Kirjoittaja Aihe: Ruusufinni  (Luettu 41927 kertaa)

Poissa Luppa

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 196
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #15 : 28.02.08 - klo:09:44 »
Mulla puhkesi ruusufinni nenään vuosi sitten stressin myötä. Iho oli ollut herkkä, ympäristöön reagoiva ja couperoottinen jo aiemmin. Ensin käytin Avitcid-voidetta paikallisesti, ei hyötyä. Sitten Tetralysal-kuuri ja Rocex-voide kuukauden verran, iho-oireet vain pahenivat. Sain Roaccutan-kuurin pienellä annoksella 10 mg/vrk ja iho oli alle viikossa näpytön ja rauhoittunut. Tästä on aikaa yli puoli vuotta ja ruusufinni on oireeton.

Ihonhoitotuotteena mulla on Erisan puhdistusgeeli ja vanhanmallinen kasvovoide, joita hamstrasin kaapin puolilleen. Välttelen hajustettuja ja mineraaliöljyisiä tuotteita, maustettua ruokaa, alkoholia, saunaa, aurinkoa ja ihon turhaa hankaamista. Juon paljon vettä ja syön hedelmiä ja vihanneksia. Jossain vaiheessa lopetetaan Roa ja sitten toivon, että vaiva ei uusi heti.


Päivittelen vähän:

Söin siis Roaa noin vuoden verran pienellä annoksella. Uusi ihotautilääkäri kehotti Roan sijaan kokeilemaan Doximycin-antibioottia. Olin ensin asiaa vastaan, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että Roa ei ruusifinniä paranna eikä Roaa voi syödä loppuikää. Olin tod. positiivisesti yllättynyt kun Doximyciniin vaihdon jälkeen ihosta tuli vielä rauhoittuneempi ja vaaleampi. Jotenkin näkee, että Roa piti vain ruusufinnin kurissa pinnan alla, mutta nyt tulehdus ja punoitus ovat oikeasti kokonaan poissa. Suosittelen kokeilemaan tätä antibioottia jos muut eivät ole toimineet. :)
« Viimeksi muokattu: 08.08.08 - klo:15:58 kirjoittanut Luppa »
Vaaleat, ohuet hiukset. Herkkä ja pintakuiva iho, jolla taipumus couperosaan.

Suosikkituotteet: Erisan puhdistusgeeli, Dermalogica Skin hydrating mask, Aqualan L ja mineraalimeikit.

Poissa Varla

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2264
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #16 : 28.02.08 - klo:16:28 »
Miten ruusufinni eroaa aknefinnistä?
Hang up the chick habit

Poissa Suomu

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 97
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #17 : 28.02.08 - klo:18:16 »
Tuikkuli, tuohon dermalogicaan täytyy tutustua tarkemmin. Lumenea en oo kokeillut, mutta musta tuntuu että se olis liian täyteläistä. Sinkkivoidetta oon joskus kokeillut, mutta ainakin se voide oli myös liian paksua ja rasvaista. Oikean voiteen löytäminen on tosi urakan takana, koska se ei saa kuivattaa, eikä se saa olla rasvaista vaan just siltä väliltä. Ja vielä mahdollisimman vähän "kaikkea". Erisanin vihreä putkilo toimii jotenkin (lue=tällä hetkellä parhaiten), mutta sitäkin lisään monta kertaa päivässä koska iho "hotkaisee" kaiken, ja jos laitan sitä tuhdimpaa versiota niin naama kukkii kuin Keukenhofin tulppaanit.

Klaara, mä olen aktibiootteja vastaan vain siitä syystä, että musta tuntuu, että lääkärit määrää niitä "joka vaivaan". Tokihan on tauteja, joihin vain ne tepsivät ja ovat silloin enemmän kuin paikallaan. Ei muakaan olis ainakaan ensimmäisellä kerralla pelastanut mikään muu: tulehdus oli jo niin paha, että kasvot oli kuin tulessa, niitä ei voinut hipaistakaan. Lisäksi mulla oli jo aika korkea kuumekin... Mainitsinko jo syyn ruusufinnin puhkeamiseen? Kortisonivoiteen käyttö kasvojen iholla, eli tyhmästä päästä kärsii todellakin!  :-[  Älkää KOSKAAN-IKINÄ laittako kortisonivoidetta naamaanne, ellei lääkäri niin erityisesti määrää tekemään!

