Kirjoittaja Aihe: Hilse  (Luettu 127334 kertaa)

Poissa kleio

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2426
Vs: Hilse
« Vastaus #165 : 06.05.12 - klo:20:51 »
Tupla tulee, mutta olipa turha ja kallis ostos tuo Selukos. Kaksi viikkoa sitä käytin ohjeen mukaan, ehkä aluksi näkyi ihan pientä parantumista, mutta ei siitä ollut sitten kuin harmia: aika tehokkaasti hävitti hennat päästä. Hilseily taas ei kadonnut mihinkään.

Mutta nyt lauantaina taisi selvitä tuo melko yhtäkkiä alkanut hilseily: sehän alkoi kai joskus loka-marraskuussa ja loppui eilen (tai tänään sen totesin). Eli siis sen ajan, jolloin EN pessyt hiuksia merivedellä (co-hoitiksena EHS mustikka).

Viime kesänä nimittäin heinäkuussa pesin hiuksia lähes ainoastaan merivedellä ja muutenkin neljän, viiden kuukauden ajan vähintään kerran viikossa. Kun mökkikausi loppui, alkoi hilse. Kun lauantaina pääsin taas saunaan mökille, niin kas: yhtäkkiä hiukset ovat unelmataipuisat, kauniit ja hilseettömät.

Onnellinen hiuskesä taas tiedossa, syksyllä alkaa sitten itku ja hammastenkiristys.

Toinen vaihtoehto on se, että Selukos alkoi kuin ihmeen kaupalla toimia neljä päivää käytön jälkeen juuri samalla hetkellä kun pääsen pitkästä aikaa pesemään hiukset tuolla Itämeren ihmeellä.
Iherbin alennuskoodi ensitilaajalle KOR084. Vitacostin 10$ alennuskoodi ensimmäistä kertaa tilaavalle: http://goo.gl/YZ3A3v

Säihke

  • Vieras
Vs: Hilse
« Vastaus #166 : 07.05.12 - klo:17:08 »
Itse pääsin Logonan Rhassoul-savijauheella hilseestä eroon. Minun päänahalleni sopiva tuote, kertapesu rauhoittaa kutisevan ja hilseilevän päänahan. Jauhe sotketaan veden kanssa tahnaksi, hierotaan kosteaan päänahkaan huolellisesti ja pestään pois. Sottaista puuhaa ja takuttaa hiuskuontalon, mutta minulla toimii joka kerta.  :)

Poissa versicolori

  • Hiushörhö
  • ***
  • Viestejä: 285
Vs: Hilse
« Vastaus #167 : 24.10.12 - klo:15:19 »
Päänahka alkoi kiukkuilla pari kuukautta sitten eikä loppua näy  :'(  aika ihotautilääkärille on varattu, mutta menee ensi kuulle.
Voisiko joku heittää arvausta hilseen syyksi ja antaa vinkkiä omahoidoksi tässä lääkärin vastaanottoa odotellessa? Kyseessä siis varmaankin rasvainen hilse, jota pystyy helposti rapsuttelemaan irti paloina, mutta joka jää hiuksiin kiinni vähän. Hilseen alta nahka punoittaa. Päänahassa on alueita, joilla ei hilsettä ole. Ei kutise. Olen kokeillut öljyjä, aloe vera-geeliä, marketin aineita,  Nizoralia ja keskivahvaa kortisoniliuosta, mutta ei auta. Tuntuu jopa, että kortisoniliuos ja Nizoral pahensi tilannetta  >:(

Poissa tipson

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1393
Vs: Hilse
« Vastaus #168 : 25.10.12 - klo:12:58 »
^ mulla on samanlaista, mutta ollut jo vuosia ongelmana, välillä enemmän tai vähemmän. E-pillereiden aloittamisen jälkeen ollut koko ajan ilman taukoa, jo 2,5 vuotta. (vuosi sitten lopetin pillerit, mutta ei apua) 3 yleislääkäriä sanoneet että seborreaa se on. Pieni mahdollisuus tietenkin voi olla että ois psoria, kun ovat niin samankaltaisia. Hormonitasojen muutokset voi mm. lisätä seborreaa, jonka siis aiheuttaa liika rasvahiiva. Tähän ei oo mitään lopullista parannuskeinoa, mutta tiukka ruokavalio auttaa itselle parhaiten. Monesti kuulee kommentteja, että noi vahvat lääkkeet lopulta aina pahentaa oireita ja niistä saa vain hetkellisen helpotuksen. Hiukset kuitenkin suositellaan pestäväksi päivittäin.

