Kirjoittaja Aihe: Silmänympärysvoide  (Luettu 420990 kertaa)

asaariki

  • Vieras
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1320 : 02.05.13 - klo:08:27 »
Mulla olisi hakusessa uusi sy-voide ja kaipaan suosituksia. Olen vähän ongelmallinen tapaus koska mulla on herkkä iho etenkin silmien ympärillä ja sy-voiteiden kanssa käy usein niin että herkistyn niille pienen käytön jälkeen: (ylä)luomille alkaa tulla ihottumaa ja voiteen käyttö on pakko lopettaa. Mulle on käynyt näin tähän mennessä jo ainakin Cliniquen All About Eyesin, Avenen Soothing Eye Contour Creamin, Vichyn Liftactiv Yeux'n, Pirkka Silmänympärysvoide Q10:n ja Melvita Bio-Excellencen kanssa. Voi olla että en edes muista jotain voidetta. Niitä joiden kanssa on näin käynyt en haluaisi kokeilla uudestaan. Viimeisin oli tuo Melvita, ja tällä hetkellä käytän vain Aqualan L:ää silmien ympärille. Tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja olen valmis kokeilemaan taas uutta tuotetta. Koen että kuitenkin tarvitsisin jotain ihan kunnon silmänympärysvoidetta. Olen yli 30-vuotias, mulla on tummat silmänaluset ja pieniä juonteita silmien alla. Mielestäni yläluomen iho on myös alkanut jo veltostua ja roikkua.  :( Koen että lapsen kanssa valvominen, krooninen väsymys, kuivasilmäisyydestä johtuva silmätippojen laittaminen (jossa alaluomea pitää venyttää) monta kertaa päivässä ja silmiä keväisin kutittava siitepölyallergia (ei saisi hieroa mutta joskus on pakko  :() ovat tehneet tuhojaan silmieni ympärille muutaman viime vuoden aikana. Myös päivittäinen meikkaaminen ja meikin poisto rasittaa sy-ihoa. Kaipaisin siis jotain suht tehokasta anti-age tuotetta; jos tehoaa tummiin silmänalusiin on myös plussaa, mutta tämä ei ole mikään välttämättömyys. Turvotus ei ole iso ongelma joten ei tarvitse myöskään olla turvotusta vähentävä. Jos tuote olisi herkälle iholle mahdollisesti sopiva (vaikea juttu, koska olen herkistynyt jo niin monelle, joukossa myös herkän ihon tuotteita), niin se olisi hyvä. Mielellään ei luonnonkosmetiikkaa, koska mulla on tunne että niihin reagoin vielä nopeammin. Hinta ei ole este, ei tarvitse olla edullinen.

Jos jollain tulee jotain mieleen, niin olisin iloinen kaikista ehdotuksista.  :-* Aion myös lukea tätä ketjua taaksepäin siltä varalta että siellä tulisi vastaan jotain mun kriteereihin sopivan kuuloista.

Poissa Mindie

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 393
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1321 : 03.05.13 - klo:15:37 »
Myös minä kaipaisin vinkkejä hyvistä silmänympärysvoiteista :) Mulla ongelmana on lähinnä todella kuivat silmänaluset, joille meikki ei levity nätisti. Kuivuus aiheuttaa myös sen, että silmänalusissa on kuivuudesta (ja ehkä jo jonkinlaisesta ennenaikaisesta vanhenemisesta  :'( ) johtuvia juonteita, joten kunnollinen kosteutus olisi tarpeen! Koskaan en ole huomannut, että silmänympärysvoide turvottaisi silmieni ympärystä, niin liian tuhtia voidetta ei taida minulle olla olemassakaan  :D
      Yö"voiteena" mulla on käytössä kylmäpuristettu kookosöljy, joten lähinnä kaipailisin tuotetta aamulla käytettäväksi, mutta yövoide-ehdotuksia saa kyllä myös antaa :)
Hiukset: 1b M iii, kuparinpunainen, leukamittainen polkka suoralla otsiksella.
Iho: todella pintakuiva sekaiho, epäpuhtauksia tulee helposti ja iho punoittaa usein

Poissa jinna

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 70
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1322 : 05.05.13 - klo:21:25 »
Argh, huomasin juuri valokuvista kuinka ihan viime aikoina silmänympärykseni ovat rypistyneet todella paljon. Eivätkä ne "pikku juonteet" mene enää naururyppyjen piikkiin  :-\ Iski paniikki - en ole vielä edes kolmeakymmentä, joten miltä mahdan näyttää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä..

Silmänympärysvoide (Louis Widmer) ja hyaluronihappo ovat kyllä olleet epäsäännöllisen säännöllisessä käytössä. Silmämeikit puhdistan aina huolella, en tupakoi jne. Onko jollain jotain (tuote)vinkkiä, jolla jo olemassaolevia ryppyjä ja juonteita voisi häivyttää? Kannattaako öljyjä läträtä aralle silmänympärysiholle? Kuivuus ei varsinaisesti ole ongelmana tällä alueella.
2a M ii. Iho kuiva, herkkä ja atooppinen.

