Kirjoittaja Aihe: Ruusufinni  (Luettu 41929 kertaa)

Poissa Mustikka

  • Yleisvalvoja
  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 3679
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #75 : 26.03.16 - klo:11:33 »
Täällä yksi ruusufinninen lisää!

Aluksi vaiva alkoi nenän viereen tulleella punaisella rosoisella alueella. Ja kun ihottuma levisi toisellekin puolella, kävin työterveyslääkärillä joka diagnosoi ihottuman ruusufinniksi.
Sain ihottuman pois säännöllisellä Rosazol-voiteen käytöllä. Aina välillä sitä tulee yhä, mutta voiteella onneksi hälvenee kohtuullisen hyvin.

Nyt mulla on ollut useita kuukausi pikkuruisia finnejä, punaisuutta, rosoisuutta ja hilseilyä. Ensin sitä oli leuassa, sitten poskipäillä ja lopulta ohimoillakin. Mikään ei tuntunut auttavan vaan vaiva paheni = levisi koko ajan lisää.
Pari päivää sitten sain ahaa-elämyksen, että kyseessähän on taas ruusufinni! Ei sitä tuu pelkästään  nenän sivuille vaan kaikkialle kasvoihin! Rosazol oli kaapista loppunut mutta ihan Dermalexin vastaava voide auttoi ekalla levityskerralla yön yli vaikutettuaan.

Nyt pitäisi vain kehitellä että millaisia ihonhoitotuotteita sitä uskaltaisi alkaa käyttään.
Roses are red, Violets are blue. Some poems rhyme But this one doesn’t

Poissa Shi Shi

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1333
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #76 : 21.03.21 - klo:18:00 »
Nostelen ikivanhaa ketjua..

Onko tästä vaivasta muut päässeet kokonaan eroon? Mun jo ennestään herkkä naama herkesi näppylöitymään poskista. Ihotautilääkärillä en oo käynyt, kun oon saanut jotenkuten pysymään homman kurissa toistaiseksi kotikonstein, eikä antibioottikuuri houkuta. Mulla ei ole hiussuonia näkyvissä, vaan pelkästään pieniä arpia muistuttavia punaisia pilkkuja ja satunnaisesti pikkuruisia märkärakkuloita poskilla (silmänympärykset poislukien naaman kuivimmalla ja herkimmällä alueella). Mitkä tuotteet teillä on toimineet? Pääseekö tästä ikinä eroon, vai onko vaan odoteltava että vaihdevuodet tai muut hormonitoiminnan muutokset tekee tehtävänsä?
Ara jo estic molt bé, gràcies! :: 2a M-F i :: " When the power of love overcomes the love of power, the world will know peace." -Jimi Hendrix

Poissa Morrigan

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1283
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #77 : 24.03.21 - klo:20:26 »
^En ole ainakaan itse päässyt eroon, enkä usko että se on edes mahdollista. Hajustamattomat herkän ihon tuotteet pitävät vaivan kurissa ja ihonhoitorutiinin pidän melko yksinkertaisena. Satunnaisiin näppylöihin käytän Paula's choisen 2% bha liuosta, joka toimii hyvin.
BSL 2b F ii kuiva ja pörröinen. Iho kuiva ja herkästi punoittava.

Poissa Lila

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 5146
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #78 : 25.03.21 - klo:09:19 »
Minulla ei ole ruusufinniä - mutta ihonhoidossa on mukana azelaiinihappo, jonka tehosta ruusufinniin on jopa tutkimusta. Oma kokemus on se, että aine on erittäin rauhoittava ja punoitusta hillitsevä, toimii mahtavasti osana rutiinia, johon kuuluu tretinoiini.


Skincityllä ja Paulas choicella on hyvät AA-tuotteet. The Ordinarystä en piitannut niinkään, AA on silikonipohjainen ja siksi se oli minusta hankala. Pyrin laittamaan AA:n iholle ensimmäisenä ja antamaan sille vähän vaikutusaikaa ennen muun ihonhoidon kerrostamista - ja tuon silikonin päälle ei kyllä oikein mitään kerrosteta...
2aFii, kaurapuuro. Pituus hartioiden ja BSL:n välissä, oma väri.