Toivottavasti sulla on siis jtn muuta kuin sebborrea tai psori. not nice. Kutina on aika yleistä tän kanssa ja sulla ei sitä kuitenkaan ole :) harvoin kyllä itselläkään, kun pesee vaan sopivilla tuotteilla päivittäin.
Värjäämättömät, ruskeat hiukset, jotka ylettyvät vyötärölle.

Poissa Missy

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1444
Vs: Hilse
« Vastaus #169 : 25.10.12 - klo:15:41 »
^^Simin System 4 Climbazole Shampoo 4 pitäisi sopia tuohon tilanteeseen:
 
Tehokkaasti tasapainottava shampoo. Ehkäisee liiallista talineritystä, poistaa rasvaisen hilseen ja kutinan sekä rauhoittaa ärtynyttä tai seborreasta kärsivää hiuspohjaa.
If I could offer you only one tip for the future, sunscreen would be it.

Poissa versicolori

  • Hiushörhö
  • ***
  • Viestejä: 285
Vs: Hilse
« Vastaus #170 : 28.10.12 - klo:14:37 »
tipson, aiemmin lääkäri on veikannut seborreaa ja ehdotti Nizoralin kokeilemista. Ei auttanut ja apteekin työntekijä ehdotti saman suuntaista tuotetta, Selukosia, tästäkään ei apua. Näiden tuotteiden pitäisi auttaa juurikin seborreaan siis.
Millainen ruokavalio sulla on? Voisi itsekin testata, että oisko vaikutusta tähän päähän  :)
Tosta vahvemman puoleisesta kortisoniliuoksesta lääkäri sanoi että pitää muistaa viedä kuuri loppuun, vaikka aine auttaisikin parissa päivässä. Mulla ei tätä hetkellistä helpotusta tullut ollenkaan, hilseestä tuli vain näkyvämpää kun liuosta hieroin päänahkaan viikon ajan  :-\

Ikävä tämmönen juttu, kunhan saisi diagnoosin niin helpottaisi vähän  ::) tänään pesin hiukset mustalla saippualla (auttaa kuulema psoriin) ja seuraavaksi voisi kokeilla Missyn mainitsemaa shampoota. Mistä Simiä saa, apteekista?


Poissa tipson

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1393
Vs: Hilse
« Vastaus #171 : 28.10.12 - klo:21:07 »
^ Simiä saa kampaamoista, ei ole lääkeshampoo :) samat vaikuttavat aineet on esim myös dermosilin hilseshampoossa, joka on puolet edullisempi (on ainakin itsellä toiminut, mutta auttaa kans hetkeksi vain).


Lääkäriltä olen siis saanut ruokavalio-ohjeet, joka oli Duodecimin materiaaleihin pohjautuva.

Vältä:
vehnä, ohra, ruis
maitotuotteet (pitkään kypsytetyt juustot ok)
punaista lihaa tulisi syödä mahd. vähän
sokeri
hedelmät
marjat (paitsi karpalot ja puolukat suositeltavia)
marinoidut ja prosessoidut lihatuotteet
mehut
käymällä valmistetut alkoholijuomat
margariinit (sen sijään öljyjä ja pienissä määrin esim. voita)
tiristetyt ruoat
hunaja
natriumglutamaatti
hiivauute
limsat
pan suolat


Suosi:
karpalo, puolukat
vihannekset
pellavan siemenet
kaura
probiootit olisi hyvä lisätä ruokavalioon. Tiukimman vaiheen jälkeen lisäsin itse probioottista luonnonjogurttia ruokavalioon. Muuten olen syönyt niitä tabletti muodossa.
kookosöljy! (tämä auttaa itsellä myös ulkoisesti päänahkaan hierottuna)
lihasta kana paras vaihtoehto
kala
pähkinät (mutta ei maapähkinät)
vehnäpastan tilalta esim. riisi, hirssi, maissi ja tattari (itse olen käyttänyt paljon riisistä valmistettua pastaa) ja voit kokeilla perunan soveltuvuutta. Itsellä peruna ei lisää ekseemaa.
psyllium
vettä paljon!
yrttiteet
Ruokasuolana esim merisuola tai ruususuola.


