin noi kuolleet latvat lähdössä kohta veks, pääasia, että saan tän epämääräisen hammastahnasävyn tästä pois mahdollisimman äkkiä, hahah.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: The Siren - 31.08.11 - klo:19:42
Toukokuussa tein colour B4-käsittelyn.Poly Colorit lähti todella hyvin,ihan näytti olevan omanvärinen tukka.Mutta kyllähän se pirulainen meni tummumaan melkein yhtä tummaks takasin.Sitäpä olen nyt yrittänyt haalistella,nyt ollaan aika hyvällä mallilla.Kiehtovaa kyllä tuo jälkihapettuminen,ja niin ärsyttävää.Ettei yhdestä sävyteshampoosta pääse eroon sitten millään!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kampaamokatastrofi - 03.09.11 - klo:12:23
Mitenköhän tuo Colour b4 toimisi tähän kaksiväriseen tukkaan joka on korvaan asti vaaleanruskea ja siitä alaspäin keskiruskeaa...yksi Colour b4 käsittely siis jo takana. Osaisiko joku kertoa millälailla se kannattaisi levittää päähän, että saisi taisaisemman värisen pään? Tuo kullanruskea on niin kiva, että haluaisin koko pään sen väriseksi, vai toivonko ihan liikoja  ::)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: sannaofia - 03.09.11 - klo:15:04
Kai sinun täytyy vain laittaa colourb4:ia siihen kohtaan, jota haluat haalentaa. Jos siis tummempikin väri on värjätty eikä oma värisi. :) Kampaaja sen pystyy ehkä paremmin tekemään kerralla, voi nimittäin olla, ettei se ihan juuri samanväriseksi silti haalistu colourb4:illa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kampaamokatastrofi - 03.09.11 - klo:15:24
Joo on se tummempi värjättyä hiusta. Kiitos vinkistä, kokeilen varmaan nyt laittaa sen Colour B4n päähän ja toivoa parasta.. ::)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Fuchsian - 18.09.11 - klo:11:15
Heippa vaan!

Miten tuo tökötti oikein toimii, siis onko sillä mahdollista päästä takaisin esimerkiksi omaan väriin? Jos ei olisi paljon värikerroksia? Vai jääkö se aina johonkin haalistuneeseen väriin?

Mulla olis itellä 2-3 värjäyskäsittelyä tässä (koko pää muistaakseni joka kerralla), joista latvoissa on kolmen sentin pätkällä tuo kolme käsittelyä+raidotuksella vaalennettua sen alla. Ja muuten sitten on tukan keskivaiheilla 2 värikäsittelyä. Latvoissa oli siis suht kirkasta punaista (6 asteen) ja muuten siten nuo värit on neutraaliruskea laitettu (ensin 4 ja sitten 5 asteen). Hiukset on viimeksi värjätty 3.5kk sitten. Tavoitteena mulla on kasvattaa oma väri takaisin, kun mulla on alkanut tulemaan väriaineista allergisia oireita (jo parin vuoden ajan, mutta nyt ajattelin toimia kun muutenkin on tullut mm. astma).

 Minkähänlaista tuolla b4 realistisesti vois ajatella tulevan? Onko niin, että siitä tulee sitten jotain oranssin ja keltaisen sekametelisoppaa? Kun en oikeastaan haluais päälle sitten enää tehdä mitään väriä, hopeashampoota ym voisin sitten lähinnä käyttää. Oon onnistunut öljymuhitteluilla vähän vaalentamaan tuota ruskeaa, että luulisin sen olevan nyt jotain vähän vaaleampaa kuin 5-aste (oon aika huono arvioimaan näitä). Punaisuutta kyllä on. Mulla on samalla tässä menossa kasvatusprojekti, joten eka mietin että jos vaan kasvattaisin ja leikkaisin sitten sen värirajan pois..mutta siihen meneekin vähän enemmän aikaa kuin kuvittelin :D Eli en varmaan raaski sitten leikata niin paljon kuin tarvitsisi, joten mietin tota b4:sta yhtenä vaihtoehdoista..toinenhan on sitten ammattilaisen tekemät vaaleat raidat, mutta sekin kyllä jää häiritsevästi aina punaseksi kun on tuo ruskea. Mun mielestä mulle sopii paremmin vähän kylmempi. Lisäksi en haluais niitä raitoja enää yhtään siihen omaan juurikasvuun (mikä on aika vaalea, en oikein osaa arvioida..ehkä 8-9).

Asialla ei silleen ole kiirettä, olin ajatellut mennä kampaajalle vasta jouluksi ens kerran (jos hermot kestää) ja muhitella tässä sitten öljyillä haaleammaksi tuota värjättyä osiota. Kampaajalla olis siis tarkoitus joka tapauksessa leikata siistimmäksi tätä, kun tässä on kerroksia joista haluan eroon. Samalla sitten ehkä raitoja siihen osioon mihin tarvii, jos siltä vaikuttaa. Tai sitten ois tuo b4 kans, jonka vois ehkä tehä vähä aiemminkin jos hermot ei kestä tuota juurikasvua. Ja onko joku saanut suht pysyviä tuloksia tuolla? Luin tätä ketjua ja mulle nyt jäi lopulta vähän epäselväksi, että onko tämä kunnolla onnistunut kellään suhteellisen pysyvästi?

Kiitos, jos joku viittii vihkiytyä tämän pariin :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Margot - 19.09.11 - klo:10:14
^ Colour B4 palauttaa vaaleimman hiuksissa olleen värin. Jos tukassa on vaalennuksia, se ei voi palauttaa omaa hiustenväriä, koska se on "vaalennettu pois". Käytännössä muutenkaan paljastuva väri ei ole aina se ihan oma, koska vaikutus vaihtelee käyttäjäkohtaisesti ja muutkin kestovärit kuin vaalentavat ovat voineet vaikuttaa omaan väriin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Fuchsian - 19.09.11 - klo:10:59
Kiitos, Margot!

Eli käytännössä mulla tulis sinne latvuksiin vaaleampaa (se oli itseasiassa lähellä mun omaa väriä) ja sitten siihen väliin ehkä vähän tummempaa..tai en oikein tiedä mitä siihen tulee. Apua, jotenkin nyt ei leikkaa ;D Siinä muistaakseni nyt on osittain punaisen päällä ruskeaa ja sitten on oman tukan väriä kans laitettu sillä vaaleamma ruskealla myöhemmin. Noh..mun on melkeen pakko kokeilla, jotenkin kiinnostais. Pelottaa vaan, et tulee joku kamala moppi. Siis vielä kamalampi, onhan tämä nyt tällä hetkellä sentääs joistakin kulmista ihan siedettävä ::)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: MerGirl - 19.09.11 - klo:14:03
^ Mulla oli vaalennuksen päälle laitettua ruskeaa, punaista ja mustaa eikä lopputulos ollut kamala. Sellainen vitosasteen punertava ruskea. Ilkesi ulos lähtee, toisin kuin värinpoiston jälkeen.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Lucine - 19.09.11 - klo:21:58
Mulla on nyt värikriiseilyn tuloksena hiukset...ei yhtään kivat. Ne oli siis vaaleat, laitoin niihin jonkun vaaleanruskeapunertavan kestovärin josta tuli paljon tummempi kuin piti, ja tarttui huomattavasti enemmän juurikasvuun kuin latvoihin, ja latvoista haalistuikin aika nopsaan pois. Ne on niin huonossa kunnossa varmaan kaikesta blondauksesta.

Shampooseen sekoitetulla vaalennusjauheella sain juuret vaalennettua sellaisiksi vaalean punaisiksi  ;D siis aika lähelle sellaista luonnollista punaista jollaiset olisin koko hiuksista alunperin halunnutkin. Latvoihin ei tartu edes Casting Creme Gloss joka on ainut kevytväri josta löytyi kelpaava sävy.

Nyt nää on sitten eriväriset latvoista ja juurista, ei kovin tummat enää mutta ei kuitenkaan yhtään miellytä. Värinpoistoa en uskalla laittaa kun sitten lähtee viimeisetkin hiukset joten tää Colour B4 vois olla mun pelastus. Mitenköhän se käyttäytyy kun on tosiaan erisävyiset nää hiukset nytte, jääko ne erisävyisiksi vai tasottuisko sävy edes jotenkuten?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Fuchsian - 20.09.11 - klo:20:56
Noniin, mä laitoin tuon b4 ja siitä tuli ihan vaalea pahvilaatikko. Ja tosiaan, se on täsmälleen just se tilanne sen jälkeen, kun tuo punaine väri oli haalistunut (ja sen jälkeen kampaaja laitto sitten ruskeaa). En noita asteita taas tarkasti osaa, mut ehkä jotain 7-tasoa vois olla. Mut on tässä pari tummempaa kohtaa jossain alla. Eli varmaan se sen asteen pari vaaleni (eikö olekin tarkkaa ;D).

Mulla kyllä kärsi sekä päänahka, varsinkin kun ne värjäyksetkin jo kutittavat heti vaikutusajalla samoilla tulilla, että tukka siis. Hiukset meni kyllä ihan purkkatakkuun siinä huuhteluiden aikana, mut hoitiksen kun laitoin niin ei mitään. Mut tukkaa hieman lähti, ei kovasti..johtuu varmaan tosta mun päänahasta, mulla oli nyt tullu pari jotain näppylää ainakin tonne.

Pitänee tähän varmaan vähän raitaa jossainv aiheessa ottaa, mut ajattelin sinnitellä kun on tämä oman värin+tukan kasvatusoperaatio. Oon kuitenkin tyytyväinen tuohon, hyvin tuo poisti väriä. Mulla oli se harmaa paketti eli extra. Se toinen, regular, on sitten käsittääkseni kevyempään värjäyskokemuksen jälkeen..toisaalta en muista, oliko mainintana että se regular ois ollu just parempi keskiruskeaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: annanna - 30.09.11 - klo:13:45
Hei, onko muilla tietoa tästä, luin tuolta joltain enkunkieliseltä sivustolta, että ainakin englannissa myytävässä CB4 on siinä regularissa päässäpito aika 30 minuuttia ja vahvemmassa tunti?! Samaa tavaraa vaikuttaisi kuitenkin olevan.

Uskaltaisiko tota pitää sitten päässä pidempään?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: essipessi - 13.10.11 - klo:17:32
miten teil on hiukset reagoineet b4:n jälkeiseen vaalentamiseen? itelläni on 2-asteinen tukka ja seiskaan pitäis päästä... Toimiskohan jos laittais eka b4:n ja sen jälkeen ihan tavallisen värinpoiston jossain vaiheessa riippuen tietysti mitä tapahtuu ton ekan vaiheen jälkeen...?

pointtina siis et miten toi reagoi, kun vaalentaa b4:n jälkeistä hiusta??
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Tintu - 13.10.11 - klo:18:47
^itselläni B4:n jälkeinen värinpoisto palautti B4:lla poistetun värin takaisin ::)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Elinaelina - 15.10.11 - klo:20:45
Kokeiltu. Hiukset kerrostunutta tummanruskeaa kevytväriä, käytännössä mustat. Colour B4 vaalensi asteen - mustanruskeaan, hyvällä tahdolla. Päivänvalossa selkeästi ruskeammat varsinkin kiilloltaan, mutta normaalissa huonevalaistuksessa yhä mustat. Haju on neljän pesukerran ja kahdeksan shamppoovaahdotuksen jälkeen yhä niin jäätävä, että ällöttää. Ainetta käyttäessä se olisi ollut siedettävää, mutta 5 päivää käsittelyn jälkeen kuivassakin tukassa jatkuvasti oleva haju on sen verran ärsyttävä, etten käyttäisi tätä toiste.

Eikä haju harmittaisi niin pajoa, jos hiukset olisivat vaalenneet edes ruskeaan. Ero omaan väriin juurikasvussa on yhä valtava, joudun joko vaalentamaan jotenkin muuten tätä lisää tai jatkamaan tyven käsittelyä tummemmaksi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: essipessi - 16.10.11 - klo:08:17
^^ oi ei apua...

laitoin ton eilen päähäni ja tulos on todella minimaalinen... mitäs nyt sitten...?'

mitenhän pian tähän uskaltaisi lätkäistä ihan tavallisen värinpoiston niin, että väri vaalenisi eikä tummenisi takaisin? vai laitanko kevytvärin ja sitten värinpoiston siihen päälle?

argh . harmittaa ehkä aika paljon.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: The Siren - 16.10.11 - klo:10:25
Mulla tosiaan tummui lähes yhtä mustanpuhuvaksi tukka b4:n jälkeen.Mutta 2 vaalennuspesua Rialilla korjasi asian!Ei ole enää tummunut,yleisvaikutelma olisi,että on omanvärinen,hienoa! :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: octagon - 27.10.11 - klo:12:08
Tuli sitten B4 testattua kun alkoi tuntua että mustanruskea korostaa jo tässä iässä ryppyjä ja naaman roikkumista liikaa. Hiukset on polkkamittaiset ja värjätty Herbatint sävyllä 2N, kuukauden välein on tarvinnut läträtä väriä tyvikasvun peittämiseksi (en ole laittanu pelkästään tyvikasvuun aina). Oma luonnonväri on 8-asteinen kellertävä. B4-käsittelyllä väriä lähti jonkin verran läheltä päänahkaa, ilmeisesti sieltä minne väri ei ole kovin kerrostunut, lopputulos noin 5-asteinen punertavanruskea. Sen sijaan latvat jäivät mustanruskeiksi. Positiivinen yllätys on että hiusten kunto ei ole kärsinyt ollenkaan niin paljon kuin värinpoistoilla.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: kaksisarvi - 19.11.11 - klo:19:00
No niin. Kokeilin B4:ia. Tukassa oli suoraväriä. Juu, B4 ei pure suoraväriin, mutta halusin vain vähän haalistaa oranssinruskeiksi muuttunutta tukkaani, jotta saan siihen kunnon punaisen päälle. Tein ensin testitupsun. Leikkasin rehottavan takatukkani pois ja join irtonaiset hiukset kahdeksi kasaksi, joista toiseen laitoin B4:ia. Tupsusta lähti nimenomaan oranssia sävyä, joten rohkaistuin laittamaan ainetta koko päähäni. Ero käsittelemättömään tupsuun oli aika selvä.

Hajusta en voi sanoa mitään, koska minä en haista juuri mitään. Hajuaistini on todella lähes olematon. Istuin vaan aineet päässäni onnellisen tietämättömänä hajusta, joka miehen mielestä oli aivan hirveä. Huuhteleminen oli yhtä tuskaa kun tukka tuntui oudon karhealta. Pelkäsin tuhonneeni kallisarvoisen karvastoni lopullisesti. Tukka vaalentui jonkin verran ja nyt se on vähemmän oranssinruskea. Olen ihan tyytyväinen. Kovin selvä muutos ei tietenkään ole, sillä B4 ei tee suoraväreille oikein mitään. Nyt on kiva laittaa uutta punaista tukkaan kun oranssi ei enää niin paista läpi. Hiusten kunto tuntuu olevan entisellään. B4 kuivatti jonkin verran, mutta laitoin tukkaani kookosöljyä ja nyt nää karvat tuntuu olevan ihan kunnossa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Lily B. - 24.11.11 - klo:14:03
Hmm.. Mitenköhän tuo B4 toimis mun tukkaan? Oon siis viimeset pari vuotta värjänny hennalla, ensimmäiset puol vuotta mukana oli myös indigoa. Hennan alla on latvoissa myös viiden vuoden kevytvärikerrostumaa. Mun tukka on siis sen verran huokosa ja väriä imevä, että kevytväri toimii kuin kestoväri. :D  Tyvikasvua on tällä hetkellä melko paljon. Haluisin olla kunnon ginger head, mutta tällä hetkellä latva on liian tummanoranssi/punertava.

Mitenköhän hyvin mun tukka kestäs tota ainetta, kun kuitenkin on tosiaan laadultaan huokonen ja taipuisa, mutta tosi hyväkuntonen, eikä yhtään kuiva? Vai oisko vaalennuspesu parempi vaihtoehto? Kumpi rasittaa hiusta vähemmän? En tiiä näistä tän tyyppisista jutuista yhtään mitään, kuten huomaa. :D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Painted Lady - 24.11.11 - klo:23:08
Pitäisikö / kannattaisiko kampaajalle kertoa Colour B4 käsittelystä ennen värjäystä tai raidoitusta? Onko luvassa mitään yllätyksiä (hiukset jää kampaajan käsiin pesupaikalla, väri on jotain ihan muuta kuin mitä piti tms.)?

Olen aina uskonut hiukseni loistavan kampaajani käsiin. Pari viikkoa sitten en saanut kampaamoaikaa ennen tärkeää menoa, joten päädyin korjailemaan väriä omin nokkineni,tuloksenai kupari vihreällä flashilla.  0_0 Seurava vaihe olikin Colour B4 käsittely ja sen päälle Casting Creme Gloss. Lopputulos ei ole paha (ilkeän liikkua julkisilla paikoilla päiväsaikaan ilman pipoa), mutta sävy ei vaan tunnu yhtään omalta.

Seuraava steppi olisikin antaa oman kampaajan tehdä tukalle ihmeitä. En oikein haluaisi kertoa kampaajalleni mitä kaikkea olen omin nokkineni tukalleni tehnyt, mutta otanko liian ison riskin, jos jätän kertomatta sähläyksistäni?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ohuthius - 15.12.11 - klo:00:27
Onko tuo "miedompi" B4 poistanut teillä kuinka hyvin vivahteita, kuten punaista tai kellertävää? Täällä olisi tällä hetkellä n. bsl-pituinen about 8 -asteiseksi raidoitettu hiuksisto, jossa varsinkin latvoissa (hieman ehkä tummemmat latvat) näkyy tosi lämmintä sävyä, minkä haluaisin taittaa pois.  Kaapissa odottaa B4 puteli, mutta auttaakohan tuo yksin ollenkaan tähän ongelmaan, vai pitäisikö jo varata joku neutraalimpi/tuhkaisempi väri kaappiin odottelemaan? Omat hiukset on suurinpiirtein yhtä vaaleat, vain maantieversiona, mutta kevytväreillä lotrasin vajaa pari vuotta tummemmaksi ja nyt raidoitettu tosiaan nykyiselleen.

Edit// Lätkäsin tuon regularin sitten päähän, ja sieltä löytyi kysymyksistä sellainen vinkki, että jos vaaleisiin hiuksiin haluaa laittaa vivahteen poistamiseksi, niin pidetään päässä 20 min sijasta vain 10 minuuttia. Pidin sitten latvoissa vähän kauemmin, ehkä yhteensä n. 15min ja muussa päässä sen n. 10 min. Ensin näytti siltä ettei se väri siitä paljoa muuttunut, mutta nyt kun katsoo vähän tarkemmin (tai ehkä naiivia harhakuvitelmaa? :D) niin latvat on vaalentuneet sen verran että yleiskuva väristä on tasaisempi, eli latvat ei enään ole niin selvästi tummemmat, jos nyt ovat enää ollenkaa tummemmat. Vähän lähti myös tuota punaista pois, tai ylipäänsä sitä lämmintä sävyä, jotenkin hieman luonnollisemmalta näyttävät nämä nyt ja yleiskuva on kyllä vaaleampi. Ihan hyvä siis tulos, mitään hamppukasaakaan ei tästä hiuspehkosta tullut, vaikka vähän tahtoi huuhdellessa loppua usko kun näytti siltä että tahtoi tulla takkua toisen perään. Mutta olen siis itseasiassa aikas tyytyväinen :) Toivottavasti ei nyt vedä jälkeenpäin ainakaa tummemmaksi
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Hyx - 29.12.11 - klo:16:52
Itselläni 8-9 asteinen hiuksisto, jossa vanhoja raitoja (myös elumenin) sekä liilertävyyttä, sinisyyttä ja likaisen harmahtavat latvat. Myös vaaleanpunaista (vanhaa ellunjämää) löytyy. Eli siis kaikkea mahdollista. Tyvi todella lämmin, latva haperonharmaa. Paljon kestovärejä päällekäin.

Toiveena oli tasavärinen kylmänvaalea hiuksisto.

Kiitos Colour B4, kun teit siitä mahdollista  <3. Voisin sanoa että milteipä kaikki tummat raidat lähti, ja tukka on nyt tasavärinen. Lukuunottamatta vaaleanpunaista siellä täällä, Ellun jämiä. Ihanaa kun latva on kunnollisen näköinen eikä sellainen jokaa väriä imenyt haperolatva. Tästä kasvatus saa taas uutta pontta :) Tyvikasvuakin tullut! Täältä tullaan, oi hulmuava pitkä paksu kutristo!  :l
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 18.01.12 - klo:14:37
Poistin tänään punaisen Regularilla. Hyvin lähti ja loputulos on tällainen (http://www.lorealparis.fi/img/l10n/products/305x262/HCo3_17.jpg), vähän kellertävämpi tosin ja joissain paikoissa kuultaa oranssia.  Uskallanko iskeä tänään tai huomenna casting creme gloss sävyn 613 iced mochaccinon? Aikaisemmin laitoin heti perään kestovärin. Ekalla kerralla tuli liian tumma ja toisella kerralla vähensin vaikutusaikaa jolloin sävy oli lähes samanlainen kuin purkin kuvassa. Eli jos laitan niin vähennän vaikutusaikaa? Mutta paljon?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Luciana - 18.01.12 - klo:14:49
Minäkin poistin tänään hennapunaisen kevyemmällä versiolla. Lähti yllättävän hyvin, vaikka lopputulos odotetusti oranssihtava onkin. Pesin tänään hiukset uudelleen ja pesussa shampoo vaahtosi edelleen punaisena. Mikä on hieman outoa, koska huuhtelin hiuksiani yliaikaa kaikissa kohdissa. Itse en uskalla värjätä vielä päälle vaan odottelen ainakin pari päivää, koska en halua tummempaa lopputulosta. Tavoitteena on 7-asteinen väri, jossa saa olla lämpöä mukana. Taittelen sitä sitten pois jos tuntuu siltä. Ajattelin laittaa päälle Loreal Exell 10' nro.8.31, joka on ainakin kuvassa aika lämmin. En tiedä olisiko jokin selkeästi kylmempi väri vielä parempi? Viimeksi laitoin Loreal Exellencen nro:n 7 seuraavana päivänä päähän ja siitä tuli liian tumma, vaikka lyhensin vaikutusaikaa. Väri haalistui kuitenkin pesuissa halutuksi 7-tasoiseksi aika nopeasti, autoin tosin asiaa öljyillä yms. haalistelulla.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 18.01.12 - klo:17:33
Värjäsin nyt sillä ja annoin olla kyllä vähän liian pitkään  :P No onneksi on kevytväri. Aikaisemmin ainakin kaikki casting:it on minulla haalistuneet paljon. Värjäsin pitkään sillä kuparisella ja se veti aluksi ihan tummanruskeaksi, kunnes haalistui vaaleaksikupariksi. Joten toivon, että tämä haalistuu...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Luciana - 18.01.12 - klo:20:40
Värjäsinpä sitten minäkin malttamattomana. Tuli tummempi kuin paketin kuvassa, mutta eiköhän tämäkin haalistu. Kaunis väri ja ihana kiilto noin muuten (pidin päässä 8 min).
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 19.01.12 - klo:09:21
No tämä on saman värinen kuin paketin kuvassa, mutta en tykkää tästä. Odotin ihan toisenlaista... Odottelen, että haalistuu ja isken toisen päälle. Tänä aamuna hinkutin tätä syväputsarilla ja nyt istun öljyt päässä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Luciana - 19.01.12 - klo:09:53
^ Minullakin on öljyt päässä. Tämä on asteen tummempi kuin tarkoitettu ja vähän siinä ja siinä kannattaako edes haalistella erikseen öljyillä ettei pohjalta ala kuultaa oranssia läpi. Ajattelin, että öljyhoito tekee hiuksistolle muutenkin hyvää. Toivottavasti saat vaihdettua mieluisampaan väriin. Onneksi tuore väri haalistuu aika nopeasti hiuksista kun vähän avittaa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: nysimum - 20.01.12 - klo:19:23
Olen tiistaina värjäämässä 4.3:sta (7–)8-asteiseksi kultakupariksi hapetevärillä. Värinpoistona minulla odottaa tuo tymäkämpi Colour B4, koskapa kestovärivärjäyksiä on alla monia ja sävy on sen verran tumma (ja toivottu lopputulos puolestaan kohtalaisen vaalea).