Pelinainen, eron tekeminen voi olla maallikolle vaikeaa, mutta yleensä sanotaan että ruusufinnissä puuttuu mustapäät kokonaan.  Mulla tosin joskus putkahtaa sellainenkin, ihan varmaan vaan kiellon vuoksi... Ja yleensä ruusufinni "sijoittuu" kasvojen keskiosaan. Tästä linkistä näkee kuvan ruusufinnistä, mulla on iho hyvinkin tuon näköinen, siis nenä ja posket nenän vierestä. Kiva sekametelisoppa punoitusta, hilseilyä, näppylöitä ja kuivanutta "töhnää", vähän sellanen kynnetyn pellon oloinen. Meikillä sen saa jotenkuten piiloon, kun juottaa ihon ensin täyteen kosteusvoidetta ja vetää päälle Lumenen punoituksen peittäjää + päälle vielä ns. normaali meikki.
http://www.tohtori.fi/?page=4702652&id=2234926
Ja tosiaan, hoitotavat eroaa toisistaan aika paljonkin. Aknetuotteita ei suositella ruusufinnille, vaan mieluiten herkän ihon tuotteet.

Poissa Iia

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 405
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #18 : 29.02.08 - klo:16:52 »
Nyt tuli kyllä semmonen olo, että manasin tämän vaivan taas esiin. 4 päivää sitten kirjoittelin omasta kokemuksestan suunympärysihottuman suhteen ja esitin toivomuksen, että ei enää ikinä uusisi. Ja sillon jo tämä on tehnyt tuloaan minun naamaan, mutta en vain ole tajunnut merkkejä. Kyllä tämä tätä taas on. Vielä aamulla manasin "finnejä" jotka kummallisesti vain toisella puolen naamaa. Mutta nyt ne on jo levinnyt toisellekin puolelle ja tunne on ihan sama kuin sillon kun oli tuo ihottuma. Eli nämä ei tunnu normaaleilta finneiltä vaan niitä ikäänkuin kutittaa ja välillä huulen yläpuolella on semmonen polttava tunne. Ja mulla viimeksikin osa oli ihan tavallisen tuntuisia isoja finnejä, osa tuommosta pientä röpelöä. Maanantaina soitto lääkäriin ennenkuin menee ihan mahdottomaksi koko naama.  :(

edit. en ole enää varma onko sittenkään sama juttu. Jotenkin tulehtunut tunne koko naamassa. Kutittelee joka paikasta.  ???
« Viimeksi muokattu: 01.03.08 - klo:18:19 kirjoittanut Iia »

Poissa Suomu

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 97
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #19 : 07.03.08 - klo:18:34 »
Nyt mun on pakko jakaa tää teiän kanssa!! Mä oon muutaman päivän käyttäny Zona-voidetta ja tulokset on ihan  :o  Siis hyvässä mielessä!!  :D
Mun keväinen kyntöpeltoni on siloitettu ja väri vaihtunut punaisesta vaaleanpunaiseen. Ja tänä aamuna huomasin, että yön aikana ei ollu tullu yhtään uutta finniä!
Käytin ensin näytteen Zona sensitivestä (valkoinen), koska punainen (tehokkaampi?) sisältää mineraaliöljyä ja hamamellista+salisyylihappoa (nämä on kiellettyjen listalla Bionin sivuilla). Mutta sit koitin punaistakin, enkä ole huomannut ongelmia. Voiteet on aika tahmaisia ja valkoisia, joten annoin ensin imeytyä kunnolla ja meikin alle lisäsin vähän erisania.

Incit:

Zona Sensitive
Vaikuttavia aineosia:
Zonase, Panthenol (B5-vitamiinin esiaste), Tocopheryl Acetate (E-vitamiinin esiaste), Retinyl Palmitate (A-vitamiinin esiaste)

Voidepohjan muut aineosat:
Aqua, Canola oil (rapsiöljy), Methylsilanol Hydroxyproline Aspartate, Propylene Glycol, Oleyl Erucate, Decyl Oleate, Glyseryl Stearate, Adeps lanae (villaöljy), Sodium Cetearyl Sulfate, Collagen, Cetyl Alcohol, Stearic Acid, Olea Europea (oliiviöljy), Butyrospermum Parkii (voipuuöljy), Carragenan, Gluconolactone, Sodium Benzoate, TEA