Tässä oli tärkeimmät. Olen jo hukannut kirjalliset ohjeet, niin joku on voinut jäädä listasta pois :p

Alun jälkeen lisäilin hiljalleen esim ruista ja juustoja ruokavalioon. Sokeria on myös tullut jo käytettyä ja muita marjoja. Vehnän lisääminen ei ole kuitenkaan onnistunut vaan päänahka menee tosi pahaan kuntoon ja tulehtuu, jolloin ne ihottuma-alueet punoittaa pahasti. Hedelmät yleensä ei myöskään mulla toimi vaan aiheuttaa tulehdusta kuten vehnä. Pikkuhiljaa sen sitten huomaa mitkä sopii ja mitkä ei.

Näistäkin lääkäreillä on erimielisyyttä, että voiko ruokavaliolla vaikuttaa, mutta oma lääkärini suositteli kokeilemaan ja onhan tää toiminu :) kiva kun ei koko ajan niitä kortisoneja ym. tyrkytetä, kun ei ne kuitenkaan poista lopullisesti ongelmaa (minkä lääkäritkin myöntää).

Värjäämättömät, ruskeat hiukset, jotka ylettyvät vyötärölle.

Poissa Louna

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 746
Vs: Hilse
« Vastaus #172 : 28.10.12 - klo:21:25 »
^ Eikö tuo ole sama ruokavalio jota käytetään hiivan häätöön? Joissain tapauksissa ainakin hilseellä väitetään olevan yhteys liialliseen hiivaan elimistössä, joten kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, että ruokavalio auttaisi  :) Hilseelle voi olla muitakin syitä tietysti.
"Jos sinä kerran aikoinasi tunsit hyeenan ja se nyt tuli oravana vastaan, niin sietääpä miettiä sitä, että tunnistit sen."

2c F ii

Poissa Luscious

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1468
  • Parantumaton saippuahullu
Vs: Hilse
« Vastaus #173 : 28.10.12 - klo:21:50 »
Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin niin mulle on tuonut avun head&shoulders shampoot.
Kärsin ajoittain kuivasta päänahasta ja kokeilemani shampoot on molemmat auttanut muutaman käyttökerran jälkeen, toisin kuin esimerkiksi muuten arvostamani xz. Nyt mulla on menthol versio joka tuntuu aivan ihanalta päänahassa! Annan vaikuttaa minuutin verran. Pesee hellävaraisesti ja on halpaa.
Humektan auttaa myös, mutta head&sholdereilla vaiva korjaantuu helposti ja vaivattomammin.
Vuosikausien hiusten hennauksien ja kasvatuksen jälkeen takaisin omaa vaaleaa sävyä kasvattamassa...

Poissa tipson

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1393
Vs: Hilse
« Vastaus #174 : 28.10.12 - klo:22:47 »
^täälläkin humektan käytössä, kosteuttaa mukavasti :) tuota H&S shampoota olen joskus kokeillut,mutta en muista sen auttaneet ekseemaan. Varmaankin hyvä kuivasta ihosta johtuvaan hilseilyyn?
L'orealin niitä sinisissä pulloissa olevia hilseshampoita olen kokeillut ja kuurina käytettynä olen saanut apua jopa pariksi kuukaudeksi kuurin jälkeenkin, mikä on mulle hyvä. Mutta tästä on jo aikaa ja on pitänyt kokeilla jo kauan, että vieläkö toimis.

^ Eikö tuo ole sama ruokavalio jota käytetään hiivan häätöön? Joissain tapauksissa ainakin hilseellä väitetään olevan yhteys liialliseen hiivaan elimistössä, joten kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, että ruokavalio auttaisi  :) Hilseelle voi olla muitakin syitä tietysti.

Seborreassahan on kyse rasvahiivasta, jota on kaikilla ihmisillä, mutta jostain syystä toisilla enemmän, mikä näkyy ekseemana. Eli kyllähän tämän ruokavalion toivotaan auttavan ilmeisesti siten, että suoliston bakteerikanta muuttuisi hiivalle epäedulliseksi. Olen ymmärtänyt, että moni lääkäri ei ruokavalion merkitystä oireisiin myönnä tai edes sitä, että hiiva suolistossa voisi aiheuttaa oireita yms. niin oon kyllä iloinen, että mulle sattu lääkäri, joka kannusti tähän ruokavalioon. 11 vuoden aikana olen kuitenkin ehtinyt kokeilla monenmoista hoitokeinoa..  ::)
Värjäämättömät, ruskeat hiukset, jotka ylettyvät vyötärölle.