Kannattaakohan minun tehdä värinpoisto maanantaina vai tiistaina värjäyksen yhteydessä? ??? Vaikuttaako tuo Colour B4 myös kestovärien tarttuvuuteen, ts. kannattaako vaikutusaikaa lyhentää?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 20.01.12 - klo:19:34
^ Mä värjäsin samantien B4:sen jälkeen ja hyvä tuli. Vaikutusaika oli normaali. Oli muuten ihan sama missio kuin sulla, 4-asteisesta 7-asteiseen kupariin  :ts
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Annuli - 20.01.12 - klo:21:22
Joku täällä kyseli saako pitää päässä tunnin kun ulkolaisissa pakkauksissa lukee. Ilmeisesti tämä Scot Cornwall sai joiltakin palautetta ettei poistanut väriä kunnolla kun oli kerrostunut, johon hän sitten sanoi että regular saa olla päässä 30 min ja extra strong 60 min. En tiedä miksei suomen pakkauksiin ole tullut mainintaa... Löytynee virallisilta sivuilta ainakin jos tahtoo varmistaa.

Itse olen tehnyt kaksi kertaa vahvemmalla ja tunnin on päässä ollut, edelleen on hiukset.

Minulla veti jostain syystä Poly Color kastanja pään melkein mustaksi. Kiitos Colour B4:n hiukset on nyt sellaiset kuparihtavan vaaleat.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: nysimum - 21.01.12 - klo:17:25
Ilyasviel, selvä homma, kiitos vastauksesta! Pitää toivoa että munkin missiosta tulee onnistunut :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 23.01.12 - klo:22:09
Paikallisessa Sokoksessa Colour B4:t oli laitettu -70% alelaariin. :o En sitten voinut muuta kuin hamstrata pari. Toivottavasti tämä ei ole kokonaan poistumassa...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 25.01.12 - klo:18:49
^Toivottavasti nuo oli vaan joitakin vanhenevia tuotteita  :-X Muuten pitää alkaa netistä metsästää.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: nysimum - 25.01.12 - klo:23:51
Huhhuh! Tein tänään värinpoiston Colour B4 extralla, lähtötilanne oli aika haalistunut 4.3, värjätty kestoväreillä jo pari vuotta sillä. Toimin muuten pakkauksen ohjeiden mukaan, mutta huuhtelin vähän pidempään ja otin ennen lopullista pesua vielä kierroksen Wellan syväputsarilla. Lopuksi vielä pikahoitis rekulla ja kosteuttavalla.

Latvat kuivahti kyllä aika roimasti, jos kohta se oli odotettavissa. Muhittelen hetken niissä rekku+kosteuttava hoitis+avokadoöljy-sekoitusta (toivottavasti rekku ei tee mitään kamaluuksia tuon värinpoiston jälkeen?), katsotaan josko se puhaltaisi niihin taas vähän eloa.

Mutta se väri! Missioni siis on päästä about sävyyn 8.34 eli vaalea kultakupari, ja jos mun nyt hatusta pitäisi repiä joku sävy tälle lopputulokselle, niin se olisi just se :o :-* :l Voiko mulla olla näin hyvä tuuri?! Ei tän päälle raaskis enää mitään väriä laittaa ;D Väri on kaiken lisäksi vielä yllättävän tasainen, näyttää ehkä ihan aavistuksen raidoitetulta, mikä ei todellakaan haittaa. Ja mä kun pelkäsin jotain kauheaa epätasaista kusenkeltaista hirvitystä, jota ei saisi korjattua siedettäväksi kuin monen värjäyksen voimin!

Voi vitsi <3 (Anteeksi hymiöiden suurkulutus, mutku...  <3!)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: nysimum - 26.01.12 - klo:21:04
Päivitys: No ei se kyllä luonnonvalossa enää niin kiva ollut ;D  Turhan oranssi, joten lätkäisin tähän päälle Casting Crème Glossin 801 Satiininvaalea. Mietin vähän, onko se turhan viileä sävy, mutta pakkauksen kuvien mukaan yllättävänkin lämmin, joten päätin kokeilla mitä tulee. Lopputulos on toffeemainen sävy, ei ollenkaan paha :) Kuparia voisi olla vähän enemmän, mutta katsotaan nyt miltä tämä näyttää luonnonvalossa. Värinaamiollahan sitä kupariakin sitten saa lisää jos vielä kaipaa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Eiffe - 27.01.12 - klo:13:32
Kuinka monta B4-pakkausta mun kannattais varata ristiselkämittaiseen tukkaan, joka imee väriä yleensä noin kahden pitkän tukan verran? Riittääkö kolme pakettia?  :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 27.01.12 - klo:13:43
^ Mä sanoisin että kaksikin riittää, se on todella riittoisaa tavaraa, mutta voit toki varmuudeksi ostaa kolmannenkin. Jos ei tule käyttöä, niin on sitten seuraavaa kertaa varten valmiina.  ;)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 31.01.12 - klo:08:18
Voihan suti  ::) Käsittelin eilen tukan B4:llä. Lopputulos oli oljenkeltainen. Ostin sitten eilen Poly Color keskivaalean sävyn, että ei vaan mene liian tummaksi. Tänään laitoin sen päähän ja annoin vaikuttaa 20m. Tämä on tummanruskea  :o Nyt meni ketuillensa... Pitääkö tässä nyt hakea uusi B4, koska en usko, että tämä tästä haalistuisi sellaiseksi minkä haluan  ::)

EDIT: Kuivasin pään hiustenkuivaajalla. Ei näköjään olekkaan tummanruskea, mutta asteen liian tumma kuitenkin  ::) Tilaan hopeashampoota ja yritän haalistaa tämän öljyllä ja syväputsarilla. Josko se haalistuisi, kun on sävyteshampoosta kyse?

EDIT2: Olin malttamaton, mikä ei ole yllätys. Tein vaalennuspesun annoin olla 7m ja huuhtelin, kun osa hiuksista näytti ihan blondeilta. No nyt tämä on oranssi  :P Laitoin miehelle viestiä, että soittaa minulle kun pääsee koulusta. Saa hakea mulle B4:n ja Poly Colorin  ;D ::)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Eiffe - 31.01.12 - klo:13:49
^ Jopas on äksöniä hiusväririntamalla  :D!

Laitoin muutama päivä sitten 2 pakettia vahvinta B4:sta päähäni. Annoin vaikuttaa reilu 20 minuuttia ja huuhtelin ensin 20 minuuttia ja sitten pesin hiukset viimeistelyaineella ja syväputsarilla 6 kertaa. Lähtötilanne oli noin 6-asteinen haalistunut ja epätasainen punaruskea. B4 ei kovin paljoa irrottanut hiusväriä, mutta yleisilme haaleni hiukan ja kuluneimmista latvoista väri haaleni noin asteen verran. Hiukset eivät kärsineet juuri lainkaan ja nyt mietiskelen, että uskaltaisiko kokeilla B4:ää vielä kerran? Oletteko saaneet toisella B4-vaalennuskerralla väriä irtoamaan paremmin jos ensimmäisellä vaalennuskerralla on vain vähän haalistunut? Laitoin eilen wellan hopeanväristä suoraväriä ja muhittelin sitä reilun tunnin. Hyvällä tahdolla voi ehkä nähdä, että latvat eivät ole enää niin punertavat. :P

Oon aika ulalla, miten tästä jatkaa. Punaisuus pitäisi saada pois ja väriä hitusen vaaleammaksi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 31.01.12 - klo:14:27
^Olen hätähousu, haluan kaikki heti NYT  ;D Jospa se tästä...

Laitan illalla uuden B4:n. Tukka ei tunnu kuivalta ja on samassa kunnossa kuin aloittaessa. Ja jos aamulla kokeilisi uudestaan sitä väriä  >:D

EDIT: Käsittelin Colour B4:llä ja laitoin  Poly Color:in keskivaalean. Annoin PC:n vaikuttaa 10minuuttia. Nyt tummuusaste on oikea, mutta hius kellertää  :) Ymmärrettävää, koska värissä ei ollut tuhkaa... Tilasin nyt hairsupermarketista hopeisen suoravärin ja tänään ostin hopeshampoon.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: nysimum - 31.01.12 - klo:20:29
Ja mä kun luulin olevani malttamaton, kun aattelin odottaa 4–6 viikon sijaan kolme viikkoa seuraavaan värjäykseen että pääsisin oikeaan lopputulokseen ;D

Mulla kyllä se tujumpi Colour B4 vaalensi nelosesta suunnilleen seiskaan tai kasiin, ja tosiaan veti jo ennestään huonokuntoiset latvat niin hampuksi ettei tullut mieleenkään toistaa käsittelyä (eikä onneksi ollut tarviskaan). Vähemmällä kuitenkin pääsin kuin pelkäsin!

Mun otsa ei muuten tykännyt yhtään Colour B4:sta ??? Ainetta joutui otsalle vähän ja luulin pyyhkäisseeni sen pois, mutta ehkä onnistuinkin vain levittämään sitä... Tuntui kuin otsan iho olisi jotenkin "parkkiintunut", teki mieli tehdä joku hiekkapaperikuorinta :P Finnikin intoutui nousemaan, mikä mulla on otsan alueella erittäin harvinaista, ja lisäksi siellä täällä sellaista aurinkoihottuman kaltaista röpelöä. Tästä onneksi pääsin vaan ihonkuorinnalla ja rasvailulla, mutta vähän hämmentävä reaktio silti.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 31.01.12 - klo:20:49
^Itsellä ei hirveästi ainakaan tuntunut kuivavan. Voi olla, että näkyy myöhemmin  :P

Minulla korvan lehdet eivät tykkää. Tuntuu juuri siltä, että ne parkkiintuisivat.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Nihnaana - 01.02.12 - klo:12:15
mulla on sellainen perus"maantieharmaa"vaalea  :) omaväri johon ajattelin pikkuhiljaa pyrkiä. Olen värjäillyt tumman (punertavan) ruskeaksi pidemmän aikaa ja nyt tehnyt muutaman viikon sisällä 2 kertaa ton vahvemman B4 käsittelyn. Väri on vaalentunut muutaman asteen vaaleanruskeaksi, ihan kiva väri mutta haluan vielä vähän lähemmäs omaa juurikasvua, ero ei ole enää kovin paha. Tukka ei ole pahemmin käsittelyistä kärsinyt ja viime viikolla muutenkin leikattiin latvoja pois.
Ajattelin tässä joku päivä tehdä vielä kolmannen käsittelyt.
Sitä vaan olen molemmilla kerroilla ihmetellyt, kun tukkaa ekan kerran huuhtelee on se tietyn värinen ja kun kaikki huuhtelut on tehty niin on tukka hiukan tummempi? Voisiko sitä ekan aineen vaikutusaikaa pidentää? Huuhdellut olen tarpeeksi pitkät ajat ohjeiden mukaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Eiffe - 01.02.12 - klo:21:22
^ Minustakin tuntui, että tukka tummeni eka huuhtelun jälkeen  :-\... Ajattelin ylihuomenna tehdä toisen B4-käsittelyn. Pidän vaalennusainetta tällä kertaa kymmenen minuuttia pidempään ja laitan ainetta 3 pakettia, sillä mun tukka imaisi vaalennusaineen niin hanakasti, että tuntui ettei kaksi pakettia riitä joka kohtaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Eiffe - 02.02.12 - klo:15:41
Saa yhdistää jos häiritsee, mutta mistä olette löytäneet lähiaikoina B4:sta? Helsingin keskustan Sokokselta kun kyselin sanoivat, ettei ole heidän valikoimissaan ollutkaan ja heillä on Sokoksista paras valikoima  ::) Stokkalta löytyy, mutta onko B4:sta näkynyt joissakin Prismoissa?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 02.02.12 - klo:15:45
Prismoissa ja Citymarketeissa olen juu nähnyt. Sokoksen Emotionissakin ihan parin kuukauden sisällä ollut. Tää on kyllä lähtenyt pois valikoimasta harmittavan monesta paikasta.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Nihnaana - 03.02.12 - klo:09:36
Saa yhdistää jos häiritsee, mutta mistä olette löytäneet lähiaikoina B4:sta? Helsingin keskustan Sokokselta kun kyselin sanoivat, ettei ole heidän valikoimissaan ollutkaan ja heillä on Sokoksista paras valikoima  ::) Stokkalta löytyy, mutta onko B4:sta näkynyt joissakin Prismoissa?

Mä ostin viime viikolla Hgin keskustan (kaivokadun) anttilalasta ja aiemmin ostanut itiksen ja jumbon cm+prisma.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Eiffe - 05.02.12 - klo:23:16
Viikin Prismasta hain toisen B4 satsini. Toivottavasti tosiaan ei ole poistumassa joka paikasta valikoimista, sillä tuntuu ettei B4 ole kovin tunnettu tuote... Laitoin tällä kertaa B4sen vaikuttamaan muovimyssyn sisään, mutta ei se kyllä kovin paljoa vaikuttanut vaalennustehoon. Väriä lähti taas aika vähän ja jotkut vanhat blondiraidat latvoissa puskivat enemmän esiin. Tällä kertaa hiukset kuivuivat jonkin verran, mutta huomattavasti vähemmällä selvisin verrattuna siihen että hiuksiin olisi laitettu vaalennuspesu. Mulla normivaalennusaineet  vetävät hiukset tosi helpolla purkkakuntoon.

Huuhtelin ja vaahdottelin hiukset taas moneen otteeseen ja yhteensä huljuttelin hiuksia varmaan noin tunnin. Vaikka tässä B4-vaalentamisessa tuntuu välillä, että järki lähtee (varsinkin siihen suihkutteluun) niin tällä tapaa saan ainakin pidettyä pitkän tukan ja mentyä vähitellen kohti vaaleampaa kuontaloa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: esve - 24.03.12 - klo:11:00
Veikkauksia, toimisiko hellempi B4 tämänlaiseen tilanteeseen: Pohjalla 8-9 asteinen blondi, päälle lätkäisty hetkellisessä mielenhäiriössä poly color vaalenruskea sävyte tossa 2kk sitten, joka on haalistunut suunnilleen tämän väriseksi : http://www.fashion4yng.com/wp-content/uploads/2012/01/Strawberry-Blonde-Hairstyle.jpg

Veikkauksia lopputuloksesta?  ;D Toiveena siis päästä takaisin tilanteeseen ennen tuota poly coloria, joka oli suunnilleen tämmönen http://justhairstyles.info/wp-content/uploads/2011/07/Dark-blonde-hair-color.jpg
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: mirabell - 26.03.12 - klo:18:47
Hei, voisinkohan täältä saada vähän apuja.

Olin ollut noin 10kk värjäämättä hiuksia, latvat hyvin vaalenneet ruskeista ja hennoista, raja vanhan värjätyn ja oman hiuksen välillä todella huomaamaton. Sitten keksin että kyllästyttää ja haluankin kirkkaan punaisen tukan  :# >:( Aivan typerä idea! Pää on nyt siis 7.6 kirkuvan punainen. Voisiko B4 auttaa pääsemään takas tuohon edeltävään neutraaliin tilanteeseen? Mitkä ovat riskinä? En haluaisi enää yhtäkään väriä tähän tukkaan tämän typerän mokan jälkeen laittaa, joten voiko tuossa olla riskinä että lopputulos on sellainen että se on kuitenkin peitettävä värillä? Kumpi b4 olisi parempi? Kertokaa kaikki, viikonloppuna (tai huomenna  ;D) varmaan toteutan käsittelyn jos se  on järkevää..

Auttakaa mua pliis! Ottaa niin tämä hölmöily päähän.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Luciana - 26.03.12 - klo:19:06
^ En tiedä onko tästä apua, mutta laitoin kerran 9-10 tasoisen vaalennetun värin päälle shokkikestopunaisen. Laitoin tämän jälkeen seuraavan päivänä vahvemman B4:n siihen päälle. Lopputulos oli vaaleankeltainen, jossa oli punaisen oranssi läntti takaraivossa. Muistaakseni purkissa varoiteltiin etteivät shokkipunaiset välttämättä lähde toivotulla tavalla, koska värjäävät hiussuomujen pinnan. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen tulokseen muuten, keltaisuudesta ja punertavammasta kohdasta huolimatta. Laitoin siihen ruskean sävytteen vielä päälle.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: mirabell - 26.03.12 - klo:19:57
Tämä väri ei siis ole shokkiväri, vaan ihan lorealin 7.6, mutta näyttää mun mielestä ihan liian räiskyvältä. Poistaako se yleensä siis punaisia värejä ihan normaalisti?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Luciana - 26.03.12 - klo:20:23
^ Laitoin tämän värin eli siis kyseessä ei ollut varsinainen shokkiväri, vaikka siltä näyttikin. Paketissa luki muistaakseni, että toisinaan punaiset värit värjäävät kutikulan, eivätkä lähde sen takia yhtä hyvin pois. Joku jolla on paketin mukana tullut ohje vielä tallessa voinee tarkistaa lukeeko ohjeessa edelleen samalla tavalla, koska tästä on jo aikaa. Tulos on muilla kerroilla ollut kuitenkin aina tasainen ja pidän tuotetta loistavana. En ole huomannut sen kuivattavan hiuksia tai aiheuttavan ihoärsytystä.

http://www.lorealparis.fi/hiusvarit/vari/preference-feria-/760-keskivaalea-voimakas-punainen.aspx
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Salamanteri - 26.03.12 - klo:20:27
Pitäisi poistaa. Kannattaa kokeilla, vähemmän tämä rasittaa kuin valkaisu ja parhaimmassa tapauksessa voi lähteä todellakin hyvin ja tasaisesti. Vahvuudesta en osaa kommentoida kumpi olisi parempi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 26.03.12 - klo:20:48
Tuossa Lorealin 7.6:ssa ja monissa muissakin punaväreissä saattaa ollai sitä punaista suoraväripigmenttiä, joka antaa intensiivisyyttä väriin. Vaarana on että B4 ei pure juuri siihen punaiseen, joka on hiuskerroksen eri osaan suoravärillä värjäytynyt. B4 periaatteessa toimii vain hapeteväreihin, mutta oon kyllä nähnyt sen tekevän suoravärillekin mitä kummallisimpia muutoksia. ::)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Hanzku - 29.03.12 - klo:12:55
Kuinka pian B4 jälkeen uskaltaisi laittaa vaaleita raitoja? Tein yhden B4-käsittelyn viikonloppuna ja tänään vielä toinen, sitten olisi pohja toivottavasti valmis raidoille. Vai onkohan tuosta toisesta B4 käsittelystä enää edes mitään hyötyä? Ensimmäisellä kerralla sain jo aika hyvin tummuutta pois, nyt vain ulkona hiukset on oranssit. :D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: isadora - 01.04.12 - klo:15:24
Oon yllättynyt että muilla Colour B4 on toiminut niin hyvin, viime kesänä laitoin Colour B4:rin tehokkaampaa versiota 2 purkkia ja silloinen värjätty tummanruskea ei vaalentunut varmaan astettakaan..? Lorealin värinpoisto toimi mulla nyt kuukausi sitten paljon tehokkaammin, mutta voi olla tosiaan  joo sen takia kun hiukset oli nyt paremmassa kunnossa kuin kesällä..
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: lillamilla - 02.04.12 - klo:18:17
Onko Lahtelaisilla havaintoja  mistä saisi tätä? Pitäisi saada varalle, tuntuu että on lähellä värin poisto entiseen. Paavolan Cittarissa ei ainakaan ollut. ( tosin eipä siellä juuri muutakaan ole...)

