Kirjoittaja Aihe: Permanentti  (Luettu 246944 kertaa)

Poissa pekaani

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1922
Vs: Permanentti
« Vastaus #225 : 01.04.10 - klo:10:50 »
Ajattelin laittaa tänne hiukan tilannekatsausta permiksen oton jälkeen. About pari kuukautta sitten otin kiharat KC Ultimate Wavella. Aiempaa kokemusta permiksestä ei ole, mutta hiukset jäivät parempaan kuntoon kuin oletin. Tietysti oikeilla tuotteilla (kiharanvirkistäjä, hiusnaamio, jätettävä hoitis jne) on osuutta asiaan. En myöskään ollut värjännyt hiuksiani varmaan 3kuukauteen ennen permistä.

Aluksi tuntui, että kihara suoristuu aika vauhdilla ja ajattelin, ettei niistä oo mitään jäljellä kuukauden jälkeen. Onneksi loivenemista tapahtui vain tiettyyn pisteeseen asti, ja nyt tuntuu että kihara on ollut aika samanlaista jo pitemmän aikaa. Tosin joo, laiskana tyttönä en jaksa muotoilla hiuksiani päivittäin, joten kiharoista ei näy juuri mitään. Lähinnä permiksen huomaa semmoisena "ilmavuutena", ettei hiukset nuole päätä. Hyvin muotoiltuna ja kosteana kiharat on edelleen tosi jees. Eniten suoristumista on tapahtunut latvoissa ja jostain kumman syystä kasvojen oikealla puolella. Yleensä vetäisen ns. niskahiukset löysästi kiinni muotoilusta huolimatta.

Nyt suunnittelin, josko sitä uskaltaisi värjätä hiuksia. Haluaisin vähän sähäkkyyttä lisää, ja tää oma ruskea väri on vähän tylsä. Mitenköhän kiharat reagoi värjäykseen, onko riskinä esim. reipas suoristuminen? (lisäys: Nyt on värjätty, eikä tapahtunut kyllä mitään ihmeitä.)

« Viimeksi muokattu: 18.04.10 - klo:17:43 kirjoittanut pekaani »

Poissa Tintu

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2817
Vs: Permanentti
« Vastaus #226 : 11.04.10 - klo:20:47 »
Heissan, olisi pari kysymystä vaikka olenkin lueskellut ketjun läpi :) Itselläni on olkapääpituiset hiukset, Elumenilla ja suoraväreillä punaiseksi värjätyt. Myöskin aika hauraat, eivät kestä vaalennusta pidemmän päälle vaan katkeilevat. Haluaisinkin tietää onko jollain, jolla on samankaltaiset hiukset kuin itselläni, kertoa kokemuksia permanentista?
Millainen lopputulos mahdollisesti tulisi tällaiseen hiukseen (pituus kiharana, hiusten mahdollinen kunto?) ja onko mahdollista permanentata vain juurta kerran kokopään permiksen jälkeen?

