Hiuksista => Hiustenhoito => Aiheen aloitti: heijji - 25.02.06 - klo:11:15

Otsikko: Kuivashampoo
Kirjoitti: heijji - 25.02.06 - klo:11:15
Mistä tällaisia kuivashampoita saa, miten toimii ja missä hintaluokassa liikkuvat? Kuulin ohimennen tällaisestakin vaihtoehdosta, ja ajattelin että voisin hankkia tuollaisen hätäaamujen ja festareiden varalle :) Oulussa en ole ainakaan koskaan nähnytkään kuivashampoita missään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 25.02.06 - klo:12:15
Enpä ole minäkään Jyväskylässä päin nähnyt sellaisia, ja kovasti tekis kyllä mieli kokeilla. toimis sit hyvin kiireisinä aamuina, kun ei ehdi hiuksia pestä. Joku oli HS:n puolella kertonut ostaneensa jonkin refectocilin (?) kuivashampoon Stockmannilta.. Mutta täällä kun ei tuotakaan kauppaa ole, niin.. :/
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: deko - 25.02.06 - klo:12:18
Joku oli HS:n puolella kertonut ostaneensa jonkin refectocilin (?) kuivashampoon Stockmannilta..

Eikös se ollut swiss'o'par? Olin näkevinäni spraypullollisen paikallisessa Sokos Emotionissa, vähän alle kympin arvoinen tuote.  Ripsikestovärimerkki kuitenkin... apteekeista saattaa löytyä myös ylläreitä, ainakin vuonna nakki löytyi. Itse pikaputsailen hätätilanteessa otsan hiusrajaa talkilla (ripota, anna olla, hiero, harjaa pois) ja varmaan joku muukin rasvaa imevä jauhe sopii. Tosin ei varmasti tummahiuksiselle oikein hyvä ratkaisu.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: heijji - 25.02.06 - klo:12:23
Ahaa, pitääkin pyörähtää Stockmannilla ja apteekissa ens viikolla :) Kiitoksia vinkistä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 25.02.06 - klo:12:33
Joo, saattoi tosiaan olla swiss o par:kin, en ihan tarkalleen muista :) Onko tietoa, myydäänkö apteekeissa minkä nimisiä kuivashampoita? Sieltä luulisi edes jonkinlaista löytyvän.. ?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Manna - 08.03.06 - klo:18:03
Jos joku on menossa laivalle niin Siljalla oli myynnissä tuota Swiss-O-Parin kuivashampoota, hinta 7-8 purkilta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Merial - 08.03.06 - klo:19:02
Tamperelaisen kampaamon verkkokaupasta saa myös ostettua tuota Swiss o-parin kuivashampoota: http://www.sannarii.com/ :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Nipsu - 08.03.06 - klo:22:40
Kirjoitin juuri tuonne Tyhmiä kysymyksiä hiuksenhoidosta - ketjuun kuivashampoosta.
Tuo Vivalin shampoo, jota siis aikanaan Citymarketista ostin oli muistaakseni n.5 euron paikkeilla. Nyt sitä ei enää kyllä hyllystä löytynyt, liekö valmistus kokonaan lopetettu?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Seela - 09.03.06 - klo:09:01
Jos joku on menossa laivalle niin Siljalla oli myynnissä tuota Swiss-O-Parin kuivashampoota, hinta 7-8 purkilta.

Tätä samaista kuivashampoota löytyy ainakin Stockalta josta omanikin ostin. Yllättävän toimivaa ja riittoisaa tavaraa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: deko - 09.03.06 - klo:11:31
Jos joku on menossa laivalle niin Siljalla oli myynnissä tuota Swiss-O-Parin kuivashampoota, hinta 7-8 purkilta.

Tätä samaista kuivashampoota löytyy ainakin Stockalta josta omanikin ostin. Yllättävän toimivaa ja riittoisaa tavaraa.

Taisi olla paikallisessa Sokos Emotionissa juuri tätä samaista ainetta, purkki maksoi noin kympin. Jäi hyllylle vaikka mieli teki, hätätilanteessa näin vaalean letin saa kyllä perustalkillakin rasvattoman näköiseksi ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jeyzie - 10.03.06 - klo:13:53
Mä olen kuivashampoista kokeillut aikoinani vain Sebastiania, mutta senkin kuiviksen valmistus taidetaan olla lopetettu..  ???
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: heijji - 11.03.06 - klo:19:44
Stockmannilla 5,30e tuo Swiss-O-Parin kuivashampoo, pitihän se ostaa :) Testasin jo ja ihan hyvältä vaikuttaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ippa - 14.03.06 - klo:23:41
En oikein tiedä, mikä tarkalleen on kuivashampoon määritelmä, mutta minulta löytyy hyllystä L'anzan BE LONG SPRAY CLEANSE, jonka hankin otsatukkani helpotukseksi pesuvälin pidennyksessä.

Hankinta hieman harmittaa, sillä se ei  tunnu puhdistavan hiuksiani  toivotulla tavalla. Suihkutan sitä maltillisesti kuivaan  tukkaan ja kuivaan pyyhkeellä ennen muotoilua. Ihme kyllä tulos on jopa rasvaisemman oloinen kuin ilman puhdistussuihketta. Suht tummatukkaisena en oikein noista talkkisysteemeistä innostu, joten tuo L'anza olisi kyllä siinä mielessä hyvä.  Käytänköhän tuotetta jotenkin väärin?  Kokemuksia/vinkkejä kenelläkään?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tiizku - 15.03.06 - klo:06:52
Mä saan kuivashampoilla vaan harmaan kiillottoman tukan.Ei oikee hyvä tummalle tukalle. :(
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 15.03.06 - klo:11:07
Minä pesin eilen kiireessä kun en ehtinyt suihkussa käydä, hiukseni ihan vaan vehnäjauhoilla  ;D Voi kuulostaa tooosi tyhmälle, mutta se oikeesti toimi. Hieroin sitä vaan päänahkaan ja harjasin pois, ei jääny jauhoja näkyviin ja puhtaan näköiset hiukset tuli. Tosin mulla onkin ihan vaaleat hiukset, tummille tuskin sopisi.. Näyttäisi pian siltä, että on hilsettä päässä..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: dhaniwali - 15.03.06 - klo:12:36
Mä tuputan joskus puuteria huiskulla jakauksen tienoille jos on kiire ja likaisen näköinen tukka. Auttaa mulla ainakin.  :) Tietysti laitan sitä kyllä tosi vähän.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 31.03.06 - klo:11:46
Eilen bongasin Jyväskylän sokokselta tuota Swiss-o-pairin kuivashampoota. On vasta nyt tullut JKL:n Sokoksen valikoimiin, ei nimittäin ennen täällä ollut.. Hintaa tuolla purkilla oli 8,90€ muistaakseni. En kuitenkaan vielä sitä ostanut, kun aloin miettimään jospa se vahingoittaa/kuivattaa hiuksia jotenkin.. Mutta olis se kyllä sen verran iso apu kiireisinä aamuina, että kaipa sen sieltä käyn hakemassa.. Onko muilla juureksilla kokemuksia kyseisestä tuotteesta?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Axamit - 31.03.06 - klo:12:23
Okei, blondeille kuivashampoo käy, tummahiuksisille ei, mutta mites punapäät? Kokemuksia?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Seela - 31.03.06 - klo:13:28
Okei, blondeille kuivashampoo käy, tummahiuksisille ei, mutta mites punapäät? Kokemuksia?

Minä olen käyttänyt kuivashampoota niin tummahiuksisena kuin punapäänäkin eikä ole ollut minkäänlaista ongelmaa kun käyttää huolellisesti ohjeen mukaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 31.03.06 - klo:13:40
Minäkin olen saanut sellaisen kuvan, että nuo kuivashampoot sopisivat ohjeen mukaan käytettynä myös tummille hiuksille. Koska se jauhe (vai mitä nyt sitten onkaan), harjataan hiuksista pois, eikä sen pitäisi jäädä näkymään ollenkaan. Itselläni on onneksi ihan vaaleat hiukset, niin ei ole sitä ongelmaa, että jos ei ihan kaikkea saakaan pois kiireessä harjattua, että näyttäisi hilseeltä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Stationery - 01.04.06 - klo:18:05
Kyllä tuo jauhe periaatteessa lähtee pois tummista hiuksista kokonaan, mutta koittakaapa huviksenne tummatukkaiset kaataa perunajauhoa päähänne ja harjata ihan kokonaan pois.  ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jessie - 01.04.06 - klo:22:14
Mikä on kuivashampoon pesevä ainesosa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Stationery - 01.04.06 - klo:22:27
Mikä on kuivashampoon pesevä ainesosa?

En sanoisi, että siinä mitään kunnollista pesevää aineosaa on, mutta luulen että se on vaan se talkki, joka imee sitä rsvaa itseensä. Vai?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 02.08.06 - klo:10:30
Mää olen laittanut vauvantalkkia, toimii ainakin vaaleeseen tukkaan. Body Shopilla oli joskus vuonna miekka ja kilpi tosi hyvää kuivashampoota mutta lopettivat senkin, ei näkynyt mustasta päästä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Valerius - 02.08.06 - klo:10:58
Mikäköhän olisi sitten punaiselle tukalle hyvä kuivapesu-kotikonsti? Kun lähiaikoina punaiseksi värjään.
Paprikajauhetta, chiliä?  ;)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: aubergine - 02.08.06 - klo:12:24
Sebastianin kuivashampoo (Dry Clean Only, between-shampoo hair refresher) on loistava tuote. Ei ole sellainen perinteinen jauhe, vaan suihkittava. Todella kätevä. Tilasin tämän joskus Hairstoresta. Ei näytä enää olevan valikoimissa, toivottavasti ei sentään ole kokonaan lopetettu..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ice - 04.01.07 - klo:22:54
Mikäköhän olisi sitten punaiselle tukalle hyvä kuivapesu-kotikonsti? Kun lähiaikoina punaiseksi värjään.
Paprikajauhetta, chiliä?  ;)

oletkos sattunut kokeilemaan tuota paprikajauhetta? itsellä ei sitä nyt ole saatavilla että saisi kokeiltua, kiinnostaa kovasti imeekö rasvaa samalla lailla kuin jauhot :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 17.01.07 - klo:10:37
Ostin edellisen tyhjenneen purkin tilalle Refectocilin kuivashampoon. Purkki oli hieman erivärinen, olisko se uudistunut? Kuitenkin ehdin käyttää sitä vain kerran, kunnes se meni rikki. Suutin (vai mikä se nyt on) meni tukkoon, eikä ainetta tule ulos ollenkaan. Yritin huuhdella sen kuumalla vedellä ja neulalla puhdistelin sitä. Eipä auttanut, edelleenkään ei toimi. Ja eihän mulla ole kuittiakaan tuosta enää... Mahtavatko vaihtaa kaupassa uuteen ilman kuittia?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ice - 17.01.07 - klo:16:57
^ lähetä suoraan maahantuojalle se kilometrisen poruviestin kera. Tai pelkkä poruviesti maahantuojan sähköpostiin, ystävällismielin ja surulliseen tyyliin. Tai hajota purkki ja laita muuhun astiaan
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 17.01.07 - klo:17:30
^Eihän se sitten oikein toimi, kun siellä on kuitenkin sitä ponnekaasuakin mukana. Ei siis ole pelkkää jauhoa se sisältä kuitenkaan, jotain muitakin ainesosia siellä on seassa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ice - 17.01.07 - klo:17:35
^Eihän se sitten oikein toimi, kun siellä on kuitenkin sitä ponnekaasuakin mukana. Ei siis ole pelkkää jauhoa se sisältä kuitenkaan, jotain muitakin ainesosia siellä on seassa.

no siinä tapauksessa sinne maahantuontiin yhteyttä :) toimii yleensä paremmin kuin kaupan kautta yrittäminen
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 17.01.07 - klo:17:37
^Pitänee mailata sinne sitten. Aion kyllä varmaan käydä kaupassakin valittamassa, ihan muodon vuoksi. Ja hyvällä tuurilla saan uuden pullon tilalle :) Toivottavasti eivät käske lähettämään tuota mihinkää, ei huvita maksaa postareita ihan turhaan, jos asia jääkin siihen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 13.02.07 - klo:01:34
Omistan yhden "kuiva"shampoon. Hipsukat siksi, että tuote on nestemäinen ja kostuttaa/kastelee hiukset, mutta vettä sen kanssa ei tarvita. Sitä kuuluu suihkia reilusti, hieroa ja kuivata pyyhkeellä lopuksi.

Merkki on Bio-Groom ja eläimille tarkoitettu, kyseessä on laaja ja tunnettu brändi koiranäyttelyväen keskuudessa. Pullon nimi on Waterless Cleansing Bath, koko on n. 500 ml ja hintaa tukussa vähän alle kympin, joten liikkeissä varmaan hiukan yli. Koirilleni olen tuon ostanut, mutta kokeilin itsellenikin, onnettomin tuloksin. Luultavasti en osannut käyttää ainetta oikeaoppisesti, hiukset jäivät raskaiksi ja lähmäisiksi, tosin tyvi tuntui puhtaammalta ja ilmavammalta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 13.02.07 - klo:08:51
Refectocilin kuivashampoota olen käyttänyt usemman purkin. Nyt viimeisin kuitenkin meni rikki ja se ei enää ollut käyttökuntoinen. Vein sen sitten sokokselle takaisin, ajattelin vaihtaa sen uuteen. Kuitenkaan tuota ei enää ollut ja myyjä oli vähän sitä mieltä, että sitä ei ehkä enää tule. Siitähän on alunperin ainakin ollut kaksi versiota, se jauhe ja sitten tuo lakkapullomaisessa purkissa ollut versio, jossa on ponnekaasuakin. Mulla oli tuo jälkimmäinen versio ja se oli tosi helppo käyttää. Sitä pelkkää jauhetta en ostaisi, koska saman asian ajaa sitten ihan vehnäjauhot.. Eli onkohan tuo nyt sitten lopetettu kokonaan?  :-\
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Nipsu - 15.02.07 - klo:20:01
Minä olen käyttänyt kuivashampoon asemesta puuteria.  ;D
Sillä saa hyvän ensiavun, jos tukka on kovin likainen. Vähän tupsuttelee sitä hiuksiin, niin hiukset eivät enää näytä niin rasvaisilta. Ei varmaan kovin tummille hiuksille sovi, mutta omiin melko vaaleisiin hiuksiin toimii. Tosin ei tuolla konstilla hiuksista mitenkään vastapestyn näköisiä saa, mutta vie hyvin rasvaisuuden ja tekee hiuksista mattapintaisen näköiset.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 15.02.07 - klo:20:23
^Puuterikin toimii tuossa tarkoituksessa hyvin, mutta se on aika kallista. Itselläni on ihan vaaleat hiukset ja käytän vehnäjauhoja, jos hiukset on likaisen näköiset enkä ehdi niitä pestä. Niitä kun hieroo ensin päänahkaan ja sitten harjaa ylimääräisen pois, niin tukka näyttää ihan puhtaalta, eikä ne jauhot sieltä mihinkään näy kun tarpeeksi hyvin harjaa ne pois. Ruskeahiuksisille ei kyllä varmaan kuitenkaan sovi, helposti näyttää että on hilsettä ja hiuksista tulisi varmaan aika samean väriset.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Misato - 16.02.07 - klo:22:10
Karkea ruisjauho on myös hyvä kuivashampoon korvike (äitimuorilta opittu tämäkin vanha konsti...  :)), sellaiset hiukan isommat jauhorakeet on helpompi saada pöllytettyä päästä pois.  Varsinaisiin kuivashampoisiin en olekaan uskaltanut koskea sen jälkeen kun yläasteikäisenä rasvalettinä käytin muistaakseni Vivalin tököttiä, joka haisi ihan hirvittävälle, lähinnä jollekin kalajauholle tai vastaavalle ällötykselle.  :-X  Nykyisissä tuotteissa on varmaan jo tuoksuunkin vähän enemmän panostettu...  :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: LaBimba - 18.02.07 - klo:09:09
Mä vannoin vaaleana kuivashampoon nimeen, koska sillä sai pelastettua monen monta lähmätukkapäivää. Suosikki oli vuosikaudet Kloranen kuivashampoo, joka ei ole halvinta tavaraa (noin 14 euroa/purkki), mutta koostumukseltaan kokeilemistani parasta, keveintä ja hienojakoisinta. Harmi vaan, että menivät muuttamaan pakkausta tuollaiseksi aerosolipulloksi (aiempi oli todella erikoinen, puristeltava purkki, jossa oli hassu suutin). Tuota kuivashampoota saa mm. pharmazonesta, missä se maksaa alle 10 euroa/purkki. Nyt tummatukkaisena on edessä ongelma kun pitäisi löytää tummaan tukkaa sopiva kuivashampoo.

(http://www.pharmazon.gr/images/spray_oat_milk.jpg)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 18.02.07 - klo:22:28
Pitää ihan kehaista Swiss-o-parin kuivashampoota, serkku toi Treeltä kun täältä ei saa mitään. Mutta siis, todella hyvin levittyy ja "häviää" eikä jätä harmaata, kiillotonta hiusta jälkeensä. Tukka tuntui painavan enemmän, mutta oli puhtaan näköinen.
Jätän Pirkan vauvantalkin hyllyyn.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miracle - 19.02.07 - klo:08:59
^Kumpi versio sulla on tosta? Se aerosol-pullossa oleva vai jauhe, joka on sellaisessa pienessä purkissa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 19.02.07 - klo:10:12
^Aerosolipullo, just laitoin tuota taas =) Toimii, tykkään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hallonnikas - 27.02.07 - klo:18:27
Tuli testattua vehnäjauhoja yks kaunis päivä. Ihan kokeilemisen arvoinen juttu, mutta en lähde enää Sunnuntailla tukkaani putsailemaan. ;) Oli hieman liian hienojakoista ja sai ainakin punaisen tukan näyttämään harmahtavan kulahtaneelta ja mattapintaiselta, vaikka kuinka harjailin ja yritin liikoja saada pois. Toisaalta taas, jossain leiriolosuhteissa vois olla ihan käypä keino. Rasva nimittäin katosi ja hiukset tuntuivat keveämmiltä ja puhtailta jauhotusoperaation jälkeen jopa seuraava päiväkin olisi mennyt pesemättä. Kaikenlisäksi ennen "pesua" kutissut päänahka ei kutissut jauhottelun jälkeen. Tästälähtien leiritarvikkeisiin kuuluu siis vehnäjauhot muutenkin kuin vaan letunpaistoa tai tikkupullia ajatellen. ;) Kotikäyttöön pitäisi löytää jotain erikoiskarkeita jauhoja kokeiltavaksi.. vinkkejä?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Humppasusi - 28.02.07 - klo:23:06
Hmm, toimiskohan tummahiuksisille kaakaojauhe? ;D Voisin huomenna testailla...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sheppa - 28.02.07 - klo:23:26
Hallonnikas, meillä on esim. Täysjyvä-grahamjauhoa, ei ole niin valkoista kuin vehnäjauho ja tosiaan hieman karkeaakin se on. Voisin muuten itse testata pullamössöjauhoa koska olen niin blondi :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Humppasusi - 27.07.07 - klo:13:31
Nyt sitten kokeilin tuota kaakaojauhoa hiuksiini. Ihan kivasti toimi. Hieroin sitä päänahkaan, ja sitten harjasin pois. Tukka näyttää paljon puhtaammalta. Päänahka tosin värjäytyi punaruskeaksi ;)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jessie - 27.07.07 - klo:15:43
 
Nyt sitten kokeilin tuota kaakaojauhoa hiuksiini. Ihan kivasti toimi. Hieroin sitä päänahkaan, ja sitten harjasin pois. Tukka näyttää paljon puhtaammalta. Päänahka tosin värjäytyi punaruskeaksi ;)

Käytitkö leipomiseen tarkoitettua tummempaa kaakaojauhetta vai kaakaojuomajauhetta?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Humppasusi - 27.07.07 - klo:16:04
^Kaakaojuomajauhetta. Euroshopperin ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ice - 27.07.07 - klo:20:55
^ Taitaa päänahka olla aika makeakin kun se sokerisotku suli? ;D Itse olen kokeillut vaan sillä leipomiseen meinatulla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sheppa - 27.07.07 - klo:21:05
Hallonnikas, meillä on esim. Täysjyvä-grahamjauhoa, ei ole niin valkoista kuin vehnäjauho ja tosiaan hieman karkeaakin se on. Voisin muuten itse testata pullamössöjauhoa koska olen niin blondi :D

Tän viestin jälkeen olen muutaman kerran kokeillut jauhoa ja ihan hyvin on toiminut. En vain ole jaksanut hieroa sitä tarpeeksi hyvin päänahkaan, kynsien alle on jäänyt jauhoa päätä raapiessa. Vaikka olenkin yhä blondi niin tukka on jäänyt vähän sameaksi jauhokäsittelyn jälkeen, toisaalta se on pienempi paha kuin äklörasvaiselta näyttävä letti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jessie - 28.07.07 - klo:18:21
^ Taitaa päänahka olla aika makeakin kun se sokerisotku suli? ;D Itse olen kokeillut vaan sillä leipomiseen meinatulla.

Toimiko hyvin?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ice - 28.07.07 - klo:18:40
Khyl, ihan yhtä hyvin kuin perunajauholla :) Ilman harmaata kalvoa tummassa tukassa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Humppasusi - 28.07.07 - klo:20:39
^ Taitaa päänahka olla aika makeakin kun se sokerisotku suli? ;D Itse olen kokeillut vaan sillä leipomiseen meinatulla.

En teidä, täytyy tunnustaa että pesin koko moskan aika pian pois :-\ Olishan sillä pystynyt olemaan, mutta tuli tärkeää menoa joten päätin käydä suihkussa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Serafi - 22.10.07 - klo:15:06
Mä oon nyt testannut tota Swiss O'Parin (tms) kuivashampoota. Tilanne on siis se, että mulla on edestä yli leuan pituiset ja takaa ihan lyhyet hiukset, jotka rasvoittuvat niin, että kahden päivän pesuväli on aika must. Nyt mä olin pessyt hiukset la-aamusta, muotoillut ne ja nyt ma-aamulla olisivat olleet jo vähän pesun tarpeessa. Koska kuitenkin ajattelin mennä treenaamaan tänään, kuivashampoo oli kokeiltava! Ja se toimii! Ihmiset ovat kauheasti kehuneet tänään mun hiuksia (se on se lauantain supermuotoilu), toi kuivashampoo teki näistä kuohkeat. Pidän! Hyvä hätävara, kun ei tukkaa saa kiinnikään...  :-*
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Winnie - 22.10.07 - klo:18:22
^ Minulla on ollut myös tuo sama kuivashampoo testissä jo muutaman viikon ja minusta se on myös aika toimiva tuote. Pesen hiukset käytännössä joka toinen päivä ja muutaman kerran olen toisena päivänä laittanut kuivashampoota tyveen ja taakse pyörteeseen, jonka kohdalta hiukset näyttävät usein likaisilta. Ajaa hyvin asiansa ja saan siirettyä hiusten pesun tämän avulla aamusta iltaan/seuraavaan aamuun. Yksi asia tuossa kuitenkin mietityttää, eli kuivattaako tuo talkki hiuksia? Hieman sellaista olisin huomaavinani, joten hirveän usein en tuota viitsi käyttää.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tiizku - 05.08.08 - klo:11:20
Voisi testata tukkaan uutta John Paulin koirille tarkoitettu kuivapesuvaahtoa. On samaa brändiä kuin ihmisten Paul Mitchell ja tuota myydäänkin meidän liikkeessä ja noissa kaikissa tuotteissa lukee että testattu ihmisillä ;D Hintaa oli n.16e ja puteli taisi olla 200ml tai 300ml.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tiaga - 06.11.08 - klo:15:26
Ostin Swiss O-Parin kuivashampoon kokeiluun, koska yritän pidentää pesuväliä - rasvoittuva hiuspohjani vaatii pesun joka päivä. Jokapäiväinen pesu ja kirkkaanpunaisen värin ylläpito ei vain ole toimiva yhtälö!

Minuakin kiinnostaisi, kuinka paljon tuo kuivashampoo (käyttäisin ehkä joka toinen päivä) kuivattaa hiuspohjaa entisestään? Ajattelin, että tuon kuivashampoon voisi jättää pois, kunhan hiuspohja lakkaa rasvoittumasta jokapäiväisten vesipesujen vuoksi. 

Ainakaan talkkia Swiss O-parissa ei näytä olevan, alkoholia kyllä (INCIi: butane, oryva sativa starch, alcohol denat, parfum, linolenem distearyldimonium chloride).   

Väriähän kuivapesu ei kai samalla tavalla vie -  parempi siis joka tapauksessa tuo kuivapesu/vesipesu -yhdistelmä kuin jokapäiväinen pesu, jolloin väri haalistuu parissa päivässä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sugarfree - 14.01.09 - klo:17:10
Onko kokemusta Toni & Guyn suihkutettavasta kuivasampoosta? Ostin just sellasen ja olisi kiva kuulla käyttäjäkokemuksia.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 21.01.09 - klo:13:26
Hei höhlä kysymys: Kuivashampoo käsittääkseni imee vaan rasvaa pois, eikä muutoin saa hiuksen tyveä kuohkeaksi, kuten puhtaus oikeasti? Eli yhtälailla täytyy vielä kehittää jotain lättänäponnareita yms?
Voisinkin kokeilla :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: pindu - 21.01.09 - klo:17:01
Olen käyttänyt Lee Staffordin kuivashampoota,nyt toinen pullo menossa. Saa kickseistä ja maksaa suunnilleen noin 8€. Näitä myytiin myös pienemmissä spraypulloissa, jotka mahtuvat hyvin käsilaukkuun.
Todella hyvä apu jos tulee kiireinen lähtö ja ei ole aikaa hiustenpesuun. Suihkutan ainetta juuriin jakaus jakaukselta (yleensä vain etu- ja sivuhiuksiin) ja harjaan pois. Hiuksista tulee kuohkeat ja raikkaan tuoksuiset.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: vedenkoskematon - 15.02.09 - klo:16:02
Mulla on kans Lee Staffordin Poker straight kuivasampoo. Tosi kätevä kiireessä kun ei oo aikaa pestä hiuksia. Ja mukavan ilmavat hiukset tulee kanssa! Tuoksu on vähän outo mutta ei häiritsevä. Kannattaa kokeilla. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Amie - 16.02.09 - klo:18:46
Ostin vähän aikaa sitten Stockalta Swiss-O-Parin kuivashampoon ja tykkään kyllä. Mahtava tuote silloin kun ei ole aikaa pestä hiuksia, antaa tuuheutta ja raikkaan tuoksun. Mun mielestä toi tuoksuu ihan sitruunalle, en tosin tiedä kuvittelenko vaan. :P
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hunajapupu - 09.05.09 - klo:23:57
Tummahiuksiset kun pohtivat aiemmin tässä ketjussa sopivaa kuivashampoota, niin ainakin Bumble and Bumblella on mustaa kuivashampoota ja käsittääkseni myös ruskeaa ja punaista. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: d&c - 10.05.09 - klo:10:51
Tummahiuksiset kun pohtivat aiemmin tässä ketjussa sopivaa kuivashampoota, niin ainakin Bumble and Bumblella on mustaa kuivashampoota ja käsittääkseni myös ruskeaa ja punaista. :)

Tuskinpa tämä olisi huono vaihtoehto pidennyshiuksillekaan. Siis tarkoitan, että nuo omat hiukset pesisin kuivashampoolla, mutta vähänhän sitä tuotetta menisi pidennyksillekin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Seitti_ - 10.05.09 - klo:11:19
Nyt oli ilmestynyt uutuutena cittarin hyllyille biozell:in kuivashampoota sellaisessa pinkissä 100ml spray purkissa. Hintaa ei ollut kuin 4 euroa. Ajattelin ensikerralla hankkia sen kun käyn kaupassa, en kyllä käsitä miksi en sitä heti ostanut  :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 26.05.09 - klo:18:58
^ Kiitos vinkistä, loistavaa tavaraa! Ja vihdoin tuote jota voi tummatukkainen käyttää, tuo ei nimittäin ole mitään talkkia vaan näkymätöntä lakkamaista suihketta joka on kuitenkin kevyttä eikä lähmää tukkaa.

Ensin luulin että se ponneaine tulee vain ulos ja itse talkki jää pulloon, näin on käynyt useammalle Swiss-O-Parin spraypullolle, mutta kyllä sieltä jotain tuli kun hiuksistakin rasvaisuus hävisi  :D
Ei varmaan kovin pitkään kestä 100 ml pullo, pitää ilmoitella sitten kauanko.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sheppa - 06.07.09 - klo:21:13
Ostin vähän aikaa sitten Biozellin kuivashampoon, olen nyt pari kertaa käyttänyt kaikkialle juuriin ja pullossa tuntuu olevan vielä jonkin verran tavaraa. MerGirlin tavoin ihmettelin kun pullosta ei näyttänyt tulevan mitään, mutta tosiaan kyllä se rasvaisuus hävisi. Suihkaisin ainetta vähän myös lavuaariin, ja aineen kuivuttua pyyhkäisin suihkaisukohtaa ja sormiin tarttui hienojakoista valkoista jauhoa, eli tulee sieltä oikeasti jotain vaikkei siltä näytä tai tunnu.

Hiukset tuntuu ton Biozellin jäljiltä paksuilta ja narskuvilta, tota voisi käyttää vaikka kampauksenkin pohjalle kun tulee sen verran rakennetta mun hentoihin hiuksiin. Täytyy testailla muitakin kuivashampoita (tämä oli vasta ensimmäiseni), koska ovat varmaan aika käteviä kun tukka on reilun päivän likainen ja pitää saada tehtyä jonkinlainen yksinkertainen nutturaväkerrys kouluun.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Juhannusruusu - 07.07.09 - klo:10:15
Minä olen kokeillut Bumble and Bumblen "Blondish" -sävyä ja mulle se oli aivan liian tumma. Hiuksissa näkyi ruskeita raitoja. En saa niitä harjaamalla pois, eikä auta vaikka suihkin ensin harjaan ja sitten siitä tukkaan - se on vaan liian tummaa. Harmittaa, koska tuote vaikuttaa muuten aivan mahtavalta; tukka suorastaan nousee tyvestä pystyyn ja tuuheutuu mielettömästi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Aquatar - 07.07.09 - klo:11:24
Mulla on Tony&Guyn kuivashampoo, se on myös suihke josta tulee vaan läpinäkyvää suihketta. Tuuhentaa ja poistaa hetkessä rasvaisen näköisyyden. En ole huomannut muutamalla käyttökerralla että siinä mitään jauhoa tms. olisi. Tekee kyllä hiukset mattaiseksi.

Oli mulla reissussa mukana, ja jatkossakin varmaan on lähinnä reissuissa käytössä jos ei tiedä saako aina hiukset pestyä kun on tarvis.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: RedHair - 12.07.09 - klo:14:30
JEI!

Olenkin kaivannut keskustelua kuivashampoista. Joku on selkeästi lukenut ajatuksiani <3 Tarvisin tosiaan pientä pelastusta niille päiville, kun hiukseni näyttävän klimpiltä ja rasvassa uitetuilta, eikä pesu mahdollisuutta ole. Tosiaan noina päivinä laitan hupun päähän tai sitten jonkun pannan, kun näitä karvoja ei voi oikein ponihännälle laittaa ;D ;D :ts
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hunajapupu - 12.07.09 - klo:16:14
Mulla on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni kuivashampoo käytössä, ostin ihan vain Swiss'O Parin kuivashampoon marketista, hintaa sillä oli 8-9 euroa. Tämä toimii mulla oikein hyvin, erinomainen bad hair dayn karkoittaja jos hiukset on syystä tai toisesta rasvaisen näköiset mutta ei ehdi pestä niitä. Tämä poistaa selvästi rasvaisuutta tyvestä ja hiuksiin tulee hieman kohotusta/ilmavuutta, päänahka tuntuu myös raikkaalta tämän jälkeen. En ole huomannut, että hiuksiin jäisi mitään jauhoa tms käytön jälkeen. Olen oikein tyytyväinen ja kuivashampoosta tulee kyllä vakkarituote!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mariatar - 12.07.09 - klo:18:23
Mäkin olen löytänyt tuosta Biozellin kuivashampoosta uuden parhaan kaverin. :D Pidän tosiaan tarkoituksella aika pitkää (3-4 päivää) pesuväliä tukalle sen pituuden johdosta. Kuitenkin jo pitkään on ärsyttänyt juuren rasvoittuvuus, joka on neljäntenä päivänä jo aika köh köh -luokkaa. Tätä Biozelliä kun oon suihkinut menemään kolmantena ja neljäntenä päivänä, niin tukka näyttää yllättävän hyvältä. Ihan suosikkituote käytännöllisyytensä takia siis. <3

Ekan putelin unohdin vahingossa kylppäriin ja suihkussa käydessäni tuotteen sisältämä perunatärkkelys suli ja tukki suihkimisreiän, jota en saanut millään kikka vitosellakaan auki. ::) Uuden putelin oon muistanut pitää ihan huoneenlämmössä...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Bella - 12.07.09 - klo:19:33
Voin lämpimästi suositella Tigin Rockaholic-sarjan Dirty Secret-kuivashampoota. Sen lisäksi, että poistaa rasvaisuutta tukasta ja tekee hiuksista puhtaamman oloiset, se myös todella tuuhentaa. Hiuksista tulee kevyesti mattamaiset mutta kuitenkin pehmeät ja erityisesti puhtaamman oloiset. Ja itselläni siis melkein mustat hiukset, eikä harjaamisen jälkeen jää ollenkaan valkoisuutta tms, vaan suihkeen valkoisuus lähtee hyvin hiuksista pois. Itselläni ainakin toimii todella hienosti ja on tosiaan muutakin kuin pelkkä kuivashampoo.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mariatar - 12.07.09 - klo:19:55
Tuntuu, että noiden kuivashampoiden koostumukset on kehittyneet valtavasti viime vuosina - aiemmista tuotteista mulla on sellainen mielikuva, että ne vaan muodostivat juuri sellaista valkoista hilseen näköistä jauhepintaa pitkin hiuksia, mutta ainakaan tuossa Biozellissa ei ole lainkaan tuota ongelmaa, jos malttaa harjata hiukset kunnolla kuivissuihkuttelun jälkeen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: RedHair - 14.07.09 - klo:20:33
Swiss'O Parin kuivashampoota voi ostaa haalvemmalla Stocmannilta. Siellä se maksoi n. 5€. Sokos Emotionilla myös tuon 8-9€. Vinkkinä!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hunajapupu - 14.07.09 - klo:21:16
^Oho, onpas iso hintaero! Täytyykin ostaa seuraava puteli Stockmannilta tuossa tapauksessa, jotenkin olin ajatellut että tuo olisi suunnilleen saman hintainen joka paikassa. Kiitoksia vinkistä RedHair!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: RedHair - 15.07.09 - klo:21:57
Ainakin se jauhomainen kuivis. Itsekkin yllätyin asiasta. Apteekin kuivis on myös halvempaa, mutta en muista merkkiä. Maksoi 12€. Kampaajalla yhden kuiviksen hinta oli 25-32€
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Reeta- - 04.08.09 - klo:22:56
Löysin citymarketista Biozellin kuivashampoota ja ostin kokeiluun. Tuli pehmeät, tuuheat ja ennen kaikkea poisti hyvin rasvaisuutta. Omat hiukset on keskivaaleat eikä shampoosta jäänyt ollenkaan hilseen näköisiä kökköjä hiuksiin. Bsl-pituisten hiusten pesuun tuo 100 ml:n pullo on aivan liian pieni, mutta otsiksen pesuun tuota lähinnä ajattelinkin. Loistotuote, pitää käydä hamstraamassa lisää  :-*.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hue - 06.08.09 - klo:22:11
Mä ostin eilen sen kehutun Tigin Rockaholic Dirty Secret kuivashampoon ja hyvältä vaikuttaa! Ostin tuon lähinnä etuhiusten raikastamiseen aamuisin, kun makaavat välillä otsalla öisin ja tahriintuvat joskus aavistuksen kasvorasvaan. On vielä hankala hiusmalli kun on ihan lyhyttä ja sitten tosi paljon pidempää ja raskaampaa hiusta siinä samassa sivuotsiksessa. Eivät oikein tahdo pysyä haikarannokalla kiinni, vaikka ne aina yritän siirtää yöksi sivuun. Mitään rasvaista suiruotsista mulla ei ole ikinä ongelmana (ja sellainen menis kyllä alta aikayksikön ihan pesuun), mutta jotenkin otsis vähän "nuhjuistuu" öisin. Sen nuhjuisuuden poistamiseen tää on kyllä hyvä. Raikastaa, tuuheuttaa ja antaa vähän rakennetta. Tykkään! :)

Mun mielestä toi tuoksuukin ihan hyvälle, loppujen lopuksi aika miedolle.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Duke - 13.08.09 - klo:20:45
Facebookissa oli kilpailu L'anzan uudesta hiuspuuterista, sitä pystyy ilmeisesti käyttään kans vähän niinku kuivashampoona. Kannattaa varmaan osallistua niin voi päästä ite testaan :)

http://www.facebook.com/event.php?eid=145657744987&ref=nf#/event.php?eid=145657744987
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sheppa - 13.08.09 - klo:22:50
Ainakin se jauhomainen kuivis. Itsekkin yllätyin asiasta. Apteekin kuivis on myös halvempaa, mutta en muista merkkiä. Maksoi 12€. Kampaajalla yhden kuiviksen hinta oli 25-32€

Joo, juuri se jauhomainen on halvempaa kuin suihkutettava. Katselin Emotionissa noita, siellä oli sekä Swiss'O Parin jauhemainen että suihkutettava. Jauhe oli 30g purkki ja maksoi 4,50e, suihke 200ml ja 8,90e. Päädyin jauhemaiseen, koska mulla on jo sitä Biozellin suihketta. Se ei ole ihan vielä loppu, mutta ei kovin paljon ole jäljellä. Liian nopeasti tuntui huventuneen, 3 kertaa oon ehkä käyttänyt ja siitä saa ehkä 1-2 kertaa vielä käytettyä. Mulla on vahva epäilys että tuo jauhepurkki tulee paljon edullisemmaksi käytössä, tänään laitoin eikä sitä kulunut paljon mitään. Sitä paitsi tykkään enemmän jauheen lopputuloksesta, hiukset eivät tunnu kamalan jäykiltä. Biozell sai tukan tuntumaan ihmeellisen narskuvalta, jauheessa ei ole samaa ominaisuutta. Jauheessa on sekin hyvä että sitä voi laittaa käsien kautta, kun taas suihke palelluttaisi kädet jos sitä kämmeniin suihkisi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sanguine - 14.08.09 - klo:12:50
Minä ostin tuon Swiss O Parin suihkeen ennen leffailtaa, sillä CO-pesun jälkeen tukka näytti jotenkin todella lättänältä ja lähmäiseltä. Mielestäni siitä ei ollut mitään merkittävää apua, hiukset näyttivät ehkä vähän tuuheammilta, mutta siltio melko rasvaisilta. Ei tuo mikään iso hukkaostos ollut, oli ihan kiva kokeilla kun olen aikaisemmin miettinyt kuivashampoon ostamista.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Pampula - 15.08.09 - klo:16:57
Lainaus
Facebookissa oli kilpailu L'anzan uudesta hiuspuuterista, sitä pystyy ilmeisesti käyttään kans vähän niinku kuivashampoona. Kannattaa varmaan osallistua niin voi päästä ite testaan :)

http://www.facebook.com/event.php?eid=145657744987&ref=nf#/event.php?eid=145657744987

Tilasin juuri tämän Gorgeousshopista, en kuitenkaan koskaan voita mitään >:(
Ja vaikuttaa tosi kiinnostavalta tuotteelta ohuthiuksiselle. Kai tämä nettikauppakin on ihan luotettava, en ole ennen täältä tilannutkaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: RedHair - 15.08.09 - klo:18:04
Sheppa:

Juu, tuo jauhomainen on mukava tuote :) Se jättää hiukset matan tuntuisiksi ja hiuksia pystyy jopa hiukan mutoilemaan kuiviksen käytön jälkeen sen koostumuksen takia. Suihkutettavaa olisi mielenkiintoista kokeilla, mutta se on huomattavasti hintavampaa... :-\ Ja ilmeisesti ei kovin riittoisaakaan.

Ajattelin kokeilla apteekin kuivista joku kerta :) :ts :ts
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mimi - 17.08.09 - klo:19:57
Tigin Rockaholic Dirty Secret kuivashampoo taitaa kyllä jäädä vakkarikäyttöön. Mulla hiukset rasvoittuu kohtuullisen nopeasti ja tigi on kyllä osoittautunut toisen päivän pelastajaksi. Aika miedon hajuinen, tuuheuttaakin kivasti. Omakin on vaan semmoinen maanantai kappale että täytyy jäädä kuuntelemaan että suhina varmasti lakkaa, toivottavasti tätä vikaa ei näissä enää ole.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: RockQueen - 18.08.09 - klo:18:19
Oli näköjään montaa juuresta onnistanut Facebookin Lanza-kisassa :) Kertokaas sitten kokemuksia ku saatte putelin!

Kokeilin tänään ekaa kertaa tota Rockaholic Dirty Secretiä. Laitoin varmaan liian läheltä kun hiuksiin tuli vaaleita jälkiä.. Tuuheutta tuo kyllä tuntui tuovan aika heti että varmasti toimii kampaustenkin pohjana kivasti!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Lene - 23.08.09 - klo:19:39
Oli näköjään montaa juuresta onnistanut Facebookin Lanza-kisassa :) Kertokaas sitten kokemuksia ku saatte putelin!

Onko kyseessä tämä tuote: Lanza Art Elements Powder Up Texturizer ? Muakin kiinnostaa tämä kovasti, Osiksen Dust It alkaa jo kyllästyttämään... ::)

Osaisiko kukaan kertoa tai onkohan kukaan kokeillut Kms California Hair Play Makeover Spray:ta sekä Rockaholic Dirty Secret Dry Shampoo:ta? Tarvitsen jonkun tuotteen kakkospäivän pelastukseksi, kun hiukset eivät ole niin likaiset että tarvitsisi pestä mutta ovat kuitenkin jotenkin nuhjuiset ja latteat. Olen lukenut kokemuksia molemmista mutta en löytänyt mistään sellaista arvostelua että joku olisi käyttänyt molempia ja kiinnostaisi kuulla vertailua em. tuotteiden kesken. ???
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: NekoNeko - 08.09.09 - klo:22:18
Olen käyttänyt aikaisemmin Toni&Guyn kuivashampoota ja hankin nyt Tigin Dirty Secretin kokeiltavaksi. Tigissä tuoksu on parempi mutta Toni&Guy on selkeästi tehokkaampi. Sitä tarvitsee suihkia hyvin vähän saadakseen kuohkean ja raikkaan hiuspohjan, Tigiä saa suihkutella reippaasti ennen kuin tehoa löytyy kunnolla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Liina - 10.09.09 - klo:17:20
Pari vuotta sitten ostin Swiss O Parin aerosoli kuivashampoota enkä saanu sitä toimimaan ollenkaan. Tukka jäi ihan hiutaleiseksi, en saanut pois vaikka kuinka kampasin. Eikä tuntunu edes puhdistavan. Hiuksista tuli tahmeet ja kovat  eikä rasvasuus kadonut mihinkään.

Viime viikolla ostin Biozelin vastaavaa eikä tuntunu sekään toimivan. Tällä ei jää näkyvää jauhetta hiuksiin vaikka reilummin suihkii ja tuoksukin on ihan raikas, mutta ei toimi. Hiuksista tulee tosi kankeet, ihan kuin ois laittanu liikaa mattavahaa (vähän kun tuulee niin otsis sojottaa suoraan ylöspäin). Sitten kun kampaa hiuksia niin tuntuu, että se vähänenkin teho häviää.

Molempia olen siis kokeillu toisen päivän tukkaan, en mihinkään viikko sitten pestyyn.

 ???Ehkä se on hiuslaadusta kiinni. Mulla ei toimi Osiksen hiuspuuteri eikä Redkenin WoolShake likaseen tukkaan. Nekin tuntuu vaan pahentavan tilannetta. Puhtaaseen tukkaan toimii ihan ok ja antaa rakennetta, mutta myös jotenkin jäykistää tukkaa huonolla tavalla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: RedHair - 13.09.09 - klo:14:32
Liina:

Voihan se olla hiuslaadusta kiinni, en oikein tiedä. Tähän tukkaan se on kyllä toiminut hyvin =)
Kannattaa ehkä kysellä myyjältämikä voisi auttaa kuivashampoon toimivuuteen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Vovka - 13.09.09 - klo:20:05
Miulla on myös Liinan tapaan lasimaiset hiukset, enkä kyllä kovin puhtaan näköistä kuontaloa saanut ainakaan Biozellin kuivashampoolla. Joo, haju on ihan kiva ja antoi ehkä aavistuksen tuuheutta mutta ei juuri tehnyt muuta. Tukka pysyi rasvaisen näköisenä :/
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Reeta- - 13.09.09 - klo:20:56
^ Minullakin on lasimaiset ja ohuet hiukset ja Biozellin kuivashampoo toimi todella hyvin. Teki tukan tosin hieman tönköksi, mutta ei todellakaan häiritsevästi. Suihkutan kuivashampoota vain juuriin enkä todellakaan paljoa. Harjaan välillä ja lisäilen, jos tuntuu tarpeelliselta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: pikkudevil - 14.09.09 - klo:22:39
Mulla käytössä Bonacuren Refreshing Spray. Käy hyvin kakkospäivän pelastajaksi, raikastaa päänahkaa ja aktivoi muotoilutuotteet uudelleen.
Myös Tigin Rockaholic kuivashampoo on nyt hommattu ja parit kerrat testailtu. Oikein hyvä tuote, kun vaan muistaa harjata tarpeeksi ettei jää harmaaksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Amilo - 16.09.09 - klo:20:52
Olen myös muutaman kerran kokeillut biozellin kuivashampoota. Ensimmäisellä kerralla laitoin sitä varmaankin liian vähän, koska en huomannut oikein mitään vaikutusta Seuraavilla kerroilla suihkin runsaasti ja kyllähän se kivasti tukan teki pöyheäksi ja meni vielä päivän ilman pesua. Ei mielestäni mikään ihme tuota, mutta ei täysin turhakaan.
Pullo on kyllä tosi pieni.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Villis - 16.09.09 - klo:23:13
Mitähän kuivashampoota herkästi kutiavalle hiuspohjalle uskaltaisi kokeilla? Voi onko tämä tuoteryhmä kokonaisuudessaan atoopikolle turha yritys? Olen joskus kokeillut laittaa (vaaleisiin) hiuksiini perunajauhoa, ja joskus kokeilin Osis Dust It -möhnää, mutta perunajauho vie kaiken kiillon ja varisee, ja Dust It teki hiukset tosi likaisen ja lähmäisen tuntuisiksi. En muista, kutittiko se lisäksi hiuspohjaa vai ei, kun oli aika lyhyt kertakokeilu ennen pesua.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Winnie - 09.10.09 - klo:14:27
Kyselin jo tuossa ennen viestien katoamista kokemuksia Tigin Dirty Secretin käytöstä. Tuntuu, että en saa itse tuota tulemaan pullosta mitenkään tasaisena suihkuna, joka ainetta tulee liian vähän kerralla tai sitten kovemmin painamalla se ei leviä hyvin vaan kaikki aine tulee samaan kohtaan. Onko muilla vastaavia ongelmia, vai enkö osaa vaan käyttää tuota...
Ostin kokeilumielessä nyt Björn Axenin kuivashampoon ja tuntuu, että tuo toimisi vähän paremmin. Axenin pullossa taitaa olla vaan sama ongelma kuin Tigissä, eli pullo jää suhisemaan käytön jälkeen ja suutinta pitää hetki asetella tyhjenemisen estämiseksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 09.10.09 - klo:15:19
Mä en kauheasti perusta tuosta Dirty Secretistä. Ei tunnu tekevän tukalle yhtään mitään.  ??? Biozellin kuivashampoota olen käyttänyt tuon ohella ja se toimii paaaljon paremmin. Auttaa selkeesti rasvoittuneisiin juuriin ja antaa kivasti rakennetta. Pullo vaan on järjettömän pieni!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Copper - 09.10.09 - klo:18:03
Mulla ei ole ollut mitään ongelmia Dirty Secretin kanssa. Suihke on tasaista ja hienojakoista ja pullo ei jää mitenkään viheltämään. DS antaa ainakin omiin hiuksiini rakennetta ja tuuheutta, ja olen käyttänyt sitä jopa ihan muotoilutuotteena puhtaisiin hiuksiin. Mä tykkään DS:stä kyllä kovasti. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: kuku - 25.10.09 - klo:14:22
Onkohan Osis dust-it hiuspuuterilla ja kuivashampoolla paljon eroa? Koska sokoksella oli sellaseen valko-siniseen purkkiin pakattua kuivashampoota, samantyyppisessä "suolasirottimessa" kuin Osis?

thanks Emi-lynille =)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hue - 25.10.09 - klo:15:38
Dust It on muotoilutuote eli siinä runsaasti pitoa ja muotoilevaa ominaisuutta. Kuivashampoo aika erityyppinen tuote loppujen lopuksi ja se harjataan pois, vaikka Dust It:lläkin on mahdollista raikastaa ns. toisen päivän tukkaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 29.10.09 - klo:19:21
Sekoittelin perunajauhoa ja tummaa kaakaojauhoa keskenään, sitten tupsuttelin ylimääräisellä meikkisudilla juuriin kaikkialle. Tukka tosiaan tuntuu vähemmän rasvaiselta (ongelma on alihiusten nopeampi rasvoittuminen kuin päällihiusten).
Vähempikin tuntuisi riittävän kuin mitä nyt laitoin, päänahan kuivemmat kohdat myös hieman protestoivat. Osaapahan paremmin toisella kertaa  ;D
Harjaan myös tarttuu ihan mukavasti valkoista möhnää, onneksi TT:n voi huuhdella huoleti.

Tukka tuoksuu kaakaolle  :-*
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nelma - 02.11.09 - klo:13:10
Mulla toimii maissitärkkelys varsin hyvin.  :) Vaikutus säilyy pitkään ja tuo hieman tuuheutta. Vaalentaa tyveä, joten sopii lähinnä blondeille.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ninamia - 04.11.09 - klo:15:27
Mulla Tigin Dirty Secret on toiminut ihan hyvin, hyvin saanut tukan uudelleen muotoiltua ja tuo tuuheutta jo vähän lähmähtäneisiin juurin. Ainekin on tullut tasaisena suihkeena. Mutta mutta, nyt yhtäkkiä ei tulekaan enää mitään ulos, kun pulloa ravistaa, niin tuntee että siellä on vielä ainakin vähän alle puolet jäljellä mutta ei kuulu edes pihinää kun yrittää painaa..  :# Mitäköhän tolle vois tehdä, vai oliko se nyt sit siinä. Reilun  kuukauden ehti olla käytössä
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Amilo - 06.11.09 - klo:21:46
Suutin on varmaan vain tukkeutunut. Kannattaa kokeilla samaa kun lakkapulloille, eli suutin kuuman vesihanan alle.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ninamia - 06.11.09 - klo:23:07
^joo samaa ajattelin ja kokeilin tuota jo, ei auttanut..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Bella - 07.11.09 - klo:13:31
Mulla Tigin Dirty Secret on toiminut ihan hyvin, hyvin saanut tukan uudelleen muotoiltua ja tuo tuuheutta jo vähän lähmähtäneisiin juurin. Ainekin on tullut tasaisena suihkeena. Mutta mutta, nyt yhtäkkiä ei tulekaan enää mitään ulos, kun pulloa ravistaa, niin tuntee että siellä on vielä ainakin vähän alle puolet jäljellä mutta ei kuulu edes pihinää kun yrittää painaa..  :# Mitäköhän tolle vois tehdä, vai oliko se nyt sit siinä. Reilun  kuukauden ehti olla käytössä


Kannattaa kysellä sieltä, mistä olet tuon pullon ostanut, josko lähettäisivät sulle uuden. Noissahan oli joku epäkelpo erä, jossa suutin ei toimi kunnola/lopettaa toimimisen muutaman kerran jälkeen ja ainakin ne tapaukset, joista olen lukenut, ovat saaneet uuden putelin tilalle.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Amilo - 08.11.09 - klo:19:44
Ninamia, no höh. Sitten siinä tosiaan on jotain vikaa, eli palautukseen vaan, kuten Bella neuvoikin.

Tänään pääsi Biozellin kuivashampoo ultimate testiin. Hiukset oli siis pesty toissapäivänä ja muhineet pipon alla kahden lenkin ja yksien lumitöiden ajan plus normaali eläminen ja niihin laitetut muotoiluaineet.
Tukka piti saada nopeasti kuosiin, joten kuivashampoota reilusti ja sen päälle lämpörullat. Tukka oli niin pöyhkeä että siitä olisi saanut vaikka minkälaisen tötterön ;D Eli toimi. Toki tuntui vähän möhnäiseltä, mutta pääasia että näytti ihan hyvältä. 
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenni. - 22.11.09 - klo:16:35
Luin äsken kyllä koko ketjun läpi, mutta silti multa meni vähän ohi onko marketeissa tummatukkaiselle sopivaa kuivashampoota? ??? Marketista saatavaa siksi että hinta olisi vähän alhaisempi kuin kampaamotuotteiden. Eli siis sopiiko tuo Biozell tummalle tukalle ja jos sopii niin mistä kaikkialta sitä nykyään saa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 22.11.09 - klo:16:38
^ Sopii, on väritöntä. Biotzelliä olen nähnyt kaikissa ruokakauppaketjuissa plus Sokos ja Anttila.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: keijukainen - 11.02.10 - klo:23:08

Onko kellään kokemuksia 4R:n "hiuspuuterista": http://www.miraculos.fi/node/152 (http://www.miraculos.fi/node/152)?
En löydä tuosta oikein muuta tietoa kuin että on aerosoli.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: annukukka - 15.02.10 - klo:23:04
 Itelläni tony&guy:n kuivashampoo on toiminut oikein hyvin vaaleanruskeaan ja ennen tummanruskeaan tukkaani. Se tuuhentaa kivasti ja liukkaan hiuksen tupeeraaminen on ollut helpompaa. Se haiseekin oikein kivalle!  <3 Miinuksena se, että se tuppaa loppumaan aaaaivan liian nopeasti :D

Tänään ostin Biozellin kuivashampoota testimielessä. En vielä ole kerennyt sitä päähän kokeilemaan, mutta mahtava kuulla, että ainakin osa on siitä tykännyt! Halpaahan tuo on verrattuna tony&guy:hin, joten jos sen puhdistava vaikutus on yhtä hyvä, niin voisin jopa harkita hankkivani sitä lisää.. :P

Niin, haiseeko tuo Biozell kenenkään muun mielestä banaanille? :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Aquatar - 16.02.10 - klo:09:13
Mun mielestä Toni&guyn haju on ihan järkyttävä ja vielä tosi voimakaskin :-X Sitä laittaessa pakko pidättää henkeä ja juosta äkkiä pois kylppäristä ja ovi tiukasti kiinni.. ::) Tosi tehokastahan se kyllä on, ja iso koko on riittoisa, mutta mä käytänkin kuivashampoota oikeastaan vain reissussa ollessa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: annukukka - 20.02.10 - klo:13:46
Kyllä se kieltämättä haisee vessassa vielä pitkään laittamisen jälkeen :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Villis - 22.02.10 - klo:01:41
Mitä kuivashampoota atoopikko uskaltaisi kokeilla? Onko sellaista olemassakaan? Mitä ainakaan missään nimessä ei  kannata kokeilla? No, tuo Toni & Guy varmaan kuuluu ainakin jälkimmäiseen ryhmään...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nelma - 22.02.10 - klo:10:33
^
Minä käytän ihan vaan maissisuurustetta - ja hyvin toimii  :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Supermess - 12.03.10 - klo:10:20
Kävin eilen Sokoksella kyselemässä Nelliinan (http://nelliina.indiedays.com/2010/03/11/tahti-on-syntynyt/) hehkuttaman Klippoteketin kuivashampoon (Styling Dust Spray) perään, ja kun hyllystä ei ko.tuotetta löytynyt kysyin tökötistä myyjiltä. Ei kuulemma kuulu Sokoksen valikoimiin lainkaan  :ts

Tympii tuo Sokoksen asiakaspalvelu, myyjät on valikoimasta ihan pihalla, ja varmaan saisivat potkut jos vahingossa hymyilisivät asiakkaalle.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nelma - 12.03.10 - klo:16:59
^
Stockmannilla tuota oli. :) Aika ison näköinen purkki eikä hintaakaan ollut kuin pikkaisen päälle 5€.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tanya - 12.03.10 - klo:20:37
Muakin alkoi kiinnostaa toi Klippotekin kuivashampoo. Kuulostaa loistavalta jos tolla sais hieman volyymia tyveen. Kertoilkaahan kokemuksia kun olette testanneet. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hilippa - 12.03.10 - klo:20:44
Mä ostin tuon Klippotekin kuivashampoon aiemmin tällä viikolla ja pidän siitä enemmän kuin Tigin Dirty secretistä. Jättää hiukset juuresta ilmavammaksi ja antaa hyvää pitoa esim. otsatukkaan, joka mulla lähmäytyy ja lätistyy muuten aika helposti. (Pullokin on söpömpi kuin Tigin :D)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: keijukainen - 12.03.10 - klo:20:59
Onko kellään kokemuksia 4R:n "hiuspuuterista": http://www.miraculos.fi/node/152 (http://www.miraculos.fi/node/152)?

Ostin tämän sitten itse kun ei kuulunut kokemuksia  :D
Hyvin toimii lähmän poistajana sekä hiusten kohottajana ja tuuhentajana. Tätä kun suihkuttelee juureen ja haroo hiuksia niin tulee sellainen ilmava look, jonka muuten saa tähän tukkaan vain tupeeraamalla. Muotoilutuotteita ei tarvi enää käyttää tämän kanssa. Ainoa miinus siitä, että valkoinen jauhe näkyy helposti tummista hiuksista (omasta mielestä, esim. mies ei huomannut) joten pitää katsoa tarkasti mihin suihkuttaa ja tuoksu on aika vahva. Käytän tuota lähinnä otsikseen ja siinä se jauheen näkyminen ei ole ongelma kun puuteri päätyy varmasti otsiksen alle.

Edit: Aloittelijan virhe, en vaan harjannut hiuksia tarpeeksi hyvin suihkutettuani hiuspuuteria ja jauhe näkyi liian hyvin. Nyt on tekniikka paremmin hallussa ja voi käyttää koko tukkaankin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Myya - 12.03.10 - klo:22:58
Kävin eilen Sokoksella kyselemässä Nelliinan (http://nelliina.indiedays.com/2010/03/11/tahti-on-syntynyt/) hehkuttaman Klippoteketin kuivashampoon (Styling Dust Spray) perään, ja kun hyllystä ei ko.tuotetta löytynyt kysyin tökötistä myyjiltä. Ei kuulemma kuulu Sokoksen valikoimiin lainkaan  :ts

Tympii tuo Sokoksen asiakaspalvelu, myyjät on valikoimasta ihan pihalla, ja varmaan saisivat potkut jos vahingossa hymyilisivät asiakkaalle.

Sniif, olen juuri huomenna menossa kaupungille ja ajattelin myöskin kiertää kaikki mahdolliset putiikit läpi josko tätä löytyisi jostain. sokkari näyttäisi siis olevan poissa laskuista  :-[  sen verran paljon on nyt hehkutettu että aivan pakko päästä testaamaan!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Supermess - 13.03.10 - klo:09:37
Päivitystä: kävin eilen myös Stockalla, ja Styling Dust on lopussa myös heiltä  ;D. Täydennystä saapuu joskus ensi viikon loppupuolella. Ja näin siis Tampereella.

^ Funissa, kuivashampoon siis pitäisi kuulua Sokoksen valikoimiin, sieltähän Nelliina ja muut blogiin kommentoijat olivat ihmeaineensa noutaneet. Jos siis asut muualla, ei kannata vaipua vielä epätoivoon  ;)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Myya - 13.03.10 - klo:18:41
jep jep  ;D kummasti oli tyhjä aukko sokkarin hyllyssä klippotekin kohdalla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Emily D. - 15.03.10 - klo:22:55
Minä(kin) ostin Klippoteketin kuivashampoon Nelliinan innoittamana viime viikolla. Tapiolan Sokokselta ko. tuote oli loppu, mutta Stockalla oli vielä monta pulloa jäljellä. Sokoksen hinta oli muistaakseni 4,90€ ja Stockan 5,20€.

Tykkään tuotteen raikkaasta tuoksusta ja pullon ulkonäöstä paljon. Hintakaan ei voisi olla opiskelijan lompakolle passelimpi, minä kun olen käyttänyt mm. Toni & Guyn kuivista, jonka hinta pyörii siinä 16-17 euron hujakoilla.

