Oliko tää nyt se paikka, jonne sai kitistä? Mää helisen nyt niin pahasti tämän moppini kanssa, että itku meinaa tulla. (okei, itkuun saattaa vaikuttaa myös se, että oon ihan tuhannen väsynyt, koska en saa unta poskionteloissani olevan ruton takia)
Mulla on ollut pitkät hiukset aina. Sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Kerran rykäisin tukkani vain rintsikkamittaan yläasteella, mutta muuten pituus on liikkunut vyötärön ja häntäluun välillä. Pitkä tukka on ollut itsestäänselvyys, sekä asia, jota en ole koskaan kyseenalaistanut tai uskonut muuttavani. Nyt kuitenkin mun hiukset on jostain syystä muuttuneet tosi kuivaksi risukasaksi, eikä mikään muhittelu, kosteutus tai öljyt tunnu auttavan. 2 dl hoitotuotteita per pesukerta ei enää naurata, kun hiuksien ulkonäöstä en saa mitään iloa enää. Hiukseni ovat lainehtivat, mutta näin raskaassa tukassa ne eivät pysy, eli kihartuvaa ominaisuutta en saa hyödynnettyä, mutta huonot ominaisuudet (huokoinen rakenne, pörrööntyvyys) jäävät. Elämäni ensimmäistä kertaa hiusten pituus ärsyttää.
Olen jo muutaman päivän huomannut katselevani puolipitkiä hiusmalleja. (se on tällä kärsivällisyydellä kauan!) Rohkeudenpuute kuitenkin iskee nyt vastaan, kun tosiaan koskaan en ole varmaan alle puolen metrin tukkaa omistanut. Jotenkin pelkään, etten osaisi kokea itseäni enää kauniiksi, vaikken todellakaan pidä lyhyempiä hiusmalleja vähemmän kauniina. Toisaalta halu repäistä kutkuttelee, kun elämäntilanteiden muututtua olen muutenkin taas hieman enemmän oma itseni. En myöskään sovellu pitkän ja paksun tukan missi/heppatyttöimagoon, eli toisaalta kaipaisin tähän muodottomaan hevosenharjaan jotain persoonaa. Mulla ei vaan ole mitään hajua minkä mallinen tää mun feissini on, saatika mikä siihen sopisi. Onko kellään kokemusta aiheesta Pitkän ja paksun tukan muodonmuutos, kaduttiko vai löysitkö itsestäsi jotain uutta?
Anteeksi kamala nillitys, liian vähän unta, liian paljon Buranaa.