Kirjoittaja Aihe: Hilse  (Luettu 127470 kertaa)

Poissa Avena

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1203
Hilse
« : 13.05.06 - klo:14:30 »
En löytänyt hilseilylle omaa ketjua, joten aloitin oman. Saa siirtää.

En ole koskaan elämässä kärsinyt päänahan hilseilystä, ennen kuin tällä viikolla. Raavin päänahkaa ohimolta ja tummalle pöydälle alkoi putoilla hilsettä kuin hienoa sokeria iso läjä. Menin peilistä tutkimaan tilannetta ja koko päänahka oli toiselta ohimolta ihan kauheassa kunnossa. Hilsettä irtoili päänahasta suurina lastuina. Missään muualla päänahassa ei tätä ongelmaa (ainakaan vielä) näyttäisi olevan, kuin toisen ohimon alueella. Onko jollain kokemuksia tälläisestä? Mistä hilse voi noin pahana ilmaantua, kun sitä ei koskaan ennenkään ole ollut ja mitään tuotteita en viime aikoina ole vaihtanut. Ja miksi vain paikallisesti? Vai onko hilseily aina tälläistä paikallista?

Iho kasvoissa ja kaulalla on muutenkin viimeisen kuukauden aikana ollut huonossa kunnossa ja kutissut. Kasvoissa on ollut vuoroin kuivia hilseileviä länttejä tai sitten sellaista punaista pistettä esim. luomissa suihkun jälkeen. Nyt tämä ihottuma tai mikä lie alkaa kyllä jo helpottaa. En tiedä liittyykö hilseily jotenkin tähän ihon yleisesti huonoon kuntoon ja ilmeisesti kuivumiseen. Atooppista ihottumaa? Joka tapauksessa tälläistäkään minulla ei ole koskaan ennen ollut.
1bFi

Poissa Manna

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 3978
Vs: Hilse
« Vastaus #1 : 13.05.06 - klo:22:16 »
Mulla on nyt ihan saman juttu kuin sulla, Arrakki.

Hilseily on lähinnä vain pään oikealla puolella ja pahimmillaan korvan edessä (vähän löytyy myös niskasta). Kyseinen kohta on selvä isohko laikku ja hiuspohja on "paksuuntunut" hilseilevältä kohdalta. Hilse on kuivaa ja "pölisee" huomattavasti, mustat vaatteet on parissa tunnissa hilsepölyssä hartioista.

Mistä hilseily voisi johtua? En ole vaihtanut käyttämiäni tuotteita tms. Millä hilseilevää päänahkaa kannattaa hoitaa?
That’s the thing about life; It is fragile, precious and unpredictable and each day is a gift, not a given right.

Poissa calypso

  • Yleisvalvoja
  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2896
  • iHerb alekoodi: TUN470 (-10$ ensitilauksesta!)
    • Haista Ite!
Vs: Hilse
« Vastaus #2 : 13.05.06 - klo:22:28 »
Mulla on joskus tuossa ihan edessä hiusrajassa sellainen kuiva ja hilseilevä kohta joka johtuu kaiketi stressistä. Jos stressi ja kiire pahenee niin hilseilevä laikkukin suurenee ja kun tilanteet rauhoittuu niin laikkukin katoaa.
Se on tosi rasittava ja kiusallinen kun näkyy varmasti jos vain osaa katsoa ja kutiaa niin vietävästi että koko ajan pitää rapsuttaa ja sitten pölisee. Joskus jos stressi jatkuu pitkään ja tuo kutiseva kuiva kohta on kauan otsalla niin tuntuu että hiuksetkin harvenevat siitä kohdasta. Ainoa helpotus siihen on perusvoiteella rasvailu ja kiireettömyys  :-\
http://haistaite.com/- Tuoksublogi
Juurikasvu on nyt rekisteröity yhdistys ja liittymällä yhdistyksen jäseneksi voi tukea Juurikasvun toimintaa. Lisätietoa

rolla

  • Vieras
Vs: Hilse
« Vastaus #3 : 14.05.06 - klo:16:47 »
Mä tiedustelisin hilseshampoita. Kaupan xz on ihan ok tavaraa, mutta entäs kampaamoiden? Lookfantasticista katsoin ja sieltäkin tuli vaan pari merkkiä ja toista niistä en ollut kuullukaan.