Klippoteketin kuivashampoo antaa ihan erilailla tekstuuria tukkaan kuin mikään muu kokeilemistani tuotteista ja esimerkiksi otsatukan pystyy muotoilemaan uusiksi tämän avulla. Soraääniä aiheuttaa vain se ominaisuus, että jos ylimääräistä tuotetta ei saa harjattua kauttaaltaan hiuksista pois, se kutittaa ainakin minun päänahkaani jonkin verran.

Jos muotoilutuotetta hakee, ei esim. Osiksen Dust-Itia ja tätä voi verrata, tietenkään, keskenään, koska ne ovat koostumuksiltaan tyystin erilaiset. Itse en ole onnistunut käyttämään Dust-Itia säästeliäästi, vaikka joku sitä riittoisaksi kehuikin, mutta minä olenkin sellainen ihminen, joka tupsauttaa suolaakin ruokaan aina liikaa  :D

En ole ehtinyt käyttää Klippoteketia vielä montaa kertaa, mutta ensivaikutelma on hyvä. Toivottavasti tässä korkissa ei ole samaa tyhjenemisvikaa kuin monissa muissa suihkutettavissa kuivashampoissa  ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: eslyn - 16.03.10 - klo:19:28
Alkoipa kiinnostaa tuo Klippoteket kun sitä niin kaikkialla hehkutetaan. Onko kellään havaintoa löytyiskö Oulun Stockalta? Täytyy varmaan käydä joku päivä metsästämässä tuota kun alkaa Biozell vedellä viimeisiään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tiukukello - 16.03.10 - klo:21:08
^
Viime viikolla ei ainakaan ollut yhtäkään Klippoteketin kuivashampoota jäljellä, itsekin jäin sitten ilman. :/
Sieltä siis kuitenkin löytyy kys. kuivashampoota.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Myya - 17.03.10 - klo:09:59
jep jep  ;D kummasti oli tyhjä aukko sokkarin hyllyssä klippotekin kohdalla.

Häääh? tänään kävin uudelleen lahden sokkarilla ja nyt oli vedetty koko etikettikin pois kyseisen tuotteen kohdalta. 3+1 päivillä saman merkin lakat on aika kovassa tarjouksessa. ei kai ne vaan meinaa luopua kyseisestä sarjasta..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sassy - 17.03.10 - klo:14:06
Tigin DS on ollut ihana pelastus nyt kun yritän kasvatella hiuksia ja kuluttaa niitä mahdollisimman vähän. Pesen siis hiukset n. 3 päivän välein ja 3. päivänä hiukset ovat jo raskaat ja päätämyöten menevät. DS:in avulla tulee hiuksista ihanan ilmavat ja tuuheammat. Pidän myös siitä mattaisesta jäljestä joka jää hiuksiin. Ihana tuote ja hajuunkin tottuu vähitelllen vaikka en olekaan mikään sitruunaisten tuoksujen ystävä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Arnella - 17.03.10 - klo:15:08
^^ Ainakin Hki keskustan sokkarilla tuo klippotekin kuivashampoo oli 3+1 tarjouksessa (3,50 €). Olivat korissa lakkojen ja muotovaahdon kanssa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: gilrain - 17.03.10 - klo:15:19
Mä oon myös tykästynyt tuohon klippotekin kuivashampooseen. Tuuheuttaa hyvin omaa ohutta tukkaani, tosin aika paljon pitää suihkuttaa että vaikutus näkyy. Mulla on ollut ikuisuuden tarkoitus ostaa Tigin kuivashampoota mutta pihinä ihmisenä jätin sen aina hyllyyn. Toivottavasti klippotekin verisota alkaa saada kohta paremmin kun kaupat täyttää hyllyjään, pakko saada toinen purkki heti kun ensimmäinen loppuu  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Winnie - 17.03.10 - klo:19:48
^^ Ainakin Hki keskustan sokkarilla tuo klippotekin kuivashampoo oli 3+1 tarjouksessa (3,50 €). Olivat korissa lakkojen ja muotovaahdon kanssa.

Ostin oman Klippotekini tänään myös keskustan Sokokselta, viiden jälkeen tuolla oli ainakin ihan reilusti noita vielä jäljellä. :) Tähän mennessä olen testannut Tigin, Tony&Guyn, Björn Axenin sekä Biozellin kuivashampoot. Kaikki ovat olleet ihan hyviä ja ajavat kyllä asiansa, mutta täydellisen kuivashampoon metsästys on kuitenkin jatkunut. Klippotek vaikuttaa ainakin hinnan/koon puolesta aika sopivalta.

Muutama huono puoli minkä olen kaikissa kuivashampoissa huomannut on niiden kuivattava vaikutus sekä liian voimakas tuoksu. Eli minulla on sen verran lyhyet hiukset, että ainetta menee suihkutettaessa tyven lisäksi myös latvoihin, jotka eivät todellakaan tykkää tuosta. Lisäksi tuntuu, että useimpien tuotteiden suihkuttelun jälkeen saisi tuulettaa koko huoneen, tuoksut jäävat sen verran voimakkaasti ilmaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: sommarsnö - 18.03.10 - klo:18:24
Muakin alkoi kovasti kiinnostaa tuo Klippoteket kun Tigi vetelee viimeisiään. Tsekkasin tänään ohikulkiessani Kampin Sokos Emotionin, mutta siellä ei ollut kuin lakkoja. Pitänee vierailla Sokoksella huomenna ja toivoa, että tavaraa on vielä jäljellä! Kuulostaa kyllä erittäin lupaavalta tapaukselta ja hintakin hivelee mieltä. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: garme - 18.03.10 - klo:21:23
Mä halusin jo viikonloppuna ostaa Klippoteketin kun Biozell loppui, mutta silloin en onnistunut löytämään kuin testeripakkauksen Helsingin keskustan Stockalta. Ostin sitten uuden Biozellin vaikka en ollut supertyytyväinen siihen, jotakin oli kuitenkin saatava. Tänään nappasin laatikon vikan pakkauksen tuota Klippoteketiä Tapiolan Sokokselta, toivottavasti on hyvä. Ei kai tämä nyt poistumassa ole?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Arnella - 19.03.10 - klo:12:19
^ Uskoisin, että tämänhetkinen huono saatavuus johtuu vain blogihehkutuksen aikaan saamasta kysyntäpiikistä  ::)

Itsekin siis nappasin tämän keskiviikkona Sokoksen alesta ja tänään testasin pikaisesti ensimmäisen kerran. Mitään mullistavaa en saanut aikaiseksi, mutta hieman toi volyymiä lätsähtäneeseen tyveen ja piilotti pienen rasvoittumisen. Kivalta vaikuttaa  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: sommarsnö - 19.03.10 - klo:17:42
Voi plääh, eipä löytynyt Klippoteketiä Hki:n keskustan Sokoselta eikä Stockaltakaan enää tänään. :/ Onko kellään havaintoja Hakaniemen Sokoksen tilanteesta? Pohdin, että pitäisikö lähteä tsekkaamaan, mutta enpä sitten jaksanut kun ajattelin että ovat kuitenkin loppu sieltäkin. :P Kunnon massahysteerian kyllä sai yksi pieni blogikirjoitus aikaan. :D Ja mua ärsyttää suunnattomasti myöhäisherännäisyyteni! Noh, metsästys jatkukoon ensi viikolla...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Arnella - 19.03.10 - klo:17:53
^ Pyörin eilen Hakaniemen Sokoksessa ja pistin merkille, että jäljellä oli vaan niitä pinkkejä hiuslakkoja ja muotovaahtoa, mutta kuivashampoot olivat tehneet kauppansa. En tosin tiedä, että täytetäänkö niitä koreja esimerkiksi päivän päätteessä  ???
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: eslyn - 19.03.10 - klo:20:51
Onko kellään kokemuksia 4R:n "hiuspuuterista": http://www.miraculos.fi/node/152 (http://www.miraculos.fi/node/152)?
En löydä tuosta oikein muuta tietoa kuin että on aerosoli.

Minä ostin tänään kampaamoreissulla tuon 4R hiuspuuterin, kun Biozell loppui enkä tuota Klippoteketiäkään tähän hätään mistään löytänyt. Vielä en ole ehtinyt testaamaan, mutta pitää raportoida kunhan kokeilen.  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: sommarsnö - 19.03.10 - klo:23:37
^ Pyörin eilen Hakaniemen Sokoksessa ja pistin merkille, että jäljellä oli vaan niitä pinkkejä hiuslakkoja ja muotovaahtoa, mutta kuivashampoot olivat tehneet kauppansa. En tosin tiedä, että täytetäänkö niitä koreja esimerkiksi päivän päätteessä  ???

Keskustan Sokoksella oli ainakin kuivashampoon hintakyltin päälle liimattu "myyty"-tarra, eli niillä tuskin on enää mitään millä täytellä korejaan. :[ Tuskinpa mun kannattaa Hakikseenkaan sitten raahautua. Hmmh, mistähän sen putelin saisi, meinaa nyt ruveta ihan toden teolla vaivaamaan. ;D Tigikin vetelee uhkaavasti viimeisiään...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: masked sinner - 20.03.10 - klo:09:55
Liityn myös Klippoteketin metsästäjiin, koska Björn Axenini alkaa olla lopussa. Tykkään siitä tosi paljon, toimii hyvin ja tuoksukin on ihana! Mulla on myös Osiksen dust-it, joka antaa ehkä vähän isomman tuloksen, mutta sitä on paljon vaikeampi käyttää.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: mirva - 21.03.10 - klo:16:51
On kuulkaas tsibut väreissäkin valinnanvaraa =)
http://www.bumbleandbumble.com/product/mpp.tmpl?CATEGORY_ID=CAT72   <3

Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MinnieMouse - 05.04.10 - klo:16:42
Minäkin hankin Klippoteketin kuivashampoon Nelliinan innoittamana ja olen tuotteeseen todella tyytyväinen! Kuivashampoo on otsatukan pelastus jos ei halua pestä tukkaa joka päivä. Kosmetiikkamyyjänä työskentelevä ystäväni kertoi, että Klippoteketin kuivashampoista tehdään varauksia ja loput purkit menevät kaupan saman tien. Taitaa pulju olla kiitollinen Nelliinalle vai liekö tuotetta kehuttu muuallakin :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Camilla - 07.04.10 - klo:20:58
Muutama huono puoli minkä olen kaikissa kuivashampoissa huomannut on niiden kuivattava vaikutus sekä liian voimakas tuoksu. Eli minulla on sen verran lyhyet hiukset, että ainetta menee suihkutettaessa tyven lisäksi myös latvoihin, jotka eivät todellakaan tykkää tuosta. Lisäksi tuntuu, että useimpien tuotteiden suihkuttelun jälkeen saisi tuulettaa koko huoneen, tuoksut jäävat sen verran voimakkaasti ilmaan.

Tätä olin tulossa kysymään! Eli minulla on blondatut, ja melko kuivat hiukset. Näitä ei onneksi tarvitse ihan päivittäin pestä, mutta usein toivon, että väsyneenä aamuna vain tuprauttaa hiuksiin jotain.
Onko kaikilla kuivashampoilla kuivattava vaikutus? Onko niksejä siihen, ettei ainetta menisi latvoihin?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: armi - 08.04.10 - klo:00:31
^ Kyllähän ne kaikki kuivattaa voi. Itse olen käyttänyt marketin Biozellia viime aikoina melko useinkin, mutta mitään negatiivista en ole huomannut (vaikka kuiva tukka mulla onkin). Yhtään pidemmällä tukalla ainakin tuota Biozelliä on tosi helppo suihkuttaa vain tyveen.

Olen nyt testaillut kuivashampoona kaakaojauhetta, Osiksen Dust Itia (vaikkei kuivashampoo olekaan), Lushin Dusting powderia ja tuota Biozellia. Biozell on ehdottomasti helpoin käyttää koska on suihke, mutta Lush (Siilky underwear) on toiminut moitteetta myös. Dust It on ihan kiva toisen tukkapäivän muotoilija joka samalla imee rasvaa, eli pienimuotoisesti toimii kuivashampoona sekin. Lushia tuskin kantsii kuivashampooksi hankkia, mutta jos Dusting powder hyllystä löytyy (tai sen haluaa muuhunkin tarkoitukseen hankkia) niin kannattaa kokeilla myös kuivashampoona. Kaakaojauhe toimii ihan kivasti, mutta en kestänyt sitä hajua.

Tekisi mieli testata Tigiä, lähinnä tuoksun vuoksi, mutta toisaalta en pidä kuivashampoota Tigin hinnan arvoisena tuotteena.. Klippoteket tulee varmasti vielä testattua, jos sen jostain käsiini saan. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Arnella - 09.04.10 - klo:19:33
Vink vink. Klippoteketin kuivashampoo tulee tarjoukseen Stockan hulluille päiville (3,20e) keskiviikkona.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Chaos - 09.04.10 - klo:20:04
Onko olemassa hajusteetonta kuivashampoota tai jotain hyvin hyvin miedon tuoksuista sellaista, joka ei kävis henkeen?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: |Piija - 12.04.10 - klo:20:11
Eipä ole Klippotekin suosio turhaa, ostin tänään itselleni Sokokselta oman pullon ja olen aivan rakastununut! TÄYDELLINEN.   :l
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: hedgehog - 12.04.10 - klo:21:24
Mä olen kokeillut Swiss-O-Paria, Biozelliä, Tigiä ja Klippoteketiä ja Klippoteket on mielestäni ehdottomasti paras valinta. Ja myös tuoksuu hyvälle, omenalle.Tigistä tykkäsin myös, mutta koska yhtä hyvää saa paljon halvemmallakin, niin ostan sitte sitä. (Tigin pullo tosin olisi kivemman näköinen esillä pidettävänä, mulla kun nää purnukat ei enää mahdu kaappiin...) Biozelliä en ehkä lähtisi suosttelemaan, ei sopinut ainakaan minun mustille hiuksilleni ja hiukset näytti käsittelyn jälkeen juurikin siltä että niihin olisi sumutettu kuivashampoota...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: sommarsnö - 13.04.10 - klo:01:20
^^ Mäkin pääsin vihdoin käsiksi Klippoteketiin. :) Koeajoin tänään ja on kyllä harvinaisen hyvää tavaraa! Tosi freesi ja töpäkän kuohkea kuontalo tuli. :-*
Kaksi pientä seikkaa vain mietityttää. Ensinnäkin, kuuluuko tuon putelin pitää ravistaessa hirveää mekkalaa, vai onko mun yksilössä jotkut sisäosaset irrallaan? Toinen hämäävä juttu on haju, joka oli ensin suihkiessa ihan superällö, mutta muuttui sitten kyllä ajan kanssa sellaiseksi perusraikkaaksi kuivashampootuoksuksi. Miten muut käyttäjät kuvailisivat (ensi)hajua, kuvittelinko vain sen olevan jotenkin tosi outo? Vai olenkohan onnistunut hankkimaan jonkun maanantaikappaleen..?

Eipä noilla niin suurta merkitystä ole, kun itse tuote tekee sen minkä pitää ja vielä ylimääräistäkin. Kiinnostaa vain tietää kuuluvatko moiset ominaisuudet asiaan vaiko eivät. :) Joka tapauksessa aion siirtyä tämän kuivashampoon vakkarikäyttäjäksi!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: |Piija - 13.04.10 - klo:08:19
^ Se pullo pitää kauheaa kilinää sillä siellä ne ravistettaessa pitääkin liikkua jotain, eli ihan normaali kappale.  ;D Omasta mielestä itselläni tuo tuoksuu sellaiselle hedelmäiselle tms.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Arnella - 13.04.10 - klo:10:31
^^ Minäkin olen vähän hämilläni tuosta tuoksusta. Alkuun töksähtää nenään outona, mutta muuttuu sitten kivan raikkaaksi.  ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: sommarsnö - 13.04.10 - klo:11:04
^&^^ Kiitokset! Mitä ilmeisimmin mun törpelö on siis täysin normaali, hyvä niin! Tolla ravistelukilinällä onkin kiva herätellä ihmisiä aamuisin (kokeilin jo eilen, onnistui hyvin). ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Supermess - 14.04.10 - klo:19:42
Vink vink. Klippoteketin kuivashampoo tulee tarjoukseen Stockan hulluille päiville (3,20e) keskiviikkona.

Tuli ja meni  :D Oli loppunut jo ennen puolta päivää, kun kävin kääntymässä...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Superstar - 14.04.10 - klo:20:43
Syynä tähän saattavat olla tällaiset hamsterit, kuten minä, jotka hamstrasivat kyseistä kuivashampoota 4 kappaletta kymmenen maissa  ::)  Mutta siis täytyy myös mainita, että niitä kuivashampoita saattoi kyllä olla siellä vielä kahdeltatoistakin, mutta ne oli vaan niin tyhmästi järjestelty siihen pöytään, että ne jäi sellaisen pieniä lakkapulloja täynnä olleen levyn alle eikä niitä saanu sieltä pois ilman, että ne lakkapullot lentelivät. Ja siis niitä ei näkynyt sieltä alta. Mainitsin kyllä asiasta eräälle työntekijälle joka lupasi järjestää ne uudelleen, mutta kun tunnin päästä kuljin uudelleen paikan ohi oli asetelma ennallaan  :-[  Alle jäi varmaan ainakin 30 pulloa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: hedgehog - 14.04.10 - klo:20:59
Kävin viiden jälkeen Stockalla ja sekä Tigin että Klippoteketin kuivashampoot oli myyty loppuun. Ehtikö kukaan näkemään millaista hintaa Tigistä pyydettiin?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Superstar - 14.04.10 - klo:21:06
15 €. Nappasin yhden sellaisenkin kun en oo tuota vielä kokeillut.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Antur - 14.04.10 - klo:22:35
Pöh, kävin toiveikkaana iltasella Stockalla muka hakemassa sitä Klippoteketiä testiin kun halvalla olisi saanut, mutta eipä saanutkaan  >:D Kuivashampoon kokeileminen kiinnostaisi suuresti, vaan kaipa tuota ehtii ja ei tuolla kai ihan hirveä hinta ole normaalistikaan, vai onko...? En tajunnut tarkistaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kettusieni - 14.04.10 - klo:22:41
Huh huh, itse hamstrasin varastoon vain yhden :D Normihinta on 5,20 euroa.

En ole Tigiä edes kokeillut ja tuskin tulen kokeilemaankaan, on niin kallista.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: |Piija - 15.04.10 - klo:09:42
Kuivashampoon kokeileminen kiinnostaisi suuresti, vaan kaipa tuota ehtii ja ei tuolla kai ihan hirveä hinta ole normaalistikaan, vai onko...?

Hinta liikkuu pitkälti 4,90-5,20€ välillä. Omani ostin 4,90€. Itselläni tuo jättää aika mattapintaiseksi hiukset ja vaalentaa hieman eli en tiedä kuinka tummille hiuksille sopii ( punaiset täällä siis ). Muutoin mahtava tuote!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mustikka - 15.04.10 - klo:20:25
Mulla on mustat hiukset ja mokoma Klippoteket meinasi pilata koko päivän. Hiukset kyllä näyttivät puhtaammilta ja tuuheilta, mutta päänahkaan ja hiusten tyveen jäi valkoista jauhetta. Tiheäpiikkisellä kammalla yritin hyvän tovin saada jauhetta pois, mutta ei lähtenyt. Kampa meni ihan töhnäiseksi siitä valkoisesta moskasta, mitä yritin pestä siitä pois. Päädyin sitten kastelemaan tukkaani siinä toivossa ettei tyvi näyttäisi valkoiselta.

Tigin Rockaholic(?) kuivashampoo oli ihan hyvä, mutta pullo tyhjeni alta aikayksikön vaikka miten päin yritin sitä säilyttää.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Axamit - 15.04.10 - klo:20:28
^ Myy mulle sun Klippoteket ;D! Siis jos et halua käyttää sitä. En ehtinyt saamaan omaani Stokkalta, mutta meninkin sinne vasta tänään, olis pitänyt tietää, että ne meni jo eilen...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: hedgehog - 15.04.10 - klo:21:05
Nyt enemmän Klippoteketiä käytettyäni olen tullut siihen tulokseen ettei se olekaan ihan niin hyvää kuin aluksi luulin. Pullosta tulee ainetta hirveän paljon kerrallaan ja se jää mustiin hiuksiin harmaaksi hienoksi hilseeksi. Taidan palata takaisin Tigiin, se vaikutti hienojakoisemmalta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tuutikuu - 15.04.10 - klo:21:16
Elämäni ensimmäinen kuivashampoo, Big Sexy Hair Volumizing Dry Shampoo, on nyt ollut käytössä kuukauden päivät, ja olen kyllä vakuuttunut. Jopa ihan liimarasvainen tyvi (hiuspohjani rasvoittu todella nopeaa ja pesen hiukset yleensä päivittäin) saa freesin ilmeen ja kohoaakin kivasti - parasta on, että se näyttää hyvältä joskus vielä seuraavanakin päivänä lisäämättä tuotetta! Tukkani on melkein musta, mutta suihke on todella hienojakoista ja väritöntä - vaikka pieni määräkin jo riittää olen joskus onnistunut suihkimaan sitä reilumminkin, eikä siltikään tuote näy tukassa mitenkään. Puteli on matkakoko, mutta vaikuttaa äärimmäisen riittoisalta. En voi vertailla muihin kuivashamposiin, mutta kiva olisi kuulla jos joku muukin on testannut - mitä eroa esim. Tigin vastaavaan.

edit. linkki tuoteinfoon, http://www.sexyhair.com/volumizing_dry_shampoo.htm
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Antur - 15.04.10 - klo:21:19
^Hei tuohan kuulostaa lupaavalta! Mistä ja mihin hintaan about tuota saapi?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tuutikuu - 15.04.10 - klo:21:53
Suomesta saa vain kampaamoista tai suoraan maahantuojalta, hinta täysikokoisessa (150ml) on muistaakseni parin kympin luokkaa - ei siis halpaa, mutta vaikuttaa siltä että tästä matkakokoisestakin riittää vielä piiitkään. Löytyy myös juuresten suosimista UK-nettikaupoista.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tristy - 17.04.10 - klo:22:57
Mulla on ollut käytössä Toni & Guy:n kuivashampoo ja en oikein tiedä mitä mieltä olisin siitä. Periaatteessa se kai hieman poistaa rasvaisuutta, mutta mulla on sen verran ohuet hiukset, että eipä se kauheasti tee niitä puhtaamman näköisiksi tai oloisiksi. Plussaa siitä, että mun mielestä tämä ei näy hiuksissa ollenkaan.

Tekisi mieli ehkä kokeilla jotain toistakin, jos tämä ei vain ole se paras mahdollinen mulle. Tai sitten kuivashampoot ei vain sovi kovin ohuille hiuksille tai multa on annostus vielä hakusessa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sagu - 17.04.10 - klo:23:13
Tuo Sexy Hairin kuivashampoo näyttää olevan Feel Uniquessa 11,50 puntaa, eli ei paha! Tuutikuun kokemusten perusteella tekisi kyllä mieli nyt itsekin kokeilla, kun tuo oma Proffs otti ja loppui.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: keijukainen - 17.04.10 - klo:23:25

^Feelunique ei vaan toimita aerosoleja Suomeen joten tuota ei pysty sieltä tilaamaan  :(
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sagu - 17.04.10 - klo:23:36
^ ...no niinhän se olikin, mä mietin jo että mikä tässä kuviossa mättää ;D Älkää olko vihasia mulle, nukuin viime yönä alle viis tuntia ja tänään olin yhdeksän tuntia töissä, aivo ei toimi...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Shi Shi - 18.04.10 - klo:01:21
Nappasin Stockalta kokeiluun Klippoteketin kuivashampoon ja ensimmäisen käyttökerran perusteella tuntuu pelittävän tässä tukassa oikein mainiosti. Tää on mun eka kuivashampookokeilu, eli muihin vastaaviin en osaa verrata. Mun tummanvaalean tukan väriä toi ei muuttanut, ei näkynyt millään tapaa, paitsi poisti kokonaan rasvaisuuden tyvestä. Suihkin ihan vähän vaan jakauksittain käsivarren etäisyydeltä ja harjasin läpi. Tosin tyvi ei alkujaankaan ollut hirmu rasvainen. Erittäin positiivista, etten saanut ainakaan vielä mitään allergiareaktioita, vaikka hajustetta onkin mukana.

Toivon, että tämän avulla saan pesuväliä pidennettyä kahteen tai kolmeen kertaan viikossa, kun tähän asti oon joutunut pesemään päivittäin. Perhanan ehkäisypillereiden jälkeen mulla vasta alkoi päänahka rasvoittumaan vuorokaudessa ja päivittäinen pesu tietysti pitää kierteessä. On tässä oltu nelisen vuotta luomulinjalla, joten ois jo aikakin saada suihkurutiinit ennalleen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tanya - 20.04.10 - klo:10:45
Ärsyttävää kun haluisin jo kokeilla tuota Klippotekia mut vieläkään en oo sitä saanu käsiini. Hyllyt ollu vaan tyhjää täynnä. :( Toivottavasti toi buumi kohta helpottaa, että saisin itsekin jo sen kokeiluun...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: julietjones - 20.04.10 - klo:15:04
Lainaus
Ärsyttävää kun haluisin jo kokeilla tuota Klippotekia mut vieläkään en oo sitä saanu käsiini. Hyllyt ollu vaan tyhjää täynnä.  Toivottavasti toi buumi kohta helpottaa, että saisin itsekin jo sen kokeiluun...

Sama vika täälläkin, Stockallakin kävin etsimässä mutta loppu olivat.  :(
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Myya - 21.04.10 - klo:13:24
Muutaman kerran olen ehtinyt kokeilemaan klippotekia ja olen tosi tyytyväinen! kohottaa hiuksia tyvestä todella hyvin, melkeimpä paremmin kuin varsinainen tyvikohottaja  :D Haju on aika pistävä mutta onneksi se haihtuu äkkiä pois. (tai sitten siihen vain tottuu:) onko kukaan ehtinyt käyttää tätä viellä niin kauaa että tietäisi onko se kuinka riittoisaa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: garme - 23.04.10 - klo:17:53
Mä en jotenkin ole hulluna Klippotekiin. Se tekee semipuhtaan näköiset hiukset, mutta niistä tulee todella likaisen tuntuiset. En ole hirveästi muita kuivashampoita käyttänyt mutta muistaakseni Biozell ei ihan tuollaista tehnyt kuitenkaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: kultanen - 23.04.10 - klo:18:34
Millaisessa purkissa Klippoteketia myydään. En jotenkin ole koskaan onnistunut löytämään sitä mistään. Missä päin esim. Helsingin Stockalla sitä olisi?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: |Piija - 23.04.10 - klo:18:48
^ Tämän näköinen pullo. (http://nelliina.indiedays.com/files/2010/03/f7.jpg)  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: aini - 24.04.10 - klo:11:06
Millaisessa purkissa Klippoteketia myydään. En jotenkin ole koskaan onnistunut löytämään sitä mistään. Missä päin esim. Helsingin Stockalla sitä olisi?

Stockalla kaikki Klippoteketin muotoilutuotteet on samalla hyllyllä, vieressä muut mm. Garnierin muotoilutuotteet. Samalla takaseinällä kuin hiusvärit ja saippuat.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: eslyn - 24.04.10 - klo:13:10
Aargh, en ole vieläkään saanut tuota Klippoteketiä käsiini. Stockalla olen käynyt usein vaanimassa, josko niitä olisi hyllyssä, mutta joka kerta on ollut kuivashampoon kohdalta hylly tyhjää täynnä. :( Noh, toivottavasti vielä joku kerta onnistaisi. Olen ollut suhteellisen tyytyväinen tuohon KC Professionalin 4R hiuspuuteriin, mutta tietysti halvempi vaihtoehto kiinnostaisi, etenkin jos se sattuisi olemaan vielä parempaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Antur - 25.04.10 - klo:17:25
Löytyihän sitä Biozelliä vihdoin, Anttilasta tarttui purkki matkaan :) Törkeän pienihän tuo on, hintaa 4,40€, mutta jos tuolla saa pesuväliä yhtään pidennettyä ja värin kestoa parannettua, niin on hintansa väärtiä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 25.04.10 - klo:17:51
Oonkohan kuvitellut omiani, vai löytyykö Seppälän valikoimista kenties kuivashampoota?

Entä onko kellään kokemusta tästä Kloranen kuivashampoosta (http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/OE0231159)? Haulla löytyi vain muutamia kommentteja, eli jos joku on kokeillut niin kuulisin mielelläni lisää kokemuksia. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mirju - 25.04.10 - klo:17:59
^ Seppälä myy tietääkseni Proffs-sarjaa, johon kuuluu myös kuivashampoo.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hunajapupu - 25.04.10 - klo:20:31
^Mulla on nyt käytössä tuo Proffs ja taitaa purkki lentää roskiin ennen kuin loppuu, tuo on mun hiuksille niin huonoa että ei tee edes mieli käyttää. Mulla jää tuosta aina valkeaa töhnää juuriin ja sitten näyttää kuin olisi jotain hilsettä tai vastaavaa. Lisäksi sitä ei saa kampaamalla tai harjaamalla veke edes. Ei tunnu raikastavan hiuksia yhtä hyvin kuin aiemmin omistamani Swiss O Parin kuivashampoo ja hajukin on kökkö. Eli ei muuta hyvää sanottavaa kuin että purkki on söpön pinkki ja hinta alhainen.

Käyttöönottoa odottavat Klippoteketin kuivashampoo ja Tigin Rockaholic.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Winnie - 25.04.10 - klo:21:22
Entä onko kellään kokemusta tästä Kloranen kuivashampoosta (http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/OE0231159)? Haulla löytyi vain muutamia kommentteja, eli jos joku on kokeillut niin kuulisin mielelläni lisää kokemuksia. :)

Minä olen kokeillut tuota joskus, mutta tuotteen hankalan annostelun takia on jäänyt viime aikoina käyttämättä. Löysin netistä kahta erilaista versiota tuotteesta (http://www.vaivaton.com/joy/147568), minulla on tuo ylimmän kuvan pullo ja siinä jauhetta tulee pullosta kun suuttimen kääntää näkyviin ja painaa pullosta. En ole vielä ainakaan oppinut miten tuolta saisi sopivan määrän ainetta ulos, yleensä pöllähtää ihan liikaa kerralla tai sitten ei tule mitään. Tuota suihkepulloa voisin itsekin seuravaaksi kokeilla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Supermess - 27.04.10 - klo:13:55
Nyt tuota hypetettyä Klippoteketin Styling Dustia näytti olevan monen monta pullollista (Treen) Sokkarin hyllyssä, oikein kahdella hyllyllä päällekäin... Jospa nyt ovat alkaneet varautua menekkiin myös muissa tavarataloissa  ;)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Antur - 28.04.10 - klo:09:25
^Siis tuota Styling Dustiako se hehkutettu Klippoteket on? Miten mie olin jossain ihan muussa käsityksessä :P Näin noitakin jossain kaupassa taannoin, ajattelin vielä että varmaan huomattavasti epäkätevämpää kuin suihke. Hmh, saa nähdä pitääkö sitäkin testata vielä joku kaunis päivä.

Biozell testattu. Kyllä sillä aika liimaletin saa näemmä pelastettua 0_0 Otin illalla aikamoisen riskin enkä pessyt hiuksia tallilla käynnin (eli kypärän alla hautumisen) jälkeen, eivät vielä illalla edes tuntuneet kovin pahoilta mutta aamulla tilanne oli jo jotain aivan muuta...  :-X Etenkin sivuilta oli ihan liisterissä, mutta ei muuten ole enää! Mieskin kysyi, missä ihmeen välissä ehdin pestä hiukset, eli on tuolla joku vaikutus :D Ei tuo kyllä kovin riittoisaa liene tosiaan...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kaisa - 28.04.10 - klo:09:37
Antur, Klippoteketin kuivashampoon koko nimi on Styling Dust Spray (Dry Shampoo bonus effect) ja pullo on vaaleanpunainen 200ml aerosolipullo.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Antur - 28.04.10 - klo:09:44
Okei, yhdistin tuon nimen sellaiseen ei-spraypurkkiin jollaisia ainakin mielestäni näin Stockalla (kai). Muotoilupuuteri taisi lukea hintalapussa hyllyn reunassa. Mitäs tavaraa se sitten lienee, vastaavaa mutta purkkimuodossa? ::) Kuivashampoon hintalappu oli siinä vieressä, mutta itse purkkeja en ole onnistunut näkemään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: vilmalotta - 30.04.10 - klo:14:43
Klippoteketiä oli ainakin Tammiston Tarjoustalossa hylly täynnä  ;) Biozelliin pettyneenä omanikin ostin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: pitkätukka - 30.04.10 - klo:19:23
Ostin huhtikuun Trendin, koska se mainosti olevansa "Suuri hiusnumero". Löysin sivulta 112 aika hämmentävää informaatiota. Trendin tyyliguru Milla vastaa siellä kysymyksiin ja häneltä oli kysytty seuraavaa:

"Minulla on kuivuuteen taipuvaiset hiukset, ja tuntuu, että kuivashampoon käyttö kuivattaa niitä entisestään. Pitääkö havainto paikkansa, vai kuvittelenko vain?"

Milla vastaa:

"Ripottelet päähäsi jauhetta, jonka kuuluu tehdä hiuksista matat ja karheat eli kuivat. Miltä kuvittelit kutriesi tuntuvan? Kuivashampoo on ennen kaikkea muotoilutuote, eivätkä muotoilutuotteet kuivata hiuksia."

???

Öh... Mä olen luullut että kuivashampoo on kuivashampoota eikä ensisijaisesti jotain muotoilujauhetta, jonka säilytysastiassa vain sattuu lukemaan shampoo. Onko multa mennyt jotain oleellista ohi? En ole käyttänyt koskaan kuivashampoota, tunnustan sen, joten omakohtaista kokemusta ei ole. Nyt meni polla hiukkasen sekaisin. Sekoileeko Trendi vai onko tuossa perää?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Stationery - 30.04.10 - klo:21:13
"Ripottelet päähäsi jauhetta, jonka kuuluu tehdä hiuksista matat ja karheat eli kuivat. Miltä kuvittelit kutriesi tuntuvan? Kuivashampoo on ennen kaikkea muotoilutuote, eivätkä muotoilutuotteet kuivata hiuksia."

Minusta kaksi ensimmäistä lausetta ovat ihan ristiriidassa viimeisen lauseen kanssa...

Siis tottakai rasvaisuutta hiuksista imemään tehty tuote saattaa tuntua kuivalta, mutta päänahkaahan sillä "puhdistetaan" eikä hiuksia.

Kyllä minä ainakin ihan selkeästi jakaisin kuivashampoot ja "styling powderit" erikseen. Kuivahsampoot tekevät vain puhtaan tukan kun taas muotoilupuuterit antavat sitä tukeakin. Siksi itse tykkään enemmän juuri muotoilupuutereista (esim. Björn Axen Styling Powder), jotka ottavat pois rasvaisuutta, mutta antavat samalla ryhtiä tyveen reilusti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hunajapupu - 30.04.10 - klo:23:18
"Ripottelet päähäsi jauhetta, jonka kuuluu tehdä hiuksista matat ja karheat eli kuivat. Miltä kuvittelit kutriesi tuntuvan? Kuivashampoo on ennen kaikkea muotoilutuote, eivätkä muotoilutuotteet kuivata hiuksia."

Minusta kaksi ensimmäistä lausetta ovat ihan ristiriidassa viimeisen lauseen kanssa...

Samaa katselin. Sitä paitsi muotoilutuotteissahan on usein kuivattavaa alkoholia yms, joten miten muka muotoilutuotteet eivät voisi kuivattaa hiuksia?  ???

Kuivashampoo ei minustakaan ole ennen kaikkea muotoilutuote, vaan pääasiassa tarkoitettu rasvaisuuden poistamiseen päänahasta/hiusten tyvestä. Jotkut kuivashampoot tuntuvat vähän tuovan sitä ryhtiä tyveenkin, mutta ei se niiden varsinainen tehtävä mun käsittääkseni ole. Samaa mieltä siis Stationeryn kanssa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Lalla - 02.05.10 - klo:16:56
Ihmettelin kans samaa neuvoa. Kuivahsampoostahan tulee mun mielestä just sellaset karheat hiukset. Tais mennä kirjottajalla ajatus sekasin.  ;D

Itse olen harmitellut ettei Suomesta saa kuivashampoista halpaa markettiversiota, tyyliin Batiste joka maksaa jotain 2 puntaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ännä - 02.05.10 - klo:19:47
Entä onko kellään kokemusta tästä Kloranen kuivashampoosta (http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/OE0231159)? Haulla löytyi vain muutamia kommentteja, eli jos joku on kokeillut niin kuulisin mielelläni lisää kokemuksia. :)

Minä olen kokeillut. Siinä on jännä tuo annostelumekanismi, eli pulloa puristamalla pölisee kevyesti jauhetta. En osaa käyttää sitä aina kovin tasaisesti, joten oon annostellut välillä käsien kauttakin. Ihan ok tuote muutoin, riittoisa, ei tuoksu paljon millekään ja lopputulos on hyvä. Itselläni on vaaleat hiukset, joten en tiedä harmaannuttaisiko tummempaa tukkaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: kultanen - 08.05.10 - klo:11:23
Kiitos Klippoteket-vinkkejä antaneille! Nyt sitten löytyi. Olen jotenkin aiemmin etsinyt sieltä shampoohyllystä. Pari kertaa olen testannut ja vertailukohtana on Tigin rockaholic. Toimivat molemmat yhtä hyvin ja suurin ero onkin se, että Klippoteket maksaa n. 1/4 Rockaholicin hinnasta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: princess - 08.05.10 - klo:11:38
Siis argh, minkä ihmeen takia pohjoisesta ei tota Klippoteketin kuivista löydy??? Muita Klippoteketin tuotteita kyllä, muttei tota. Mulla alkaa mennä niin hermot ku ravaan monen eri kaupungin kaikki tavaratalot läpi... :/ Toi kuiviksen pullo on kyllä mun mielestäni uudemman ja tyylikkäämmän näköinen kuin muut Klippoteketin tuotteet, onkohan ulkoasua uudistettu muiltakin osin?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Reeta- - 09.05.10 - klo:00:45
Siis argh, minkä ihmeen takia pohjoisesta ei tota Klippoteketin kuivista löydy??? Muita Klippoteketin tuotteita kyllä, muttei tota. Mulla alkaa mennä niin hermot ku ravaan monen eri kaupungin kaikki tavaratalot läpi... :/ Toi kuiviksen pullo on kyllä mun mielestäni uudemman ja tyylikkäämmän näköinen kuin muut Klippoteketin tuotteet, onkohan ulkoasua uudistettu muiltakin osin?

Miten pohjoisesta olet? Oulusta löysin tuota Klippoteket kuivashampoota Tokmannilta. Summassa otin ja päätin testata ja onneksi täältä löytyi vielä kehujakin ko. tuotteelle :).
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Horros - 10.05.10 - klo:13:05
Otin vähän epäilyksellä oman Rockaholicini matkalle repun pohjalle mukaan, koitin vielä ennen lähtöä tarkistaa, onko se sumutinosa suorassa, kuuluuko pihinää, ettei vaan tyhjenisi kun vähän oli sellainen haisu, että niin voisi käydä.

Eiköhän repussa haissut sitten perillä greipihtävältä ja putelikin tuntui pahaenteisen tyhjältä.  >:(

Seuraavalla Tokmannin-reissulla pitää varmaan hakea sitä Klippoteketiä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: masked sinner - 04.06.10 - klo:00:57
Olen kokeillut Tigin Rockaholicia, Klippoteketiä ja Björn Axenia, ja näistä mielestäni paras on BA, toisena Klippoteket ja viimeisenä Tigi, jos haetaan muotoilevaa ominaisuutta. Puhdistuksesta en osaa niin hyvin sanoa, koska yleensä pesen hiukset joka aamu, enkä ole tarvinnut kuivashampoon puhdistavaa ominaisuutta kuin parin aamupäivän ajan ja silloinkin hiukset ovat olleet ponnarilla. Valkoisia hiutaleita ei ole näkynyt, mutta toisaalta mulla on vaaleat hiukset.

Mikäli Klippoteket tuntuu yhtään sopivalta jatkossa (pullo on ollut mulla vasta pari päivää), niin ostan varmaan sitä halvan hinnan vuoksi. Tuoksukin miellyttää, mutta toisaalta sama juttu on Björ Axenin kanssa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Eiffe - 13.06.10 - klo:15:02
Oon koukussa klippoteketin kuivasampooseen, mutta aloin miettimään uskaltaakohan sitä käyttää joka toinen päivä. Onko jollakin kuivasampoota pitempään käyttäneellä kokemuksia, että se olisi alkanut kerrostumaan hiukseen? Ajattelin kyllä nyt pestä tiheämpään syväpuhdistavalla, mutta silti mietityttää alkaako kuivasampoo usein käytettynä kerrostumaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 13.06.10 - klo:15:38
^ Ei ainakaan mulla, käytän joka toinen päivä ja oon käyttänyt muutaman vuoden ajan.
Klippoteketiä ostin eilen ja se on mahtavaa! Onneksi löysin Maxista kun meidän Sokos on ollut muutaman viikon ei-oota.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hermione - 13.06.10 - klo:17:16
Sain tänään aikaiseksi vihdoin kokeilla pari kuukautta sitten ostamaani Klippoteketin kuivashampoota. Tukka oli kyllä valmiiksi jo aika "laaja" edellispäiväisestä Sitrionellan Brunette-palan testailusta, mutta se selvästi kuitenkin raikasti hiuspohjaa ja teki rakennetta. Tätä tosiaan voisi jonain lättäpäivänä ihan käyttääkin ja ehdottomasti kampauksien pohjana. Tuoksu oli aika mukavan omenainen, enkä ainakaan huomannut, että olisi jättänyt tummaan tukkaan silminnähtävää valkoista. Tosin hius jää sameaksi, mutta sitä näillä kuivashampoilla ja varsinkin muotoilevilla taidetaan hakeakin. Ajattelin jo, että täytyy pistää samantien kiertoon, mutta taidan kuitenkin pitää itselläni!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tanya - 13.06.10 - klo:22:29
Mä tykkään kans tosta Klippotekistä. Vihdoin sain sen jopa käsiini ku aina se oli loppu kaupasta. Vasta pari kertaa tosin oon sitä käyttäny, mutta on tosiaan pelastanu tukan niinä aamuina kun hiukset on ollu jo rasvaisen näköiset. Tuoksu on kans mun mieleen. Mut jotenki tuntuu suihkittaessa, että se tulee pullosta vähän liian suurella paineella. Tai voi olla myöski et suihkutan sitä liian läheltä. Mäkin olen huomannut et se samentaa vähän hiuksia, mutta ei kyllä mitenkään liian häiritsevästi. Jää kyllä vakkarikäyttöön tämä tuote :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Eiffe - 13.06.10 - klo:23:31
Hyvä, ettei oo kerrostumiskokemuksia Klippoteketistä. Mulla ei riitä mielenkiinto pestä hiuksia joka päivä ja kiitettävästi kuivashampoo pelastaa sen toisen päivän tukan ja joskus kolmannenkin. Testaan ylihuomenna kuivashampoota lettikampauksen pohjalle. Sillä saa varmaan mukavasti rakennetta kun en tykkää liruleteistä  :).
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Angie - 30.06.10 - klo:19:05
Liityn Klippoteket-hehkuttajien kerhoon, muutaman käyttökerran jälkeen vaikuttaa loistotuotteelta. Tuo toimii niinkuin kuivashampoon pitääkin eli poistaa hyvin rasvaisuutta ja antaa volyymia, lisäplussaa hyvästä tuoksusta ja söpöstä pullosta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 30.06.10 - klo:19:25
Oonko ainoa jolla tuo Klippoteket aiheuttaa ihan älytöntä yskimistä? Tuntuu että se aine menee kurkkuun ja henki loppuu. On muuten kelpo kamaa ja suhteessa edullisempaa kuin esim. Biozell, niin oon sitten kärvistelly siitä huolimatta. Tosin varmaan kokeilen jotain muuta merkkiä kun tuo puteli loppuu.

edit kirjotusvihre
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Shi Shi - 01.07.10 - klo:10:02
^Ei niinkään yskimistä, mutta jonkinasteista hengenahdistusta. Pystyn käyttämään kuitenkin, kun tuuletan hyvin suihkausten jälkeen.

Eiffe kyseli kerrostumisesta. Mulla jäi kuivashampoon käyttö vähemmälle, koska huomasin sen kerrostuvan inhasti. Olin käyttänyt Klippoteketia pari suihkausta joka toinen päivä ja pessyt normaalisti Sitrionellan Hamppu-turve-palalla. Tuon palan kanssa valkoista jauhoa ei saa tukasta irti millään, vaan on pestävä aina sulfaatillisella aineella kunnolla hieroen kuivashampoopäivän jälkeen. Tuo kerrostuminen paitsi näkyi harmaantumisena myös tuntui veltostumisena.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Fii - 01.07.10 - klo:11:34
Mä oon muutaman kerran sitä klippoteketin kuivashampoota käyttäny ja tosi kätevä kyllä on, mutta inhottaa kun jää sitä valkoista purua hiuksiin. Sitten näyttää siltä kuin olis hilsettä. Ehkä jotain, joka on ruskeeta tummille hiuksille vois koittaa mutta en kyllä uutta hanki ku toi on loppu.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: slala - 01.07.10 - klo:11:57
Oonko ainoa jolla tuo Klippoteket aiheuttaa ihan älytöntä yskimistä? Tuntuu että se aine menee kurkkuun ja henki loppuu. On muuten kelpo kamaa ja suhteessa edullisempaa kuin esim. Biozell, niin oon sitten kärvistelly siitä huolimatta. Tosin varmaan kokeilin jotain muuta merkkiä kun tuo puteli loppuu.

Mä pidätän hengitystä suihkimisen ajan ja juoksen sitten äkkiä toiseen huoneeseen hengittämään. :D Eli joo, ei puhettakaan siitä, että siinä suihkepilvessä voisi hengittää, ottaa henkeen tosi helposti, vaikka ei nyt varsinaisesti mua yskitä kuitenkaan. En oo kokeillut muita merkkejä kuin Klippoa, eli en tiedä, onko noissa eroja.

Muuten tuo Klippoteketin aine on ihan kelpoa, mutta haju on kyllä karmiva, ja haiskahtaa vielä tuntienkin päästä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ophelia - 01.07.10 - klo:16:01
Mulla ei oo kyllä mitään hengenahdistusta ilmennyt Klippoteketin kanssa. Teen niin että nostelen päällimmäisiä hiuksia ja suihkin ihan hiusten tyveen tosi vähän kerrallaan ja pöyhin sitten sormilla, ja ei se kyllä hengitysilmaan kauheasti tuolla tyylillä leviä. Tai siis mä en ainakaan huomaa mitään.

Tykkään Klippoteketista paljon enemmän kuin Tigin Dirty Secretistä. Dirty Secret on mun mielestä enemmän nimenomaan kuivashampoo, kun taas Klippoteket on enemmän tuuheuttava muotoilutuote (vaikka kyllähän silläkin toki saa hiukset raikastettua aika hyvin). Tuoksukin on jotenkin paljon kivempi kuin Tigissä. Mutta voin kyllä kuvitella että tummissa hiuksissa saattaa valkoisuus näkyä, kun mullakin vaaleanruskeassa juurikasvussa näkyy jos ainetta menee paljon samaan kohtaan. Tigi jätti vähemmän jälkiä.

Mulla on ollut tuo Klippoteket käytössä nyt muutaman viikon (oon käyttänyt ehkä kolmena päivänä viikossa), enkä oo huomannut mitään hiuksiin kasautumista (oon pessyt vaihtelevasti Tigin Superstarilla ja EHS:n mustikkashampoolla).
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Arnella - 02.07.10 - klo:13:50
Eka Klippoteket loppui ja korkkasin tänään käyttöön uuden. Parin painalluksen jälkeen ei tuotetta suihkunnut enää olleenkaan ja kuului vaan pelkkää pihinää. Muutamaan kertaan siinä sitten irrottelin suutinta ja painelin ja alkoi lopulta toimiakin. Tosin suihkii edelleen jotenkin epätasaisesti. Välillä ei tahdo tulla mitään ja sitten ykskaks suihkuaakin hullun lailla.  ??? Onko kellään muulla sattunut vastaavanlaista tapausta? 
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: slala - 02.07.10 - klo:14:04
^ Olisko mahdollista, että suutin olis tukossa? Hiuslakkapullojen kanssa käy tuota jatkuvasti, ja siihenhän auttaa yleensä lämpimän veden alla puhdistaminen. Jos joku sankari on vaikka kokeillut ostamaasi pulloa kaupassa aikoja sitten, ja suuttimeen olisi ehtinyt jämähtää ainetta? Kuivashampoo ei vaikuta kyllä yhtä jämähtävältä kuin hiuslakka, mutta kannattaa varmaan kuitenkin kokeilla lämmintä vesipesua suuttimelle. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tiahaar - 02.07.10 - klo:14:24
Itsekin hankin Klippotekin, kun sitä niin kovasti kehuttiin. Se toimii mainiosti rasvaisuuden poistajana ja pidän todella paljon tuoksusta, mutta minulla on mustat hiukset ja tuo jää todellakin näkymään hiuksiin. Hiukset näyttävät ihan pölyisiltä ja harmahtavilta. Eli tulee käytettyä melko harvoin. Onneksi poikaystäväni kokeili tuota myös ja tykästyi kovasti.

Mutta kokeilin tuota kerran tupeerauksen alle karheuttamaan hiusta ja siitä se toimi erinomaisesti. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 02.07.10 - klo:18:20
Joo, tupeerauksen alle tuo on kyllä ihan omiaan (samoten Biozell, mutta minusta Klippoteketillä tulee jotenkin pehmeämmät hiukset). Kuivashampoota, pari vetoa Tangle Teezerillä myötäkarvaan ja sitten kevyt tupeeraus ja silotus ja ah, kunnon pallotukka on valmis.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Reeta- - 03.07.10 - klo:00:24
Eka Klippoteket loppui ja korkkasin tänään käyttöön uuden. Parin painalluksen jälkeen ei tuotetta suihkunnut enää olleenkaan ja kuului vaan pelkkää pihinää. Muutamaan kertaan siinä sitten irrottelin suutinta ja painelin ja alkoi lopulta toimiakin. Tosin suihkii edelleen jotenkin epätasaisesti. Välillä ei tahdo tulla mitään ja sitten ykskaks suihkuaakin hullun lailla.  ??? Onko kellään muulla sattunut vastaavanlaista tapausta? 

Mulle kävi niin, että kesken suihkuttelun suutin lakkasi toimimasta. Pihinääkään ei kuulu eikä mitään tule ulos. Puhdistelin korkkia, väänsin, käänsin ja yritin aina suihkia uudestaan, mutta ei sieltä enää mitään tule. Ei edes sitä pihinää. Pullossa on varmaan vielä 2/3 jäljellä ja nyt ärsyttää, kun loppu jää käyttämättä, kun se ei tule ulos sieltä :#. Olen tottunut aiina käytön jälkeen tarkistamaan, ettei suutin jää vuotamaan, eikä tällä pullolla niin ole kertaakaan käynyt.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: RockQueen - 27.08.10 - klo:14:22
Meikäläisenkin Rockaholic Dirty Secret oli sitten tyhjentynyt loman aikana :( Olen koittanut käytön jälkeen kuunnella vuotaako puteli, eikä se koskaan ole vuotanut. Siitä siis ajattelin että mun yksilö ei ole tälläinen viallinen... Kyllä ärsyttää! Tilasin ton BeautyBaysta sillonkuin aerosoleja vielä sai tilattua. Nyt mietinkin mikä kuivashampoo tilalle. Kaveri kehui Toni&Guyta, voispa sitä tai sitten Klippotekia harkita.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: aini - 27.08.10 - klo:14:29
Onko kenelläkään sisäpiirin tietoa saataisko joskus Suomeenkin Tresemmen kuivashamppoot? Youtubessa vilkkuu monessa videossa, ilmeisesti ihan hyviä.


Edit. lähetin heidän suomenkielisen nettisivun kautta kyselyä!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: RockQueen - 27.08.10 - klo:15:09
Onko kenelläkään sisäpiirin tietoa saataisko joskus Suomeenkin Tresemmen kuivashamppoot? Youtubessa vilkkuu monessa videossa, ilmeisesti ihan hyviä.
Täytyypi koittaa Tallinnassa noita kuikuilla kun olen sinne menossa ensi viikolla. Kiitti vinkistä!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tuutikuu - 04.09.10 - klo:11:06
Testasin Rockaholic Dirty Secret -kuivashampoon - ensimmäinen kauhistus oli, että suihku tuli tummaan tukkaani aivan valkoisena! Harjatessa häivyttyi hiukan, mutta tyvi näyttää siti tunkkaiselta. Tunne on on ihan ok puhdas ja tuoksu on kiva, mutta jos tukkani olisi ollut rasvaisempi, en usko että olisi tehonnut samalla tavalla. Ei huono tuote, mutta ei voita Sexyhairin vastaavaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Horros - 06.09.10 - klo:21:39
Ylistäviä kommentteja luettuani ja Rockaholicin tyhjennyttyä päätin kokeilla Klippoteketin kuivashampoota, josta ei kyllä minun lempparia nyt todellakaan tullut, herkullisesta omenantuoksusta huolimatta. Jauhe ei tuntunut kampautuvan oikein kunnolla pois, hiukset jäivät "shampootetusta" kohdasta turhankin jäykiksi ja inhan mattapintaisen tuntuisiksi, kun taas Tigiä ei poiskampaamisen jälkeen tuntunut edes huomaavan. Ei ole tuossa yhtään millään tavalla hiuksia (muuta kuin tuoksun tasolla) raikastava efekti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: BlueBerry - 06.09.10 - klo:21:46
Monet ovat valitelleen Tigin dirty secretin tyhjentyneen itsekseen. Otin nyt sitten riskin ja ostin tuon paikallisesta kampaamosta, kun sattui eteeni. Ensimmäinen kuivashampooni btw. Olen ollut tähän saakka tyytyväinen tuohon, tosin olen käyttänyt sitä vasta parisen kertaa.

Oma putelini ei ole vielä itsestään tyhjentynyt. En tiedä, onko muiden pulloissa ollut huomaustusta, mutta omassani lukee : "Suihkuta kauttaaltaan hiuksiin reippaalla korkin painalluksella, jotta tuotteen ponne ei jäisi päälle. Tarkista, että suutin on suorassa käytön jälkeen".
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nelma - 07.09.10 - klo:12:36
Mä en ole vielä saanut ekaa kuivashampootani, Biozellia, toimimaan kunnolla. Pöh. :( Ei tee rasvaista tyveä juurikaan paremman näköiseksi eikä kuohkeus pysy pitkään. Mutta kokeilut jatkuvat...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jonsu - 07.09.10 - klo:13:08
Mäkään en ole Biozellillä mitää puhdistavaa efektiä aikaiseksi. Klipoteeket oli ihan hirveää, pää ja koko kylpyhuono oli valkoisen jauhon peitossa eikä harja mennyt tukasta läpi. Tigin hinta on sen verta kova etten ole kokeillut. Mä kaipaan nimenomaan puhdistusta, en tuuheutta/käsiteltävyyttä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kukka - 07.09.10 - klo:13:19
Mun kokemukset oli näköjään kadonneet, joten laitetaan uudelleen. Olen käytellyt Biozellia, se puhdistaa ja kohottaa hyvin. Itselläni puhdistuu niin hyvin että hiustenpesun voi siirtää seuraavaan päivään. Klippoteketiä olen käyttänyt melkein yhden pullon, enkä tykkää yhtään. Haju on siedettävä. Tukka jää likaisen oloiseksi, ei toimi tässä päässä yhtään. Klippotek vaikuttaa riittosaimmalta, harmi että Biozell on aika hintavaa pullon kokoon nähden.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: imaria - 09.09.10 - klo:07:14
Kuivashampoot ovat olleet vähemmällä käytöllä; omistan kyllä Biozellin, jota käytän joskus ja jouluna tyveen lähinnä kampausten pohjaksi. Äsken kuitenkin kaivoin Tigini tuolta laatikon pohjalta taas, ja kyllä tämä ihan mukavaa jälkeä tekee - pärjää taas päivän ihan hyvin. Biozellia en puhdisustarkoitusessa oikein ole viitsinyt käyttää, sillä ei mielestäni siinä aja asiaansa näissä hiuksissa.

Tigille ei ole tapahtunut parissa kuukaudessa mitään - tai siis pullo ei ole tyhjentynyt.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: catjuska - 09.09.10 - klo:12:23
Sain tuossa pari putelia Batisten kuivashamppoota ja innoissani testasin sitä sitten. Teinköhän jotain väärin kun nää hiukset ei näytä/tunnu yhtään sen puhtaammilta? Ravistin pulloa ohjeiden mukaan ja ruikin sitä sinne tänne päähän (semmoisia valkoisia länttejä tuli hiuksiin) ja hieroin päänahkaan. Unohdin kyllä vissiin puoleksi tunniksi ennen kuin aloin kammata sitä jauhetta pois ja lopputulos oli ihan samanlainen kuin ennen koko operaatiota  ???
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mariatar - 09.09.10 - klo:12:35
Eikös tuo Rockaholicin tyhjentyminen ollut muutenkin vain muutaman erän ongelma? Eli luulisi, että pikkuhiljaa alkaisivat olla ne vialliset erät poissa markkinoilta ja tilalla noita ohjetarralla varustettuja puteleita. :)

Mulla on nyt käytössä Kicksistä ostamani Proffsin kuivashampoo ja siihen tueksi Lee Staffordin Wake Up Call -litku, joka toimii samalla periaatteella kuin kuivashampoo, mutta on tarkoitettu ihan koko kuontalolle, ei vain juurille. Ensimmäinen kokeilu näiden kanssa oli ihan hyvä: tukka tuntui raikkaammalta ja näytti paremmalta. Testailut jatkuvat tänään, koska yritän pidentää pesuväliä mieluiten neljään päivään kuin lyhentää kahteen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: deko - 10.09.10 - klo:20:33
Bioxell haisee ihan hirveältä. Niin hirveältä että lahjoitin testatun putun lyhyttukkaiselle kaverille joka oli kiinnostunut kuivashampoosta. Eikä mielestäni juurikaan tehoa, lisäksi jättää harmaata putua jälkeensä. Mieluummin jo pesen otsaosion tukasta erikseen tai elän likaisen tyven kanssa ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kronia - 10.09.10 - klo:20:42
Ostin jokunen päivä sitten Klippoteketin kuivashampoon ja oon rakastunut  <3 Haisee hyvältä ja toimii loistavasti siihen tarkoitukseen, johon kuivashampoota tarvitsenkin, eli liiskaisen etutukan raikastukseen. Tykkään kyllä melkeen laittaa sitä ihan puhtaaseenkin etutukkaan, koska se antaa niin kivasti rakennetta. Mun etutukka kun on suoristuksen jälkeen omaan makuun joskus liiankin liukas luiru. Jännä juttu myös se, että huolimatta tummasta väristä, ei tukka ole näyttänyt jauhoiselta.

Ainoa huono puoli on tosiaan se, että aineen suihkimisen aikana täytyy pidättää hengitystä ja sen jälkeen mennä toiseen huoneeseen hengittämään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tuutikuu - 16.09.10 - klo:08:44
Testasin Rockaholic Dirty Secret -kuivashampoon - ensimmäinen kauhistus oli, että suihku tuli tummaan tukkaani aivan valkoisena! Harjatessa häivyttyi hiukan, mutta tyvi näyttää siti tunkkaiselta. Tunne on on ihan ok puhdas ja tuoksu on kiva, mutta jos tukkani olisi ollut rasvaisempi, en usko että olisi tehonnut samalla tavalla. Ei huono tuote, mutta ei voita Sexyhairin vastaavaa.

Lainaanpas hieman itseäni, mielipide on nimittäin hieman pidemmässä käytössä muuttunut. Dirty Secretin kanssa piti löytää oikea annostelu, sekä harjata tukka suihkuttamisen jälkeen huomattavasti huolellisemmin - johan alkoi toimia. Tämä on omiaan mikäli ei kaipaa kovin tanakkaa volyymia kuivashampoolta, vaan silotellumpaa lookia. Tuote ei myöskään tunnu niin hiuspohjaa kuivattavalta, mitä toinen käyttämäni Sexyhair - tosin SH onkin sitten tehokkaampi liimalettiin. Dirty Secret nousi kuitenkin rinnalle suosikiksi käyttöön, niitä vähän vähemmän likaisia päiviä varten.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nelma - 16.09.10 - klo:16:35
Osaako joku vähän vinkata Biozellin annostelusta? En vieläkään ole onnistunut saamaan sillä rasvaista tyveä siistimmäksi. Pitääkö sitä laittaa jotenkin tosi paljon tai onko muita kikkoja?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Bosbon - 21.09.10 - klo:10:43
Tykkään kyllä melkeen laittaa sitä ihan puhtaaseenkin etutukkaan, koska se antaa niin kivasti rakennetta. - -

Ainoa huono puoli on tosiaan se, että aineen suihkimisen aikana täytyy pidättää hengitystä ja sen jälkeen mennä toiseen huoneeseen hengittämään.