+Mikä on suurin mahdollinen kiharan koko, en haluaisi millään olla lammas :D

Salmiakkipuu

  • Vieras
Vs: Permanentti
« Vastaus #227 : 13.04.10 - klo:00:08 »
Tervehdys, jo jonkun aikaa olenkin odotellut rekisteröintihyväksyntääni tälle sivustolle. Löysin tämän paikan yrittäessäni epätoivoisesti etsiä netistä tietoja permiksestä. :) Itselläni on permanentti nyt neljättä päivää päässä, perjantaina laitettiin. Tukkani on pitkä, paksu ja hyvin tumma. Hiuksiani ei ole koskaan pahemmin käsitelty, kerran värjäsin koko pään mustaksi (noin kaksi vuotta sitten) ja muutama hassu leikkausoperaatio kampaamoissa koko elämäni aikana. Siispä mun tukkaani laitettiin peräti nollan vahvuista permanenttiainetta, ja vaikutusaikahan on sellaiset viisitoista minuuttia. Mun jäykkä tukka vaati kuitenkin tupla-ajan ja loppupuolella jo lämpökoneen vaikutusta. Nyt hiukseni ovat spiraalit ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Päähän mahtui kokonaiset 127 papiljottia ja operaatio kesti 4.5 tuntia. ::)
Olen lueskellut jonkun verran teidän postailujanne käytettävistä hoitoaineista sun muista, mutta jos joku vielä haluaa neuvoa uutta permanentin omistajaa jatkotoimenpiteistä (mitä tuotteita käyttää, miten pestä tukka, miten kuivata, miten hoitaa päivittäin, kauan permanentti pysynyt päässä, kannattaako latvoja jossain vaiheessa lyhennellä kiharan napakoimiseksi jne.) niin kiitän kauniisti, aina saa jakaa omia kokemuksiaan.
Kävin tänään kampaajalla kysymässä neuvoa tuotteiden suhteen ja päädyin lopulta ostamaan L`orealin Shine Curl -shampoota ja samanmerkkisen hiusnaamion. Koko helahoito 35 euroa, ja lisäksi sain kaupan päälle siltä kampaajalta joitain Pureology-tuotemerkin näytekappaleita (shampoota, hoitoainetta...), jotka riittävät yhdeksään pesukertaan. Lisäksi hankin eilen Schwartkofin jonkun Hair Repair -tuubin pitkille hiuksille, se sisältää kaiken maailman ravitsevia öljyjä ja estää latvoja haaroittumasta. Kyseinen tuote citymarketin hyllyltä.
« Viimeksi muokattu: 13.04.10 - klo:00:11 kirjoittanut Salmiakkipuu »

BadHairDay

  • Vieras
Vs: Permanentti
« Vastaus #228 : 16.04.10 - klo:15:46 »
Munkin pitää kysellä täältä vähän apuja. Mulla on vähän olkapäiden alle ulottuvat (luonnostaan tumman ruskeat) hiukset joihin tehtiin joulukuussa värin poisto ja vaaleita raitoja, pohjalle keskiruskea väri. Raitoja laitettiin vähän lisää pari kuukautta sitten ja nyt tuli totaalinen kyllästyminen tähän tukkaan. Mitä luulette, jääkö mulle mitään hiuksia jäljelle jos laitan tähän nyt permanentin? Haluaisin kunnon kasarisäkkärän, ei mitään pliisuja laineita mutta pelottaa että hiuksista ei ole mitään jäljellä moisen käsittelyn jälkeen.
Yksi kaveri sanoi että värinpoisto permanentin alle on mahdollisimman huono yhdistelmä ja kihara ei sen vuoksi ehkä tartu, onko tässä perää?

Kiitos ja kumarrus ;)

|Piija

  • Vieras
Vs: Permanentti
« Vastaus #229 : 16.04.10 - klo:16:06 »
^ On tuossa perää, sillä mitä parempi lähtökohta permistä tehdessä on, sitä parempi lopputulos
Itselläni kävi aikaisemmin huonosti permiksen kanssa kun alla oli värinpoistoja + blondauksia. Hiukset kirjaimellisesti paloivat ja kihara muistutti enemmän lampaanvillan ja oljenkorren yhdistelmää eli kihara ei suostunut enää tarttumaan käsiteltyihin hiuksiin, mutta vaurioitti siitäkin edestä.

Suosittelen lukemaan tämän parturi-kampaajan kirjoittaman tietopaketin kihartamiskäsittelyistä. Tuosta ehkä ymmärtää paremmin että värinpoistolla on kiharan laatuun osuutta.

Toivottavasti tästä oli apua.  :)
« Viimeksi muokattu: 16.04.10 - klo:16:12 kirjoittanut |Piija »

BadHairDay

  • Vieras
Vs: Permanentti
« Vastaus #230 : 18.04.10 - klo:21:15 »
Ok, kiitos paljon infopakettilinkistä! Ehkä jätän permis haaveet myöhemmäksi ja haen jotain uutta tukkaani muin keinoin.