Edit. Launeen Citymarketissa oli, mutta vain extra strongia.  Ostin sitä sitten. Yksi paketti riitti hyvin olkapää+ mittaisiin hiuksiin. Haju oli tuttuun tapaan melko kuvottava ja huuhtelu tuskastuttavaa. Mutta nyt hiuksissa vaalea, hieman  punertava kultasävy. Saa nähdä milta sitten kuivuttuaan näyttävät.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: octagon - 12.04.12 - klo:23:29
No tulipa colour B4 seikkailtua ;) Eli yhden viikonlopun aikana 3 Colour B4:ää + 1 kevytväri päähän ;)

Päätin päästä mustasta hiusväristä ja laitoin colour b4:ää. Tulos oli yllättävän hyvä kun pidin ohjeiden vastaisesti tunnin päässä sitä extra strongia muovikelmun alla, tyvestä 7-asteinen ja latvoista 5 tai 6-asteinen. Halusin kuitenkin latvoja vielä enemmän samanväriseksi joten laitoin toisen käsittelyn, kun pakkauksessa lukee että voi laittaa max 3 kertaa. Toinen käsittely teki tyvet oranssimmaksi mutta ei juuri vaikuttanut latvoihin, joten päätin että tasoitan väriä laittamalla Casting Creme Glossa 7-asteisen kultakuparisävyn päälle. Tämä oli paha virhe - hiukset palasivat tyveä lukuunottamatta tummanruskeiksi ja äärimmäisen epätasaisen väriseksi: keltaoranssi tyvi ja melkein mustat latvat. Olisi pitänyt uskoa se ettei aiemmin kuin viikkoon käsittelystä saa laittaa muita kuin suoravärejä. Nyt kävi ilmeisesti niin että vanhaa väriä oli hiuksessa ja uuden värin hapetteen ansiosta se taas aktivoitui. No onneksi oli vielä Prisma auki, ei muuta kuin uusi pakkaus Color B4:ää. Nyt olen tilanteessa kuten 1. colour B4 käsittelyn jälkeen eli 7-asteinen tyvi ja hieman tummemmat latvat, ja aion sietää tätä kunnes oma väri kasvaa esiin. EI vähään aikaan väriseikkailuja ;)

Yllättävää on kyllä että mun hiukset ei vaikuta yhtään kärsineiltä kunnoltaan. Jos olisi normi värinpoistoja laittanut kolme päähän yhden päivän aikana ja siinä välissä yhden värin niin olisi taatusti ihan karkeaa purkkatukkaa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Heiku - 09.05.12 - klo:19:30
Kokeilin ekan kerran tuota vahvempaa Color B4:sta viime kesänä, jolloin se ei tehnyt juuri mitään tummanruskeille hiuksilleni. Nyt kuitenkin onneksi kokeilin tuota uudestaan pari kuukautta sitten, sillä yksi käsittely sai noin vitosasteiset punertavan ruskeat hiukseni noin seiska-asteisiksi vaaleanruskeiksi pienellä kultavivahteella. Valitettavasti toinen Color B4 käsittely ei sitten tehnyt muuta kuin poistanut tuon kultavivahteen, mitä kyllä vähän odotinkin. Tukka tuosta tosiaan ei tuntunut kärsivän, mutta otsastani ja korvistani lähti nahka ja varsinkin korvat olivat pitkään kutisevat ja arat, pitää muistaa suojata nämä alueet jos vielä joskus tätä tuotetta tarvitsen. Haju oli kyllä ihan jäätävä, mutta kun maltoin pestä viimeisessä huuhteluvaiheessa myös syväpuhdistavalla, niin haju ei jäänyt tukkaan pahastikkaan :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ann - 10.05.12 - klo:19:12
Hiuksiani on vaalennettu, niitä on värjätty keskivaalealla, annettu oman värin kasvaa, värjätty tummanruskealla, käytetty tuhkaan taittavia värejä, käytetty epätasaisesti tarttuneita suoravärejä... Lopulta hiukset olivat latvoista vihertävät jotka tummenivat lähes mustaan, ja taas tyveä kohti vaalenivat punertavan ruskeiksi. Kuten arvata saattaa, halusin tästä rumasta sotkusta eroon. Kokeilin siis  Colour B4:n tuota vahvempaa versiota pari päivää sitten.

Odotin lopputuloksesta omituisen oranssinkirjavaa, koska alkutilannekin oli tuollainen epämääräisen värinen. Eniten minua kuitenkin pelotti josko ennestään vähän kärsineet hiukseni menisivät Colour B4:stä ihan kamalaan kuntoon. Olin kuitenkin todella positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta! Hiukseni vaalenivat täysin tasaisesti joka puolelta tosi nättiin, vaaleanruskeaan väriin, jossa oli hieman lämpöinen sävy (ei kuitenkaan missään nimessä punainen, oranssi tai mikään muukaan luonnoton sävy. Voisin ostaa tätä väriä kaupasta, jos tietäisin juuri tällaista myytävän!). Hiusten kuntokin pysyi samanlaisena kuin se ennen Colour B4:ää oli.

Tänään valitettavasti huomasin, että hiusten väri on tummentunut itsekseen. Ei paljoa, mutta tummentunut kuitenkin. Ja huuhtelin tuotetta siis mielestäni kauan, 10-15 minuuttia kauemmin kuin ohjeessa luki. Väri on kuitenkin tasainen ja kivan vaaleanruskea edelleen. Haluaisin hiuksista kuitenkin vielä asteen tai pari vaaleammat, ja mietin josko värjäisin uudelleen joko Regularilla tai sitten jälleen Extra Strengthllä. Pakkauksessa suositellaan, että keski- ja vaaleanruskeisiin hiuksiin käytettäisiin tuota Regular-versiota, mutta pelkään, ettei se saisi vaalennettua hiusteni väriä pysyvästi, vaan tummenisi taas tähän samaan. Extra Strengthillä luulisi saavan pysyvämmän tuloksen.

Joka tapauksessa tuo tuote yllätti tosi positiivisesti, ei mitään pahaa sanottavaa. Paitsi se haju...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: LP_Alice - 11.05.12 - klo:09:59
^Mun mielestä kannattaa vetää ihan suosiolla sillä extra-strengthillä, se regular on vissiin aika mitäänsanomaton eikä se extra strengthikään mun mielestä mitenkään suunnattomasti vaalenna, kun se väri kuitenkin tummuu vielä ajan myötä. Mulla kesti ehkä semmosen viikon, ennen kuin väri lakkasi tummumasta, eli saattaa olla niinkin, että sullakin tummuu vielä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ann - 17.05.12 - klo:19:41
Tietääkö kukaan voiko siinä huuhteluvaiheessa pestä hiukset shampoolla, lähteekö siten värimolekyylit paremmin? Ohjeessahan kai puhutaan pelkästä vedellä huuhtelemisesta, mutta saisiko paremman lopputuloksen aikaan, jos pesisi huuhdellessa hiukset shampoolla, joko tavallisella tai sitten syväpuhdistavalla? Itse en ainakaan löytänyt ohjeesta mainintaa tästä...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: lillamilla - 17.05.12 - klo:21:54
Hiukset huuhdellaan kahdesti. Ensin vaikutusajan jälkeen pitkä huuhtelu, osa C eli paketin oma shampoo ja huuhtelu pitkään uudelleen. Sen C pullon käyttämisen jälkeen voi käyttää ihan omaa shampoota.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Batsy - 19.05.12 - klo:19:35
Mua ketuttää tällä hetkellä aika paljon.

Strong on ollu jo useamman viikon loppu kaikkialta Tampereella mistä oon käyny sitä etsiin, eikä mitään tietoa koska saa lisää. (Stocka, Kalevan, Linnainmaan, Koivistonkylän prismat, cittarit yms) Kalevan Prismassa ja Stockalla ainakin on sitä kevyempää versiota.. mutta kerpele..

Onko joku nähnyt sitä jossain täällä Tampereella?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: calypso - 01.06.12 - klo:00:21
Joo nuo on täältä Vaasasta kadonneet myös, ostin kaupungin kaksi viimeistä pakettia sitä vahvempaa laatua. Regularia näkyy olevan vielä hyllyissä. Mutta ei syytä huoleen, veikkaan että tuotteiden hetkelliseen katoamiseen on syy sarjan uudistumisessa. Scott Cornwallin sivutkin olivat hetken alhaalla (herra tämän Colour B4 merkin takana), mutta nyt siellä näkyisi olevan uusi uljas tuoteperhe kaikennäköisiä tököttejä: http://www.scottcornwall.com/

Olen tässä poistanut mustaa väriä alimmaisista hiuksista, ja voin kertoa että tiukassa on. Enkä kyllä muuta odottanutkaan, sillä alaselkämittaisella tukalla alkaa olla ikääkin jo sen verran ja latvassa niin monta kerrosta väriä että ei ole kummakaan ettei helpolla irtoa. Kahdesti olen tehnyt tuon käsittelyn, ja tyvestä jonkin matkaa on jo omaa tummuusastetta eli jotain 6-asteista ruskeaa ja siitä latvaa kohden tummenee. Puhun siksi tummuusasteesta, sillä aivan prikulleen omaa väriä on lähempänä tyveä ja näköjään mitä useampia värjäyksiä on ollut alla niin sen kultaisempi sävy väriä poistetussa hiuksessa on. Tummimmillaan hiukset ovat ehkä jotain 3-asteista tummaa ruskeaa, mutta todella vaikea arvioida todellista tummuusastetta sillä loisteputkivalaistuksessa ja joidenkin työkaverien silmissä mustalta näyttää edelleen.

Mietin tässä että kuinka jatkaisin tätä projektia, ainakin kerran teen tuon käsittelyn vielä, mutta uskaltaako pakkauksessa määriteltyä maksimia eli kolmea kertaa ylittää? En ole tehnyt noita aikaisempiakaan käsittelyjä peräjälkeen, vaan välissä on ollut noin viikko. Hiukset ei ole tuntuneet tuosta juurikaan kärsivän, mitä nyt pikkaisen on ollut kuivuutta latvoissa mutta saan tuon saman fiiliksen hiuksiinn tavallisella syväpuhdistavalla shampoolla, ja kuivuuden tunne on poistunut kunnon hoitoaineilla. :) Kai tämä aine kuitenkin on vaalennuainetta/vaalennuspesuja/rialia/tms hellävaraisempaa? Luultavasti en pääse aivan niin vaaleaan lopputulokseen pelkästään tällä aineella kuin haluaisin ihan jo oman hiustenvärinkin tummuuden vuoksi, ja joudun varmaankin joka tapauksessa tekemään vaalennuspesun tai pari. Tarkoituksena on heittää kuitenkin loppujen lopuksi koko komeuden päälle punainen suoraväri, ja haussa on sellainen monisävypunainen ihan jo siksikin että olen realistinen, ja laitan hiusten kunnon vaalean pohjavärin edelle, mutta toiveissa on päästä tuosta tummasta kokonaan eroon. Ilman saksia.  :D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Suvivilja - 04.06.12 - klo:12:06
Heureka, pakko sanoa että tässä on aine, joka todellakin toimii!  0_0

Käytin tätä (extra strength) perjantaina ensimmäistä kertaa (kun oli tullut ebayllä vastaan suht halvalla); pidin ainetta päässä 1 h 40 min, eli pidempään kuin ohjeessa, ja kertakäyttösuihkumyssyn & pyyhkeen alla. Taisi olla hyvä konsti, sillä huuhtelun jälkeen en ollut uskoa silmiäni, kun tuloksena oli vaaleat hiukset!  0_0 Siis aika sellaiset kuin talvisen hennanpoisto(yritykse)n jälkeen, mutta vielä vaaleampina. Ja näissä hiuksissa kuitenkin oli useat kestovärit, parit kevytvärit ja vielä useammat sävytteet/suoravärit (punasävyisiä suurin osa)...

Kai se täytyy nyt sitten ainakin kesän ajan pysyä vaaleana (vaikka hennakin houkuttaisi) :) Tosin hieman tummenivat jo, kun latvojen & pituuksien lievää hennasta johtuvaa oranssisuutta tasoittaakseni laitoin eilen Casting creme gloss -sävyn 910, Ice blonde; mutta sehän haalistunee pian.


Joo nuo on täältä Vaasasta kadonneet myös, ostin kaupungin kaksi viimeistä pakettia sitä vahvempaa laatua. Regularia näkyy olevan vielä hyllyissä. Mutta ei syytä huoleen, veikkaan että tuotteiden hetkelliseen katoamiseen on syy sarjan uudistumisessa. Scott Cornwallin sivutkin olivat hetken alhaalla (herra tämän Colour B4 merkin takana), mutta nyt siellä näkyisi olevan uusi uljas tuoteperhe kaikennäköisiä tököttejä: http://www.scottcornwall.com/

Tämä herra tosin sanoutui irti koko Colour B4:sta jokin aika sitten ;), ks.
http://www.scottcornwall.com/Scott_Cornwall_Legal_Notice.pdf

Aika outoa kyllä (tai ehkäpä ei), että on nyt sitten lanseerannut vastaavan uuden tuotesarjan...  ::)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: kiisaw - 05.06.12 - klo:15:57
Mä nappasin eilen Cittarista mukaan paketillisen tota regular-versiota, ajattelin et jos sillä sais vähän edes irti tätä väriä tukasta jatkotoimenpiteitä varten. Kuitenkin sit vasta ostettuani sen eksyin lukemaan tätä topaa ja rupes mietityttämään toi et joillakin teistä on tummunut se väri kokonaan takaisin.

Mulla on siis nyt aika tummanruskea tukka, mistä löytyy vähän kaikennäköstä sävyä. Mietin, että kannattaisko mun laittaa ensin toi B4 silläkin riskillä, että mokaan jotain ja väri tummuu takaisin vai vaalentaa ensin jollain kevyemmällä normaalilla värinpoistolla ja sitten vasta B4, silloinhan tukka ei varmaan kuitenkaan tummuisi enää tummanruskeaksi?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Alpuri - 12.06.12 - klo:21:27
Ei kellään sattusi pyörimään ylimääräistä purkkia tätä tavaraa kotona? Ei väliä onko Regularia vai Extraa. Voisin mieluusti ostaa omakseni! :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Luscious - 19.06.12 - klo:12:26
Tää b4 on kyl jännä aine.. Mun tekis mieli pientä vaalennusta ja pohdin nyt teenkö tutun vaalennuspesun vaiko miedommalla color b4:lla..
Voiko b4 tehdä vaalennuspesua?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Suvivilja - 19.06.12 - klo:13:07
^ B4:n toimintaperiaatehan on ihan eri kuin vaalennusaineilla; se kun poistaa keinotekoiset väripigmentit hiuksista, ei sinänsä vaalenna ;)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Luscious - 19.06.12 - klo:13:35
^Okei joo kiitos! Ei taida sitten olla mun tapauksessa vaihtoehto, koska en halua kuin vähän vaaleamman kuparisen tukan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: naanna - 25.06.12 - klo:12:02
Onko kukaan bongannut voimakkaampaa versiota Jyväskylästä viime aikoina? Mistä kannattaisi lähteä etsimään?

edit. Sokokselta ja Anttilasta ei ainakaan löytynyt. Onkohan tämä lopetettu kokonaan?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: malic - 25.06.12 - klo:17:40
^Mä en Sokokselta oo löytänyt edes perinteisiä värinpoistoja :D Saatan kulkea kuitenkin siellä laput silmillä. Jos jollakin on tarkempaa tietoa Jyväskylän tilanteesta, minuakin kiinnostais siis :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: naanna - 25.06.12 - klo:18:08
^Kyllä siellä L'Orealin värinpoistoja oli. Purkki vaan on ihan samannäköinen väripurkkien kanssa, niin sitä on vaikea erottaa sieltä muiden joukosta.  :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kathy - 26.06.12 - klo:19:10
Kannelmäen Prisman Emotionissa oli ainakin viisi kappaletta vahvempaa Colour B4:ia ja muutama miedompi, kummatkin -50% jos oikein muistan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: eemmeme - 03.07.12 - klo:00:41
Mä olen koittanu ettiä reilun kuukauden ajan tuota colour b4 vahvempaa versiota, mutta tuntuu, ettei sitä millään meinaa löytää mistään.. Kuopion maxit, prismat ja citymarketit on kierrelty ilman tuloksia.  :-[ Citymarketissa tosin lupasivat tilata lisää, mutta eipä ole nyt kuukaudenkaan jälkeen vielä hyllyllä näkynyt. Mistäköhän johtuu..?  ??? Vielä olis kyllä yks sittari koluamatta täällä päin, jos sen vielä kävis katsastamassa. 

Ei kellään sattuisi olemaan varastoissaan yhtään ylimääräistä pakettia.. Ostaisin mielelläni.  ::)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: julietjones - 03.07.12 - klo:21:09
Mä oon kans etsinyt purkkeja Jyväskylästä löytämättä... Tekisi mieli testata saisiko tällä tukan lähelle omaa väriä. Toisaalta pelkään että sävystä tulisi kuitenkin lämmin. Tummuminen ei haittaisi. Metsästys jatkuu...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: nursetwiggy - 04.07.12 - klo:15:23
Tampereella löytyi Kalevan Prismasta vielä viime kuussa tuota Regular-versiota, mutta vahvempaa ei ole näkynyt enää pitkiin aikoihin. Tilasin äsken Extra Strenghtiä Half Price Perfumesin (http://www.halfpriceperfumes.co.uk/) kautta. Hintaa oli tämänhetkisellä kurssilla vähän päälle 12 euroa + postikulut, maksaminen onnistuu sekä korteilla että PayPalilla. Voin vaikka raportoida tänne vielä myöhemmin kauanko noiden tänne kiikuttamiseen kesti.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: son_njaa - 09.07.12 - klo:01:50
Värjäsin reilu kuukausi sitten oman vaalean värini tummaksi. Nyt kuitenkin kadun tätä ja haluan hiuksistani tyyliin platinat.
Lähtökohtana nyt tämä: http://instagr.am/p/M1B-1eHu-a/
Ja tähän pyritään: http://cdn05.dayviews.com/bloglovin/e39b368c1a6582b55c1e3aa12d7a19a7fd13fe5e/a/aHR0cCUzQSUyRiUyRjI0Lm1lZGlhLnR1bWJsci5jb20lMkZ0dW1ibHJfbTUzamwxZ3VwNjFyMjV5cWFvMV81MDAuanBn

Tukka siis ainoastaan kerran tummaksi värjätty, joskus vuosi sitten värjäilin myös raitaa yms yms, pohjavärinä vaalea. Onnistuuko vaalentaminen ainoastaan yhdellä B4 vaalennuskerralla vai tarvitaanko useampia? Vahingoittaako kovasti hiusta? Ja luuletteko, ettei sitten päälle värjättäessä vetäisi uudelleen tummaksi?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: nursetwiggy - 13.07.12 - klo:17:55
Tampereen keskustan Anttilassa oli regular-versiota tänään vino pino esillä. Näytti olevan uutuudeksi merkattu, eli tuskinpa on sieltä ainakaan katoamassa lähiaikoina. En löytänyt myyjää käsiini kysyäkseni, onko extra strengthiä tulossa.

Itse odottelen vielä tilaustani Half Price Perfumesilta... selittelivät jotain ruuhkista, katsellaan nyt aikovatko nuo lähettää tavaroita ollenkaan vai otanko PayPaliin yhteyttä :-\
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: nursetwiggy - 24.07.12 - klo:15:12
(Pahoittelen tuplapostausta, mutta ajattelin, että ihmiset bongaavat tämän viestin paremmin näin)

Noniin, nyt tulee mammuttiposti  ;D Posti kantoi vihdoinkin perille meikäläisen Colour B4:t. Kauan siinä menikin ja en voi suositella tuota Half Price Perfumesia ainakaan toimitusaikojen perusteella. Noh, tavara tuli kuitenkin perille ja pakkohan se oli iskeä heti päähän.

Oma luonnollinen hiusvärini on se perus suomalainen maantienharmaa, tosin asteen tai pari tummempi. Ehkä suunnilleen noin kutostason tuhkanruskea siis. Alkukeväästä tuli yhtäkkiä hirveä himo kokeilla vaaleita hiuksia, koska mulla on ollut päässä suurinpiirtein kaikki värit paitsi blondi. Tarkotuksena olis siis haalistella Colour B4:lla pois mahdollisimman paljon tätä punaista, että kampaaja sais näistä vaaleat mahdollisimman hellävaraisella blondauksella, koska mulla ei ole luonnostaan mitään supertukkaa mikä kestäis mitä vaan.

Vajaa pari vuotta sitten mulla oli mustaksi värjätyt hiukset, joihin tein kotona kaksi kertaa vahvimman vaalennuksen mitä kaupasta löytyi, jotta sain niihin iskettyä suoravärimagentan päälle. Eka vaalennus veti juuren jo ihan vitivalkoiseksi ja kestovärjätty osa oli tietty kirkas porkkananoranssi  ;D Seuraavalla vaalennuksella sain sen jo vaaleahkoksi keltaoranssiksi joten iskin vaan rohkeasti magentan päälle. Tulos oli mieletön, hiukset yllättävän hyväkuntoiset ja oranssi ei paistanut läpi yhtään.

Värjäilin suoraväreillä hiuksia vajaan vuoden, kunnes viime vuonna loppukeväästä aloin haalistella magentaa pois. Yllätyksekseni ne oranssit sävyt olivat kadonneet latvoista ja hiukset haalistuivat ihan hattaran värisiksi asti. Värjäilin puolisen vuotta erilaisilla vitostason kirsikanpunaisilla ja sen jälkeen tämän kevään seiskatason kuparisilla. Viimeinen väri päässä on L'orealin 6.23, sitä edeltävä 7.43. Juurikasvua löytyy suunnilleen 8 viikon ajalta. Öljyä ja syväpuhdistavia muhittelemalla olen saanut tämän vaalenemaan noin asteen, mutta enää väriä ei tunnu lähtevän kotikonsteilla. Latvat ovat kuivat ja täynnä kaksihaaraisia (varsinkin nyt kun en ole niihin uutta väriä laittanut melkein kahteen kuukauteen) ja pitkän aikaa tuntui siltä, että nämä eivät kasva ollenkaan pituutta koska hiukset katkeilivat niin paljon. Latvat ovat myös huomattavasti tummemmat kuin tyvi, todennäköisesti sen takia, että ovat kuivuutensa takia imaisseet enemmän kestoväriä.  Tässä vielä kuvaa lähtötilanteesta. (http://i50.tinypic.com/t0j96h.jpg) Ylempi otettu sisällä, alempi ulkona, molemmat ilman salamaa.

Noh, ei muuta kuin tavara päähän. Koostumukseltaan aikalailla samanlaista kuin geelimäiset hiusvärit. Ei mitenkään erityisen valuvaa ja suunnilleen yhtä helppoa levittää kuin normaalit hiusvärit. Ja se haju... no, mielestäni se ei ole kyllä lähellekään niin paha kuin mitä suurin osa väittää. Eihän tämä nyt hyvältä haise, lähinnä hyvin erilaiselta verrattuna hiusväreihin, mutta mielestäni esim. L'orealin Preferencessä on paljon voimakkaampi haju. En itse huomannut hajua enää ollenkaan siinä vaiheessa kun aine oli muhinut vartin päässä. Lisäksi tämä tuntuu todella hellävaraisilta silmissä ja sieraimissa noitten hapettavien kestovärien jälkeen. Ei luonnollisestikaan mitään ammoniakin tai vetyperoksidin katkua silmissä. Jopa hiuspohjassa oleillut finni, joka normaalisti olisi varmaan aivan tulessa, ei reagoinut oikeastaan mitenkään. Ainetta on myös yllättävän paljon ja mun hartiamittasten hiuksien kanssa tuntu siltä, että mihin tämän kaiken nyt oikein tunkee. Muussasin hiukset levityksen jälkeen määlakea myöten, iskin päälle vanhan kunnon elmukelmun ja pyyheturbaanin ja istuin odottamaan.