Poissa Amilo

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1659
Vs: Hilse
« Vastaus #4 : 14.05.06 - klo:17:04 »
4 system sarjasta löytyy parhaat tuotteet päänahan ongelmiin.Oikea tuote löytyy helpoiten keskustelemalla kampaajan kanssa ja 4 systemiä saa myös joistakin apteekeista. Perus hilseshampoot saattavat olla liian kuivattavia, koska usein hilse johtuu kuivasta päänahasta. Syynä voi olla myös hiivasienen aiheuttama hilse, johon onkin sitten omat tuotteensa. Ensiapuna hilseseen suositellaan yleensä pesuvälin tihentämistä, että päänahka puhdistuu kunnolla rasvasta ja pääsee hengittämään. voi kokeilla pestä myös pelkällä hoitoaineella tai kosteusvoiteella. Nämä keinot yleensä auttavat jos on kyseessä kuivanpäänahan hilseily. Suosittelisin näyttämään/ kysymään asiantuntijalta.

Poissa Koala

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1299
Vs: Hilse
« Vastaus #5 : 14.05.06 - klo:17:35 »
Apteekissa myydään todella tehokasta hilseshampoota, Nizoralia. Kärsin joitakin vuosia sitten rasvaisesta hilseestä ja tämä oli paras apukeino, mitä silloin tiesin. Marketin hilseshampoot eivät poistaneet hilsettä yhtä hyvin, vaan suunnilleen eka pesu ehkä auttoi, mutta tämän jälkeen eivät tehonneet. Nizoralia annetaan vaikuttaa päässä jonkun aikaa ja siitä tulee raikas tunne päänahkaan. Tuote on muistaakseni myös riittoisaa, vaikka pullokoko onkin pieni. Sen tarkemmin tosin en muista, minkätyyppiseen hilseeseen se on tavallaan suunnattu, mutta itse tosiaan käytin sitä tuohon rasvaiseen hilseeseen.

Poissa Amilo

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1659
Vs: Hilse
« Vastaus #6 : 14.05.06 - klo:22:24 »
Apteekissa myydään todella tehokasta hilseshampoota, Nizoralia. Kärsin joitakin vuosia sitten rasvaisesta hilseestä ja tämä oli paras apukeino, mitä silloin tiesin. Marketin hilseshampoot eivät poistaneet hilsettä yhtä hyvin, vaan suunnilleen eka pesu ehkä auttoi, mutta tämän jälkeen eivät tehonneet. Nizoralia annetaan vaikuttaa päässä jonkun aikaa ja siitä tulee raikas tunne päänahkaan. Tuote on muistaakseni myös riittoisaa, vaikka pullokoko onkin pieni. Sen tarkemmin tosin en muista, minkätyyppiseen hilseeseen se on tavallaan suunnattu, mutta itse tosiaan käytin sitä tuohon rasvaiseen hilseeseen.
Juu tuo Nizoral on siis hyvää siihen rasvaiseen hilseeseen ja hiivasienen aiheuttamaan, mutta sitten jos sitä laittaa kuivaan hilseeseen, niin apuva :)Eli ennen Nizoralia kannattaa varmistaa hilseen laatu.

Poissa Riiggis

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 391
Vs: Hilse
« Vastaus #7 : 15.05.06 - klo:17:35 »
No mitäs jos on juurikin tuosta päänahan kuivuudesta johtuvaa hilsettä? Mulla ainakin alkoi pahemmin hilseilemään ja kutisemaan kun pesin päänahkaan vain silikonittomalla hoitsikalla...  :-\
1c F ii