Poissa Kalevalatar

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1562
Vs: Hilse
« Vastaus #175 : 29.10.12 - klo:19:42 »
Minulla ei ole koskaan ollut (omasta mielestäni!) varsinaista hilseongelmaa, mutta joskus huomaa että päänahka varsinkin otsan hiusrajasta hilseilee. Yleensä kunnon harjaus ja tarkempi huuhtelu pesun ja hoitoaineen jälkeen auttaa asiaan, mutta viime viikolla huomasin, että hilsettä varisee oikein puserollekin.

Yksi pesu tervashampoolla tuntui hoitavan ongelman :) Mutta oli kiva lukea noista ruoka-aineista, näkee taas miten hyvä ruokavalio vaikuttaa ihan kaikkeen.

Poissa felka

  • Haiven
  • *
  • Viestejä: 48
Vs: Hilse
« Vastaus #176 : 18.11.12 - klo:00:29 »
Mietin hyvää hilseshampoota.

Pipon käyttö toi taas jokatalvisen hilseongelman.

Katselin kaupasta valikoimaa enkä saanut päätettyä. Tervashampoot tuntuvat jotenkin miehisiltä, samoin head&shoulders, lisäksi siinä tuntuu olevan silikooneja. Onko käyttökokemuksia LV hilseshampoosta tai Neutral-merkistä? Entäpä Erittäin hieno suomalainen hilseshampoosta? Vai aloitanko kehutun humektan-esihoitotestin? Suolavesihuuhtelun?

Hiukseni ovat (kampaajalla ja vain tyvi) värjätyt, melko helppohoitoiset, ja käytän yleensä XZ-tuotteita.

Kiitos avusta jo etukäteen!

Poissa felka

  • Haiven
  • *
  • Viestejä: 48
Vs: Hilse
« Vastaus #177 : 05.12.12 - klo:22:17 »
Ostin siis LV hilseshampoon. Tuoksuton. Tuntuu todella hyvältä. Ei pese liian narskuvaksi. Hilse pysyy poissa 2-4 viikkopesulla eli ihan ok hintaansa nähden. Pesuteho on EHS-shampooseen verrattuna noin puolet, ei siis kuivata kauheasti.

Suosittelen.

Poissa tipson

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1393
Vs: Hilse
« Vastaus #178 : 13.01.13 - klo:23:06 »
Kokeilin vuosien tauon jälkeen H&S:ia, kun mies oli sitä kaupasta itselleen ostanut (sensitive scalp versio). Huomasin, että sisältää silikoneja, joista en liiemmin tykkää shampoissa ja ei se kyllä tämänkään kohdalla toiminut :( tuli vaan joku inhottavan tuntoinen ikään kuin "kalvo" päänahkaan ja hiuksiin ja päänahkaa kiristää..tekis mieli mennä pesemään uudestaan jollain muulla, että noi silikonit lähtis, äärr. Muutenhan toi vois toimiakin, mutta ei tee mieli toiste laittaa tuota.
Värjäämättömät, ruskeat hiukset, jotka ylettyvät vyötärölle.

Poissa janniina

  • Hiushörhö
  • ***
  • Viestejä: 239
Vs: Hilse
« Vastaus #179 : 22.02.13 - klo:19:47 »
Mulla on hilseily ja päänahan kutina loppuneet kokonaan kun aloitin CO-pesut. Ennen tippuili lattialle esimerkiksi hiuksia harjatessa pientä valkoista, nykyään ei mitään.

Muistan kun yläasteella luokallani oli poika, jolla oli hilsettä niin että olkapäät ihan valkoisenaan, yök!
Hiukset: 1b M ponnari ympärys 9cm, Liian hyvään hoitoon totutetut lellikkihiukset jotka ottavat itseensä kaikesta mitä tekee ja jättää tekemättä (pl. hysteerinen hoito) http://imgur.com/wVKly98
<3: XZ, EHS, Alba Botanican jätettävä ja Lush R&B