Huijasin vähän ja pidin tököttiä päässä melkein puolitoista tuntia suositellun 60 minuutin sijaan. Pyyhettä ja kelmua poistaessani kiinnitin huomiota huomattavasti vaaleampiin mutta oransseihin latvoihin ja toivoin sormet ristissä, ettei tästä tule taas sellaista porkkanapäätä. Ja löytyihän se viemärin haju vihdoinkin kun hyppäsin suihkuun ja aloin huuhtelemaan  ;D Aika kamala kieltämättä, mutta eipä tuo kauaa kestänyt. Huuhtelin paketin ohjeiden mukaan reilun 10 minuuttia, iskin mukana tulleen bufferin päähän, vaahdotin kunnolla ja huuhtelin n. 5 minuuttia, vaahdotin uudestaan bufferin ja huuhtelin taas muutaman minuutin. Huuhteluvesi ei ollut missään vaiheessa värillistä ja huomasin ainoastaan pienen punaisen vivahteen bufferin vaahdossa. Vaahdotin tämän jälkeen vielä pari kertaa Herbinan syväpuhdistavalla, että saisin hajun pois hiuksista, ja sen jälkeen vielä omalla rakennepaikkaavalla shampoollani. Hiukset tuntuivat pestessä samanlaisilta natisevan puhtailta kuin syväpuhdistavalla pestäessä, mutta mielestäni multa ei lähtenyt hiuksia irti tai katkeillut yhtään. Hoitsikan jälkeen hiukset tuntuivat märkinä suunnilleen samoilta kuin normipesun jälkeenkin ja suurin osa hajusta lähti syväpuhdistavalla pois.

Ensimmäinen reaktio kuivauksen jälkeen: ei hyvää päivää, meikäläinenhän on blondi!  ;D Olen suoraansanottuna tosi yllättynyt lopputuloksesta: mun oma hius on huomattavasti tummempi kuin nämä, eli tökötti sai selvästikin lähestulkoon kaiken värin irti. Toisekseen, hius on yllättävän tasaisen värinen ottaen huomioon, että näissä on vielä jäljellä sitä puhkiblondattua osiota sekä ainakin viittä eri väristä kestoväriä. Hius tuntuu kuivana ihan yhtä hyväkuntoiselta kuin aikaisemminkin! Kuvaa lopputuloksesta täällä (http://i50.tinypic.com/27xe9dv.jpg), on luonnossa vielä huomattavasti vaaleampi ja kellertävämpi kyllä.

Tuo mansikkablondi/oljenkeltainen sävy ei iske meikäläiseen kyllä yhtään, mutta pääasia että hius vaaleni. Teen varmaan varmuuden vuoksi vielä toisen käsittelyn tässä viikon sisällä ja odottelen pari viikkoa, ennenkuin uskallan mennä tätä kampaajalle vaalentamaan. Tästä kellertävästä sävystä huolimatta olen kyllä positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin aine toimi!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Pepper - 24.07.12 - klo:17:21
Aine näyttää toimivan niin hyvin, että taidanpa uskaltautua vierailulle pimeälle puolelle. Oma keskiruskea hius on saanut vuoden ajan toimia kokeilualustana erilaisille kupari- ja mahonkisävyille. Ja nyt tekisi mieli kokeilla syvää tummanruskeaa.

Lohduttavaa tietää, että jos väri menee mönkään, ovat hiukset kuitenkin pelastettavissa :).
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: kiskis - 25.07.12 - klo:16:45
Mulla on kaapissa yksi paketti Extravahvaa Colour B4:sta, jonka ostin muistaakseni viime talvena/syksynä. En koskaan tarvinnutkaan sitä, kun sain kuontalon yllättävän helposti vaaleammaksi, ja nyt oon jo tosi pitkällä oman värin kasvatuksessa joten käyttämättä jäi. :)

Tuli mieleen, että jos tää on kadonnut tuote mutta halukkaita ottajia olisi, niin voisin sen antaa eteenpäin (pientä korvausta vastaan). Muistaakseni tää maksoi aika paljon, joku 15e? - ei viittis poiskaan heittää. Ottaisko joku ton 5 eurolla? Oon Espoossa Leppävaarassa töissä, joten sieltä tän sais haettua. Tuskin kannattaa postittaa.

(sori jos tää viesti ei kuulu tähän ketjuun)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Suvivilja - 26.07.12 - klo:19:07
Ensimmäinen reaktio kuivauksen jälkeen: ei hyvää päivää, meikäläinenhän on blondi!  ;D

Aivan sama oli minunkin reaktioni, kun jokin aika sitten tein B4-käsittelyn  :D Tosin jo huuhteluvaiheessa, ei tarvinnut edes odottaa kuivaukseen asti ;)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: millamai - 27.07.12 - klo:16:40
Mulla on kaapissa yksi paketti Extravahvaa Colour B4:sta, jonka ostin muistaakseni viime talvena/syksynä. En koskaan tarvinnutkaan sitä, kun sain kuontalon yllättävän helposti vaaleammaksi, ja nyt oon jo tosi pitkällä oman värin kasvatuksessa joten käyttämättä jäi. :)

Tuli mieleen, että jos tää on kadonnut tuote mutta halukkaita ottajia olisi, niin voisin sen antaa eteenpäin (pientä korvausta vastaan). Muistaakseni tää maksoi aika paljon, joku 15e? - ei viittis poiskaan heittää. Ottaisko joku ton 5 eurolla? Oon Espoossa Leppävaarassa töissä, joten sieltä tän sais haettua. Tuskin kannattaa postittaa.

(sori jos tää viesti ei kuulu tähän ketjuun)

Heippa!
Olisin kiinnostunut ostamaan tuon vahvemman Colour B4:in ja laitoin sinulle yksityisviestiä aiheesta! :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Neve - 30.07.12 - klo:13:50
Mä en ole löytänyt B4 mistään. Ei ollut Hki:n  keskustan Sokoksella, eikä Anttilassa.. Ei myöskään Hakaniemen Sokoksesta löytynyt kysiestä tuotetta, eikä myyjä edes tiennyt että tollanen on olemassa. Myös Myyrmannin cittari ja Anttilaa tuli tsekattua tuloksetta  :-\

Onko kukaan löytänyt näitä Hki-Vantaa-alueelta?

edit. Tänään jatkoin metsästämistä puhelimitse. Soitin eka Kannelmäen Prismaan. Sieltä tuotetta ei enä löytynyt. Sitten Hki:n keskustan Stockalle, josta löytyi ainakin 15pakettia B4 regularia (tietysti just sitä kun olisin halunnut sitä vahvempaa versiota..) Itiksestä löytyi enää yksi kappale kevyempää versiota, eikä ollut tiedossa tuleeko niitä lisää. Maahantuoja on kuulemma vaihtunut, eikä osanneet sanoa kuuluuko tämä jatkossa heidän valikoimiinsa.

Voi itku. En edes viitsi enää soittaa muihin Prismoihin tai Sokoksiin, jotenkin sellanen kutina ettei tätä sielt löydy. Sokoksen nettisivuillakaan hiusväreissä/värinpoistoissa ei näy B4 kumpaakaan versiota.

Kai se on sitten suunnattava Stockalle hankkimaan tuo regular.. ja toivoa, että sillä sais ees jonkilaista muutosta aikaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 06.08.12 - klo:17:03
Tapiolan Stockalla oli vielä hyllypaikka tuolle vahvemmalle, mutta kukaan ei osannut sanoa, onko sitä tulossa. Koskaan. Joten nappasin minäkin paketin tuota Regularia mukaan, toivottavasti puree.. sinne jäi vielä kolme pakettia hyllyyn.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Shmii - 07.08.12 - klo:22:17
Loistava tuote. :)

Tuota kun olis aikoinaan ollut eräiden rankkojen perus-värinpoistojen sijasta (aluksi)!! Saataavuus on tosiaan aina hankalaa. Täällä Tampereella olen löytänyt tuota Sokokselta sekä Pirkkalan ja Turtolan Citymarketeista - tosin nykyään enää Regularia. Hyllypaikka Strongille taisi vielä ainakin pari kk sitten olla ja oli loppu toimitusvaikeuksien vuoksi (lappu hyllyssä). Käsittääkseni tuotesarja ei ole poistumassa vaan *uudistumassa*. Scott Cornwallin sivuilla on tuotetta uusissa pakkauksissa. Eiköhän nekin tänne pikkuhiljaa rantaudu.

Olen käyttänyt sekä Regularia että Strongia. Strong kannattaa ehdottomasti valita, jos tuotetta aikoo käyttää, ihan turha säästellä tehossa kun ei se tukkaa vahingoita. Regularia sitten jos ei oo Strongia hyllyssä. Vaikutusaikaa voi muuten hyvillä mielin pidentää puolella tai jopa tuplaamalla(?). Valmistajan sivuillakin kehoitetaan siihen jos hiusväri on "tiukassa". Maksaa sen verran per boksi että mielellään teen niin tehokkaasti kuin voin. Muissa värinpoisto ja blondausaineissa noin ei tosin pidä missään nimessä tehdä. ;)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Neve - 08.08.12 - klo:10:04
Mulla toimi regular tähän tukkaan loistavasti! Tosin mulla ei kovin suuria värikerrostumia tukassa ollutkaan. (Karamelliblondin päälle oli lätkästy 4-asteen ruskea, sen jälkeen kerran punaista shokkiväriä)
Pidin normaalia pidemmän ajan päässä, sillä halusin ehdottomasti että tällä yhdellä regularilla pääsen eroon värjäyskierteestä ;)
Vaaleni nätiksi ja luonnollisen väriseksi, aika lähelle omaa juurikasvuani :) (mikä on hyvä juttu, kun tarkotus kasvattaa oma väri takaisin ja lopettaa värjääminen kokonaan)

Punaisuutta oli alussa osissa hiuksia, mutta parilla öljymuhituskerralla lähti nekin :)

Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kathy - 10.08.12 - klo:23:17
Onko kukaan löytänyt näitä Hki-Vantaa-alueelta?

edit. Tänään jatkoin metsästämistä puhelimitse. Soitin eka Kannelmäen Prismaan. Sieltä tuotetta ei enä löytynyt.

Just tänään kävin vähän ennen sulkemisaikaa Kannelmäen Prisman Emotionissa ja oli vielä kolme Strongia ja Regularia alepöydässä jäljellä!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Suvivilja - 11.08.12 - klo:11:10
Täytyy taas vain sanoa että kyllä tämä Colour B4 sitten on ihana aine <3 
Vajaa pari viikkoa sitten tein toisen käsittelyni, ja taas siirryttiin punaisesta vaaleaan :) Aika tummahkoon luonnonvaaleaan, mutta minusta tämä on juuri hyvä. Sävyttelyllä ja miedolla vaalennuksella olen vielä tuonut sitä lähemmäs toivottua.   
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: MinnieMouse - 21.08.12 - klo:17:11
Mistä tätä löytää? Stocka, Prismat ja Cittarit koluttu eikä mistään löydy edes hyllypaikkaa. Onko markkinoilla mitään vastaavaa tuotetta?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Suvivilja - 22.08.12 - klo:12:05
^Anttilassa olen näitä aiemmin nähnyt, mutten varma onko enää sielläkään. Omani olen ostanut ebaystä (Suomen hintoja en näistä maksaisi!).
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: tipson - 23.08.12 - klo:10:17
Muistaako kukaan onko paketissa ollut tietoa, kuinka kauan aine pysyy hyvänä avaamisen jälkeen?
Latvoista pitäisi saada väriä pois, mutta haluaisin kokeilla ensin johonkin pienempään tupsuun.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: nursetwiggy - 23.08.12 - klo:14:15
^Tsekkasin omasta jäljellä olevasta paketistani, eikä tässä ainakaan ollut mitään muuta mainintaa kuin se, että strand testiä tehtäessä pitäisi sekoittaa aineita A ja B samassa suhteessa eikä käyttää bufferia lopussa... Eli näistä ohjeista saa ennemminkin sen käsityksen, että bufferi ei säilyisi kovinkaan kauaa? Luulisinpa, että kyllä nuo päivän-pari nyt ainakin säilyisivät tiiviisti suljettuina.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Elna H - 23.08.12 - klo:18:10
Itse koitin tänään löytää b4:sta. Ensin kävin läpi "lähi-Anttilani" ja "lähi-Cittarin", kummastakaan ei löytynyt. Anttilan myyjä kertoi maahantuojan vaihtuneen eikä osannut sanoa, milloin b4 tulisi takaisin heidän hyllyihinsä. Myyjä vinkkasi minulle samalla että Helsingin Sokoksesta saattaisi löytyä. Cittarin myyjä totesi vain sen olevan loppu.
   Lähdin sitten metsästämään sitä Sokokselta. Ei löytynyt sieltäkään ja myyjä sanoi, että heiltä löytyy nyt vain Garnierin vaalennusainetta ja toi minulle sellaisen käteen  ;D Sitä en sentään sortunut ostamaan... vielä ainakaan...
   Seuraava pysäkki oli Stocmanni. Siellä eka pyörittyäni ympyrää tovin löysin vihdoin hiusvärihyllylle. Siellä oli vielä hyllypaikka b4:ille, normaalille että vahvalle, mutta tyhjiä nekin. Myyjä kertoi uudestaan sen minkä jo tiesinkin: maahantuoja on vaihtunut.

Nyyh, koitan sitten haalistella väriäni vain syväputsareilla yms. kun en vaalennusaineeseen aio koskea  :-[ Jospa sitä vielä joskus löytyisi jostain.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: tipson - 24.08.12 - klo:19:47
^Tsekkasin omasta jäljellä olevasta paketistani, eikä tässä ainakaan ollut mitään muuta mainintaa kuin se, että strand testiä tehtäessä pitäisi sekoittaa aineita A ja B samassa suhteessa eikä käyttää bufferia lopussa... Eli näistä ohjeista saa ennemminkin sen käsityksen, että bufferi ei säilyisi kovinkaan kauaa? Luulisinpa, että kyllä nuo päivän-pari nyt ainakin säilyisivät tiiviisti suljettuina.

Ok! No jospa ees muutaman tunnin säilyis :) hankalampi homma taitaa vaan olla noiden saatavuus :p
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Suvivilja - 25.08.12 - klo:12:53
Scott Cornwallillahan on tällainen uusi vastaava sarja, milloinkohan Suomeen asti rantautuu:

http://decolourremover.com/decolour.html

Saattaisikohan tästä muuten johtua tuo Colour B4:n katoaminen kaupoista täällä, ehkä alkavat maahantuoda tätä uutta sarjaa..?

Ostin itse jo yhden Decolour Removerin ebay:stä ns. varalle, kun tuli vastaan sopivalla hinnalla. Sen pitäisi olla vielä hellävaraisempi hiuksille kuin Colour B4:n, mutta sitä en "pääse" vielä aikoihin testaamaan, kun tällä erää hiusten väri on aika lailla juuri se minkä haluankin :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: MinnieMouse - 25.08.12 - klo:19:06
Tilasin ebaystä tähän hätään Colour B4:n regularin. Ebay ehdotteli myös Color Oops-nimistä tuotetta. Onko kukaan kokeillut?

(http://www.walgreens.com/dbimagecache/85716910102_220x220_a.jpg)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Neve - 31.08.12 - klo:13:55
Kerroin tuolla aikasemmin onnistuneesta B4 kokemuksesta. Sain vihdoin laitettua kuvat tännekin :)

Ennen:
(http://i1.aijaa.com/t/00625/10814990.t.jpg) (http://aijaa.com/0062510814990)


Jälkeen:
(http://i9.aijaa.com/t/00827/10814991.t.jpg) (http://aijaa.com/0082710814991)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Aridith - 01.09.12 - klo:11:50
Tuoha on aika hyvä :o!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Suvivilja - 03.09.12 - klo:09:51
^^ & ^ Vähintään yhtä dramaattisia ovat omatkin Colour B4-tulokseni olleet :) Ja vieläpä hiuksia vahingoittamatta. Siksi sitä niin suosittelenkin :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Leleth - 06.09.12 - klo:13:44
Helsinkiläiset Colour B4:n perään haikailevat voivat suunnata ensi viikon alussa Stockalle. Metsästin myrkkyä tänään kissojen ja koirien kanssa, kunnes sain napattua viimeisen paketin Ruoholahden cittarista.

Stockalta tarkistivat koneelta, että mahdollisesti uusi erä on hyllyissä jo lauantaina, mutta viimeistään maanantaina, joten sieltä kannattaa tarkistaa. Sokokselta kun kysyin, niin eivät osanneet sanoa ollenkaan milloin mahtaa olla taas myynnissä :P.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: DiiDii - 08.09.12 - klo:17:16
Teinpä minäkin nyt sitten käsittelyn tuolla kevyemmällä versiolla, haaveena kun olisi se n. 4 asteinen kupari
noh, tukka näyttää vielä märkänäkin kupariselta, jes ! Mustasta siis lähdettiin
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: scoundrel - 17.09.12 - klo:09:57
Nyt tulee sitten romaanintynkää... ;D

Eli mun avomiehellä on mustaksi värjätyt pitkähköt (lapaluihin asti) hiukset, ja koska sillä on muutenkin kaikenlaista päänahan ongelmaa (psori/hilseilyä) niin mä kysyin josko se suostuisi lopettamaan kamalan värjäyskierteen ja kokeilemaan "omalla" värillään. Saisi päänahka olla rauhassa jne.

Luin jostain että Color B4:ia ei suositella mustaksi värjätyille hiuksille, mutta tässä ketjussa ilmeisesti useampi on saanut melkein mustaa tai jopa ihan mustaa poistettua hyvinkin. Miehellä on latvat varmaan tosi kerrostuneet, koska hiuksia on vuosikausia värjätty mustalla (ja aina ns. koko pää -menetelmällä), mutta toisaalta sen karvat kyllä kasvaa sitä tahtia että pisin latva ei voi olla kuin pari vuotta vanhaa (mokoma ruoja, miksei mun hiukset voi kasvaa niin nopeasti?? :P ). Oli siis alkuvuonna 2010 hiukan korvien alle ulottuvat hiukset, nyt olis yli puoliselkään mutta mä pätkäisin niistä viime keväänä jonkun 15cm pois.

Nyt hiuksissa on muutaman sentin juurikasvu (viimeksi värjätty juhannuksen aikaan), mistä olen kurkistellut miehen oman värin olevan jotakuinkin 7-tason perus "maantienruskea", ei hirveästi mitään kulta- tai muitakaan vivahteita. Punapigmenttiä miehestä kyllä löytyy, sen huomaa parrasta, mutta hius on melko neutraalin väristä.

Olisiko tuolla vahvemmalla Color B4:lla mahdollista palauttaa miehen omaa väriä ilman, että tuloksesta tulee oranssi/punertava? Tiedän että jos niin käy, mies heittää samantien lisää mustaa päälle ja kieltäytyy enää ikinä suostumasta mun hiushömpötyksiin (  ::) ). Kannattaako lähteä kokeilemaan?

Ja viimeisenä vielä, mistä Turun seudulla  löytää tuota vahvempaa Color B4:ia, vai pitääkö tilata netistä?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: scoundrel - 26.09.12 - klo:12:48
Scott Cornwallillahan on tällainen uusi vastaava sarja, milloinkohan Suomeen asti rantautuu:

http://decolourremover.com/decolour.html
(sori tuplat)

...päädyin sitten tilaamaan tätä Decolour Removeria, kun luin netistä käyttäjäkokemuksia ja oli ainakin suuressa osassa tapauksia tehonnut myös mustiin hiuksiin. Tilasin suoraan tuolta Decolourremover.com-sivulta, ja ei ainakaan voi moittia hitaasta toimituksesta, kun kaksi päivää sitten tilasin ja tänään tuli paketti kotiin ;D

Miestä vähän hirvittää tämä mun innostus palauttaa se vähän vaaleampaan sävyyn, se kun on ollut mustaksi värjätty niin kauan, mutta aion pitää pintani ja pakottaa sen kokeilemaan ;)

Katsotaan kuinka käy...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: tipson - 04.10.12 - klo:16:49
^ tuota vois itsekin kokeilla! Joko ootte ehtiny testaamaan, miten toimii? Mullakin on vuosia värjätty tumman ruskealla niin on päässyt kerrostuun :p
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: scoundrel - 07.10.12 - klo:19:23
Hirveästi ei kyllä väriä lähtenyt latvoista, on vissiin niin kerrostuneet. Ainoa muutos latvaan on se että ne on iiiiiiihan pikkuiset vaaleammat (ei enää "jet black"), ja koko pituudessa näkyy auringonvalossa punainen vivahde (ennen oli siis sinisempi vivahdus).

Juuresta lähti paremmin, ja ensimmäinen ~10cm hiuksista on aivan ihanan väriset, ei miehen omaa väriä (joka on jotain seiskan tasoa, ehkä kasi) mutta sellaista suklaanruskeaa... eli ei ihan toiminut, mutta pakkauksen ohjeissa sanottiin kyllä että mustaan tai kerrostuneeseen väriin voi tarvita useamman käsittelyn.