Poissa Angora

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 328
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1323 : 09.05.13 - klo:13:22 »
Olisiko kenelläkään suositella öljytöntä silmänympärysvoidetta? Lähinnä vaan kosteuttamaan, ryppyjä ei ole vielä. Olen niin toivoton lukemaan incejä...
Sometimes I'm terrified of my heart; of its constant hunger for whatever it is it wants. The way it stops and starts. -Edgar Allan Poe

Poissa pinkpepper

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2939
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1324 : 10.08.13 - klo:20:28 »
Kannattaa kokeilla No7 Beautiful Skin Vitality Eye Roll-Onia. Sitä kehuttiin jossain lukemassani lehdessä, joten ostaahan se piti. Hintaa en muista, mutta markettituotteena on edullinen. Tykkään laittaa tuota aamuisin ennen meikkausta ja se tuntuu todella kivalta silmien ympärillä. Niinäkin aamuina, kun tuntuu ettei silmiä saa auki ja silmän ympärystät ovat turvonneet niin tuo roll-on auttaa hetkessä ja tuntuu todella virkistävältä. Väriltään tuo voide itsessään vivahtaa vähän helmiäispinkkiin, mutta iholle laitettuna sulautuu ihon väriin. Tuo pinkki vivahde saa tummat silmänaluset näyttämään freesimmältä. Tämä on ollut todella hyvä löytö!  <3

Jääkö tuosta siis jotain helmiäistä tai sävyä iholle? Tai siis jos pyyhkäisee esim paperilla, niin jääkö siihen jotain?

Poissa peachvodka

  • Hiushörhö
  • ***
  • Viestejä: 232
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1325 : 24.08.13 - klo:18:48 »
Haluaisin minäkin tykätä Pirkan sy-voiteesta, mutta se piru kun turvottaa itsellä :c
Muistaakseni mulle tuli sama efekti Rainbowinkin sy-voiteesta ;o
Tällä hetkellä käytössä on Now Foodsin Hyaluronic Acid Firming Seerumi, joka on kyllä tosi jees, ja tykkään kun voi laittaa kasvoille ja samalla sy-iholle :) Ihan bueno molemmille!
1bMii mbl musta / l'o/p ccg 100.
hair <3 : joico IH, avalon organics syväpuhdistava sh, rekku, sheavoi

Poissa funkylala

  • Hiushörhö
  • ***
  • Viestejä: 223
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1326 : 13.10.13 - klo:13:59 »
Mun teki mieli kokeilla jotain teollista rasvaa kookosöljyn sijasta ja päädyin tietenkin Pirkkaan. Yhdyn ylistyskuoroon. Ei vain siksi että se on halpaa vaan siksi että se oikeasti on saanut sy-ihon näyttämään jotenkin freesimmältä. Se saattaa kyllä vähän turvottaa jos laittaa paljon, mutta tuskin tuossa mitään varsinaisesti turvottavaa ainetta on?

Tää on kuitenkin tehty Suomessa ja on hajusteeton, joten  hyväksyn sen luonnonmukaisen ihonhoitoni jatkeeksi.  >:D

Poissa FairyC

  • Hiushörhö
  • ***
  • Viestejä: 259
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1327 : 14.10.13 - klo:08:39 »
Käytössä on tällä hetkellä Avenen Soothing Eye Contour  Cream ja Sebamedin Q 10 Anti Ageing silmänympärysvoide.  Tuo Avene on hyvä iltaisin, kun se ei turvota silmäluomia. Tuon Sebamedin sain näytteeksi aikoinaan ja tuntuu ainakin näin aamulla käytettynä ihan pätevältä tuotteelta. Kaapissa lojuu myös Cliniquen roll-on, mutta yksistään käytettynä se ei kyllä kosteuta tarpeeksi silmänympäryksiä. Seuraavaksi himottaisi hankkia tuo No7 roll- on lähinnä aamuvuoroaamuja varten, kun silmiä on miltei tuskaista saada auki ja pelistä näkyy pelkästään tummat silmänaluset ja turvonneet silmäluomet.

Poissa pinkpepper

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2939
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1328 : 17.03.14 - klo:19:14 »
Onko joku kokeillut Lumenen Lab -sarjan silmänympärysvoidetta? Mulla on nyt Avenen Soothing Eye Contour  Cream ja sen on ollut hyvää, mutta haluaisin kokeilla jotain uutta tuon jälkeen. Turvottaako tuo Lab? Toinen mikä kiinnostaa on Louis Widmerin geelivoide(?).

Poissa centifolia

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 115
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1329 : 17.03.14 - klo:22:45 »
^ Mulle se (mulla on se "korjaava" versio vaikka olen kyllä alle 40 v vielä) on sopinut todella hyvin. Yhtään ei ole turvottanut eikä ärsyttänyt, mikä on harvinaista.