Mulla on ihan samat mielipiteet Klippoteketin kuivasampoosta! Tuo hengenahdistus oli yllättävä reaktio, kun en muista mistään muusta tuotteesta vastaavaa tapahtuneen. Mutta tuote muuten on niin hyvä, että kestän tämän.

Osiksen Dust it on jäänyt mulla vähälle käytölle. Se saa oman ei-niin-tuuhean hiuksistoni helposti klähmäsen tuntuiseksi. Voisin myydä tuotteen eteenpäin eli jos jotakuta kiinnostaa, laita yksäriä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nelma - 21.09.10 - klo:13:04
^Minä olen saanut Biozellilla tukehtumisentunteen aiheutettua. Paikkaa on pakko vaihtaa, samaan paikkaan ei voi jäädä. Siksi suihkin nykyään aina vessassa/parvekkeella/tms.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Nipsu - 21.09.10 - klo:17:29
Osaako joku vähän vinkata Biozellin annostelusta? En vieläkään ole onnistunut saamaan sillä rasvaista tyveä siistimmäksi. Pitääkö sitä laittaa jotenkin tosi paljon tai onko muita kikkoja?

Omiin vaaleisiin, suht hentoihin hiuksiini en ole saanut Biozellista kyllä mitään apua. Olen kokeillut laittaa vähän ja sitten vähän enemmän, mutta yhtä rasvaisen näköiseksi jää. Kuivashampoolta haen ensisijaisesti juuri apua rasvaisen tyven piilottamiseen ja vasta sen jälkeen tuomaan rakennetta ja tuuheutta. Ja tosiaan se haju on niin voimakas, että tuntuu tukehtuvan. Täysin hukkaan meni minulla siis kyseinen tuote.

Seuraavaksi hankintalistalla onkin täälläkin paljon kehuttu Klippoteket.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nelma - 22.09.10 - klo:11:08
^
Joo mulla taitaa olla sama edessä. :(
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Norppa - 22.09.10 - klo:11:24
Täältä löytyy myös yksi Klippoteket-rakkaustarina.

Ihana tuoksu ja todella toimii. mietin vaan että mitäköhän päänahka tykkää tuosta pidemmän päälle käytettynä? Saattaa olla aika kuivattavaa.

Tällä tällainen "päivässä rasvaletti" tapaus saa kasvatettua hieman pesuväliä eikä talvella toivottavast itartte heilua enää märällä tukalla pakkasessa kun aamulähmän saa tällä kivasti pois.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: hilpsu - 23.09.10 - klo:19:23
Huoh, mun hiuksissa on varmaan jotain vikaa  ::). Olen testannut nyt Klippoteketin ja Biozellin kuivashampoot, mutta ei näistä kumpikaan tee yhtään mitään. Ärsyttää kun toimiessaan kunnolla olisivat pelastuksia moneen kiire- ja laiskuuspäivään, mutta ei se rasvainen ulkonäkö vaan katoa. Tuuheuttavasta vaikutuksesta en viitsi edes alkaa räpättämään  >:(.

Kuvittelen käyttäneeni näitä kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan, mutta olisiko jollain hihassa vielä jotain ässää?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Henrietta - 23.09.10 - klo:19:27
Hätäpäissäni kokeilin pahuuttani maissitärkkelystä kun en muutakaan löytänyt ja  "puhdasta" tuli ja volyymia ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nelma - 25.09.10 - klo:11:36
^
Maissitärkkelys on munkin "luottotuote"  ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: aini - 26.09.10 - klo:19:22
Oon käytellyt tässä Proffsin kuivashampoota ja pitää kyllä sanoa, että tykkään tästä huomattavasti enemmän kuin Klippoteketin vastaavasta. Tuoksu on suht samanlainen, ei ehkä niin voimakas mutta tämä ei jätä tummia hiuksia niin valkoisiksi kuin Klippoteket. Antaa tosi paljon rakennetta hiuksiin ja poistaa hyvin rasvaisuutta. Saas nähdä mitä tämä on sitten verrattuna Batisten kuivashampooseen kun se mulle saapuu.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Supermess - 26.10.10 - klo:16:10
^ Ostin myös tänään tuon Profssin, ja siedän tämän tuoksua (lähes hajuton) huomattavasti paremmin Klippoteketin shampooseen verrattuna. Mutta tyveä ei sitten kohota yhtä hyvin kuin Klippis  :-\

Vielä sen Biozellin voisin jossain vaiheessa testata. (Vai onko vielä joitakin muunkin merkkisiä, suurinpiirtein samaan hintaluokkaan - n. 5e - sijoittuvia kuivashampoita?)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Winnie - 09.11.10 - klo:15:10
Kauneus&Terveys -lehdessä oli Four Reasonsin kuivashampoo saanut hyvät arvostelut. Purkissa taitaa tosin lukea hair powder, mutta toimii ilmeisesti kuivashampoon tapaan. Onko kukaan kokeillut tuota, millainen tuoksu mahtaa olla? Klippotekin tuoksu on itselle ihan liian voimakas, joten jotain parempaa pitäisi löytää taas tilalle.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 09.11.10 - klo:16:04
Minä olen kokeillut Lee Staffordin kuivashampoota. Se ei mielestäni tehnyt oikein mitään. Kesällä ostin Björn Axenin Style-sarjan hiuspuuterin, sellaisena sitä pidettiin Vecko Revynin sivulla olleessa testissä. Huh, miten se tuoksuu voimakkaalle! Käytän sitä vain harvoin. Toimivin "kuivashampoo" minulla on ollut tavallinen talkki  :ts.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Anissa - 26.11.10 - klo:15:36
Mulla on käytössä nyt Klippoteketin kuivashampoo ja tykkään siitä ihan älyttömän paljon. Antaa rakennetta ja poistaa turhan rasvan hiusjuurista. Lisäksi ei näytä jauhoiselta lainkaan, vaikka mullakin on tumma tukka. Tuoksu on ihana, raikas omena. Tämä on kyllä niin huippu tuote, pitkää tukkaa kun ei viitsi koko ajan olla pesemässä, kun se kuivuu niin hitaasti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: saras - 15.01.11 - klo:14:38
Kauneus&Terveys -lehdessä oli Four Reasonsin kuivashampoo saanut hyvät arvostelut. Purkissa taitaa tosin lukea hair powder, mutta toimii ilmeisesti kuivashampoon tapaan. Onko kukaan kokeillut tuota, millainen tuoksu mahtaa olla? Klippotekin tuoksu on itselle ihan liian voimakas, joten jotain parempaa pitäisi löytää taas tilalle.

Olen ostanut ja tykkään kyllä. Antaa selvästi rakennetta ja on helpompi käyttää kun esim. Osiksen puuteri. Tuoksu on
mielestäni raikas, ehkä vähän sama kuin Rockaholicissa? En tiedä mutta ei ainakaan mun nenääni liian voimakas!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: maarit - 16.01.11 - klo:21:44
Yritän nyt arpoa muutaman kuivashampoon välillä minkä ostaisin. Fudge dry shampoo kiinnostaisi ehkä eniten. Harmi vaan ettei sitä taida Vaasasta saada.  :-\
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: |Piija - 25.01.11 - klo:17:15
^ Fudge dry oli mielestäni kyllä todella hyvän tuntuinen, kun sitä pariin eri pituisiin hiuksiin testailin koululla. Puhdisti hyvin (jopa kevyitä muotoilutuotteita!) ja jätti hiukset ilmavan ja pehmeän tuntuisiksi. Ei jättänyt mustiin hiuksiin vaaleaa, ainakaan noilla kokeiluilla. 

Four reasons hiuspuuteri on tulossa tänään kotia kohti, joten siitä voin kirjoitella käyttökokemuksia myöhemmin kunhan ehdin testailemaan. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: kiskis - 26.01.11 - klo:22:03
Joko Biozellin kuivashampoota on muutettu viimeisen ~8kk aikana tai mulla on hämmentävä maanantaikappale... Suihke tulee tosi kovalla jäätävän tuntuisella paineella, mutta itse shampoota ei tunnu olevan nimeksikään, hiukset vaan tulee tosi kylmän ja vähän kostean tuntuisiksi.  ??? Outoa! Mulla oli tätä kerran aiemmin ja jäi hyvät muistot mutta nyt tais mennä joku vikaan...  ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Seela - 27.01.11 - klo:11:28
Mä epäilen myös että ostamani Klippoteketin kuivahampoo on maanantaikappale. Tuntuu että täällä sitä kehuu kaikki ja mun mielestä se ei tee muuta kuin takuttaa ja hamputtaa hiusta  :( Ei edes kunnollista puhdistustehoa ja lisäksi aiheuttaa astmakohtauksen ihmisille jolla ei ole astmaa eikä ole todellakaan herkkä hajuille. No, minun pullo jatkaa matkaansa äidilleni josko tuo toimisi paremmin lyhyemmissä hiuksissa.

Biozell taas on vähän yhtä tyhjän kanssa, hajuton, mauton ja tehoton.

Tigejä en enää viitsi edes ostaa koska yksikään heidän spray-pullo ei ole toiminut loppuun saakka moitteetta.

Olen käyttänyt useamman pullon Swiss o Parin kuivashampoota ja se toimii hyvin. Nyt ostin kokeiluun myös saman merkin puuteriversion.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mena - 27.01.11 - klo:12:57
Ei se Klippoteket toiminu mullakaan. Olen kerran käyttänyt sitä ja tuolla se on kaapin pohjalla... En edes muistanut koko putelia kun kämppä on muutenkin niin täynnä kaikenlaista purkkia ja purnukkaa.  :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ellen - 27.01.11 - klo:17:15
Niille, jotka kaipaavat mustien tai ruskeiden hiusten kuivasampoota, tsekatkaa eBaysta Batiste Dry Shampoo. Heillä on valikoimissaan kuivasampoota eri värisille hiuksille. Satuin vain törmäämään tietoon tässä artikkelissa (http://www.dailymail.co.uk/femail/beauty/article-1350883/Sales-dry-shampoo-rocketing--YOU-buy.html).
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Supermess - 28.01.11 - klo:13:57
Hankin tuon 4 Reasonsin kuivashampoon vielä, ja vaikuttaa siltä että toimii näistä kolmesta testaamastani (Klippis, Proffs ja 4 R) parhaiten. Hyvin mieto ja raikas tuoksu, ja nostaa tyveä tosi tehokkaasti  :ts

Mietin vain tuota myyntihintaa - olen ihan saletti, että maksoin tuosta 100 ml:n purkista alle 5 euroa Prismassa, mutta Sokoksella kaikkien muotoilutuotteiden - ja hiuspuuteri oli siis muiden muotoilutuotteiden joukossa - hinnaksi ilmoitettiin kymmenisen euroa... Voiko olla totta, vai ymmärsinkö väärin?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tuutikuu - 28.01.11 - klo:15:48
4 reasons alkoi kiinnostaa minuakin, mm. iltalehdessä se on saanut parhaat pisteet http://www.iltalehti.fi/kauneus/2011012812977775_ka.shtml. Aiemmin olen käyttänyt sekä Sexy Hairin (vahvin volyymin antaja), TIgin että Kevin.Murphyn kuivashampoita - kaikista näistä olen tykännyt mutta aina on kiva testailla uutta :) .
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Arnella - 28.01.11 - klo:15:57
Olen ollut todella tyytyväinen Klippoteketiin, mutta täytyy varmaan jossain vaiheessa kokeilla myös tuo Four Reasons. Olisi kiva kuulla lisää vertailua juuri noiden kahden väliltä, jos löytyy.  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: epe - 28.01.11 - klo:17:02
Hankin tuon 4 Reasonsin kuivashampoon vielä, ja vaikuttaa siltä että toimii näistä kolmesta testaamastani (Klippis, Proffs ja 4 R) parhaiten. Hyvin mieto ja raikas tuoksu, ja nostaa tyveä tosi tehokkaasti  :ts

Mietin vain tuota myyntihintaa - olen ihan saletti, että maksoin tuosta 100 ml:n purkista alle 5 euroa Prismassa, mutta Sokoksella kaikkien muotoilutuotteiden - ja hiuspuuteri oli siis muiden muotoilutuotteiden joukossa - hinnaksi ilmoitettiin kymmenisen euroa... Voiko olla totta, vai ymmärsinkö väärin?

Tuota 4R:n hiuspuuteria on olemassa kahta eri kokoa. Ehkäpä Sokkarilla on sitten myynnissä se isompi pakkaus :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kevätperhonen** - 28.01.11 - klo:20:36
4 reasons alkoi kiinnostaa minuakin, mm. iltalehdessä se on saanut parhaat pisteet http://www.iltalehti.fi/kauneus/2011012812977775_ka.shtml.
Muakin alkoi kiinnostaa nämä kuivashampoot ja varsinkin tämä 4 reasons! En ole koskaan kokeillut, mutta tuollainen saattaisi tosiaan olla kiireisen aamun pelastus!  ;)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hanna - 09.02.11 - klo:18:24
Kokeilin myös Klippoteketin kuivashampoota joku aika sitten enkä pitänyt siitä yhtään. Odotin, että se puhdistaisi hiukset mutta niistä tulikin vain entistä likaisemman tuntuiset, yök. Ehkä se johtuu siitä "muotoilu" ominaisuudesta, tulihan hiuksista toki muotoiltavat, pysyivät paikallaan sekä vaikuttivat runsaammilta kun olivat sitä töhnää täynnä  :D Mutta tykkään mielummin puhtaasta ja sileastä tunteesta enkä käytä muotoilutuotteita muutenkaan. Täytyy lahjoittaa jollekin eteenpäin. Tämä oli toinen kokeilemani kuivashampoomerkki, aiemmin olen käyttänyt pari pulloa Swiss O Parin Frotteeta, joka toimii aivan eri lailla. Se ei tunnu hiuksissa miltään, puhdistaa oikeasti, ainut miinus tuotteessa on vain vessanraikastajaa muistuttava vahva, hiuksiin jäävä tuoksu.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: salute - 09.02.11 - klo:18:36
Täälläkin Klippoteket oli pettymys, osaksi ehkä myös odotusteni takia. Käytän kuivashampoota vain otsatukkaan, hermoni ja aikani eivät riitä koko takapiiskan harjailuun. Ensinnäkin, tuo näkyy tummissa hiuksissa valkoisena todella kauas. Toiseksi, mikä tyvikohotus? Tuote tekee kyllä kivan jäykät ja karheahkot hiukset, mutta tyveni ei kohoa millään tuotteella, ei varmaan ikinä. Kolmanneksi, jauhe tarttuu tukkaan tiukasti, ja harjaus kestää kauan. Samassa ajassa olen jo ehtinyt pestä ja kuivata otsikseni, kun kiroan vieläkin niitä valkoisia hippusia. Puhdistusteho on kyllä ihan hyvä siinä vaiheessa, kun suurimmat osat valkoisesta jauheesta on saanut tukasta irti.  :P

Säästän kuitenkin shampoon niihin hetkiin, kun vettä ei syystä tai toisesta ole saatavilla. :) Silloin tuote on varmaan jonkinlainen pelastus.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: |Piija - 10.02.11 - klo:11:05
4 reasons alkoi kiinnostaa minuakin, mm. iltalehdessä se on saanut parhaat pisteet http://www.iltalehti.fi/kauneus/2011012812977775_ka.shtml.
Muakin alkoi kiinnostaa nämä kuivashampoot ja varsinkin tämä 4 reasons! En ole koskaan kokeillut, mutta tuollainen saattaisi tosiaan olla kiireisen aamun pelastus!  ;)

Blogissa (http://lappalaiset.vuodatus.net/blog/2799414/four-reasons-you-rock-my-hair/) omaa mielipidettäni Four reasons hiuspuuterista, jos jotakuta kiinnostaa.  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kettusieni - 10.02.11 - klo:16:01
TRESemmélläkin on näköjään kuivashampoo.

http://www.tresemme.com/Products/Fresh-Start/Fresh-Start-Dry-Shampoo/

Milloinkohan tulee Suomeen?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mirju - 11.02.11 - klo:21:21
^ Oi, tuota kyllä ostan, jos joskus ikinä tuleekin Suomeen.

Mutta eikö Jenkeissä ole erilaiset Tresemmén tuotteet kuin Euroopassa? Siis esim. Suomesta ei löydy tuota Fresh Start- sarjaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kettusieni - 15.02.11 - klo:07:32
Saattaapi olla, en tiedä yhtään. Toivottavasti päästävät sen myös Euroopan markkinoille, olisin ekana jonossa :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: slala - 24.02.11 - klo:10:19
Olen käytellyt pari-kolme pulloa Klippoteketin kuivashampoota, joka on muuten ihan ok, mutta se haju on käsittämättömän kamala, tunkkainen, superimelä esanssiomena.

Ostin hiljattain Four Reasonsin hiuspuuterin, ja se on paljon miellyttävämpi käyttää! Tuoksu on mieto eikä haise nokkaan koko päivää. Koostumus on aika samanlainen kuin Klippossa, ehkä hieman köykäisempi ja vähemmän muotoileva. Aine jää hiuksiin näkyviin suht samalla tavalla kuin Klippokin, joten päällihiuksiin tuotakaan ei auta sumutella. Oon käytellyt nyt tuota Four Reasonsia hyvillä mielin silloin tällöin pesuvälin pidentämiseksi. Aiemmin Klippon kanssa oli se ongelma, että vaikka tukan sai näyttämään hyvältä, koko päivän oli vähän inha olo sen karmaisevan tuoksun vuoksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Supermess - 24.02.11 - klo:13:15
^ Joo, komppaan täysin. Harmi vain, että 4R:n saatavuus voi olla tällä hetkellä heikonlaista - kokee ilmeisesti saman kohtalon Klippoteketin kanssa. Kävin toissapäivänä Tampereen Sokoksella sitä kyselemässä, ja minulle kerrottiin että tuote on lopussa, ja että firmalla on toimitusvaikeuksia suuren kysynnän takia. Seuraavana päivänä oli tulossa täydennystä, ja siinä ehkä on muutama hiuspuuteri mukana... Kävin eilen uudestaan, ja pari pulloa löytyikin hyllystä.

Kun muuten aiemmin ällistelin tuotteen hintaa, niin väärässä olin, onneksi. Se mainitsemani Sokoksen 10 euron hinta koskee siis 250 ml:n putelia, ei sitä miniversiota, jonka kaappasin Prismasta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: cenadra - 03.03.11 - klo:17:34
Mun hiuksille  Klippoteket on kyllä aivan mainio. Tuuheuttaa hyvin ja ennen kaikkea saa rasvaiset hiukset näyttämään puhtaalta todella hyvin ja pakkaus maailman suloisin. Välillä menee suutin tukkoon, niin sit vaan lilluttelen vähän aikaa suutinta lämpimässä vedessä ja sen jälkeen suihkutan sitä ylösalaisin. Haju ottaa kyllä henkeen, jos pienessä suljetussa tilassa suihkuttelee.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: minny - 07.03.11 - klo:16:08
Klippoteket huumassa menin minäkin ostamaan sitä useamman pullon ja se käy kyllä niin henkeen aina kun sitä käyttää, vaikken ole mitenkään hajusteherkkä. Tigin kuivashampoo toimii muutenkin paremmin mun hiuksissa eli klippoa ei jää ikävä kun saan noi pari pulloa käytettyä.

Näin ekan kerran keväällä 2010 tosta Tresemmen Fresh Strartista mainoksia, eli jos tulee ikinä tänne niin aika hitaasti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Unnu - 07.03.11 - klo:17:31
Mun ensimmäinen kuivashampooni eli BigSexyHair:in volumising dry shampoo on kyllä hoitanut hommansa hyvin. Oon käyttänyt sitä nyt noin puoli (riittoisaa) pullollista ja voin suositella.

Kuulostaa pelottavalta että jostain shampoista on tullut hengitysoireita?  :o
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: BlueBerry - 07.03.11 - klo:19:13
^Mua ottaa henkeen lähes kaikki suihkittavat aerosolit, hiuslakoista kuivashampoisiin.. Ainakin jos suihkuttelee pienessä tilassa. Enkä mä oo edes mitenkään herkkä eikä mulla ole astmaa etc...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ulpu - 07.03.11 - klo:21:01
Klippotek on kyllä hyvä, mutta sähköistää tukkaa. Ja samoin kuin Osiksen Dust it niin jämähtää päänahkaan. Dust it varsinkin, ei lähde kertapesulla eikä kahdellakaan pois.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tuutikuu - 07.03.11 - klo:21:24
Mä totesin kuivashampoita paremmaksi vaihtoehdoksi mulle hiuspuuterit. Kaikkien kokeilemieni kuivashampoiden tuoksu alkoi pitemmän päälle tökkiä, vaikka ne aluksi eivät mitenkään epämiellyttäviä olleetkaan. Hiuspohjakin tuntui välillä kuivalta ja kutisevalta kuivashampoiden käytön jälkeen.
Hiuspuutereista testattu on nyt Big Sexy hair ja Lanza, joista jälkimmäisen koostumuksesta (kevyempi) pidän aavistuksen enemmän. Toimii fantastisesti puhtaaseen tukkaan volyymin antajana ja myös kuivashampoon korvaajana! Hiusten pesuväli on taattu parilla jatkopäivällä, ilman kutinaa hiuspohjassa. Annostelukin tuntuu helpommalta, kuin suihkeen - saan tuotetta helpommin oikeaan kohtaan ja niin hentoisesti / vahvasti kuin haluan!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kaisa - 08.03.11 - klo:10:35
Mä totesin kuivashampoita paremmaksi vaihtoehdoksi mulle hiuspuuterit.

Sattuisiko sulla muuten olemaan kokemusta Kevin.Murphyn Powder.Puffista? Minäkin olen miettinyt hiuspuuteria vaihtoehdoksi kuivashampoolle, kun tuntuu että en vaan jotenkin osaa käyttää noita suihkutettavia. Tuossa Powder Puffissa  (http://www.themodernman.co.uk/media/catalog/product/cache/1/image/500x500/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/k/m/km_powder_puff.jpg)on niin älyttömän söpö purkki että ihan sen takia tekisi mieli kokeilla tuota ennemmin kuin vaikka L´anzaa. :P
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hue - 08.03.11 - klo:10:44
Hiuspuuteri on kyllä loistava tuote hiusten muotoiluun, mutta esmes lähmäistä otsatukkaa sillä on turha yrittää saada kuosiin. Mulla monesti kasvorasvat muhjuuntuu öisin otsatukkaan, vaikka olisinkin laittanut hiukset illalla pinnillä sivuun. Pinni vaan karkaa yöllä jonnekin. Hiuspuuterissa on aivan liikaa pitoa otsiksen freesaamiseen, ellei sitten halua tönkkösuolattua hiuspuuterista narskuvaa otsatukkaa. :P
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Soven - 08.03.11 - klo:11:55
Minulla on ollut Tigin Dirty Secret aika vähällä käytöllä, koska en saa sillä yhtään puhtaamman tuntuisia hiuksia. Aine saa kuitenkin hiukset näyttämään jonkin verran puhtaammilta. Myös jämäkkyyttä tulee lisää, mikä helpottaa muotoilua. Tuoksu tuo mieleen sellaisen sitruksisen yleispuhdistusaineen. Ihan ok tuote, mutta ei hintansa veroinen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tuutikuu - 08.03.11 - klo:20:45
^^^Powder.Puffia en ole vielä päässyt testailemaan. Laita ihmeessä kokemuksia, jos sen päätät hankkia!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: cenadra - 08.03.11 - klo:20:51
Ei voi olla totta, toi Kevin.Murphyn Powder.Puff on kyllä maailman suloisin! :l

Saanko kysyä, että mistä nettikaupasta tota löytyisi? Nopealla katsauksella ainakaan Lookfantasticista eikä Feeluniquesta löytynyt, ellen ole sitten ihan sokea.  :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kaisa - 09.03.11 - klo:14:47
^ Pikaisella googletuksella en eilen löytänyt kuin tuon nettikaupan mistä kuvankin linkkasin, mutta eBaysta ainakin saa ja Hairsupermarketista (http://www.hairsupermarket.com/m/74) näköjään myös. Feeluniquesta varmaan saa kuitenkin edullisemmin jos Powder.Puffia jossain vaiheessa tulee sinne myyntiin, taidan malttaa odotella vielä. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kettusieni - 09.03.11 - klo:15:15
Löysin tämmösen ja tykästyin:

(http://lh5.ggpht.com/_LKbKV3UEMmk/TXPsR-JSLbI/AAAAAAAADwI/a7iifFhHDII/_MG_6919_thumb%5B3%5D.jpg?imgmax=800)

Ihan suora Dirty Secret -kopio, mutta hinnaltaan edullisempi eikä tyhjene itsekseen :D 6,95 olisko ollut Anttilassa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: wilma - 09.03.11 - klo:15:24
^ Miltä tuo tuoksuu ja onko se tuoksu voimakas?  :)

En ole muistaakseni ikinä käyttänyt kuivashampoota mutta koukuttaa ostaa kokeiluun. Käyn melkein joka päivä kuitenkin suihkussa eli sinänsä tarvetta ei kuivashampoolle olisi mutta eihän sitä koskaan tiedä, kesällä ainakin reissussa olisi hyvä?
Jos muuten käyttää kuivashampoota niin kertyykö se tukkaan samalla tavalla kuin muotoilutuotteet? Varsinkin ne jotka käyttää "vakituisesti" kuivashampoota, tarviiko tukkaa syväpuhdistaa useammin kuin normaalisti?  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: cenadra - 09.03.11 - klo:15:24
Kiitos Kaisa! En älynnytkään katsoa tuolta Hairsupermarketista. Jos sinne joskus pistäisin tilauksen niin voisi katsoa jos ton heittäisi ostoskoriin mukaan, näyttää kokeilemisen arvoiselta tuotteelta.

Ja toi got2b:n kuivashampoo vaikuttaa myös tosi kiinnostavalta! Halpaan hintaan ainakin saisi. Eikös got2b:ltä tullut kans joku hiuspuuterikin? Voi että kun kokoajan tulee kaikkea kiinnostavaa näköpiiriin.  ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Cecilia - 09.03.11 - klo:15:36
Onko mussa jotain vikaa, mutta mulla kuivashampoot eivät vain toimi :-\ Olen kokeillut tähän mennessä Tigiä, Klippotekiä ja jotain kolmattakin (merkkiä en muista) ja niistä yksikään ei tehnyt hiuksille yhtään mitään. Yleensä käytän niitä siis likaisiin hiuksiin, jos ei ole aikaa pestä hiuksia. Suihkin päänahkaan ja tyveen, annan vaikuttaa 1-5 minuuttia ja harjaan pois. Yleensä tuloksena on vain valkoinen tyvi, mikä näyttääkin tumman tukan kanssa tosi ihanalta. ja raikkaan lopputuloksen sijaan tukka tuntuu tunkkaiselta ja entistä likaisemmalta.

Mikä voi olla vika? Käytänkö tuotetta liian likaiseen tukkaan? Vaiko vääriä tuotteita?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jonsu - 09.03.11 - klo:16:18
^Mäkin olen kokeillut useampaa kuivashampoota enkä ymmärrä niiden hehkutusta. Klipoteeket se vasta järkkyä oli. Tukka ja kylppäri ihan valkoinen eikä hiuksista mennyt läpi minkään valtakunnan harja eikä kampa. Saman tien suihkuun ja peseen ihan perinteisellä shampoolla. Lisäksi piti vaahdottaa kahdesti että sen lähmän sai pois. Ihan varovasti vielä laitoin. Oon kanssa miettinyt että laitanko väärin, kun lopputulos ei ole toivotunlainen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sassy - 09.03.11 - klo:17:27
Itselläni tukka ei kylläkään tunnu minkään kuivashampoon jälkeen puhtaalta, mutta näyttää kuitenkin suht sellaiselta. Lähmäisestä littanasta tukasta tulee yleensä kovahko ja erittäin tuuhea. Hieman lakkaa vielä päälle niin melkoisen koppuralta tuntuu, mutta leijonanharja-efekti sen verran kiva että tykkään kuitenkin käyttää kuivashampoota varsinkin kiirepäivinä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 09.03.11 - klo:18:34
Minulla on Björn Axenin Styling Powder Mattifying & Volume. Se ei tee minun hiuksilleni mitään ihmeitä ja tuoksu on liian voimakas. Käy henkeen, vaikken ole astmaatikko tai tuoksuherkkä. Ostin tämän Osiksen hiuspuuterin korvaajaksi, ei ole toiminut ollenkaan niin hyvin kuin Osis. En osta toista kertaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kettusieni - 09.03.11 - klo:20:46
^ Miltä tuo tuoksuu ja onko se tuoksu voimakas?  :)

En ole muistaakseni ikinä käyttänyt kuivashampoota mutta koukuttaa ostaa kokeiluun. Käyn melkein joka päivä kuitenkin suihkussa eli sinänsä tarvetta ei kuivashampoolle olisi mutta eihän sitä koskaan tiedä, kesällä ainakin reissussa olisi hyvä?
Jos muuten käyttää kuivashampoota niin kertyykö se tukkaan samalla tavalla kuin muotoilutuotteet? Varsinkin ne jotka käyttää "vakituisesti" kuivashampoota, tarviiko tukkaa syväpuhdistaa useammin kuin normaalisti?  :)

Tuoksu on melko voimakas, mutta olen todella huono arvioimaan miltä mikin tuoksuu. :D Taitaapi olla samanlainen esanssivadelma kuin Got2B-hiuslakassakin.

Itsekin käyn miltei päivittäin suihkussa, mutta aina välillähän tuota on hyvä suihkia esimerkiksi otsatukkaan.. On ollut kätsy siihen. Itse en syväpuhdista tukkaa ikinä, joten en osaa tuohon kertyvyyteen sanoa juuta enkä jaata :P Ihan "perusshampoilla" pesen päivittäin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 11.03.11 - klo:15:44
Käytin ekaa kertaa nyt Got2Be:n uutta kuivashampoota ja oli pakko tulla kehumaan. Suihkin pikaisina rykäyksinä hiusjuuriin ja levittäessä hieroen se tuntui vain häviävän ja tukka tuntui oikeasti puhtaalta. Kiilto ei samentunut ja tuotetta ei tarvinnut läheskään niin paljon kuin mitä normaalisti. Osin siitä syystä että suutin toimi hyvin rykäystarkoitukseen.
Biozell ja klippoteket jäi samantien kakkoseksi tälle. Tuoksukin on aivan ihana, hieman kuin sellaiset sitruspastillit. Eikä ota henkeen niin kuin klippoteket toisinaan tekee.
En tiedä kuinka hyvin toimii tuuheuttajana, mutta alkukokemukset on niin positiiviset että nuo jälkimmäiset jää tästälähin hyllyyn. Ero on huomattava ainakin tässä päässä ja kun en kiillosta halua tinkiä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Horros - 11.03.11 - klo:17:23
Pitää laittaa korvan taakse! Tigin Dirty Secretistä tykkäsin kovasti, mutta tyhjeni ja kun kuivashampoota tulee käytettyä kuitenkin niin harvoin, en ole viitsinyt ostaa toista kertaa. Klippoteket taas on hätätapauksien hätätapauksiin, hiuksista tulee mattaiset, tönköt ja jauhe ei tahdo lähteä millään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenni. - 14.03.11 - klo:15:40
Mua on alkanut tökkimään Biozell ja Klippoteket. :-\ En ole halunnut edes käyttää niitä pitkiin aikoihin kun edellisellä kerralla kun käyttelin, jauhe vaan jämähti päähäni ja vaikka kuinka kampasin ja harjasin se ei meinannut hävitä sitten millään. Päivän mittaan se ikäänkuin kului pois näkyvistä mutta eihän sellaisella tukalla ympäriinsä kehtaa liikkua. En tiedä sitten johtuiko tuo siitä että molemmat putellit ovat aika lopussa ja että suutin on menossa tukkoon vai mikä on.

Uutta kokeilua kaipaisin ja Harley:n tekstin perusteella tekisi mieli kokeilla tuota Got2Be:n kuivashampoota. Eikös tuota saa vähän melkein joka kaupasta? Mulla ei ole edes mitään havaintoa minkä näköinen pullo on kyseessä. ;D Hintakaan ei varmaan ollut kovinkaan kallis verrattuna noihin kahteen muuhun..?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Linnee- - 14.03.11 - klo:15:50
Olen testannut muutamia kuivashampoita ja täytyy sanoa että voiton vie karkea ruisjauho  ;D Opin niksin mummultani. Siis levitetään ruisjauhoja tyveen, annetaan olla pari minuuttia ja harjataan pois. Harjaamisessa minulla toimii parhaiten luonnonharjaksinen harja. Ei vie kiiltoa niinkuin useimmat kuivashampoot ja on varmasti turvallisempaa ja hellävaraisempaa kuin kemikaalit. Ainoana miinuksena on hommasta syntyvä sotku, ja siihen kuluva aika. Kaiken jauhon pois saamiseen kului varmaan 10 minuuttia mutta lopputulos kyllä palkitsee!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: aini - 14.03.11 - klo:20:18
Uutta kokeilua kaipaisin ja Harley:n tekstin perusteella tekisi mieli kokeilla tuota Got2Be:n kuivashampoota. Eikös tuota saa vähän melkein joka kaupasta? Mulla ei ole edes mitään havaintoa minkä näköinen pullo on kyseessä. ;D Hintakaan ei varmaan ollut kovinkaan kallis verrattuna noihin kahteen muuhun..?

Mä kuulisin myös tuosta käyttökokemuksia. Kunhan kaupungille kerkeän niin lähden itsekin sitä metsästämään. Mulla ei oikein Klippoteketin kuivashampoo tunnu toimivan, tuntuu tekevän hiukset likasemmiksi kuin ne on ja kun yritän hieroa ainetta sormin päähän niin että se hieman jopa freesaisi, niin ainetta tippuu hiukkasina vaatteille jolloin se näyttää hilseeltä. Tykkäisin jos kuivashampoo freesaisi sekä antaisi volyymia.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 14.03.11 - klo:22:47
Olen nyt käyttänyt tuota got2be:n useita päiviä putkeen ja tukka tuntuu vieläkin ihan puhtaalta. Voisi kevyesti mennä vielä päivän. Toivottavasti purkki pysyy hyvänä loppuun asti, vielä en ole vuotamista tai tukkeutumista havainnut. Alussahan tässä vasta ollaan.

Purkki näyttää tältä ja hinta oli kampin anttilassa n.7
(http://data6.blog.de/media/961/5391961_21303d1623_m.jpg)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Eiffe - 14.03.11 - klo:23:08
^ Taidanpa ostaa tuon testiin. Mulle on tullut hetkellinen? hiusten rasvoittumisbuumi ja tuntuu, että hiukset olisi pakko pestä kerran päivässä. Varsinkin ohimoilta ja hiusrajasta hiukset likaantuu todella nopeaa.

Jättääkö tuo got2be hiuksiin kuinka pahan valkoisen kerroksen? Mulla jäi Klippoteketin käyttö samanlaisten kokemusten takia kuin Jenni.:llä eli tuntui, että valkoista möhnää ei millään saanut harjattua pois.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 15.03.11 - klo:00:33
Itsellä on ihan tummanruskeat hiukset ja yritän suihkia lähinnä juuriin, en niinkään hiusten päälle. Kyllä se valkoisena näkyy, mutta häviää nopeasti kun hieman hieroo. Ei mitään harmaantumista ole ilmennyt vaikka on monta päivää putkeen suihkinut.
Huono vertailla high end kuivashampooihin kun ei ole kokemusta, mutta tämä on tähän asti ollut täydellinen tuote ja yltää HG:ksi jos ei tyhjene ennenaikaisesti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: riinam - 23.03.11 - klo:09:20
Hain eilen oman Got2Be:n kuivashampoon anttilasta, mut mää en saa tuota valkoisuutta katoamaan millään. En tiedä, suihkinko ainetta liikaa (on tehokasta!), mutta nyt on juuri harmaana. Mutta tehokas tosiaan on, teki hiuksista reilusti puhtaamman tuntoiset, eikä vain näköiset. Eli näin vähällä en ole valmis luovuttamaan, kun muuten vaikuttaa niin huipulta. Kokemusta mulla siis on Tigistä ja jostain markettikuivashampoosta. Tässä on kiva tuoksu, hyvin raikas ja mieto. Niin ja mulla on punaruskeat hiukset.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ophelia - 23.03.11 - klo:10:15
Mäkin tykkään tuosta Got2Be:stä. Kokeilemistani kuivashampoista selvästi tehokkain, mutta kuitenkin sellainen kevyt (verrattuna esim. Klippoteketiin, joka tuntuu helposti jotenkin kökkööntyvän hiuspohjaan muiden muotoilutuotteiden kanssa). Mulla ei ole ollut valkoisuusogelmaa minkään kuivashampoon kanssa (mun hiukset on sellaiset maantienharmaat/-ruskeat tyvestä), eikä ole tämänkään kanssa. Tuoksukin on tosi kiva. Ainoa mistä en tykkää, on tuo pullon ulkonäkö (ja koko Rockin' It -sarja Tigiltä pöllittyine ideoineen).
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Arnella - 23.03.11 - klo:10:36
Onko joku Klippoteketistä tykkäävä kokeillut tuota Got2Be:tä? Itselläni Klippoteket on toiminut todella hyvin ja tykkään sen muotoilevasta ja tuuheuttavasta ominaisuudesta. Oikeastaan käytänkin sitä enemmän juuri tuuheuttavana muotoilutuotteena kuin varsinaisena kuivapesuna. Minulla on vaaleat hiukset, joten valkoisuuskaan ei haittaa vaan pikemminkin päinvastoin, kun sillä saa vähän fuskattua juurikasvua. Tuoksu on minun nenääni ihan kiva ja henkeäkään ei ole koskaan ahdistanut. Ainut miinus helposti tukkiutuvasta suuttimesta, jota saa olla pesemässä turhankin usein. Näin ollen käytän siis mieluusti Klippoa jatkossakin, mutta koska uusia tuotteita on aina kiva kokeilla niin tuo Got2Be myös vähän kiinnostaisi. Toisaalta moni tuntuu kehuvan sitä juuri siksi, että se on erilainen kuin Klippoteket niin epäilyttää, jos se ei sitten minulla toimisikaan toivotulla tavalla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 23.03.11 - klo:12:08
^Klippoteketillä saa ihan oman tuuheuden ja käytin sitä itsekin mielummin muotoilutuotteena. Got2Be onkin sitten enemmän sananmukainen kuivashampoo, pistää tukan raikkaana ja puhtaana jopa viikon putkeen (ainakin itsellä). Tuuheutta ja muotoiltavuutta saa tälläkin, mutta ei klippotekin veroista hiuspilveä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Retro - 19.04.11 - klo:20:34
Minäkin nyt näin yhden kokeilukerran jälkeen siirryn liputtamaan Got2be:n Rockin' it -kuivashampoon puolesta. Aiemmin on kokeiltu Klippoteketia ja Four Reasonsia, jotka tosiaan tekivät hiuksista tosi matat, tuuheat ja tönköt, eli antoivat muotoiltavuutta. Rockin' it puolestaan oli todella hienojakoista ja teki hiuksista puhtaan näköiset. Tuoksu on miellyttävä, eikä ainakaan vielä ottanut henkeen, toisin kuin Klippoteket. Muotoilun pohjaksi tästä ei minulla ainakaan ole, mutta lähinnä haenkin kuivashampoolta tuota puhtauden tuntua (ja näköä tietysti). Tyvi jäi hieman harmaaksi, mutta multa taisi lipsahtaa hiukan reippaalla kädellä tuota ainetta hiuksiin, eiköhän sen olisi pienellä hieromisella saanut häviämään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 19.04.11 - klo:20:47
Kulutin juuri got2be:n kuivashampoon loppuun, täytyy hehkuttaa melkein entisestään. Pullo kesti yli kuukauden vaikka käytin sitä aina kun en pessyt hiuksia sinä päivänä. Huomattavasti riittoisampi kuin klipotekketin omassa käytössä. Uusi on jo haettu.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Horros - 19.04.11 - klo:22:39
Pitää kyllä avautua siitä, että noiden got2b-tuotteiden kyljessä ei taida olla kunnollista suomenkielistä tuoteselostusta. Jonkinlaista tynkää näytti olevan, mutta ne "isommat ylätekstit" oli englanniksi, kun purkkia katselin. En välttämättä löytänyt, kiire kun oli,  mutta nimenomaan tuollaisissa tapauksissa kannattaisi olla selkeä suomenkielinen teksti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ohuthius - 20.04.11 - klo:20:58
Ei vitsit toi got2b:n kuivashampoo on kyllä tosi toimiva tuote. Ostin kun tuli vastaan kaupassa ja muistelin siitä täällä lukeneeni ja kokeilin sitten nyt pitkän päivän jälkeen sitä hiuksiin. Meinasin mennä suihkuun mutta näyttää siltä ettei tarvi! Hiuksista tuli puhtaan tuntuiset ja näköiset, ihan kunnolla ja lisäksi pehmeät ja tosi ilmavat. Sain suhteellisen hyvin nuo valkoisetkin pois vaikka suihkuttelinkin sitä vähän runsaammalla kädellä joihinkin kohtiin. Toivotaan että ei nyt petä, etten huomenna puolen päivän aikoihin huomaa että hiukset ovatkin jo rasvoittuneet.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Chaos - 21.04.11 - klo:08:13
Mikä olis hyvä kuivashampoo astmaatikolle/migreenikolle, joka on herkkä hajusteille? Varsinkin suihkutettaville sellaisille. Oon miettiny kuivashampoon hommaamista kesäksi, että vois kerran viikossa käytellä. Tosin varmaan pitää alkaa kerran viikossa syväputsariakin käyttämään, että saa tuon pois sitten, luulisin, että kuivashampoo hieman kerääntyy tyveen. Vai miten on, riittäiskö syväputsaus kerran kahteen viikkoon?
Oon siis miettinyt Got2be:tä tai Biozelliä, Klippotekiä ei missään nimessä, sitä joskus haistoin kaupassa ja tuli paha olo.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Winnie - 21.04.11 - klo:09:36
Minulla on myös nyt testissä tuo Got2be ja tuntuu kyllä ihan tehokkaalta. Hiuksista tuli tosiaan pehmeät ja ilmavat ja tuo tuntui lisäksi puhdistavan tehokkaasti. Tuoksu on suht mieto esim. Klippotekiin verrattuna, jota en sen hajun takia voi enää käyttää. Miinusta tulee suihkeen voimakkuudesta, eli tuolla tuntuu olevan mahdoton suihkuttaa ainetta vain vähän ja lisäksi pullo jää helposti suhisemaan itsekseen.

Mikä olis hyvä kuivashampoo astmaatikolle/migreenikolle, joka on herkkä hajusteille? Varsinkin suihkutettaville sellaisille.

Minusta Four reasonissa on miedoin tuoksu ja tuota saa myös matkakokoisena, eli voi ostaa aluksi testiin tuon pienen pullon. Apteekista saa myös Klorane kuivashampoota, joka voisi sopia myös herkkäihoisille.
http://www.apteekkikulma.fi/klorane-shampoo
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Horros - 23.04.11 - klo:22:40
Päädyin sitten ostamaan tuon kun kovasti olin Tiginkin kuivashampoosta tykännyt, mutta Klippoteket ei sopinut juuri yhtään. Tuossa got2be:ssä on selkeästi paljon pehmeämpi tuo "jauhe" kuin klippoteketissä, putsaa hyvin eikä jätä semmoista valkoista epämääräistä koppuraa. Tuoksu ei ole mikään herkku, mutta onneksi niin mieto, ettei sitä juuri huomaa. Ei ihan Tigin tasolle yllä, mutta toimiva ja miellyttävä ainakin tämänhetkisten kokemuksien mukaan joka tapauksessa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nelma - 24.04.11 - klo:14:10
Sain tummahiuksiselta kaverilta Tresemmen kuivashampoon loput koska se näkyi liian vaaleana hänen hiuksissaan. Parin kokeilukerran perusteella olen aika ihastunut siihen.  :) Tresemme ei tuuheuta yhtä paljoa kuin Klippoteket, mikä ei ole minulle ongelma, mutta tekee tyvestä raikkaan näköisen. Klippoteketistä hiukset tulevat helpommin aineisen näköisiksi ja tuntuisiksi, mutta tämä Tresemme vain katoaa jonnekin - ei koppuroita tai tee hiuksia liian mattaisiksi.  :-* Tuoksu on raikas, parempi kuin Klippoteketissä.
Tätä ei ikävä kyllä kai saa vielä Suomesta?  :-\

Ja itselläni on tosiaan n. 7-8 asteiset hiukset - niissä ei näkynyt mitään valkoisuutta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Unnu - 24.04.11 - klo:15:34
Päivitys BigSexyHairin osalta: pullossa tuntuu olevan nestettä jäljellä noin 2-3cm verran mutta eipä tule ulos sitten millään. Ilmeisesti pullossa oleva "letku" on liian lyhyt. Aika kallista ainetta, etenkin kun osa jää näköjään käyttämättä prkl...  :#
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Bamboo - 28.04.11 - klo:21:26
Kokeilussa on ollut ensimmäinen kuivashampooni Got2be:n Rockin' it. Saan tällä puhtautta hiuksiin, mutten silti pääse tunteesta eroon että pitäisi hiukset pestä. En siis varmaan pärjäisi kuivashampoon avulla kuin pakkotilanteessa. Lisäksi tämä kuivattaa päänahkaa jo ensimmäisestä käyttökerrasta, niin tosin taitaa kaikki kuivashampoot tehdä ainakin pidemmällä aikavälillä. Ehkä minulla on vain herkkä päänahka, koska kutina alkaa helposti, ja on pakko pestä hiukset.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: cenadra - 07.05.11 - klo:16:23
Mäkin oon nyt kokeillut tota Got2b:n Rockin´ it-kuivashampoota ja tykkään kyllä!
Tulee tukka tosi raikkaan näköiseksi ja tuntoiseksi (ainakin verrattuna Klippoteketiin)
ja tuoksu on tosi raikas ja suihke tulee kivalla paineella. ;D Tätä voisin kyllä ostaa ehdottomasti uudestaan!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 07.05.11 - klo:16:30
Kokeilin tuota Got2b:n Rockin´it:iä ja olin iloisesti yllättynyt. Tuoksu oli kivan mieto eikä yskittänyt saatika tullut kurkkuun sellaista pistävää tunnetta. Mitään rajua muotoiluominaisuutta tuossa ei mun mielestä ollu ja varmaan siksi se toimi tämmösessä hennossa tukassa paljon paremmin kuin entinen suosikki Biozell.  :ts Ainoa miinus tuli tuosta jauheesta, sain sillä sotkettua vaatteita ja korvan, mutta hippuset lähti kuitenkin helposti pois. Tuossa se tärkkelys on riisijauhetta ja ainakin noissa kaapissa olleissa Klippoteketissä ja Biozellissä oli perunajauhoa, eli voikohan se vaikuttaa noin ratkaisevasti lopputulokseen?

Huomasin muuten kaupassa käydessä, että Biozellin pullo oli uudistunut; pinkki etiketti oli vaihtunut violetiksi ja kyljessä oli maininta hypotuoksusta! En ehtinyt tuota tuoksutella, mutta jos joku on tuota testannut, niin kertokaa kannattaako tuoksuherkän kokeilla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: elluee - 12.05.11 - klo:22:28
Mäkin ostin ton Got2be rockin' it ja yllätyin todella !! se oli tosi hyvää tuohon biozelliin verrattuna. tuli paljon puhtaamman oloiset hiukset. vaaleat läiskätkään ei haittaa kun blondi olen nii ne katoa kyllä hieromalla :) !
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: peruna - 13.05.11 - klo:14:01
Minulla on käytössä nyt ensimmäinen kuivashamppooni, heräteostoksena ostettu Fudgen Dry Shampoo. Maksoi päälle 17€ kampaajalta ostettuna, ja kyllä kaduttaa suuresti koko ostos. Aikaisemmin olen opiskelijabudjetilla selvinnyt perunajauhoilla, toimivat aivan hyvin ruskeisiin hiuksiini. (Ainakin kun ottaa hinnan huomioon...  ::) )
Mutta takaisin tähän Fudgeen. Haju on aivan kammottava, todella voimakas ja peittää hajuvedet tms. Päivän mittaan saa aikaan jopa pahoinvointia kun on niin imelä haju. Lisäksi aine kirvelee päänahkaa, vaikka omani ei ole mitenkään herkkä hiusväreillekkään tms. En siis tätä ainakaan omasta puolestani suosittele!  :(
Perunajauhot roxxxx!   ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Crysania - 15.05.11 - klo:12:40
Minä taas en ihastunut tuohon Got2be Rockin' ittiin ollenkaan juuri siksi, koska sillä ei saa kunnolla tuuheutta tukkaan. Nykyään ei tule oikein käytettyä kuivashampoota kuin lievästi lähmäiseen tukkaan ja silloinkin enemmän muotoilutarkoituksessa nostamaan hiuksistoa ilmaan. Tähän tarkoitukseen tuntuu itsellä sopivan paremmin Klippoteket tai sitten Björn Axenin Styling powder, joka taitaakin olla ensisijaisesti enemmän muotoilutuote. Ilmeisesti siis tykkään enemmän näistä jauhoisemmista tuotteista.  :)

Mutta kyllähän tuon Got2be tulee varmasti käytettyä loppuun, vaikka en kyllä taida ostaa enää uudestaan. Sillä saa kuitenkin puhtaantuntoisen tukan ja tuotteen tuoksu ei jää kiinni hiuksiin sumutuksen jälkeen. Mitän muotoilevia ominaisuuksia tältä ei oikein kyllä pysty odottamaan, mutta kuivashampoon tehtävässä hoitaa kyllä hommansa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 15.05.11 - klo:16:50
Mun mielestä tuo Got2be:n kuivashampoo on ihan kelpoa tavaraa, kunhan vaan huomio pari pikkujuttua..

Tuossa on myös ilmeisesti ongelmia tuon suuttimen kanssa, kun mulla ainakin se jäi kummallisesti suhisemaan suihkutuksen jälkeen. Irrotin sen suuttimen sitten ja kääntelin ja vääntelin ja nostelin niin suhina loppui. Eli kannattaa olla tarkkana tämän kanssa ettei puteli tyhjene itsestään.

Suihkuttelun kanssa saa myös olla tarkkana, jos on tummat tai punaiet hiukset. Tuosta tulee helposti liikaa ja sitten sulla on pää täynnä järkyttäviä valkoisia länttejä. Kuitenkin jos onnistuu ihan maltillisesti suihkuttamaan, niin hiukista ei tule jauhoiset. :)

Tuoksu tuossa on ihana puhdas ja raikas sitruuna!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: sininen kissa - 22.05.11 - klo:10:27
Oletteko käyttäneet tuota Got2be:tä siten kuin putelissa lukee, eli suihkutetaan hiuksiin, hierotaan ja sitten vielä harjataan läpi? Mulla rasvaisuus hävisi pelkällä suihkutuksella, mutta sitten kun hieroin ja harjasin juuresta asti läpi, niin hiukset oli taas likaisen näköiset. Onkohan siitä haittaa jos jättää harjaamatta? Mun kirkkaanvaaleisiin hiuksiin ei jää länttejä, joten se ei oo ongelma.

Yllättäen tuosta tuli reilusti kiiltoa hiuksiin. Mitään tuuheuttavaa vaikutusta en huomannut. Haju meni kyllä pahasti henkeen, tosin mulla tavallinen hiuslakkakin pistää yskittämään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sassy - 22.05.11 - klo:11:42
Uusi kuivashampoo pitäisi hankkia, mutta en oikein tiedä mikä olisi sopivin. Ongelmana on oman värinen tyvi joka taittaa lämpimään, ja selkeästi karamellinväriset latvat. Tyvikasvu ei siis oikeastaan näy juuri tuon taiton takian, mutta kuivashampoon jälkeen tulos on niin mattainen ja harmaa että väri ero on todella selkeä ja liiankin puuterinen. Lisäksi omat hiukseni ovat yleensä jopa liiankin tuuheat, etten kaipaa oikeastaan lisää tuuheutta, ainakaan hötön puuterityven muodossa. Olen kokeillut nyt Tigin Dirty Secret kuivashampoota sekä Fudgen Dry Shampoota mutta olemmat jättävät valkoisen harmahtavan tyven. Onko siis olemassakaan tuotetta joka ei muuttaisi hiusten väriä oudosti kylmän jauhomaiseen suuntaan? Ajattelin kokeilla seuraavaksi Four Reasons Hair Powderia, koska se on ilmeisesti ollut suht suosittu, mutta ei tekisi mieli tehdä taas hutiostosta. Ehdotuksia tai muita kokemuksia?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: purppura - 22.05.11 - klo:12:18
Mulla on tällä hetkellä pienoinen kyllästyminen kuivashampooseen. Kahta kuivashampoota olen käyttänyt, Björn Axenin ja tällä hetkellä Klippotekin.

Hyvän ajan käytin kuivashampoota säännöllisesti, mutta nyt ei tee mieli laittaa kys. tököttiä hiuksiin pesujen välipäivinä. Minulla on maantienharmaan/rusehtava hiusväri ja kyllähän tuollanen puuteri samentaa hiusta, minusta myös takutti. Hiukset ovat kieltämättä kivan tuuheat, mutta hiukset tuntuvat melko tunkkaiselta enkä oikeastaan halua laittaa kuivashampoota kuin ainoastaan silloin kun tiedän peseväni hiukset samana iltana. Olen myös huomannut, että pientä kutiamistakin on voinut ilmetä.

Edellä mainituissa kuivashampoissa on hyvä, että muuta muotoiluainetta ei välttämättä tarvitse. Klippotekin tuoksu on taas paljon parempi kuin Björn Axenin, ja muutenkin Klippotek tuntuu ehkä asteen raikkaammalta hiuksissa. Itsellä hiukset rasvoittuu nopeaan etenkin otsan rajoilta ja päälaelta ja siten kuivashampoo on kyllä hurja pelastus. Tällä hetkellä tykkään kuitenkin tupeerata lakalla rasvoittuneempia kohtia, ei jää kuitenkaan ihan niin tunkkaista tunnetta.  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 22.05.11 - klo:19:16
Tällä hetkellä tykkään kuitenkin tupeerata lakalla rasvoittuneempia kohtia, ei jää kuitenkaan ihan niin tunkkaista tunnetta.  :)

Mun mielestä tämä toimii melkein paremmin kun kuivashampoot. Tupeeraa tyveä ja laittaa vähän lakkaa, ei näytä enää niin rasvaiselta. :) Hiukset myös pysyy puhtaamman tuntuisina pidempään, joten hyötykin on pidempiaikainen kun kuivashampoota käytettäessä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: keesha - 24.05.11 - klo:11:47
Mäkin ostin tuota Got2Be:n kuivashampoota kun Klippotek loppui. On kyllä paljon parempaa! :o

Tukka jää oikeasti puhtaan tuntuiseksi, ei lähmäiseksi takkulöntiksi. Suihku tulee ponnekkaammin, eli vähemmällä selviää. Lisäksi tuoksu/kemikaalihöyry ei ole läheskään yhtä päällekäyvä kuin Klippotekissä. Tuoksu on vähän tylsä, tommoinen ruusun tuoksu, mutta ihan ok. Ei paha ainakaan. Jauhetta jäi kyllä aika paljon hiuksiin, vaikka kävin hiustenkuivaajalla läpi tukan. Ehkä se johtui siitä että suihkuttelin tuttuun tapaan turhan antaumuksella, kun vähempikin oisi riittänyt.

Mun paksulle ja karhealle tukalle tää on kyllä ehdottomasti parempaa kuin Klippotekin, kun ei vedä yhtään takkuun. :) Toki semmoiselle joka hakeekin kuivashampoolta vähän sitä karheutta/muotoilevaa ominaisuutta, voi Klippotek olla parempi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: |Piija - 28.05.11 - klo:10:04
Täällä kans ostettiin parikin pulloa tuota Got2Be:n kuivashampoota. Paljon parempaa kuin klippoteket ja itseasiassa omassa päässäni päihittää jopa four reasons hiuspuuterin puhtauden tunnulla. Ilmavuutta tuli enemmän fr:stä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Supermess - 30.05.11 - klo:20:49
Uusi kuivashampoo pitäisi hankkia, mutta en oikein tiedä mikä olisi sopivin. Ongelmana on oman värinen tyvi joka taittaa lämpimään, ja selkeästi karamellinväriset latvat. Tyvikasvu ei siis oikeastaan näy juuri tuon taiton takian, mutta kuivashampoon jälkeen tulos on niin mattainen ja harmaa että väri ero on todella selkeä ja liiankin puuterinen. Lisäksi omat hiukseni ovat yleensä jopa liiankin tuuheat, etten kaipaa oikeastaan lisää tuuheutta, ainakaan hötön puuterityven muodossa. Olen kokeillut nyt Tigin Dirty Secret kuivashampoota sekä Fudgen Dry Shampoota mutta olemmat jättävät valkoisen harmahtavan tyven. Onko siis olemassakaan tuotetta joka ei muuttaisi hiusten väriä oudosti kylmän jauhomaiseen suuntaan? Ajattelin kokeilla seuraavaksi Four Reasons Hair Powderia, koska se on ilmeisesti ollut suht suosittu, mutta ei tekisi mieli tehdä taas hutiostosta. Ehdotuksia tai muita kokemuksia?

Kokemuksia ei vielä ole, mutta Kicksin viimeisimmässä kantislehdessä oli lyhyt maininta jonkin uuden sarjan, Lee Staffordin, värillisestä kuivashampoosta - ilmeisesti tarkoitettu tummemmille hiuksille, sävyinä mid brown ja dark. En tiedä menevätkö jo liian tummiksi, mutta vaaleamman ruskean purkin etiketin väri vaikuttaisi lupaavalta...

Aijaaha, sitä näkyi myös Nellyssä olevan: http://nelly.com/fi/kauneus-naiset/kauneus/hiustenhoito/lee-stafford-300/dry-shampoo-mid-brown-300033-99/#
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sassy - 31.05.11 - klo:21:48
^Vaikuttaa mielenkiintoiselta tuotteelta, voisikin kuluttaa Kicksin lahjakortin tuohon  :) Kiitos vinkistä!
edit: typo
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hallonnikas - 09.06.11 - klo:10:58
Minulla on käytössä nyt ensimmäinen kuivashamppooni, heräteostoksena ostettu Fudgen Dry Shampoo. Maksoi päälle 17€ kampaajalta ostettuna, ja kyllä kaduttaa suuresti koko ostos. Aikaisemmin olen opiskelijabudjetilla selvinnyt perunajauhoilla, toimivat aivan hyvin ruskeisiin hiuksiini. (Ainakin kun ottaa hinnan huomioon...  ::) )
Mutta takaisin tähän Fudgeen. Haju on aivan kammottava, todella voimakas ja peittää hajuvedet tms. Päivän mittaan saa aikaan jopa pahoinvointia kun on niin imelä haju. Lisäksi aine kirvelee päänahkaa, vaikka omani ei ole mitenkään herkkä hiusväreillekkään tms. En siis tätä ainakaan omasta puolestani suosittele!  :(
Perunajauhot roxxxx!   ;D

Samaa kokemusta täälläkin. Ostin tuon Fudgen taannoin ilman että olin lueskellut täältä kokemuksia, muuten olisin ostanut Got2Be:n kuivashampoon... Maksoi aika tylysti 15€, haisee mun mielestä ihan diskoteekiltä. Ällön tympeä makeus yhdistettynä siihen perinteiseen savukoneen hajuun. :-X Onneksi en käytä kauhean usein, oikeastaan tolle on käyttöä vaan kun ei jostain syystä ehdi tukkaa pesemään ja on pakko näyttää jotenkin kelvolliselta.
Fudge kyllä toimii kuivashampoona muuten vallan hyvin, haju vaan kuvottaa. En ole omaan päänahkaan saanut jäämään mitään valkeita länttejä, eikä hennatussa tukassa näytä jauhoiselta.