Ja tosiaan, tuo Decolour haisi aivan järkyttävältä. Sellaiselta likaiselta viemäriltä. Mies kakisteli koko illan tuon jälkeen, sillä on muutenkin herkkä nenä... onneksi mulla on flunssa niin en alun tyrmäävän tuulahduksen jälkeen huomannut oikeastaan mitään ;D

Sain luvan kokeilla vielä kerran "tota viemärimoskaa" miehen hiuksiin, ja jossei mitään tapahdu niin saan kuulemma värjätä nuo takaisin mustaksi... Eli kokeilemme vissiin uudestaan jossain kohtaa. Aion pistää tuon pesemään syväputsarilla muutaman kerran ennen sitä, ja silikonipitoiset hoitsikat jne ovat pannassa nyt ;) Katsotaan tapahtuuko toisella kerralla mitään...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Jewely - 14.10.12 - klo:18:48
Mun tukka on noin seiskatasoinen kupari (joka haalistuu törkeästi noin viikko värjäyksen jälkeen haaleaksi) ja haluaisin nyt siirtyä mahd lähelle omaa väriä joka on ehkä noin seiskatasoinen perus suomitukka. Kupariksi on tullut värjättyä monta vuotta ja melkein joka kerralla on pitänyt värjätä koko tukka joten kerrostumia löytyy, mutta tukka ei ole oikeasti kupari kuin viikon-pari värjäyksestä, sen jälkeen jotain kultakuparia ehkä. Nyt tarvisin apua, eli kannattaisiko yrittää poistaa kuparia B4:llä ja jos kannattaisi niin kummalla versiolla? Oulun stockalla näin pari päivää sitten molempia purkkeja. Tummuutta siis ei tarvisi juurikaan muuttaa vaan saada vain kuparia pois. Toki vaaleneminen ei haittaa jos päälle laittaa jonkun värin sävyä taittamaan, koska tuskin tästä omanväristä saa yhdellä B4:llä. Olisin kiitollinen avusta :)

Muoks. Laitoin tänään vahvemman B4:n päähän ja lähtötilanne oli tosiaan haalistunut 7.4. Pidin tunnin ja nyt tukka on hmm.. Todella vaalea :D Tai no vaalean kellertävän punertava, tällainen strawberry blonde (ikivanhat hennat näkyy punaisempina), ei mitään tietoa mikä tämän numero olisi. Laitan kuvan kun saan sellaisen luonnonvalossa otettua! Mutta ihan hurjaa, tää väri on hieman vaaleampi kuin mun tuhkainen juurikasvu?! Ajattelin käydä ostamassa jotain hopeajuttua että saa tän keltaisuuden pois, sitten vois olla aika lähellä juurikasvua! Suosittelen kyllä ainetta, haju vaan oli ihan hirveä :D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: calypso - 18.12.12 - klo:11:08
Tuo Decolour Remover on siis samaa kamaa kuin entinen Colour B4, ja mustaa poistaessa vaatii kyllä useamman käyttökerran. Itse käytin Colour B4 kolmesti (siis hyi h.. sitä hajua, kolmannen kerran se jäi hiuksiin viikoiksi ja lehahti esiin aina hiuksien kastuessa). Vuoden sisällä värjätyistä kohdista tuli hieman omaa väriä vaaleammat (koska on värjätty hapetteellisella värillä niin sehän "vaalentaa" hieman omaa hiusta samalla kuin värjää, joskaan se ei näy kun päällä on se väri), ja vuosia kerrostuneen latvan ja pituudet sain keski- ja tummanruskeiksi. Tuli siis aikamoinen liukuvärjäys, jota sitten vaalentelin pikkuhiljaa Rialilla.  :)

Yhteensä mustaa on nyt poistettu tuolla Colour B4 -kamalla kolmesti, vaalennettu Rialilla kahdesti, ja kampaaja teki perinteisen värinpoiston vielä koko päähän matalalla hapetteella ja pitkällä vaikutusajalla. Ihme ettei tukka ole tuosta ottanut itseensä, latvat nimittäin alkavat olla jo aika vanhat kun tukka on lantiolle asti pitkä.  :D Nyt entinen musta alaosa on sellainen kuparinpunainen, ihan siis tarkoituksella koska päässäni on sellainen monisävypunainen että päällimmäiset pituudet on kirkasta punaista, tyvessä tummaa kuparia ja etuhiukset ja aivan päällimmäiset hiukset on raidoitettu kahdella punaisella. Aika kiva ja moniulotteinen väri verrattuna siihen latteaan ja tylsään puna-mustaan. :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: sandybell83 - 22.12.12 - klo:23:30
"Kompastuin" tähän aiheeseen ja oma kokemukseni on myös positivinen tästä Colour B4ista :)

Kävin ehkä vuosi sitten Goldwellin koulutuksessa jossa tehtiin heidän omalla aineella sama värinpoisto ja innostuin siitä niin että pistin asian heti muistiin. Noh, kesällä tein vähän vaalennusta (5tummuudesta) ja heitin oranssin värin päähän. Parisen kuukautta sitten googlasin värinpoistoja ja löysin Colour B4in ja hain sen Itiksen Stockasta. Oli kyllä hyvä aine! Aika hirveetä lotrailua vedellä mutta oli sen arvoista. Vanha vaalennus tuli tietty esiin mutta mä pistinkin uutta väriä päälle niin ei haitannut yhtään. Tosi kiva tietää että on olemassa tällänen pelastaja jos väri menee pieleen, tai jos vaan sattuu kyllästyy :D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: peachvodka - 23.12.12 - klo:20:33
Saanen kysyä kuinka tämä Colour B4 eroaa "normaalista" marketin värinpoistosta? Muutakuin sillä, että ei tule esim. mustasta oranssia. Onko hellävaraisempi vai mikä juttu siinä on?  :o
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Salamanteri - 23.12.12 - klo:21:20
Colour B4 ja muut samankaltaiset värinpoistot poistavat ainoastaan keinoväriä, eli eivät tee käsittelemättömälle hiukselle mitään. Ei myöskään rasita hiusta yhtä paljon kuin valkaisu.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: peachvodka - 23.12.12 - klo:22:48
^ Tarkoitatko siis sitä, että jos laittaa omaan luonnollisen väriseen tukkaan tämän Colour B4:n, niin värille ei tapahdu mitään, toisinkuin nämä yleisimmät ja ei-niin-helläväraiset värinpoistot muuntavat luonnollistakin väriä?

 Pystytkö kertomaan mikä Colour B4:ssä on se, mikä "poistattaa" väriä? Selventämään kysymystä wikipediasta värinpoistosta: "Hiusväriä poistetaan kahdella tavalla: joko hapettamalla tai pelkistämällä eli emäksisellä tai happamalla värinpoistolla."

Mitä muita Colour B4:n kaltaisia värinpoistoja on?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Salamanteri - 24.12.12 - klo:08:47
Kyllä, ei siis tee mitään värjäämättömälle hiukselle. Colour B4 on pelkistävä värinpoisto. Kun hiuksia värjätään hapetevärillä, väripigmentit turpoavat ja kiinnittyvät toisiinsa hapetteen vaikutuksesta hiuksen sisällä ja jäävät sinne. Pelkistävä värinpoisto kutistaa ja löysyttää osan pigmenteistä, jonka jälkeen niitä täytyy yrittää mekaanisesti poistaa hiuksista (huuhtelu, useampi vaahdotus syväpuhdistavalla shampoolla). Usealla ammattikäyttöön tarkoitetulla värisarjalla on pelkistäviä värinpoistoaineita, jotka toimivat samalla periaatteella kuin kaupoissa myytävä Colour B4, sitä tarkoitin kun puhuin Colour B4 kaltaisista värinpoistoista.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: peachvodka - 24.12.12 - klo:10:43
^ Ahaa okei. Kiitos selvennyksestä, mullekkun täytyy kaikki vääntää rautalangasta että oppi menee perille ;D

Edit. Onko tämä http://www.mistrys.co.uk/pro-voke-hair-colour-remover-regular.html (http://www.mistrys.co.uk/pro-voke-hair-colour-remover-regular.html) värinpoisto samankaltainen kuin Colour B4?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: sandybell83 - 25.12.12 - klo:08:44
^ On tuo varmaan samanlainen kuin B4. Paketissa lukee (jos katsoo kuvaa) että palautaa oman värin ja poistaa keinotekoiset väripigmentit. :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 07.01.13 - klo:13:08
Tätä löytyy taas Stockalta, uudessa paketissa. Ainakin Tapiolassa oli hylly täynnä sekä Extraa että Regularia.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: miolla - 11.01.13 - klo:18:58
^ Mahtavaa, ettei hyväksi havaittua tuotetta poistettu (pysyvästi) kaupoista joittenkin tekijänoikeuskiistojen vuoksi (vai mitä ne nyt olikaan). Itse ehdin kylläkin jo turvautua perinteiseen värinpoistoon, mutta sitten ensi kerralla :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Venin - 10.02.13 - klo:14:12
Onko kellään ilmennyt tän käytön jälkeen yskää, kipuilua keuhkoissa?

Elikkä käytin tätä, extra strenghtiä eilen. Käytön jälkeen, illan mittaan alkoi orastava yskä, joka muuttu koko ajan kuivemmaks ja verenmakuiseksi. Yöllä heräilin yskimään ja keuhkoihin koski, henkeä hieman ahdisti. Tänä aamuna olikin sitten noussut kuume..!

Tuo aine nyt ensimmäisenä tuli mieleen, hengittelin sitä kuitenkin hyvän tovin ja hajuhan oli aivan hirveä. Vaikutusaikana oli joku 1h 30min, ja huuhtelin ainetta suihkussa puolisen tuntia. Vaikutusajan oli ikkuna auki, mutta suihkussa ei ollu tätä mahdollisuutta niin pahoin pelkään että jotain tuo aiheutti keuhkoihin. 100% varmaksihan ei voi sanoa johtuiko tuosta mutta en kyllä toistamiseen uskalla käyttää.

Lopputuloskaan ei nyt hirveän järisyttävä ole, juuresta vaaleni hieman enemmän, sulautuu oma juurikasvun väri nyt hieman paremmin. Muutoin vaaleni ehkä asteen, maksimissaan pari.

Olisiko joku Jyväskylän juures kiinnostunut ostamaan tuon mikä nyt jää käyttämättä? Semmonen 10e olis varmaan aika sopiva hinta. Joku joka ehkä on jo käyttänyt eikä ole tullut mtn oireita, yksityisviestiä sitten vaan.

edit. Ja siis extraa on myytäväkin puteli.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 10.02.13 - klo:14:16
^ Kuulostaa allergiselta reaktiolta. Jos ei pian helpota niin yhteys lääkäriin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Suvivilja - 10.02.13 - klo:14:20
^^  Itselleni ei kyllä ole millään käyttökerralla tullut mitään oireita; voi hyvinkin olla vain yhteensattumaa, että yskä ja kuume alkoivat juuri tuolloin. Eihän tässä ole samoja allergisoivia aineita kuin hiusväreissä. Toki allergiaa voi tulla mistä vain, mutta yleensä näistä aineista johtuvat ilmenevät ihoreaktioina tms, eivät tietääkseni yskänä ja kuumeena?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: witura - 15.02.13 - klo:21:34
Onko ihan turvallista käyttää tätä Elumen -värjättyyn tukkaan? Tämän värin alla on kestoväri, jonka haluan pois. Tuoteselosteessa luki jotain ettei saa käyttää Henna -pohjaisten tuotteiden poistamiseen tai tuotteiden, joissa on jotain "metallic salts". Eihän Elumenissa ole noita jälkimmäisiä? Sisällyksen kyllä katsoin, mutta en siitä viisastunut..  ;D

Edit. Ehdin jo lätkäistä sen päähän. Lähti kyllä väriä aika hienosti, varsinkin latvoista. Voisin koittaa vielä toisen kerran, jos saisi lähtemään muualtakin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Venin - 15.02.13 - klo:22:04
^^^, ^^ Juu taisi olla vain hyvin osunut sattuma, sillä avopuolisolla alkoi samat oireet muutaman päivän päästä eli "normi"tauteilua.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: witura - 17.02.13 - klo:11:06
Onko ketään nähnyt tuotetta muualla kuin Stockalla? Operaatio päällä ja Ebaystä tulossa paketti, mutta siinä kestää se viikko enkä jaksaisi odottaa..  Ei Sokoksista ole näköhavaintoja?  ???
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kristiina - 24.02.13 - klo:17:51
Ei näy, eikä pitkään aikaan ole näkynyt ColorB4 Pirkanmaallakaan.. Ei Stockmannilla eikä Prismoissa. Mitä ihmettä..
Empä päässyt edes kokeilemaan sitä, kun jo vietiin markkinoilta ;-) Toivottavasti palaa hyllyille.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: lillamilla - 24.02.13 - klo:17:56
Samaa tässä harmittelen. Paikallisen Cittarin sekä Prisman kaupoissa ei ollut edes hyllypaikkaa jäljellä.

Onko Helsingin Stockalla ainetta vielä myynnissä? Taidan tilata ebayn kautta tätä kotiin.  Kampaaja pilasi hiukseni tummentamalla liikaa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: keesha - 24.02.13 - klo:19:06
Tätä ei tosiaan taida enää Suomesta saada. :-\ Mistrys toimittaa Suomeenkin kohtuu hinnoilla, jos ebay-myyjää ei löydy. Mutta olen todennut useiden kokeilujen (omaan sekä muiden päihin) kautta, että tämä ei valitettavasti auta juurikaan jos halutaan poistaa tummuutta. Hius palaa takaisin alkuperäiseen tummuteen vähitellen, lopulta kuitenkin aina seuraavalla värjäyskerralla ja sitten on todella isot ainekset vielä isompaan katastrofiin, kun ei tiedä yhtään minkälaista reaktiota voi odottaa. Tämä on apukeino vain silloin, jos sävy on mennyt pieleen, koska sävymuutokset B4 ja sen kaltaiset vastaavat tuotteet korjaa melko hyvin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kristiina - 24.02.13 - klo:20:38
Tätä ei tosiaan taida enää Suomesta saada. :-\ Mistrys toimittaa Suomeenkin kohtuu hinnoilla, jos ebay-myyjää ei löydy. Mutta olen todennut useiden kokeilujen (omaan sekä muiden päihin) kautta, että tämä ei valitettavasti auta juurikaan jos halutaan poistaa tummuutta. Hius palaa takaisin alkuperäiseen tummuteen vähitellen, lopulta kuitenkin aina seuraavalla värjäyskerralla ja sitten on todella isot ainekset vielä isompaan katastrofiin, kun ei tiedä yhtään minkälaista reaktiota voi odottaa. Tämä on apukeino vain silloin, jos sävy on mennyt pieleen, koska sävymuutokset B4 ja sen kaltaiset vastaavat tuotteet korjaa melko hyvin.

Ok, no sitten itse en ainakaan menettänyt mitään jos en päässyt testaamaan tuotetta. Tummemmasta vaaleammaksi olisin voinut koittaa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: octagon - 25.02.13 - klo:17:33
Mulla kyllä Colour B4 on poistanut erinomaisesti tummuutta, olen saanut sillä kertakäsittelyllä 3-asteisesta tukasta 7-asteisen... Tosin jouduin oman mokan takia tekemään poiston uudestaan, kun en idiootti uskonut pakkauksen ohjetta että hapetteellista väriä EI saa laittaa heti b4-käsittelyn perään... Minäpä ajattelin taittaa sävyä vähän tuhkaisemmaksi ja järkeilin että eihän se nyt voi tummaksi vetää jos valitsen 9-asteisen sävyn - mutta takaisin mustanruskeaksihan se meni. Ei se mitään, uusi B4 käsittely perään ja taas lähti tummuus kiltisti pois. Sitten ymmärsin olla laittamatta enää päälle toista väriä eikä se palannut se tummempi takaisin. Ennen kuin puolen vuoden päästä, kun alkoi olla taas ikävä dramaattista tummaa lookia ja ostin tarkoituksella taas tummaa kestoväriä ja laitoin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 26.02.13 - klo:14:51
Mullakin on tummuus pysynyt poissa: ensimmäinen käsittely oli 2011 ja sain vaalennettua 4-asteisen tukan 7-asteiseksi ja toisen kerran käytin tätä 2012 syksyllä, kun halusin kuparinruskean vähän vaaleammaksi että saan punaisen värin päähän. Mulla ei siis ole kuin hyvää sanottavaa.  :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: MariAnn - 27.02.13 - klo:18:15
Onko jollain kokemusta Colour B4:n ja Colorfixin eroista? Kumpi tehokkaampi?
Olen yhden kerran kokeillut tuota Colorfixiä hennattuihin hiuksiini ja ihan mukavasti väri vaaleni. Vielä pitäisi kuitenkin väriä saada pois. Kolme tuntia muhitin sitä päässä ja puoli tuntia huuhtelin. Hiukset edelleen haisevat usean pesun jälkeenkin.  :( Tilasin nyt Colour B4:sta pari pakettia, josko olisi yhtä tehokas.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 27.02.13 - klo:18:32
PK-SEUTULAISET! Tapiolan Stockalta tätä saa vielä, oli kumpaakin vahvuutta hyllyssä. Jos pää-Stockalta ei saa, niin voinee tilata tuolta Tapiolasta sinne.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Jewely - 27.02.13 - klo:19:06
Täytyy tämän(kin) tuotteen kohdalla todeta että thank god for Sweden. Pääsen kotikaupungistani Ruotsiin noin 20min ja siellä on hyllyt pullollaan B4 ja Nutriglossia ja kaikkea jota ilman ei voi elää  ;D B4:n hintaa en hoksannut viimeksi katsoa, mutta yleisesti hinnat ovat Suomea alhaisempia, Nutrigloss 300ml taisi olla 49kr. Aion käyttää B4 jatkossakin, jos ja kun palaan takaisin kupariin tukkaan, nyt pää on omanvärinen neutraali seiska. Tähän omanväriseen palasin tekemällä B4-käsittelyn ja värjäämällä päälle kestovärillä, ja mulla ainakin B4 vaalensi ihan kunnolla, enkä ole koskaan vaalentanut hiuksiani. Tukka olikin B4:n jälkeen lähinnä keltainen oranssin kestovärin+hennan takia.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: lillamilla - 04.03.13 - klo:12:22
Tilaisin tämän siis ebayn kautta briteistä, tuli viikossa perille. Tuote ei ollut alkuperäinen color b4, mutta joku vastaava extra.
Lähtökohtanan oli vaalennettu, elluilla sen jälkeen värjätty monivärisen vaalea tukka, omaa tummanvaaleaa väriä noin 10 cm ja latvaa kohden tosi vaalea. Tämän kampaaja värjäsi ihan liian tummaksi. Ja halusin siitä tummuudesta eroon, vaika sitten tosi supervaaleankin kautta.

Pidin removeria tunnin päässä, tuloksena aivan kirkas oranssin - keltainen tukka. Takaisin vaaleaksi halusinkin, ja tiesin tämän keltaisuustekijän ennakkoon. Ohjeessa lukee että jos hiukset on värjätty tummalla, niin se väri on sisältänyt kuitenkin vetyperoksidia, joka siis vaalentaa sen alla olevan oman tukan . Pesin Fudgen violetilla shampoolla ja haudutin harmaata vaahtoväriä päässä. Nyt hiukset on aika kivat vaaleat melko platinan väriset, melko samanlaiset kuin avassa. Juuressa kellertää vielä vähän inhasti, mutta seuraavan kerran suoravärimuhittelun jälkeen sen pitäisi lähteä kokonaan.

Voi olla että myöhemmin keväällä - kesällä sävytän takaisin tummanvaaleaksi, saa nähdä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: irtohius - 06.03.13 - klo:16:56
Olen vuosia tilannut Beautyforsale.eu -verkkokaupasta Salerm-merkkistä Color Reverse -värinpoistajaa. Kyseinen tuote toimii samoin kuin ColorB4, mutta on edullinen ja taloudellinen (pakkauksesta saa 400ml, hinta 8€ ) joten yksi pakkaus riittää pitkillekin hiuksille kahteen käsittelykertaan. Tehoa on mielestäni hiukan enemmän kuin ColorB4:ssa. Tällä hetkellä kaapistani löytyy 4 pakkausta, kun on niin hyvä hinta-laatusuhde.
Tämä beautyforsale.eu on liettualainen kampaamotukku, josta saa ammattikäyttöön tarkoitettuja tuotteita edulliseen hintaan. Olen tilannut sieltä mm. hiusvärejä (joita löytyy todella runsaasti) ja muuta välineistöä hiusten laittoon. Postikulut ovat edulliset ja palvelu on toiminut joka kerta moitteetta.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: kaarina - 06.03.13 - klo:22:51
Tyhmän (?) kysymyksen vuoro;

onko pelkistävästä värinpoistosta mitään hyötyä, jos hiusta ei ole (koskaan) värjätty hapetteellisella värillä, eli poistaa pitäisi vain suoraväriä ja/tai kasvivärejä? Paketin merkinnöistä viis, kokemuksia kaipailisin.
Koko ketjun luin läpi, ja  joillakin on jopa henna vaalentunut, mutta kokemuksista ei välttämättä käynyt ilmi, että kukaan olisi pelkästään hennattua tukkaa onnistunut tällaisilla tuotteilla haalistamaan. Useimmilla on ollut tukassaan muitakin värikäsittelyjä ja uskoisin, että tällä voi olla merkitystä lopputuloksen kannalta.

Mitähän voi odottaa, jos tällaista tuotetta käyttää hiukseen, jossa on alla hennaa ja päällä vihreää suoraväriä, eli seiskatasoiseen kultakupariin? Alkuperäinen väri siellä alimmaisena on ilmeisesti kasi/ysi-asteinen neutraali. Kovin montaa kerrosta väriä ei pitäisi olla.

Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Nadyosh - 07.03.13 - klo:00:45
Olen vuosia tilannut Beautyforsale.eu -verkkokaupasta Salerm-merkkistä Color Reverse -värinpoistajaa. Kyseinen tuote toimii samoin kuin ColorB4, mutta on edullinen ja taloudellinen (pakkauksesta saa 400ml, hinta 8€ ) joten yksi pakkaus riittää pitkillekin hiuksille kahteen käsittelykertaan. Tehoa on mielestäni hiukan enemmän kuin ColorB4:ssa. Tällä hetkellä kaapistani löytyy 4 pakkausta, kun on niin hyvä hinta-laatusuhde.
Tämä beautyforsale.eu on liettualainen kampaamotukku, josta saa ammattikäyttöön tarkoitettuja tuotteita edulliseen hintaan. Olen tilannut sieltä mm. hiusvärejä (joita löytyy todella runsaasti) ja muuta välineistöä hiusten laittoon. Postikulut ovat edulliset ja palvelu on toiminut joka kerta moitteetta.

Oletko aina saanut haluamasi lopputuloksen, eli kun ohjeissa sanotaan että jos värjää heti tuon käyttämisen jälkeen tulisi valita 2-3 astetta vaaleampi sävy kuin mitä tavoittelee?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: irtohius - 07.03.13 - klo:09:18
Nadyosh: lopputulokseen on aina vaikuttanut se, kuinka pian on laittanut uutta kestoväriä päälle. Sävy tummuu selvästi jos heti värinpoiston jälkeen on värjännyt.

Alussa tein juuri sen virheen etten antanut aikaa värin asettua, en pessyt ja huuhdellut tarpeeksi kauan ja valitsin liian tummia sävyjä.

 Color reversen ohjeissa ja monissa vastaavissa tuotteissa kehoitetaan aivan värinpoiston lopuksi tekemään hapetetesti, eli ihan miedolla vetyperoksidilla 2% käsittelee hiukset n. 5 min. jolloin selviää miten paljon hiuksiin on jäänyt keinoväripigmenttiä ja miten onnistunut huuhteluprosessi on ollut. Jos hiukset tummuu, värinpoiston voi tehdä uudelleen.

En ole itse tehnyt hapetekoetta vaan pessyt ekstrapitkään, odottanut viikon pari ja valinnut tosiaan 2-3 astetta vaaleampaa. Tällä tavoin olen päässyt hyviin tuloksiin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Nadyosh - 07.03.13 - klo:16:44
Okei, kiitos vastauksesta! Täytyy laittaa harkintaan tilaanko.

