Kirjoittaja Aihe: Roaccutan  (Luettu 125848 kertaa)

Poissa Angora

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 326
Vs: Roaccutan
« Vastaus #555 : 18.12.16 - klo:21:47 »
Mäkin voisin viimein raportoida omista Roaccuttan (tai Isotretinoin) kokemuksistani. Omasta kuuristani on nyt siis jo yli puoli vuotta aikaa (alkoi vuosi sitten vuoden lopussa ja jatkui 6kk toukokuuhun 2016), mutta jäi silloin tänne kirjoittelu vähäisemmälle vaihto-opintojen takia. En enää tarkalleen muista missä vaiheessa kuuria mikäkin oire tapahtui, mutta koitan kertoa kokoavasti. Söin 40mg annosta alun pienemmän annoksen jälkeen (ja lopussa 20gm joka toinen päivä, 40gm joka toinen sivuoireiden lievittämiseksi, mutta tällöin kuuri piteni, jotta sain samat määrät). Sivuoireista mua pelotti eniten hiusten lähtö, mitä kyllä tapahtuikin, mutta nyt tukkaa on pukannut takaisin, joten mikään oire ei ole tullut jäädäkseen. Näin tiivistettynä olen hyvin tyytyväinen, että söin kuurin. Akne ei ole tullut takaisin, mustapäistä ei ole tietoakaan ja eniten vaivannut "hikinäppy" ja ihon epätasaisuus on poissa. Pienen pieniä finnejä tulee nykyisin ehkä yksi kuukautisten aikana muutaman kuukauden sisään ja sekin harva hyvin hyvin huomaamaton.

Kuurin alkuun iho kuitenkin paheni samanaikaisesti kuin se jo aika pian alkoi kuivumaan. Yhdenaikaisena ilmiönä alku oli aika tuskainen kun ihon kuntoa oli entistä vaikeampi peittää meikein. En enää muista tarkkoja aikoja, mutta olisikohan mennyt kuukauden päivät kun finnit alkoivat rauhoittumaan, selkeämmin muistaakseni vasta parin kuukauden kohdalla. Kosteusvoiteena kasvoille käytin Vichyn Aqualia Thermalin rasvaisempaa versiota yöksi ja kevyempää meikin alle, kasvovesi vaihtui kosteuttavaan, puhdistustuotteena loppuvaiheessa toimi Louis Widmerin hajusteeton geeli (en enää muista mitä käytin alkuvaiheessa) ja vartalolle ikisuosikki Body Shopin Shea-butter. Jojobaöljyllä kuorrutin aina silloin tällöin naaman pahimpia kohtia tai valelin sitä yöksi kosteusvoiteen lisäksi ja/tai ensimmäisenä vaiheena meikin poistoon. Meikkivoiteena aiemmin finnejä peittänyt Joe Blasco alkoi näyttämään hyvin kakulta ja lopulta käytin meikkivoiteen asemesta iholla vain kosteusvoiteeseen sekoitettuna pienen määrän Helena Rubensteinin Magic Concealeria, mikä tasoitti ihon sävyä, mutta levittyi kauniimmin, sillä kaikki kosteusvoiteet kakkuuntuivat hilseilevän ihon kanssa rumasti.

Naama punoitti hyvin herkästi ja suht paljon kuurin aikana ja suun ja nenän pieliin sain ilmeisesti jonkin sieni-infektion, jonka taltutin Sibicortilla (uusi vielä kerran kuurin jo loputtua, muttei ole nyt enää tullut takaisin). Silmätippoja käytin kuurin puolivälissä. Päänahka oli jossakin vaiheessa niin kuiva, että harjaaminenkin kirveli. Siihen käytin Acon päänahalle tarkoitettua geeliä, mutta purkki jäi lopulta käyttämättä, sillä tämä vaihe talttui aika nopeaa. Huulten kuivuminen oli ehkä pahinta, sillä kipu ja esteettinen haitta oli todellinen. Luottotuotteeni Bebanthen ei vain jossain vaiheessa enää riittänyt ja siirryin La Rossey Possayen (miten lie kirjoitetaan) huulirasvaan. Näin atoopikkona pukkasi ihottumani takaisin kuurin aikana, josta lääkäriäni konsultoituani päädyttiin edellä mainitsemaani annoksen pienentämiseen, jottei ihottuma kroonistuisi (ts. atooppinen ihottuma jää helposti "päälle", vaikkei siis pysyvästi, mutta vaikeammin paranevaksi, mikäli se pitkittyy ja tämä siis ihan normaali atoopikon vaiva ilman Roaakin). Sellainenkin vaiva esiintyi (pahoittelut intiimiydestä), että liukkaria aloin kaipaamaan seksissä (vaikka muuten sen suhteen ei ole koskaan ollut mitään tarvetta), mutta limakalvotkin kuivuivat ja joskus seksi tuntui hieman epämukavalta ja saattoi aiheuttaa pientä hankaumaa.