Poissa zzww

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 489
  • Rakkaus on tarinoita, joita ei koskaan kerrota.
    • blogini
Vs: Permanentti
« Vastaus #231 : 30.06.10 - klo:10:18 »
Piti tulla oikee varmistamaa.Kun pikkusiskolle tehtiin permis ja se kesti alle 2pvä. Ni onko se ihan mahdollista vaik onks se vaan tehty huonosti? Siskolla on aina ollu aivan suorat hiukset.
Kirjoitin nimesi taivaalla,mutta tuuli pyyhki sen pois.Kirjoitin nimesi hiekkaan,mutta aallot pyyhkivät sen pois.Kirjoitin nimesi sydämmeeni ja ainiaan siellä pysyy.Joka ilta kun suljen silmäni,tulet uniini.

http://lovinglife92.blogspot.fi/

poppadom

  • Vieras
Epaonnistunut permanentti. Koska yrittaa uusiksi?
« Vastaus #232 : 13.01.11 - klo:23:20 »
Hei!
Kavin tanaan permanentissa ja sepa ei onnistunut niinkuin piti.. sanoin sen kylla, mutta salonki vaan lahetti kotiin. Vasyneena maksoin ja nyt sit harmittaa.

Kiharoita ei siis oo, vaan laineita. Mielummin mulle kelpais ylitiukka afro, kuin tammoinen olematon laine... Huomenna pitais menna puhumaan, josko tahan saisi jonkinalista korjausta/uusintaa.

Kuinkahan kauan normaalisti pitais odottaa, ennenkuin yrittaa uusiks? Neuvoja silta varalta,jos yrittavat heti peraan sita tarjota..

Kiitos, Sanna

(laitoin samasta asiasta vastauksen tuonne spiraalipermis-ketjuun..kun mukama piti saada spiraali)

-----PAIVITYS---------

No tanaan sit kavin salongissa ja puhuin heidan managerin kanssaan, kuka oli avittanut opiskelijaa oikean nesteen ja rullien valinnassa. Han puolusti omaa ja opiskelijansa valintaa ja sanoi, etta heilla oli kylla ihan oikeat valittu mutta oli kuitenkin sita mielta, etta kihara/tulos ei kuitenkaan ole niin hyva kuin sen olisi pitanyt olla.

Oisko se sitten suomalainen hiuslaatu? Kun ei heidan valkkaamansa (schwartzkopfin) aineet tuottaneet tulosta. Lupasivat kuitenkin korjata tilanteen, mutta tarjosivat ensi viikon keskiviikkoa. Eli permanenttien valissa alta viikko!!?

Kysyin, etta onkohan tuo turvallista ja sanoin etta mieluiten odottaisin pari viikkoa ja hoitaisin hiusta. Managerin mukaan aineet on heilla sen verran hellia, etta uuden voi heti peraan laittaa.. kun kuitenkin oli varjatylle/karsineelle hiukselle maaritelty.

---2n paivitys---

Uusintapermanentti tehtiin keskiviikkona, kun en vaatinut pidempaa taukoa.

 Hiukset on takaa/niskasta nyt vahan kiharat/aaltoilevat ja hyvassa kunnossa, mutta paalta todella kuivat ja aaltoiset kiharat. Ei spiraalia, kuten tarkoitus oli. Taa uusintapermanentti tehtiinkin sitten normaaliin tapaan, ei spiraalina, joskin muutama rulla oli pystyrullattu.

Nyt parin paivan jalkeen (eka COpesu just asken) huomasin etta paalaki on taynna pienta sankea! Olisiko rullat olleet liian tiukalla ja permanenttineste polttanut ne poikki?

Tyytyvaisena lahdin kampaamosta keskiviikkona kun oli edes jonkinlaista kiharaa ekan puolisuoran yrityksen jalkeen, mutta mieli tekis menna tekemaan viela yks valitus. Vai pitaisko tassa vain niella paha mieli ja etsia uusi kampaamo, jossa myohemmin yrittaa saada ne spiraalikiharat. Toisaalta, kun spiraalit
maksoin... :(

Sanna
« Viimeksi muokattu: 22.01.11 - klo:20:32 kirjoittanut poppadom »

lupuli

  • Vieras
kysymys: Permanentti
« Vastaus #233 : 11.07.11 - klo:18:53 »
suoristuuko luonnonkiharat hiukset sen jälkeen jos ottaa permanentin?