//

Ai mutta kävinkin kaupassa ja ihme kyllä oli kaupan hyllyllä B4 paketti, kuvittelin että niiden saatavuus oli jotenkin heikoilla tätä ketjua lukiessa?

Mitä veikkaatte kannattaako kokeilla hiuksiin joissa  n. 6 kertaa kerrostunut tummanruskea (creme gloss) ja vaaleanruskeat hiukset on luonnostaan...Tarkoitus meinaan olisi sitten laittaa vaaleita raitoja jossain vaiheessa mutta jotkut taas ketjussa kirjoittaneet sanovat ettei kannata kun muka tummenee loppujen lopuksi  ???
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: irtohius - 07.03.13 - klo:19:43
Lainaus
onko pelkistävästä värinpoistosta mitään hyötyä, jos hiusta ei ole (koskaan) värjätty hapetteellisella värillä, eli poistaa pitäisi vain suoraväriä ja/tai kasvivärejä? Paketin merkinnöistä viis, kokemuksia kaipailisin.
Koko ketjun luin läpi, ja  joillakin on jopa henna vaalentunut, mutta kokemuksista ei välttämättä käynyt ilmi, että kukaan olisi pelkästään hennattua tukkaa onnistunut tällaisilla tuotteilla haalistamaan. Useimmilla on ollut tukassaan muitakin värikäsittelyjä ja uskoisin, että tällä voi olla merkitystä lopputuloksen kannalta.

Mitähän voi odottaa, jos tällaista tuotetta käyttää hiukseen, jossa on alla hennaa ja päällä vihreää suoraväriä, eli seiskatasoiseen kultakupariin? Alkuperäinen väri siellä alimmaisena on ilmeisesti kasi/ysi-asteinen neutraali. Kovin montaa kerrosta väriä ei pitäisi olla.


Mustatukkaisena värjäsin usein indigolla ja sitä ennen punatukkaisena hennasin hiuksiani. Täytyy sanoa, ettei pelkistävästä värinpoistajasta ole poistamaan, saati haalistamaan näitä hiuksista.. Hennaan tehoaa ainakin itselläni kohtalaisesti peroksidiblondaus mutta indigo tuntuu takertuvan tiukemmin, eikä sitä oikein saa edes haalistettua millään.

Hennan sisältämä punainen lawsonia-värimolekyyli sitoutuu tiukasti hiuksen proteiineihin eikä pelkistävä värinpoistaja pysty sitä toimintamekanisminsa vuoksi irrottamaan. Indigo taitaa olla samaa sarjaa eli tarttuu keratiiniin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Jewely - 07.03.13 - klo:23:14
Eihän pitäisi tapahtua mitään arvaamatonta jos teen ensin B4-käsittelyn ja sen jälkeen (melkeinhetiperään) hennaan? Eikö se B4:n jälkeinen värin tummuminen johdu hapeteväreistä, eli hennan kanssa pitäisi olla turvallisilla vesillä? Ruotsin puolelta ajattelin B4 hommata. Onko muuten ideoita kumman B4 otan, tällä hetkellä tukka on neutraali seiska, paljon ei tarvisi "vaalentaa"  tai poistaa väriä siis, tavoitteena hennalla sellainen porkkanatukka. Aiemmin käytin sitä vahvempaa ja se kyllä poisti silloiset kuparit kestovärit hyvin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Nadyosh - 09.03.13 - klo:15:52
Pidin sitä vahvempaa versiota 40 minuuttia ja hiukset nyt ihanan väriset! Tällaiset vaalean oranssihtavat, sopii hyvin kasvojen väriin. Mahtava tuote, eikä edes haise miltään erityisen pahalta. Voisin jopa jäädä tähän väriin mutta mieli kaipaa niitä vaaleita raitoja joten tilaan ajan nyt kahden viikon päähän ja erityiskosteutan hiuksia niin hyvä pitäisi tulla =)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Tintu - 11.03.13 - klo:12:16
En ehdi nyt lukea ketjua, mutta mistä tuota b4 vielä saa?? :-\
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Jewely - 11.03.13 - klo:22:26
^Oulun stockalla on ainakin, niin luulisi että muualtakin vielä saisi. Itse ostin omani Ruotsin puolelta.

Nyt on kokeiltu myös regular eikä toiminut läheskään yhtä hyvin kuin extra strength, mutta pohja olikin nyt erilainen. Tukka oli sellainen n. 7-asteinen neutraali ruskea, annoin vaikuttaa 30min ja huuhtelin ikuisuuden, niin nyt tukka on tällainen iiiiihan hitusen vaaleampi ja lämpimämpi toffeenruskea + oma tyvi on tietenkin ennallaan. Mutta huomenna laitan hennat päähän ja pidän peukkuja että saan porkkanapään!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Nadyosh - 13.03.13 - klo:15:07
Tampereen Stcokalta ostin omani.

Siis, nyt on 5 päivää värjäyksestä ja hiukset tummuneet  >:D Ei nyt yhtä tummiksi kuin ennen käyttöä mutta selvästi tummemmiksi kuin B4 käyttöpäivänä.

Kannattaisikohan se käsittely toistaa ja pitää pidemmän aikaa? Entä ei siis ole mitään keinoja millä sitä seuraavien päivien tummumista voisi estää? Itse yritin järkeillä että pesin B4 jälkeisinä jokaisena päivänä hiukset vielä syväpuhdistavalla shampoolla jotta varmasti ne värimolekyylit lähtisi muttei näköjään auttanut.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: kaarina - 10.04.13 - klo:21:39
Tyhmän (?) kysymyksen vuoro;
onko pelkistävästä värinpoistosta mitään hyötyä, jos hiusta ei ole (koskaan) värjätty hapetteellisella värillä, eli poistaa pitäisi vain suoraväriä ja/tai kasvivärejä?

Vastaan itse itselleni kokemusta rikkaampana, jos vaikka joku muukin pohtii joskus samaa asiaa.  :D

Kokeilin siis poistaa kerrostunutta hennaa ColourB4 Strongilla. Tunnin vaikutusaika, ohjeenmukaiset huuhtelut lopusta venytettyinä. Väriä lähti hyvällä tahdolla "ihan kivasti", vaan ei tarpeeksi. Toistin samankaltaisen käsittelyn seuraavana päivänä. Käytössä oli ulkomailta ostettu Pro:voke Regular. Tällä kertaa väriä irtosi niin paljon, että tukka oli oikeastaan ihan vaalea (9), mutta kuparinsävyinen. Väri oli eläväinen, kuin auringon raidoittama. Tosi luonnollinen ja kiva, vaikka omani ei siis yhtään punainen olekaan.
Valitettavasti loppuviikon aikana väri tummui. Reaktio oli sikäli hiukan ihmeellinen, että väri tosiaan tummui, mutta punaisuus ei lisääntynyt; lähtökohta ennen käsittelyjä oli kuitenkin ollut melko räikeä.  ???
Tukka kuivui aika paljon, mutta sen kamalampaa ei onneksi tapahtunut. Haju oli todellakin aivan kauhea, kuten monesti mainittu. Itsehän en ole hajuherkkä ja ajattelin, että tuskin tulen tästäkään olemaan moksiskaan, mutta niin vain se hiipi ympärille leijailemaan ja tyrmäsi tämänkin nenän omistajan.

Yhteenvetona: kannattaa kokeilla, jos hennaa lähtee poistamaan, mutta henkisesti tulee ehkä varautua siihen, että joutuu kuitenkin turvautumaan värinpoistoon.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Suvivilja - 12.04.13 - klo:10:37
Toistin samankaltaisen käsittelyn seuraavana päivänä. Käytössä oli ulkomailta ostettu Pro:voke Regular. Tällä kertaa väriä irtosi niin paljon, että tukka oli oikeastaan ihan vaalea (9), mutta kuparinsävyinen. Väri oli eläväinen, kuin auringon raidoittama. Tosi luonnollinen ja kiva, vaikka omani ei siis yhtään punainen olekaan.

Kiva kuulla, että tuo Pro:voke toimii noin hyvin, itselläni kun on kaapissa samoin ulkomailta ostettu Pro:voke extra strength
(maksoi Lontoossa huimat £2.99)! ;)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: kaarina - 13.04.13 - klo:22:12
^ Vaikea tosiaan arvioida, johtuiko tuo Pro:voken paremmuus CB4:een nähden siitä, että käsittelyjä tehtiin kaksi peräkkäin ja tämä oli se jälkimmäinen, vai oliko tuote oikeasti noin paljon toimivampi, vaikka nimien perusteella voimakkuusasteet olivat toisin päin. Niin tai näin, tällä kokemuksella suosisin Pro:vokea (eikä hintakaan haittaa!  ;) ). Muuten, sen tuoksu ei ollut täysin samanlainen kuin CB4:ssa, vaan jotenkin "kemikaalisempi", ja siksi paremmin siedettävä. CB4 haisi pahemmalta kuin neem-öljy ja mädät kananmunat, ja vaikka Pro:voken hajussa oli sama meininki muuten, se teollisen oloinen paha lisähaju hieman peitti noita "luonnollisen" pahoja löyhkiä.  :P
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Hyx - 01.07.13 - klo:01:25
Saakos tätä vielä kaupoista?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Jeanies - 01.07.13 - klo:09:19
^ itse en löytänyt Jumbosta enkä Keravan kaupoista kun sitä etsin...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Hyx - 01.07.13 - klo:13:00
Onko kukaan lähikuukausina bongannut tätä mistään?

Jumboa minäkin mietin, sekä stokkan myymälöitä, tarjoustaloa, anttilaa, saiturin pörssiä..? No, onneksi lopulta voin ostaa netistä vastaavan tuotteen, mikäli ei kaupoista täältä löydy :)

Edit: teen siis tällaisen käsittelyn ruskeaan (tällä hetkellä kai jotain 7-9 asteisia vivahteita) tukkaani, jossa kasvatan omaa väriä ja latva on käsitelty muutamaan otteeseen. Luultavasti siis latvoistani tulee vaaleat, 9 asteiset ja tyvikasvu näkyy. Tätä haluankin koska haluan nähdä oman värini niin aitona kuin mahdollista. Latvat voi sävyttää tarvittaessa Elumenilla tuhkanvaaleaksi, samannäköiseksi kuin Sabina Särkällä, koska oma tukkani on saman värinen. Odotan aurinkoraitoja omanväriseen tukkaan! (Sori taisi mennä aiheen vierestä, osin..) :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: marrriik - 04.07.13 - klo:02:16
Stockmannilla oli ainakin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Hyx - 05.07.13 - klo:13:59
Noniin, Salermin Color reverse tilattu, kiitos vain vinkistä!  :ts Katsotaan mitä siitä sitten tulee!

Edit.

Noniin! Color reversellä yksi käsittely (120ml + 120ml). Tuota. Vanhaa kestoväriä lähti kyllä latvoista, mutta miten on mahdollista, että se muutti omaa tyvikasvun väriäni? Tätä ihmettelen. Kaikenkaikkiaan aika mieto kokemus, koska odotin dramaattisempaa tehoa. Tällä hetkellä puhutaan 2-4 asteen värierosta, vaaleammaksi. Muuten kyllä tukan väri on sopivan vaalea, ainoastaan vivahde on ihan kummallinen, hiukset näyttävät kultaisilta ja niissä on aivan liikaa lämpöä mitä tavoittelen.

Aprikoin tässä että tekisinkö uuden käsittelyn lopuilla.

Hyi hitto sitä hajua, mieskin pysyi kaukana sängyssä :D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: exco - 18.08.13 - klo:16:28
Ostin tänään ton color b4 poistoaineen. Ei löytynyt vahvempaa versiota kaupassa, joten tällä mennään. Hiukset eivät kyllä ole kovin tummat, mutta tuo punaisuus arveluttaa. Myyjä kyllä oli sitä mieltä, että pitäisi toimia. Osaako kukaan neuvoa, eträ voinko laittaa tuon päähän tänään, vaikka eilen tuli tehtyä todella tulokseton värinpoisto? eli vaikuttaako se ton tehoon, vaikka pesen hiukset syväpuhdistavalla ennen käsittelyä jottei siitä jää mitään jäämiä?

Vielä toinen kysymys. Pakkauksessa lukee vaikutusajan olevan 20 mimuuttia, mutta jostain luin sen olevan tunti. Uskaltaako pitää tunnin päässä?

Tunnin nyt aion tuon tökötin päässä pitää. Joku oli aikasemmin kysellyt, onko tätä enää missään kaupassa, niin taitaa ainoastaan stockkalta löytyä. Sokoksella ei enää tuota ole.
Oli kyllä muuten ihan järkyttävä toi haju!  ;D Vihdoin oon tottunut siihen mutta silti ällöttää. Laitan myöhemmin kuvia minkälaisia tuloksia tuli 1,5 vuotta kestäneestä punaisesta tukasta, että miten tää niin uppoutuneeseen väriin vaikutti.  :P
Enää 15min, voisin taas mennä kurkkimaan peilistä edistystä...

Peräkkäiset viestit yhdistetty. - ellen
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Jenniferia - 12.09.13 - klo:18:55
En raaskinut b4 tilata kun pro:voke oli niin paljon halvempaa ebayssa joten sillä mentiin. Eilen illalla 45 min vaikutusaika, tuplapitkät huuhtelut ja bufferipesujen välissä yksi pesu syväpuhdistavalla shampoolla. Märkänä näytti ettei mitään ollut tapahtunut, mutta kuivat hiukset olivat sittenkin pari astetta vaaleammat. Huomenna uusi pro:voke käsittely kun yllätyksekseni riittikin yksi purkki vaik hiusväriä menee aina 2.  :ts

Niin ja extra strengthiä oli ja lähtökohtana 3 asteinen syvä tummanruskea.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ZEN - 25.09.13 - klo:10:30
Noniin, Salermin Color reverse tilattu, kiitos vain vinkistä!  :ts Katsotaan mitä siitä sitten tulee!

Edit.

Noniin! Color reversellä yksi käsittely (120ml + 120ml). Tuota. Vanhaa kestoväriä lähti kyllä latvoista, mutta miten on mahdollista, että se muutti omaa tyvikasvun väriäni? Tätä ihmettelen.

Minäkin tilasin tuota pari pakkausta, mutta rupesinkin nyt empimään luettua viestisi. Miten tuo siis vaikutti omaan väriisi? Vaaleniko, muuttuiko taittoväri?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Hyx - 25.09.13 - klo:21:05
^ Luonnonväri taittoi kummasti kultaiseen, vaikka tuhkainen on oma väri. Tein toisen käsittelyn ja laitoin päälle keltaisuuden taittoon goldwellin highlights -tuotetta, jota on keltaisuus pois hiuksista -ketjussa mainittu hyvin tuloksin.

Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Hue - 26.09.13 - klo:10:41
^ Vaikuttiko tuo color reverse myös täysin värjäämättömään hiukseen jotenkin?

Periaatteessa sen ei pitäisi olla mahdollista, mikäli color reverse on vain ja ainoastaan pelkistävä värinpoisto. Pelkistävän värinpoiston ei pitäisi vaikuttaa kuin hapeteväripigmentteihin.

Lisäksi ot: Tokihan se voi kuluttaa/poistaa päässä oltuaan myös esim. suoraväripigmenttejä, mutta silloin vaikutus on sama kuin esim. shampoolla pestessä eli suoraväripigmentit liukuvat hiuksesta/hiuksen pinnalta pois. Samanlaista kemiallista prosessia (en tiedä mikä olisi oikea sana tähän kohtaan...) ei kuitenkaan tapahdu kuin hapeteväripigmenteille.

Kampaamoissa pelkistävän värinpoiston jälkeen tehdään yleensä jälkihapetus huuhtelun jälkeen laimealla hapetteella, jotta asiakkaan ei tarvitse myöhemmin ihmetellä hiuksen mahdollista tummumista (esim. ilman hapen vaikutuksesta) vaan todellisen tuloksen näkee heti.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ZEN - 26.09.13 - klo:15:17
Kiitos vastauksesta! Mulle tuli mieleen, että voisiko kyse olla jotenkin siitä, että pilkkoutuneet molekylit tarraavat juurikasvuun kiinni? Jos oma hius olisi vähänkään huokoista ja sinne juuttuisi niitä pilkkoutuneita väripigmenttejä kun kuitenkin shampoolla varmasti tulee jynssättyä vähän juurikasvuakin, ja ne sitten myöhemmin ilman vaikutuksesta hapettuu takaisin väripigmenteiksi vaikuttaen hieman värjäämättömäänkin hiukseen. Tämä on toki vain spekulointia, en tiedä, mahtuvatko ne pilkkoutuneet värimolekylit edes käsittelemättömään hiukseen jne. :)

No, taidanpa silti jossain vaiheessa toteuttaa tuon ombre idean, taittovärejä löytyy onneksi kaapista runsaasti.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: The Siren - 29.09.13 - klo:15:28
Mistäs (ulkomaalaisesta) nettikaupasta löytäis tällä hetkellä helpoiten ja edullisimmin Colour B4:sta?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Puf - 06.10.13 - klo:09:39
^ Itse tilasin ketjussa aiemmin mainitusta Beautyforsale.eu -nettikaupasta, jossa myydään edullisesti Salerm Color Reversea. Maksaa noin 8 euroa ja purkista riittää kahteen-kolmeen käsittelyyn :) Postikulut 4 euroa ja postituksessa kesti neljä arkipäivää. Tilasin samalla hiusväriä, tuli tosi edulliseksi kun 300ml hiusväri+mieto hapete maksoivat yhteensä 9 euroa.

Mun hiuksiin on nyt kuluneen viikon aikana tehty kaksi käsittelyä Color Reversellä ja oon aika pettynyt tulokseen. Oon värjännyt vaaleasta tummaan toukokuussa ja sen jälkeen oon värjännyt vain tyvikasvua ja käyttänyt latvoihin ehkä kahdesti suoraväriä hoitoaineeseen sekoitettuna. Eli pituuksissa on vain yksi kerros tummaa väriä ja tyveen olen "kerrostanut" Poly Coloria kahdesti. Luulisi olevan ihanteellinen tilanne värin pelkistykselle, mutta eipä tästä paljoa saanut irti. Pituuksia sain ehkä puoli astetta tai jopa asteen vaaleammaksi, mutta siellä täällä on kyllä vaaleampia raitoja. Tyveen laitoin aineen heti ensimmäiseksi vaikuttamaan että siellä ehtisi tapahtua jotain. Yleisilme ehkä vaaleni hiukan mutta ei tähän silti voi suunnittelemaani tuhkaista 7-tason väriä laittaa. Puhutamattakaan siitä jos väri vielä tästä tummenee niin kuin muilla ;D

Pidin ainetta hiuksissa ensin vaikutusajan 20min, mutta toisella käsittelykerralla otin riskin ja annoin sen vaikuttaa tunnin ennen huuhtelua. No ei vaikuttanut suuntaan eikä toiseen.

Täytyy sanoa että mullakin tyvikasvun sävy muuttui hiukan, mutta luonnollisempaan suuntaan. Mulla on kahden kuukauden tyvikasvu tässä näkyvillä ja olinkin tähän asti ihmetellyt onko luonnollinen hiussävyni näin lämmin että se sulautuu täydellisesti värjättyyn hiukseen. Color Reversen jälkeen oma hius oli selkeästi tuhkaisempi ja lähempänä sitä mitä muistin oman värin olevan. En yhtään tiedä mikä siitä on tehnyt lämpimämmän sävyisen aiemmin.

Harmi ettei tää toiminut mun hiuksiin :( Nyt mietin aina hetkittäin värinpoistoa mutta en jaksaisi sitä keltaista lopputulosta nyt kun oma tyvikasvu on kuitenkin todella lähellä sitä sävyä minkä päähän laittaisin. Öljyillä/askorbiinihapolla ja syväpuhdistavalla shampoolla oon yrittänyt haalistella väriä jo viimeisen kuukauden ajan, mutta sekään ei oo tehnyt juuri muuta kuin kuivattanut hiukset. Tää tumma väri on näköjään oikein kunnolla taas iskenyt kiinni...
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ZEN - 08.10.13 - klo:07:09
^Hmm. Saattaisikohan olla, että tuo vaan ei ole kauhean jytyä tavaraa tuo Color Reverse? Itsekin suunnittelen kokelevani tuota tässä lähiaikoina, voin raportoida sitten tuloksia. Mulla on kokemusta myös Color B4:ista, joten voin sitten vähän vertailla vaalenemista niiden välillä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ZEN - 09.10.13 - klo:11:48
Anteeksi tuplapostaus, halusin kuitenkin jakaa kokemukseni eri viestissä. O:)

Eli pitkälti samaa mieltä olen Puf:in kanssa tuloksesta, hyvin maltillista kaikin puolin. Vaaleni ehkä asteen, ja varmaan tummuu jonkin verran vielä. Värjäyshistoriaa sen verran, että talvella oli mustat hiukset, muutaman värinpoiston kautta keväällä edettiin oranssiin, jossa pysyin suurimman osan kesästä. Syksyllä värjäilin ruskeaksi, ja nyt taas rupesi kiinnostamaan oman värin kasvatus, joten ajatuksena on kehittää jonkinlainen vaalea ombre.

Tökötti haisee aivan kamalalle kuten arvata saattaa, jää jonkun verran hiuksiin vaikka shampoolla vahdottelin n. 15 kertaa ja laitoin huolella hajustettuja hoitoaineita ja jätettäviä. Hius ei tunnu kärsineen käsittelystä yhtään, vaikka latvat on ihan jäätävässä katkeilukunnossa muinaisten värinpoistojen johdosta.

Olen kuitenkin itse ihan tyytyväinen näin maltilliseen tulokseen -- on helpompi edetä pienin askelin ja kivuttomin välivaihein. Tilasin Color Reversejä kaksi pakkausta, ja aion varmasti käytellä nuo loppuun, kolmiseen käsittelyyn riittänee. En itse huomannut mitään vaikutusta juurikasvun väriin.