Poissa Amilo

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1659
Vs: Hilse
« Vastaus #8 : 15.05.06 - klo:17:52 »
No mitäs jos on juurikin tuosta päänahan kuivuudesta johtuvaa hilsettä? Mulla ainakin alkoi pahemmin hilseilemään ja kutisemaan kun pesin päänahkaan vain silikonittomalla hoitsikalla...  :-\
Päänahka tarvitsee kosteutta, voit kokeilla pestä ihan jollain apteekin perusvoiteella. Tai sitten hakea 4 Systemin tai bio+ tasapainottavaa shampoota.Apteekeistakin kuulemma löytyy hyviä sarjoja juuri tuohon kuivuus ongelmaan

Poissa Mindela

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1373
Vs: Hilse
« Vastaus #9 : 16.05.06 - klo:22:10 »
hiusrajan hilseily johtuu yleensä esim.  kasvojen puhdistusaineen joutumisesta hiusrajalle. Myös huono shampoon huuhtelu esiintyy "hilseilynä".

~vail~

  • Vieras
Vs: Hilse
« Vastaus #10 : 21.05.06 - klo:14:57 »
Täällä oli mielenkiintoinen artikkeli -> hilseestä

rebecca

  • Vieras
Vs: Hilse
« Vastaus #11 : 27.05.06 - klo:12:48 »
Minullakin on on ollut jo muutaman viikon kauheasti hilsettä, enemmän kuin koskaan.
Takaraivolla on kauhea kutina, ei muualla.
Ja häät ovat kuukauden päästä... :-[

Poissa Tiizku

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1476
Vs: Hilse
« Vastaus #12 : 27.05.06 - klo:14:52 »
Mä sain joskus muutamia vuosia sitten hilsettä Fructisista ja siihen auttoi Bio+.

Poissa Silver

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 694
Vs: Hilse
« Vastaus #13 : 27.05.06 - klo:15:15 »
Mä ostin tätä nyt storelta kun oli tarjouksessa 6€/puteli
En oo vielä ehtinyt testaamaan kyllä.
Ja toinen mitä joskus käyttänyt apteekista Selukos.

Bonacure Dandruff Expert shampoo

Schwarzkopf
Puhdistaa ja poistaa hilsettä hiuspohjasta ja hiuksista tehokkaasti. Sisältää Octopiroxia, joka on tehokkain aine hilsettä vastaan, sillä se estää hilsettä aiheuttavien hiivojen ja bakteerien lisääntymistä. Soveltuu päivittäiseen käyttöön.

250 ml

inc.
Aqua,Sodium laureth sulfate,Disodium cocoamphodiacetate,Cocamidopropylamine oxide,Citric acid,Sodium chloride,Parfum,Limonene,Piroctone olamine,Glycine,Peg-7 glyceryl cocoate,Panthenol,Niacinamide,Guar hydroxypropyltrimonium chloride,Sodium benzoate,Salicylic acid,


Sometimes
The sound of goodbye
Is louder
Than any drumbeat

Suomineito

  • Vieras
Vs: Hilse
« Vastaus #14 : 17.06.06 - klo:19:11 »
Mullakin on taas hilseongelma. Se tulee mulle joka kesä näköjään. Talvella ei mitään ongelmia. Mulla sitä hilsettä löytyy paljon aika laajalta alueelta suunnilleen tuosta etutukan kohdalta päälaelle. Sitä tulee sitten raavittua niin että päänahka on ruvella. :( Olen käyttänyt mm. tuota Selukos-lääkeshampoota apteekista (ilman reseptiä), ja se on auttanut kohtalaisen hyvin ainakin välillä. Lisäksi olen käyttänyt reseptillä saatavaa Bemetson-nimistä lääkenestettä hilseeseen. Se on myös ollut avuksi, mutta se kyllä tekee hiuksista hieman rasvaisen tuntuiset. En oikein osaa sanoa minkätyyppistä hilsettä mulla on, musta näyttää että enimmäkseen kuivaa. Eli jos se kesä kuivattaa päänahkaa niin että hilseily alkaa, en tiedä. Toisaalta taas mun hiuspohja kyllä rasvoittuu helposti, ja silloinkin sitä hilsettä on. Mutta tuo mun hilse on enimmäkseen tosiaan ollut sellaista kuivaa hiutaletta (paikoin isoja määriä), ei niinkään sellaista möhnää mitä rasvainen hilse olisi (?).