Poissa siana

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 610
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1330 : 18.03.14 - klo:10:11 »
Mulla on se korjaava versio, ja se on kyllä jäänyt aika vähälle käytölle. Jotenkin en saa sitä mitenkään niin pientä määrää laitetuksi, ettei se tuntuisi rasvaiselta silmissä, tulee sellainen ärsyttävä olo, että ripset takertuvat toisiinsa ja silmissä on jotain mähmää. Vaikea kuvata.  :D Mutta käytän mieluiten silmänympärysiholla jotain todella ohutta ja imeytyvää.

Poissa evergreen

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1693
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1331 : 18.03.14 - klo:10:44 »
Mä tajusin olleeni viime aikoina helpottunut siitä, että en ole enää tarvinnut erillistä silmänympärystuotetta, kun kaikki käyttämäni Paula's Choicen seerumit ja kasvovoiteet ovat sopineet silmänalusille täydellisesti. Mulla on aina ollut aika surkeat silmänaluset (ohut ja helposti turpoava iho, hirveä tummuus ja paljon juonteita jo nuoresta iästä alkaen), joten jotain niihin on käytettävä, mutta allergikon silmät ja tukkeutuva iho ottavat itseensä aika monista silmänympärystuotteista. Tosi usein on kulkenut silmänalusten alarajassa linja pieniä näppyjä, vaikka tuote varsinaisille silmänalusille olisikin kohtalaisesti sopinut. Tai sitten vuotavat silmät. Tai molempia. Apteekinkin valikoimasta iso osa on ollut ärsyttäviä. Yksien ja samojen kasvotuotteiden käyttäminen myös silmänympäryksille ei siis ole mulle säästö- tai laiskuusratkaisu, mutta on se silti kyllä ollut mukavan helppoakin. On kiva kun voi levittää kasvotuotteet ihan koko kasvoille väistelemättä mitään kohtia.
1cFii, oma väri.

Poissa siana

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 610
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1332 : 18.03.14 - klo:11:21 »
^mulle ei kyllä kaikki Paulankaan tuotteet sovi silmänympärysiholle. Seerumit sopivat (mulla on SB ja Resist Ultra-Light) ja lisäksi Hydralight-voide.

Poissa evergreen

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1693
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1333 : 18.03.14 - klo:11:42 »
^ Täysin yksilöllistähän tämä kaikki on. Ei mullekaan varmaan sellaiset sopisi, jotka ärsyttävät ihoa muuallakin tai ovat vääriä ihotyypille yleisestikin, mutta kaikki jotka ovat sopineet muulle iholleni, ovat sopineet myös silmänalusilleni: Skin Balancing -geelivoide, Hydralight-lotion, Resist Anti-Aging Clear Skin Hydrator (parasta silmänalusilleni!), Resist Ultra-Light-seerumi, Skin Balancing -seerumi. Itse asiassa myös Moisture Boost -sarjan kosteusvoide oli hyvää silmänalusille, vaikka onkin liian paksua muulle iholleni. En kuitenkaan osta uudelleen muita kuin niitä, jotka käyvät koko kasvoille.

Edit:

Onko joku kokeillut Lumenen Lab -sarjan silmänympärysvoidetta?

Mä olen kokeillut sitä nuoremman ihon versiota, ei sopinut. Voide ärsytti silmiä niin pahasti (joutumatta siis varsinaisesti silmiin), että jouduin pesemään pois pian levityksen jälkeen. Kokeilin useamman kerran, ja sama tapahtui joka kerta. Koostumus itsessäänkään ei ollut järin mieleinen, koska voide tuntui aika limaiselta ja jäi ihon pintaan kalvomaiseksi kerrokseksi.
« Viimeksi muokattu: 20.03.14 - klo:01:54 kirjoittanut evergreen »
1cFii, oma väri.

Poissa Margot

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1556
Vs: Silmänympärysvoide
« Vastaus #1334 : 21.06.14 - klo:15:04 »
Mulla on ollut nyt lähes vuoden verran käytössä virolaisen JOIK-merkin silmänympärysvoide. Omani ostin Tallinnan Kaubamajasta, mutta Suomessa näitä myy ainakin Stockmann. Olen tykännyt kovasti! En tiedä, miten sopii superkosteutusta kaipaaville, mutta ainakin mun kauttaaltaan rasvaiselle iholle on sopinut loistavasti. Vaikka laittaisi vähän enemmänkin, ei rullaudu meikin alla. Ja tuoksu on lähes olematon, ehkä vienosti tuoksuu raaka-aineiltaan. Tässähän on hyvät luonnon ainekset.

Ainekset: aqua, mangifera indica (mango) seed butter, argania spinosa kernel oil, macadamia ternifolia seed oil, triticum vulgare germ oil, stearic acid, aloe barbadensis juice, phenoxyethanol, ethylhexylglycerin, tocopherol, cetearyl glycoside, hydrolized oat protein