Edit. Niin, tuohon Color B4:iin sanoisin, että ei ole siihen strong versioon verrattuna ihan yhtä jytyä. Voisin veikata, että ennemmin menee sen normaalin B4:in luokkaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Puf - 09.10.13 - klo:12:27
^ Hyvä tietää Colour B4 ja Color Reversen eroista, täytynee ehkä vielä kokeilla Colour B4 ennen kuin alan laittamaan hiuksiin värinpoistoa. Oulussa Colour B4 taidetaan myydä vain Stockalla ja sielläkään sitä ei oo pariin viikkoon näkynyt, mutta ehkä paketin saisi kohtuu nopeasti myymälään tilaamalla :)

Mullakaan hiukset eivät kärsineet Color Reversestä, mitä nyt latvat kuivahtivat mutta ne palautuu kyllä viikon tehohoitamisella.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 26.11.13 - klo:16:55
Mistä saisi colour b4 ostettua netistä? Ei ebaystä, koska paypall ei mulla toimi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: kaarina - 26.11.13 - klo:19:50
^ Itse olen aiemmin tilannut täältä: http://www.mistrys.co.uk/ Tuli tosi nopeasti!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 26.11.13 - klo:20:20
^Pitää laittaa muistiin, jos nyt päädyn värimuutosta haluamaan  :) Kiitos!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Retro - 12.12.13 - klo:18:09
Onko kukaan sattunut näkemään B4:sta Turun seudulla viime aikoina? Stokkalta en löytänyt.  :-\
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: blackX - 27.12.13 - klo:10:28
Mä tilasin ebayn kautta, hinta oli vajaan 15 egee postareineen tossa vahvemmassa ja kesti vkon että tuli, aika näppärästi. Kyselin kaupoista moista, mutta sanoivat että ei ole enää maahantuojaa tuotteelle niin sen takia ei löydy enää mistään täältä.

Nyt mua hiukan mietityttää kun lokakuussa on pistetty hapanväripoisto kampaajalla, silloin väri vaaleni 2-3 astetta mustanruskeesta, mutta punaisuuttahan sinne jäi ku vuoskaudet tummalla värjänny ja oma tukanväri on 5-6 väliltä.Sen jälkeen oon laittanu värjäävää hoitsikkaa/suoraväriä taittamaan punasuutta, ja yhden kevytvärin. Nyt se punaisuus alkaa oleen aika hyvin hallinnassa, mutta miten mahtaa käydä kun lätkäsen ton B4:n tähän? Jos kuitenki vielä sais vähän lähemmäs omaa tän, ,ei oo enää kaukana mutta joku 1,5-2 astetta ku lähtis ni hyvä olis.Lähinnä noi latvat jaksaa olla tummanpuoleiset.Lähteeköhän enemmän mitä viime poistolla nyt kun kerrostumaa on otettu pois, vaikka välissä onki lykätty pari sävytystä?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: saimiska - 29.12.13 - klo:11:19
Onnistuin saamaan käsiini purkin vahvempaa versiota ja mietin, että uskallanko edes kokeilla kun sellainen hiuskatastrofi on jo taustalla... Tyhmänä leikkautin vielä polkkatukan ja nyt yritän epätoivoisesti kasvattaa pitkää takaisin, joten yhtään ylimääräistä en haluaisi hiuksiani rääkätä.
Oma väri on n.6-7 asteinen maantienharmaa, tyvikasvua on pari senttiä. Pituudet on blondattu 9-10 asteisiksi raidoittamalla. Ongelma on n. 5sentin matkalla oleva tyviväri, joka on 5 asteinen kullanruskea. Tarkoitus oli saada sellainen tyvi, joka ei jätä pahaa tyvikasvua, mutta veti aivan liian tummaksi ja istuu kuin tatti muhituksista huolimatta.
Ajatuksena oli saada hiukset, joissa voisi antaa oman värin vaan kasvaa, että hiukset pysyvät kunnossa tämän kasvatusvaiheen. Olisikohan tästä apua?
Kampaaja ei osannut suositrlla kuin värinoistoa tai tyven värjäämistä jatkossakin turhan tummalla. Kumpikaan ei houkutteele.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ZEN - 29.12.13 - klo:11:23
^Sanoisin, että kokeile ihmeessä. Voi olla, ettet vielä yhdellä käsittelyllä saa sillä toivottua lopputulosta, mutta jos laitat tuota vain sinne, missä sitä tarvitaan, niin riittää varmasti kahteenkin käsittelyyn. Mitään hallaahan tuo ei hiuksille tee, joten sinäänsä et voi menettää muuta kuin yhden hyvän toivon... :P
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: saimiska - 29.12.13 - klo:11:38
Zeprah, kiitos vastauksesta. Sitä vaan mietin, kun joillqin niitäkin kokemuksia, että takuttaa ja kuivattaa hiukset tyystin. Ja kun olen viimein saanut tämän edes solisluihin asti niin mitään turhia riskejä en haluaisi ottaa. Sinällään minulla kyllä on vahva hiuslaatu, mutta lukuisat blondaukset ovat tehneet tehtävänsä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ZEN - 29.12.13 - klo:14:30
^Takuttaa saattaa varmasti useiden shampoopesujen yhteydessä, mutta tuo kuivuminen... No, en toki voi mennä muiden puolesta puhumaan, mutta mulla ainakin tuntui hiukset lähtökohtaa paremmilta käyttämäni Salermin Color Reversen jälkeen. Toki tuo toistuva shampoovaahdottelu voi tehdä hiukset hieman kuivan oloisiksi, koska eihän kukaan normaalisti niin usein vaahdottele päätään suihkussa. Kosteuttavalla hoitoaineella tilanteen pitäisi kyllä korjaantua.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: saimiska - 07.01.14 - klo:17:27
APUVA! Nyt on käsittely tehty. Tummuus lähti kyllä paremmin kuin hyvin, mutta nyt on entinen tumma oikein mahtava 7-8 asteinen KUPARI ja pituudetkin saivat jostain ei niin kivan pissinkeltaisen sävyn ;D
Uskaltaako tähän nyt heti perään iskeä goldwellin highlights ref-vaahdon vai onko odotettavissa joku mysteerireaktio?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Puf - 08.01.14 - klo:07:06
^ Suoravärejä yleensä uskaltaa käyttää :) Tosin epäilen että nekään tekisi oranssille osalle hiuksista mitään, ellet osta siniseen taittavaa suoraväriä. Latvoja tuolla pitäisi kuitenkin saada parempaan kuosiin! Tsemppiä :)!
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ankisan - 15.03.14 - klo:18:32
Onko kenelläkään kokemusta pelkän suoravärin poistamisesta pelkistävällä värinpoistolla? Nimimerkillä tyhmästä päästä kärsii.. no, hiukset lähinnä.
Mulla on siis puolet hiuksista vaalennettu aluksi n. 9-10 asteiseksi blondiksi, jonka päälle on lätkitty parin kuukauden ajan erilaisia suoravärejä turkoosista violettiin. Muuten ihan ok, mutta tää on nyt kaiken haalistelun jäljiltä jämähtänyt mintunvihreäks. Perinteisillä haalistusmetodeilla tää ei muutu tästä enää mihinkään suuntaan, ja koska pohja on jo tosi blondattu, ei vaalennusaineet kamalasti houkuttele. Voiskohan Colour B4 / muu vastaava olla mun pelastus, vai tyydynkö osaani merileväpäänä?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ZEN - 16.03.14 - klo:14:53
^Mä ainakin koetin tässä hiljattain sinistä suoraväriä saada pois Salermin Color Reversella. Mulla ei kyllä tepsinyt ollenkaan. :-\ Voihan tuota aina kokeilla kun ei sinäänsä hiusten kuntoon vaikuta -- jos kerran ihan haalistelemalla mintunvihreään olet päässyt. Mulla nimittäin haalistelut ei oikein auttaneet mitenkään, eikä oikeastaan normaali värinpoistokaan, joten sinäänsä meidän tilanteet on varmasti vähän erilaiset. ;D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: ankisan - 16.03.14 - klo:17:48
Kiitti vastauksesta, zeprah! Harmi kuulla ettei tepsinyt sulla, mutta ehkä tosiaan kokeilen vielä itsekin onneani. Oliko sulla sen sinisen alla jotain muuta väriä entuudestaan, joka olisi voinut vaikuttaa suoravärin jämähtämiseen?
//edit: Tuollahan olitkin sen jo kertonut, sori!

Ei tätä pigmenttiä tarvitsisi edes lähteä enää ihan kamalasti, että tulos muistuttaisi enemmän epäonnistunutta vaaleaa kuin hammastahnaa. ;D Sen kanssa pystyisin varmaan jo elämään.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Christina86 - 28.04.14 - klo:01:01
Joku sanoi ostaneensa tätä Ruotsin puolelta. Mistä liikkeestä? Itse olen katsellut mutta en ole tähän törmännyt. Tekisi mieli kokeilla saada edes vähän mustaa väriä pois latvustosta ja arvelin että ehkä B4 olisi hieman hellempi kuin normi värinpoisto.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Heiku - 30.04.14 - klo:13:22
Mulla on nyt joku täydellinen aivojumi päässä ja nyt en vaan tajua :D Anteeksi siis tyhmä kysymykseni, mutta mulla on helmikuussa värjätty hiukset viimeksi ja tällähetkellä ovat noin kutostasoiset. Pari viikkoa sitten tukkani raidotettiin vaaleammilla raidoilla, jotta pääsisin yleisilmeeltäni lähemmäs omaa väriä (päätin aloittaa oman värin kasvatusprojektin). Mulla kuitenkin häiritsee tuo joihinkin kohtiin melko tiukasti jämähtänyt ruskea, erityisesti tuossa tyvikasvun jälkeisessä muutaman sentin matkassa, siinä määrin että aloin miettimään voisinko tehdä pelkistävän värinpoiston jos sitä ainetta jostain käsiini saan? Ajatellin siis lähinnä sitä, että tekeekö aine raidoille jotain? Luultavasti muuttaa ne keltaiseksi mutta se nyt on hoidettavissa suoraväreillä mutta tekeekö muuta? :D Mun omien aivoitusteni mukaan ei pitäis tehdä mutta ajattelin nyt varmistaa jos joku fiksumpi osaisi mua valistaa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Fuchsian - 12.07.14 - klo:20:42
Heippa! Colour b4sta ei taida löytyä enää kaupoista ja en ole muitakaan vastaavia valmisteita nähnyt. Huomasin surffatessani, että myös L´Orealilla olisi hair color remover (Paris colorist secrets). Onko kellään kokemuksia? Tuli vaan mieleen, että jos tuollainen sattuis löytymään. Hankalalta tuntuu, kun ei mistään löydä. Joskus sain aika hyvällä menestyksellä poistettua b4:lla hiusväriä ja sain palattua sen ja raidoituksen jälkeen omaan väriin. No, nyt ois sama urakka edessä ja tarttis värinpurkuaineen.Vaan mistä! Help! Löytyykö vaan netistä?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 06.10.14 - klo:10:14
Eipä taida enää löytyä kuin netistä. Itse tilasin ebaysta tällaisen, posteineen n. 10€, saa nähdä onko yhtä tehokasta kuin B4.

(http://shop.countdown.co.nz/Content/ProductImages/big/5029066004604.jpg/Jo-Baz-Hair-Colour-Remover-Max.jpg)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Camilla - 09.10.14 - klo:22:27
Minä sain JoBazzilla poistettua viimeisimmän värikatastrofin (poly colorilla tuli suunnilleen pähkinän ruskea vaaleaan tukkaan  :-X )  :ts Hiukan kuivatti hiuksia, mutta vain hetkellisesti. Hoitoaineet käyttöön
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ilyasviel - 21.10.14 - klo:09:36
No joo, ei mitään vaikutusta.  :P ehkä seuraavalla kerralla ostan taas tutun B4:sen, sillä ei ole koskaan mennyt vikaan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Ice - 31.10.14 - klo:12:05
Tämän töhnän järkyttävä haju on seurannut minua nyt reilun kuukauden, puskee aina pintaan kun hiukset kastuvat. Toimi kyllä, 2-3 asteiseksi ellutelluista ja kestovärjätyistä kahdella käsittelyllä tasoon 6-7.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: bast - 23.11.14 - klo:14:38
Onko kukaan onnistuneesti poistanut pinkkiä suoraväriä millään näistä aineista?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: SC - 16.12.14 - klo:20:24
^ Itse sain kerran pinkin hiusvärin muuttumaan persikan/oranssin väriseksi hunajavaalennuksilla/muhitteluilla. Sitten alkoi värinpoistokin tepsiä paremmin, Colour B4 en ole pinkkiin väriin kokeillut.

Uskaltaako hopeashampoota käyttää Colour B4 käsittelyn jälkeen vai jämähtääkö tukka violetiksi? KC Color Mask Silveriä kokeilin, mutta se ei tehnyt värille mitään kun tukka on vielä vahvasti keltainen. Ajattelin tehdä toisen B4 käsittelyn kun on aikaa ja katsoa pitääkö tehdä vielä jotakin. Tukassa oli siis 1x oranssi kestoväri ja 1x tummahkon ruskea kestoväri.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: bast - 16.12.14 - klo:23:30
^ Kiitos vinkistä, pitää vielä sitäkin kokeilla. On kyllä tosi tiukassa tämä väri.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Elsis - 12.03.15 - klo:15:14
Tilasin eBaysta viikko sitten kaksi pakettia vahvempaa Colour B4:a ja ne saapuivat eilen... Arvaatte varmaan, että oli pakko päästä heti testaamaan   ;D

Taustatietoa sen verran, että minulla on hiukan olkapäiden alapuolelle ulottuvat hiukset, joiden oma väri on jotain 5-6 luokkaa. Viime syksynä tilanne oli se, että hiukseni olivat kokonaisuudessaan värjäämättömät. Periaatteessa väri oli ainakin luonnonvalossa tosi kiva, mutta päädyin sitten kuitenkin lyhyen harkinnan jälkeen värjäyttämään hiukset kampaajalla tummemmaksi. Kampaaja taisi käyttää Goldwellin kestoväriä ja sävyn piti olla vain hiukan omaani tummempi, mutta melkein mustaltahan se lopputulos sitten kuitenkin näytti ja vaikka oma väri onkin aika tumma, päädyin silti värjäilemään juurikasvua parin kuukauden välein... Hellou värjäyskierre, taas kerran  :-\ Kuluneen reilun puolen vuoden aikana ehdin värjäämään juurikasvun kahdesti Schwarzkopfin Million Color 3.0 ja kerran Recital Preferencen kolmosella. Keskitin värin juurikasvuun, mutta kyllähän sitä väkisin muuallekin hiuksiin jonkin verran kulkeutui. Viimeisimmästä värjäyskerrasta oli kulunut pari viikkoa, kun eilen laitoin ensimmäisen paketin Color B4:a päähäni.

Vaikka mitään järkyttäviä värikerrostumia hiuksissani ei ollutkaan, epäilin jo ennakkoon että kovin helposti hiukseni eivät tulisi väristä luopumaan... Ja niinhän siinä kävikin. Annoin B4:n vaikuttaa n. 1,5 tuntia muovikelmulla ja pyyhkeellä peitettynä ohjeistetun tunnin sijaan. Lopputulos on hyvinkin mielenkiintoinen: Juuresta noin sentin verran omaa väriä, sitten n. kolmen sentin pätkä oranssia ja loput tummaa punaruskeaa (ehkä 4?). Nice  :T Nyt kaipaisinkin mielipiteitä siihen, mitä teen seuraavaksi. Tarkoitukseni on hakeutua kampaajan hoiviin n. parin kuukauden päästä, mutta sitä ennen tahtoisin kuitenkin saada kaiken ylimääräisen tummuuden hiuksistani pois, jotta haluamani lopputulos olisi mahdollinen. Tämän kahden kuukauden aikana ajattelin kasvatella lisää omaa väriäni näkyviin, jotta kampaajan olisi helpompi löytää tuo sama sävy pituuksiinkin. Lisäksi olisi kiva, jos kampaajan onnistuisi tehdä myös hiukan vaaleampia osuuksia, koska niitä tulee hiuksiini luonnostaankin etenkin kesällä. Eli tavoitteena tuon kampaajareissun jälkeen olisi mahdollisimman luonnollinen lopputulos, hiukan paranneltuna vain.

1. Onko jollain tietoa siitä, voiko tuolla vaikutusajan pidentämisellä olla huonojakin seurauksia? Alkavatko väripigmentit hiljalleen kiinnittyä takaisin, jos ainetta pitää liian pitkään päässä?
2. Uskallanko levittää tuon toisekin purkin koko päähän, vai pitäisikö minun varoa (hankalaa!) tuota n. 4 sentin pätkää juuresta, joka on jo nyt vaalentunut vähintäänkin sopivalle tasolle? Ei kai se kaiken järjen mukaan enää lisää voi vaalentua?
3. Koska haaveilemani lopputulos on enemmänkin tuhkaisen ruskea vaaleilla raidoilla, muodostunee hiusten tämänhetkinen punaisuus ongelmaksi. Voinko tehdä asialle jotain itse ennen tuota kampaamoreissua, vai annanko vain olla ja jätän koko sotkun kampaajani selviteltäväksi? :D
4. Kannattaako tuo toinen paketti laittaa päähän heti edellisen perään vai olisiko parempi ensin odotella ja katsoa mahdollinen tummuminen? Huuhtelin kyllä yliaikaa ja käytin syväpuhdistavaa vielä lopuksi pari kertaa, mutta huolestuttaa silti alkaako väri tummua takaisin.

t. Epätoivoinen amatööri   ::)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kristiina - 22.03.15 - klo:20:18
Laitoin Colour B4 (vahvemman) hiuksiini. Yksi paketti riitti juuri, vaikka hiukseni ovat keskipituiset (hiusta on paljon.) Ainetta ei ollut mitenkään paljoa ainakaan omalle hiuslaadulleni.

Annoin vaikuttaa 25 min. Lähtökohta oli punertavat keskiruskeat hiukset (värjätty Poly Color sävyllä vaaleanruskea). Ennen tätä vaaleanruskeaa väriä oli tummanvaalea, punertava väri vaaleilla raidoilla. Pohjalla oli värinpoistoja ja vaalennuksia, ruskeaa kevytväriä ei ole kuin kerran laitettu. Huomasin, että Colour B4 alkoi vaikuttamaan heti hiuksissa; vaalenemista alkoi tapahtumaan tosi pian. Hiukset näyttivät oransseilta, ja olin harmissani, että taasko tämä oranssi sävy tuli esiin.

Vaikutusajan päätyttyä huuhtelin hiuksia 10 min lämpimällä vedellä, sen jälkeen vaahdotin kolme kertaa paketin C-aineella. Kaksi kertaa olisi riittänyt, mutta ainetta oli sen verran paljon, joten käytin kaikki. Pesin vielä syväpuhdistavalla shampoolla, ja laitoin hoitoaineen 10 min ajaksi.

Hiuksia lähti jonkin verran, mutta ei todellakaan siinä määrin, mitä värinpoistossa lähtee. Aine ei kirvellyt, eikä mielestäni haissut niin pahalle, mitä olen lukenut. Kun huuhtelin hiuksia C-aineella, huomasin, että hiusten väri alkoi muuttua. Oranssi väri katosi. Tulos on todella hyvä; keskivaalea hiusväri ilman punerrusta. Tämä on lähellä omaa hiusväriäni. Olen kyllä todella tyytyväinen Colour B4:jään, ja olisi pitänyt kokeilla tätä aikaisemmin. Luulin, että joutuisin laittamaan tähän päälle hiusvärin tasoittamaan, mutta tulos on niin hyvä, ettei tarvitse.

Joillakin on lähtenyt väri tummumaan takaisin. Jos tapahtuu niin, niin laitanko toisen Colour B4:jän? Vai onko tuo tummuminen ollut seurausta siitä, että on laitettu hiusväri liian nopeasti Colour B4:jän jälkeen.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: heidia - 24.03.15 - klo:11:11
Tässä istuskelen aine päässä. Paljon yrittäny lueskella itse herra Scott Cornwallin vastauksia ihmisten kysymyksiin koskien tuotetta. En nyt jaksanut alkaa lukemaan koko tätä ketjua läpi, mutta herran kirjoituksista olen ainakin sen oppninu et kannattaa ensimmäisen pesun jälkeen kuivata hiukset lämpimällä teholla vähintään 90% kuivaksi ja tämän jälkeen taas huuhtelemaan.

Saa nähdä minkälainen pää tulee kun juurikasvuakin on jo aika mukavasta ja tällä hetkellä aine on vaikuttanut latvoissa puolisen tuntia....
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: heidia - 24.03.15 - klo:11:18
Joillakin on lähtenyt väri tummumaan takaisin. Jos tapahtuu niin, niin laitanko toisen Colour B4:jän? Vai onko tuo tummuminen ollut seurausta siitä, että on laitettu hiusväri liian nopeasti Colour B4:jän jälkeen.

Tässä herran vastaus tummumiseen :)

"The biggest reason the colour will re-oxidize is because it hasn't been rinsed long enough. Although users feel they have rinsed for ages - what feels like 10 minutes can actually be 3! It's a very long and boring process. In fact, my best tip for rinsing it to stand in the shower and do it.

Re-oxidation seems also to occur on hair which is full and thick and it's possible this hair is holding onto the colour molecules. What can sometimes happen with thick hair is when the product is rinsed the water pushes the colour molecules deeper inside the hair. Because the hair then gets flooded with more water those colour molecules become trapped deep inside the hair. Over several days (or subsequant washes) the colour molecules are drawn back out and re-oxidize when the air hits them. In all my experience, I have found re-oxidation tends to happen on hair which was previously lightened (prior to the unwated colour being applied). When the hair colour re-oxidizes it seems to never go darker than the natural (original) hair colour. My thinking is, that possibly lightened hair has gaps in it from being bleached and stripped of pigment. These shrunken colour molecules possibly fill these gaps when being rinsed. When the colour re-oxidizes it matches the natural depth of the hair.

My best tip to prevent re-oxidation (if your hair is prone to doing it - and remember not all hair types are). Is to rinse and buffer the hair for around 7 minutes. However, then towel off and blast dry with a hairdryer on a warm (not hot) heat setting. When the hair is 90% dry (at least) go back and buffer and rinse again for a further 5 minutes.

By drying the hair mid-rinse, you are drawing out that water which could be trapping those colour molecules inside the hair and allowing the 2nd rinsing stage to effectively remove those trapped colour molecules.

After you have done this, for the next 7 days use a simple shampoo such as Baby Shampoo and do not re-colour your hair. You need to make sure all those old colour pigments are gone before using your previous shampoo or re-colouring. If you re-colour and there are old colour molecules trapped inside the hair - the peroxide in the new colour will oxidize them and cause your finished colour result to appear much darker than you had hoped.

It is an unfortunate fact that for whatever reasons, some hairtypes are more prone to re-oxidizing than others. If you want to double process the hair with B4 you can. Simply follow the above instructions. Wait 7 days (using only a mild shampoo in between) and then apply Regular Strength on the 7th day. This will go back into the hair and take away any molecules that re-oxidized. However, its incredibly rare the hair goes more than a shade or so darker with re-oxidation. It just tends to show up darker on (particularly) previously highlighted hair, as it mutes down all the blonde.