Tämän kokemuksen puolesta liputan enemmän karkeiden ruisjauhojen kuin Fudgen Dry shampoon puolesta. Tuo pullo tulee kestämään mulla ikuisuuden, hyvä jos koskaan pääsen kokeilemaan mitään muuta... Onneksi tosiaan on niitä ruisjauhoja aina kaapissa. ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 09.06.11 - klo:15:01
Itselläni Got2b tuuheuttaa omaan makuuni ihan liikaa, mutta helpostihan tuollaisen saa haltuunsa. Eilen kuulin myös kehuja "uudesta tuhkaisesta raidastani". Que? Olikin tummaan tukkaani jäänyt aamun kiireessä todella vaalea harmahtava raita korvan viereen, oli ihan tyvestä alas asti. Kieltämättä mainion värinen. Lähti kyllä ihan pienellä hömpsyttelyllä poiskin onneksi.
Mut mikä parasta, tällä pärjää pitkälle suikuttelun jäleistäkin päivää ilman pesuhuolia. Ei onneksi päänahkakaan kutia. Vau.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Horros - 10.06.11 - klo:13:41
^On kyllä jännää, minulla ei tunnu tuuheuttavan yhtään, olen tosin pienehköjä länttejä "alahiuksiin" laittanut. Onnea tuhkaisesta raidasta!  ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tuutikuu - 10.06.11 - klo:22:55
Mun uusin kuivashampoorakkaus on Kevin.Murphyn Fresh.Hair <3 . Aluksi en pitänyt sen keveydestä, se ei anna juurikaan tukea, ja tummiin hiuksiin se teki vaaleana kuultavan tyven. Mutta näin kesällä auringon rasittamat hiukset eivät mitään kovin tujua kaipaa ja kun värikin vaihtui vaaleammaksi annoin tuotteelle uuden mahdollisuuden. Ja toimii täydellisesti! Tuoksu on vaniljamainen, raikas sellainen. Tekisi mieli suihkutella koko kropalle! Tukka freesaantuu ilman takkuja.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: muori Pippuri - 19.06.11 - klo:12:05
Miäkin ostin tuon Got2b:n kuivashampoon, kun kesällä tukka lätsähtää niin nopeasti. Olen laittanut tuota yhtenä aamuna, eli voi olla että laitoin sitä vielä liian varovasti, mutta ei se mulla tuuheuttanut yhtään. Hiukset kyllä tuntui ja näytti puhtaammilta. Tuoksu tuossa on aika voimakas, miun nenään tuoksui YSL:n In love again.  ;D

Ja sitä jauhoa tulee hirveällä paineella ja sellaisena kapeana töräyksenä. Hyvin helposti saa harmaan läntin yhteen kohtaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: peruna - 21.06.11 - klo:10:08
Mistä ihmeestä tuota Got2b:tä oikeen voi ostaa? :--D Oon koittanu metsästää kaikista lähimarketeista tuon typerän Fudgen korvaajaksi, muttei oo mun silmään sattunu. Prismassakaan ei ollu, vaikka tuntus sieltä jo löytyvän? Oonko ihan sokee, millasessa purnukassa sitä on? Eikö nuo Got2b:t ole ihan markettisettiä?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 21.06.11 - klo:13:26
Täälläpäin on kaikissa suurissa kaupoissa (pienistä en tiedä kun en käytä juurikaan), paitsi Anttilassa. Ja yllättäen Sokoksessa ja Stokkallakin edullisempaa kuin Sittarissa. Kaikkea sitä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Horros - 21.06.11 - klo:13:46
^Minä kun nimenomaan omani ostin Anttilasta  :D
(http://m1.modn.net/m/c/1/4/c149c3904428ef322021c81533f5bf89.jpg)
Tältä näyttää.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: peruna - 10.07.11 - klo:01:45
Haa! Viime viikolla satuin VIHDOIN löytämään tuon Got2b-kuiviksen, sieltä Prismasta mistä vannoin ettei sitä löydy. Ovat siis vasta lisänneet valikoimiinsa varppina!  ;)
Harmi vain omani sattui olemaan joku maanantaikappale, ekan käytön jälkeen suutin jäi jotenkin pohjaan huomaamattani ja purkki on nyt puolityhjä. Joka käytön jälkeen jää sihisemään yksikseen, pitää väännellä ja käännellä että sen saa loppumaan.
Itse aineeseen olen tyytyväinen, on paljon hienojakoisempaa kuin Fudge ja asettuu ihan itsekseen hyvin, ei tarvitse harjailla ja hieroa että saa tasaisen lopputuloksen. Hiukset näyttää puhtailta ja mikä parasta, aluksi voimakkaalta tuntuva tuoksu haihtuu nopeaa toisin kuin Fudgen kanssa. Entistä enemmän harmittaa tuo Fudgen heräteostos kun sen hinnalla olisi saanut kolme Got2b:tä.  ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: SC - 10.07.11 - klo:15:01
Ite oon tykännyt Biozellin kuivashampoosta, enkä ole muita kokeillutkaan. Tuoksuu ihan kivalle sekä tuuheuttaa ainakin omaa ohutta tukkaa ja tuli puhdasta tottakai. Itsellä oli siis tätä pinkkipulloista, ei mustaa (joka tosin on muotoileva kuivashampoo, mutta samalta merkiltä).
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hilippa - 13.07.11 - klo:11:16
Lee Staffordin värillinen kuivashampoo on nykyisin suosikkini pahasta hajusta huolimatta. Muut - valkoiset - kuivashampoot (esim. Tigi tai Klippotek) jättävät tosi helposti mustiin hiuksiini harmahtavan tyven enkä saa sitä pois vaikka miten harjaisin.
Tällä hiukset jäävät myös miellyttävän ilmaviksi. Tummanruskea sävy Dark on tosi jees mustassakin tukassa, mutta olisihan se silti kiva saada käyttöön ihan mustille hiuksille tarkoitettua kuivashampootakin, esim. Bumble & Bumblen hair powderia, mutta mistäpä saada sitä tilattua...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Karoliina - 13.07.11 - klo:15:48
Ostin myös Got2b -kuiviksen ja ensimmäisen ja ainoan käyttökerran perusteella tuote vaikutti ihan lupaavalta. Putelo oli sitten tyhjentynyt itekseen ja olikin ihan tyhjä seuraavalla, kun olisin halunnut tuota suihkia. Ärsyttää!Taisi olla vähän viallinen se mun yksilö.. No, taidan siirtyä takaisin jauhemaisiin kuivashampoihin/tyvikohottajiin, koska niiden annostelu ja levittäminen on musta huomattavasti helpompaa. Sopii ainakin omiin mämmikouriin paremmin :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: zzww - 13.07.11 - klo:15:52
Onko jossain kaupassa ruskeille hiuksille tarkoitettua kuivashampoota? joka toisi samalla kiiltoa ja eloisuutta hiuksiin?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 13.07.11 - klo:15:55
Reklamoikaa ihmeessä noista itsetyhjenevistä pulloista! Ei yhden käytön perusteella ole tarkoitettu maksamaan seitsemään euroa. Eli palautetta vaan valmistajalle, varmaankin niiden nettisivuilla on joku yhteydenottolomake/osoite.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: peruna - 14.07.11 - klo:18:07
No nyt on sitten minun got2b tyhjä, ehdin 2-3 kertaa käyttämään otsatukkaan....... Mietin kanssa tuota reklamaatiota, mutta kun ei ole kuittia tallessa niin en voi oikein todistaa etten ole itse sitä vain suihkinut loppuun.  >:(
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: irso - 14.07.11 - klo:18:09
^ Mitä se kuitti tossa todistamisessa auttaisi?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: peruna - 14.07.11 - klo:21:41
No se kuitti ainakin todistaisi sen että ostin sen viikko sitten, tuskin kukaan on niin ahkera kuiviksen käyttäjä että saa sen niin nopeasti loppumaan. ;)
Mutta mutta, onkohan tämä : http://www.henkel.fi/cps/rde/xchg/henkel_fis/hs.xsl/yhteydenottolomake-4079.htm?mlId=2 oikea osoite vai mihin se reklamaatio pitäisi tehdä? En ainakaan äkkiseltään nyt muuta löytänyt.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ännä - 15.07.11 - klo:06:38
^ Vaikuttaa hyvältä, laita ihmeessä tonne =) Mä oon oikeen ahkera nettireklamoija ( ;) ) ja en ole kertaakaan tarvinnut kuittia. Oon vaan maininnut ostopaikan ja -ajan ja mahdollisesti tuotteen erätiedot.

Tai siis, asiakaspalvelu kyllä ohjaa eteenpäin, jos on joku vielä pätevämpi paikka reklamaatiolle olemassa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: deko - 15.07.11 - klo:19:47
Onko nykyaikana missään sellaista kuivashampoota jotai saisi ripoteltua etuhiusten alueelle eli en haluaisi mitään suihkepulloa enkä myöskään piittaisi tuoksuvista tuotteista.

Käytän nykyään kuivashampoon asemasta vauvatalkkia, mutta tukkani on vähän liian tumma siihen. Pitääkö vaihtaa tummaan kaakaojauheeseen vai löytyisikö joku mahd väritän ripoteltava oikea kuivashampoo? Eikö apteekissa ollut joku? Sokoskin löytyisi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 15.07.11 - klo:21:48
^ Kickseissä taidetaan myydä tummille hiuksille kuivashampoota, mutta suihkutettavana.
Schwarzkopfin Osis sarjassa on Dust it ripoteltava, ei suoranaisesti kuivashampoo, mutta mielestäni toimi ainakin mulla samallalailla.
Sokoksella myytävällä Swiss-O-Parilla oli ainakin yhteen aikaan ripoteltavakin versio. Valkoisiahan ne ovat, eli tulos voi olla harmaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: peruna - 17.07.11 - klo:18:38
Wow, olen ihan shokissa, Schwarzkopf-neuvonnasta oli tullut vastaus ja korvaavat tuotteen arvon (ja vähän ylikin), ihme ja kumma! Että kannattaa tosissaankin Pisama-tytönki laittaa vaan reilusti viestiä niin saa korvauksen!  :D
Nyt olen sitten kahden vaiheilla, riskeeraanko ja ostan uuden Got2b:n vai sitten ton Biozellin kuiviksen seuraavaksi. Onkohan tuo nyt sitten kovin yleistä että nuo Got2b:t tyhjenee? Asiakaspalvelun viestissä luki näin:
"Pääaine kuivashampoossa on hienojakoista riisiä. Yksi selitys pullon tyhjenemiseen on se että tuotetta jää suuttimen sisälle niin että suutin vuotaa ja sisältöä pääsee pihisemään ulos. Tuotetta käyttäessänne suosittelemme että ravistatte pulloa voimakkaasti ennen jokaista käyttökertaa", mutta olen kyllä varma että ravistelin ennen kuin käytin. Vai miten raivokkaasti niitä pitää sitten heilutella, ehkä vaan olin niin käsi etten tajunnut ravistella tarpeeksi? ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: deko - 22.07.11 - klo:21:12
Kiitti MerGirl!
Pitänee pengastaa LHC:tä, muistaakseni siellä joku ihan oikeasti käytti tummaa kaakaojauhetta mahdollisesti johonkin seattuna rasvaa imemään. Lähin Kicks on vähän kaukana, mutta pistän korvan taakse kun seuraavan kerran käyn vaikkapa Lahdessa sukuloimassa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Emily D. - 26.07.11 - klo:00:44
Batistet ovat ilmeisesti rantautuneet nyt myös Suomen Kickseihin :) Onko kukaan ehtinyt kokeilla? Täytyy varmaan ostaa tuota testiin sitten kun got2b ja Klippoteket ovat vähissä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 26.07.11 - klo:16:57
Näin Helsingissä anttilassa tresemmen kuivashampoon. Onko siitä kellään kokemuksia. Hintaa oli muistaakseni inasen enemmän kuin got2be:llä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Magda - 27.07.11 - klo:08:27
Batistet ovat ilmeisesti rantautuneet nyt myös Suomen Kickseihin :) Onko kukaan ehtinyt kokeilla? Täytyy varmaan ostaa tuota testiin sitten kun got2b ja Klippoteket ovat vähissä.

Jei. Batistet on proffsin ohella mun suosikkeja ja nyt ei tarvitse enää hamstrata Englannin reissuilta. Batistet tuoksuu proffsia paremmalle. Epäilen, että batisteista saattaa jäädä harmaa tyvi tummiin hiuksiin, koska omia tumman vaaleita hiuksia se "valkaisee" selvästi. Batistella on Englanissa myynnissä myös tummille hiuksille tarkoitettua kuivashampoota.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Unnu - 27.07.11 - klo:08:32
Saako got2be:n kuiviksella tuuheutta päähän? Entä klippotekilla? Pitäisi saada joku voimakkaasti tuuhentava kuivashampoo, BigSexyHair teki sen mutta maksaa mansikoita..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mirju - 27.07.11 - klo:10:15
Paljon noilla Batisteilla on hintaa ja minkäkokoisia ovat? Mietin juuri, että hankkisin sen Got2B:n version kun siinä on vähän isompi pullo kuin esim. Klippoteketillä. Mutta jos Batiste on sama tai isompi ja hinnaltaan hyvä, voisihan senkin hankkia.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Retro - 27.07.11 - klo:11:52
Saako got2be:n kuiviksella tuuheutta päähän? Entä klippotekilla? Pitäisi saada joku voimakkaasti tuuhentava kuivashampoo, BigSexyHair teki sen mutta maksaa mansikoita..
Mun mielestä Klippoteket tuuheutti ehdottomasti paremmin, kuin Got2be, jälkimmäisellä taas tuli selkeästi puhtaampaa jälkeä, ei niinkään tuuheutta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Butterfly - 27.07.11 - klo:13:42
^ Minunkaan mielestä Got2be ei tuo hiuksiin tuuheutta juuri ollenkaan. Tuon vuoksi shampoo olikin itselleni pettymys, vaikka toki olin täältä jo etukäteen lueskellut, ettei välttämättä tuuheuta niin paljoa. Tuon lisäksi en yhtään tykännyt siitä, kuinka aine tulee pullosta, sellaisina voimakkaina "töräyksinä", ei hienojakoisena ja tasaisena suihkeena. Kolmantena en myöskään ihastunut shampoon tuoksuun, joka mielestäni muistuttaa lähinnä vessan sitruunaista raikastinta. Shampoo myös jätti tummanruskeisiin hiuksiini valkeita länttejä.

En tule siis ostamaan toista kertaa tuota, vaan palaan takaisin iki-ihanaan kestosuosikkiini, eli KC Professionalin Four Reasonsin Hair Powderiin :ts
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Unnu - 27.07.11 - klo:14:23
Kiitos vastauksista! :) Taidan ostaa tuon Klippoteketin kuiviksen, mielenkiintoista nähdä millainen se on verrattuna kalliimpiin tuotteisiin mitä oon aiemmin käyttänyt.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mirju - 28.07.11 - klo:11:05
Uusimmasta Demistä luin, että näköjään Sunsilkiltäkin on tullut kuivashampoo. Onko kukaan jo ehtinyt bongaamaan tuota?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 28.07.11 - klo:22:25
Luulis ettei kukaan täällä uskalla tuon merkkistä. Itselläni on kyllä got2be vielä niin täpö, että kestää hetken ennenkuin uutta voi ostella. Markkinat alkaa kyllä näyttää jo aika hyviltä, montakohan uutta tuotetta putkahtaa vielä ennen kun on itse uuden oston edessä? : )
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mariatar - 29.07.11 - klo:12:31
Voisikin kokeilla SunSilkin kuivista. Mulla on aiemmin ollut käytössä Biozellin, Proffsin ja nyt uusimpana Klippoteketin kuivashampoot. Klippoteket on näistä ehdottomasti paras ollut, eniten ehkä parhaan tuoksunsa takia.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: wilma - 29.07.11 - klo:12:47
Tresemmeltä on myös tullut kuivashampoo.  :) Aika hyvin tuntuu markettien tarjonta vain kasvavan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: kuku - 29.07.11 - klo:15:03
Mun uusin kuivashampoorakkaus on Kevin.Murphyn Fresh.Hair <3 . Aluksi en pitänyt sen keveydestä, se ei anna juurikaan tukea, ja tummiin hiuksiin se teki vaaleana kuultavan tyven. Mutta näin kesällä auringon rasittamat hiukset eivät mitään kovin tujua kaipaa ja kun värikin vaihtui vaaleammaksi annoin tuotteelle uuden mahdollisuuden. Ja toimii täydellisesti! Tuoksu on vaniljamainen, raikas sellainen. Tekisi mieli suihkutella koko kropalle! Tukka freesaantuu ilman takkuja.

Kuulostaa ihanalta! Mistä olet tuota ostanut? :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: zeldu - 29.07.11 - klo:23:01
Mä ostin Kicksistä sitä Suomeen rantautunutta Batisten kuivashampoota tuoksulla Coconut & Tropical fruit.

Se tosiaan jättää sellaisen harmahtavan pinnan hiuksiin, mutta se lähtee kyllä harjaamalla pois. Teki kyllä hiukset puhtaannäköisiksi ja tuntuisiksi. Tuo harmaa pinta jäi vaan mietityttämään että tummahiuksisilla saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia (sen poistaminen)   ;D
 Tuoksu oli tosi hyvä ja jäi elämään hiuksiin sopivasti, ei kuitenkaan liikaa. Plussaa edullisesta hinnasta 6,90, kun puteli on kuitenkin 200ml. Luulen, että täytyy kokeilla ainakin se toinen tuoksu vielä :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Puf - 30.07.11 - klo:01:54
Ootteko löytäneet yhtään tuoksutonta kuivashampoota? Löysin uudelleen käyttöön Klippoteketin mutta inhoan sitä vahvan makeaa hajua  :-[. Kaikista paras vaihtoehto olisi joku tuoksuton tuote joka ei riitelisi muiden hajujen kanssa. Onkohan hiuspuuteri sitten ominaisuuksiltaan saman tyyppistä eli helpottais hiusten pesuväliä?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nukka - 30.07.11 - klo:10:40
Enää ei kyllä osaisi ilman kuivashampoota olla kun on sellaisen käytön aloittanut :D

Ostin got2be:n kuivashampoon ja testasin sitä tänään. Toimi kyllä hyvin, mutta miinuksena se, että sitä oli aika hankala laittaa pienelle alueelle. Itse laitan yleensä kuivashampoota vain otsahiuksiin ja tuossa se suihku on niin laaja että kuivashampoota tahtoo mennä väkisinkin joka paikkaan. Ei kannata musta pusero päällä sitä laitella. Tummista hiuksista tuo oli vähän hankala saada kokonaan pois, mutta kohtalaisen hyvin lähti kuitenkin kun tarpeeksi harjasi. Tuoksu ei minusta ollut mikään älyttömän voimakas.

Bigsexyhair on ollut tähän mennessä paras testaamani kuivashampoo, mutta vähän turhan kallis kun halvemmatkin vaihtoehdot ajavat asiansa.

Biozellistä en hirveästi tykännyt, Klippotek oli ihan ok. Noissa kummassakin ärsytti vaan se "kilikalipurkki". Kiva aamulla kun muut nukkuu niin ravistella ja kolistella sitä purkkia  ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tuutikuu - 30.07.11 - klo:16:22
Mun uusin kuivashampoorakkaus on Kevin.Murphyn Fresh.Hair <3 . Aluksi en pitänyt sen keveydestä, se ei anna juurikaan tukea, ja tummiin hiuksiin se teki vaaleana kuultavan tyven. Mutta näin kesällä auringon rasittamat hiukset eivät mitään kovin tujua kaipaa ja kun värikin vaihtui vaaleammaksi annoin tuotteelle uuden mahdollisuuden. Ja toimii täydellisesti! Tuoksu on vaniljamainen, raikas sellainen. Tekisi mieli suihkutella koko kropalle! Tukka freesaantuu ilman takkuja.

Kuulostaa ihanalta! Mistä olet tuota ostanut? :)

Kevin.Murphyä myydään sarjaa käyttävissä kampaamoissa ja maahatuojan myymälöissä (IdHair Helsinki ja Jyväskylä).
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mindela - 02.08.11 - klo:00:10
On kyllä tosiaan kivaa se, että kaikki markettisarjatkin tuovat omat kuivashampoonsa markkinoille :) Itselläni ainakin putelit hujahtaa hetkessä ja todellakin ostaisin mielelläni ihan halvinta mahdollista asiansa ajavaa. Sunsilkin kuivashampoon suositushinta on kuulemma 3,99e joten huomenna koitan metsästää sitä!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: PollyJean - 03.08.11 - klo:14:51
Mä ostin Kicksistä sitä Suomeen rantautunutta Batisten kuivashampoota tuoksulla Coconut & Tropical fruit.

Se tosiaan jättää sellaisen harmahtavan pinnan hiuksiin, mutta se lähtee kyllä harjaamalla pois. Teki kyllä hiukset puhtaannäköisiksi ja tuntuisiksi. Tuo harmaa pinta jäi vaan mietityttämään että tummahiuksisilla saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia (sen poistaminen)   ;D

Mulla on hiukset tummuudeltaan ehkä jotain keskiruskean luokkaa, eikä ole jäänyt Batistesta harmaat jäljet vaivaamaan - hieroo vaan kunnolla hiustyveen ja sitten luonnonharjas-harjaa perään, niin hyvä tulee. Tosin en esim. päälaen jakaukseen tuota suihkikaan, vaan sivuille ja otsiksen juureen.

Hamstrasin juuri pari isoa ja 3 matkakokoista pulloa Batistea Englannin-reissulta; eri versioita kokeiltavaksi. Tähän mennessä kokeilemani toimivat kiitettävästi ja erityisplussaa hyvästä tuoksusta. Kiva kuulla, että Suomestakin tuota jo saa, tosin EI TIETENKÄÄN Oulusta, kun täällä ei Kicksiä ole. Onneksi on nyt jemmoja!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Alicia - 10.08.11 - klo:22:14
Mulla got2be:n kuivashampoo toimi muuten ihan ok, mutta kutittaa kovasti.
Hiuspohja ärtyi ihan punaiseksi.  :-\  Loput jää käyttämättä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 12.08.11 - klo:19:44
Olikos kellään jo sitä tresemmeä? Kaikilla tuntuu olevan vain sitä samaa got2be:ta. Minulle toki merkkaa todella paljon tuotteiden laatu ja toimivuus, mutta olen aika paljon ppurkkiesteetikko, ja minusta tuo tresemmen purkki on kaikista miellyttävin, joten tuumin sen hankintaa. En kuitenkaan ole vieläkään saanut nykyistäni loppumaan, joten hetki tässä vielä menee.
En löytänyt näitä samasta putiikista, että olisin verrannut hintaa ja tilavuutta. Tresemme on vissiin pienempi?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bambie - 12.08.11 - klo:22:35
Täällä yksi Tresemmen hiuspuuteri kokeillut! Bongasin sen sokokselta ja täytyihän se ottaa mukaan :D vaikuttaa todella tehokkaalta aineelta. Pakkauksen käyttöohjeessa sanotaan että sitä pitäisi sirotella suoraan purkista tyveen ja sitten hieroa sormilla ympäriinsä. Yleensä hieron hiuspuuteria ensin sormiin ja sitten hiuksiin. Tein kuitenkin niin kuin ohjeessa käskettiin ja laitoin ilmeisesti liikaa koska tuota "karheus"-efektiä tuli liiankin kanssa ja hiukset meni tosi likaisen oloisiksi niin kuin monesti hiuspuuterien kanssa jos liikaa innostuu. Riittoisalta siis ainakin vaikuttaa, ja rakenne-efekti on todella tehokas :D

Olen nyt vähentänyt hiuspuuterin käyttöä koska olen huomannut että shampoo ei vaahtoa jos olen käyttänyt hiuspuuteria!! Aluksi syytin shampoota vaahtoamattomuudesta mutta huomasin että jokainen shampoo käyttäytyy samalla tavalla jos olen käyttänyt hiuspuuteria. Hiukset pitää siis pestä ensin syväpuhdistavalla shampoolla että saa hiuspuuterin pois ja sitten normaalilla shampoolla. Ärsyttävää. Pitää siis totutella tähän lasimaiseen tukkaan tämmöisenään ja säästää hiuspuuteri erikoistilanteisiin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Winnie - 15.08.11 - klo:13:14
Olikos kellään jo sitä tresemmeä? Kaikilla tuntuu olevan vain sitä samaa got2be:ta. Minulle toki merkkaa todella paljon tuotteiden laatu ja toimivuus, mutta olen aika paljon ppurkkiesteetikko, ja minusta tuo tresemmen purkki on kaikista miellyttävin, joten tuumin sen hankintaa.

Minulla on käytössä Tresemmen kuivashampoo (200 ml) ja se on ainakin käytettävyyden ja tuoksun puolesta noussut tämän hetken suosikiksi Got2be:n ohi. Aine tulee tasaisemmalla suihkeella pullosta ja tuoksu on miellyttävän mieto. Tuuheutta tuo ei tuo omaan tukkaan samalla tavalla kuin esim. Tigi, mutta toimii puhdistuksessa oikein hyvin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: catjuska - 24.08.11 - klo:23:37
Mulla on ollu sitä batistaa ja got2b rockin'ittiä ja kyl tää jälkimmäinen on ollu aika pettymys! Tuntu et hiukset ei yhtään puhdistunu sillä, tuuheuskin oli lähinnä mielikuvituksen voimalla ilmennyttä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Retro - 25.08.11 - klo:08:29
Got2be:ssa tuntuu vaihtelevan erien välillä tuo koostumus... Ensimmäisen purkkini kesti kauan ja teki joka kerta tosi hyvää jälkeä, mutta toinen purkki sylki pari viimeistä kertaa pelkkää ilmaa ja hajustetta, ja tukka lähmääntyi tosi nopsaan. Lisäksi kerkesin käyttää tuota toista purkkia varmaan about viisi kertaa, ennen kuin tuota lähmäämistä alkoi esiintyä... En siis yhtään ihmettele, että ihmisillä on niin erilaisia kokemuksia Got2be:sta. Taidan seuraavaksi kokeilla Tresemmea.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: keesha - 25.08.11 - klo:08:38
^ Mulla kävi Got2Be:n kanssa juuri samalla tavalla. Kerkesin käyttää pulloa n.3-4 kertaa jonka jälkeen se on sylkenyt pelkkää ponnekaasua, ihan kuin se jauhe olisi loppunut kesken? Eli roskiskamaa. Tosi pitkä miinus tuosta. Nyt ostinkin tilalle Tresemmen kuivashampoon, mutta sitä en oo päässyt vielä testailemaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kathy - 25.08.11 - klo:22:12
Ainakin omasta Got2Be:stä tulee jauhot niin kovalla paineella ja laajalle alueelle, että vaatteet ja kylppärin lattia ovat kuin jauhopussiräjähdyksen jäljiltä. Tuoksukin on kuvottava! Muutenkin tykkään vähän karkeammasta lopputuloksesta, joten enköhän käy hakemassa vanhan kunnon Klippoteketin ja jätän haisujauhon kaappiin homehtumaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Chloe - 26.08.11 - klo:15:16
Mulla oli Klippotekin pullot tyhjentynyt itsestään. Toisesta pullosta olin kerran ehtinyt käyttää ja toinen oli korkkaamaton :-\ . Nyt ostin pullon Biozellia, koska tätä on ollut ennenkin ja toimii mulla paremmin kuin Klippotek.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: purppura - 29.08.11 - klo:16:09
Ainakin omasta Got2Be:stä tulee jauhot niin kovalla paineella ja laajalle alueelle, että vaatteet ja kylppärin lattia ovat kuin jauhopussiräjähdyksen jäljiltä. Tuoksukin on kuvottava!

Testasin GotToBe:n tänään ja jokseenkin samanlaisia kokemuksia koin näin yhdellä kerralla. Välillä suutin osa ruikki jauhetta ihan pienesti ja kohta huoneessa leijaili vuorostaan iso pölypilvi jauhoten vaatteet ja muut lähellä olevat tavarat. Yhdellä suihkautuskerralla hiuksiini myös räjähti yhdelle kohtaa suht iso harmahtava läntti. Tuoksu taas muistuttaa jotenkin oksennusta.

Annan vielä toisen mahdollisuuden ja harjoittelin äsken ulkoilmassa vähän tuon suuttimen kanssa. Todella kovalla paineella tosiaan tuote tulee kun se sieltä kunnolla tulee. Huomasin myös tuolla ensimmäisellä kerralla, että tosiaan suutin osa jää helposti pihisemään ja tuotetta suihkuaa hiljalleen ulos. Melko epäonnistunut tuote siis ja varmaan jo tämäkin kerta riittäisi palautteen antoon. Kokeilen vielä toistamiseen, mutta minusta on senkin jälkeen ihan aiheellista antaa kyllä valmistajalle kommenttia kun ei varmastikaan tuotteen tulisi noin epäkäytännöllinen olla.

Hassua tässä on vielä se, että GotToBe jätti hiukset parhaimman näkoisiksi kun vertaan Björn Axenin ja Klippoteketin kuivashampoisiin. Tässähän ei ole muotoiluominaisuutta ja siksi varmaankin hiukset näyttivät oikeasti puhtailta ja olivat ilmavat. Hiukset vain tosiaan tuoksuvat hyvin epämiellyttäviltä.  8)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 29.08.11 - klo:16:12
Got2ben rokkienkelin pohjalla lilluu vielä vaikka miten paljon nestettä, mutta riisijauhot taitavat jo olla loppuneet. Vähän pöh kyllä. Nyt kun kesä on ohi, en niin enää kuisashampoota tarvitse, mutta kaipa uusi tulee joskus ostettua, kunhan tunnen olevani kyllin varakas. Eihän tuollaiset hyllyllä huonoiksi mene. Hieman kyllä sapettaa tuollainen ennenaikainen loppuminen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kimara - 29.08.11 - klo:16:52
REF. Reference of Swedenin kuivashampoo =  <3
Ostin Refiä viime Tukholman reissulla PUB:ista ja koko pullollinen oli vaan niin ihanaa käyttää! Tuoksu on kivan pehmeä puuterinen ja suihke hienojakoista. Tuntuma on jotain perinteisen kuivashampoon ja hiuspuuterin välimaastossa. Uskomattoman tyvikohotuksen tällä kuitenkin saa jopa persusmittaiseen tukkaan. Reilullakaan annostuksella ei tule tahmaa tai loputonta sementtifiilistä vaan päänahka pysyy siedettävänä. Ainoa huono puoli on ettei tätä taida saada Suomesta... Hintaa oli n. 12 e. ja kun kokeiltuna on Tigi, Fudge, Klippoteket, Four Reasons ja Got to Be niin tässä oli ehkä paras yleistuntuma, sellainen hitusen liian ihana, mutta hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä.  <3  <3 Laitetaan pari sydäntä vielä niin ei jää epäselväksi kuinka paljon tykkäsin ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Winnie - 30.08.11 - klo:08:34
Huomasin eilen, että Kicksiin oli tullut Batisten kuivashampoot. Tuoksuja taisi olla kolmea erilaista ja hinta n. 6-7 €. Itselle kuivashampoossa on tärkeää mieto tuoksu, joten esim. Tropical kuulosti hieman liian eksoottiselta omaan nenään. ;) Original versio pitänee kuitenkin hakea seuraavaksi testiin, kunhan tämän hetken suosikki Tresemme alkaa loppua. Osaakohan joku arvioida tuoda Batistea, tuuheuttaako se esim. miten hyvin?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jekku - 30.08.11 - klo:15:15
Onko kukaan kokeillut Sunsilkin kuivashampoota? Käytän harvoin ja tuo olisi mukavan halpa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 31.08.11 - klo:18:03
Hoho. Just sanoin, etten osta  TRESemméä, mutta pitihän, kun tuossa pakkauksessa on tuollaiset minulle sopivat värit :>
Onhan huonopääpäivien varalta hyvä jotain olla. Jauhe tulee todella pelottavan valkoisena tummaan tukkaani, mutta sen saa kyllä hierottua kivasti rasvalettiin. Toistaiseksi en ole löytänyt itseltäni "hilsettä". Tämä ei kuitenkaan muotoile yhtä kivasti, kun rokkienkeli.
Jatkan testauksia.

Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mena - 03.09.11 - klo:00:21
Onko kellään käynyt niin että Klippoteket ei toimi (lähmää vaan enemmän) mutta joku muu kuivashampoo toimisi? Ajattelin että megapitkien pidennysten tullessa päähän haluaisin edes kokeilla jotain kuivashampoota, kun joudun normaalisti pesemään vähintään joka toinen päivä hiukset. Oma hius kuivuu nopeasti ihan normipesusta mutta se pidennys ei kuitenkaan halua kuivua sitten niin millään... ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kata - 03.09.11 - klo:00:33
Winnie, kulutin juuri loppuun Englannista hankkimani Batisten kuivashampoon Boho -tuoksuisena. En tiedä saako kyseistä tuoksua Kickseistä, mutta tykkäsin todella. Tuuheutta Batiste tuo vain vähän eikä ole yhtä muotoileva esim. Klippotekin karsean hajuiseen kuivashampooseen verrattuna. Puhtaan näköistä kuitenkin tulee, eikä Batiste näkynyt tummanruskeassa tukassani.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kathy - 03.09.11 - klo:21:42
Onkohan tämä jo tullut kauppoihin: http://www.herbina.fi/herbina.nsf/sp3?Open&cid=tuuheuttava-kuivashampoo ? Itse en ainakaan vielä ole bongannut.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: d&c - 03.09.11 - klo:21:47
Onko joku toinen testannut Label.m-sarjan Dry Shampoo-tuotetta? Olen tykännyt sarjan muista tuotteista, mutta tuo kuivashampoo ei vain toimi: ei tule mitään eroa lähtötilanteeseen tai saan ainakin paremman tuloksen käyttämällä 4R-hiuspuuteria kuin tuota.

Tuo Herbinan kuivashampoo houkuttelee jo ihan markettisaatavuudella, mutta en ole vielä kyllä bongannut mistään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: cenadra - 03.09.11 - klo:22:53
Onpa kiva kun tulee niin paljon eri kuivashampoita kauppoihin. Itse haluaisin kokeilla ainakin Sunsilkiä ja Herbinaa. En edes tiennyt että Herbinaltakin tullut, minkäköhän kokoinen se pullo on? Kokemuksia kuulisin siis minäkin mielelläni noista tuotteista. :)

edit. Löysinkin tietoa, eli Herbina on 200ml ja hinta n. 5 euroa ja Sunsilk 245ml ja suositeltu vähittäismyyntihinta 3,99e. Sunsilk vaikuttaisi paremmalta mun kukkarolle. :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Retro - 04.09.11 - klo:13:08
Olen sen epäonnisen Got2be:n jälkeen sinnitellyt ilman kuivashampoota, ja taidan vielä odotella, että tuo Herbina tulee vastaan jossain, ainakin tuo raikas omenatuoksu houkuttelisi kovasti...  ;)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 04.09.11 - klo:14:55
Naputtelin incejä (http://www.juurikasvu.org/smf/index.php?topic=137.msg790910#msg790910) kaapista löytyneistä puteleista, enkä oikeen tiedä mitä mieltä noista sisällöistä olisi. Tresemme on ollut käytössä paljon hienojakoisempaa ja mukavampaa, ja saa plussaa siitä, ettei tunnu niin hiuslakkaiselta kuin rokkienkeli ts ei muotoile ja kohota tyveä. Muotoilua aiheuttavista aineista ilmeisesti seuraa minulla pahempi lisälikaantuminen jo samana iltana, eli lopputulos pettää nopeasti.

Onko kukaan kokeillut pelkkää vauvapuuteria tukkaan? Katselin esim. tällaista (http://www.iherb.com/Nature-s-Baby-Organics-Silky-Dusting-Powder-Fragrance-Free-4-oz-113-4-g/23075?at=0), osaisiko joku sanoa noista aineista jotakin? Hiuspuuterit tuntuvat ihan liian kalliilta pikkuista pakettiaan vasten.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 05.09.11 - klo:12:16
taidan vielä odotella, että tuo Herbina tulee vastaan jossain

Psst, Kivikukkarossa oli näille vitosen ständi. Nopsaan tulleet. Sunsilkiä en ole kyllä vieläkään nähnyt missään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hallonnikas - 05.09.11 - klo:18:01
Herbinan kuivashampoo alkoi kiinnostamaan kovasti kun kurkkasin sivuille! Etenkin sen omenatuoksun takia. Jos hankin XZ omppu-tuotteet, Herbinan kuivashampoon ja käytän itse tekemääni omenan tuoksuista jätettävää, niin pysyisiköhän tuoksu? ;D
Voisi olla tosiaan kokeilemisen arvoinen yhdistelmä. Pahanhajuinen Fudgen kuivashampoo onkin kohtapuoliin loppumassa... Ei sitä mielellään näin useasti haise yökerholta, mutta pakkohan se on pois käyttää. ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Retro - 06.09.11 - klo:21:05
^^ Kiitti vinkistä! Täytyy katsoa, jos vaikka vahingossa eksyisi Kivikukkaron nurkille...  ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: purppura - 08.09.11 - klo:18:11
Olenko jopa ensimmäinen Herbinan Kuivashampoon löytänyt ja siitä ilmoittava tässä ketjussa?!  :D
Löysin siis Anttilasta ja huomenna kokeilen. Näin pintapuolisesti ainakin tuoksu on todella ihanan kirpakka omena!

Niin ja nyt lähtee palautetta Got2Be:n kuivashampoostakin. Siksi ostinkin nyt Herbinan heti kun huomasin, koska G2B  vain syöksee inhottavasti jauheen purkista ulos ja ainetta jää leijailemaan todella ikävästi huoneeseen.Todella vaikea käytettävä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Retro - 08.09.11 - klo:18:38
^ Minkä kokoisessa purkissa tuo Herbina on?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: purppura - 08.09.11 - klo:18:47
^ 200ml.  :) Olisiko suunnilleen sama määrä kuin Klippoteketissä.

Hintaa taitaa olla suunnilleen 6 euroa, vähän päälle. Nyt oli tarjouksessa 4 euron hintaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 08.09.11 - klo:22:14
Kuus! Sittenhän se on yhtä törkeän hintainen kuin muutkin. Oletin Herbinan potkivan vähän markkinajohtajia, mutta pöh. Täällä tuo oli tosiaan anttilassa 4,99 tms. Eivät onneksi olleet tarjoushintalappuja niin toivoisin sen olevan normaalihinta. Ei ollut testeriä, tiettykään, eikä suuttimen nuuhkiminen oikeen auttanut. Mukava kuitenkin, että nuo ovat edes hintavertailukelpoisissa pakkauksissa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: purppura - 08.09.11 - klo:22:21
^ Hinta voi olla hyvinkin 4,99. Tosiaan paremmin mieleen jäi tuo tarjoushinta ja siinä samassa listassa oli niin ikään samannäköisiä Herbinan tuuheuttavaa muotovaahtoa ja tyvikohottajaa. Ihminen voi olla erehtyväinen.   8)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Henrietta - 10.09.11 - klo:00:36

Onko kukaan kokeillut pelkkää vauvapuuteria tukkaan? Katselin esim. tällaista (http://www.iherb.com/Nature-s-Baby-Organics-Silky-Dusting-Powder-Fragrance-Free-4-oz-113-4-g/23075?at=0), osaisiko joku sanoa noista aineista jotakin? Hiuspuuterit tuntuvat ihan liian kalliilta pikkuista pakettiaan vasten.


Mä käytän toista purkkia tätä: http://www.iherb.com/Country-Comfort-Baby-Powder-3-oz-81-g/11670?at=1
 Aineista en osaa kertoa, mutta jostain luin vinkkiä vauvapuuterista kuivapesuaineena ja päätin kokeilla ja toimii =)
Halpaa, riittoisaa ja päänahka on pysynyt hyvänä. Blondi aikoina häivytti juurikasvua kivasti, nyt tummempana täytyy olla tarkempi laitossa ettei "harmaannuta". Mutta kun laittaa hyvissä ajoin esim.jo edellisiltana niin tukka on aamulla perfect!
Loistava hiusten toisen päivän pelastaja.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mena - 10.09.11 - klo:12:19
Herttileijaa. Mä olen hämmästynyt! Kuvittelin että tähän rasvapäähän ei tehoa mikään kuivashampoo, kun olen aiemmin kokeillut Klippoteketia ja se vain pahensi tilannetta. Päätin kuitenkin antaa vielä jollekin kuivashampoolle mahdollisuuden ja ostin Biozellia. Kokeilin äsken semisti likaisiin hiuksiin (eli just sellaisiin jotka näyttäisi muutaman tunnin päästä aivan karmealta myös ponnarilla)... Suihke ei värjää punertavanruskeita hiuksia yhtään ja vei rasvaisuuden mennessään!  :o Suihkutin jakaus jakaukselta tyveen ja parin minuutin päästä harjasin tyvestä "ylöspäin" luonnonharjaksisella harjalla kuten tein aiemmankin kanssa. Tukasta tuli tuuhea ja puhdas. :D Laitoin latvoihin silikoniliukkaria ja harjasin, niin latvatkin näyttää sileältä ja hyvältä. Nyt voin pitää näitä auki, vaikka normaalisti olisin jo pessyt tai tuskastellut päivän ponnarilla ja pessyt illalla. Todellakin on hintansa väärti ja jää ehdottomasti käyttöön. Ja mikä parasta, sitä saa siitä samasta Prismasta jossa me käydään aina kaupassa. Ainoa miinus tulee tuosta kilinkolin-purkista, voin vain kuvitella kuinka onnellinen mies on aamulla viiden aikaan kun meikä ravistelee tota purkkia kylppärissä ja mies yrittää vielä nukkua. ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 10.09.11 - klo:12:35
Onko kukaan kokeillut pelkkää vauvapuuteria tukkaan? Katselin esim. tällaista (http://www.iherb.com/Nature-s-Baby-Organics-Silky-Dusting-Powder-Fragrance-Free-4-oz-113-4-g/23075?at=0), osaisiko joku sanoa noista aineista jotakin? Hiuspuuterit tuntuvat ihan liian kalliilta pikkuista pakettiaan vasten.

Mä käytän toista purkkia tätä: http://www.iherb.com/Country-Comfort-Baby-Powder-3-oz-81-g/11670?at=1

Kiva kuulla, ehkäpä saan itsekin rohkaistuttua kokeilemaan. Kiitos!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: armi - 12.09.11 - klo:12:35
Olenko jopa ensimmäinen Herbinan Kuivashampoon löytänyt ja siitä ilmoittava tässä ketjussa?!  :D
Löysin siis Anttilasta ja huomenna kokeilen. Näin pintapuolisesti ainakin tuoksu on todella ihanan kirpakka omena!

Mä ostin tuota jo elokuun puolella, mutta en tiennyt että se on uutuus joten en ole tullut kommentoimaan. :D Herbinahan alkaa olla jo ihan mahti tuotemerkki, kun kuivashampookin löytyy. Pitää tulla kirjoittamaan joku arvio tuosta, kunhan testailen sitä tositoimissa.

Edit: Sinne alas: :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 12.09.11 - klo:14:48
^Sitäpaite pakko nyt huomauttaa, että minä kirjoitin tuon löytämisestä jo pari viestiä purppuraa ennen. Nii! <3
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Retro - 12.09.11 - klo:17:17
Tänään löytyi lähi-Citymarketin hyllystäkin jo Herbinan kuivashampoo, normaalihinnalla 4,95 €, eli ei paha. Vähän tuota äsken testasin, hiukset on melko puhtaat, eli rasvanpoisto-ominaisuuteen en osaa ottaa kantaa, mutta ihan mukavasti tuuheutti ja tuoksu oli juurikin kirpakka. Tukka jäi hiukan sameaksi ja harmaaksi, mutta saatoin suihkia liian läheltä. Täytyy täydentää kokemuksia, kun joku päivä pääsee "tositoimiin" tuon kanssa.  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mena - 13.09.11 - klo:07:52
Nyt kun vielä muistan niin jaetaan tätä infoa muillekin, jos joku tästä hyötyy: Tresemmeä, Got2Be:tä ja Herbinaa saa Jumbon Anttilasta. Sunsilkia en bongannut. Tresemmellä oli hintaa 8,90e, Got2Ben hintaa en muista ja Herbina oli 5e normihinta, 4e tarjoushinta (ja mä vein vikan Herbinan mutta eiköhän niitä tule niille lisää ::)). Löytyi myös Biozellin kuivashampoota noin 4,90e hintaan. Kannelmäen Prismassa ei ollut kuin Biozellia.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: armi - 14.09.11 - klo:00:27
Nyt on Herbinaa testattu todella lähmäiseen rasvatukkaan, ja toimii! Ja kun puhun lähmäisestä rasvatukasta, tarkoitan todella rasvaista: sellaista, että tukka menee kiiltävinä puikkoina päätä pitkin (ihanaa ;D). Herbinaa ei tarvinnut edes suihkutella paljon, vaan yksi suhaus per jakaus riitti hyvin. Tein yhteensä päähän ehkä viisi jakausta, joihin laitoin Herbinaa. Sitten annoin sen vähän aikaa vaikuttaa, hieroin kevyesti ja harjasin+muotoilin. Tukka toki jäi hieman sameaksi, mutta ei sentään harmaaksi. Tuuheutta tuli reilusti ja rasvaisuus hävisi koko päiväksi. Ja tuoksu oli se ihana omena. :-* Tykkään, ehdottomasti suosikkini tähän mennessä kokeilemistani (Biozell, Proffs, Klippoteket).
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Lalla - 15.09.11 - klo:17:13
Kuivashampoo pääsi loppumaan ja pika-avuksi kokeilin maissitärkkelystä. Tykkäsin tuloksesta aika paljonkin, sillä ei tee hiuksista karheita, ei tuoksu millekään ja poistaa lähmäletin. Tärkkelys antoi myös hiukan paksuutta/tukeakin ja tuntui 10 kertaa luonnollisemmalta kuin kuivashampoo. Maissitärkkelys on tosiaan vähän tee-se-itse henkinen juttu, sillä levitys ei ole yhtä helppoa kuin pullosta suihkauttaminen. Puuterisiveltimellä saa kätevimmin isompia alueita käsiteltyä, mutta meikkisienellä levitys on kaikkein siisteintä. Maissitärkkelys ei myöskään tunnu varisevan hiuksista kuten esim. Got 2 Be-kuivashampoo, jolla saa aikaan mukavan lumisateen vaatteille kun vähänkin erehtyy haromaan hiuksia.

En tiedä miten toimii tummassa tukassa, mutta omassa tummanvaaleassa hiuksessa valkoinen tärkkelys ei harjauksen jälkeen näy ollenkaan ellei sitä ole jäänyt iholle. Ihosta sen saa helposti pois kostuttamalla. En tiedä viitsinkö ollenkaan hankkia uutta kuivashampooputelia kun tämä näyttää antavan kivemman ja luonnollisemman tuloksen ilman karheutta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Dinky-di - 22.09.11 - klo:01:27
Olen kuivashampoo-addikti. Päivä on oikeasti pilalla, jos kuivashampoo sattuu loppumaan tai unohtumaan kotiin. Biozell oli ensimmäinen kokeilemani kuivashampoo ja ihan hyvä sellainen, ainoastaan tuoksusta en tykkää. Ennen kuin löysin Biozellin, käytin ihan tavallista vauvatalkkia, joka ajoi saman asian. Talkki ei toki tuuheuta, eikä tuo hiuksiin mitään hyvää tuoksua, mutta poistaa rasvaisuuden ja tekee hiuksista puhtaan näköiset. Biozellin jälkeen löytyi Klippoteket, joka oli pitkän aikaa lempparini söötin purkkinsa ja paremman tuoksunsa takia. Viimeksi ostin kuitenkin Herbinan kuivashampoota, johon ihastuin heti ensimmäisellä käyttökerralla. Tuuheuttaa kunnolla, tekee hiuksista ihanan raikkaat ja tuoksu on parempi kuin odotin. Jos Klippoteketiä ja Herbinaa verrataan, niin molemmat tekevät puhdasta jälkeä, mutta Herbina tuuheuttaa paljon paremmin.

Kaapissa on yksi korkkaamaton Tresemme, jonka aion käyttää seuraavaksi. Sen jälkeen uskon palaavani Herbinaan, sillä en usko löytäväni mitään parempaa. Erityisesti ilahduttaa, että kyseessä on kotimainen tuote.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: kuku - 22.09.11 - klo:15:34
No joopa joo, olen tähän asti kokeillut näitä kuivashampoita:

- Biozell
- Got2b rockin' it
- Klorane (apteekista)
- Klippoteket

...ja mikään noista ei ole toiminut. :( Kaikki on vaan entistä enemmän rasvoittanut hiuksia ja tehnyt niistä tahmeat. Blaahh!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hallonnikas - 22.09.11 - klo:22:06
Mun pahanhajuinen Fudgen kuivashampoo loppui, ja tänään aamulla oli lähmäinen otsis... Nokkelana tyttönä päätin testata vaihteeksi jotain muuta kuin jauhoja, ja tuputtelin kielon tuoksuista talkkia puolihuolimattomasti otsiksen tyveen ja jakauksen tietämille. Annoin olla hetken, hieroin vähän ja ravistelin hiuksia pää alaspäin. Rasvaisuus hävisi, tukka näytti yhtä kuohkealta kuin puhtaanakin, eikä hiuksista tullut yhtään mattaiset. Ei tarvinnut edes harjata! :o Tuuheutta voisi varmaan saada ronskimmalla tupsuttelulla. ;D Ei tuntunut yhtään niin kökköiseltä päänahassa kuin jauhot tai tuo ainut kokeilemani kuivashampoo...
Täytyy kokeilla uudemmankin kerran.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mena - 24.09.11 - klo:14:29
Mä testasin nyt myös tota Herbinaa. Tuuheutti ja puhdistikin kyllä paremmin kuin Biozell, mutta jättää vähän harmahtavan samean pinnan vaikka harjasin ihan kunnolla suihkimisen jälkeen. Jännä että tuo Biozell ei jätä mulla sameaa pintaa hiuksiin, mutta Klippoteket ja Herbina jättää. Herbina kyllä tuoksuu parhaimmalta noista, sellainen raikas hieman omenamainen tuoksu. :) Käytän kyllä varmasti tuon Herbinan loppuun, mutta voi olla etten osta enää uudelleen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: deko - 24.09.11 - klo:18:32
Vakuuttakaa minut siitä että Herbina kuivashampoo on oikeasti ostamisen arvoinen tuote.

Hiukseni ovat nyt keskiruskeahkot eli en halua "harmaata pölyä" tyveen. En myöskään kaipaa mitään muotoiluominaisuuksia. Kunhan taikoo tyven puhtaan näköiseksi eli saan yhden välipäivän lisää hiusten pesuun. Ja kunhan tuoksu on miellyttävä ja suutinmekanismi toimiva.

Hintahan tuolla olisi kohdallaan. Mutta niin oli biozellin vastaavallakin ja se ei putsannut yhtään ja haju oli hirveä eli ihan hukkaostos. Lahjoitin kaverille.

Vähemmällä taitaisi päästä kun sekoittaisi kaakaojauheesta ja vauvatalkista jutun ja laittaisi sen sirotepurkkiin...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 24.09.11 - klo:19:01
^ Tresemme on mulla ainut joka ei ole jättänyt yhtään valkoista pölyä, jopa runsaasti käytettynä. Klippo, Biotzell, Got2be, Herbina ja Swiss-O-Paria olen kokeillut ja Tresemme (varmaan siksi kun on kalleinta) jättää kaikista luonnollisimman lopputuloksen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: deko - 24.09.11 - klo:19:16
^ kiitos tiedosta!

Mutta mikä on tresemmen tuoksu? Ja sen pysyvyys? Ihan hevon hailee jos tuoksu on paha mutta häviää heti. Mutta jos se jää vähääkään hiuksiin niin se on jo tärkeä seikka. Minä en pysty käyttämään pahantuoksuisia hiustuotteita...

(tuoksuherkkä)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 24.09.11 - klo:21:46
^ Tuoksu on hyvin mieto, ei mikään hedelmäinen tai kukkainen, mieto kemikaalin tuoksu. Pysyvyys on hyvä (ei ole valittamista ollu muillakaan merkeillä), laitan sitä aamulla ennen kuutta ja illalla joskus seitsemän jälkeen on tukan pesu, että ainakin sen aikaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 24.09.11 - klo:23:05
Hajun kyllä erottaa, mutta onnekseni se ei yritäkään olla mikään kukkaketotuoksu, vaan niin mieto, kun voi olla. Vaikutus ei kaikkein pitkäkestoisin ole, mutta mun mielestä tuota riittää hyvin pieni määrä johonkin muihin kuiviksiin verrattuna joten uudestaankin voi päivän aikana tarvittaessa suihkasta. Omasta mielestäni TRESemme on myös ihanaa, koska se ei muotoile niin vahvasti (eli päänahka ei hikoile kuumottavasti hiuslakkakökön tunnun takia).
Älkää ostako omaanne Anttilasta, siellä se tuntuisi olevan kovasti kalliimpaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Lalla - 26.09.11 - klo:18:05
Pientä päivitystä maissitärkkelyksen käytöstä eli täysin hajutonta tärkkelystä voi helposti hajustaa itse kun laittaa purkkiin esim. kanelitankoa tai muuta hajustetta. Murskasin kanelitankoa hieman pienemmäksi vasaralla, laitoin muutaman palasen tärkkelyspurkkiin ja ihan kivan tuoksuista hiuspuuteria tuli. Kahden päivän hajustuksella tuoksusta ei ole tullut kovin voimakas: tärkkelys tuoksuu selkeästi kanelilta, mutta hiuksiin kanelin tuoksu ei voimakkaasti tarttunut.

Hajustin samalla menetlemällä riisijauhoa laventelinkukilla rentouttavaksi kuorinnaksi suihkuun - helppoa ja kätevää. Laventelinkukkia olisi tosin voinut hieman murskata ensin, koska ovat kuorinnassa turhan isoja.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: cenadra - 27.09.11 - klo:19:22
Herbinaa on nyt kokeiltu. Mun päähän vastasi aikalailla Klippoteketiä, tuli tosi tuuhea ja puhtaan näköinen lopputulos, joka oli samanlainen vielä seuraavana päivänä. Tuoksu tosiaan parempi kuin Klipossa, ihana raikas omena. Ostan tätä mieluummin jatkossa. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Juhannusruusu - 27.09.11 - klo:22:43
Herbina testattu! Mulla oli sellainen Albert Einstein -tyylinen pörhö päässä eli tuuheutti ainakin omaa kuontaloa kiitettävästi (okei okei, en jättänyt sitä sellaiseksi..). Ei jäänyt sellaista harmaata/vaaleaa jälkeä (mikä ei tosin itseäni haittaa, koska sillä saa näppärästi blondattua tyveä).
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Manna - 28.09.11 - klo:09:42
Olen kokeillut nyt kolmea eri kuivashampoota (Swiss-O-Par, Klippotek, Lee Stafford). Parhaimmaksi näistä olen havainnut olevan Lee Staffordin kuivashampoon, seuraavaksi Swiss-O-Parin ja huonoin on Klippotekin. Harmi kun en tajunnut ostaa Lee Staffordista sellaista tummille hiuksille spivaa versiota, koska nyt tyveen jää sellaista vaaleaa "pölyä".
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenni. - 28.09.11 - klo:16:01
Onko Tampereen Sokoksella tuota Herbinan kuivashampoota? ??? Olen useamman kerran yrittänyt etsiä sitä, mutten ole kertaakaan löytänyt.. Enkä ole sitten älynnyt kysyä keltään. Haluaisin vaan ostaa tuota joskus kokeiluun.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Haylie - 01.10.11 - klo:11:38
Nyt on olllut kokeillussa Klippoteket kauemman aikaa ja Herbinaa olen käyttänyt nyt parina päivänä. Vaikea kyllä sanoa kumpi on parempi.. Klippoteketissä lopputulos on jämäkämpi ja puuterimaisempi, siksi sitä ei tarvitse laittaa niin paljoa. Herbinassa tuoksu kyllä aivan ihana verrattuna Klippoteketiin. Herbinassa lopputulos on kiiltävämpi ja täten ehkä luonnollisempi. Kestävyys samaa luokkaa molemmissa. Itsellä maantienvärinen/raidoitettu vaalea tukka.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kaisuli - 15.10.11 - klo:21:06
Olen useita vuosia boikotoinut sunsilkin tuoksuja, mutta nyt sorruin ostamaan merkin uuden(?) kuivashampoon. Purkki on aika iso (236 ml) ja hintaa oli vain 5,90 cittarissa. Tuoksuu hyvälle ja ajaa asiansa rasvaisuutta poistamalla. Ei jättänyt valkeaa huntua hiuksiin. Olen kokeillut tuotetta vain kerran, enkä suihkuttanut sitä kovin paljoa, mutta tuuheutta se ei tuntunut tuovan, vaikka kulkeekin nimellä volumizing try shampoo. Mutta muuten ok tuote, tuuheutta voi sitten lisätä muilla keinoin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ohuthius - 16.10.11 - klo:13:03
Tällä hetkellä kaapissa Herbinan ja Tigin kuivashampoot, joista Herbina kyllä vie voiton. :-*
     Herbinan puteli kulkee nimellä tuuheuttava kuivashampoo ja on kyllä ihan nimensä mukainen; tuuheuttaa huimasti ja tuo jäntevyyttä hiuksiin samalla kun vie rasvaisuutta ja tekee hiuksista puhtaan näköiset. Tykkään kyllä, ei jätä hiuksiin sellaista vaaleaa hötyä jos vaan harjaa hiuksiin suihkuttamisen ja hieromisen jälkeen. Tuoksu on myös ihana, raikas, eikä jää mitenkään voimakkaana leijumaan. Ja tosiaan loistava tuuheuttavana muotoilutuotteenakin :)
     Tigin Rockaholic Dirty Secret kuivashampoota sain pullollisen lahjaksi ja ihan hyvä pelkkänä kuivashampoona, ei nimittäin tuuheuta samalla tavalla kuin tuo Herbinan.  Tuo kuitenkin ihan hyvin puhtauden tuntua ja vie rasvaisuutta pois. 'Tuoksusta' en tykkää, jotenkin hirveän pistävä ja jää ainakin omaan nenääni leijumaan vielä hetkeksi harjaamisen jälkeenkin. Muuten ihan hyvä rasvaisuuden poistoon jos ei kaipaa sitä tuuheuttavaa vaikutusta.
     Parhaiten mulla on ehkä Herbinan lisäksi toiminut tuo Got2be'n kuivashampoo, tuo ihanasti puhtauden tuntua ja näköä, tuuheuttaa sopivasti eikä jätä hirveästi sumeaa jälkeä, tosin tällä hetkellä hiuksisto on muutenkin suht vaalea, joten ei se varmaan kamalasti näkyisikään jos tuollaista tulisi, ainakaan kaukaa katsottuna  ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Eydie - 18.10.11 - klo:08:14
Mulla on ollut joskus epäonnistuneita kokeiluja kuivashampoosta, mutta nyt on pakko taas yrittää etsiä hyvä tuote itselleni. Hiukseni ovat aina olleet superrasvoittuvat, mutta nyt alkaa mennä hermo tähän pesu aamulla-rasvainen illalla-tahtiin. Hiuslaatuni on vain sellainen, että lähes kaikki tuotteet vain lähmäävät hiusta ja ennen kuivashampoot ovat vain saaneet pään näyttämään entistä likaisemmalta. Yritän kuitenkin pitää hiuksissa kahden päivän pesuväliä, kun ei tuo päänahkakaan tykkää jokapäiväisistä hiustenpesuista.

Tein nyt tutkimusmatkan netissä ja päädyin tilaamaan Batisten kuivashampoota. Lähinnä siksi, että sitä kuvailtiin kevyeksi ja vain vähän tukea antavaksi. Silti sitä kehuttiin monessa paikassa ja monella kielellä maailman parhaaksi kuivashampooksi. Suomestakin sitä näköjään saa Kickseistä, mutta itse tilasin Asokselta neljä pulloa samantien yhteishintaan 10e. Tällä hinnalla Kicksistä taitaa saada 1½ pulloa. Batiste on siis ainakin halpaa. Nyt paketti on vasta matkalla, mutta kerron täällä sitten lunastaako se odotukset.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mena - 20.10.11 - klo:07:50
Prismaan oli ilmestynyt hyllyyn iso pullo Biozellin kuivashampoota pienen pullon rinnalle. Hinta oli jotain 6-7e, kun tuo pieni pullo maksaa jotain 4-5 euron väliltä. Hitto kun en tajunnut tsekata paljonko tossa isossa pullossa on tavaraa ja onko ihan samaa kamaa kuin pieni pullo...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Nala - 20.10.11 - klo:10:09
Olen testannut nyt muutaman kerran Herbinan kuivashampoota ja kyllä se ykköspaikalle menee. Aiemmin olen kokeillut Biozellia ja Klippoteketia. Herbina ei jättänyt hiuksia samalla lailla sameiksi kuin muut ja hiuksiin jäi kivan raikas tuoksu. Se myös teki hiukset oikeasti puhtaamman näköisiksi ja antoi mukavasti tuuheutta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenni. - 20.10.11 - klo:21:10
Mä edelleen kyselen että onko tuota Herbinan kuivashampoota Tampereen Sokoksella? Mä en edelleenkään ole onnistunut löytämään sitä..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Nala - 21.10.11 - klo:09:48
Sokkarilla en oo nähnyt mutta Anttilasta noita saa :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: masked sinner - 30.10.11 - klo:21:10
Voisin laittaa omia kokemuksia eri kuivashampoista! Käytän kerran-pari viikossa niinä päivinä kun en jaksa tai ehdi pestä hiuksia sekä harvakseltaan bileiltoina tuuheuttamaan hiuksia.