Poissa Shi Shi

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1333
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #79 : 25.03.21 - klo:09:47 »
Kaipa se on sitten vain nieltävä, että vuosi 2020 toi mukanaan "uuden normaalin" myös mun poskille...

Mulla tämä on pysynyt jotenkuten kurissa Ordinaryn kosteusvoiteella, jonka alle laitan tipan saman merkin niasinamidia ja pycnogenolia. 20% atselaiinihappovoide tuntuu rauhoittavan satunnais- tai kuurikäytöllä, muutoin on liian vahvaa (kuorii/kuivattaa liikaa). Näyteputkilon (viikon) verran tullut testattua La Roche Posayn Rosaliac AR Intense voidetta paikallisesti ongelmakohtiin, eikä se nyt ainakaan ole pahentanut tilannetta. Ennen Ordinarya käytin menestyksellä näytteen verran Avenen Tolerance Extreme emulsiota kosteusvoiteena, ja se oli sarjassa tuotteita, jotka toimii ekan viikon-pari ja sitten pahensi tilannetta. Luulen, että parafiiniöljy pidemmän päälle kertyi kalvoksi, jonka läpi ei päässyt kosteus (iho kuivui) samalla kun skvalaani ärsytti. Tajusin vasta äskettäin, että ärsytysoireet La Roche Posayn Toleriane Ultran kanssa ajoittui siihen, kun sen koostumusta muutettiin. Ilmeisesti nykyversioissa sarjan Sensitive Fluide on lähinnä sitä vanhaa Ultraa (joka oli ihan jees). Sitä voisin kokeilla.

Onko kukaan kokeillut Cicaplastin tai Cicalfaten geeliversioita? Olisko niistä apua yksittäisten rakkuloiden paranteluun? Myös kiinnostais josko joku on käyttänyt molempien voideversioita? Mulla on ollut ainoastaan Cicalfaten voide, ja mietin minkä näistä neljästä hommaisin.
Ara jo estic molt bé, gràcies! :: 2a M-F i :: " When the power of love overcomes the love of power, the world will know peace." -Jimi Hendrix

Poissa NarnianQueen

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 5198
  • Long Live the True King!
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #80 : 25.03.21 - klo:15:12 »
Oh wow. Mulla on sitä TO:n Atselaiinihappoa, joka on paksuhkoa silikonijankkia.. Rauhoittavuudesta ei ole havaintoja, mutta olisi oikein tervetullutta..
Paulan tai Skinicityn vastaavalla on heti enemmän hintaa.. mutta täytyypä joskus kokeilla..
"I believe in Christianity just as I believe that the sun has risen; not only because I see it, but because by it I see everything else." -C.S. Lewis

I believe in sunshine, even though I don't always see it. I believe in love, though I don't always feel it.

1b F/M ii Mid-back

Poissa Shi Shi

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1333
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #81 : 25.03.21 - klo:15:21 »
Taisin jossain ketjussa mainostaakin jo, mutta se mun atselaiinihappovoide on kreikkalaista apteekkikamaa, Boderm Acmed. Kevyt perusvoidepohja ja 20% happoa. En tiedä sopiiko meikin alle, kun itse käytän satunnaisesti öisin, ja vain näppylöille. Tuubi maksoi suunnilleen 15e.

Edit. Vielä noista atselaiinihapon vaikutuksista... Mikään ihmelääke se ei ole. Mulla se auttaa akuutissa vaiheessa, kun poskilla oli pieniä paukamia ja selvä tulehdus. Pari kuukautta otti että uusia näppylöitä ei enää ole tullut ja tulehdus vaihtui lievään pintakuivuuteen ja selvään suojakerroksen ohenemiseen.
« Viimeksi muokattu: 25.03.21 - klo:19:53 kirjoittanut Shi Shi »
Ara jo estic molt bé, gràcies! :: 2a M-F i :: " When the power of love overcomes the love of power, the world will know peace." -Jimi Hendrix

Poissa Lila

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 5146
Vs: Ruusufinni
« Vastaus #82 : 25.03.21 - klo:21:13 »
Aine on myös lempeämpi muun ihonhoidon alle lisättynä. Annan sen olla iholla yksinään 10-20 min ja sitten päälle kosteutta ja rasvaus :)
2aFii, kaurapuuro. Pituus hartioiden ja BSL:n välissä, oma väri.