Regards

Scott"
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kristiina - 28.03.15 - klo:10:17
Tein toisen Colour B4-käsittelyn. Väriä lähti noin kahden asteen verran pois. Latvat ovat tummemmat kuin tyvi, mutta ei huomattavasti. Odottelen 2-3 viikkoa, ja käyn sitten tasoittamassa väriä kampaajalla.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Maisie - 19.05.15 - klo:23:37
Heippa! Color B4-noviisi kaipailisi hieman apuja...osaisiko joku neuvoa kannattaako lähteä edes yrittämään?

Lähtötilanteeni siis on seuraava: Joulun aikaan tehty kaksi normivärinpoistoa tukkaan (joka oli siis hyvin tummanruskea). Tämän jälkeen tukassa ollut lähinnä kuparin sävyä, kestovärillä laitettu ja Biozellin colormaskilla ylläpidetty. Kuontalo on tällä hetkellä melko lailla kuvan väriä vastaava:

http://hairstylesmedia.com/wp-content/uploads/2012/06/natural-looking-red-hair.jpg

Kannattaako näillä lähtökohdilla kokeilla itse tuota Color B4:tä....tää hiuksisto on hyvin kärsinyttä edellisten käsittelyjen jäljiltä ja siksi mietin uskallanko, kova hinku oisi kyllä vaaleampaan tukkaan.... ;D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kristiina - 20.05.15 - klo:11:58
^Kokeile vaan, ei siinä mitään erikoista tukalle voi sattua. Kunhan muistaa sen, että ei värjää hapeteväreillä 3 viikkoon (ettei väri tummu takaisin.) Onhan tämä paljon hellävaraisempi, kuin värinpoisto ja vaalennuspesu. Minulla ei ainakaan hiukset kärsineet yhtään.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Maisie - 20.05.15 - klo:14:19
^Kokeile vaan, ei siinä mitään erikoista tukalle voi sattua. Kunhan muistaa sen, että ei värjää hapeteväreillä 3 viikkoon (ettei väri tummu takaisin.) Onhan tämä paljon hellävaraisempi, kuin värinpoisto ja vaalennuspesu. Minulla ei ainakaan hiukset kärsineet yhtään.

Kiitos sinulle! Laitetaanpa putelit tilaukseen  :)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Sinimusta - 22.08.15 - klo:08:08
Onko kukaan käyttänyt Pro:voken (http://www.ebay.co.uk/itm/Provoke-Hair-Colour-Remover-Extra-Strength-/230964529309?hash=item35c68f089d) vastaavaa tuotetta? Olisi edullisempi  ;D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: kaarina - 22.08.15 - klo:08:23
Onko kukaan käyttänyt Pro:voken (http://www.ebay.co.uk/itm/Provoke-Hair-Colour-Remover-Extra-Strength-/230964529309?hash=item35c68f089d) vastaavaa tuotetta? Olisi edullisempi  ;D

Minä olen! Olen siitä tänne joskus muutama vuosi sitten kirjoitellutkin. Muistaakseni se oli tehokkaampi kuin B4, eli suosittelen.  :ts
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Mini-Me - 03.03.16 - klo:08:11
Tilasin kaksi pakettia colour b4:ta Englannista sen jälkeen kun olin juossut kaikki Helsingin ja parin muun kaupungin kaupat läpi. Sitä ei ilmeisesti enää myydä Suomessa. Ensi viikolla kokeilen toimiiko aine. Ilmeisesti toisilla toimii hyvin ja toisilla huonosti. Valmistaja on lisännyt vaikutusajan 20minuutista 60minuuttiin ja tuon tunnin ajattelin pitää päässä. Ohjeissa sanotaan että vaikutus on parempi lämpimässä joten ajattelin istua kylppärissä jossa on lattialämmitys koko ajan.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kathy - 03.03.16 - klo:16:58
^Mä olen aina kelmuttanut hiukset aineen levityksen jälkeen ja iskenyt vielä villapipon päähän, niin lämpöä riittää.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: korkkiruuvi - 03.03.16 - klo:21:37
Mulla on kolme kerrosta hennaa ja vähän yli sentti omanväristä tyvikasvua. Meinaan taas kasvattaa oman värini jossa ei ole punapigmenttiä yhtään ja on selvästi vaaleampikin kuin kerrostettu hennapunainen. Aioin ensin iskeä indigot päähän että saisin sävyeroa vähäisemmäksi. Täällähän on paljon hennakokemuksia ja osa onnistuneita, niin kai ensin kokeilen jos b4 veisi tummuutta ja/tai punaisuutta pois.

Ainoo mikä mua epäilyttää tässä ovat lukemani hajukuvaukset, mulla on vielä huokoiset hiuksetkin joihin tarttuu hyvin kaikki (hennahaju ei lähde niistä lainkaan). Selviäisinköhän tunnin vaikutusajasta ja mahdollisesta hajun jäämisestä hiuksiin... Vaihtoehdot on tosin vähissä, leikata en voi vielä ainakaan pariin vuoteen ja "tavallista" värinpoistoa en voi kokeillakaan, se ärsyttää niin voimakkaasti. Hunajavaalennus taas vain lisää lämpöisyyttä ja vaalentaa todella maltillisesti.

Ilmeisesti b4 ois riittoisaa tavaraa ja  tehostakaan ei ole takeita, niin tilasin yhden vaan. Kun ei pitäis kosmetiikkaa ostella lainkaan, mut pidemmän päälle oman värin kasvatus vähentää kosmetiikkaostoja. ;) Raportoin sit tuloksista, oispa ne mainoskelpoisten ennen ja jälkeen -kuvien tasoa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kathy - 04.03.16 - klo:10:04
^Mä kokeilin Colour B4:ia kaksi kertaa hennattuun tukkaan joitakin vuosia sitten (viestit löytyvät tästä ketjusta), eikä se tehonnut kuin ihan vähän ja jouduin sitten kuitenkin pilaamaan hiukseni tavallisilla värinpoistoilla. :P Aina kannattaa silti kokeilla, koska eihän tuo aiheuta vaurioita ja kaikkien hiukset luovuttavat väriä eri tavalla. Hajuasioihin en voi ottaa kantaa, mun tukka ei löyhkännyt kuin seuraavaan pesuun saakka, mutta mulla onkin täysin erilainen hiustyyppi kuin sulla.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: korkkiruuvi - 19.03.16 - klo:01:35
Colour B4 -käsittely tehty pari päivää sitten. Pesin hiukset ennen kun ohje käski puhtaisiin ja kuiviin laittamaan, hiusten kuivuttua sekoittelin aineet. Haju oli ei miellyttävä muttei mitenkään kestämätön tai kauheakaan. Synteettistä perusshampoista hedelmää ja viemäriä, enemmänkin vieras kuin kammottava haju. Ihan hyvä että odottaa jotain kauheaa, todennäköisemmin yllättyy positiivisesti. :D

Kun aloin levittämään, niin siinä vaiheessa haju alkoi stten tökkiä. Levitettäessä nenään tunki yhä vaan voimakkaampana aromina yllättäen viemärin ohella juusto, joku paha sula juusto. Löyhkä vain voimistui. Aineen levitys oli muuten helppoa, onhan hennauksista ja muista mömmöistä kertynyt levityskokemusta mut B4 levittyi tavattoman hyvin ja oli riittoisaa. Kun peitin hiukset muovipussilla ja pyyhkeellä, niin ei hajukaan enää sit tuntunut pahalta, pystyi ihan hyvin tunnin antamaan olla vaikka häivähdys synteettistä hedelmää, viemäriä ja sulaa juustoa sisään hengityksessä jatkuvasti olikin. Mitään ihoreaktioita en saanut eikä ottanut silmiin tai henkeen toisin kuin tavan värinpoisto.

Ensimmäisen huuhtelun aikana en huomannut mitään eroa missään. Tosin omanvärisinäkin hiukset on märkänä tosi tummannäköiset niin yritin olla spekuloimatta väriä, huuhteluvesikin se vaan näytti kovin värittömältä... hiukset tuntuivat kuin miedon shampoon elleivät suorastaan co-pesun jäljiltä. Bufferi teki sitten syväpuhdistavan tapaista jälkeä, levitettäessä vaahtosi ihan uskomattomasti jo pieni määrä. Olin näkevinäni punaista vivahdetta huuhteluvedessä. Bufferi tuoksui muuten selvästi omenaiselta, tosi mukavan raikkaalta A ja B -miksauksen jälkeen. Lieköhän tarkoituskin. Hiukset haisivat huuhteluiden jäljiltä tietenkin sille pahemman hajuiselle aineelle, vasta märistä hiuksista leyhähti klassinen viemärin haju, kuivina vain hienoisesti ja tuoksuvat jätettävät auttoivat.

Hiukset ovat vaalentuneet. Hennakerrosten juurikasvujen rajat ovat tulleet esiin, ei hyppää silmiin mut jos tietää mitä katsoo niin huomaa. Juurikasvu ei muuttunut miksikään, se häivyttyy paremmin sillä vasten on vanha viimeisin värjätty juurikasvu nyt oranssinkultaisena. Itse asiassa juurikasvua näyttää tulleen sentti lisää B4 jäljiltä, kun katsoo koko hiuksistoa. Värin yleisvaikutelma on enemmänkin porkkana kuin tumma punainen. Punaisuus/oranssisuuskin on aavistuksen karissut juuresta latvaan, latva on rusehtavan punertava ja kokonaisuudessaan väri ei ole niin kirkas.

Hiukset tuntuvat myös kuivahtaneen mut eivät hälyttävästi, kihartuivatkin itsekseen. Ovat olleet vaan syväpuhdistuksen jälkeen joskus huonomman oloisessa kunnossa. Pakko varmaan tehdä uusi käsittely, kun tehoja löytyi, vois pitkittää vaikutusaikaakin. Kokonaisuudessaan olen positiivisesti yllättynyt. :) Uutta pakettia odotellessa ehtiikin hemmottelemaan hiuksia.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Mini-Me - 26.03.16 - klo:20:43
Minäkin sain tällä viikolla tehtyä tuon colour b4 käsittelyn. Haju oli ihan kammottava ja tuntui jäävän ilmaan ja hiuksiin moneksi päiväksi. Itse 'poisto' oli helppo tehdä, ohjeet on selkeät ja väriä lähti ihmeen paljon vaikka oli punaista alla. Kuivuuteen en voi oikein kunnolla kommentoida kun alla on purkkatukka eli ihan onnettomassa kunnossa oleva reppana. Sen takia en normaalia värin poistoa haluakkaan tehdä. Laitoin päälle hoitoaineen lopuksi ja sen jälkeen kunto oli ihan normi. Suosittelen kokeilemaan ennen kun lähtee oikealle väripoisto tielle, voi olla että tämä riittää eikä tarvitse tuhota hiusten kuntoa. Mulla on vielä toinen paketti kaapissa odottamassa. Näitä voi tehdä kolme peräkkäin, sen jälkeen ei enää kannata koska väriä ei todennäköisesti lähde enempää. Mielenkiintoista muuten tuo hiusten analysoiminen tämän prosessin yhteydessä. Näin ei hius ammattilaisena kun en ole perehtynyt asiaan enkä ymmärtänyt että tummentaminenkin voi pysyvästi vaikuttaa omaan hiusväriin. Ihan luonnolliseltahan tuo kuullostaa mutta jotenkin olen vain pienessä omassa päässäni ajatellut vain blondauksen olevan se joka muuttaa väriä ja tummennuksen vaan sellainen jossa lätkitään sitä lisää oman värin päälle eli se oma pysyis turvassa siellä värin sisällä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Mini-Me - 01.04.16 - klo:23:39
Tein tänään uudestaan Colourb4 extra strong käsittelyn. Tällä kertaa haju ei ollut niin karmaiseva, itseasiassa ei mikään paha. Mietin oisko ensimmäisellä käsittelyllä haju johtunut siitä että mun hiuksissa oli ihan törkeä määrä kemikaaleja.

Ennen käsittelyä pesin hiukset kaksi kertaa syväputsarilla (herbinaa). Tällä kertaa en jäänyt kylpääriin vaan laitoin kelmun päähän ja tein muita juttuja. Pesuvaiheessa käytin ajastinta. Se on muuten hyvä laittaa päälle. Viisi minuuttia (tai kymmenen jos on pitkä/paksu tukka) on tosi pitkä aika pestä tukkaa ja jos ajastin ei olis ollut päällä olisin varmaan tehnyt puolet siitä. Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Väriä lähti enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Tässä ennen ja jälkeen kuva tästä toisesta käsittelystä. Samassa keinovalossa otettuna. Muoks, jos joku tietää olisi kiva kuulla mille asteelle nyt pääsin värin kanssa :)

(http://i2.aijaa.com/t/00461/14138167.t.jpg) (http://aijaa.com/ESCutb)

Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Jewely - 08.07.16 - klo:15:18
Mistä saisin jotain color removeria nopeasti? Tarvisin ensi viikon perjantaiksi ja olen jo ebaysta 26.6 tilannut (briteistä) mutta sitä ei kuulu niin en tiedä uskallanko luottaa siihen että se tulee ajoissa. Mutta ei näitä taideta enää missään Suomessa myydä?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kristiina - 10.07.16 - klo:08:41
Mistä saisin jotain color removeria nopeasti? Tarvisin ensi viikon perjantaiksi ja olen jo ebaysta 26.6 tilannut (briteistä) mutta sitä ei kuulu niin en tiedä uskallanko luottaa siihen että se tulee ajoissa. Mutta ei näitä taideta enää missään Suomessa myydä?

Näitä ei saa Suomesta enää. Brittien eBay on nopein (tai sitten tilaa jostain muualta briteistä.)
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Jewely - 10.07.16 - klo:11:58
Yleensä paketit on tulleet briteistä viikossa tai alle, mutta nyt tietysti sitten juuri tällä paketilla kestää :( Siitä on tasan kaksi viikkoa kun tilasin..

Edit. Olin tilannut aiemman paketin Royal Mail International Economylla niin siinä onkin pidempi esimated delivery ikkuna. Tilasin nyt toisen paketin jossa oli Royal Mail International Standard jolla mulla on tullut aiemmin paketit tosi nopeasti, osa tyyliin neljässä päivässä. Tyhmä kun en hoksannut katsoa tuota aiemmin, mutta eipä toisalta haittaa että niitä on sitten kaksi olemassa. Toinen on JoBaz ja toinen Colour B4, molemmat Extra Strengthiä. Kummallekin tuli n. 15€ hintaa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: SC - 21.10.16 - klo:11:10
Mietin, että jos ostaa värinpoiston ja Colour B4sen niin kumpi on järkevämpää laittaa ensin? Voiko ensin tehty värinpoisto pilata Colour B4sen värinpoistomahdollisuudet?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Memmuuh - 21.10.16 - klo:11:27
Itse laittaisin ensin sen B4:n ja katsoisin mitä se saa aikaan. En tiedä tuon B4:n jäljiltä, mutta ainakin kun värinpoistoja tekee niin kannattaa odottaa seuraavaa käsittelyä jopa pari viikkoa eikä vaan hiusten kunnon takia, vaan heti perään tehtynä se ei toimi niin hyvin.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: bast - 21.10.16 - klo:23:49
Tänään oli mun eka kokeilu b4:llä. Lähtökohta oli vähän haalistunut cameleolla värjätty musta. Tulos on tosi laikukas ja väriä lähti vähemmän kuin odotin. Valmiiksi oli jo vaalea juurikasvu, nyt heti sen jälkeen on paljon mustaa ja latvaa kohden enemmän ruskeaa. Paikoin väri lähti kohtuullisesti, mutta ihmetyttää miksi tummia kohtia jäi eniten ylemmäs.
Ostin kerralla 2 pakettia ja koitan jaksaa käyttää toisen huomenna. Pystyyköhän tulosta mitenkään tasoittamaan sillä ja onko hyötyä tilata ainetta lisää?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: bast - 22.10.16 - klo:21:55
Tää on tosi outoa. Käytin toisen purkin äsken ja vaikutusajan jälkeen latvat olivat vaalean oranssit, mutta kun aloin huuhdella, ne tummuivat heti takaisin. Siis jo ennen kun laitoin bufferia. Mitäs nyt?

Edit. Lisäksi tukka on nyt oudon höttöinen ja katkeileva. Luulin, että tämän ei pitänyt vaikuttaa hiusten kuntoon.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: bast - 05.11.16 - klo:14:03
Yksinpuhelu jatkuu: Näin kahden viikon jälkeen väri on tummunut entiselleen. En ymmärrä! Huuhtelin kuitenkin ajastimen kanssa 10+5+5 min molemmilla kerroilla, vaikka tukka on tosi ohut ja ohjeen mukaan vähempikin olisi riittänyt. Enkä ole käyttänyt tänä aikana muuta kuin shampoota ja hoitoainetta. Ainut kohta, jossa näkyy mitään eroa on latvoissa pieni tupsu vasemmalla, joka jostakin syystä jäi vaaleamman ruskeaksi.

Kannattaako enää kokeilla jotakin muun merkkistä ainetta vai onko aika luovuttaa?  :(
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: calypso - 15.11.16 - klo:21:57
Mitä ihmettä, kuulostaa todella omituiselta!  :o Minä sain parilla käsittelyllä aikoinaan mustan haalistettua sellaiseksi että sain sen värjättyä sitten muun hiuksiston kanssa saman sävyiseksi punaiseksi.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: bast - 19.11.16 - klo:18:46
Mustakin tosi outoa. Lähetin niiden asiakaspalveluun viestiä, jos osaisivat neuvoa mistä kiikastaa, ja sieltä tuli automaattivastaus että ottavat yhteyttä 12 tunnin sisällä. Siitä on nyt 2 viikkoa ja mitään ei ole kuulunut.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: peachvodka - 08.02.17 - klo:19:09
Heyy joku jos pystyy vastaamaan nopeesti kyssäreihin
 :)
Mulla on kaapissa yks purkki muistaakseni provokea extra vahvana ja oon vaalentamassa hiuksistoa niin aattelin tehdä tään käsittelyn ennen värinpoistoja. Mutta oliko täs tosiaan joku juttu ettei 3 viikkoon saanu hapeteväreillä vetää, tarkottanee myös marketti- ja kampaamovärinpoistoja? Vai mitenköhän vaikuttaa värinpoistoon joka tehtäis n. viikon kuluttua käsittelystä :o

Niin ja oliko tähän jotaki poppakonsteja jotka tehostais? Oon kerran tän tehny mutten kuollaksenikaa muista mitä poppakonsteja tähän oli :D
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Kristiina - 10.02.17 - klo:10:24
^En laittaisi edes värinpoistoa, odottaisin sen 3 viikkoa. Tummuu tosiaan niin helposti takaisin, että ei kannata ottaa riskiä.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Mini-Me - 11.03.17 - klo:07:09
Huomasin juuri bastin ongelman ja kaivelin Colour B4 kotisivuja koska se tuntu tosi tutulta:

My hair has darkened after using Colour B4
This is called re-oxidation and this means the artificial colour molecules were not flushed fully from the hair during the removal process and have enlarged and caused the previous colour to return. This can happen due to several factors, but it can quite often mean a second application of Colour B4 is necessary. Its preferable you wait at least 72 hours before doing this subsequent application to make sure any reoxidation has completely occurred before your next application of Colour B4.

Eli suositus on uusi käsittely.

Minusta tuo ei vahingoita hiusta. Se toki kuivattaa ja poistaa kerrokset (esim silikooni) jotka saa hiuksen näyttämään terveelliseltä vaikka se ei sitä ole. Kannattaa laittaa joku kosteuttava tehohoito tuon jälkeen.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: bast - 11.03.17 - klo:10:47
^ Ei se oikein ole tuotakaan jos jo huuhdellessa tummuu silminnähtävästi. Mä tein kaksi käsittelyä. Huuhtelin myös tolkuttoman pitkään, jos ei sillä lähtenyt niin tuskinpa siinä lisäkäsittelyt pelastaa. Tukka oli tuon jälkeen yhtä huonona kun värinpoistosta ja kyse ei ollut pelkästä kerrostumien poistumisesta, koska en käytä silikonillisia tuotteita enkä muotoilutuotteita. Eivät muuten koskaan vastanneet mun sähköpostiin. Päädyin tässä jo tekemään kaksi käsittelyä laimenetulla värinpoistolla ja niilläkin oli vaikeuksia saada väriä pois, mutta vaaleni jokseenkin siedettävälle tasolle.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Mustikka - 12.07.17 - klo:12:19
Onko Suomessa myynnissä mitään vastaavaa tuotetta eri merkeillä?
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: Jewely - 12.07.17 - klo:22:25
^Mä näin pari kuukautta sitten isossa Citymarketissa Color Oopsia, meidän pienemmässä cittarissa en oo nähnyt.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: tupsumato - 11.12.17 - klo:09:20
Nyt olisi kyllä mahdollisesti vastaavalle tuotteelle käyttöä.. netistähän noita näköjään saisi tilattua, mutta osaako joku tuotteen kanssa seikkaillut sanoa, kannattaako tuota edes pääänsä iskeä, mikäli olen todennäköisesti raidoittamassa päätäni piakkoin? Ts onko värin pois pesemisestä hyötyä, vai karhentaako vaan turhaan tukkaa, kun vaalennusta on kuitenkin luvassa?  :o Toisaalta, jos väri irtoaisi hyvin, tarvitsisi vaaleita raitoja mahdollisesti tehdä vähemmän. Äh!

e. Raidoilla ei siis ole mikään kiire, aikaa ei ole varattuna tai muuta eli sen lepyttelyajan saisivat kutrit sitten olla rauhassa.
Otsikko: Vs: Colour B4
Kirjoitti: magecomedian - 10.09.18 - klo:12:19
Poistin aiemmin vuosien varrella kertynyttä punaista ColourB4:lla hyvin tuloksin kun kasvattelin omaa väriä takaisin. Kannattaa tosiaan olla tarkkana käyttöohjeiden kanssa ettei tummu takaisin, toimii vähän erilailla kuin vaalennus.

Laitoin just yhden paketin tilaukseen kun pitäisi poistaa yllättävän tiukkaan jämähtänyt shokkivihreä, editoin tähän tulokset kunhan paketti saapuu. :) Toivottavasti menee yhtä kivasti kuin viimeksi!

EDIT: Jeps, eli vaaleni kyllä muttei lähtenyt kokonaan. Osasin vähän odottaakin tätä kun tuo on tarkoitettu kestovärien poistoon, mutta elättelin toiveita kun jotkut olivat saaneet jämähtäneitä shokkivärejäkin irti. Noh värinpoisto poppakonstein jatkukoon kunnes on tarpeeksi vaalea että uskaltaa iskeä hennaa päälle. :D