Kuten edellä totesin, on ihoni kuurin jälkeen kuin unelma ja kaikki kaikki kuurin aikana ilmenneet vaivat ovat poistuneet. Punoituksen tasoittumisessa ja ihon paksuuntumisessa meni aikansa, mutta nyt kun sekin on jo tapahtunut, ei esimerkiksi mustapäät siltikään ole tulleet takaisin, vaikka niiden kanssa olen elänyt teinistä saakka ja luulin niiden kuuluvan normaaliin sekaihoon. Suosittelen! :ts

Edit. Pitkät hiustenpesuvälit kuurin aikana olivat positiivinen sivuoire, mutta sekin valitettavasti on jo nyt normalisoitunut.
« Viimeksi muokattu: 18.12.16 - klo:21:50 kirjoittanut Angora »
Sometimes I'm terrified of my heart; of its constant hunger for whatever it is it wants. The way it stops and starts. -Edgar Allan Poe

Poissa siana

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 610
Vs: Roaccutan
« Vastaus #556 : 13.01.17 - klo:19:59 »
Päivittelen kuulumisia.

N. 2,5-3 kk kohdalla hillitön finniintyminen alkoi tasoittua, ja nyt iho on sileä kuin vauvan pylly. Finnejä ei ole enää tullut lukuun ottamatta kuukautisten aikaan sellaisia aivan minimaalisia mikroskooppisen pieniä finnejä, jotka häviävät nopeasti. Iho ei rasvoitu käytännössä lainkaan, mutta ilmeisesti mulla nyt ihonhoito pelaa sen verran hyvin, että mistään yltiöpäisestä kuivuudesta en kärsi ollenkaan. Käytössä on Deciemin tuotteita pääsääntöisesti + PC:n kosteuttavia voiteita (rutiinistani kuvaus Deciem-ketjussa). Edes huulet eivät kuivu mitenkään ihmeesti, kunhan pitää huolta, että niillä on joko jotain kosteuttavaa huulipunaa tai huulikiiltoa melkein koko ajan. Iho näyttää kyllä oikein hyvältä jo.

Täytyy sanoa, että onpa kyllä mukavaa meikata aamuisin!  :) Punaisia jälkiä on naamassa todella paljon, mutta meikillä ne saa helposti piiloon. Ihosta on alkanut tulla jo kehuja mm. kollegoilta töissä. Ja on kiva, miten meikki pysyy oikeasti kuin tauti naamassa, kun iho ei rasvoitu. Ei tarvitse häpeillä kokkareista naamaansa. Aknen paikallishoidot (tretinoiini tai bentsoyyliperoksidi) kuivattivat mun naamaa huomattavasti enemmän kuin roa, nyt ei oikeasti ole ollut mitään ongelmaa ihon hilsehtimisen kanssa pitkään aikaan. Ja paikallishoitojen kanssa oli vielä aina se kombo hilseily + kuoriutuminen + hillitön rasvaisuus.

Pahin sivuvaikutus on ollut maksa-arvojen ja rasva-arvojen kohoaminen. Maksa-arvoja seurataan nyt, ne ovat lievästi koholla viitearvojen mukaan. Sain kuitenkin ihotautilääkäriltä luvan jatkaa 40 mg/pvä annostuksella, mikä oli ihanaa, koska muutoin kuuri venyisi kesään asti reilusti.