Björn Axen: tästä on tosi kauan ja se oli ensimmäiseni, mutta erittäin hyvä muistikuva jäi! Kallis.
Klippoteket: alkuun suosikkini, mutta nykyään voimakas tuoksu häiritsee ja tukka jää melkein liiankin kitkaiseksi sekä helposti vähän harmaaksi.
Tigi Rockaholic: ei tuonut yhtään rakennetta, en tykännyt ja annoin siskolle. Kallis tämäkin.
Biozell (vanha): ihan hyvä, vain vähän rakennetta mutta muuten ajoi asiansa.
4 reasons: tykkäsin, mutta toisen pullon jälkeen kyllästyin. Jättää harmahtavaksi ja kitkaiseksi, muutenkin aika samanlainen Klippoteketin kanssa mutta vähän paremmalla tuoksulla.
Herbina: yhden käyttökerran jälkeen nousi suosikiksi! Miellyttävä herbinamainen tuoksu, luonnollisen näköinen mutta tuuhea lopputulos.
Sunsilk: tätäkin käytin vasta kerran, ihan hyvältä vaikutti. Tuoksu hyvä ja mieto.

Kahta viimeistä testaillaan vielä pullot loppuun ja eiköhän se Tresemmekin pidä jossain vaiheessa testata. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Unnu - 31.10.11 - klo:11:00
Alan epäillä, että olen saanu Klippoteketistä jonkun maanantaikappaleen sillä se ei tee mun hiuksille oikeastaan mitään.  0_0 Eka pullo menossa enkä kyllä toiste osta. Blondaa tyveä mutta ei kohota yhtään eikä sinänsä tee puhtaamman tuntuisiksi. Aiemmin olen käyttänyt BigSexyHairia jolla sai pitkätkin hiukset nousemaan tyvestä kohti taivaita. Se tosin maksoikin 4 x Klippoteketin hinnan. Seuravaaksi kokeiluun taitaa lähteä Herbina.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mena - 31.10.11 - klo:11:32
^ Ei se mullakaan toiminut, teki vaan entistä likaisemman näköiseksi. ;D Kokeile tosiaan sitä Herbinaa tai Biozellia, mä tykästyin Biozelliin (Herbina jätti tyven vaaleaksi, ei muuta vikaa).
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Venin - 31.10.11 - klo:19:14
^^ja^, mulla toi Klippoteket vähän tuuhentaa ja saa paremmin muotoiltua, mutta ei se kyllä puhtaammaksi tee. Lähinnä päinvastoin ::) Tuoksu tosin on omaan nenään kiva. Pitää kans kokeilla Herbinaa/Biozellia seuraavaks.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenni. - 31.10.11 - klo:19:32
Mustakin tuntuu että taidan palata Biozelin pariin.. Tuo Klippoteket ei täällä oikein enää toimi. Pää meinaa jäädä aina todella vaaleaksi ja tuntuu ettei se oikein puhdista enään. Eka pullo toimi, mutta sen jälkeen ei. Herbinaa nyt sitten tuskin kokeilenkaan, jos se kerta jättää tyven vaaleaksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: deko - 01.11.11 - klo:19:24
ostin puolivahingossa Herbinan kuivashampoon.


Kokeilen tässä vielä ajan kanssa ja sitten kuullaan viimeinen tuomio, ensikokemus on "ihan kiva ja hyvä hinta-laatusuhde". Mutta toisaalta en kovasti käytä kuivashampota eli olen vähän n00b näiden kanssa.

Biozellia olen testannut, mutta se haju oli niin kamala että luukutin sen pari kertaa testatun putelin lyhyttukkaiselle kaverille pois jaloista.

Tukkani on siis vyötärömittainen kerrostettu, ei otsuria, tyvessä 7-asteista neitsythiusta ja pituudet sekalaisen värjätyt moniruskeat. lasimainen oma hiustyyppi, kulutetut latvat, paljon ohutta tukkaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: leeinsane - 01.11.11 - klo:21:11
Minä ostin tän herbinan kuivashampoon ja en ole huomannut että se jättäisi juuresta hiuksia harmaiksi tai valkeiksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Nala - 01.11.11 - klo:21:38
Ei jätä mullakaan. Pikemminkin se on se Klippoteket joka jättää harmahtaviksi, myös Biozell teki itselläni aikanaan samaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 04.11.11 - klo:01:02
Sunsilk kuivashampoo ostettu ja kokeiltu. Ensifiilikset, pidän. Tuoksu on aika ihana, sellainen hetelmä. Lupaa tuuheuttaa ja tuuheuttaakin, kiitettävästi. Pidän kenties enemmän kuin herbinan kuivashampoosta joka on erittäin hyvä tuuheuttava. Mutta tämä jättää hiukset mattaisiksi ja kuitenkin puhtaan oloisiksi. Haju on ainakin paras tähän mennessä markettikuivashampooista.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 04.11.11 - klo:01:55
Ihan tummanmustanruskeatukkaisena olen tosi harmistunut Herbinan sottaamiseen, tosin ei sen tehokaan mikään ravisteleva ole. TRESemme on toistaiseksi paras, mutta tuolla hinnalla en uutta osta. Täytynee alkaa vaan pestä hiuksia useammin, eipä sekään niin paha ole.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tnn - 04.11.11 - klo:08:22
Mulla Got 2 Be -kuivashampoo on aluksi aivan loistavaa, mutta jossain vaiheessa purkkia se rupeaa tekemään hiukset vain rasvaisemman näköisiksi :( Jo kahdella purkilla on käynyt sama, joten en usko että kyse on maanantaikappaleista. Se ei enää suihkuta "vaaleaa jauhoa", vaan pelkkää märkää läpinäkyvää nestettä. Harmi, nimittäin molemmissa pulloissa olisi ollut vielä puolet jäljellä.. Seuraavaksi koitan varmaan Herbinaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Horros - 04.11.11 - klo:20:26
^Joo, täällä sama. Hätätapauksessa koitin Klippoteketiä, joka on jäänyt kaappiin pyörimään kun ei minulle sovi, ja jää kyllä vastaisuudessakin, kamalaa tököttiä tähän päähän. Got2Be oli toimiessaan kyllä ihan menevää.

Tähän mennessä testatuista Tigin kuivashampoo oli kyllä paras, ellei hintaa lasketa. Raikas tuoksu, höttöä ei jää hiuksiin eikä jätä liian mattaiseksi, puhdistusominaisuus toimii eikä tuo tuuheutta/rakennetta, sitä en missään nimessä halua. (Hitsi kun vaikutan varmaan kohta joltain Tigin mainoskasvolta tämän fanitukseni kanssa. Noh, pitää toivoa että Tigi ei palkkaisi mainoskasvoa, joka pitää käyttäjäkuvassaan Akseli Gallen-Kallelaa munkinkaavussa.)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 04.11.11 - klo:21:13
Jaa, TRESemmeä saakin näemmä koko kuukauden cittareista 5,50€:llä. Saatan hakea vielä muutaman, mut sitten en enää hinnan vuoksi osta. Justjoo.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nukka - 05.11.11 - klo:11:54
Mulla Got 2 Be -kuivashampoo on aluksi aivan loistavaa, mutta jossain vaiheessa purkkia se rupeaa tekemään hiukset vain rasvaisemman näköisiksi :( Jo kahdella purkilla on käynyt sama, joten en usko että kyse on maanantaikappaleista. Se ei enää suihkuta "vaaleaa jauhoa", vaan pelkkää märkää läpinäkyvää nestettä. Harmi, nimittäin molemmissa pulloissa olisi ollut vielä puolet jäljellä.. Seuraavaksi koitan varmaan Herbinaa.

Sama täällä, käytin kuitenkin sinnikkäästi purkin loppuun.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: keesha - 17.11.11 - klo:22:09
Mulla Got 2 Be -kuivashampoo on aluksi aivan loistavaa, mutta jossain vaiheessa purkkia se rupeaa tekemään hiukset vain rasvaisemman näköisiksi :( Jo kahdella purkilla on käynyt sama, joten en usko että kyse on maanantaikappaleista. Se ei enää suihkuta "vaaleaa jauhoa", vaan pelkkää märkää läpinäkyvää nestettä. Harmi, nimittäin molemmissa pulloissa olisi ollut vielä puolet jäljellä.. Seuraavaksi koitan varmaan Herbinaa.

Sama täällä, käytin kuitenkin sinnikkäästi purkin loppuun.

Ihan samat kokemukset minullakin Got2Be:stä. Tosi harmi, koska se on selvästi parhaiten puhtauden ja raikkaan tunteen aikaansaava kuivashampoo... Nyt olen testannut viimeisimmäksi Biozelliä, mutta siinä on sama kamala haju ja koostumus kuin Klippotekissä joten saan siitäkin hengenahdistusta, vaikka pakkauksessa lukee, että se on muka joku miellyttävä hypotuoksu. Ärsyttävää. Lisäksi se ei mielestäni tuo mitään raikastusta päänahkaan tarpeeksi.
Tresemme oli ihan jees, mutta se on vähän kalliimpi niin olen koittanut etsiä jotain muuta. Ehkä seuraavaksi kokeilen tuota Sunsilkiä tai Herbinaa. Tuuheutusta mä en oikeastaan kyllä tarvisi, niin sen puolesta Got2Be olisi loistokamaa, mutta en voi ostaa sitä enää ihan periaatteesta koska joka kerta puolet pullosta jää käyttämättä kun se jauho loppuu joten siinä suhteessa se tulee tosi kalliiksi. :-\
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mai - 25.11.11 - klo:16:47
Plääh, elämäni eka kuivashampoo kokeilu takana Got 2 Be:lla, ja täytyy sanoa että vaikutus oli suhteellisen karsea, nimittäin käytön jälkeen tukasta tuli rasvaisen näköinen ja tuntuinen jota se ei ollut alunperin yhtään kun eilen illalla pesin hiukset suihkussa. Tuuheuttihan se jonkinverran näitäkin pitkiä ja raskaita hiuksia, mutta se on laiha lohtu kun pää näyttää siltä kuin olisi uittanut sitä voipaketissa. Ei hyvä. Onneksi sentään en ostanut tuota itse niin ei mennyt rahoja hukkaan.

Mutta enpä lannistu, ostoslistalla on Herbinan kuivashampoo ja odotukset korkealla!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tnn - 25.11.11 - klo:18:25
Mä testasin nyt Herbinan kuivashampoon, ja muutamien kokeilujen perusteella voisin sanoa tykkääväni paljon enemmän kuin Got2Be:n vastaavasta. Ainut vika on, että rupean aina aivastelemaan Herbinasta ja mies kommentoi että haisee ihan spray-maalilta ;D Muuten suosittelen kyllä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kathy - 02.12.11 - klo:00:07
Ostin kokeilun vuoksi Björn Axenin kuivashampoo ja täytyy sanoa, että tykkään. Muistuttaa hyvin paljon vanhaa suosikkiani eli Klippoteketia. Tuuheutta ja kuohkeutta tulee, mutta Björn Axen tuntuu kevyemmältä ja lähtee nätimmin harjalla pois. Minulle ei siis riitä, että hiuksista tulee vain puhtaat vaan kaipaan myös koppurakarkeutta tyveen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 04.12.11 - klo:11:50
Laitoin tilaukseen tämän: http://doctorsweettooth.com/Handmade-Scented-Dry-Shampoo-046.htm
Tuoksuksi valitsin vanilla sugar. Toimii myös hiushajusteena siis.
Toivon kovasti että tästä löytyisi pätevä tuote. Tuntuu haaskaukselta heittää tyhjät kuivashampoopullot pois kun niitä ei ole käyttänytkään pahimmillaan kuin joitakin kertoja.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 04.12.11 - klo:20:06
^ Miten tuota levitetään, ripottelemalla? Kukaanhan ei kyllä kiellä käyttämästä esim. jotain kabukia tms. (Kerrothan sitten kokemuksia tuosta!) Näissä perinteisissä ponnekaasullisissa kuivashampoissa on niin helppoa kun voi vaan suihkia menemään. Jätettä tulee ja ainakin tuo got2ben shampoo kuluu todella nopsaan ja jatkuvasti saisi olla kantamassa kaupasta uutta.

Nyt on käytössä Herbina ja tämä on selkeästi kokeilemistani kuivashampoista paras. Paljon kevyempi eikä jätä selkeää valkoista höttöä hiusten pintaan. Tuoksu on ihan ok, vähän meinaa kutitella kurkussa, mutta ei missään nimessä siinä määrin kuin esim. Klippoteket aikanaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 04.12.11 - klo:23:23
Olen ainakin käyttänyt joskus isoa puuterihuiskaa perusperunajauhon levittämiseen tukkaan. Sitten tuosta voi oletettavasti sirotella suoraan käsiin ja hieroa ne sitä kautta päähän, tai sitten tosiaan sirotella suoraan päänahkaan.

Olen tilannut aikaisemmin noiden vartalopuuterin ja purkki on samanlainen kuin kuivashampoossa. Purkista sai mukavasti siroteltua vähän tai sitten pölläyttää vähän enemmän kerralla. Saa nähdä minkälainen tuon koostumus on. Kannen sai ainakin kierrettyä tiiviiksi. Tuon saisi kätevästi matkallekin mukaan ja tuoksuvalikoimakin on sangen kirjava.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Karoliina - 16.12.11 - klo:09:44
Täällä testattu kahta kuivashampoota: Osis Dust It ja Herbinan tuuheuttava kuivashampoo. Osiksen tuo mattasuutta ihan kivasti hieman rasvoittuneeseen hiukseen ja tuuheuttaa myös hyvin. Miinuspuolena, että tummissa hiuksissa tuote minusta näkyy ja jättää ikävän harmaaksi tai jopa hieman hilselevän näköiseksi. Herbinan kuivashampoo toimii minusta paremmin: tuo mattasuutta, tuuheuttaa, eikä näy tummissa hiuksissa juuri ollenkaan. Minusta Herbinan mattasuutta tekevä vaikutus säilyy myös pidempään kuin Osiksen vastaavassa. Miinuspuoli Herbinastakin löytyy: tuotteen suihkuttelun jälkeen vessaan meinaa tukehtua, vaikka tuoksu on minusta miellyttävän raikas. En juuri koskaan käytä lakkaa tai muita suihkeita, joten voi olla, etten vaan ole tottunut "lakkakäryyn". Hinta-laatusuhdetta en pysty vertailemaan, koska Osiksen sain lahjaksi, enkä tiedä sen hintaluokkaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sassy - 16.12.11 - klo:10:24
Olen kokeillut Tigin Rockaholic dirty secret:iä, Fudgen kuivashampoota, Klippoteket:in kuivashampoota ja nyt viimeisimpänä Phc:n Refreshing kuivashampoota, joka on näistä ollut ehdottomasti mieleisin. Phc ei niinkään ole muotoilutuote, mutta se kohottaa kyllä hiusta hiukan. Parasta ehdottomasti on jauhen kevyt koostumus, joka ei tunnu niin lähmäiseltä päässä. Muilla olen aina saanut enemmän tai vähemmän harmahtavan lopputuloksen, mutta tätä uskaltaa suihkutella ihan suoraankin esim. etuhiuksiin. Miinusta voisin antaa kolisevasta pullosta (spraymaalipullomainen ääni), mutta muuten tuote on toiminut todella hyvin. Näitä saa siis Kickseistä
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 16.12.11 - klo:15:31
Minä lienen nyt hylännyt kuivashampoo-lakkamössöt. En ole oppinut elämään sen hiuslakkamaiset tyveen kerääntyvän töhnän kanssa. Herkkä pänahkani ei voi hengittää ja pukkaa liikaa rasvaa tollaisten kanssa. Onneni olen löytänyt aiemmin kyselemästäni vauvapölystä (http://www.iherb.com/Nature-s-Baby-Organics-Silky-Dusting-Powder-Fragrance-Free-4-oz-113-4-g/23075?at=0). Siinäkin on hunono puolensa kun pitää pölyttää tunteja ennen julkista esiintymistä, ehkä edellisenä iltana. Mutta tämä pitää pään hyvänä päiviä verrattuna monen suihkutettavan kuiviksen muutamalle tunnille. Suosittelen puuterimaisia kuivatuotteita kokeiluun muillekin!
Pahin lähmä ikinä mulle tuli Herbinan kuiviksesta :<
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nukka - 16.12.11 - klo:17:13
^Kuulostaa ihan kokeilemisen arvoiselta. Saakohan tuollaista mistään muualta kuin iherbistä? Tein ihan vasta sinne tilauksen niin ei taas viitsisi.

Onko se niin että hiukset "tottuu" tuohon kuivashampooseen ja sitten vaatii sitä jatkuvasti? Tuntuu että otsis rasvoittuu nykyään paljon enemmän kuin ennen. Olen muutenkin vähän tympääntynyt koko kuivashampooseen, se jättää hiukset niin inhottavan tuntoisiksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: catjuska - 16.12.11 - klo:21:12
Batistan kuivasahmppoo oli aika jees kun sitä aikanaan käytin, got2be oli täyttä skeidaa ja nyt herbinan suihke on tuntunu ihan kohtuu hyvältä, joskin tuo hetkellinen hengityslakko tuntuu tosi inhottavalta  :-\
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nelma - 01.01.12 - klo:11:53
Minun päässäni KC:n hiuspuuteri toimi hyvin ja tuoksukin oli ihan ok ja tuote tuntui vanhaa suosikkiani Klippoteketiä riittoisammalta, KUNNES puolessa välissä pulloa suutin tukkeutui eikä purkista saa enää mitään ulos.  :( Onko muilla käynyt vastaavaa? Voisin muuten ostaa uudestaan, mutta jos tämä tukkeutuminen on yleistä, niin saa kyllä jäädä kaupan hyllylle. Klippoteketin kanssa ei ole ikinä ollut tukkeutumisongelmaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Butterfly - 01.01.12 - klo:15:20
^ Olen tuota KC:tä käyttänyt varmaan jo lähemmäs 10 pulloa, eikä ikinä ole mennyt suutin tukkoon. Oletko kokeillut saada tukosta pois lämpimällä vedellä?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 13.01.12 - klo:02:51
Doctor sweet toothin tuotteet saapui ja ajattelin jakaa ensivaikutelmat kuivashampoosta. Tulee 3oz/85g yksinkertaisessa muovipurkissa jossa on käännettävä suuaukko jonka paljastuvista rei'istä voi sirotella puuteria suoraan päänahkaan tai ensiksi käsille. Olen muutaman kerran kokeillut ja pitänyt. Kokeilin heti ensimmäiseksi todella rasvaiseen tukaan ja se suoraan siroteltuna toimi oikein kiitettävästi vaikka hiukset kaipasivat ihan rehellistä pesua. Seuraavana päivänä kokeilin puuteriä käsien kautta tuuheuttajana ja sillä sai kevyen ei turhan karheaa kohotusta.
Jauhe tuntui hiuksiä pestessä, mutta ei kuitenkaan laitettuna tehnyt päätä täysin valkoiseksi. Vaikka jauhe tuntuikin hiuksissa, se ei näkynyt samalla tavalla kuin joidenkin kuivashampoiden kanssa.

Kokonsa puolesta tämä on aivan paras matkakäyttöön. Kompakti ja tuotetta on tuntuman mukaan riittoisasti. Tulee kestämään aivan varmasti paljon pidempään kuin ponnekaasulliset versiot. Tuoksuksi tilasin vanilla sugar ja se ainakin on hyvin mieto makea puhdas tuoksu. Aion kyllä seuraavaksi tilata jotain pirteämmän tuoksuista.
 Kokonaisuuten ja hintansa puolesta pidän tästä kovasti ja näen hankkivani joskus lisää, ehkä jopa suurempana versiona.

Sivulta löytyy inci - http://doctorsweettooth.com/Handmade-Scented-Dry-Shampoo-046.htm (http://doctorsweettooth.com/Handmade-Scented-Dry-Shampoo-046.htm)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Milly - 13.01.12 - klo:06:09
Silloin harvoin kun tarvitsen fiksausta suihkujen välissä, käytän mitä mineral veiliä/finishing powderia satun kulloinkin omistamaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Anissa - 13.01.12 - klo:06:15
Mikä olisi paras kuivashampoo tummalle tukalle? Klippoteketiä mulla oli ennen, nyt Four Reasonsia ja kyllä ne molemmat aiheuttaa valkoisuutta. :(

Mites TRESemme? Jossain testissä se oli saanut ainakin ihan hyvät arvosanat.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Milly - 13.01.12 - klo:06:26
Anissa, Batiste tulee ensimmäisenä mieleen, mutten tiedä saatavuudesta Suomessa. Omassa tukassa toimii myös läpikuultavat mineral veilit :)

http://www.orfalseglitter.com/2011/09/review-batiste-dry-shampoo-dark-deep.html täällä esimerkiksi Batistesta arvostelua.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: felka - 20.01.12 - klo:22:30
Minä olen kokeillut Biozellin kuivashampoota ja ei ollut kauhean kiva kokemus. Tuoksu on ihan hirveä. Keskiruskeaan / tummanruskeaan hiukseen jää kauhea harmaa tyvi. En siis suositele vähänkään tummemmille hiuksille.

Hinta ja pakettikoko on ihan ok, lahjoitin loppupurkin vaaleahiuksiselle ystävälleni.

Mistä löytyisi keskiruskealle / tummanruskealle sopiva edullinen kuivashampoo? Hiuspuuteri tai ripoteltava tai suihke.  Kotimaasta, en voi nyt tilata ulkomailta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: deko - 20.01.12 - klo:22:54
^herbina kuivashampoo ei ole hirveän harmaa. Kiva omenainen tuoksu. Itselläni on 6-7 asteinen tyvi eikä se kauheasti häiritse tai harmaannuta. Noin vitosen maksaa, iso purkki, löytyy ihan mistä vain.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nukka - 21.01.12 - klo:05:45
Minusta Tresemme on ollut ehkä vähiten harmaannuttavin kuivashampoista. Plussaa vielä kalisemattomasta purkista niin ei tarvitse aamuisin herättää koko taloa kun hiuksia "pesee" :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: mercurian - 26.01.12 - klo:10:46
Mulla on ollut kokeilussa biozelin kuivashampoo, ja kyllä tuo asiansa ajaa. Tosin purkin kylkeä tavatessa mielessä kävi että tulipa perunajauholle hintaa.  ;D

Houkuttelisi kyllä kokeilla miten tuollainen siroteltava malli sopii. Tuo Doctor Sweet Toothin inci näytti aika simppeliltä, täytyy kokeilla josko onnistuisi sekoitella kotona vastaavaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: EyeCandy - 03.02.12 - klo:10:02
Mulla oli eka Tresemme, mutta siitä tulee harmaata, joka korostuu punasissa hiuksissa, joten annan sen kaverille, jolla on hopeanblondit hiukset. Kokeilin nyt sitten Herbinaa, niin siitä ei tullu mitään väriä. Parasta oli kun töissä työkaveri kysyi olenko käyny kampaajalla. Mulla oli oikeasti pari pvä "likanen" tukka jonka olin pöyhöttänyt Herbinan kuiviksella. Olen siihen suht tyytyväinen, vaikka omenatuoksu ei ole mieleen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 06.02.12 - klo:16:44
Osaako joku sanoa, kuivattaako kuivashampoon käyttö hiuksia? Noissa suihkutettavissa versioissa ainakin kun on alkoholia. Eli olisiko parempi pidentää pesuväliä kuivashampoolla vai mieluummin pestä ihan kunnolla?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mai - 06.02.12 - klo:18:54
Klippoteketin kuivashampoota pari kertaa testanneena voin vaan ihmetellä että onko vika shampoossa vai mun päässä kun tämänkin käytön jälkeen tukka tuntuu vaan entistä rasvaisemmalta. Yök. Ja harmaannuttaa vielä kaiken lisäksi. Ehkä sitten suosiolla Herbinan vastaavaa seuraavaksi kokeilemaan, mikä olikin alunperin ykkösvalinta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Bambi - 06.02.12 - klo:20:23
Ahaa Eyecandy onks pulloa tulossa?

Ei mut mulle on ollut paras nimenomaan toi Tre semmen kuivashampoo. Ei jätä harmaaks ja on riittoisa. Mä käytän nykyään ihan säännöllisesti kuivashampoita, senkin takia että niillä saa kivasti volyymia.

Vaaleahiuksisille käy varmaan ihan universaalisti kaikki kuivashampoot. Mut Tre Semmen oon huomannu paremmaks kun esim. jonkun Kicks myymälän oman tuotteen (PHC) johon ensin ihastuin. Se veti enemmän harmaaks.

Ja tarvitaanhaan siihen päälle sit kiiltoa, koska muuten koko pää on ihan matta. Pesen hiukset nykyään enää kahden päivän välein. Ennen kuivashampoita pesin hiukset joka toinen päivä. Ja kun mulla on sinetit päässä niin ne kestää paljon paremmin, kun pesuja on harvemmin, siltä tuntuu ainakin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: EyeCandy - 06.02.12 - klo:21:28
^Joo ajattelin Bambi sen sulle säästää, Tresemme on mun mielestä mitä mainioin, jos on blondi tukka, mun tukan väriin se tekee aika hassun värin.

miksi en oo aiemmin tajunnu kuivashampoita.. Saa niin hyvin pidennettyä pesuvälejä ja pidettyä samalla paremmin värin päässä pidempään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Bambi - 08.02.12 - klo:04:52
Joo oon miettinyt samaa, mut kun ne ennen oli sellasia jauheita ( ja osa on vieläkin) ja ne oli ihan äässistä. Mut nää nykyiset suihkittavat on helppoja ja pidentää hyvin pesuväliä. Mä tajusin itsekkin nää ihan ehkä 6 kk sitten. Ennen oli varalla vaan jos ei jaksanut pestä joka toinen päivä, mut nyt ihan säännöllisenä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nysimum - 13.02.12 - klo:13:11
Mulla Got 2 Be -kuivashampoo on aluksi aivan loistavaa, mutta jossain vaiheessa purkkia se rupeaa tekemään hiukset vain rasvaisemman näköisiksi :( Jo kahdella purkilla on käynyt sama, joten en usko että kyse on maanantaikappaleista. Se ei enää suihkuta "vaaleaa jauhoa", vaan pelkkää märkää läpinäkyvää nestettä. Harmi, nimittäin molemmissa pulloissa olisi ollut vielä puolet jäljellä.. Seuraavaksi koitan varmaan Herbinaa.

Sama täällä, käytin kuitenkin sinnikkäästi purkin loppuun.

Ihan samat kokemukset minullakin Got2Be:stä.

Voi nyyh, onkohan mun purtilolla kohta sama edessä :'( Olen sulfaatittomaan shampoohon siirtymisen jälkeen saanut pidennettyä hiusten pesuvälin jopa 3–4 päivään ilman kuivashampootakin, mutta aina välillä tuo Got2Be on ollut todellinen pelastaja. Nyt kun luin tätä ketjua, muistin että viime käytöllä taisin ihmetellä että purkki suihkutti ikään kuin olisi ollut tyhjähkö, vaikka painon perusteella on varmaan puolet jäljellä... Sniif! On nimittäin ollut muuten ihan loistava tuote.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: alessia - 13.02.12 - klo:17:39
Onko tämä herbina sellaista suihkutettavaa vai pulveria? Rupesi kiinnostamaan jos vaikka vois joku aamu lähteä matkaan pesemättä hiuksia. Ja omenan tuoksu mulle iso plussa!  ;D

^herbina kuivashampoo ei ole hirveän harmaa. Kiva omenainen tuoksu. Itselläni on 6-7 asteinen tyvi eikä se kauheasti häiritse tai harmaannuta. Noin vitosen maksaa, iso purkki, löytyy ihan mistä vain.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: deko - 13.02.12 - klo:18:40
^ ihan perinteinen suihkutettava on.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tipson - 21.02.12 - klo:15:21
Onkos muilla tresemmen putelista leijuillu ponneaineet omia aikojaan pois? Mulla kun lopetan aineen suihkuttelun niin ponneainetta(?) sihisee vielä ulos. Sitten toisinaan sieltä ei tuu mukana sitä tärkkelystä ym. vaan hiuksissa ei näy mitään..eli sillonki ilmeisesti tulee vaan ponneainetta tai jotain en tiiä :( Pari kertaa oon saanu sieltä purkista jotain valkoista jauhetta hiuksiinki asti. Oon siis ravistellu eka hyvin jne. Ja mulla on elämäni eka kuivashampoo menossa nii en ees tiiä miten näiden tulis toimia D:
Mutta muuten toimiva tuote kun onnistun vaan käyttämään, ja mulla on aika tummat hiukset mutta kun harjaan hyvin nii ei jää näkymään mitään.

Onpas sekavasti kirjoitettu, mutta ehkä joku tajuu :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: peachvodka - 21.02.12 - klo:22:22
Mä en oo koskaan edes kokeillu kuivashampoota, ja tarvetta ehkä todellakin olisi, kun pesen tukkani vain 2 kertaa viikossa. Ja kyllähän sen huomaa itsekin kuinka hiukset valuu pitkin päätä :-[

Mulla siis on ihan pikimustat hiukset, mitä kuivashampoota suosittelisitte? Suihkittava kiinnostaisi erityisesti :)
Onko muuten kuivashampoissa alkoholia?:o Anteeksi tyhmä, tai sitten epätyhmä kysymys!  :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sagu - 24.02.12 - klo:16:10
Tresemmen kuivashampoosta on tullut ihan suosikki! Sitä ennen käytin useamman putelin Biozellia, mutta tunkkainen tuoksu tympi eikä tuote tuntunut riittoisalta. Tresemmen tuoksu on sen sijaan kivan neutraali ja puhdistustehotkin tarpeeksi hyvät meikäläisen otsikseen ja takapiiskaan. :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: babylissa - 23.03.12 - klo:23:29
Olipa hyvä että katsoin Juurikasvusta etsiskellessäni suosituksia hyvästä kuivashampoosta, nimittäin kun tuli juttua perunajauhoista sun muista korvikkeista niin muistin, että minullahan on aika iso purkki vartalotalkkia ts sellaista vartalopuuteria jossa ei ole talkkia :). Joskus tilatessani pienistä amerikannettipuljuista erilaisia vartalovoiteita yksi valmistaja/myyjä lähetti mulle kokeeksi ison metallisen sirotinpurkin täynnä jonkinlaista peruna/maissitärkkelyspohjaista mitä lie vartalopuuteria. Näitä "luonnonmukaisia" juttuja..  Jäänyt käyttämättä mutta ei ole muuttunnut miksikään. Jauhe vielä tuoksuu erehdyttävästi Armanin Aqua di Giolle, siis sille ikivanhalle tuoksulle, mutta tuoksuu tosi raikkaalta tuossa muodossa.

Keksin äsken sitten kokeilla puuteria tukkaan ja vaalea kun olen, ravistelun jälkeen valkoinen jauhe ei pahasti jää näkymään. Kaikkein hienojakoisinta tuo ei ole mutta toisaalta raikastaa tukan jo tuoksullaan ja menettelee ihan-
ihan hyvä korvike Tigin jumalattoman kalliille Sugar Dustille (1g!! per purkki) ja ainakin arkiaamupöyhennyksiin. Tai ainakin kuvittelisin, huomenaamuna kokeilen sitten.

Töissä en kuitenkaan taida viitsiä jauhon kanssa leikkiä, ajattelin tuota Four Reasons -hiuspuuteria kun sitä saa kätevänä käsilaukkukokona suihkemuodossa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Dinky-di - 24.03.12 - klo:00:50
Mulla siis on ihan pikimustat hiukset, mitä kuivashampoota suosittelisitte? Suihkittava kiinnostaisi erityisesti :)

Minullakin on mustat hiukset ja tykkään Tresemmen kuivashampoosta. Tekee hiuksista puhtaan näköiset ja raikkaan tuoksuiset, mutta ei harmaannuta tyveä. Ei erityisen tuuheuttava, mutta muuten erinomainen kuivashampoo.

Toinen hyvä on Tigin Catwalk Session Series Transforming Dry Shampoo. Lähes läpikuultava, eli sopii erittäin hyvin tummille hiuksille. Poistaa rasvan ja kuohkeuttaa. Voimakas, parfyymimainen tuoksu. Putelin kanssa kannattaa olla tarkkana, siinä on samaa vikaa kuin Rockaholicissa, eli saattaa tyhjentyä itsekseen.

Rockaholic on ehkä huonoin kokeilemani kuivashampoo. Karmea tuoksu, jättää hiusten tyveen harmahtavan kerroksen, eikä edes tuuheuta. Ei todellakaan hintansa arvoinen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Chaos - 22.04.12 - klo:12:41
Biozellin kuivashampoo (pinkissä pullossa) toimii ainakin sinimustaan hiukseen hyvin! Ekaksi epäilin, koska kun tuota laittaa, niin se näkyy valkoisena hiuksessa, mutta kun hiuksia sivelee ja harjaa lopuksi, se jauhe katoaa hiuksiin täysin ja todellakin vie rasvaisuuden täysin ja oon pystynyt venyttämään pesuväliä kolmellakin päivällä. Tosin en mielelläni noin pitkää pesuväliä pidä, max. kaksi päivää. Tuossa sanotaan, että sisältää hypotuoksuja, jotka eivät aiheuta allergiaa. Tuoksuu omenalta. Mutta mä ainakin alan yskiä tuosta ihan hulluna ja silmät vuotaa :-\ Siitä suuri miinus. Siksi en viitsi usein käyttää. Vain joku pari kertaa kuussa. Kunpa tulisi markkinoille kuivashampoo, jossa oikeasti olisi niin mieto tuoksu, ettei henkeen ottaisi, kun astmaa, migreeniä ja tuoksuallergiaa on! Sitä todella toivoisin. Herbinan kuivashampoo on myös tehokas, vie rasvaisuuden hyvin, mutta jättää valkoisen harmaaksi hiukset ja tuoksu tässä vieläkin omenaisempi ja voimakkaampi, alkaa vinkua hengitys, kun tätä käytän, annoin siksi äidille. Biozellin kuivashampoota siis suosittelen tummakutrisille, toimii, jos vain tuoksun kestää :) Itse jatkan tuon käyttöä harvakseltaan ja yritän olla hengittämättä, kun laiatn tuota :D

Edit. Dinky-Di, osaatko kuvailla TRESemmen tuoksua? Miten voimakas on?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tsupp - 23.04.12 - klo:11:05
Minäkin olen tykännyt Tresemmen kuivashampoosta. Raikastaa ihanasti ja vie rasvaisen kiiltelyn pois värjäämättä tyveä. Itsekään en kuitenkaan ole huomannut erityisen tuuheuttavaa vaikutusta.

^ Tätähän ei varsinaisesti multa kysytty, mutta omaan nenääni tuo tuoksuu aluksi vähän sellaiselta "hiuslakkamaiselta" ja juurikin omenaiselta. Ei mitenkään epämiellyttävä tuoksu mielestäni. :) Haju tuntuu suihkimisvaiheessa melkoisen voimakkaalta, mutta tasoittuu aika pian hennon omenaiseksi eikä mielestäni jää nokkaan koko päiväksi. Itse en tosin ole hajusteille herkkä, joten on vähän vaikea arvioida, miten tuo toimisi tuoksuallergian kanssa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Heiku - 09.05.12 - klo:19:21
Olen tykännyt Klippoteketin kuivashamppoosta, mutta sitä ei omalla paikkakunnallani myydä. En niinkään tarvitse kuivashamppoota siihen, että pidentäisin pesuväliä vaan nimenomaa muotoilutarkoitukseen. Hiuspuuterit eivät ole tarpeeksi jämäköitä minun tukalle tähän tarkoitukseen, kokeiltu on.  Hiukseni ovat vaaleat, joten periaatteessa mikä tahansa kuivashamppoo varmaan käy, nyt kun Klippoteket vetelee viimeisiään, on uusi puteli hankittava kun Etelä-Suomeen ei ole nyt menotarvetta :D Oliskohan tuo Tresemmen kuivashamppoo sitten minkälainen tuohon Klippoteketin vastaavan verrattuna? :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 09.05.12 - klo:19:53
^ Poistaa ainoastaan rasvan, ei muotoile.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Heiku - 09.05.12 - klo:20:29
Äh, niinpä tietysti. Oisko olemassa sitten jotain muuta kuivashampoota, jossa olis myös tuo muotoiluominaisuus :)?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: slala - 09.05.12 - klo:20:43
^ Markettikuivashampoista ainakin Herbina tuo myös reilusti rakennetta hiuksiin, en muista kuinka paljon Klippoteketiin verrattuna.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Heiku - 09.05.12 - klo:20:50
^Kiitos :) Pitääpä seuraavaksi ostaa tuota testaukseen ja katsoa jos siitä olis korvaajaksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mindela - 11.05.12 - klo:14:02
Oon käyttänyt nyt purkillisen Biozellin kuivashampoota, joka ei mielestäni ole ihan parasta mahdollista, mutta hinta-laatusuhde on hyvä. Itselläni ainakin kuivashampoiden kanssa ongelma on se, että ne tuppaa loppumaan niin nopeasti, ja siinä vaiheessa hinnat tulee vastaan kuin purkista riittää vaan muutamaan "kunnon" käsittelyyn. 300ml pullo maksaa Prismassa 4,90€ ja se on halvin hinta minkä olen kuivashampoolle nähnyt. Käytän kuivashampoota nimenomaan rasvaisuuden poistoon, en tuuheuttaakseni hiuksiani ja Biozell passaa siihen ihan hyvin. Omassa käytössäni kuivashampoo on pika-apuna, kun en jaksa/kerkeä pestä hiuksia, tai seuraavan päivän tuotteena jos hiukset ovat vain ihan hieman likaiset.

Suosittelen siis Biozellia niille, joille kuivashampoo on juuri nimensä mukaiseen tarkoitukseen, eli hiusten puhdistukseen kuivana. Mikään ihmetuote tää ei ole ja tuuheutta ei saa juurikaan, mutta edullinen ja ajaa asiansa ok hyvin.

Edit. Ja siis kun laitan kuivashampoota, laitan sitä kunnolla, enkä vaan paria suhausta. Mulla on vaaleat hiukset, joten harmaus ei näy.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 11.05.12 - klo:14:37
^ Mun hiuksissani tuo Biozell ei tuntunut toimivan edes rasvan poistajana. Voi tosin olla, että sitä olisi sitten pitänyt suihkutella reippaammalla kädellä, jotta vaikutus olisi näkynyt. Toisaalta mulla nykyisin käytössä olevasta Klippoteketista riittää aika pienikin määrä, eli tuntuu huomattavasti Biozellia tehokkaammalta. Ja tosiaan Klippoteketilla saa myös mukavasti tuuheutta.

Edelleen toivoisin kyllä, että kuivashampoista tulisi omat versiot meille tummahiuksisille. Nuo vaaleat jauheet kun saa todella huolella harjailla hiuksista, ettei tule harmaa lopputulos.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: versicolori - 13.05.12 - klo:12:26
Oma suosikki kuivashampoista on Biozellin. Hiukset jää mukavan ilmaviksi, hinta-laatusuhde on ok, vaikka purkki voisi olla isompi. Rockaholic oli hyvä, mutta turhan kallis ja ongelmat pullon kanssa oli liikaa. Herbinan kuivashampoo ei sovi mulle ollenkaan: hiukset tuntuu ihan kamalilta tämän jälkeen ja haju on voimakkaampi kuin edellisissä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Iiris - 19.05.12 - klo:23:46
Hah, mun edellinen kuivashampookokemukseni on jostain lapsuudenkodin 80-luvun siroteltavasta pulverista, joka kyllä ihan ok poisti rasvaa, mutta en ole kokenut tarvetta kuivashampootuotteeseen, koska käytän niin paljon muotoilutuotteita, että mieluiten pesen hiukset kunnolla.

Mutta mutta! Kesällä luvassa lomareissu alkeellisissa oloissa ja sitä silmällä pitäen ostin ihan sokkona Fudgen kuivashampoon, jota testasin tänään ja olenkin aivan myyty! Nykyään muotoilen vähemmän kuontaloani, joten lauantaiaamun kunniaksi suihkuttelin tuota ja sain aikaiseksi freessin nutturan. Me likes! Täytyy ottaa tavaksi. Toivottavasti ei ole päänahalle yhtä tujua kuin hiuspuuterit.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: hampputukka - 13.06.12 - klo:00:39
Mikä kuivashampoo olisi kaikkein tuoksuttomin? Tällä hetkellä on käytössä Herbinan kuivashampoo ja inhoan sen hajua. Sekoittaa hajuveden tuoksua ja kauhean tymäkkä haju. Poikaystävä huomautti samaa että mun hiukset haisee kamalalle.

Tähän asti kokeilluista Tresemme taitaa olla paras tuoksunsa puolesta ja muutenkin, se taitaa olla lemppari.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Puf - 13.06.12 - klo:12:23
^ Mullakin on vähän ongelmia kuivashampoiden tuoksujen kanssa, Klippoteket ois muuten niin hyvä mutta tukehdun siihen hajuun :-X Mulla on yleensä käytön jälkeen paha olo koko päivän koska haistan sen hiuksissa vielä illallakin.

Testasin jokin aika sitten todella neutraalin tuoksuisen Klorane-kuivashampoon, alla vähän arviota. Ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin Klippoteket mutta tuota pystyn sentään käyttämään.

http://pufbehaviour.blogspot.fi/2012/06/dry-shampoo.html
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: versicolori - 30.06.12 - klo:15:08
Tuli ostettua Klippoteketin kuivashampoo kokeiluun. Aika hyvä, mutta vähän turhan raskas minun hiuksille. Plussaa siitä, että aineen saa harjattua näkymättömiin helposti (Rockaholic meinasi jättää pään valkoiseksi/harmaaksi vaikka yritin suihkuttaa kevyesti ja kampasin kunnolla). Klippoteket ei taida voittaa Biozellin vastaavaa. Kun Klippoteket loppuu, ostan Biozellia 300 millin pakkauksen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Säihke - 14.07.12 - klo:08:56
Oon kokeillut Vivalin, Rockaholicin, Klippoteketin, Tresemmen, Herbinan ja Four Reasonsin kuivashampoita ja nyt testissä SunSilk. Paras noista on ollut Herbina, tykkään että kuivashampoo kuohkeuttaa samalla. Myös Four Reasons oli ok. Tuo SunSilk puhdistaa noista kaikista huonoiten, saa suihkutella reilusti ja silti tukkaan jää lähmäinen tuntuma. Biozellia ostan seuraavaksi, näytti olevan Prismassa iso pullo edullisesti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Elsinen - 14.07.12 - klo:11:20
Käytän kuivashampoota silloin tällöin kun tukka on vähän likainen, mutta ei ole aikaa pestä tavalliseen tapaan.

Klippoteket puhdisti hyvin, ja toi rakennettakin, mutta heitin menemään aivan kamalan tuoksun vuoksi.

Nyt käytössä on Got2ben Rockin' It -kuivashampoo, jonka tuoksu on voimakas, mutta miellyttävämpi, vähän sitruksinen. Tämä ei ole yhtä puhdistavaa kuin Klippoteketin kuivashampoo, mutta menettelee. Ohjeen mukaan tätä ei suihkuteta yhtäjaksoisesti, vaan pienissä töräyksissä, mikä vähän hankaloittaa myös käyttöä. En osta uudelleen, vaan tuon loputtua ostanen TreSemmen tuotteen.

Mua ärsyttää (tai siis kurkkua :) ) kun nuo aineet jäävät leijailemaan kylppäriin, ja niitä menee suuhun/nenään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: versicolori - 14.07.12 - klo:11:30
Mua ärsyttää (tai siis kurkkua :) ) kun nuo aineet jäävät leijailemaan kylppäriin, ja niitä menee suuhun/nenään.

Sama  :-X pitää olla aika tarkkana ettei hengitä siinä kuivashampoopilvessä. Käytän kuivasampoota tosi usein, joten on pitänyt oppia varomaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: armi - 24.07.12 - klo:05:36
Olen tykästynyt Lushin kuivashampooseen pitkien kuivashampookokeilujen jälkeen. Lushissa on todella raikas tuoksu ja se enemmän todella toimii kuivashampoona kuin muotoilutuotteena - ei takkupalloa tyvessä! Pullo on myös todella riittoisa (ponnekaasullisten kuivashampoiden aiheuttama jätemääräni oli hirvittävä) eikä tarvitse pelätä yksinään tyhjenemistä mikä tuntuu olevan kaasullisten ongelma. Lushilla tuloksena on raikas, puhdistettu tukka eikä Lush harmaannuta/mattaa hennapunaista tukkaani. Ainoa miinus on se, että puuteria on hieman vaikea sirotella pään sivuille.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Säihke - 24.07.12 - klo:09:48
Olen tykästynyt Lushin kuivashampooseen pitkien kuivashampookokeilujen jälkeen...

Kiiiiiiiitos vinkistä!!!  :l Mulla on ollut Vivalin kuivashampoo ja sen pysty ottamaan lentokoneeseen käsimatkatavaroihin mukaan eikä siinä ollut alkoholia hiuksia kuivattamassa. Harmittelin kun nykyisin kaikki kuivashampoot on noita suihkuteltavia (alkoholillisia) mutta eipäs!  :ts Meenki elokuussa Lushiin, täällä meillä ei oo kyseistä kauppaa niin ei voi jo heti tänään mennä...  ::)

-EDIT- Olivatkin näköjään lopettaneet Lushin Lahdesta, joten pistin tilauksen nettikauppaan. Suomen nettikaupassa hinnat vaan oli paljon kalliimmat joten tilasin briteistä. En malta odottaa!  :l

-EDIT2- Paketti saapui jo! Tosi nopea toimitus, hyvä hyvä. Kuivashampoon tuoksu on hyvin "lushimainen", ei paha mutta ei kovin hyväkään. Koostumus jauheessa on selkeästi öljymäinen, incissä on sitrusöljyjä. Saas nähdä miten tuo toimii tositilanteessa noiden öljyjen takia. Ei kuitenkaan luulisi kuivattavan päänahkaa... Jatkossa tarkempaa testailua. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Villis - 29.07.12 - klo:20:47
Jos joku tahtoo testata apteekeissa myytävää Klorane-kuivashampoota, niin se on Yliopiston apteekissa heinäkuun aletuotteena Uniikki-kortilla. Tuo on minun vakkarini. Mut olen siis vaaleahiuksinen, herkkäihoinen ja tyydyn siihen, että shampoo puhdistaa ja raikastaa, ei tarvitse muotoilla. Yksi reilun kympin maksava puteli kestää minun käytössäni puolisen vuotta, käytän varmaan viikoittain.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Minsku - 29.07.12 - klo:22:21
Oon tässä testaillut Sunsilkin kuivashampoota ja täytyy todeta, että se on ihan kauheaa kuraa. Se ei tee yhtään mitään mun tukalle, tukka on ihan yhtä rasvainen kuin ennen "kuivashampoon" laittoa. Ei sitä voi edes kuivashampooksi sanoa, kun se ei tee muuta kuin hajustaa. Laiton jälkeen päähän tulee vielä ihan kauhea lähmäolo, eli hiukset ja päänahka on pahemmassa kuosissa kuin ennen shampoon laittoa. Eka tuote ikinä, josta tuntuu, että vois heittää vaan roskiin eikä käyttää väkisin loppuun. Tosi harmi, että asun täällä missä ei ole Kicksiä lähimaillakaan, Batisten kuivashampoo on vaan niin parasta, tyhmää ettei sitä saa muualta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 29.07.12 - klo:22:40
^ Samat kokemukset Sunsilkista. Ei poista rasvaisuutta ja haisee jotenkin vähän oksennukselta.  :-X

Vaikka joku Pirkka tai Rainbow voisi mun puolestani tuoda markkinoille kohtuuhintaisen ja miedon tuoksuisen markettikuivashampoon. Sellaisen joka ei kauheasti muotoilisi vaan lähinnä poistaisi rasvaisuutta ja raikastaisi ilman järkyttävää lemupilveä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Minsku - 29.07.12 - klo:22:47
Voi Rainbown kuivashampoota ostaisin heti kyllä :D

Mikä olisi marketin kuivashampoista lähimpänä tota Batistea? Biozellin olen kokeillut, enkä tykännyt kauheasti, putsasi ihan ok, mutta hajusta en välitä ja koko purkki jää jotenkin mitäänsanomattomaksi. Klippoteket ottaa henkeen tosi pahasti ja mitäs muita mä oonkaan kokeillut, Lee Staffordin ainakin ja sekin otti henkeen ja se haju oli ihan järkyttävä. Jonkun muunkin pinkin purkin oon muistaakseni Kicksistä kokeillut, eikä mikään pese Batistea.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Sagu - 29.07.12 - klo:22:55
^ Batistea saa muuten Asokselta :) Ainakin mä olen joskus saanut ostettua ihan ongelmitta sieltä, vaikka nykyään useimmat kaupat eivät toimita enää aerosoleja ulkomaille.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Minsku - 29.07.12 - klo:23:25
Ai niin saakin, olin jo unohtanut! Tosin harvemmin asokselta tulee enää tilattua, enkä ehkä pelkän kuivashampoon takia viitsi, mutta ens kerralla sitä mukaan, kun tilaan. Täytyy vissiin ens kerralla Kicksistä hamstrata vuoden kuivashampoot mukaan, mikäli siis näistä marketin ei löydy samansuuntaista vaihtoehtoa. Varmaan Herbinaa tai Tresemmeä kokeilen sitten seuraavaksi, mikäli kukaan ei ole löytänyt jotain muuta Batisten veroista :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: SSpiegel - 29.07.12 - klo:23:31
Kiinnostaisi kokeilla kuivahampoota, mutta olen luonnonkiharainen ja tiedän, että harjaamalla tästä tukasta ei tule kuin silkkaa söheröä. Onko siis olemassakaan kuivashampoota, jonka saisi työstettyä hiuksiin ihan älyttömästi harjaamatta? Vai onnistuuko harjaaminen niin, ettei harjaa tarvitse viedä koko hiuksiston läpi? Hiusten päälliosan harjaaminen vielä onnistuu, mutta latvoihin koskeminen on ihan no-no.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mena - 30.07.12 - klo:14:25
Mulla on myös luonnonkihara ja käytän Biozellia. Harjaan tyvestä noin 10cm verran jos aion jättää hiukset auki ja toimii noinkin. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jekku - 05.08.12 - klo:22:22
Cutrinin kuivashampoo olis aika kiinnostava, ei taida olla vielä kaupoissa kun googlaamallakaan ei löytynyt muuta kuin tästä blogista:

http://www.lily.fi/juttu/paras-testaamani-kuivashampoo (http://www.lily.fi/juttu/paras-testaamani-kuivashampoo)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Minsku - 05.08.12 - klo:22:57
Ostin Tresemmen kuivashampoon ja tää on tosi hyvä. Puhdistaa ihan superhyvin eikä jätä päähän inhaa oloa, eli hiuksia voi pitää helposti aukikin, vaikka on suihkinut tätä. Olen jossain kuivashampootaivaassa tämän kanssa sen kauhean Sunsilkin jälkeen, se lensikin jo roskiiin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Katzenparade - 06.08.12 - klo:00:04
Pitäisiköhän uskaltautua kokeilemaan Tresemmeä, olen aina käyttänyt Batistea. Paljon Tresemmen putelissa on tavaraa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Windy - 06.08.12 - klo:15:29
Tresemme taitaa mullakin olla seuraavaks hankintalistalla. Hyvin pitäny hiukset puhtaan näköisinä pari päivää, kun kaverilta testailin kyseistä kuivashampoota. :) Yhden kokeilun perusteella ehkä parhain tähän asti kokeilemistani kuivashampoista, tosin vertailukohteina ei ole kuin Biozell, Klippoteket ja Schwarzkopfin Rockin' it.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: SSpiegel - 07.08.12 - klo:21:31
Mä ostin testiin Herbinan tuuheuttavan kuivashampoon. Tuoksu on melko voimakas, mutta miellyttävä. Tykkään lopputuloksesta, hius näyttää oikeasti puhtaalta ja kuivashampoosta tulee hyvä, "karkea" pohja, etenkin jos haluaa laittaa hiukset kiinni. Ainut valituksenaihe on se, että Herbina tulee purkista ihan mielettömän herkästi ja kovana suihkeena (etenkin kun purkissa käsketään "suihkuttaa kevyesti"), jolloin tulee helposti suihkutettua liikaa yhteen kohtaan ja sitten sitä puuterimaisuutta on vaikea saada katoamaan. Mut en ole juuri joutunut harjaan tarttumaan, kohtuudella laitetun kuivashampoon saa katoamaan sormilla sohimalla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 08.08.12 - klo:10:12
Olen käyttänyt Batisten Cherry-kuivashampoota kaksi kertaa. Joko käytän tuotetta väärin tai sitten nämä eivät vain toimi minulla, sillä mitään sen suurempaa muutosta en hiuksissani huomaa. Tähän asti kuivashampoona on parhaiten toiminut tavallinen talkki.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ophelia - 09.08.12 - klo:22:25
Bongasin hiuslakkaostoksilla Fructis-kuivashampoon. Kukaan testannut?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Katzenparade - 13.08.12 - klo:18:11
Ostin tänään Batisten Cool & Crisp-kuivashampoon ja se tuoksuu ihanalle! Oikeasti todella raikkaalle ja tuota tuoksuttelee kyllä mielellään. Vaikuttaa ihan perus Batiste-kuivikselle. Ostin tätä, koska en löytänytkään Tresemmen kuivashampoota. Ensi kerralla sitten, joka on mahdollisesti pian, sillä nämä Batisten 200ml pullot ei mulla kauaa kestä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Vivianna - 13.08.12 - klo:18:30
Yritin katsastella tuota Tresemmen kuivashampoota Prismasta, mutta en bongannut. Millainen purkki tuossa on ja onko se samassa hyllyssä shampoiden kanssa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: juuriska - 13.08.12 - klo:18:51
^ Purkki ainakin näyttää tällaiselta:  http://www.tresemme.fi/product.aspx?id=kuivashampoo
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Vivianna - 13.08.12 - klo:18:56
Ok, kiitos juuriska. Täytyy kattoo cittarista vielä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Evela - 14.08.12 - klo:15:33
Miten pitkään teillä on kestänyt SunSilkin kuivashampoo? En mielestäni ole tolkuttomasti lotrannut tuon aineen kanssa, joten ihmetys oli suuri kun nyt n. viiden käyttökerran jälkeen pullosta ei tule enää mitään ???
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: armi - 14.08.12 - klo:16:10
^ Kuivashampoopullojen kanssa on melko yleinen ongelma, että ne jäävät käytön jälkeen suhisemaan ponnekaasua ulos ja näin ollen tyhjenevät ennen aikojaan. Kannattaa käytön jälkeen kuulostella  suhiseeko pullo hiljaa. Jos suhisee, niin siihen pitäisi auttaa kun kuivashampoota suihkauttaa kerran kovasti ja nopeasti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hilippa - 17.08.12 - klo:19:43
Mulla on kuivashampoiden käyttö muuttunut todella vähäiseksi. Kaapista löytyy 2 pulloa: Tigin Rockaholic (joka on muuten muistaakseni eka kuivashampoo jonka olen ostanut - tai siis ekan tyhjeni itsekseen ja tämän uuden sain nettikaupasta korvaukseksi) ja TREsemme instant refresh. Tigi on onneksi aika lopussa eli hyvällä tuurilla saan sen tänä vuonna käytettyä loppuun. TREsemme sen sijaan varmaan pyörinee kaapissa pitkään tätä tahtia...  ::)
Kyseiset kuivashampoot siis eivät missään nimessä huonoja ole, vaan hiukset nyt vain tulee yleensä pestyä joka päivä joten kuivashampoolle tarvetta ei vain ole...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: babylissa - 18.08.12 - klo:11:33
Minä olen tykännyt apteekin Klorane-kuivashampoosta. Meniköhän nyt nimi oikein. Se on melkeinpä tuoksutonta, toimii puristamalla pulloa eikä ole tehnyt ohutta liukasta hiusta liian 'tukkoiseksi', tuuheuttaa jopa vähäsen. Taisi olla jotain kaurapohjaista jauhetta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Säihke - 19.08.12 - klo:21:50
Oon nyt käytellyt tuota Lushin kuivashampoota ja eihän se toimi.  :( Kun tupsuttelee puhtaaseen tukkaan pesupäivänä niin seuraavana päivänä tukka on vielä ok, mutta kolmantena päivänä juuriosan lähmä vaan pahenee tuosta kuivashampoon lisäilystä. Ei siis kuivata hiusten omaa öljyisyyttä yhtään. Eron huomaa jo kädessä jauhetta työstettäessä, Lushin jauhe on "öljyisemmän" oloista kuin jotkin muut kuivashampoot. Tuoksu on ok, omaa nenää ei häiritse ollenkaan. Ehkä tuo jauhe sopii paremmin jollekin jolla on kuiva päänahka?

Käyttelen tuon nyt pitkin hampain loppuun, seuraavaksi hankin varmaan jonkun talkin. En halua enää noita alkoholillisia suihkeita, mutta en pysty tämmöisenä superrasvoittuvana olemaan ilman kuivashampootakaan.

Tuo purnukka on 115g, tätä tupsutellaan varmaan vielä ensi keväänäkin.  0_0

-EDIT- ihmettelin kun iherbin vauva"talkit" on talkittomia, ja tutkiskelin asiaa niin talkin oletetaan aiheuttavan syöpää. Lushin kuivashampoon INCIssä komeilee talc.  :o Vähiin käy meikäläisellä vaihtoehdot jos kuivashampoon pitää olla a)jauhemainen, b)toimiva ja c)terveydelle vaaraton  ;D ... Apteekin Klorane seuraavaksi kokeiluun, törkeän kallista se aine on ainakin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: wilma - 28.08.12 - klo:19:25
Syossin kuivashampoo... En kyllä suosittele kenellekkään, ihan kamalaa tavaraa. Pölisee ihan kamalasti, varisee pitkin niskaa pitkin päivää vaikka kuinka vähän yrittäisi annostella. Haju on paha. Hiusrajaa kutittaa, kirvelee ja siihen ilmestyy kipeitä palovamman tyylisiä rakkuloita. Ei enää ikinä mun päähäni tätä ainetta, lensi kyllä roskiin samantien.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Miiia - 29.08.12 - klo:09:46
Batisten kuivashampoo (cherry) on kyllä parasta mitä olen kokeillut. Tulee puhdas ja raikas tukka, eikä sitä pölyä tarvitse harjata niinkuin muissa kuivashampoissa, pelkkä hiusten "sekoitus" riittää.

 Klippoteketiä olen käytellyt aiemmin, mutta siinähän on tuo muotoileva ominaisuus joka tekee hiuksista ikävän tuntuiset. Tresemme oli muuten hyvä, mutta kutitti mun päänahkaa ihan hirveästi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Monty - 29.08.12 - klo:09:50
Mullakin tyhjeni eka Tigin Rockaholicci purnukka itsestään muutaman käytön jälkeen. Schwarzkofin Rockin' it on kyllä suosikkini, toimii, raikastaa ja lemukin on siedettävä ja hinta kohtuulliset ~6€ puteli.

Sain lahjaksi myös jonkun Tigin Catwalk-sarjan kuivashampoon, muuten ihan OK mutta haju oli kyllä aikamoisen imelä!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: maxfactor - 29.08.12 - klo:23:25
Mulla on Redkenin Powder refres kuivashampoo ja täytyy sanoa että loistava tuote. Tekee viilentävän tunteen tukkaan ja tulee heti puhdas ja raikas olo
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mindela - 13.09.12 - klo:14:44
Onko muilla kuivashampoon riittoisuuden kanssa ongelmia? Itselläni menee melkein pullollinen kuukaudessa, vaikka käytän sitä ihan satunnaisesti. Kerralla tuotetta pitää kuitenkin laittaa melkolailla. Käytän siis kuivashampoota nimenomaan puhdistamaan pesujen välissä, en tuuheuttamaan. Aika kalliiksi tulee  0_0 En kyllä osaisi ilmankaan olla enää..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: saukko - 13.09.12 - klo:16:05
^ Tuttua on.  Justiinsa tuosta syystä olenkin eniten tykästynyt käyttämään Swiss O Parin siroteltavaa kuivashampoota - on nimittäin aivan hillittömän riittoisaa! Sen kanssa aikanaan aloitin kuivashapookokeilut ja siihen tunnun aina myös palaavan vaikka välissä on tullut testattua varmaan kaikki suihkuteltavat markettimerkit. Tietty se sirottelu saattaa alkuun tuntua vähän hankalalta, mutta ajan kanssa tottuu. Lisäksi purkki on sopivan kompakti reissuun mukaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: masked sinner - 13.09.12 - klo:17:25
Ostin kolme Batisten matkakokoista kuivashampoota Tallinnasta, ei mitään ihan halpoja (2,5e) mutta koko on kätevä jos matkustaa. Kokeilin originalia, joka toimi hyvin ja tuoksui miedolta. Hiusharjaan jäi aika paljon sitä puuteria, mutta onneksi hiukset (vaaleat) näyttivät ihan luonnollisilta. Laitoin päiväksi tiukan valkkinutturan, ja ainakin siihen tarkoitukseen toisen päivän pesemättömiin hiuksiin mulle sopiva tuote. Muut tuoksut ovat fresh ja joku fleur.