Poissa naapio

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1172
Vs: Permanentti
« Vastaus #234 : 24.10.12 - klo:13:53 »
Mulla on luonnonvaaleat, piikkisuorat ja liukkaat ohuet hiukset, joissa ei kihara pysy millään. Haluaisin kuitenkin kovasti taivutusta latvoihin ja yritin kysellä viimeksi kampaajalla latvan tasoituksessa käydessäni voisiko vain latvaan tehdä permanentin. Kampaaja varoitti että minun hiuslaadullani permanentti räjäyttää tukan ja kiharan ominausuudet ovat arvoitus, joko todella käkkärä tai sitten ei kiharasta jälkeäkään ja siksi tämä idea jäi taka-alalle taas. Nyt ajatus on taas heräillyt, pituutta olen valmis "uhraamaan" 5-15 cm verran kokeilussa jos edes toivoa onnistumisesta on.

Mitä sanotte, onko ihan kuolleena syntynyt idea?
Raitoja käpälään!

Poissa leeinsane

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 444
Vs: Permanentti
« Vastaus #235 : 07.12.12 - klo:23:23 »
Jaahas. Tilasin dreamhairilta remy hiuslisäkkeitä ja koitin vähän kikkailla. Tein niihin kotipermanentin sillai nopeella vaikutusajalla. (luonnonkiharat lisäkkeet maksaa niin törkeesti, joten kokeilin tommosiin ohuisiin juttuihin mikkä maksaa 16e 10 kpl) Nooh, niistähän tuli ihan purkkaa. Mistä se vois johtua? Olikohan noi edes oikeesti hiusta? Ideoita?

Poissa Mindela

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1373
Vs: Permanentti
« Vastaus #236 : 10.12.12 - klo:17:17 »
^ Ihan normaalilta toi kuulostaa. Remy-tukka on niin käsiteltyä, että sillehän ei suositella tehtäväksi mitään kemiallisia käsittelyitä (värjäystä, permanenttia) koska se ei kestä sitä yhtä hyvin, kuin normaali hius. Pidennyshiusmyyjäthän ei koskaan suosittele kemiallisia käsittelyitä, ja eivät ota lopputuloksesta vastuuta. Eli luultavasti oikeaa hiusta on, ei vaan kestänyt sitä permanenttia aiempien käsittelyiden vuoksi.

Poissa Eiffe

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2421
Vs: Permanentti
« Vastaus #237 : 20.01.13 - klo:10:00 »
Oon kuvitellut, etten koskaan ikinä milloinkaan enää laita permanenttia, mutta näin naapurissa asuvan kampaajan tekemän permanentin, jossa ideana, että siitä saa kammoilla tehtyä vanhanajan laineet helposti. Tämä pää on jo niin mennyttä, että houkuttaa kokeilla tuota. Ei kai se voisi enää tätä hiuskonkurssia paljon pahentaa :D... Oih ja voih, ne laineet ovat ihanat ja ilman kamalaa rääkkiä ja ajallista panostusta niitä ei saa mun päähän muutoin kuin permanenttipohjaan.

Poissa katajainen

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 447
  • Utelias pupu
Vs: Permanentti
« Vastaus #238 : 12.06.14 - klo:19:20 »
Oon ihan rakastunu Fringe-sarjan Astridin tukkaan. Onkohan mahdollista saada jollain permiskäsittelyllä oheisen kuvan näköstä tukkaa? Itselläni paksu, vahva ja erittäin taipuisa tukka ja tällä hetkellä leukapituudessa mennään. Onkohan tämä ihan liian lyhytkin vielä? Afrokuume!  :D

1cCii,18.6.2010 pituus 34cm

Poissa Auringonkukka

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1029
Vs: Permanentti
« Vastaus #239 : 13.08.14 - klo:15:19 »
^Pientä rullaa, voi onnistua spiraalilla tai ehkä jopa tavallisella, kummin tahansa niin ei kovin säännöllistä rullausta että tulee huolettomamman näköinen ja ei-niin-permiksen oloinen, ja hyvä leikkaus sitten lisäksi. :) Niin varmaan itse ensisijaisesti tekisin, mutta oon aika varma että tuon saa onnistumaan kyllä. Pituuden luulisi riittävän tuohon, ja rullat saa kyllä senpituiseen tukkaan hyvin :)
Tukka 1c(tai 2a) M ii/iii, hiuslaatuketju sivu 5, Hiushörhö, kosmisfriikki ja kynsilakkahirmu.