Zona Extra Skin Repair
Vaikuttavia aineosia:
Zonase, Zinc Oxide, Urea, Glyserin, Hamamaelis Virginiana, Tocopheryl Acetate (E-vitamiinin esiaste), Sulphur, Magnesium Oxide, Salisylic Acid, Retinyl Palmitate (A-vitamiinin esiaste)

Voidepohjan muut aineosat:
Parraffin liquidum, Aqua, Petrolatum, Glyceryl Stearate, Decyl Oleate, Propylene Glycol, Sodium Ceterayl Sulfate, Hydroxyethyl acrylate/Sodium acryloyldimethyltaurate copolymer, Squalene, Polysorbate 60, Cetearyl Alcohol, Persea gratissima (avokadoöljy), Polyethylene glycol, Stearic Acid, PEG-40 Castor Oil, TEA, BHT, Phenoxyethanol, Calyl Alcohol, Imidazolidinyl Urea.

Näitä saa apteekista tai luontaistuotekaupasta.
http://www.zona.fi/


Poissa Iia

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 405
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #20 : 10.08.08 - klo:19:28 »
Nyt olen sitten saanut seurakseni myös ruusufinnin. Suunympärysihottumahan mulla on ollut pari kertaa, mutta nyt se "laajeni" myös otsaan, joten aika varmasti tämä ruusufinni on. Kahden kuukauden antibioottikuurin sain, toivottavasti tilanne tästä rauhoittuu. Tällä hetkellä otsa, nenä vierustat ja leuka täynnä erilaista näppyä ja tosi tulehtuneen tuntuinen koko naama. Suihkussa käydessä otsan näpyt menee itsestään rikki ja kirvelee. Kyllä nämä iho-ongelmat osaavat olla inhottavia.

Poissa Suomu

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 97
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #21 : 13.08.08 - klo:16:45 »
Mä voisin myös päivittää omaa tilannettani. Iho voi nyt aika hyvin, se on tasainen muttavähän punoitusta ja finnejä on vieläkin. Lisäksi iho kuivuu tosi helposti, joten aika paksuja voiteita oon käyttäny. Rutiinit tällä hetkellä näin: aamulla pyyhin kasvot Favoran kasvovedellä (pumppupullossa) ja laitan voidetta (joko sekaihon ksylitoli-voidetta tai herkän ihon päivävoidetta, Lumene). Iltaisin käyn saunassa ja pesen puhdistusaineella ja välillä saippualla (on kehotettu käyttämään saippuaa pari kertaa viikossa), sen jälkeen suihkin Avenen lähdevettä ja laitan Lumenen herkän ihon yövoidetta. Finnien päälle oon laittanu välillä vanupuikolla desinfiointiainetta. Tällä mennään sykyä kohti... Saunassa käytän välillä turvenaamiota tai Aqualan-L-naamiota.
Lopetin muuten pilleritkin, mutta ainakaan pariin kuukauteen ei oo tapahtunu muutosta pahempaan.

NastyBlackie

  • Vieras
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #22 : 18.08.08 - klo:20:20 »
Zona Sensitive
Vaikuttavia aineosia:
Zonase, Panthenol (B5-vitamiinin esiaste), Tocopheryl Acetate (E-vitamiinin esiaste), Retinyl Palmitate (A-vitamiinin esiaste)

Voidepohjan muut aineosat:
Aqua, Canola oil (rapsiöljy), Methylsilanol Hydroxyproline Aspartate, Propylene Glycol, Oleyl Erucate, Decyl Oleate, Glyseryl Stearate, Adeps lanae (villaöljy), Sodium Cetearyl Sulfate, Collagen, Cetyl Alcohol, Stearic Acid, Olea Europea (oliiviöljy), Butyrospermum Parkii (voipuuöljy), Carragenan, Gluconolactone, Sodium Benzoate, TEA

Minulla taas kirvelee naamaa?? Missä vika?

NastyBlackie

  • Vieras
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #23 : 25.11.08 - klo:14:51 »
Käyttääkö kukaan rikkivoidetta? Auttaako ja miten nopeaan?