Muutoin suosikkini taitaa olla Herbina. Tykkään muotoilevasta ominaisuudesta ja siinä on parempi tuoksu kuin Klippotekissa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Katzenparade - 13.09.12 - klo:21:55
Onko muilla kuivashampoon riittoisuuden kanssa ongelmia? Itselläni menee melkein pullollinen kuukaudessa, vaikka käytän sitä ihan satunnaisesti. Kerralla tuotetta pitää kuitenkin laittaa melkolailla. Käytän siis kuivashampoota nimenomaan puhdistamaan pesujen välissä, en tuuheuttamaan. Aika kalliiksi tulee  0_0 En kyllä osaisi ilmankaan olla enää..

Juuri tästä syystä tilasin juuri Asokselta 400ml pullon Batistea, joten mun järjellä sen luulisi kestävän tuplasti pidempään kuin normikoko. Hiuslakoissa on kyllä ihan sama juttu. Tulee itselle sellainen ympäristöntuhoaja olo kun noita pulloja vaan tyhjenee yksi toisensa jälkeen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mindela - 14.09.12 - klo:23:17
^ Eihän aerosoleja saa tilata ulkomailta  ??? Biozellillahan on myynnissä 300ml purkki joka on tosi edullinenkin (n. 5-6€) mutta sitä ei juuri koskaan löydy mistään. Nyt ostin Syossin kuivashampoon, ja jopa tälläiselle ei-hajuherkälle se kyllä tuoksuu liian voimakkaalta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 15.09.12 - klo:11:29
^ Mun mielestäni tuo Biozell on aika huonoa. Se on sellaista tosi märkää, eikä ainakaan mun hiuksiani tunnu puhdistavan kunnolla. Hyvä puoli on toki se, ettei se myöskään tee hiuksia samalla tavalla harmaiksi kuin tehokkaammat tapaukset.

Mä olen ollut melko tyytyväinen Klippoteketiin. Sillä saa hiuksiin mukavasti tuuheutta ja rakennettakin ja se tuoksuukin ihan kivalle. Siinäkin mua kuitenkin häiritsee se, että jos shampoon harjaa hiuksista yhtään huolimattomammin, niin hiukset jäävät herkästi harmaiksi. Voi kun joku valmistaja tekisi mustaa kuivashampoota.

Mun Klippoteket vetelee tällä hetkellä viimeisiään ja meinasin testata seuraavaksi jotain muuta, ehkä täälläkin kehuttua Trsemmea.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Säihke - 15.09.12 - klo:19:09
^ Tuttua on.  Justiinsa tuosta syystä olenkin eniten tykästynyt käyttämään Swiss O Parin siroteltavaa kuivashampoota - on nimittäin aivan hillittömän riittoisaa! Sen kanssa aikanaan aloitin kuivashapookokeilut ja siihen tunnun aina myös palaavan vaikka välissä on tullut testattua varmaan kaikki suihkuteltavat markettimerkit. Tietty se sirottelu saattaa alkuun tuntua vähän hankalalta, mutta ajan kanssa tottuu. Lisäksi purkki on sopivan kompakti reissuun mukaan.

MMMmitä, multa on mennyt tämmöinen ihan ohi? Siis siroteltava kuivashampoo, Swiss O Par? Mistä tuota saa? Mitä muita siroteltavia kuivashampoita on olemassa, kertokaa? Oisin ostanut Kloranen jauheen mutta sitä ei lähiapteekeista saa ja se maksaa 12e  :o Kokeilin myös vauvatalkkia, tukka tulee sillä tosi sileäksi mutta se jauho näkyy tukassa, ei hyvä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mai - 20.09.12 - klo:11:33
Mulla ei ole kokemusta muista kuivashampoista kuin Klippoteketin, mutta pakko kysyä että onko kaikki kuivashampoot samanlaisia? Klippotekin kuivista on helppo suihkia mutta se ei kyllä todellakaan tee tukasta puhtaamman tai raikkaamman tuntuista vaan jotenkin tönkön ja entistä likaisemman. Hyvän muotoilutuen se antaa ja siihen tarkoitukseen mä sitä olen lähinnä käyttänytkin, mutta jos haluan puhdistaa päänahan ja raikastaa hiuksia, tää ei kyllä ole oikea tuote siihen.
Ja se haju.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Unnu - 20.09.12 - klo:13:09
^ Ei ole kaikki samanlaisia. :) Klippoteket ei tosiaan ole hääppöistä! Monet muut tukee ja tuuheuttaakin paremmin, puhdistavuudesta puhumattakaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mai - 20.09.12 - klo:13:23
Lohduttavaa kuulla. Herbinan kuivashampoo mulla onkin ollut ostoslistalla jo hyvän tovin kun siitä on näyttänyt olevan paljon hyviä kokemuksia ihmisillä, mutta viimeksi kun sitä en löytänyt niin tyydyin Klippotekiin.
Siispä seuraavaksi kokeilen Herbinan!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kauris - 15.11.12 - klo:16:12
Ostin jotain halpaa kuivashampoota ja taitaa olla aika opetteleminen oikeassa annostelussa. Lisäksi tuohon kokeilukohtaan alkoi ikävästi vähän kirvellä päänahkaa... Johtuukohan vaan turhasta annostelusta (kun ekalla kokeilulla en osannut) vai olenkohan yliherkkä jollekin ainesosalle. Onneksi on suihkupäivä tänään, pääsee pesemään päänahan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: elinamainen - 15.11.12 - klo:18:48
Täytyy tännekin tulla kehumaan, että Batisten kuivashampoo on vaan niin parasta. Hairahdin kokeilemaan muita merkkejä ja nyt kun taas palasin Batisten luo niin voi ihme kun on niin paljon parempaa kuin esimerkiksi klippoteketin. Batisten jättää hiukset sellaiseksi ilmavan puhtaiksi ja raikkaiksi kun taas Klippoteketin todella tunkkaiseksi takkupesäksi (johtuu varmaan muotoiluominaisuudesta). Enpä hairahda enää :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 15.11.12 - klo:19:39
Onko kukaan kokeillut jo Garnierin kuivista? Onko garnier-haju? Riisi vai pottu pohjalla? Mää en ole täältä vielä löytänyt mistään.


Kiitosta sinne alas  :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Retro - 15.11.12 - klo:20:42
^ o/

Riisi pohjalla, tuoksu on suht voimakas, muttei minusta liian "garniermainen", makea ja hedelmäinen kuitenkin. Putsaa hyvin, ei jättänyt tyveä ihan törkeän valkoiseksi, mutta pieni harmaus näkyi ja tyvikohotusefektiä en saanut aikaiseksi. Harja meni helposti läpi hiuksista, eli ei koppuroittanut tai tahmannut pahasti. Oli semiriittoisa, pullo maksoi 3,75 € ja kolmisen viikkoa riitti joka toisen päivän käytössä. Voisin ostaa uudelleenkin. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nukka - 17.11.12 - klo:20:30
Sunsilkin kuivashampoo on kyllä ihan kamalaa :P Ei tosiaankaan puhdista yhtään, eikä sitä vaaleaa jauhetta saa millään hiuksista pois.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: mingtang - 22.11.12 - klo:17:16
Maria Nila-kuivashampoota kehutaan, ja sanotaan luonnonmukaiseksi. Batiste jäi Kicksin hyllyyn, kun etsin ao. tuotetta. Onko muita luonnonmukaisia vaihtoehtoja kuin tuo Maria Nila?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Anita - 22.11.12 - klo:17:58
Maria Nila-kuivashampoota kehutaan, ja sanotaan luonnonmukaiseksi. Batiste jäi Kicksin hyllyyn, kun etsin ao. tuotetta. Onko muita luonnonmukaisia vaihtoehtoja kuin tuo Maria Nila?

Kävisikö Lushin No Drought -kuivashampoo (http://www.lush.fi/tuotteet/hiustenhoitotuotteet-kiinteatshampoot/NO-DROUGHT-KUIVASHAMPOO-107561)? Se on mielestäni oikein toimiva tuote.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: saukko - 22.11.12 - klo:20:12
^Hmm, kiinnostaisi tuo Lush. Onko tuollainen pullomallinen kuinka helppoa annostella ja levittää hiuksiin? Itse tykkään kyllä siroteltavista enemmän kuin suihkittavista, mutta tuo pullo vähän arveluttaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: FairyC - 22.11.12 - klo:23:21
Ostin taannoin KICKSistä Batisten kuivashampoota ja on kyllä paras kuivashampoo, mitä olen kokeillut. Tekee hiuksista puhtaan tuntuiset ja ainakin tuo kuivashampoo antaa kunnolla volyymiakin. Onko joku kokeillut sitä Batisten ruskeahiuksisille suunnattua kuivashampoota? Onko kuinka tummille hiuksille. Itsellä on tällaiset keskiruskeat hiukset ja en uskaltanu sitä ostaa, kun ajattelin, että se on tummemmille hiuksille tarkoitettu.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: mingtang - 23.11.12 - klo:11:08
Batistet ovat parhaita, niitä on vaan paras tuoda Briteistä hinnan takia (Boots).

Luonnomukaisissa kuivashampoissa ainesosina on usein corn starch ja baking soda, miten olisi tämä halpa Iherbin tuote: http://www.iherb.com/Honeybee-Gardens-Deodorant-Powder-4-oz/10752
ainesosat ovat ihmeen samanlaiset....
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nukka - 23.11.12 - klo:16:20
Kun täällä puhutaan batisten kuivashampoosta niin tätäkö tarkoitetaan? http://jagalskarlondon.blogspot.fi/2011/08/kosmetiikkastoslista-englantiin.html

Ostin tuollaisen keskisen kyläkaupasta ja minusta se oli alle 2 € hinnaltaan. Tuntuu vaan niin hassulta että se on niin huippua ja kuitenkin niin halpaa. Vai onko se normihinnaltaan paljon arvokkaampaa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Anita - 23.11.12 - klo:18:16
^Hmm, kiinnostaisi tuo Lush. Onko tuollainen pullomallinen kuinka helppoa annostella ja levittää hiuksiin? Itse tykkään kyllä siroteltavista enemmän kuin suihkittavista, mutta tuo pullo vähän arveluttaa.

Haasteellinen se on sirotella päähän, melken parempi harjaan ensin. Siinä on ihan tavallinen shampoopullon korkki yhdellä reiällä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: saukko - 23.11.12 - klo:18:48
^ Okei, tuo harjan kautta levittäminen kuulostaakin jo huomattavasti iisimmältä. Voisinpa testatatekniikka myös nykyisen Swiss o Parin kanssa. Ja tuo Lush pitää käydä tsekkaamassa seuraavan kerran kun liikun siellä suunnilla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: mingtang - 23.11.12 - klo:19:56
Kun täällä puhutaan batisten kuivashampoosta niin tätäkö tarkoitetaan? http://jagalskarlondon.blogspot.fi/2011/08/kosmetiikkastoslista-englantiin.html

Ostin tuollaisen keskisen kyläkaupasta ja minusta se oli alle 2 € hinnaltaan. Tuntuu vaan niin hassulta että se on niin huippua ja kuitenkin niin halpaa. Vai onko se normihinnaltaan paljon arvokkaampaa?

Joo, tuosta puhutaan. Se on hyvä. Mut haluaisin luonnonmukaisemman version...

^ Okei, tuo harjan kautta levittäminen kuulostaakin jo huomattavasti iisimmältä. Voisinpa testatatekniikka myös nykyisen Swiss o Parin kanssa. Ja tuo Lush pitää käydä tsekkaamassa seuraavan kerran kun liikun siellä suunnilla.

Ilmeisesti harjan pitää olla ei-piikkiharjainen, eli tuuhea tapaus, muuten ei onnistu... taidan kuitenkin kokeilla tuotan Iherbin versiota ensin, on sen verran halpaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 23.11.12 - klo:20:59
Kun täällä puhutaan batisten kuivashampoosta niin tätäkö tarkoitetaan? http://jagalskarlondon.blogspot.fi/2011/08/kosmetiikkastoslista-englantiin.html

Ostin tuollaisen keskisen kyläkaupasta ja minusta se oli alle 2 € hinnaltaan. Tuntuu vaan niin hassulta että se on niin huippua ja kuitenkin niin halpaa. Vai onko se normihinnaltaan paljon arvokkaampaa?

No on kyllä ollut erikoisen halpa hinta. Yleensähän tuo maksaa Suomessa jotain kympin pintaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Retro - 23.11.12 - klo:21:34
Kun täällä puhutaan batisten kuivashampoosta niin tätäkö tarkoitetaan? http://jagalskarlondon.blogspot.fi/2011/08/kosmetiikkastoslista-englantiin.html
Ostin tuollaisen keskisen kyläkaupasta ja minusta se oli alle 2 € hinnaltaan. Tuntuu vaan niin hassulta että se on niin huippua ja kuitenkin niin halpaa. Vai onko se normihinnaltaan paljon arvokkaampaa?
No on kyllä ollut erikoisen halpa hinta. Yleensähän tuo maksaa Suomessa jotain kympin pintaan.
Ainakin noissa kuvan pulloissa on tavaraa vaan 50 ml, mun 200 ml:n pullo maksoi Kicksissä 6,90. Pieni koko vois siis selittää halvan hinnan?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Säihke - 25.11.12 - klo:09:36
Kävin Kicksissä ja mukaan tarttui Batisten kuivashampoo ruskeille hiuksille sekä BlowPron ponnekaasuton kuivashampoo.

Testasin Batistea ja puhdistusefekti on täysin moitteeton  :ts mutta mutta... mun Tangle Teezer on ihan harmaanmusta, valkoinen lavuaari piti pyyhkiä hiusten harjauksen jälkeen ja sitä saamarin mustaa pölyä sai pyyhkiä vanulapulla naamasta ja niskasta (onneks en ollu vielä ehtinyt meikata). Siis eihän tuota voi käyttää!!?? Siis jos ei satu olemaan tummaihoinen, käyttämään mustia vaatteita ja jos kylppärikalusteet ei satu olemaan myös tummanharmaat. Platinablondi myyjä informoi mua tuosta tuotteesta että "ei se ole tummaa, se vaan ei näy hiuksissa..." Just joo. Hajusta tulee mieleen joku voimakas dödö mitä äiti käytti 80-luvulla, ei hyvä.

BlowProta en ole vielä ehtinyt tositestaamaan, pikatestissä se vaikutti samanoloiselta kuin Vival, alkoholittomuudesta plussaa.

-Edit- Heitin Batisten samantien roskiin, aina hiuksia haroessa sormenpäät on tummassa pölyssä enkä laittanut sitä edes kovin paljoa aamulla. Yök.

-Edit2- BlowPro todettu oikein hyväksi, tuoksuton, puhdstusteho oikein hyvä. Näkyy vähän tummassa tukassa, mutta mua ei haittaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: mingtang - 25.11.12 - klo:14:35
^Tarkennoksena, että käytin Batisten ihan tavallisia kuivashampoita, en siis noita erityisversoita.

Tuo ponnekaasuton kiinnostaa. Millainen inci?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Shinea - 25.11.12 - klo:19:48
En ole onnistunut löytämään itselleni sopivaa kuivashampoota. 4R ja Klippoteketin kuivashampoo tekivät hiuksista kaikkea muuta kuin puhtaan tuntuiset ja lisäksi käsittämättömän kovat ja tönköt. Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia päänahkani kanssa, mutta Klippoteketin kuivashampoo sai päänahkani hilseilemään. Ei kiitos enää ikinä! Ostaessani Tigin tuotteita sain mukaan matkakoon Tigin Catwalk-kuivashampoon. Tuntuisi olevan hieman parempaa kuin edellä mainitsemani, mutta se haju on jotain niin käsittämätöntä, että migreenihän sitä nuuhkutellessa tulee.

Olen siinä käsityksessä, että kuivashampoo kuivattaisi hiustani ihan tajuttoman paljon, koska se teki päänahalleni tepposet. Olen myös tuoksuille herkkä, migreeniin taipuvainen naisihminen, joten ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä hellävaraisista, miedon tuoksuisista kuivashampoista, joilla muotoilevan efektin sijasta olisi mahdollisimman puhdistava vaikutus. :)   ???
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jewely - 25.11.12 - klo:21:35
^  Itse tykkään Biozellistä (tosi kevyen tuntuinen ja hypotuoksu) ja Tresemmestä (puhdistaa hyvin ja ihana tuoksu) mutta jos haluan vain pientä puhdistusta ilman tuoksua ja kökkötunnetta niin sirottelen tukkaan maissitärkkelystä (sitä on myös useissa kuivashampoissa). Toimii ainakin mulla :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kauris - 25.11.12 - klo:23:08
Oisko kokemusta SYOSSin kuivashampoosta?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mindela - 26.11.12 - klo:00:22
^ Aivan surkea. En edes ole tarkka kuivashampoiden suhteen, mutta tämä oli ihan täysin hyödytöntä! Ei tee puhtaammaksi eikä tuuheammaksi, haiseekin voimakkaalle. Ainoa plussa taisi olla kiva purkki ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kauris - 26.11.12 - klo:00:27
 ^ Kiitos tiedosta, jätän hyllyyn. :) Purkki kieltämättä oli komea.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Shinea - 26.11.12 - klo:01:27
^ Kiitos vinkistä:) Mistä Biozellia voi ostaa ja mihin hintaan?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jonsu - 26.11.12 - klo:05:42
Eclipsen kuivashampoo on ihan ok myös.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Säihke - 26.11.12 - klo:18:45
Tuo ponnekaasuton kiinnostaa. Millainen inci?

Blow Pro-kuivashampoo Kicksistä, INCI: zea mays (corn) starch, silica, aluminium starch octenylsuccinate, sodium carbonate, hydrolyzed amaranth protein, hydrolyzed lupine protein, triticum vulgare (wheat) protein, diazolidinyl urea, iodopropynyl butylcarbamate.

En ole tosiaan vielä ehtinyt tositestaamaan likaiseen tukkaan, mutta tuote on tuoksuton ja melko helppo annostella purkista suoraan tukkaan/päänahkaan. Tekee tukasta vähän liukkaan oloisen (jopa sähköisen?), ei tuo volyymia. Näkyy tummassa tukassa kun jauhe on valkoista mutta itseä ei lievä harmaus haittaa ollenkaan, verrattuna tuohon batisten harmaanruskeaan mömmötykseen jota kokeilin viikonloppuna... hyi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 30.11.12 - klo:14:41
Mä olen nyt jonkin aikaa käytellyt Tresemmen kuivashampoota, joka ei kyllä mun päässäni toimi sitten lainkaan. Se ei nimittäin tunnu tekevän hiuksille juuri mitään, vaan hiukset pysyvät rasvaisina ja lähmäisinä, vaikka kuinka paljon suihkisi. Hiuksista tulee siis lähinnä sameat ja harmaat, mutta rasvaisen näköiset, mikä nyt ei todellakaan ole se toivottu lopputulos. ::)

Tuoksu tuossa on ihan mukava, mutta eipä kuivashampoota tuoksun takia käytetä, joten jää mulla kyllä tähän kokeiluun kyseisen tuotteen käyttö. Pitäydyn siis ainakin toistaiseksi Klippoteketissä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Elinaelina - 04.12.12 - klo:12:38
Oisin ostanut Kloranen jauheen mutta sitä ei lähiapteekeista saa ja se maksaa 12e  :o Kokeilin myös vauvatalkkia, tukka tulee sillä tosi sileäksi mutta se jauho näkyy tukassa, ei hyvä.

Onko kukaan muu kokeillut talkkia? Oon yliherkkä hajusteille ja kaikki mikä menee ponnekaasun teholla päänahkaan saa aikaan jonkun ärsytysreaktion niin että pää pitää saada kylmän veden alle heti. (Olen myös köyhä opiskelija...)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jewely - 04.12.12 - klo:16:22
^ Minulla on pirkan vauvatalkkia, se puhdistaa tyydyttävästi ja tukka jää sileäksi eikä mulla jää jauhoa näkyviin, mutta vielä talkkia enemmän tykkään maissitärkkelyksestä. Annostelu on vähän hankalaa mutta se poistaa rasvaa paremmin ja tukka tuntuu freesimmältä, eikä sekään näy tukassa kun hieroo/harjaa tukkaa vähän. Ja on ainakin opiskelija-ystävällinen hinta, itse ostin rainbown tärkkelystä  ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: garme - 07.12.12 - klo:21:50
Ensimmäinen kuivashampoo johon olen tykästynyt ja jonka olen oikeasti kokenut hyödylliseksi on Batisten blondien hiusten versio. Klippotek teki hiuksista kauhean likaisen tuntuiset, vaikka ulkonäkö muuttuikin vähemmän rasvaiseksi, ja hajukin oli vastenmielinen. Biozell oli täysin yhdentekevä tässä päässä. Batistea suihkuttelen enemmän kuin Klippotekia, eikä hiukset siitä huolimatta ikinä tunnu samalla tavalla likaisilta. En tiedä onko sillä mitään väliä että tuo on blondien hiusten versio, vaaleillehan monet peruskuivikset tuntuu paremmin sopivan muutenkin. Ehkä kuvittelen, mutta tuntuu, että tuon suihkeen väri saattaa olla hieman luonnollisempi kuin sellainen perusvalkoinen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Nemilie - 12.12.12 - klo:16:01
Ovatkos kiharapäät käyttäneet kuivashamppoita? Houkuttelisi hankkia muuten pysty harjaamaan koko tukkaa kiharoiden takia, joten mietin täytyykö kaikki kuivashampoot harjata perusteellisesti pois vai riittäisikö vain pöyhiminen ja kammalla vetäminen sieltä mistä pystyy? Hiukseni eivät ole tummat, mutta valkoinen jauhe ei silti houkuta, luullaan vielä hilseeksi...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ophelia - 12.12.12 - klo:18:38
^ Mä en ole kiharapää, mutta en siis koskaan ikinä ole harjannut kuivashampoota pois. Nostelen hiuksia, suihkin hiusten "alle" ja pöyhin sormin, eikä mulla ainakaan hiuksiin ole jäänyt mitään näkyvää jauhetta. Ja vaikka jäisikin niin ei sitä kyllä mun mielestä hilseeksi voi luulla, se näyttää nimenomaan hienojakoiselta vaalealta jauheelta, ei miltään hiutaleilta.

Munkin täytyy kyllä kehua Batistea. Oon kokeillut Cherryä ja XXL:ää, ja tykkään molemmista. Raikastaa hiukset jättämättä ylimääräistä tavaraa päänahkaan (Klippoteket...), tuoksuu kivalta ja toi XXL myös antaa sellaista nostetta aika hyvin. Ja mikä parasta, noissa ei ole mitään metallikuulia pullon sisällä, kuten entisessä suosikissani Four Reasonsissa. Inhoan sitä meteliä ravistettaessa...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Säihke - 19.12.12 - klo:21:27
Mä oon aivan rakastunut BlowPron kuivashampooseen.  <3 Ponnekaasuttomasta purkista saa supsuteltua jauhetta kuin kevyttä höyryä, ei näy tukassa ja putsaa hyvin. Ihanaa! Ainoa miinus näin kovalla pakkasella on että tuo kuivis tekee hiuksista todella sähköiset. En osta enää muuta kuivista kuin tätä.  :l
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: mingtang - 19.12.12 - klo:23:08
Onks kukaan koklannut suihkutettua omenaviinietikkaa kuivashampoona? Näin jutun naistenlehdessä ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Monty - 20.12.12 - klo:10:54
Hui! Mitenhän toimisi, mukana myös haju?? Aika tymäkkää se kuitenkin on, saattaisi kuivattaa päänahkaa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 20.12.12 - klo:14:32
Onks kukaan koklannut suihkutettua omenaviinietikkaa kuivashampoona? Näin jutun naistenlehdessä ;D

Tuohan kuulostaa ihan mielenkiintoiselta. Eli viinietikkaa vaan suihkupulloon ja siitä päähän ilmeisesti? Haju muakin vähän epäilyttää, ei houkuttaisi lemuta etikalle. :-X Mutta jos joku uskaltautuu kokeilemaan, niin mielelläni kuulisin kokemuksia. Jauhoton kuivashampoo olisi meinaan aika loistava juttu. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: enna - 08.01.13 - klo:20:38
Klippoteketia käytettäessä saa kyllä keuhkonsa puolesta varoa, sen tappolemahduksen leijuessa kohdalla ei kyllä uskalla hengittää. Hyvää jälkeähän sillä saa, ei näytä rasvaisilta ja kuohkeutta tulee, joskin vähän liiankin koppuraiseksi meinaa jättää hiukset.

Tresemmen kuivashampoota oli huomattavasti miellyttävämpi käyttää, mutta se ei tuntunut olevan yhtä riittoisaa. Muka-hyvä tuoksu otti sekin vähän nenään, mutta voittaa silti klippoteketin mennen tullen. Mieluummin mä tätä käytän kun ensin mainittua.

Kuivashampoon haussa siis jälleen, ja Tresemme se on jos en muuta vielä keksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: hedgehog - 08.01.13 - klo:21:10
Olisiko teillä vinkata hyviä tuoksuttomia kuivashampoita? Mua on alkanut lopulta kaikissa kokeilemissani merkeissä häiritsemään haju, vaikka tuote muuten hyvä olisikin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: mingtang - 08.01.13 - klo:21:17
Mulla meni Lushin Draught-kuivashampoo kainaloiden talkiksi deodorantin jälkeen. Lushin tuotteisiin en oikein jaksa luottaa... hiukset tuo jätti ihan  rasvaiseksi, vaikka kuinka yritti harjata ja lisää laittaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Puf - 09.01.13 - klo:13:38
Olisiko teillä vinkata hyviä tuoksuttomia kuivashampoita? Mua on alkanut lopulta kaikissa kokeilemissani merkeissä häiritsemään haju, vaikka tuote muuten hyvä olisikin.

Tähän liittyen onko kukaan kokeillu Sim Sensitiven kuivashampoota? Tuote on hajusteeton. Mulla kiinnostaisi kokeilu, mutta jään varmaan odottelemaan nykyisen Kloranen tyhjentymistä ennen Simin ostamista. Klorane kuivashampoota saa apteekista, vähän mitäänsanomaton tuote mutta menee ainoana tähän asti löytämänäni hajusteettomana kuivashampoona...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Painted Lady - 10.01.13 - klo:09:24
Olisiko teillä vinkata hyviä tuoksuttomia kuivashampoita? Mua on alkanut lopulta kaikissa kokeilemissani merkeissä häiritsemään haju, vaikka tuote muuten hyvä olisikin.

Sirottimeen maissi- tai perunajauhoja. Ei edes pöllyä niin pahasti kuin suihkutettavat kuivashampoot. Muutaman kuivashampoon incia lukemalla sanoisin, ettei nuo ole muuta kuin tärkkelystä & hajusteita + suihkutettavien tapauksessa lisäksi alkoholia ja ponnekaasua.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ponpon - 10.01.13 - klo:16:17
Minulla on se ongelma, että kaikista kokeilemistani kuivashampoista jokainen aiheuttaa kamalaa kutinaa päänahkaan. Joskus olen raapinut päänahan rikki kutinan takia   :( Olen kokeillut myös perunajauhoa ja maissijauhoa ja maissitärkkelystä mutta mikään ei oikein toimi tummassa tukassa, jää harmaaksi. Olisiko jollakin suositella hyvää kuivashampoota tms. joka ei kutia päässä? Olisihan se hyvä olla joku hätäapu niille aamuille kun tukka on likainen ja on 10min aikaa ennen koulun alkua..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Milly - 15.01.13 - klo:09:26
Törmäsin tänään Robin Hoodissa halpismerkin kuivashampooseen. Hot Tin Roof Carnival dry shampoo. Hinta oli 1.99e joten ostin sen kokeiltavaksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mindela - 15.01.13 - klo:14:09
^ Kuulostaa mielenkiintoiselta, tosi halpa :) Minkä kokoinen purkki on, onko se litrahinnaltaan edullista?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Milly - 15.01.13 - klo:14:49
75ml/2e, eli on tuo litrahinta silti edullista.

Eka kokeilu otsahiuksiin takana. Tehokkaasti kyllä imee vähätkin öljyt ja antaa ilmavuutta. Yhden kerran jälkeen en voi tietysti puhua pitkän tähtäimen kokemuksista/mielipiteistä mitään, mutta kyllä tuo jo nyt toimi mielestäni paremmin kuin Biozell.

Tuoksu on myös kiva, ei liian vahva. Miinusta kyllä siitä, että tuolla saa tummakutriset X-Men Rogue tukan ja äkkiä, eli täytyy huolella harjata.

Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: HelluP - 16.01.13 - klo:22:50
Miun ehdoton suosikki on Tigin kuivashampoo ♥ En elä ilman sitä!! Ihana sitruunainen raikas tuoksu vain plussaa  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: mar.ia - 17.01.13 - klo:15:28
Pari viikkoa Batisten ja Klippoteketin kuivashampoita testailtuani voisin mainita molemmista sanasen.

Batisten tuoksu on ok ja jauhe tulee pullosta sopivalla paineella. Mulla on käytössäni Fresh ja tykkään kyllä miten se tekee hiuksista puhtaan tuntuiset ja näköiset, antaa pikkuisen tukeakin ja on hyvä ratkaisu arkipäiville kun se kolmen tunnin hiusten kuivattaminen ei kiinnosta. Helppo käyttää siinä mielessä, että suihkin tätä vain hiuksiin ja pöyhin sormilla pikaisesti. Jos antaisi vähän volyymia niin olisi varmasti suosikkikuivashampooni.

Klippoteket tekee hiuksista oikein kuohkeat, mutta jättää kyllä ainakin mulla hiukset inhan tuntuisiksi, jos päivän mittaan pöyhii hiuksia niin sormiin jää tahmainen ja vähän likainenkin tunne. Käytän tätä yleensä vaan baari-iltoina tai muuten erityisinä päivinä, koska tosiaan jättää hiukset likaisen tuntuisiksi ja mua itseäni ärsyttää se nahkeus juurissa ja päänahassa. Tässäkin on kuitenkin hyvä suutin ja käyttömukavuus ihan hyvää luokkaa (paitsi sen ravistelemisen ja kolisemisen osalta). Kunpa saisi tän Klippoteketin kuohkeuden yhdistettyä Batisteen niin veikkaisin omiin tarpeisiin täydellisen kuivashampoon löytyneen ;)

Molemmat näistä peittoaa kuitenkin mennen tullen ensimmäinen kuivashampookokeilunii, Got2Be:n kuivashampoon. En tiedä oliko mun pullo vaan maanantaikappale, mutta välillä ulos tuli jauhetta ja välillä pelkkää ilmaa, samaten toi pullo kului loppuun ihan parissa viikossa kun jäi joskus itsestään päälle pihisemään. Eipä se toimiessaankaan tehnyt hiuksille juuri mitään, eli en tule ostamaan uudestaan.

Luulen, että jäin vähän koukkuun kuivashampooseen. Omille käsittelemättömille, lasimaisille ja nopeasti rasvoittuville hiuksille kuivashampoot tuntuu ihan nappijutulta, Klippoteketin ja Batisten loputtua taidan kokeilla Herbinaa, kun sain siitä kaverilta suosituksia.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Reese - 17.01.13 - klo:18:09
^Jos kaipaat volyymiä, mutta tykkäsit Batistesta, niin suosittelen kokeilemaan XXL Volume -versiota siitä. Ainakin minun käytössäni Batisten Originalilla ja tuolla XXL Volumella on ero kuin yöllä ja päivällä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 27.01.13 - klo:21:18
Ostin laivalta Kisby kuivashampoon ja tämä toimii paremmin kuin aikaisemmin kokeilemani tuotteet. Olen kokeillut Lee Staffordin kuivashampoota sekä Batisten Cherry-kuivashampoita ja muistaakseni jotain Björn Axenin spray- hiuspuuteria, joka muistutti kuivashampoota. Mikään edellä mainituista ei toiminut niin hyvin kuin tuo Kisby. Tykkään tästä senkin takia, koska se ei ole paineilmapullossa. Talkki on myös toiminut kuivashampoona sekä Got2be hiuspuuteri.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ellenia - 28.01.13 - klo:09:45
Osaisiko joku sanoa, tukkiiko kuivashampoo/hiuspuuteri päänahkaa ja estää hiusta kasvamasta tai jopa irroittaa hiuksia?

Käytin ennen päivittäin hiuspuuteria ja hiuksien sekä päänahan kunto kärsi aivan valtavasti. Tuote kuitenkin oli vertaansa vailla ja nyt mietinkin, uskaltaisinko joskus sitä vielä käyttää. Käytän kuitenkin luonnonkosmetiikan shampoota, joten mikä olisi tarpeeksi kevyt tuote, jonka sulfaatiton luonnonkosmetiikkashampoo pystyisi pesemään pois? Löytyykö ollenkaan sellaista lyhytincistä tuotetta, jossa ei olisi esim. silikonia ja joka soveltuisi tosi tummille hiuksille?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kauris - 28.01.13 - klo:16:22
^ Mä oon kans vähän huolissani mitä kuivashampoo / hiuspuuteri tekee hiuksille.

Mulla on jotain halpiskuivashampoota, siis puuterimuotoista, joka tekee hiuksista ihan käsittämättömän sähköiset. En oo kärsiny koko talvena sähköisyydestä. Lisäksi tulos on jotenkin tahmea ja karhea, mutta hiusten käsiteltävyys on ihan unelmaa ja koholleen nostettu tukka pysyy sellaisena koko päivän! Mitä mieltä olette incistä?

Talc, Aluminum Strach Octenylsuccinate, Magnesium Carbonate Hydroxide, Silica, Parfum, Limonene, Linalool.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Painted Lady - 28.01.13 - klo:16:29
En usko (ihan mutuilemalla siis mennään ;)) että kuivashampoo on kovin haitallista hiuksille tai päänahalle. Kuivashampoon merkittävin ainesosa on tärkkelysjauho, joka imee rasvan hiuksista. Ongelmia voi tulla hajusteista tai suihkutettavien kuivashampoiden alkoholista, jos päänahka on niille herkkä.

Hiuspuutereissa sen sijaan voi olla hartseja tms. ainesosia, jotka ei lähde hiuksista tai päänahasta niin helposti pois.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ophelia - 28.01.13 - klo:18:03
Mä oon käyttänyt varmaan monta vuotta hiuspuuteria ja/tai kuivashampoota lähes päivittäin, enkä ole huomannut mitään vaikutusta päänahkaan, hiusten kuntoon tai kasvuun. Mulle tuli hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen ihan järjetön hiustenlähtökausi, ja nyt hiukset on kasvamassa takaisin. Oon koko tän ajan käyttänyt noita em. tuotteita ihan samalla tavalla kuin ennenkin, eikä se ole vaikuttanut mielestäni millään tavalla, hiukset kasvaa nyt ihan normaalisti (kun noi hormonimuutokset on tasaantuneet). Käytän kyllä syväpuhdistavaa shampoota aika säännöllisesti, luulen ettei toi puuteri välttämättä lähde kunnolla ilman sitä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Twinkley - 28.01.13 - klo:18:15
Kaytan aika usein kuivashampoota ja oma lempparini tahan mennessa on se taallakin monta kertaa mainittu Klippotek, jossa on minusta ihana tuoksu ja toimii hyvin. Ehka hieman parempi on viela Batisten kuivashampoo ja naita saa ainakin taalta Briteista kaikissa eri tuoksuissa ja oma lempparini on varmaan trooppinen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ellenia - 30.01.13 - klo:11:39
Jos joskus uskaltaisin käyttää taas kuivashampoota, niin onko tuo Batisten tummien hiusten versio ihan ok? Saako sen pois Herbinan syväpuhdistavalla? entä onko siinä jotain värjääviä ainesosia, siis meinaan lähinnä, että sotkeeko vaikka tyynyliinan, jos lettiä pesemättä menee koisimaan? Eihän siinä ole hartsia?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: enna - 01.02.13 - klo:19:11
Mikäli en ihan väärin muista, useammat ovat tainneet valittaa kuivashampoon ennenaikaista loppumista? Itse huomasin, että joskus käytön jälkeen suutin saattaa lähes huomaamatta mennä jumiin ja siinä on vaarana ponnekaasujen(?) karkaaminen. Kannattaa kuulostella jos pullo jää sihisemään. Tällöin pitää tehdä kerran nopea ja kova suihkaisu ja varmistaa ettei pullo enää vuoda. Tämän ainakin itse luulen olevan syypää moiseen ongelmaan. :D sama pätee vissiin ainakin periaatteessa hiuslakkoihin ym?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tnn - 02.02.13 - klo:13:35
Mä en ole löytänyt Herbinan kuivashampoota enää mistään kaupasta! Muita Herbinan tuotteita kyllä löytyy, mutta kuivashampoota olen metsästänyt tuloksetta. Se on ehdotonta lempparia, toivottavasti sitä nyt ei ole lopetettu tms :( Tresemmeä olen käyttänyt nyt paremman puutteessa, mutta Herbinasta tykkään enemmän kun sillä tulee paljon kuohkeamman näköiset hiukset.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 02.02.13 - klo:15:07
^ Onpa kummallista. Olen nähnyt sitä useammassa paikassa ihan lähiaikoina. Jos se lopetetaan, niin luulisi, että sitä silloin myytäisiin tarjoushinnalla vähän joka paikassa.

Yritin vähentää ja vähensinkin kuivashampoon käyttöä jokunen aika sitten juurikin tuon päänahkaan kertymisen vuoksi. Palashampoilla sitä ei tuntunut saavan kahdellakaan vaahdotuksella kunnolla pois ja päänahkaa raaputtaessa kynsien alle jäi ällöä töhkää eikä mitenkään vähänkään. :-X Nyt oli pakko turvautua kun ei ehtinyt pesemään hiuksia ja onhan se kätevä keksintö. Tuuheuttaa ja poistaa rasvaa, mutta yritän nyt pitää käytön satunnaisena, ellen sitten löydä sellaista, joka ei tee tuota kertymistä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenni. - 02.02.13 - klo:17:18
Mä just ostin muutama päivä sitten Sokokselta Herbinan kuivashampoota. Ja ihan normaalihintainen se oli, eli en kyllä oikein jaksa uskoa että se lopetettaisiin. Eihän se ole oikeastaan kauaa edes markkinoilla ollut. :)

Nyt olen sitten tuota Herbinaa käyttänyt pari kertaa ja tähän mennessä tämä on varmaan suosikkini. :) Ihanasta tuoksusta plussaa, mutta kaikista tärkeintä on että tämä ei mulla jää näkyviin tummaan tukkaan vaan lähtee todella helposti pois.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ellenia - 08.02.13 - klo:08:48
Ostin nyt sitten Lushin kuivashampoon, onko kellään siitä kokemuksia? Koostumus on kiva ja tuoksu erittäin hyvä mutta en oikein haltsaa käyttöä. Levittelin sitä käsien kautta vaikka kuinka paljon tukkaani pikku hiljaa mutta tyvi pysyi rasvaisena. Onkohan tuohon jotain kikkaa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 08.02.13 - klo:13:21
Mä ostin joskus kissoille pönikän Trixien kuivashampoota, mutta koska se on jäänyt aika vähälle käytölle, niin mietin vähän josko testaisin sitä omaan päähäni. ;D Se on siis sellaista siroteltavaa jauhetta, millaisia kuivashampoot joskus mun lapsuudessa olivat.

Harmi vaan mistään, edes valmistajan omilta sivuilta, ei löydy tietoa siitä, mitä tuo jauhe pitää sisällään. Toisaalta, jos sen pitäisi olla turvallista kissojen iholle, niin luulisi että sitä ihminenkin voisi ongelmitta käyttää. ???

Ehkä mun vaan täytyy rohkeasti testata ja toivoa, että pysyy tukka päässä. :P
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mimi - 16.02.13 - klo:11:21
Hei! En jaksanut lukea koko ketjua joten kyselen että onko olemassa mitään luonnonmukaista kuivashampoota vai pitää käyttää jotain peruna- tai maissijauhoja?  :D Olen kokeillut Herbinan ja Tigin kuivashampoita mutta nuo ponneaineiset kamat käyvät itselläni henkeen ja voimakkaat tuoksut saavat aikaan kutinan  :-\ Muuten ne kummatkin toimivat todella hyvin ja pelastivat monet limaletti aamut  ;D Onko siis luonnonmukaista, kevyt tuoksuista, "tupsuteltavaa" kuivashampoota olemassakaan?  ::)

edit: Mie tietenki olin vaa kattonu just niitä sivuja mis ei noita lukenu  :D Kiitos! Tuo Maria Nila vaikutti hyvältä!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kunis - 16.02.13 - klo:12:49
^ edit: Alla onkin tästä.

Heh, hankin tokmannilta tuollaisen euron minikuivashampoon HOTtinROOF, vaikken oikeen edes käytä moisia nykyään. Onpahan pahanpäivänvaralle. Yllättävän hienojakoinen ja kiva ensituntuma. Kesto ei minulla ollut kummoinen, muthei, euron maksoi. Eikä tää tolkuttomasti Herbinaa tai Got2be:ta huonompi ollut.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Anita - 16.02.13 - klo:13:35
Hei! En jaksanut lukea koko ketjua joten kyselen että onko olemassa mitään luonnonmukaista kuivashampoota vai pitää käyttää jotain peruna- tai maissijauhoja?  :D Olen kokeillut Herbinan ja Tigin kuivashampoita mutta nuo ponneaineiset kamat käyvät itselläni henkeen ja voimakkaat tuoksut saavat aikaan kutinan  :-\ Muuten ne kummatkin toimivat todella hyvin ja pelastivat monet limaletti aamut  ;D Onko siis luonnonmukaista, kevyt tuoksuista, "tupsuteltavaa" kuivashampoota olemassakaan?  ::)

Kannattaa lueskella ketjua, vaikka se pitkä onkin. Samaan kysymykseen vastasin muutamia sivuja taaksepäin toiselle kysyjälle:

Maria Nila-kuivashampoota kehutaan, ja sanotaan luonnonmukaiseksi. Batiste jäi Kicksin hyllyyn, kun etsin ao. tuotetta. Onko muita luonnonmukaisia vaihtoehtoja kuin tuo Maria Nila?

Kävisikö Lushin No Drought -kuivashampoo (http://www.lush.fi/tuotteet/hiustenhoitotuotteet-kiinteatshampoot/NO-DROUGHT-KUIVASHAMPOO-107561)? Se on mielestäni oikein toimiva tuote.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: mingtang - 16.02.13 - klo:20:43
^^Lush on jäänyt käyttämättä  >:(. Sen sijaan töissä on hätävarana Kloranen kuivashampoo, vaikka siinä kemikaaleja onkin. On pakko tehdä kompromisseja luomumeikkien suhteen  koska ei vielä ole kaikkea kehitetty ihan samalle tasolle kuin kemianteollisuudessa...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Nukkumatti - 18.02.13 - klo:16:36
Emotionissa oli tuossa joulun jälkeen alet, ja sieltä ostin klippoteket-kuivashampoon, tämä siis elämäni ensimmäinen sellainen  :) Toimiihan se, ja tukasta tulee helposti käsiteltävä. Ehkä hieman hankalaa harjata niitä hiukkasia pois, tummassa tukassa kun näkyvät melko selvästi  :P
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mehiläinen - 20.03.13 - klo:20:31
Mäkin tykkään Klippoteketin kuivashampoosta. Aika riittoisaa, sinänsä että laittaa helposti liikaa ja aika tasaisesti saa suihkutella, se harmaa jauhe näkyy kyllä vaaleassakin tukassa kun tarpeeksi suihkuttaa yhteen kohtaan :D Mutta tekee tehtävänsä, tuuheuttaa kivasti :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: naapio - 23.03.13 - klo:13:33
3+1 houkutteli mutkin kokeilemaan Klipotekin kuivashampoota ja perjantaisen kriisitukan pelastukseen toimi erinomaisesti. Jää varmasti vakkarikäyttöön, karheutti liukasta ja lasimaista hiusta mukavasti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Iiris - 27.03.13 - klo:18:53
Mutta mutta! Kesällä luvassa lomareissu alkeellisissa oloissa ja sitä silmällä pitäen ostin ihan sokkona Fudgen kuivashampoon, jota testasin tänään ja olenkin aivan myyty! Nykyään muotoilen vähemmän kuontaloani, joten lauantaiaamun kunniaksi suihkuttelin tuota ja sain aikaiseksi freessin nutturan. Me likes! Täytyy ottaa tavaksi. Toivottavasti ei ole päänahalle yhtä tujua kuin hiuspuuterit.

Äh, Fudgen tuotteelle kävi muutama kuukausi sitten kuten niin monelle muulle teistä oli käynyt muillakin tuotteilla: tyhjeni itsekseen :( Seuraavaksi kokeilen tuota hehkuttamaanne Herbinaa, se on sen verran edullista, ettei kirpaise niin paljon jos tyhjeneekin jossain vaiheessa omia aikojaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: SH - 11.05.13 - klo:09:53
Annatteko kuivasampoon vaikuttaa? Sain eilen vinkin, jonka mukaan tukka pysyisi paremmin koholla ja kuivasampoo "putsaisi" paremmin, mikäli sen antaisi ensin vaikuttaa n. 2-5 min. Mä olen luullut, että se nimenomaan pitää heti hieraista sinne tyveen ja mahdollisesti kammata läpi. En sitten tiedä, mitä se sampoo tekee jos sen antaa vaikuttaa. Kiinnittyykö se muka jotenkin hiukseen? Perusteena vaikutusajalla myyjä käytti siis sitä, että muuten tuote voi pölistä pois.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hilippa - 11.05.13 - klo:10:15
^ Silloin kun kuivashampoita käytin, niin annoin vähän aikaa vaikuttaa ennen harjaamista. Ja kyllä ainakin jossain purkeissakin tuo nimenomaan mainitaan. Esim. viimeisimpänä käyttämässäni Tresemmen kuivashampoossa vaikutusaikana on minuutti.
Minun logiikan mukaan vaikutusaika ainakin tekisi sen, että jos on rasvaiset hiukset, niin se kuivashampoo ehtisi jotenkin "imeä" itseensä sitä hiuksissa olevaa rasvaa :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 11.05.13 - klo:13:30
^ Ei hitsit, mä en ollut tuollaisesta kuullutkaan. Olen kironnut Tresemmen kuivashampoon olevan aivan turhanpäiväinen tuote, mutta tosiaan, senhän pitäisi antaa vaikuttaa hetki. Ehkä kannattaisi joskus oikeasti lukea, mitä siinä purkin kyljessä sanotaan. :P
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nukka - 11.05.13 - klo:15:26
Tuntuu että mulla ei jotenkin enää toimi nuo kuivashampoot ???

Olen käyttänyt melkein kaikkia markettikuivashampoita ja alkuun olivat ihan toimivia mutta jostain syystä tuntuu että nykyään vaan lähmää enempi kuin puhdistaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Strix - 11.05.13 - klo:15:34
Kotipaikkakunnan tarjoustalosta (Forssa) löytyi eurolla hot tin roof nimistä kuivashampoota. Carnival ja classic versiot. Koko on mukava matkakoko ja hinta ei paljoa painanut. Käytin kahtena päivänä ja rakastuin. Omalle tukalle se tuuheuttaa ilman että tekee liian mattaisen tuntuiseksi. Pelastaa kampauksen pariksi lisäpäiväksi ja ah, vaikka olisi koko yön kierinyt sängyssä niin näytti vaan paremmalta.

Katselin hyllyistä että normihinta on 2.99, toivottavasti myyvät sitä jatkossakin. Ostin heti muutaman varastoon.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: SH - 11.05.13 - klo:15:57
^^Musta on tuntunut alusta asti, että likaisemmaksi vaan menee. En oikeen ymmärrä, miten kuivash venyttäisi pesuaikaa, koska vaikka ei olisi aivan niin rasvaisen näköinen tukka, niin silti tulee ällöttävä likainen tuntu hiuksiin. Harmi kyllä, koska mun entinen 1,5 vrk:n pesuväli on nykyään enää vuorokausi. Olisi ihan kiva voida turvautua kuivasampooseen edes silloin kun en halua aamulla pestä siksi tukkaa, että se on pestävä joka tapauksessa illalla esim. jumpan jälkeen. Käsiteltävyyttä ja tukea tupeerauksen alle aion silti hakea kuivasampoolta.

Onkos kukaan muuten kuivahoitoainetta testannut? Mä ostin osiksen version ja käsitin, että se olis kevyempi versio sampoosta, mutta sillä tuli vaan likaisemman näköinen tukka  :( Mitenhän sitä voisi silti käyttää, ettei hukkaostos olisi?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ophelia - 12.05.13 - klo:13:20
^ Mulla on Tigin Rockaholic-kuivahoitoaine, ja on kyllä jäänyt todella vähälle käytölle. En tajua miten sitä kuuluisi käyttää. Vaikka kuinka varovasti yrittää suihkia latvoihin, niin tukasta tulee inhottavan tuntuinen ja näköinen. Mun mielestä tuo myös tekee hiuksista jotenkin leijailevat ja sähköiset. Ihan turha tuote.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jekku - 31.07.13 - klo:16:14
Onko normaalia että kuivashampoopullossa ravistaessa jokin kilisee sisällä voimakkaasti? Mulla on ollut joskus Got2b kuivashampoo eikä se muistaakseni kilissyt, mutta nyt korkkasin Livboxissa tulleen Herbinan ja ravistaessa siellä sisällä on jotain irtonaista joka kilisee. Onko se pullo kunnossa? Sain kyllä hiukset puhtaammiksi mutta jauhoista fiilistä ei tullut kuten Got2b:n kanssa, enkä osaa sanoa onko se Herbinan ominaisuus vai onko se pullo hajalla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Aridith - 31.07.13 - klo:16:22
Mulla kyllä Biozellin purkki kilisee ja toimii.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jekku - 31.07.13 - klo:16:31
Okei, hyvä sitten että on normaalia.  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Aridith - 31.07.13 - klo:17:00
Miekin aluksi huolestuin kun se kuullosti enemmän spraymaalipurkilta kuin hiustenhoitotuotteelta :D.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: billabong - 31.07.13 - klo:17:12
Joo tuo kilinä on raivostuttavaa kun aamulla pitäisi pelastaa kampaus herättämättä koko taloa.. Herbinasta siis kokemuksia ja vaikka aine toimiikin tosi hyvin niin tuo melusaaste tekee siitä hieman hankalakäyttöisen.

Sen sijaan nyt testissä ollut sunsilk on ihan hirveää ainetta, älkää kukaan nyt vaan erehtykö sitä ostamaan  :D. Ei tuuheuta, puhdista tai edes tuoksu kivalta vaan saa tyven näyttämään entistä likaisemmalta  ::). Ei pitäisi näköjään mitään ostaa ilman että katsoo juurikasvusta kokemuksia..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jekku - 31.07.13 - klo:20:29
Tulikin mieleeni että onko kenelläkään kokemusta näistä uusista Lorealin kuivashampoista?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 01.08.13 - klo:10:12
^ Mulla on sitä sinistä, joku re-fresh mikälie. Tykkään ettei se muotoile ollenkaan ja on samanoloista kuin lempparini Tresemme, vie vain rasvaisuuden pois. Ei myöskään jätä valkoista lopputulosta, kevyttä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Monty - 01.08.13 - klo:13:12
Ostin matkakokoisen Kicksin dry shampoon. Ei jätä valkoista jälkeä, toisaalta ei ehkä tee kovin puhdistetun tuntuista lopputulosta (olen tottunut siihen Batisten XXL mömmöön jo) ja suihke kävi henkeen jonkin verran. Harmi, vihaan nimittäin sitä valkoista pölyä tumman kylppärin lattialla...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: kaarina - 01.08.13 - klo:18:31
Tulikin mieleeni että onko kenelläkään kokemusta näistä uusista Lorealin kuivashampoista?

Mulla on sitä violettia (Volume Kick). Kirjoittelinkin jo muualle, että se haisee aivan järkyttävän pahalle... Niinkuin mummohajuvesi kohtaisi Elnettin hiuslakan ja hyttyskarkotteen. Voi taivas.  ::) Mutta itse tuote on kyllä tosi hyvä, yksi parhaista kokeilemistani kuivashampoista. Se tekee muotoiltavuutta, karheuttaa, puhdistaa, ym. hyvät ominaisuudet, mutta se ei kuitenkaan tee tukasta sellaista tahmean paksua heinää. Harmi juttu tuo löyhkä. Haiseeko ne kaksi muutakin versiota, osaisiko joku sanoa?

edit.Ääh. Uskaltauduin kokeilemaan tätä vielä pari kertaa kaameasta lemusta huolimatta. Ihan turha tuote. Ei se sitten ihan tosi likaista tukkaa puhdistanutkaan, ja muotoiltavuuskaan ei ollut mikään ihmeellinen, kun kokeilin puhtaaseen hiukseen. Ei ole hajun arvoinen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Unnu - 13.08.13 - klo:10:09
Äh, Sunsilkin kuivashampoo on ihan huono. Kokeilin tänään ensi kertaa ja eihän se tehnyt yhtään mitään. Esim. Herbina on toiminut hyvin kun on pitänyt siirtää hiustenpesua päivällä. Sunsilkistä ei ollut kerrassaan mitään hyötyä. Saattaisi toimia puhtaaseen hiukseen ennaltaehkäisevästi, kuten kampaajani joskus neuvoi kuivashampoota käyttämään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenni. - 06.09.13 - klo:18:12
Oliko täällä kokemuksia Batiste:n kuivashampoista? :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hilippa - 06.09.13 - klo:18:20
^ Kokemusta ei ole mutta vähän asiaan liittyen: huomasin kesällä että Sokoksella oli muutamaa versiota myynnissä. Ei tosi just sitä tumman ruskeille hiuksille tarkoitettua, jonka olisin voinut ostaakin. Haluaisin kokeilla, miten se toimii mustissa hiuksissa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: enna - 06.09.13 - klo:18:43
Batiste dry shampoo lace, tämä toimi mielestäni Tresemmeäkin paremmin ja tuoksu on ihan miellyttävä. Tuo tuuheutta eikä rasvaisuudesta ole enää jälkeäkään.

^^Olen aikaisemmin kirjoittanut yhdestä Batisten kuivashampoosta tuolla tavoin ja muistaakseni oli kelpo tavaraa, kun vertailukohteina on Tresemmen ja Klippoteketin vastaavat. :) En tosin osaa sanoa miten sopii tummemmille hiuksille.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenni. - 06.09.13 - klo:23:58
Joo tosiaan kokemuksia kaipailisin siitä ruskeille hiuksille sopivasta tai siitä ihan tavallisesta kuivashampoosta :) Tampereen Sokoksella niitä katselin ja siellä oli montaa eri laatua.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Katzenparade - 07.09.13 - klo:00:08
Suurin osa niistä Batisten kuiviksista on sitä samaa tavaraa eri tuoksuilla. Itse olen käyttänyt lace, tropical, fresh mitä lie versioita ja kaikki toimii samalla tavalla eli loistavasti! Hiuksista saa rasvaisuuden helposti pois. Ainoastaan XXL volume-versio oli täysin erilainen. Takutti mulla ihan kamalasti, mikä oli varmaan sitä volyymia, muttei toiminut ihan toivotulla tavalla. Sitä versiota en aio enää toiste ostaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: siana - 12.09.13 - klo:12:33
Mulla on pitkät, sileät ja suorat hiukset, jotka yleensä (ihan latvoja lukuun ottamatta) ovat suht hyväkuntoiset. Kuivashampoota on tullut kokeiltua silloin tällöin, mutta nyt heinäkuussa Livboxista tullutta Herbinan kuivashampoota käyttelin vähän säännöllisemmin kesällä, ja hiukset meni aivan karseaan kuntoon.  0_0 Takkuuntuivat jatkuvasti, tuntuivat ihan kuivilta ja näyttivät kiillottomilta. Pahinta oli, että hiusten peseminen oli ihan tuskaa, kun jo hyvin hellävaraisessa shampoopesussa (käytössä L'anzan Healing Moisturet) ne menivät niin solmuun, että niitä sai kyyneleet silmissä repiä auki takuista, mikään määrä mitään hoitoainetta ei auttanut. Ja tietty kaikella sillä repimisellä sitten lähtikin hiuksia hirmuinen määrä. Pistin kuivashampoon kaapin perukoille ja nyt n. kuukauden myöhemmin hiukset on jo suunnilleen normalisoituneet ja käyttäytyvät taas ihan kiltisti eivätkä takkuunnu pestessä. Ilmeisesti ei kaikille sovi nämä kuivashampoot.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 12.09.13 - klo:13:30
^ Kuulostaa vähän siltä, että sun shampoo ei riittävän hyvin puhdistanut kuivashampoon jäämiä, jolloin säännöllisesti käytettynä sitä kertyi hiuksiin niin, että niistä tuli sameat ja takkuuntuvat. Uskoisin, että voit jatkossakin käyttää kuivashampoota, kunhan muistat syväpuhdistaa hiukset vähän useammin. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: siana - 12.09.13 - klo:22:58
Pesin syväpuhdistavalla shampoolla kyllä myös, se mulla on säännöllisessä käytössä. Ja kun pesin kuivashampoota pois, käytin aina kahden peräkkäisen shampoopesun menetelmää, sillä huomasin, että ekalla pesulla kuivashampoo ei kunnolla lähtenyt hiuksista. Mutta pakkohan sen on ollut jotenkin kuitenkin kertyä hiuksiin, kun niin pahasti kuivatti ja takutti. En tosin silloinkaan käyttänyt kuivashampoota kuin ehkä 1-2 kertaa viikossa ja hiukset pesen joka päivä tai joka toinen päivä riippuen siitä, paljon on hikoillut/liikkunut.

Nyt olen siis tehohoitanut muutaman viikon urakalla myös sen lisäksi, että olen jättänyt kuivashampoon pois, mikä on myös varmasti vaikuttanut hiusten palautumiseen vähän.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Evakkosiili - 04.10.13 - klo:13:11
Haen kuivashampoolta sitä, että se saa hiukset tuntumaan ja näyttämään puhtailta ja kohottaa hieman, muttei takuta. Hiuspuuterit on imo erikseen.

Tähän mennessä kokeilemistani hands down paras koostumus on Tigi Catwalk Session Series-sarjan suihkeella, se on oikeasti läpinäkyvää nestettä joka tekee tasan sen mitä lupaa, imee päänahasta ylimääräsen öljyn. Ei takuta mutta tekee hiuksista mattaiset, huippu kampausten pohjalla. MUTTA se haju on aivan kamala. Hirveä. Tosi voimakas mummo-döfis :(

Päädyin sitten käyttämään Redkenin Powder Refreshiä, tämäkin on aikas kelpo tököttiä tummiin juuriin suihkittavaksi, pientä yliannostelun vaaraa havaittavissa muttei yhtä pahasti kun useimmilla kilpailijoilla. Ja pääsyy tän käyttöön on kevyesti maskuliininen yrttinen tuoksu <3 Mua ainakin häiritsee useissa hiustuotteissa se, että niiden tuoksu tuntuu huutavan "TYTTÖ! Kukkia! Kissanpentuja!" ;D

Eniveis opiskelijana ei oo mitään saumaa enää seivata huonoja hiuspäiviään 20-30e/puteli maksavilla aerosoleilla, joten oon käyny läpi Herbinat, Klippotekit, Cutrinit, Four Reasonsit ja kaverit. Yleensä kokemukset on ollu vähän ankeita, mutta kuukaus sitten löytämäni TRESemmen "translucent"-versio jäänee käyttöön jos en hyvää hippivaihtoehtoa löydä  :ts

Vertailin kaupassa tämän ja normiversion INCejä, eikä niissä kyllä eronnut kun parin-kolmen ekan aineen järjestys. En ole kokeillut normiversiota joten en osaa verrata sen käyttökokemukseen, mutta tämä tulee ulos nesteenä, ei puuterimaisena, mitä allekirjoittanut arvostaa. Kevyesti suihkittuna ei näy harmaina juurina, freesaa juuri sopivasti. Tosi rasvasia hiuksia tämä ei pelasta, ja jos joutuu urakalla laittamaan niin tuntuu ihan kuin olisi hilsettä, mutta toisaalta mun kokemuksen mukaan suurin osa kuivashampoista toimiikin parhaiten käytettynä jossain määrin ennaltaehkäisevästi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tragedia - 04.10.13 - klo:21:48
^Mä oon myös tykännyt tresemmestä, mutta jos tahtoo hiuksille vain freesausta ja kevyttä kohotusta ilman jauhoista ja tahmeaa tuntumaa niin Sunsilkin (jep, uskomatonta, mutta totta...) kuivashampoo on todellinen löytö, tuoksukin raikas mutta hyvin neutraali. Ikävä kyllä tuota löytää ainakin Turussa aika heikosti kaupoista kun itse bongasin tuon varmaan toissavuoden cosmopolitan beauty awards- hehkutuksista ja oon aina marketeissa pitänyt silmät auki tuon varalta ja vasta nyt tul Anttilassa vastaan...mutta jos sattuu silmiin jossain niin kannattaa hankkia kokeiluun :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: PollyJean - 08.10.13 - klo:10:10
^ Mulla on sitä sinistä, joku re-fresh mikälie. Tykkään ettei se muotoile ollenkaan ja on samanoloista kuin lempparini Tresemme, vie vain rasvaisuuden pois. Ei myöskään jätä valkoista lopputulosta, kevyttä.