Seuraavaksi pahin sivuvaikutus on silmien kuivuminen, joka on kyllä aivan älytöntä. Ihan jatkuvasti saa olla tiputtelemassa, eli vaikka meikkaaminen on mukavaa, niin aika lailla huulipainotteista se on, koska silmistä kyllä tippojen myötä valuu herkästi vedenkestävä meikkikin. Otetaan vastaan vinkkejä erittäin hyvin pysyvistä rajauskynistä ja vedenkestävistä ripsiväreistä..!
« Viimeksi muokattu: 13.01.17 - klo:20:01 kirjoittanut siana »

Poissa siana

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 610
Vs: Roaccutan
« Vastaus #557 : 11.06.17 - klo:17:50 »
Kuuri on loppunut tällä viikolla - kiitos kaikille niille, jotka täällä palstalla rohkaisivat mua aloittamaan, koska tätä lopputulosta en kyllä vaihtaisi mihinkään! Ihossa on punoitusta, mutta muuten se on tosi siisti tällä hetkellä, ja viimeksi on tullut finni joskus kuukausia sitten. Meikkiä on tarvinnut aina vain vähemmän ja vähemmän, ja kehuja ihosta tulee viikoittain. Olisinpa syönyt tuon kuurin jo reilusti aiemmin, se on ainoa, mikä jollain tasolla voisi harmittaa! Nyt on melko ihana lähteä kesällä aurinkolomalle, kun ei näytä ihan petolinnun perseeltä, jos naamassa on pelkkä aurinkosuoja. :) Olen kova hikoilemaan naamasta, joten etelässä meikkaaminen ei kyllä onnaa.

Sivuvaikutukset mulla jäi aika pieniksi. Iho ei kuivunut mitenkään älyttömästi, piti vain pitää huolta, että huulilla on esim. huulikiiltoa koko ajan. Deciemin tuotteilla pärjäsi hyvin. Ihon kuoriutuminen ja hilseily oli vähäisempää kuin bentsoyyliperoksidilla tai Avitcidilla. Kämmenselät vähän hilsehti välillä, mutta muuten pärjäsin normaaleilla rasvauksilla ihan hyvin. Pahimmat sivuoireet ovat olleet silmien kuivuminen, joka on estänyt kokonaan piilolinssien käytön. Toivottavasti silmät alkaisivat tästä asettua, koska ainakin vielä tarvitsee yhä monta kertaa päivässä silmätippoja, enkä näin kuiviin silmiin uskalla kokeillakaan piilareita. Lisäksi tuli maksa- ja kolesteroliarvojen nousu, ja niitä seurattiin aktiivisesti, mutta ei lähdetty muuttamaan kuuria, koska eivät siitä sitten enää nousseet. Aika usein todella rankan urheilun jälkeen oli vähän kipeä silleen, että oli vaikea päästä sohvalta ylös, mutta sitten seuraavana päivänä oli jo normaali olo.

Mutta joo, kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tulokseen, ja jos akne lähtee uusiutumaan, niin syön kyllä kuurin uudestaan.


Poissa Manna

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 3994
Vs: Roaccutan
« Vastaus #558 : 18.06.19 - klo:16:35 »
^miltä sianan iho näyttää nykyään?

Mä syön näin 50-vuotiaana elämäni kolmatta Roa-kuuria :D Mulla on siis diagnoosina joku talirauhasten liikakasvu, joka näkyy sellaisena röpelöisyytenä. Pahimpia kohtia poltettiin laserilla, mutta koska lopputulos ei ollut tarpeeksi hyvä niin ihotautilääkäri määräsi kolmen kuukauden kuurin. Syön minimiannosta eli 20 mikrogrammaa/päivä. Enpä muistanutkaan miltä kuivat huulet tuntuvat :o Onneksi mulla on vaikka mitä kosteuttavia voiteita, joita voi nyt hölvätä. Ehdotonta plussaa on se, että hiuksia tarvitsee pestä näin kuumallakin ilmalla vain kaksi kertaa viikossa.
That’s the thing about life; It is fragile, precious and unpredictable and each day is a gift, not a given right.

Poissa siana

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 610
Vs: Roaccutan
« Vastaus #559 : 21.06.19 - klo:09:43 »
Kiitos kysymästä, mun iho voi edelleen hyvin! On se alkanut jo rasvoittua samoin kuin hiuspohja, mutta finnejä tulee edelleen vain kuukautisten aikaan joku yksi hassu pieni. Iho on tosi tasainen. Olen ollut siis tosi tosi tyytyväinen, että söin kuurin, ja jos finnejä alkaa tulla, niin syön kyllä  mukisematta kuurin uudestaan.

Maksa-arvot myös laskeneet ihan normaalille tasolle jo samoin kuin kolesterolit. Silmiin on jäänyt kuivuutta, mutta kyllä piilolinssien käyttö nykyisin onnistuu entisissä määrin.