Poissa Iia

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 405
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #24 : 19.01.09 - klo:14:25 »
Onko kellään muulla ollut silmäoireita yhtäaikaa ruusufinnin kanssa? Minä olen huomannut, että aina kun ihon tila pahenee, alkaa myös silmien vuotaminen ja samalla on sitten nenä punainen. En ole varma liittyykö asiaan, mutta tuntuvat kyllä kulkevan käsi kädessä nämä oireet.  :-\

Poissa octagon

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 439
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #25 : 21.01.09 - klo:12:53 »
Voi ei, taitaa olla meikäläisellä ruusufinni. Ihoni on siis ainakin 10 vuotta ollut jo tuon näköinen kuin tuolla Tohtori.fi:n kuvassa kasvojen keskialueilta. Olen ajatellut että kai se on vaan harvinaisen paha couperosa. Myöskin on jatkuvaa silmien kuivuutta ja vuotamista, sekä vesikellomaisia näppylöitä silmäluomissa limakalvoilla ihan silmän reunassa, mikä tosiaan artikkelin mukaan, kuten Iia epäileekin, liittyy rosaceaan:

Lainaus
Joitakin potilaita vaivaavat erityisesti silmäoireet, joihin liittyvät punaiset näpyt silmäluomien ympärillä sekä silmissä tuntuva kirvely ja roskan tunne.
lähde: http://dermaklinikka.fi/doctor/Potilasinformaatio/699.html

Toisaalta olen jo niin oppinut vaivani kanssa elämään ja pakkeloimaan sen piiloonkin, että enpä taida apua vaivaan välittää hakea.

Poissa Iia

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 405
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #26 : 23.01.09 - klo:15:01 »
Minä nyt sain tähän vaivaan Isotretinoin-kuurin (sama kuin Roaccutan). Saas nyt nähdä mitkä ovat tulokset. Toivottavasti hyvät. 

 On niin vaikeita lääkkeiden nimiä, että aina menee väärin.  ;D

Poissa Iia

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 405
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #27 : 20.11.09 - klo:15:14 »
Syyskuu meni vielä ihan hyvin ihon kanssa, mutta sitten tämä sama vaiva taas nosti päätään ja ei muuta kuin ihotautilääkärille. Nyt sitten sain Oracea-kuurin neljäksi kuukaudeksi. Toivottavasti on taas apua edes vähäksi aikaa. Lääkäri suositteli käyttämään helmikuusta syyskuuhun aurinkosuojavoidetta ja kerroin tulisi olla vähintään 15. Mikähän olisi hyvää? Tai olisko jotain meikkivoidetta suojakertoimella joka kävisi tällaiselle ongelmaiholle?

Poissa Liisu

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 108
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #28 : 20.11.09 - klo:16:43 »
Minulla on diaknosoitu myös ruusufinni. Nyt  ei ole vuosiin enää vaivannut kun käytössä
Bionin putsri Bacteriostat cleanser. Päivisin Muradin kosteusvoide herkälle iholle sk30.
Yöksi myös Muradin herkän ihon kosteusvoide.
Kosmetologi sanoikin että ympäri vuoden pitäis käyttää suojakertoimia.
Ja nuo Muradin tuotteet tietenkin jostain nettikaupasta,ovat aika arvokkaita
suomesta ostettuna.

Poissa taitu

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 113
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #29 : 03.05.10 - klo:23:26 »
Mitä enemmän tutustun tuohon ruusufinniin, niin sitä enemmän musta tuntuu, että se on syynä mun iho-ongelmiin :( Mulla tulee pienen pientä näppyä otsaan, leukaan/suupieliin, joskus kutiavia patteja. Nuo pikkunäpyt on ihan kuin ois nuppineulalla tökkiny ihoa ja aika usein niissä vaikuttais olevan pienen pieni vesikello :( Nyt on ollu tänä vuonna vähän helpompaa tuon kanssa kun tuo ilmenee pääasiassa silloin kun iho on kuiva tai oon käyttäny jotain kuivattavaa/voimakasta ainetta, mutta reilut kaks vuotta sitte kun tuo alko, niin se oli ihan tuskaa, kun teki mitä tahansa, niin naama oli täynnä noita näppyjä :(

Täytyy seuraavan kerran kun noita näppyjä tulee, niin varata aika ihotautilääkärille, jotta sais vahvistuksen tuolle epäilylle.