Onko tuossa Lorealin kuivashampoossa "kuulaa" sisällä eli koliseeko se kuin spraymaalipullo? Entä Tresemmessä?

Batiste-jemmani vetelevät viimeisiään, ja kun sitä ei Oulusta taida mistään saada, pitäisi löytää joku hyvä korvaaja. Joka ei aiheuta kolinallaan joka-aamuista hermoromahdusta sekä itselle että naapureille :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 08.10.13 - klo:11:02
^ Sattui olemaan Tresemmen pullo tuossa käden ulottuvilla, joten ravistelin kokeeksi, eikä siellä mikään kuula kilissyt. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tipson - 08.10.13 - klo:12:09
Mulla ois hakusessa hajusteeton kuivashampoo, mutta netin maailmasta olen löytänyt ainoastaan Sim Sensitiven, mutta siitäkään ei löytynyt paljoa kokemuksia. Oisko kellään tästä kokemuksia tai tietoa muilta merkeiltä hajusteettomia? :) 

Tarvitsisin nimenomaan puhtaan tunteen antavan shampoon enkä niinkään rakennetta antavaa. Tietenkään pienissä määrin ei haittaa jos antaa rakennettakin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 08.10.13 - klo:13:17
Lorkussa ei muistaakseni ole kuulaa...en oo satavarma.

Ostin Biozellin tummalle tarkoitetun ja en kyl tykkää nestemäisestä olomuodosta joka kuivuttuaan jättää tukan takkuiseksi, kauhea rokkipesä päässä  :D Ja sormetkin meni ruskeaksi, vaikka lopputuloksessa kuultaa harmaus, vai oliskohan mattaus.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Chaos - 08.10.13 - klo:14:12
Aijai pakko päästä testaa tuota Tresemmen Translucent kuivashampoota, kun kuivashampoot on aina mustahiuksisen ongelma, kun näkyy mattaisena harmaana sitten ja joskus kun löytäis vielä hajusteettoman ihan normikaupasta. Pakko varmaan testata tuota Sim Sensitiveä, kun sattuu kohdalle! Löytyyhän tuota Tresemmen kuivashampootan näkymätöntä versiota ihan hyvin kaupoista?

Edit. Näköjään pretty.fi myy hajustamatonta kuivashampoota ja Biozellilla on tummien hiusten oma versio myös: http://www.pretty.fi/hiukset/kuivashampoot.html
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Liz - 08.10.13 - klo:14:54
Ostin kans Biozellin tummien hiusten kuivashampoon, ja suurimmalta osalta tykkäsin, jää kiva ruskea sävy ja käy tyvikasvun peittämiseenkin, sekä pidentänyt pesuväliä. Huono puoli, minkä MerGirl jo ylempänä sanoikin, oli se takuttavuus, aikamoiset peikkohiukset saa jos ei ole tarkkana.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Evakkosiili - 08.10.13 - klo:15:22
^^ Rollo nyt ei ole mikään varsinainen suurkaupunki, et jos meidän Prisma myy niin varmaan on ihan hyvät mahkut löytää lähikaupasta :))

Tarkennan sit vielä että Tresemmekään ei ole missään nimessä täysin läpinäkyvä, mutta katoaa tukkaan paremmin kun useimmat markettikilpailijat.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: PollyJean - 08.10.13 - klo:15:37
^ Sattui olemaan Tresemmen pullo tuossa käden ulottuvilla, joten ravistelin kokeeksi, eikä siellä mikään kuula kilissyt. :)

Kiitos koeravistelusta  :) Ei muuta kuin Tresemme-ostoksille siis!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tragedia - 08.10.13 - klo:16:21
^Ihan mielenkiinnosta: Mikä siinä kuulassa/sen puutteessa on oleellista?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hermione - 08.10.13 - klo:20:56
^ Tosi puuteriset tuotteet levittyy paljon huomaamattomammin, kun purkkia ravistaa niin, että kuula kilisee. Esim. Four reasonsin kuivashampoossa on ihan logiikkaa: pää on täynnä valkoisia länttejä, jos menee suihkauttamaan ilman ravistusta. Ravistaessa ensin ei tapahdu mitään, kunnes pikkuhiljaa kuula "irtoaa". Sitten on valmis käyttöön. Näin kampaaja mulle neuvoi, ja itse olen sen myös todennut. Tresemmen alkuperäisessä kuivashampoossa ei ole kuulaa, ja musta sillä ei saa hyvää tulosta, ei sitten millään. Johtuiskohan siitä, ettei jauhe sekoitu kunnolla, kun sitä kuulaa ei ole? Näin mä olen tämän asian järkeillyt.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Evakkosiili - 08.10.13 - klo:22:16
^ Ihan loogista, aivan kuten jossain kynsilakkapulloissakin on metallikuula (jonka itse jopa otan talteen lakan loputtua laittaakseni sellaseen puteliin josta se puuttuu :D)

Jotkut kuivashampoota mukanaan kuljettavat ei sitten ilmeisesti pidä siitä helinästä ja kolinasta laukun pohjalla  ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kauris - 27.10.13 - klo:12:04
Miksi ihmeessä mä oon ostanut Herbinan MarjaSpa-kuivashampoon. ::) Mulla ei ole koko tuotteesta mitään hyvää sanottavaa. Ensinnäkin haju on aivan kauhea. Tulee mieleen tosi esanssinen hedelmäkarkki josta tulee tosi paha olo. Ja tuntuu, että haju jää leijailemaan hiuksiin aika pahasti, joten ei oikein hajuvettäkään uskalla tähän päälle laittaa. Haju on kerrassaan kammottava.

Eikä se tehokaan mikään kehuttava ole. Volyymia tulee, mutta tukasta tulee tahmea, se on edelleen rasvaisen ja himmeän näköinen. Tästä ei ole edes kiinnilaitettavaan tukkaan käytettäväksi kuivashampooksi, puhumattakaan että tukkaa pitäisi auki. Ei ei ja ei. Tulos on jotenkin tosi epäluonnollinen; paksu, lötkö, tahmea ja kiilloton. Heitin pois, vaikkei pullo tullut aivan tyhjäksi vielä. Taidan testata tuota Tresemmen Translucentia. Se ilmeisesti ei tuo niin paljon volyymia, mutta eiköhän sitä voisi hiuspuuterin sitten tuuheutta tuomaan ostaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ellenia - 05.11.13 - klo:12:41
Onko Batisten kuivashampoo (vai onko se hiuspuuteri?) hartsiton? Mitä hartsittomia ja alumiinittomia kuiviksia markkinoilla olisi?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Evakkosiili - 05.11.13 - klo:22:22
Hassahdin Helsingin reissulla Lushin No Droughtiin. Pidän tästä kovasti, käsien kautta päänahkaan hierottuna tekee mitä lupaa ja on huomaamatonta, mutta incin vilkaisu sai mut tuntemaan iitteni kevyesti brändäyksen uhriksi: ykkösenä maissijauhoa, sit magnesiumkarbonaattia, talkkia, hajustetta, sitrusöljyjä.

Josko sitä tarttuis vaan suosiolla Maizenaan seuraavalla kerralla :) Onko kellään kokemusta diy-sekotuksista?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hilippa - 07.11.13 - klo:17:12
Valtaosan tästä vuodesta olen ollut käyttämättä kuivashampoota, mutta Biozellin tummien hiusten versioon lankesin. Tosin olisinpa vilkaissut tätä ketjua ennen ostamista, koska ei tuo sitten minustakaan kovin hyvä ole ollutkaan...  

Tuoksu on sentään parempi kuin Tresemmen instant refreshissä jota olen viimeksi käyttänyt. Tumman värinsä takia jää myös Tresemmeä huomaamattomammaksi. Mutta siihen hyvät puolet loppuvatkin. Kuten jo aiemmin todettu, Biozell on tosi märkää ja kuivumista pitää odottaa. Sitten kun shampoo on kuivunut niin hiusten tyvi ei todellakaan tunnu puhtaammalta vaan päinvastoin, tunkkaiselta ja raskaalta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: jinna - 11.11.13 - klo:21:13
Mä oon täysin koukuttunut kuivashampooseen. Sitä menee lähes päivittäin hiustenpesupäivää lukuunottamatta. Parhaaksi olen kokenut Batisten ja Klippoteketin osin myös niiden muotoilevien ominaisuuksien takia. Ne antavat hyvin tuuheutta tukkaan ja ovat helpoti harjattavissa näkymättömäksi ainakin vaaleassa tukassa. Ja Batistelta löytyy monia ihania (tai no siedettäviä..) tuoksuvaihtoehtoja.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kauris - 25.11.13 - klo:20:14
Hei minkänäköinen tuo Tresemmen Translucent on? Mistä sitä edes saa? Olen nähnyt Instant Freshiä, mutta se ilmeisesti on eri tuote, eikä niin hyvä?

Toisaalta, mistä Batisten kuivashampoita saa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Evakkosiili - 26.11.13 - klo:01:09
^ Ihan samannäköinen kun tavallinen Instant Refresh, puteleita on hankala erottaa syynäämättä etiketin pientä pränttiä.

En osaa sanoa paremmuudesta kun en ole normiversiota testannut, incit ei tosiaan eronneet muuten kun pitoisuuksien puolesta. Pitäis varmaan testata seuraavaks.

Tresemmeä pitäis olla ainakin Prismoissa, löytyisköhän Sokkarilta myös? Batistea on näkyny Kickseissä ja muistaakseni Stockalla  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 26.11.13 - klo:02:15
^^Sokoksista ja Emotioneista saa Batisteja nykyään myös, ovat tässä syksyn aikana rantautuneet.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hermione - 26.11.13 - klo:17:11
Livboxissa tuli Batisten kuivashampoon pikkukoko (käsittääkseni normiversio). Testasin sitä lähmäiseen tukkaan ja sehän toimi valtavan hyvin! Rasvaisuus tipotiessään, ei liikaa rakennetta, vaan semmoinen sopivan luonnollisen tuuhea tyvi ja raikas tuoksu! Ainoa vaan, että jätti aivan hirveän valkoisen pinnan tummaan tukkaan. Ravistelin mielestäni aika kauan, mitään sekoituskuulaa ei pikkupullossa ollut. Onko tämä aina tämmöistä, vai oliko vaan kökköistä?

Tarvitsisin kuivashampoota erityisesti viemään rasvaisuutta hiuksesta (oma tyvi rasvoittuu niin järjettömän helposti), puuterimaista rakennetta en tarvitse, vain hieman kohotusta. Vinkkejä? Ja tosiaan tukka on tumma.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: jinna - 26.11.13 - klo:20:06
^Batistella on olemassa myös tummien hiusten versio, oon muistaakseni nähnyt sitä ainakin Kicksissä. Mulla on joskus ollut sitä vaaleille hiuksille tarkoitettua, mutta se oli aika keltaista, ei näyttänyt hyvältä viileän vaaleissa hiuksissa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Paa - 29.11.13 - klo:18:19
Vannon Klippotekin nimeen. Haju on toki voimakas, mutta mielestäni ihan hyvä silti. Hinta-laatusuhde hakkaa mennen tullen monet huippumerkkien mömmöt.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hermione - 29.11.13 - klo:18:47
^Batistella on olemassa myös tummien hiusten versio, oon muistaakseni nähnyt sitä ainakin Kicksissä. Mulla on joskus ollut sitä vaaleille hiuksille tarkoitettua, mutta se oli aika keltaista, ei näyttänyt hyvältä viileän vaaleissa hiuksissa.

Tässä ketjussa olikin jo puhetta tosta. Ainoa pelko siinä on, että se tosiaan pölisee tummana. Käytän lähes ainoastaan vaaleita vaatteita ja tumma jauhepölinä hiuksista kuulostaa aika hurjalta. Tätä ketjua kahlailtuani taidan päätyä metsästämään Tresemmen uutta versiota tai Lorealin Freshiä. Ne kuulostaa turvallisimmilta!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nukka - 13.12.13 - klo:18:55
Mulla on jo kaksi Herbinan kuivashampoo purkkia mystisesti tyhjentynyt. Kumpaakin olin kerennyt käyttää vain muutaman kerran ja sitten purkista tuli enää vain nestettä. Laitoin tuosta sitten jo palautettakin sinne ja käskivät lähettää pullon postitse heille.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: scarface - 15.12.13 - klo:11:01
Valtaosan tästä vuodesta olen ollut käyttämättä kuivashampoota, mutta Biozellin tummien hiusten versioon lankesin. Tosin olisinpa vilkaissut tätä ketjua ennen ostamista, koska ei tuo sitten minustakaan kovin hyvä ole ollutkaan...  

Tuoksu on sentään parempi kuin Tresemmen instant refreshissä jota olen viimeksi käyttänyt. Tumman värinsä takia jää myös Tresemmeä huomaamattomammaksi. Mutta siihen hyvät puolet loppuvatkin. Kuten jo aiemmin todettu, Biozell on tosi märkää ja kuivumista pitää odottaa. Sitten kun shampoo on kuivunut niin hiusten tyvi ei todellakaan tunnu puhtaammalta vaan päinvastoin, tunkkaiselta ja raskaalta.
Sama homma, ei tosin ollut edes tarkoitus ostaa kuivashampoota mutta pakkotilanteessa ostin sitten äkkiä vain ensimmäisen version, mikä käteen osui ja sehän oli tätä lajia.. Tukka tuntui likaisemmalta kuin ennen shampoon käyttöä, jotenkin paksummalta ja peruukkimaisemmalta, ei meinannut harjakaan purra tukasta läpi.. Tosin en ole varma suihkuttelinko tyveen liian paljolti tota shampoota, mutta ehkä mä joskus seuraavan kerran pakkoraossa taas kokeilen.. Mulla tosin tuntu kuivuvan toi todella nopeesti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kauris - 30.12.13 - klo:14:14
Mä en nyt oikein syty Tresemmen Translucentille. Ei mielestäni putsaa,  vaan tukka jää raskaaksi, vähän rasvatönköksi ja pahinta kaikista - sähköiseksi. Tuo puteli kai tulee käytettyä, mutta koen heittäneeni rahani vähän hukkaan. En oikein tiedä mitä merkkiä tässä nyt uskaltaa kokeilla vai pitääkö vaan hylätä ajatus kuivashampoosta. Mulle kuitenkin kunnon kuivashampoo tarkoittaa sitä, että hiuksia voi pitää aukikin, jos lähtötilanne ei ole ollut kovin rasvainen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nukka - 22.01.14 - klo:15:44
Mulla on jo kaksi Herbinan kuivashampoo purkkia mystisesti tyhjentynyt. Kumpaakin olin kerennyt käyttää vain muutaman kerran ja sitten purkista tuli enää vain nestettä. Laitoin tuosta sitten jo palautettakin sinne ja käskivät lähettää pullon postitse heille.

Tänään tuli postia Herbinalta, tölkin ja venttiilin välissä oli kuivunutta kuivashampoota ja se on aiheuttanut pullon vuotamisen. Sain uuden kuivashampoon, suihkugeelin, vartalokuorinnan ja deodorantin :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Choko - 01.02.14 - klo:18:04
Mulla on menossa jo kolmas purkki Batisten XXL-volyme -kuivashampoota (pinkki-valkoinen puteli, saa Kicksistä). Toimii todella, tekee hiukset ihanan ilmaviksi ja kuohkeiksi!! Mulla on hienot ja liukkaat hiukset, mutta vähän kun suihkauttaa kuivashampoota ja hieroo kunnolla hiuksiin, niin hiusten käsittely muuttuu todella paljon helpommaksi ja nutturat näyttävät oikeesti viis kertaa isommilta kuin ilman kuivashampoota. "Huijausta mutta totta"!  ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 01.02.14 - klo:21:31
Vinkiksi Batisteihin mieltyneille, asoksesta niitä saa tuntuvasti Suomihintoja halvemmalla, 200ml pulloista useimmat sortit ovat 4,2e ja 400ml jättipullotkin ovat vain 7.01e. Itse tilasin tuolta kokeiluun myös tuon XXL version hiuspuuterin (5,6e), odottelen sitä vielä saapuvaksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Katzenparade - 01.02.14 - klo:23:30
^Mäkin tilasin kerran pari vuotta sitten, mutta se lähettiin takaisin, sillä Suomeen ei saa tilata aerosoleja.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 01.02.14 - klo:23:46
^Ai, ajattelin, että se koskee vain lentopostia ja että nämä toimitettaisiin sitten maareittejä. Sivuilla olevassa listassa maista, joihin tuote luvataan toimittaa, on Suomi mukana (yllättäen 21 maan listasta löytyy myös mm. Antarctica ja Pohjois-Korea..). Mun tietopohjani pohjaa kuitenkin tosiaan vain sivuilla luvattuun, itse olen tilannut vain tuota puuteria.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Ophelia - 02.02.14 - klo:18:43
Mä ostin Batiste-fanina ton puuterin ja oon kyllä tosi pettynyt. Se ei ollenkaan kohota hiuksia tyvestä vaan ihan päinvastoin. Hiuksista tulee tosi raskaat ja niitä saa olla pöyhimässä vähän väliä ettei tukka näyttäis likaiselta ja päätä myöten valuvalta. Tosta pakkauksesta tulee puuteria ulos aika maltillisesti, joten en varmasti laittanut sitä liikaa. Ehkä toi vois toimia joidenkin kampausten pohjana, mutta muuten se ei kyllä toimi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenje - 06.02.14 - klo:12:32
Mä ostin jokin aika sitten ensimmäisen Batisteni. Valitsin näin alkuun testiin ihan sen originalin, eli vihreäraitaisen putelin.

Jokusen kerran tuota nyt käyttäneenä olen kyllä hieman pettynyt. Tuo tuntuu tekevän hiuksistä selkeästi harmaat ja sameat, vaikka kuinka vähän yrittäisi suihkuttaa ja harjata hiukset huolella. Ja luonnollisestikaan pienellä annostelulla puhdistustehokaan ei ole kummoinen. Tuoksuhan tuossa on tosi kivan raikas, mutta muuten en ole kovinkaan vakuuttunut. Täytyy nyt vielä jatkaa kokeiluja ja testata ehkä niitä muitakin versioita. Odotin Batistelta kuitenkin huomattavasti enemmän, kun sitä on täälläkin niin monet ylistäneet.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 13.02.14 - klo:20:13
Tilasin Asokselta Batisten aerosoleja ja tulivat perille. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Katzenparade - 13.02.14 - klo:20:25
^No sitten on varmaan asiat vähän kehittyneet siitä, kun minä olen niitä sieltä tilannut :D Pitääkin mahdollisesti itse tilailla Batistea sieltä.

Tällä hetkellä on käytössä XXL Volume versio, joka ei ole kyllä kaikista suosikein, mutta tuo pullo kestää paljon pidempään kuin tavalliset Batistet. En oikein tykkää siitä voluumista, sillä se voi vetää mun hennot hiukset melkoiseen takkuun, jollen ole varovainen.

EDIT: kävin ihan huvikseni katsomassa asoksen nykyistä batiste valikoimaa ja voih, kaikki alessa ja koodilla vielä ekstra 15% hinnasta pois! Lähti tilaukseen yksi 400ml pullo tropic-tuoksussa, fresh-tuoksussa pari 200ml pulloa ja kokeiluun myös kuivahoitoainetta :P Tuo huvi ei ollut siis kallista, sillä loppusummaksi tuli hieman reilu 11€. Toivottavasti mullekin tulisi nyt nuo tuotteet :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: masked sinner - 19.02.14 - klo:20:49
Mulla loppui juuri kaksi pikkupurkkia. Tässä kokemukset:

Herbina MarjaSpa: en tykännyt. Haju oli paha (se olisi pitänyt kyllä tietää, en tykkää tämän sarjan tuoksusta ollenkaan), suihke jätti hiukset pitkäksi aikaa kosteiksi, mutta ahkeralla päänahan hieromisella lopputulos oli ihan hyvä. Luulin, että tämä olisi samanlaista kuin Herbinan tavallinen, mutta ei tosiaan ollut. Muotoiluominaisuus oli kevyt mutta ehkä vähän parempi kuin esim. Batistessa.

Björn Axen: Tämä oli mun eka kuivashampoo ikinä vuosikausia sitten Tukholmasta ostettuna. Hyvin toimi ja tuoksukin on mieleinen! Hinta on vaan vähän liikaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Bamboo - 02.03.14 - klo:16:17
Schwarzkopfin Got2be Rockin´it ei ole mielestäni kummoinen tuote. Hiukset eivät tunnu puhtailta ja tuuheuskin on vain väliaikaista.

Herbinan Tuuheuttava kuivashampoo tuoksui aluksi ihanasti omenalle, mutta nyt parin käyttökerran jälkeen en meinaa enää omenan tuoksua erottaa. Tällä saa kuitenkin hyvin tuuheutta, joka pysyy hiuksissa.

Huomasin, että Batistea saa nykyään Stockmannilta. Hinta oli tarjouksessa 7,90 euroa. Se kirsikkaversio kiinnostaisi ostaa kokeiluun.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 02.03.14 - klo:19:42
^Minusta se Batiste ei oikein tuoksu kirsikalta  :-\ Ei siis edes sellaiselta ihanalta esanssikirsikalta. Olin tosi pettynyt siihen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Bamboo - 02.03.14 - klo:20:08
^ Höh, harmi jos ei tuoksu kirsikalle. Pullo on kuitenkin kivan näköinen. Onkohan noissa muissakaan, vaikka Blushissa ja Tropicalissa hyvää tuoksua?

Asoksen nettikaupassa on myös Batisten kuivashampoiden lisäksi dry conditioner  :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Louna - 02.03.14 - klo:20:18
^ Tropicalissa on makea kookostuoksu. Mun mielestä se oli jokseenkin ällöttävä, ja tuoksu tarttui vielä vahvasti sormiin jos haroi tukkaa päivän aikana. Onneksi mulla oli tuota vain pikkupullo :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: slala - 07.04.14 - klo:21:53
Ah ihanaa, bongasin marketista Herbinan hajustamattoman kuivashampoon! Tätä on odotettu, en ole aiemmin mitään hajusteettomia löytänyt ja kaikki kokeilemani kuivashampoot ovat haisseet enemmän tai vähemmän epämiellyttäviltä. Tän hajusteettoman ainesosat on lähes samat kuin Herbinan haisevassakin kuivashampoossa ja käyttötuntuma myös. Onkohan tää ihan uusi tuote, en löytänyt Herbinan sivuiltakaan tuotetietoja?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kauris - 07.04.14 - klo:21:56
Musta on käsittämätöntä miten Herbinan tuuheuttava kuivashampoo ja Marja Spa -kuivashampoo voi olla niin erilaisia. Marja Spa oli ihan kamalaa kuraa ja sen käyttäminen tuskallista, tosta tuuheuttavasta taas oon tykännyt. Tulee hyvä jälki, tuuheutta eikä sellaista ällöttävää tahmaista tuntua. Toi hajustamatonkin kyllä kiinnostaa, vaikka pidänkin tuuheuttavan tuoksusta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tipson - 07.04.14 - klo:23:08
^^ Tuota pitää kyllä itsekin kokeilla! Simillä on myös hajustamaton, mutta sitä en ole löytänyt mistään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: slala - 08.04.14 - klo:09:40
^^ Unohdinkin muuten tuota viestiä kirjoittaessani Herbinan Marja Spa -kuivashampoon olemassaolon, eli vertasin Herbinan Sensitive-sarjan hajustamattoman kuivashampoon ainesosia ja käyttötuntumaa juuri tuohon Herbinan tuuheuttavaan kuivashampooseen. Marja Spa -kuivashampootakin käytin sen pienen putelin joskus, mutta sen haju oli niin pysäyttävä, etten muista muista ominaisuuksista mitään. :P
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: olivia - 09.04.14 - klo:14:59
Schwarzkopfin Got2be Rockin´it tekee hiukset puhtaan näköisiksi (tuntuma ei niin hyvä) mut ei tuuheuta, eli täysin päinvastainen kuin esim.  Four Reasonin mut se onkin hiuspuuteri. Got2be Rockin`it:ssä tyksin myös siitä ettei se haise millekään.  Biozellia kokeilen sellasen miniputelin mut se haihtu jo pulloon? en ehtiny ku muutaman kerran käyttää, en tykänny..lähmäs muistaakseni.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 09.04.14 - klo:15:08
slala, mistä marketista löysit tuota uutta Herbinaa? Toivottavasti se on hyvää tavaraa ja sitä löytyy tältäkin perukalta jostain..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: slala - 09.04.14 - klo:17:27
^ Citymarketista. Olin niin iloinen tuoksuttomasta kuivashampoosta, että laitoin kiittävän palautteen Herbinalle, ja sieltä kerrottiin tuotteen olevan juuri tulossa kauppoihin ja sitä löytyvän pian myös Prismoista ja Sokoksilta.

Got2be Rockin`it:ssä tyksin myös siitä ettei se haise millekään.

Makuja on kyllä monia, musta tässäkin on aika voimakas tuoksu!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 10.04.14 - klo:01:01
Got2be Rockin`it:ssä tyksin myös siitä ettei se haise millekään.

Makuja on kyllä monia, musta tässäkin on aika voimakas tuoksu!

Minustakin, enkä ole pätkääkään tuoksuherkkä. Tämän näennäisen raikas sitrustuoksu vaan on niin vahvan vessanraikastinmainen, että vähintään se saa minut pysymään kaukana tästä tuotteesta.

Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: sv1 - 10.04.14 - klo:09:31
Ah ihanaa, bongasin marketista Herbinan hajustamattoman kuivashampoon! Tätä on odotettu, en ole aiemmin mitään hajusteettomia löytänyt ja kaikki kokeilemani kuivashampoot ovat haisseet enemmän tai vähemmän epämiellyttäviltä. Tän hajusteettoman ainesosat on lähes samat kuin Herbinan haisevassakin kuivashampoossa ja käyttötuntuma myös.

En ole ennen Herbinan kuivashampoita kokeillut, mutta tuo hajustamaton rupesi kiinnostamaan! Sopisikohan se tummanvaalealle/vaaleanruskealle tyvelle, jääkö harmaaksi? Biozellin kuivashampoo jää ihan karmeaksi harmaaksi tyveen vaikka miten päin suihkisi ja kuinka hieroisi. >:(
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Puf - 27.04.14 - klo:11:03
Pirkalta on myös tulossa kauppoihin oma kuivashampoo :) 300ml kuivashampoo maksaa 6,50 €. Uusimmassa Pirkka-lehdessä oli ensimmäisillä sivuilla maininta uusista tuotteista, kannattaa katsoa sivu 7.

Tuo Herbinan hajusteeton kuivashampoo on kyllä odotettu uutuus. Klippoteketin kuivashampoosta tykkäsin mutta sen haju oli niin kamala että siitä tuli paha olo koko päiväksi. Minkä hintaista Herbinan kuivashampoo on kaupoissa ollut? Ja onko tuotteesta lisää käyttökokemuksia?

Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 27.04.14 - klo:14:26
^Piti heti googlata tuo Pirkka, ja yllättäen pullokaan ei ole niin kamalan ruma, että sen takia tarvitsisi jättää ostamatta ;D Kivaa, että tulee edullinen kuivashampoo isossa pullossa! Toivottavasti on toimiva.

(http://www.k-ruoka.fi/ScaledImages/645x350x2/ProductImages-6410405127587.jpg)

Incicin löytyi.

"Butane, Isobutane, Alcohol Denat., Propane, Solanum Tuberosum (Potato)Starch Aluminum Starch Octenylsuccinate, Cocotrimonium Methosulfate,Hydrated Silica, Benzophenone-4, Aqua, Parfum"

Mun suosikit on yleensä juurikin noita perunajauhopohjaisia, nyt odotan tätä ihan innolla!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 27.04.14 - klo:15:14
^ Mä taas on ihastunut Batisten XXL:een ja se on riisijauhotärkkelyspohjainen, mutta aion kyllä testata nämä uutuudet. Yllättävän tyylikäs tuo Pirkan pakkaus.  :ts
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Bamboo - 27.04.14 - klo:15:40
Minkä hintaista Herbinan kuivashampoo on kaupoissa ollut?

Anttilassa Herbina kuivashampoo maksaa vain 5,5 e. Joten tuo Pirkka tuntuukin "kalliilta", koska odotin jotain alle vitosen hintaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Twinkley - 27.04.14 - klo:16:53
Taytyy kylla sanoa etta Pirkka yllatti tuolla pakkausvalinnalla! Tosi tyylikas! :o Aion ehdottomasti kokeilla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: enna - 27.04.14 - klo:18:28
Pirkkapurkki näyttää jopa ihan kivalta! Toivottavasti tulee pian myyntiin sillä haluan päästä kokeilemaan, kun edellinenkin kuivashampoo on jo päässyt loppumaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 27.04.14 - klo:20:07
Minkä hintaista Herbinan kuivashampoo on kaupoissa ollut?

Anttilassa Herbina kuivashampoo maksaa vain 5,5 e. Joten tuo Pirkka tuntuukin "kalliilta", koska odotin jotain alle vitosen hintaa.

Eikös se Herbinan purkki ole kuitenkin aika tuntuvasti pienempi?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Bamboo - 27.04.14 - klo:20:36
^ Ups, puhe oli ilmeisesti Herbinan tuoksuttomasta kuivashampoosta ja itse tarkoitin Herbinan Volume tuuheuttavaa kuivashampoota.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 27.04.14 - klo:20:45
^Molempien pakkauskoko taitaa kuitenkin olla vain 200ml (vai vähemmän? Ei ainakaan enempää), jolloin Pirkka vie kyllä voiton hinnan suhteen 300ml pullollaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: tipson - 27.04.14 - klo:22:06
Joo 200ml on toi hajusteeton Herbina. Marketeissa hinta näyttää olevan alle 5€. Cittarista ostin 4,90 eurolla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tintu - 28.04.14 - klo:12:38
Normaalisti käytän tukkaan Four Reasonsin hiuspuuteria, mutta se ehti loppumaan joten otin uteliaisuudesta Klippoteketin vastaavan käyttöön. Tämä on ihan kamalaa! :-X  Haju on niin terävä ja kauhea, ja jää leijumaan moneksi tunniksi pään ympärille sekä paikkaan missä sitä suihkutti. Tukka ei kohoa, tuntuu vähemmän rasvaiselta mutta en osta enää ikinä, taitaa mennä tämäkin kiertoon. Hyhhei :-X
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 28.04.14 - klo:18:05
Oululaisille tiedoksi että Raksilan Cittarissa on molempia uutuuksia ja lisäksi vielä useampaa eri Batistea.

Edit. Kettusieni oho, sitäkö on ollut saatavilla jo niinkin pitkään. Mä oon elänyt ihan pimennossa, mutta onneksi täältä luin!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kettusieni - 28.04.14 - klo:22:21
^ Pirkka Volume-kuivashampoota ollut jo pari viikkoa myös Välivainion K-Marketissa, mistä hankin omani.

Tykkään kovasti! Tuoksu on mun makuun mieto (en kärsi yliherkkyyksistä, mutta esimerkiksi Tresemmén Translucent-kuivashampoo on minunkin makuuni aika myrkkyä, samoin Klippoteket), sellainen lämpöinen vanilja. Se jauhe lähtee tukasta aika hyvin eikä tee samanlaista nihkeys-latvaräjähdysefektiä kuin jotkut kuivashampoot. Jättää kuitenkin oikein kivan tekstuurin, tuuheus kestää koko päivän jopa mun lähmätukassa

Tykkään kovasti, tästä taisikin tulla mun uusi vakkari :ts
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 06.06.14 - klo:02:31
Batistelle oli näköjään tullut uusi, aika eksoottiselta kuulostava perheenjäsen, appelsiininkukka-pippuri. Bongasin asoksesta ja laitoin heti tilaukseen. Maksoi nelisen euroa, mikä minusta on ihan hyvä hinta tuollaiselle suht nopeasti kuluvalle 200ml pakkaukselle, näissäkin hinnat Suomessa ovat ihan tolkuttomat. Batiste ei ole suosikkimerkkini, mutta hinta-laatusuhde on kelpo.

Nyt on käytössä Tigin Rockaholic-kuivashampoo, joka saattaa kyllä olla suosikkini. Hinta on vaan ihan tolkuton! Käytän kuivashampota muotoilutuotteena joka päivä, eivätkä nämä pitkään hyllyllä pyöri. Siksi yli 10e on minulle ehdoton nou-nou, tätä lähtee vain ihan erityisimmistä tarjouksista.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: nukka - 06.06.14 - klo:10:05
Saako suomesta Batisten tummahiuksisille tarkoitettua kuivashampoota. Ostin tuota ulkomaanreissulta ja vitsit se on hyvää, plussaa siitäkin ettei ole sellainen ärsyttävä koliseva pullo.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 06.06.14 - klo:13:51
^ Saapi, ainakin Sokokselta, Cittarista ja Kicksistä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: masked sinner - 16.06.14 - klo:12:19
Ostin Herbinan hajusteetonta, koska se vihreäkorkkinen on suosikkini. Tykkään volyymista enkä säikähdä pientä tahmeaa tuntumaa, mutta monien tuotteiden haju on ollut liian voimakas (esim. Klippoteket). Se marja spa taas oli ihan kamalaa, haju oli paha ja säilyi seuraavaan päivään ja laitettaessa hiukset menivät ensin märän tuntuisiksi. Kunnolla hieromalla kuivashampoo-ominaisuuden sai esiin, mutta en kyllä tykännyt yhtään.

Hajusteeton jättää myös vähän märäksi, mutta toimii muuten ihan erinomaisesti yhdellä kokeilukerralla. Hiukset eivät tuoksuneet miltään, ja kylppärissäkin oli vain vieno häivähdys aineen tuoksua. Hyvä Herbina!  :ts
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jenny - 11.07.14 - klo:10:56
Huomasin eilen Salessa käydessäni, että Rainbow:lta on tullut myös kuivashampoo (http://www.rainbow.fi/tuotteet/rainbow/muut/hiustenhoito/rainbow-kuivashampoo-250-ml/). Rainbow:n hiuslakka on ainakin siinä mielessä ollut minulle hyvä, ettei aiheuta ihoärsytystä. Onko kukaan kokeillut tätä kuivashampoota? Hintakaan ei päätä huimannut.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Tintu - 14.07.14 - klo:15:27
Onko muilla kuivashampoo kuivattanut hiuksia? Olen käyttänyt monta kuukautta Four Reasonsin ja Klippoteketin kuivashampoita/hiuspuutereita päivittäin kun oma hiuspohja liejuuntuu alle päivässä, ja tukka on todella kuiva jatkuvasti. Syytin ensin Santen hennaväriä, mutta sitten rupesin miettimään olisiko syy sittenkin kuivashampoossa. Pitäisikö käyttöä vähentää, voiko se oikeasti kuivattaa näin roimasti? Tyveen sitä suihkutan mutta väkisinkin leviää muuallekin harjatessa ym.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: siana - 15.07.14 - klo:13:54
^Mulla on käynyt niin. Valitin tämän ketjun sivulla 42 kuivumisilmiöstä, hiukset palautuivat sitten ennalleen, kun lopetin kuivashampoon käytön. Käytin kahden vaahdotuksen menetelmää ja syväpuhdistavaakin, mutta kaipa se kuivashampoo jotenkin onnistui tukkaan jämähtämään silti. Pahinta oli se, että ne olivat myös koko ajan aivan takussa ja varsinkin pestessä menivät niin solmuun, että niitä sai itku kurkussa repiä auki. Totesin, että eivät sovi minulle kuin hyvin satunnaiseen käyttöön.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: vaahtera3 - 15.07.14 - klo:17:16
Kuivashampoissahan on hirveä määrä alkoholia eli kuivattavat hiuksia niin kuin hiuslakatkin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Iiris - 06.08.14 - klo:23:06
Label.m:ltä on tullut spray, joka sanoo olevansa kuivashampoon, suolasprayn ja hiuslakan yhdistelmä:
https://labelm.com/uk/product/6683/label.m-texturising-volume-spray
Suosittelen! Todella tuuheuttava, melkeinpä tupeerattu fiilis parilla suihkauksella. Parasta tällä saralla  :-*

Muutoin sukkuloin noiden halvempien kuivashampoiden maailmassa, jossa en vielä ole löytänyt omaa suosikkiani...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ellen - 07.08.14 - klo:09:29
^ Onko sulla pullo kyseistä tuotetta? Miltäköhän tuotteen INCI näyttää? Kuvaus kuulostaa kieltämättä hyvältä, samoin käyttökokemukset.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Fishbones - 09.08.14 - klo:11:45
Tuli toissapäivänä ostettua Rainbow:n kuivashampoo, ja ajattelin nyt viikonloppuna kokeilla. Ei koulupäivänä viittinyt, jos se vaikka olisikin tehnyt hiukset ihan karmean näköisiksi, varsinkin kun en ole kaupan kuivashampoita käyttänyt koskaan. Vaan oli turha pelko. Eihän tuo nyt vastapestyn näköisiksi hiuksia saa, mutta paremman näköisiksi kuin odotin. Kehtaisin ihan hyvin lähteä ihmisten ilmoille, varsinkin jos heittää hiukset ponnarille. Jättää tosin hiukset pölyisen tuntuisiksi, mutta tuskin tuo haittaa jos en kamalasti hiuksia koskettele.
Alkukankeuden piikkiin pistän sen, että takaraivolle on kamalan vaikeaa saada suihkittua tarpeeksi joka paikkaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: NekoNeko - 10.08.14 - klo:14:36
Ostin Tigin uuden Oh bee hive -kuivashampoon. Aiemmin käyttämääni Kms Makeover sprayhin verrattuna huonommat tehot öljyisyyden poistamisessa. Tuoksuu huumaavan vahvasti samalta kuin Aquolinan Pink sugar -hajuvesi, erittäin sokeriselta ja melko teiniltä. Tuoksu jää hiuksiin ja jyrää ylitseen hajuveden..
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Iiris - 13.08.14 - klo:20:56
^ Onko sulla pullo kyseistä tuotetta? Miltäköhän tuotteen INCI näyttää? Kuvaus kuulostaa kieltämättä hyvältä, samoin käyttökokemukset.

Sorry kun vastaus kesti: aina läppäri ja pullo eri paikoissa. Mutta tässä:
Dimethyl Ether, Alcohol denat., Oryza sativa (rice) starch, Octylacrylamide/Acrylates/Butylamino ethyl Methacrylate Copolymer, Silica, Magnesium Stearate, Parfum, Aminomethyl Propanol, Aqua, Benzophenone-4, Glycerin, Butylene Glycol, Limonene, Blutylphenyl Methylpropional, Hexyl Cinnamal, Persea Gratissima Fruit Extract, Linalool, Olea Europea Fruit Extract, Cetrimonium Chloride, Malpighia Glabra Fruit Extract, Coumarin, Sodium Benzoate, Magnesium Nitrate, Magnsium Chloride, Methylchloroisothiazolinone, Methylisothiazolinone.

Oon käyttänyt vissiin päivittäin siitä lähtien kun ostin. Tuoksuukin hyvältä, joku miesten partavesi tulee mieleen mutten ole varma mikä. YSL:n L'Homme ehkä?

 
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: olivia - 15.08.14 - klo:11:44
Schwarzkopfin Got2be Rockin´it tekee hiukset puhtaan näköisiksi (tuntuma ei niin hyvä) mut ei tuuheuta, eli täysin päinvastainen kuin esim.  Four Reasonin mut se onkin hiuspuuteri. Got2be Rockin`it:ssä tyksin myös siitä ettei se haise millekään.  Biozellia kokeilen sellasen miniputelin mut se haihtu jo pulloon? en ehtiny ku muutaman kerran käyttää, en tykänny..lähmäs muistaakseni.

Perun sanani, tää oliki aika shittiä..pullo alkoi valumaan?? eikä muodostanut enää suihketta..muutenki ku vertaa nykyiseen Klippotekiiin niin oli kuraa, jätti hiuksiin vaalean, jauhomaisen näkösen pinnan...Kuivattaa noi kaikki kyllä senverran ettei voi käyttää kuin satunnaisesti muotoiluun, mielummin pesee hiukset tarvittaessa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: versicolori - 28.08.14 - klo:21:02
Viimein sain ostettua ihan oman pullollisen Batisten Volume XXL kuivashampoota. Ei luo mun hiuksissa "äärimmäistä ryhtiä ja rakennetta" eikä "hämmästyttävää tuuheutta", mutta sopii mun tarpeisiin. Sopivasti nostatusta ja käsiteltävyyttä.Tuote jättää hiukset yllättävän kiiltäviksi. Muut kuivashampoot on tavanneet jättää matan pinnan hiukseen ja pahimmillaan myös valkoharmaan sävyn tyveen.
Tuoksu on imelän kukkainen ja pöllähtelee nenään välillä, mutta ihan siedettävä muuten.

Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Margot - 09.09.14 - klo:19:22
Kuivashampoissahan on hirveä määrä alkoholia eli kuivattavat hiuksia niin kuin hiuslakatkin.

Jep. Tämän takia olen ihmetellyt, kun välillä kuivashampoota kuulee käytettävän, jotta hiukset säästyisivät jatkuvalta pesulta, vaikka paljon hellempihän on pesu hellävaraisella shampoolla ja kunnon hoitoaineella. Kiireeseen ja kampausten pohjaksi kuivashampoo kyllä sopii.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: evergreen - 09.09.14 - klo:20:13
^ Mä olen aina ihmetellyt ihan samaa, tuo kun on ollut todella yleinen "ohje". Tuntuu ihan älyttömältä, että shampoopesu on olevinaan hiuksille hirveä mörkö, ja parempaa sitten olisi alkoholipitoinen ja usein vahvasti hajustettu mäski, joka vielä jätetään päänahkaan/hiuksiin... Näillä on jo aika hyvät mahdollisuudet ärsyttää ihoakin, sen lisäksi että kuivattavat hiuksia. Eihän siinä mitään, jos kuivashampoon kokee toimivaksi, mutta valitsen kyllä itse paljon mieluummin usein toistuvan pesun sopivalla shampoolla ja tuotteista vapaan päänahan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 10.10.14 - klo:21:24
Kun joillain teillä on kuivashampoo kuivattanut tukkaa, niin ootteko huomannu eroa riisipohjaisen ja perunapohjaisen välillä? Molempi pahempi?
Mulla ei kuivata yhtään, nykyään laitettava otsikseen jo seuraavana aamuna, kun illalla olen pessy.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: pinkpepper - 15.10.14 - klo:20:44
Label.m:ltä on tullut spray, joka sanoo olevansa kuivashampoon, suolasprayn ja hiuslakan yhdistelmä:
https://labelm.com/uk/product/6683/label.m-texturising-volume-spray
Suosittelen! Todella tuuheuttava, melkeinpä tupeerattu fiilis parilla suihkauksella. Parasta tällä saralla  :-*

"Tuoksuukin hyvältä, joku miesten partavesi tulee mieleen mutten ole varma mikä. YSL:n L'Homme ehkä?"

Kuulostaa lupaavalta. Poistaako tuo siis myös rasvaisuutta? Ja tuosta tuoksusta, se on siis äijämäinen vai? Onko voimakas ja jääkö pitkäksi aikaa?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: enna - 24.11.14 - klo:15:17
Sunsilkin kuivashampoo tuoksuu tosi hyvälle, vaikka tehot verrattuna esimerkiksi Tresemmen vastaavaan ovatkin huonommat. Tuo tuoksu ei kyllä kovin voimakas ole, mutta sen verran freesi se on, että voisin käyttää tuota pelkästään senkin takia.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: SSpiegel - 24.11.14 - klo:16:36
Onko kukaan vielä kokeillut Aussien uusia kuivashampoita? Mua kiinnostaisi, mutta hintaa on tuplasti markettikuivareihin ja Batisteen verrattuna. Purkkikin on vähän pienempi.

Mä en muuten ole huomannut, että kuivashampoo kuivattaisi erityisesti hiuksia. Päänahan päälle se kyllä käy. Jos pitkän aikaa erehtyy käyttämään kuivashampoota, voi olla varma, että päänahka kuivuu hilseilyyn asti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Iiris - 08.12.14 - klo:21:57
Label.m:ltä on tullut spray, joka sanoo olevansa kuivashampoon, suolasprayn ja hiuslakan yhdistelmä:
https://labelm.com/uk/product/6683/label.m-texturising-volume-spray
Suosittelen! Todella tuuheuttava, melkeinpä tupeerattu fiilis parilla suihkauksella. Parasta tällä saralla  :-*

"Tuoksuukin hyvältä, joku miesten partavesi tulee mieleen mutten ole varma mikä. YSL:n L'Homme ehkä?"

Kuulostaa lupaavalta. Poistaako tuo siis myös rasvaisuutta? Ja tuosta tuoksusta, se on siis äijämäinen vai? Onko voimakas ja jääkö pitkäksi aikaa?

Oivoivoi, nyt vasta huomasin tämän! Mutta kerrottakoon pari kkk myöhemmin  ;D että poistaa siis myös rasvaisuutta ja että kyseessä ei missään nimessä ole äijämäinen tuoksu. Luulen, että se on aika voimakas kuitenkin ja ikään kuin jää hiuksiin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: pinkpepper - 08.12.14 - klo:22:07
Käytätkö tuota vain juuriin vai myös pituuksiin?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Amedia - 02.01.15 - klo:13:32
Ainakin omaan nenään molemmat Pirkan ja Got2be'n kuivashampoot tuoksuvat omalla tavallaan liian tunkkaiselle. Pirkka tuuheutti selvästi enemmän ja tuoksu on laimeampi, mutta toi mieleen enemmänkin voimakkaan marjaliköörin kuin vaniljan.. Ei jää käyttöön, en halua tuoksua kuin baari-illan jäljiltä ;D

Got2b kuivashampoossa taas toimi omalla kohdalla hyvin eikä pullo vuotanut. Tuotteessa oli kuitenkin sen verran voimakas limettilöyhkä että hirvitti istua bussissa kun vanha rouva vieressä kakoi kakomistaan ja aloin miettiä josko kyseessä on (melkein) hiljainen protesti :D

En toistaiseksi ehdi kännykällä selata koko ketjua, mutta jos on toimivia ja mielellään ilman ylimääräisiä hajusteita olevia kuiviksia tiedossa niin saa ilmiantaa. Mua ei siis perus hiustuotteiden haju haittaa mutta pakotetut limetti-marjacocktailit ei inspaa edes vain hätätapauksissa käytettynä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 06.02.15 - klo:02:33
Tilasin juuri 9 kuivashampoota ;D Piti saada asos-tilaukseen jotain täytettä 30 euron postikuluttomuusrajan täyttämiseksi, ja innostuin sitten vähän ale-Batisteista.. Luokseni lähti tulemaan 3 kappaletta 200 ml Pixie Lott -versiotahuikeaan 2,14 euron pullohintaan, sekä 3 pullon travel size -settejä kaksin kappalein, 3,5 euroa per setti.

Vinkiksi kaikille Batistediggareille, jotakuinkin kaikki Batistet näyttivät olevan alennuksessa, useimmat normikokoiset hiukan vajaan 3e per pullo, tuo Pixie oli kaikkein edullisin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: chew - 18.02.15 - klo:11:49
Testailut Biozellin kuivashampoon kanssa jäivät lyhyiksi, kun pullolle kävi samoin kuin Tigin Dirty Secret -kuivashampoolle aikoinaan: pullosta hävisi paine toisella käyttökerralla, eikä tuotetta saanut enää ulos pullosta. Harmi, sillä tuotteen litrahinta on edullisimpien joukossa, ja tuote itsessään tuntui ihan toimivalta pakkausta lukuun ottamatta. Sain tosin kaupassa ostohyvityksen kun kävin tekemässä pullosta reklamaation, joten kannattaa säilyttää kuitti jos tätä tuotetta päättää jatkossa ostaa. :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Morrigan - 30.03.15 - klo:19:20
Olen vähän trendeistä myöhässä, ostin nyt ensimmäisen batisten kuivashampoon ja olisin ostanut jo ajat sitten jos olisin tiennyt sen näin hyväksi.

Olen aiemmin käyttänyt tigin rockaholicia ja klippoteketin versioita. Rockaholic on liian kallista eikä kuitenkaan mitenkään ihmeellistä. Klippoteket taas on hinnaltaan hyvä, mutta vaikka sillä saa lykättyä hiusten pesua yhdellä päivällä ulkonäöllisesti, niin se kyllä saa hiukset tuntumaan aivan kamalilta, likaisilta ja takkuisilta. Ja jotenkin sen peseminen päästä vaatii aikamoista jynssäämistä. Tosin jos tuuheutta haluaa niin sitä tolla kyllä saa.

Tää batiste ei ollenkaan takuta tyveä, vaan hius oikeasti tuntuu ihan hyvältä myös koskea tän laiton jälkeen. Saa hiukset myös näyttämään puhtaammilta, joten toimii kaikin puolin loistavasti. Ostin matkakokoisen pullon tropicalia. Haju on aika aidon kookoksinen ja vaikka kookoksen hajusta tykkäänkin, niin en ole varma haluanko että mun pää haisee kookokselle. Ens kerralla ostan jonkun muun tuoksun. Joka tapauksessa kertakaikkisen mahtavaa tavaraa näin ensikokeilulla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Monty - 01.04.15 - klo:12:55
Mää oon vaihtanut Rockin it'in kautta Batisteen ja nyt Tresemmeehen... Ei jää valkoisia jälkiä tumman nuppiin ja toimii puhdistukseen ja raikastukseen hyvin. Ja hintakin on OK.  :ts
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: siana - 11.04.15 - klo:22:07
Mun on pakko syödä sanojani sen verran, että nyt on löytynyt mun sileälle, suoralle hiuslaadulle sopiva kuivashampoo. Nimittäin Livboxissa tullut Bangerheadin kuivashampoo on todellinen yllättäjä.

Tähän mennessä olen kokeillut Biozellin, kahta Batistea, Herbinan ja Klippoteketin ja kaikki olivat aivan kamalia. Hiuksista ei tullut siistit ja niiden peseminen oli kuivashampoon käytön jälkeen painajaista, kun hiukset menivät aivan uskomattomiin takkuihin, joita piti repiä auki.

Bangerhead ei tee takuttamista lainkaan, ja se toimii muutenkin niin hyvin, että saan sillä siistimmän ponnarin aikaiseksi vähän likaisiin hiuksiin kuin puhtaisiin hiuksiin. Tuoksukin on miellyttävä ja sellainen, ettei se käy henkeen. Esim. Herbinassa ja Klippoteketissa oli niin voimakas haju, että mun piti suihkia kuivashampoo yhdessä huoneessa ja mennä jatkamaan hiustenlaittoa toiseen huoneeseen, koska muuten alkoi yskittää ja keuhkoihin käydä. Ja en tosiaankaan ole mitenkään hajusteherkkä, joten oli aika outoa tuo, kun ei koskaan minkään muun tuotteen kohalla tullut moista reaktiota.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: almiros - 11.04.15 - klo:22:14
Batiste oli ennen mun ehdoton suosikki, mutta nyt jostain syystä ei toimi enää yhtä hyvin kuin ennen. Näyttää kuin hilsettä olisi! Plää. Jos seuraavaksi laittaisi kokeiluun Herbinan. Osaako joku verrata sitä Batisteen?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Lalla - 12.04.15 - klo:10:01
^
On ollut eikä muhun ainakaan tehnyt vaikutusta. Oikeastaan mikään kokeilemani markettiversio ei ole Batisten tasolle yltänyt... Mutta ei kai noissa ole muuta keinoa kuin kokeilla sopiiko itselle  :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Od3ssa - 12.07.15 - klo:10:45
Nyt tarvis suosituksia hyvästä kuivashampoosta tummanruskeille hiuksille. Käytän vain otsatukkaan muotoilun yhteydessä, niinkään mihinkään puhdistukseen en tarvitse. Mulla on vajaa pari viikkoa ollut käytössä Big Sexy Hairin kuivashampoo, joka periaatteessa on ihan ok muuten, paitsi hinnaltaan ja kooltaan. Stockalta tuon mun purkin ostin hintana lähes 20€ ja eihän tuo kauaa kestä, jos päivittäin otsatukkaan suhhuuttelen. Tai sitten vaihtoehtoisesti saako jostain halvemmalla?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mir - 16.07.15 - klo:09:05
Mä taas fanitan Herbinan hajustamatonta kuivashampoota ja odotan vaan että toi Batiste loppuisi jo. Batisten tuoksu on liian voimakas mun nenään, eikä lopputuloksessa ollut näiden kahden välillä pahemmin mitään eroa. Molemmat ovat siis hyviä, mut Herbinan kotimaisuus ja hajusteettomuus vie voiton.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 16.07.15 - klo:09:12
^^ Batistella on myös ruskeille hiuksille tarkoitettu kuivashampoo. Mä ainakin olen tykännyt Batisten kuivashampoista.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: kraula - 19.07.15 - klo:16:51
Mä olen tykännyt Klippoteketin kuivashampoosta tosi paljon, mutta koitan nyt etsiä hyviä kotimaisia tuotteita, ja lisäksi hajustamattomuus olisi plussaa. Herbina MarjaSpa -kuivshampoo tuli ostettua matkalle mukaan, kun sitä löytyi hieman pienemmässä pullossa kuin muita. MarjaSpa hoiti kyllä hommansa, kunhan sitä oppi annostelemaan oikein, mutta haju on aivan liian tymäkkä että tämä pääsisi vakiokäyttöön. Toimivuudessakaan ei vedä vertoja Klippoteketille.

Seuraavaksi on vuorossa Herbinan hajustamaton versio. Yksi käyttökerta on takana, joten en vielä osaa sanoa mitään ihnmeellistä. Olennaista taitaa olla, että oppii kullekin kuivashampoolle sopivan annostelun ja sen, miten hiuksia kannattaa käsitellä suihkuttelun jälkeen.

Käytättekö muuten kuivashampoota koko päähän? Itse laitan yleensä vain niihin osiin jotka näkyvät eli jakaukseen ja hiusrajaan otsalta korvien taakse. Takaraivolle pitää joskus lisätä, jos se on yön aikana mennyt kovin lähmäiseksi. Yleisesti ottaen koen että kuivashampoon tarve on vain hiuksen tyvessä, mutta voikohan niitä käyttää myös pituuksiin?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 19.07.15 - klo:17:29
^ Käytän vain tyveen, siihen kohtaa mikä näkyy. Laitan illalla ja nostan hiukset "myylle". Aamulla harjaan, saan samalla vähän nostetta juuriin ja suurinosa harmaudesta on kulunut.
Batistea olen lähiaikoina käyttänyt, hyvä hinta-laatusuhde.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: enna - 19.07.15 - klo:17:38
^^Mäkin kuivashampoota käyttäessäni laitan yleensä vain näkyville kohdille tyveen etenkin, jos laitan hiukset kiinni. Pituuksiin saa lisää tuuheutta ja jonkinlaista "jämäkkyyttä", jos niihin laittaa kuivashampoota.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 22.10.15 - klo:20:42
Olen käyttänyt aika runsaasti kuivashampoota viime aikoina. Hiukset rasvoittuvat melko nopeasti, joten yritän sinnitellä yhden päivän kuivashampoolla pitääkseni pesuvälin kahdessa päivässä, joskus jopa kolmessa. Näinä päivinä tukka on kiinni.

Bangerheadin on ehkä paras, Batiste lähes yhtä hyvä (mutta turhan voimakas tuoksu arkikäyttöön), Klippoteketista en tykännyt (liian muotoilutuotemainen). Olisiko vielä joku hyvä kokeiltava, jos etsii nimenomaan puhdasta tunnetta, ei niinkään tuuheutusta, tyvikohotusta tai muuta muotoilevaa ominaisuutta?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: kraula - 22.10.15 - klo:23:02
^ Käytän vain tyveen, siihen kohtaa mikä näkyy. Laitan illalla ja nostan hiukset "myylle". Aamulla harjaan, saan samalla vähän nostetta juuriin ja suurinosa harmaudesta on kulunut.
Batistea olen lähiaikoina käyttänyt, hyvä hinta-laatusuhde.

Tästä mun on pitänyt jo pitkään käydä kiittämässä! Ehkä paras hiusvinkki ikinä laittaa kuivashampoo jo illalla. Miten ei ollut tullut itselle mieleenkään. Todella erilainen tulos, kuin jos aamulla suihkii tukkaan joka on jo yön aikana päässyt rasvoittumaan ja päänahka hionnut. Ihan on elämä pelastunut ja pesuväli pidentynyt päivällä :)

Olen nyt tykästynyt Herbinan hajustamattomaan kuivashampooseen, avainominaisuutena mulle nimenomaan hajusteettomuus. Kotimainen merkki ja edullinen hinta on plussaa. Muista ominaisuuksista en nyt osaa sanoa kummempaa (oon niin huono analysoimaan ja vertailemaan tuotteita..), mutta ei tämä ainakaan ihan täysi susi ole. Illalla kun laittaa, niin aamulla on alkuun tuleva jauhoisuus-efekti jo karissut.

Kaikki kuivashampoot tekee mulla välillä hiuksiin sellaista hilseen näköistä sakkaa. Varmaan joku reaktio hiuslakka+kosteus+kuivashampoo... Ikävää joka tapauksessa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Evakkosiili - 31.10.15 - klo:03:42
Ostin halvan litrahinnan vuoksi Rainbown kuivashampoota. Turha hankinta, tuote on suht susi. Voi olla etten vaan osannut käyttää sitä oikein, mutta tukka tuntui likaiselta samalla tavalla uin hiuspuuterin jäljiltä, haisi tunkkaiselta ja meni takkuun. Palasin Tresemmeen.

Seuraavaksi ajattelin kokeilla Herbinan "raikastavaa" versiota. Silmäilin kaupassa tuoteselosteita, ja tuossa näyttäisi olevan yhtenä vaikuttavana aineena riisitärkkelys (?), sama kuin Batistessa, josta olen tykännyt.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Monty - 02.11.15 - klo:08:29
Herbinan tuuheuttava kuivashampoo oli ihan hyvä, vaihdoin myös itse tosin tuohon Tresemmeen.

Tällä hetkellä jättipurkki Biozellia menossa (mies oli kaupassa asialla ja toi tuon ;D ), ei lähmää mutta ei mielestäni ole kovin raikastava eikä tuuhettava. Samaa sanoi ukkeli.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: naapio - 03.11.15 - klo:15:50
Batisten Original on mulla sellainen ihanan helppo pesuvälin pidentäjä, jolla saan hiukan käsiteltävyyttä tukkaan ja kohotettua luiruletin päänahasta aavistuksen verran, mutta joka ei haise liikaa tai jätä hiuksia takkuisiksi. Batisten XXL taas takuttaa aivan valtavasti ja haisee hirmuiselta, mutta sillä saa mahtavan tukan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hunajapupu - 03.11.15 - klo:16:17
Mulla on ollut nyt käytössä Got2Be:n Rockin'it-kuivashampoo. Hopeanvärinen pullo, hinta taitaa olla jossain 7 euron kieppeillä. Tämä raikastaa tukkaa tosi hyvin, tuuheutta/kohotusta ei tule mitenkään älyttömästi mutta jonkin verran sitäkin. Ihan kelpo tuote. Ei jätä ainakaan vaaleaan hiukseen näkyvää valkoista tyveä tms. Spraysuihku on tasainen ja sopivan vahva.

Miinusta annan hajusta, en voi suositella kovin hajusteherkille. Mulla ottaa ainakin henkeen tuo haju koska se jää hiuksiin aika pitkäksi aikaa ja meinaa tulla migreeni. Haju ei sinänsä ole paha, mutta jotenkin voimakas. Joudun varmaan jättämään purkin lopun käyttämättä tuon takia. :(
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 03.11.15 - klo:16:29
Batisten Original on mulla sellainen ihanan helppo pesuvälin pidentäjä, jolla saan hiukan käsiteltävyyttä tukkaan ja kohotettua luiruletin päänahasta aavistuksen verran, mutta joka ei haise liikaa tai jätä hiuksia takkuisiksi. Batisten XXL taas takuttaa aivan valtavasti ja haisee hirmuiselta, mutta sillä saa mahtavan tukan.

Mä kans tykkään näistä, tosin käytän mieluummin sitä tummille hiuksille tarkoitettua kun Originalia. Tuota XXL-versiota olen käyttänyt ihan puhtaaseen vastalaitettuun tukkaan, jos olen halunnut extratuuheutusta. :D Tuntuu hiuksissa kamalalta, mutta näyttää hyvältä. ;)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: naapio - 04.11.15 - klo:09:09
Ja tuo Batisten XXL varmaan tummissa hiuksissa myös näkyy vaaleana helpommin kun se on sellaista jankkia.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 04.11.15 - klo:09:11
^ Ei se puhtaisiin hiuksiin laitettuna näy. :D Silloin se "jauhe" häviää tukkaan paremmin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 04.11.15 - klo:15:45
Mä käytän kuivashampoota ensisijaisesti puhtaaseen tukkaan muotoilutuotteena, ja mulla on kyllä usein tosi vaikea saada Batistet katoamaan hiuksiin, vaikka oon semivaalea. Mä olen kokeillut varmaan jokaista Batistesorttia ja mua vaan ihmetyttää niiden hypetys, kun mun tukassa ne käyttäytyvät niin kehnosti. Muotoiluefekti on varsin vähäinen ja edes se XXL ei kyllä tee mulle mitään häkellyttävää tuuheutusta.

Mulle vahvan muotoiluefektin takia esim. Klippoteket on tosi hyvä. Täytyy varmaan kokeilla tuota Evakkosiilin dissaamaa Rainbowia, mä kun tykkään siitä miltä hiuspuuteri tuntuu. Mun hius on aika jykevää ja tarvitsee aika stydit mömmöt, jotta tuntuisi missään.

Citarissa oli taanoin Sunsilkin kuivashampoista 3kpl/5e tarjous. Hyvä tarjous sinänsä, kun yksi taisi maksaa jotain 4,5 euroa. Ensimmäisen noista käytin pois ja mulle ei kyllä jäänyt kovin hyvä tuntuma, se lähinnä teki hiukset jotenkin kostean tuntuisiksi. Valkoisuutta ei kyllä jäänyt, mutta ei juuri muutakaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: elly - 08.12.15 - klo:07:39
Kloranen aerosoliton kuivashampoo on mun uusi lemppari. Annostelumekanismi jakaa varmasti mielipiteitä, mutta minulle tämä tuote sopii todella hyvin mietoutensa vuoksi, kun puuterimaisen tuotteen laittaminen ei ota henkeen. Koostumus on kivan kevyt ja tuuheuttava, eikä jätä jauhoista efektiä hiuksiin. Koostumus vaikuttaisi olevan riittoisa, joten olen saanut ehdottomasti rahalle vastinetta. Käytin aiemmin Herbinan hajusteetonta kuivashampoota, mutta se suihkuttelun jälkeinen katku sai vaihtamaan pois.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Margot - 08.12.15 - klo:11:21
Mä olen käyttänyt Herbinalta sekä hajustamatonta että MarjaSpa-versiota ja tykännyt molemmista. Onhan MarjaSpassa tosiaan aika voimakas tuoksu, mutta mä ihan tykkään siitä. Käytän kuivashampoota lähinnä polkkatukan tyven kohottamiseen, mutta toisinaan myös likaisen tukan pelastamiseen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Lalla - 12.03.16 - klo:09:50
Monta merkkiä käyty läpi eikä vielä ole Batisten voittanutta tullut vastaan - se hoitaa homman ja imee öljyt  ;D Viimeksi kokeilussa John Frieda, joka oli täysi huti enkä pitänyt tuoksusta... Colabin Sheer-version Lontoo on myös ok, mutta ainoastaan tuoksun takia. Itse tuote ei ole yhtä hyvä kuin Batisten kuivashampoo.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: elly - 12.03.16 - klo:11:19
Onko joku ehtinyt jo kokeilla Four Reasons Black Edition Invisible Dry Shampoota? Näin mainoksen tuosta kuivashampoosta, jonka ei pitäisi jättää mitään jauhoista väriä hiukseen ja innostuin kyllä heti. Mulla menee varmasti testiin, kun edeltävä kuivashampoo loppuu, sillä en pidä yhtään siitä kuinka kuivashampoo vetää hiusvärin harmahtavaksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 14.03.16 - klo:23:11
^Tyylikäs pullo, houkuttelee kokeilemaan. Ilmeisesti tuo on kuitenkin sävytöntä ainetta, joka sopii kaikenvärisille hiuksille?

Olen ajautunut käyttämään aika tiuhaan kuivashampoita, käytössä on ollut Bangerheadin, Batisten ja Herbinan versiot. Kaikissa on jotain hyvää ja jotain motkotettavaa. Haluan kuivashampoolta ennen kaikkea puhtautta ja ilmavuutta hiuksiin, en niinkään tyvikohotusta ja liikaa tekstuuria. Tässä suhteessa Bangerheadin on ollut paras ja Batisten ok. Herbinan on vähän mitäänsanomaton, se ei muotoile, mutta ei oikein puhdistakaan. Batiste jättää eniten harmautta tyveen. Aiemmin kokeilin Klippoteketin versiota, jossa ei ollut muuta hyvää kuin sievä pullo. Se ei juuri puhdistanut, vaan teki tönkön kuorrutteen hiuksen pintaan.

Täydellinen kuivashampoo on siis vielä hakusessa, onneksi yksi pullo kuluu aika vauhdilla eikä kehnompikaan versio jää turhaan pyörimään.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 15.03.16 - klo:01:03
Tämä on myös täysin väritön, ja parin ensikokeilun perusteella ihan toimiva tuote, joskin itse tykkään eniten Klippoteket -tyyppisistä, hiuspuuterimaisista lopputuloksista (käytän ensisijaisesti puhtaaseen tukkaan muotoilutuotteena, mutta rasvoittuvan päänahan takia myös ennaltaehkäisemään likaantumisen ensimerkkejä):

(http://cdn2.loxabeauty.com/media/catalog/product/cache/1/image/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/8/4/844816_500_1.jpg)

Olen nyt tehnyt pari mittavaa susiostosta. Sunsilkin kuiviksia sai 5 eurolla 3 pulloa jostain tarjouksesta, ja onnekseni olen saanut suihkuteltua jo viimeisen pullon puoliväliin, tuo ei tee mun tukalle MITÄÄN, lähinnä märän tuntuman.

Rohmusin alekorista á alle 3 euroa myös 3 pulloa L'oreal Studio Express Refresh Invisible Dry Shampoo Volume Kickiä, ja se on hiukan samaa sarjaa edellisen kanssa. On tosiaan varsin invisible, mutta se tuntuukin ainoalta toteutuneelta lupaukselta, voluumia ei tule, ei tuntumaa eikä erityisemmin puhdasta lopputulosta. Oli tyhmää ostaa noin monta, suurkulutan vaan kuivashampoota niin paljon ja en osannut arvata, että tällainenkin merkki menisi näin pahasti vikaan.

Mua on aina ihmetyttänyt ihmisten Batiste-hehkutus, kun mä en ole kokenut niitä mitenkään erityisenä. Nyt näitä täysin tyhjänpäiväisiä kuivashampoita käyteltyäni satunnaispyörähdykset Batisten matkakokojen parissa reissatessa on kyllä avanneet niiden arvoa, onhan se ihan sikana parempaa kamaa kuin nämä Lorkut ja Sunsilkit. Seuraavaksi ostan kyllä sitä Klippoteketiä, kunhan nyt käytän tämän 600ml L'Orealeja ja Sunsilkin pullonpohjat pois...
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: elly - 15.03.16 - klo:06:59
Triina, tuote on käsittääkseni väritön ja tarkoitettu nimenomaan ehkäisemään sitä harmaanvalkoista tyveä, joka ainakin minulle kuivashampoon käytöstä tulee. Mulla on pehmeän ja lämpimän sävyinen tukka, enkä pidä kuivashampoon tuomasta kylmemmästä ja tunkkaisesta sävystä. Pullo on kieltämättä tyylikäs!

bubbs, kiitos suosituksesta ja tsemppiä pullonpohjien tyhjentämiseen! ;D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hunajapupu - 18.03.16 - klo:23:21
Kiinnostavan kuuloinen tuo Four Reasonsin Invisible -kuivashampoo. Kuulisin myös mielelläni kokemuksia siitä! Kiinnostaa millaisen lopputuloksen se jättää, tekeekö karheutta ja tekstuuria hiukseen vai onko sellainen huomaamaton kuivashampoo joka vain vie rasvaisuutta pois mutta ei tuo muotoiltavuutta?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jewely - 18.03.16 - klo:23:36
Muakin kiinnostaa tuo uusi Four Reasons, kuulostaa ainakin hyvältä. Mulla on tällä hetkellä käytössä Herbina Gloss raikastava kuivis ja siitä ei tule niitä älyttömiä harmaita laikkuja tukkaan, mutta se on ehkä vähän turhan muotoileva mulle ja esanssinen marjatuoksu on myös melko voimakas. Kaipaisin lähinnä rasvanpoistoa ja korkeintaan kevyttä tuuheuttavuutta + miedon tuoksun, jotta voin käyttää tuotetta töissä. Oon myös huomannut että esim Batiste XXL kuivis ei meinaa lähteä pesussa pois, vaikka vaahdotan shampoon aina kahdesti, eli sellainen vähän kevyempi kuivis olis mulle parempi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mini-Me - 27.03.16 - klo:07:16
Tähän mennessä paras on ollut Cutrinin jonka just löysin. Se on väritön ja toimii! Tuoksu ei ole mitenkään voimakas ja painepullossa levittyy hyvin hiuslakan tyyliin. Suosittelen ❤️
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: elly - 14.04.16 - klo:17:29
Mulla loppui kuivashampoo ja ostin tuon Four Reasons Black Edition Invisible kuivashampoon tilalle. Hinta oli muistaakseni 14,90 ja pullon visuaalinen ilme on mielestäni tosi kiva. :) Olen kokeillut tuota vasta pari kertaa, mutta ensivaikutelma on oikein hyvä. Mun kokeilemista kuiviksista tämä hoiti rasvaisen lookin tukasta kaikista tehokkaimmin pois. Jopa mun pitkä tukka sai tästä rakennetta sen verran, että pysyi freesinä ja ryhdikkäänä työpäivän.

Tuo lupaus näkymättömyydestä piti omalla kohdallani paikkansa, sillä hailakan sävyiset hiukseni pysyivät lämpimän sävyisinä siitä huolimatta että mulla on tapana yliannostella kuivista. En osaa sanoa miten toimii muun värisissä hiuksissa, mutta väritönhän tämä tuote periaatteessa on. Tuotteen mieto ja hedelmäinen tuoksu on mulle mieluisin, mikä on tullut kuivashampoissa vastaan. Mielestäni tämä oli hintansa arvoinen ja käyttäisin mielelläni toisenkin pullon.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 23.05.16 - klo:21:42
Mä olen aivan crazy in love aiemmin täällä parjatun Rainbowin kuivashampoon kanssa. Pullo on kammottava, mutta tulos on juuri sitä, mitä haen. Tuuheuttaa todella, todella runsaasti ja tuuheus kestää koko päivän, tekee hiuspuuterimaista struktuuria tukkaan, saa hiukset hyvin puhtaan näköisiksi ja valkoisuus on helposti hävitettävissä hiuksista, ei sellaista valkoista spraymaalia kuten vaikkapa Batistet. Tuoksu ei ole kamala ja 250ml pullo maksaa alle kolme euroa. Tämä tulee jatkossa löytymään kaapistani aina.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 23.05.16 - klo:22:28
Biozellin uusi Texturizing Spray on aivan loistava (muotoilu)tuote! Se ei ole varsinainen kuivashampoo, vaan Kevin Murphyn Doo.overin tapainen kuivashampoon ja hiuslakan yhdistelmä ja todella mainio sellainen. Hintakin on vain 6,50 e, tuote on kotimainen ja pakkaus kivan näköinen.

Tämä ei luultavasti toimi kovin likaisissa hiuksissa, mutta suht puhtaisiin antaa todella reilusti rakennetta, tuuheutta ja tukea. Ei jätä lainkaan valkoista tai jauhoista tyveä, tosin itselläni on vaaleat hiukset. Mulla on liukkaat, hennot ja lättänät hiukset, joita on vaikea saada pysymään kampauksella, suortuvia valuu ja lentelee ja tulos lässähtää helposti. Tätä suihkimalla ongelma on täysin poissa, hiusta pystyy muokkaamaan vaikka mille letille ja ponnari ei taatusti valu. Pin up -henkinen otsatrötö on helppo tehdä tämän avulla. Suosittelen oikein lämpimästi kaikille tekstuuria kaipaaville :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 23.05.16 - klo:22:35
^ Mä kans rakastuin tuohon tuotteeseen! Siinä on kaikki kohdillaan ja tuoksukin on tosi hyvä, ei kovin voimakas. Itse olen käyttänyt ihan puhtaiden hiuksien tyveen tuomaan tuuheutta ja rakennetta. En keksi mitään moitittavaa ja toimii kuin unelma! Juuri tämänkaltaista tuotetta olen kaipaillutkin, ennen olen saattanut laittaa puhtaisiinkin hiuksiin vaan kuivashampoota rakenteen ja volyymin toivossa, mutta tää on parempi nimenomaan puhtaisiin hiuksiin käytettynä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hunajapupu - 30.05.16 - klo:13:30
^ ja ^^ Kiva kun laitoitte kokemuksia tuosta Biozellin Texturizing Spraysta. Sitä kehuttiin jossain blogissa, olisiko ollut Nudessa, ja jäi kiinnostamaan. Kuulostaa juuri sopivalta tuotteelta mulle, mä oon kans kaipaillut jotain puhtaisiin hiuksiin käytettävää muotoilutuotetta jolla saisi hieman rakennetta ja tuuheutta hiuksiin. Pari päivää pesemättä olleeseen tukkaan käytän Batisten XXL kuivashampoota ja sillä tulee ihanasti tuuheutta ja rakennetta ja hiukset on helppo muotoilla nutturalle jne. Batiste myös tekee hiuksista selvästi puhtaamman näköiset. Voisin kokeilla kombona noita kahta niin että ensin puhtaaseen tukkaan Biozellia ja parin päivän päästä sitten Batistea.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hilippa - 30.05.16 - klo:20:27
Pitkään olen pysytellyt erossa kuivashampoista ja niiden sijaan käyttänyt vain Natusan vauvatalkkia. Sen verran kuitenkin Youtube/some-ympäristöstä olen Batiste-tuotteista kehuja lukenut/kuunnellut, joten aloin pikkuhiljaa olemaan kiinnostanut. Onneksi jotain pikkukokoja noitakin on, joten ostin aluksi vain pikkupullon original-versiosta. Vaikka tätä merkkiä niin kovin kehutaankin, niin ei ainakaan tämän perusteella saa minua puolelleen... Ensinnäkin vaikka miten antaisi aineen imeytyä hiuksissa, niin silti jättää vaalean rannun levityskohtaan. Hieman harmaus hiuksissa häiritsee. Tuoksukaan ei suorastaan miellytä mutta sanottakoon tasapuolisuuden nimissä ettei se onneksi pahemmin ärsytäkään. Tiedän että merkiltä löytyisi nimenomaan tummillekin hiuksille tarkoitettu versio, mutta siitä en ole löytänyt pikkukokoa, joten en suoraan oikein haluaisi täysikokoista pulloa siitä ostaa, kun kokemus toisesta versiostakaan ei ole tähän mennessä vakuuttanut...

Samalta merkiltä mulla muuten löytyy myös jätettävä hoitis: smoothing conditioning mist. Sen kokeilut jatkuvat vielä ja pistän myöhemmin kommenttia johonkin sopivaan ketjuun.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 30.05.16 - klo:20:35
Hunis, kombo voi toimia hyvinkin, mutta kannattaa harjata edellisenä iltana hiukset hyvin. Biozell jättää selkeän tunnun ja kertymän hiuksiin muotoilutuotteiden tapaan ja voin vain kuvitella miten yhdistelmä suihke + vähän rasvoittunut tukka + kuivashampoo tekee melkoisen marengin, mistä ei mene enää sormet läpi  :D

Itsekään en oikein Batisten päälle ymmärrä, se jättää selkeän harmauden tyveen eikä puhdista sen kummemmin kuin muut kokeilemani. Ei se mitään huonoa ole, mutta haluan jatkossa kokeilla muita.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hunajapupu - 30.05.16 - klo:22:14
^Kiitos vinkistä - voin tosiaan kuvitella että melkoisen tönkköletin voi tuolla kombolla saada aikaiseksi.  :D

Mä en ihmeekseni ole huomannut Batisten jättävän mitään erikoista harmautta/vaaleutta tyveen. Monet on valitellut tuota samaa, mutta mulla on ollut enemmän ongelmia vaaleuden kanssa monien muiden kuivashampoiden kanssa. Mä suihkuttelen Batistea tyveen pieniä suihkauksia ja en ihan pullo kiinni tyvessä vaan n. 20 cm päästä, suihkuttelun lopuksi hieron hieman päänahkaa/hiustyveä sormilla jotta kuivashampoo sekoittuu varmasti hiuksiin. Mulla on vaaleat hiukset mutta ei kuitenkaan mitenkään erityisen blondit vaan ihan luonnollisen keskivaaleat, eli valkoiseksi jäävä tyvi erottuu kyllä mullakin. Onkohan mun Batiste-pullo joku maanantaikappale, joka jostain syystä ei jätäkään tuota harmautta kuten normaalit versiot...?  :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 30.05.16 - klo:22:32
^Mulla on sama tyyli ja hius on sellainen 8-9-asteinen kullanväri. Tässä harmaus ei niin pahasti näy muuta kuin "pölyisyytenä", mutta jos on yhtään maantienväristä juurikasvua, niin se on jo aika karun näköinen. Kaksi pulloa olen käyttänyt melkein loppuun.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: elly - 06.06.16 - klo:16:14
Mistä olette löytäneet Biozellin Texturizing Sprayta? Kuulostaa juuri siltä, mitä kaipaan tällä hetkellä! :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 06.06.16 - klo:16:17
^Minä ostin Prismasta. Muualta en katsellut.

Pitikin kirjoittaa Batisten kuivashampoosta. Minulla on kirsikantuoksuinen versio ja nyt olen käyttänyt sitä niin, etten ole käyttänyt muuta muotoilua hiuksiin. Kyllä se hillitsee rasvoittumista, sillä hiukset ovat tänäänkin aika puhtaan näköiset, vaikka pesin ne viimeksi lauantaina. Eilen ja tänään laitoin kuivashampoota. Jos pohjalla on muotoilu, niin toimii mielestäni paremmin silloin. Seuraavaksi hankin hajusteettoman kuivashampoon. Toimiikohan Herbina hyvin?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: kraula - 06.06.16 - klo:18:54
^ Mä oon käyttänyt Herbinan hajusteetonta jo monta pulloa, tykkään. Kotimaisuus, edullinen hinta ja hajusteettomuus oli alunperin ykkösasiat tässä, mutta kyllä Herbina myös toimii. Laitan illalla ennaltaehkäisemään aamun rasvalettiä. Tällä tavalla käytettynä ei ainakaan jää mitään näkyvää valkoista hippua tukkaan (mulla tosin on aika vaaleat hiukset). Satunnaisesti olen laittanut jo rasvoittuneeseenkin tukkaan, pitää olla varovaisempi mutta toimii niinkin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 06.06.16 - klo:22:30
Ostin kahta itselle uutta kuivashampoota kun löysin edullisesti ja mulla noita kuitenkin kuluu.

Toinen on Biozellin tuuheuttava kuivashampoo (vanhalla pakkauksella, liekkö sisältö sama kun nyt ovat uudistaneet ainakin ulkoasua?) ja tää oli kyllä todella positiivinen yllätys. Meinasin jättää ensin ostamatta, mutta se maksoi vaan muistaakseni kaksi euroa (tarjous) niin ajattelin kokeilla. Poistaa rasvaisuutta tosi hyvin eikä näy hiuksissa jauhoisena ollenkaan ja mulla tummat hiukset!  Tuuheuttaa myös kivasti ja tuo rakennetta. Tuoksusta tykkään ja ei käy yhtään henkeen kun suihkii. Mainostavat ainakin tuossa vanhemmassa pakkauksessa, että käy myös tummille hiuksille ja hypotuoksua joka ei sisällä allergeeneja. Pitää kaikki lupauksensa täydellisesti, eli siis poistaa rasvaisuutta ja raikastaa, antaa tukea ja volyymia, tekee hiukset helposti muotoiltaviksi ja sopii myös tummille hiuksille!  :ts

Sen sijaan Four Reasonsin tummille hiuksille tarkoitettu hiuspuuteri (joksika siis kuivashampootaan ilmeisesti kutsuvat) oli pettymys ainakin näin parin kokeilun perusteella. En tiedä ravistinko pulloa sitten tarpeeksi hyvin, mutta jotenkin toi on vähän sellaista märän ja tahmean tuntuista. Sen jauheen väri on myös melko punertavan keskiruskeaa ja näkyy jonkin verran tummanruskeissa hiuksissa. Ei jotenkin oikein levity tasaisesti harjaamisesta huolimatta vaan jää sellaisia länttejä hiuksiin. "Puhdistustehoa" ei myöskään ole tarpeeksi omaan makuuni, tuntui melkein enemmän vähän lähmäävältä. Onneksi en maksanut kun alle 5 euroa tästä.

Oon kyllä ihan todella positiivisesti yllättynyt Biozellista tuon volyymisuihkeen ja kuivashampoon osalta! Aivan loistavia!  :-*
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 07.06.16 - klo:21:14
^ Tarttuuko tuosta Four Reasonista tummaa kynsien alle? Mun piti antaa Batiste tummalle tukalle tarkoitettu eteenpäin, koska aina kun nykäisin tukkaani (en edes päänahkaani) oli sormet ja kynnetaluset täynnä ruskeaa möhmää ja pipo-kaudella otsatukasta jäi otsaan ruskeaa puuteria, paskin Batisten shampoista.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 07.06.16 - klo:21:33
^ Kyllä tuo Four Reasons sottaa myös.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: minny - 08.06.16 - klo:12:40
Puhdistustehoa tuossa four reasonsin tummahiuksisille tarkoitetussa kuivashampoossa ei tosiaan ollut yhtään ja itse käytän aina kakkospäivän hiuksiin siinä tarkoituksessa kuivashampoota. Ei siis ollut yhtään mun juttu enkä varmasti osta toiste.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Cecilia - 08.06.16 - klo:14:26
Huh, hyvä että tuli puheeksi tämä tummien hiusten kuivashampoiden sottaaminen. Nyt menee ehkä vähän TMI-puolelle, mutta olen aika kova hikoilemaan joka puolelta, myös päänahasta. Olisi aivan hirveää, jos kauniina kesäpäivänä ohimoa pitkin valuisi ruskea hikivana ;D Eli ehkä pysyttelen tummatukkaisena jatkossakin tavallisissa kuivashampossa, vaikka niiden käytön kanssa saa olla todella tarkkana.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 08.06.16 - klo:14:30
^ Tuo mainitsemani Biozellin tuuheuttava kuivashampoo ei näy ollenkaan tummissakaan hiuksissa. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: catjuska - 09.06.16 - klo:11:24
Tuo Biozellin Texturizing Spray ei vissiinkään käy kuitenkaan kuivashamppoona sinällään? Itselläni töissä on välillä niin kuuma et päänahka hikoaa ja sitä myöten myös hiukset. Eli pitäisi keksiä joku semmoinen kuivashamppoo, millä voisi kerran hikoontuneet hiukset elvyttää esim. vielä iltamenoja ajatellen. Minulla on lyhyet ja ohuet hiukset, mutta silti ei kehtaisi töissä alkaa päätä pesemään jos meinaa vielä kaupungille lähteä asioille  ::)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hunajapupu - 09.06.16 - klo:18:09
^Mä harrastan hikiliikuntaa päivittäin mutta pesen hiukset tällä hetkellä vain pari kertaa viikossa. Tuo Batisten XXL freshaa mulla tukkaa tosi hyvin puhtaan näköiseksi ja tuo tosiaan tuuheutta ja käsiteltävyyttä. Ootko kokeillut tuota Batistea?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 12.06.16 - klo:10:22
Kuivashampoot kuluvat aika järkkyä tahtia ja tuo Biozellin rakennesuihke ehkä vieläkin nopeammin. Se vähän harmittaa.

Käytin juuri loppuun Batisten Cherryn ja Herbinan raikastavan, nyt on enää yksi minipullo Batistea jäljellä, joten pitää käydä kaupoissa tutkimassa valikoimaa. Four Reasonsin Invisibleä haluaisin kokeilla ja ostan varmaan jonkun edullisen markettituotteen myös.

Batiste ei ole mikään suosikki, vaikkei huono olekaan. Cherryn tuoksu ei ole kirsikasta kuullutkaan ja vaikka harmauden kanssa pystyy olemaan, se oli loppupullossa jo ongelma. Kuin maalia ruiskisi hiuksiin. Olen joka käyttökerralla ja suihkausten välissä vatkannut pulloa raivokkaasti, joten tuntuu oudolta, että loppu olisi koostumukseltaan erilaista, ponneainettakin oli normaalisti.

Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Manna - 12.06.16 - klo:10:47
Mulla sattui edellinen kuivashampoo tyhjenemään itsestään parin käyttökerran jälkeen, joten jouduin hankkimaan uuden pullon. Silmiini sattui Aussien Miracle Dry Shampoo. Olen käyttänyt sitä vasta kerran, mutta ainakin sen verran voin sanoa, että tässä on paras tuoksu verrattuna muihin vastaaviin tuotteisiin! Jonkin verran sain aikaiseksi kuohkeutta, mutta valitettavasti ainakin omiin hiuksiini jäi sellainen harmahtava pinta. Ihan kaikissa valaistusvaihtoehdoissa en muistanut katsoa, kotona peilikaapin ääressä näkyi selvä harmaa väri. Mullahan on tummanruskeat hiukset.

En ole varma saako tätä Suomesta, omani ostin Tallinnasta.

http://www.international.boots.com/en/Aussie-Miracle-Dry-Shampoo-Mega-Instant-65ml_1506733/
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jewely - 12.06.16 - klo:11:33
Mun pitäisi taas löytää joku todella miedon tuoksuinen/ tuoksuton kuivashampoo. Töissä en halua käyttää kovin tuoksuvaa kun monesti haistan itsekin sen hajun eikä monet edes tuoksu hyvälle. Viimeksi ostin Ruotsin puolelta Batisten care & vitality -kuiviksen jonka pitäisi olla jotenkin hoitavampi kuin normaalien kuivisten, mutta olen tykännyt tuosta koska se on aika kevyt ja peseytyy helposti hiuksista pois. Se freesaa vähän likaisen oloiset hiukset, mutta ei tee mitään supervolyymia eikä tahmatunnetta mitä en haluakaan, koska töissä on hiukset kiinni joka tapauksessa. Mutta tuoksu on tässäkin sellainen perus-hajuvesimäinen kuivashampoohaju, ei onneksi kuitenkaan pahimmasta päästä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Pikkunäätä - 12.06.16 - klo:17:06
Onko tuossa Biozellin Texturizing Sprayssä minkälainen tuoksu? Ostin joskus Biozellin suolasuihkeen, joka jäi käyttämättä koska lemusi niin voimakkaasti ihan kuin joltain hajuvedeltä, niin mietin vaan että onko noiden kaikki tuotteet yhtä hurjan tuoksuisia.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 12.06.16 - klo:17:45
^Siinä on hajuvesimäinen tuoksu, mutta mielestäni se ei ole erityisen voimakas. Tuoksu on raikkaan kevyen sorttinen, ei mikään tunkkainen. Batistet ainakin tuoksuvat paljon enemmän.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: evergreen - 12.06.16 - klo:19:01
^^ Mullakin on se Biozellin Texturizing Spray ja mulla se on jäänyt käyttämättä tuoksun vuoksi. En voi sietää sen hajua, en osaa sanoa mille se tarkalleen tuoksuu, mutta tuoksu on tuttu pitkän ajan takaa ja mä todella, todella inhoan sitä. On kyllä totta, että se ei ole järin tunkkainen ja voisi olla voimakkaampikin, mutta mulle se on niin inhottava että on ihan hyväkin, etten välittänyt tästä tuotteena muutenkaan, koska hukkaan meni... En ole tainnut käyttää merkiltä muuta, joten en osaa verrata. Mulle tää on siis samalla tapaa muka-raikas kuin esim. Cutrinin edellinen volumism-tuoksu niin, että jonkinlaista koivutuoksua (josta puhtaana tykkäisin) säestää jokin laventelin ja kuoleman oksettava yhdistelmä. Blergh, sori. :D
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 22.06.16 - klo:18:56
Ei ikinä pitäisi arvostella tuoksuja ulkomuistista ilman tuotteen nuuskaisua. Tuo kukkaisarvioni meni vähän metsään Biozelin kanssa -- haistan siinä oikeastaan pelkän alkoholin ja jonkin hyvin vienon hajusteen, mutta mun nenääni se on melkein hajusteeton, tuo alkoholi vain tuoksuu selkeästi. Vähän kuin hiuslakat joskus.

Ostin loppuneiden tilalle uudeksi kuivikseksi Tresemmen Instant Refreshin ja kokeilin sitä tänään melko rasvaisilta tuntuviin hiuksiin. Pesusta on kaksi päivää ja käyttämäni aineet saivat hiuksen tuntumaan tavallistakin likaisemmilta ja öljyisiltä. Ilokseni puhdistustehoa tuntui löytyvän mukavasti ja hius on ponnarilla kaikin puolin kelvollisen oloinen, tämä ei myöskään jättänyt selkeää harmautta, hiukan vaaleamman yleisilmeen ehkä (se on itselleni ihan positiivista). Muotoiltavuutta ei ole paljoa, sekin on itselleni positiivista, kun tykkään käyttää kuivista nimenomaan pidentämään pesuväliä ja poistamaan rasvaisuutta. Plussaa myös pullosta, joka ei kolise.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: catjuska - 02.07.16 - klo:17:43
Ostin kokeiluun tuota Hunajapupun vinkkaaman Batisten XXL:n ja parin kokeilun pohjalta voin yhtyä kehuihin! Pesen hiukset joka ilta, mutta yöllä päänahka hikoaa ja hiukset näyttävät nuukahtaneilta. Tuo Batiste antaa kuohkeutta kivasti ja hiukset näyttävät puhtaalta :) Tykkään!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Missy - 18.07.16 - klo:13:13
Osaisiko joku vinkata marketin valikoimasta kuivashampoota, joka vain peittäisi rasvoittumista mutta ei muotoilisi yhtään? Kloranen kuivashampoo on juuri tällainen ja siksi mun suosikki, mutta 150ml maksaa apteekissa melkein 16€, joten mielelläni löytäisin jonkun halvemman vaihtoehdon.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 18.07.16 - klo:13:53
^Mun kokeilemistani Tresemmen Instant Fresh on kaikkein vähiten muotoileva, tietysti sekin vähän rakennetta tuo hiuksiin. Tykkään itsekin nimenomaan puhdistavasta, en muotoilevasta tuotteesta ja Tresemme on hintaansa nähden hyvä. Maksaa vitosen paikkeilla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Villis - 08.08.16 - klo:16:24
^^ Klorane ei ole kyllä yhtään kallista, jos miettii, miten riittoisaa se jauhe on verrattuna sumutettaviin kilpailijoihin. Itsekin etsin tosin Kloranelle korvaajaa, mutta eri syistä. Se sisältää jotain (varmaankin kaoliinia, mutta voi olla jokin muukin ainesosa), joka saa kasvojeni ihon aivan sekaisin. Multa voit siis varmaan tarvittaessa saada viitosella tms. pönikän Kloranea. Menee vuosikausia, jos käytän nuo kaksi kerralla hamstrattua putelia loppuun muiden ohessa hätävaroina. Edit. Jaha, tarkoititkin Kloranen suihkutettavaa. Mulla on 2 x Klorane kuivashampoo 50 g eli se tupsuteltava jauhe. Se on ikuisuusriittoisaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Margot - 18.08.16 - klo:13:34
Mä olen tutustunut kuivashampoiden maailmaan, kun mulla ei ole enää pitkää tukkaa ja polkkatukkaan saa tosi kivasti nostetta kuivashampoolla. Tähän mennessä olen tykännyt eniten ehkä Herbinan marjantuoksuisesta versiosta. Suihke on hyvä ja tasainen, tuoksu mun nenään miellyttävä ja tukka jämäköityy kivasti. Uusi tuttavuus on Colabin hedelmäntuoksuinen versio. Sekin vaikuttaa oikein pätevältä. Ostin sitä vahvempaa versiota, joten tekee todella jämäkän lopputuloksen. Voisin ehkä testata kevyempääkin versiota. Ranskasta ostin Kloranen aerosolittoman putelin (vaikka saa sitä Suomestakin). Siitäkin olen ihan tykännyt, mutta ei tuo kauheasti muotoiluvaikutusta, joten ei ehkä ihan nouse suosikiksi.

Sen sijaan Batisten original ei jotenkin innosta yhtään. En oikein osaa sanoa, mikä siinä mättää. Jotenkin suihku on epämiellyttävän voimakas ja tuoksukaan ei hirveästi miellytä, joskaan ei ole pahakaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 25.09.16 - klo:00:36
Olen lämmennyt vähän enemmän Batisteille, koska niillä saa kyllä kaikkein parhaan tuloksen varsinkin monennen päivän tukkaan. Harmaus tyvessä on ongelma, mutta vaaleissa hiuksissa siedettävä. Tykkäisin vähän kevyemmin muotoilevista, mutta ei niissä tahdo oikein teho riittää viemään rasvaisuutta. Luxplussalta saa Batistea 2,95 pullo, joten se on myös edullisin vaihtoehto.

Hiukseni ovat jonkin aikaa olleet todella rasvoittuvat ja kuiviksella pystyn kikkailemaan pesuvälin kanssa, käytän sitä nykyisin todella paljon. Yksi pullo kestää ehkä pari viikkoa, max kolme ja syntyvä jätteen määrä on ikävän suuri. Huolimatta raivoisasta vatkaamisesta joka suihkauksen välissä on pullon pohjalle jäävä loppukiru käyttökelvoton, koska se näkyy hiuksissa jo melkein maalimaisen valkoisena.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 05.11.16 - klo:09:12
Olen käyttänyt Herbinan kuivashampoota muutaman kerran, hajustettua ja hajusteetonta. En ole saanut yhtä hyvää tulosta kuin Batistella. Herbinan kuivashampoot sisältävät myös aluminum starch octenylsuccinatea, joka ei varmaan ole terveellistä hengitettynä. Hajustetussa versiossa on todella voimakas tuoksu.

Edit. Tuo Herbina ei vain toimi minulla. Tukka on aivan yhtä lähmäisen näköinen ennen ja jälkeen. Tästä lähtien ostan vain Batistea, mutta en XXL:ää, koska siinä on todella voimakas tuoksu. Se toimii kyllä muuten aivan loistavasti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Nakitar - 08.11.16 - klo:19:20
Onko joku kokeillut Klippoteketin Styling dust spray:n ruskeille hiuksille tarkoitettua versiota?
Eli muuten ihan samanlainen pullo kuin siinä perus-vaaleanpunaisessa, mutta tuo pullo on ruskea ja...noh, on siis ruskeille hiuksille  :D Itse bongasin Sokoselta, en ostanut kuitenkaan. Tää mun oma väri on aika keskiruskea, niin ajattelin että tuo saattais olla ihan hyvä. Etenkin kun se perus-vaaleanpunainen oli muistaakseni aivan toimivaa kamaa. Ja nyt tää tukka rasvottuu sitä tahtia, että kaipais kuivashampoota ja rakennetta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Morrigan - 11.11.16 - klo:21:37
Ääh, vanha batiste loppui ja ostin citymarketista tarjouksesta batisten blush:n. Googlettelin siinä kännykällä pikaisesti ja moni kehui sen tuoksua. Nyt kotona testasin ja haju on hirmuinen :# Todella voimakas mummomainen parfyymi. En usko että pystyn tota edes käyttämään vaikken missään määrin ole yleensä herkkä tuoksuille. Harmittaa.

Edelliset pullot on ollut original ja eden. En erityisesti pidä originalinkaan tuoksusta, mutta se on ihan siedettävä, eikä ihan niin voimakas kuin tuo blush. Eden (sugar melon & honeysuckle) oli 2015 limited edition ja rrakastin sen tuoksua. Harmittaa ettei sitä enää saa mistään :(

Pisteet stockannille siitä että siellä on yleensä ollut testerit noista batisteista ettei ihan sokkona ole tarvinnut ostaa. Oispa cittarissakin ollut.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: armi - 02.01.17 - klo:18:32
Päädyin kokeilemaan Kardashian-tuotelinjan kuivashampoota bongattuani loistavia arvioita YouTubesta. Muuten en ehkä kyseisten neitosien taskuihin laittaisi penniäkään, mutta aiemmin pinteessä hankkimani muotovaahto oli kertakaikkiaan loistava, ja kun kuivashampotaakin kehuttiin... ::)

Olen ostokseeni todella tyytyväinen. Tuotteen tuoksu on aivan ihana, ei yhtään sellainen keuhkot täyttävä tunkkainen kuten halvemmissa brändeissä. Tuotteesta ei tule myöskään lainkaan valkoista jauhoa, joka saa hennatun tukan näyttämään hyvinkin harjattuna melko lattealta. Puhdistava ominaisuus toimii mainiosti ja onhan se pakko myöntää, että tämä on kertakaikkiaan paras kuivashampoo jota olen koskaan kokeillut. Hinta on kyllä suolainen, mutta kerran kokeiltuani en haluaisi palata enää muuhunkaan. Harmi, etten löydä netistä tarkkaa tietoa Kardashian-tuotteiden eläinystävällisyydestä, ainoastaan maininnan että tuotteet ovat ns. 'grey area'-tuotteita ilman tarkkaa tietoa. Ainoastaan tästä syystä saatan vaihtaa Paul Mitchelliin, joka ei sen halvempi ole. Lush olisi muuten niin kiva, mutta tuote on kyllä todella epäkäytännöllinen suihkeisiin verrattuna. :-\
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: NarnianQueen - 19.01.17 - klo:22:54
Hiustuotevalikoimani laajeni taas, tällä kertaa lahjaksi saadulla Batiste-pullolla. Arvioiden mukaan aika tymäkän tuoksuista!? Kyseessä on Fresh-versio, toivottavasti on todella freesi tuoksu!
Joidenkin blogien mukaan tuo jättäisi tyven harmahtavaksi, täytyy siis olla todella huolellinen. Aion testata huomisaamuna.. (luin jostain netin uumenista senkin suosituksen, että tätä käytetään illalla, mutta en halua mitään vahvasti tuoksahtavaa tyynyliinaani...)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Luurankka - 20.01.17 - klo:12:13
Osaisiko joku vinkata marketin valikoimasta kuivashampoota, joka vain peittäisi rasvoittumista mutta ei muotoilisi yhtään? Kloranen kuivashampoo on juuri tällainen ja siksi mun suosikki, mutta 150ml maksaa apteekissa melkein 16€, joten mielelläni löytäisin jonkun halvemman vaihtoehdon.

Cameleo! Oon nähnyt ainakin S-marketissa ja Halpa-hallissa, hinta muistaakseni 2,95€. Sattumalta ostin halvan hinnan vuoksi ja tykästyin, joten entinen suosikki Herbinan tuoksuton vaihtui tuohon. Ei jätä hiuksia ollenkaan sellaisiksi tärkätyn oloisiksi.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 21.01.17 - klo:18:54
^ Peukut muitakin! Ei muotoile yhtään, eikä takuta, tykkään!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 27.01.17 - klo:18:21
Millainen inci tuossa Kloranessa on? Epäilen, että minun vanha suosikki, Kisby, aiheuttaa ärsytysoireita. Silmät vuotavat.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: pitkätukka - 16.04.17 - klo:13:26
Batisten tummille hiuksille tarkoitettu Divine dark -kuivashampoo on valikoitunut minulle käyttöön sen takia, että se näkyy hiuksissani vähiten ja tulos on hyvä. Se on varsin lähellä hiusteni omaa väriä, mikä on kätevää. En tykkää Batisten kuivashampoiden voimakkaasta hajusta, mutta pystyn elämään sen kanssa. Käytän sitä keskimäärin kerran viikossa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Missy - 24.04.17 - klo:11:09
Kiitos tuosta Cameleo-suosituksesta, on just sellainen kuivashampoo, jota hain! :ts Peittää rasvaisuutta, ei muotoile yhtään, ei tuoksu voimakkaasti eikä tee hiuksista hirveän jauhoisia. Ja hintaakin huimat 3€. :o
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Margot - 24.04.17 - klo:19:51
Onko Colab kadonnut Suomen markkinoilta? En löytänyt enää Sokokselta enkä Kicksistä. Tilasin sitten Feeluniquesta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ainokainen - 08.05.17 - klo:10:57
Hei mitä kaikkia hajusteettomia kuivashampoita on olemassa? Ilmeisesti Herbinalla on, miksi en ole nähnyt sitä missään kaupassa? Olen kokeillut vaan ne Herbinan tuoksuvat (vaaleanvihreä ja vaaleanpunainen) ja ne olivat muuten hyvää kamaa, mutta en tykännyt tuoksuista.

Four Reasonsin kuivashampoo on tähän mennessä kokeilemistani vähiten tuoksuva, mutta sekään ei ole kokonaan tuoksuton. Biozell on muuten hyvää tavaraa myös, mutta siinäkin tuoksu häiritsee.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ainokainen - 09.05.17 - klo:09:42
Ok, täytyy lähteä penkomaan tuota Herbinaa. Miksi ihmeessä en ole törmännyt tuohon missään!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ainokainen - 08.06.17 - klo:11:03
Löysin vihdoin tuoksutonta Herbinaa Prismasta, mutta käyttämättä jäi. Ihmeen pölisevää jauhoa, josta jää hiukset aivan valkoisiksi. Mulle tämä on ongelma, koska hiukseni ovat tummat. Blondeilla tämä varmaan toimii paremmin.

Batisten original-versio ei samasta syystä toiminut mulla. Liian jauhoista, jätti valkoisia raitoja hiuksiin, eikä antanut mitään tukea hiuksille, vaan jätti hiukset oudolla tavalla samalla kertaa liukkaaksi ja jauhoiseksi. Ei hyvä. Pitää vielä kokeilla niitä muita versioita, sarjassahan niitä piisaa. Tuoksu tässä oli kyllä kisan paras, tuli mieleen lime tai sitruuna.

L'Orealin Extraodinary Clay -kuivashampoo oli ihan pohjanoteeraus, ihan sama kuin ei laittaisi hiuksiin mitään. Ihan kuin olisi pelkkää alkoholisuihketta, hiukset muuttuvat jotenkin tahmeaksi ja pitoa ei tule lainkaan. Lisänä aivan karmea hajuvesimäinen haju.

Yllättäen parhaimmistoon nousevat Aussien kuivashampoo sekä Klippoteket. Kumpikin hyvää tavaraa, ei liian jauhoisia, mutta antavat kuitenkin selkeästi pitoa. Kummassakin on mun nenään ihan siedettävä tuoksu, eikä tummiinkaan hiuksiin jää valkoisia raitoja. Näitä ostan uudelleen.

Yllättävänä mustana hevosena kisassa kirii Rainbow'n kuivahampoo. Tällä saa tooodella tiukkaa tukea tukkaan! Jos haluan oikein megapöyheän tukan, tämä on valintani!
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kauris - 08.06.17 - klo:13:05
Mä tykkäsin tosta Herbinan tuoksuttomuudesta, mutta mullakin se jättää harmaan läntin tukkaan eikä sitä oikein saa pois. Ajattelin kokeilla Biozellia seuraavaksi, kun sitä kehuttiin. Tuoksu vähän pelottaa, kun en haluaisi mitään parfyymiturausta siitä. Biozellilla on ilmeisesti normaaliversio ja tummien hiusten versio. Uskaltaiskohan tota tummien hiusten versiota kokeilla.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 08.06.17 - klo:14:56
Mulle ei juuri muut ole toimineet kuin Batiste. Haen siis kuivashampoolta ensisijaisesti toimivaa rasvanpoistokykyä ja muut eivät ole yltäneet samaan. Valkoiseksi Batiste kyllä jättää, mutta vaaleatukkaisena se ei ole itselleni iso ongelma.

Extraordinary Clay oli munkin mielestä onneton. Ihan kuin olisi ilmaa suihkinut.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ainokainen - 08.06.17 - klo:19:34
Mä tykkäsin tosta Herbinan tuoksuttomuudesta, mutta mullakin se jättää harmaan läntin tukkaan eikä sitä oikein saa pois. Ajattelin kokeilla Biozellia seuraavaksi, kun sitä kehuttiin. Tuoksu vähän pelottaa, kun en haluaisi mitään parfyymiturausta siitä. Biozellilla on ilmeisesti normaaliversio ja tummien hiusten versio. Uskaltaiskohan tota tummien hiusten versiota kokeilla.

Mulla on ollut tästä vain se normaali, ja musta se oli oikein kelpo tavaraa. Tuoksu on hieman turhan tunkkainen tässä, mutta mielestäni se ei jää hiuksiin, vaan häipyy saman tien. Ja hintaahan tällä tuotteella ei ole juuri lainkaan, joten suosittelen kokeilemaan. Ei mene paljon rahaa hukkaan, jos et tykkääkään. Kyllä Biozell on mielestäni näiden halpiskuivashampoiden parhaita, ehdottomasti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: bubbs - 08.06.17 - klo:22:24
Mun suosikkeja on Klippoteket ja Batiste, Rainbow on hinta-laatusuosikki ja eniten käytössä. Extraordinary Clay oli kyllä ihan susi, kuten melkolailla kaikki muutkin Lorealit ovat olleet.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Cecilia - 09.06.17 - klo:10:07
Minä kokeilin hiljattain purkillisen Colab-kuivashampoota, joka on YouTuben kauneusgurujen luottotuote. Tuota myydään Suomessa ainakin Citymarketeissa, maksoi ehkä 7 euroa pullo. Omani oli "New York" oranssilla korkilla. Hyvä puoli oli se, ettei aine jättänyt juuri lainkaan jälkeä tukkaan, mikä on varsinkin itselleni tummatukkaisena plussaa. Toisaalta kyllä myös tuntui, ettei tuo ollut ihan yhtä tujua kamaa kuin esim. Batiste. Toki tukka tuli freesimmän näköiseksi, muttei suoranaisesti puhtaamman oloiseksi. Ajattelin jossakin vaiheessa kokeilla London-versiota, koska sen pitäisi kai olla tehokkaampaa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 09.06.17 - klo:10:47
^Onko Klippoteketin ja Rainbown kuivashampoissa voimakas tuoksu?

Minun suosikkini on Batisten Cherry, koska se toimii ja tuoksu on siedettävä. Batisten XXL volume sai ohuen tukkani tuuheaksi, mutta tuoksu on todella vahva, joten usein en sitä käytä. Sillä saa samanlaisen sotkutukan kuin hiuspuuterilla. Herbinan tuoksuttomasta kuivashampoosta minulla on ristiriitaisia kokemuksia. Jos tukka on rasvainen, niin ei se hyvin paljon sitä rasvaisuutta piilota. Ainakaan minulla. Kerran suihkutin sitä käteen, että näin tuotteen koostumuksen. Kädessä oli vaalea kerros. Harmi, ettei noita tuoksuttomia tuotteita ole markkinoilla enempää  :(.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Margot - 09.06.17 - klo:20:27
Kuivashampoiden kohdalla olen joutunut toteamaan, että hyvä maksaa. Sebastianin kuivashampoo on vaan paras enkä enää osaa olla ilman. Suihke on paljon miellyttävämpi kuin halpiksissa eikä tukasta tule omituisen korppuinen tai jauhoinen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Mintsi - 09.06.17 - klo:22:06
Mä oon pitkään vannonut Biozellin kuivashampoon nimeen. Ei se tehokkainta mahdollista ole, mutta ei näy tummissa hiuksissa, tuoksu on siedettävä ja hinta hyvä. Sitä raaskii suihkia päähän kerralla vähän reilumminkin, kun ei ole kohtuuttoman kallista. Aina välillä olen kokeillut muuta, mutta aina palaan takaisin.

BetteBoxissa tullut got2b-kuivis on eka, joka varsinaisesti pystyy kilpailemaan tuon Biozellin kanssa. Sitä riittää pienempi määrä. Tuoksu jää kyllä hiuksiin melko vahvasti, mutta on melko miellyttävä ja käytän kuivashampoota yleensä ennen, kun laitan hiukset kiinni. Tämä saa nopeasti hiukset näyttämään freeseiltä ja on helppo harjata pois hiuksista. Ei jätä hiuksia harmaiksi, vaan lähtee helposti pois, vaikka suihkuttaessa tulisikin tehtyä laikkuja.

Vertailun vuoksi voin todeta, että Batistelta olen kokeillut vain XXL volumea ja se ei vaan toimi. Tai siis toimii liiankin hyvin. Sitä on mahdotonta saada harjattua hiuksista pois. Se jättää hiuksiin kyllä valtavasti rakennetta, kuten lupaa, mutta tummissa hiuksissa näkyy harmaana. Ei siis ole oikein millään mittapuulla sitä, mitä kuivashampoolta haluan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ainokainen - 09.06.17 - klo:23:06
^Onko Klippoteketin ja Rainbown kuivashampoissa voimakas tuoksu?

Ei mikään järkyttävä, mun mielestä aika siedettävä kummassakin. Klippoteketissä ehkä vähän mummo, Rainbow'ssa sellainen terävämpi. En osaa oikein kuvailla. Mutta ei noi millään tavalla jä hiuksiin lehahtelemaan, vaan se haju kaikkoaa aika äkkiä.

Tuota Colabia pitääkin muuten kokeilla vielä. Niitä on siis useita erilaisia? 
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 09.06.17 - klo:23:11
^^Jos haluat testata vielä Batistea, niin kokeile ihmeessä merkin tavallisia kuivashampoita. XXL Volume on melkeinpä puhdas muotoilutuote, ainakin se Oomph My Locks -versio. Vähän kuin vertaisi Biozellin kuivashampoota merkin tekstuurisuihkeeseen. Lisäksi löytyy vielä Heavenly Volume, joka sijoittuu tavallisen ja XXL:n väliin, itse tykkään siitä silloin kun hiuksiin kaipaa tekstuuria, mutta ne ovat myös pikkuisen rasvoittuneet eikä pelkkä rakennesuihke riitä tekemään nättiä jälkeä.

Itse olen todellinen kuiviksen suurkuluttaja, se on täydellinen pelastus veltolle ja erittäin nopeasti rasvoittuvalle hiukselle. Juuri tilasin muutaman pullon lisää LuxPlussalta, josta onneksi saa Batistea 2,95 € pullo. Harmittaa vaan noiden epäekologisuus, pullo kuluu niin nopeasti  :-\ Tilasin samalla entuudestaan täysin vieraan merkin, Girlz Onlyn kuivashampoon testiin, hinta sama kuin Batistella.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 10.06.17 - klo:15:38
^Täytyy joskus kokeilla noita muitakin Batisten kuivashampoita. Varmaan tulee käytettyä niitä tähän lyhyeen tukkaan ahkerasti, jos ei jaksa föönin kanssa laittaa. Jännä juttu, miten ne tuntuvat välillä toimivan hyvin ja välillä huonommin. Eilen ja tänään laitoin Herbinaa ja tukka on kuin unelma, vaikkei föönausta ollut alla. Tukka olikin eilen aamulla melko puhdas, joten sekin varmaan vaikutti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 10.06.17 - klo:17:13
Parempi tulos kuivashampoolla tuleekin mielestäni kun laittaa jo ihan puhtaaseen tukkaan ennaltaehkäisevästi. Ei jää niin helposti jauhoiseksi eikä hiukset rasvoitu niin nopeasti.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: naapio - 10.06.17 - klo:21:09
^ Ehdottomasti, mä käytän kuivashampoota mun pääasiallisena muotoilutuotteena, joka myös bonuksena pidentää pesuväliä ihanasti. Laitan sen yleensä vielä hiukan kosteaan tukkaan.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ainokainen - 16.06.17 - klo:13:47
Nyt löytyi huippu!

(http://i304.photobucket.com/albums/nn184/ainokaisen_kuvat/8710908333026_zpsl4vfuev1.jpg) (http://s304.photobucket.com/user/ainokaisen_kuvat/media/8710908333026_zpsl4vfuev1.jpg.html)

Sunsilk Thickening Volume. Aivan ihanan hedelmäinen tuoksu, joka kuitenkin haihtuu pian. Upea tuuheus takuttamatta, juuri sopivasti pitoa ja puuterisuutta, ilman, että jää jauhoinen tunne. Tässä on kaikki kohdallaan!

Sitten viikon rimanalitus:

(http://i304.photobucket.com/albums/nn184/ainokaisen_kuvat/got2be-extra-fresh-dry-shampoo_zpsxlpdzw07.jpg) (http://s304.photobucket.com/user/ainokaisen_kuvat/media/got2be-extra-fresh-dry-shampoo_zpsxlpdzw07.jpg.html)

Got2Be Fresh It Up. Aivan hirveää moskaa, menee jaetulle pommisijalle L'Orealin Extraordinary Clay-kuivashampoon kanssa. Vaikka pulloa kuinka ravistaa, mitään jauhetta ei tule pullosta ulos, vaan pelkkää alkoholisuihketta joka lähmää hiukset aivan oksettavan rasvaisen näköisiksi. Roskiin lensi parin kokeilun jälkeen!

 
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 17.06.17 - klo:18:34
^ Mää tykkäsin Got2Bestä, välillä vähän liiankin kanssa tuli jauhoa, mutta harjaantui helposti pois. Se Lorkku oli tosiaan kuraa.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ainokainen - 18.06.17 - klo:13:42
Olikohan tuo mun ostama Got2Be sitten joku maanantaikappale, kun jauhoa ei tullut yhtään? Saattoihan se ollakin.  :(
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: MerGirl - 18.06.17 - klo:17:04
^ Mun pullo oli semmoinen 100 ml kokeilupakkaus. 
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kauris - 18.06.17 - klo:17:13
ainokainen, toi Sunsilk ei ilmeisesti jättänyt harmautta hiuksiin? Toi ei taida olla kamalan kallis, joten ehkä sitä voisi kokeilla. Pohdin tota tuoksua, mutta jos tosiaan haihtuu pian eikä ole liian esanssinen, niin ehkä se toimis mullakin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: ainokainen - 18.06.17 - klo:22:22
On se vähän esanssinen, mutta ei pahalla tavalla. Sellainen karkkituoksu. Ja tosiaan ei ainakaan mulla jää harmaina raitoina hiuksiin, vaan levittyy todella tasaisesti ja antaa hiuksiin hyvin pitoa ja tuuheutta! Tykkään tosi paljon tästä.  :l
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Triina - 19.06.17 - klo:19:34
Mulla on tuosta got2be:sta se sininen Volume-versio (tuli Bette Boxista)  ja siitä ei tänä aamuna kokeillessa myöskään tullut mitään muuta kuin alkoholipitoista nestettä ulos, ei yhtään jauhetta. Ruiskutin lopulta reilusti kämmeneen ja kuivuttua siihen jäi hyvin himmeän hento jälki puuteria. Siinä on varmaan pakko olla joku vika?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Memmuuh - 19.06.17 - klo:19:51
On varmaan sitten viallisia noissa. Minulla on myös se Volume-versio ja ihan hyvin pelittää. Ei ihan niin hyvin hillitse rasvoittumista kuin Batiste, mutta ihan jauhoa sieltä tulee ja on ihan kiva tuote.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Morrigan - 10.08.17 - klo:22:33
Parempi tulos kuivashampoolla tuleekin mielestäni kun laittaa jo ihan puhtaaseen tukkaan ennaltaehkäisevästi. Ei jää niin helposti jauhoiseksi eikä hiukset rasvoitu niin nopeasti.

Tää on ainakin omalla kohdalla erittäin totta. Kun laittaa puhtaisiin hiuksiin, saan pesuvälin pidennettyä suht kivuttomasti neljään päivään. Jos kuivashampoota laittaa vasta päivän päästä pesusta, niin pesuväli on maksimissaan kolme päivää ja niistäkin se kolmas päivä on jo vähän kituen.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 13.04.18 - klo:21:25
Herbinan tuoksuton kuivashampoo alkaa olla lopussa, mutta en ole nähnyt sitä kaupoissa. Olen etsinyt Sokokselta ja S-marketista, joissa oli vain hajustettuja Herbinan kuivashampoita. Onkohan tuote lopetettu? Prisma ja Citymarket on vielä käymättä. Tykkään Batisten kirsikasta, mutta julkisilla paikoilla olisi hyvä käyttää hajustamatonta tuotetta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Kathy - 13.04.18 - klo:22:45
^Multa on mennyt ihan ohi, että Herbinalla on hajusteeton kuivashampoo! Osaatko verrata, minkälainen hiustuntuma tuosta tulee verrattuna Batisteen? En hirveästi tykkää sellaisista kuivashampoista, jotka vain katoavat hiuksiin ja Batiste on ollut tähän mennessä omaan tukkaan paras jos miettii pitoa ja tekstuuria, miinusta vain tuoksusta... Pitääkin viikonloppuna käydä silmäilemässä Herbinaa. :)
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Jewely - 13.04.18 - klo:23:21
Mullakin on Herbinan hajustamaton kuivis loppu enkä mäkään ole löytänyt sitä enää. Prismasta olen aiemmin ostanut, mutta viimeksi siellä oli hirveän huonosti mitään Herbinan tukkatuotteita. En kehtaa töissä käyttää kovin hajustettuja kuivashampoita kun on tuoksuton työpaikka ja se tuoksuu sitten omaankin nenään niin tuo Herbina on ollut siihen tarkoitukseen ihan hyvä. Minusta aika samantyylinen kuin Batisten kuivashampoot, tuo myös tekstuuria.

Hajusteettomia kuiviksia on myös Simillä, Cutrinilla ja KC No nothing- sarjalla, mutta en ole varmaan koskaan nähnyt näitä missään livenä.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: enna - 14.04.18 - klo:09:03
Musta tuo herbinan hajusteeton ei ole hirveän hyvä. Tosi vaalea tukka ainakin pitää olla, ettei jää tyvi harmaaksi. Katsoin yksi päivä sokkarilla ruskeiden hiusten kuivashampoita, mutta vaihtoehtoja on niin paljon että vaikea lähteä sokkona etsimään. Mulla on joku batisten väritön ollut joskus, mutta se oli kauhean voimakastuoksuinen. Onko batisten muut tuotteet samanlaisia?
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Marie Corelli - 14.04.18 - klo:10:04
Ei Herbinan kuivashampoo ole minustakaan hyvä. Batiste toimii paremmin. Batisten Cherry on minulle arkikäyttöön juuri sopiva. Se ei tuoksukaan liian voimakkaasti. Yleensäkin tuoksuttomat muotoilutuotteet ovat mielestäni huonoja. Tuota Herbinaa olen ostanut lähinnä halvan hinnan takia.

Edit. Löysin Herbinan Sensitive -kuivashampoota Prismasta.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Hilippa - 28.12.19 - klo:18:49
Olen jo monta vuotta ollut ostamatta kuivashampoota, mutta sain pikkupullon yhtä kuivashampoota muistaakseni jossain boksissa ja vihdoin sitä kokeilin: amika perk up dry shampoo on suht hyväntuoksuinen, poistaa hyvin rasvaisuutta ja jättää hiukset ilmaviksi. Näin tummahiuksisena en kuitenkaan pidä siitä, miten harmaaksi tämä(kin) jättää hiusten tyven.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Manna - 04.01.20 - klo:22:39
Hankin pitkästä aikaa kuivashampoon, tällä kertaa testiin pääsi Living Proofin kuivashampoo. Olen käyttänyt sitä vasta kerran, mutta tämä kyllä hakkaa mennen tullen ja palatessa halpis-Batistet ;D On toki hintakin aika suolainen, isompi pullo maksaa ostopaikasta riippuen 24-27€. Tuoksu on aika tyypillinen tälle tuotteelle ja valitettavasti tummahiuksisille jää hieman sitä harmahtavaa sävyä. Tämä puhdistaa oikeasti eikä tee klähmää.

https://www.lyko.fi/living-proof/living-proof-dry-shampoo-198ml
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: Od3ssa - 09.01.20 - klo:15:17
Onko kokemuksia Budgien vaahtomaisesta kuivashampoosta? Myyjä tuota kehui, kun pitäis uusi kuivashampoo saada ja tuppaavat näkymään tummissa hiuksissa (en tykkää värjätystä kuivashampoosta), joten ostinpa testiin.
Otsikko: Vs: Kuivashampoo
Kirjoitti: enna - 10.10.20 - klo:17:22
Cienin kuivashampoota on kehuttu, mutta en ole löytänyt sitä Lidlistä. Hakusessa hyvän tuoksuinen (!), ei vaaleaksi tyveä tekevä kuivashampoo. Cameleon ruskeille hiuksille tarkoitettu KS on tosi jees, mutta jos joku miellyttävämmän tuoksuinen löytyisi  ;D