Kirjoittaja Aihe: iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit  (Luettu 185067 kertaa)

Poissa Kalevalatar

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1507
iHerbin ihonhoitotuotteiden aikaisempi keskustelu on arkistoitu.

Hiustuotteiden keskustelu löytyy täältä.

iHerbin alekoodit löytyvät omasta ketjustaan.

Nettiostamisen iHerb-ketju on täällä.

------------------------------------------------------------------------------------------------


Tilasin n. kuukausi sitten ensimmäistä kertaa iHerbistä, enkä voisi olla tyytyväisempi! Giovannin shampoo ja hoitoaine taisivat olla minun HG:ni  <3

Nyt haluaisin tilata itselleni hieman ihonhoitotuotteita. Ennen ihoni sieti melkein mitä tahansa ja saatoinkin valita esimerkiksi kasvorasvan sen mukaan, miten hyvälle voide tuoksui. Nyt parin viimeisen vuoden aikana on ihostani, varskinkin kasvojen ihosta, tullut herkempi. Tuntuu että musta- ja valkopäitä on enemmän, monet voiteet kirvelevät ja aiheuttavat näppyjä ta punoitusta.

Olenkin koittanut lukea läpi näitä käyttökolemuksia iHerbin tuotteita, mutta huh, tietoa on paljon! Jatkankin siis lukemista, mutta olisin myös kovin iloinen, jos saan suosituksia muutamille tuotteille :) Esim:

Kasvovoide
Silmänympärysvoide
Meikinpuhdistusaine
Body butter/lotion

Kasvojen iho on pintakuiva, joskin tuntuu että tänä talvena se tarvitsi enemmän kosteuttavaa rasvaa kuin koskaan ennen. Kesällä ei varmaankaan niin paljon. Niin ja sitten jotan mikä tuhoaa nuo mustapäät nenästä ja leuasta  ;D
« Viimeksi muokattu: 29.04.12 - klo:10:04 kirjoittanut Tuikkuli »

Poissa Mena

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 3604
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #1 : 20.03.12 - klo:07:26 »
^ Mulla on myös herkkä iho, joka kiukuttelee helposti. Mä olen käytellyt tätä Blumin voidetta koko kasvoille yövoiteena ja myös silmänympäryksille, olen tykännyt. Meikinpoistoaineista mulla ei ole kokemusta muuten kuin että nämä Nicka K meikinputsausliinat on ihan parhaita! Puhdistaa hyvin myös silmämeikin ja ei kiristele tai kirvele, olen jaksanut baari-illankin jälkeen puhdistaa näillä ja ei haittaa vaikka ei jaksaisi rasvaa heittää perään. ;D Näitä on monenlaisia, mutta mun mielestä noi aloeverat on parhaita. Jos kaipaat tuhtia kroppavoidetta niin tämä Jasonin cocoa body butter on mun lemppari. Ihana kaakaon tuoksu, tekisi mieli syödä. Imeytyy aika nopeasti ja kosteuttaa tosi hyvin, toimii myös jalkavoiteena. :-*

Poissa Kalevalatar

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1507
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #2 : 20.03.12 - klo:08:48 »
Kiitos ehdotuksista! Mun ostoslistani on jo hävyttömän pitkä :D

Poissa ellen

  • Ylläpitäjä
  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 4851
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #3 : 20.03.12 - klo:10:23 »
Mun suositukset Kalevalattaren kyselemiin tuotteisiin olisivat seuraavat:

- kasvojenpuhdistusaineeksi Desert Essencen putsari

- silmänympärysyksille Revivan geeli

- vartalovoiteeksi BWC:n hajusteeton voide

Kasvovoiteesta en sitten osaakaan sanoa, koska oma rasvainen nassu ei niitä juurikaan kaipaa.

Poissa Mintti

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 120
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #4 : 20.03.12 - klo:15:02 »
Olenkin koittanut lukea läpi näitä käyttökolemuksia iHerbin tuotteita, mutta huh, tietoa on paljon! Jatkankin siis lukemista, mutta olisin myös kovin iloinen, jos saan suosituksia muutamille tuotteille :) Esim:

Kasvovoide
Silmänympärysvoide
Meikinpuhdistusaine
Body butter/lotion

Kasvojen iho on pintakuiva, joskin tuntuu että tänä talvena se tarvitsi enemmän kosteuttavaa rasvaa kuin koskaan ennen. Kesällä ei varmaankaan niin paljon. Niin ja sitten jotan mikä tuhoaa nuo mustapäät nenästä ja leuasta  ;D

Itselläni on todella herkkä ja helposti reagoiva iho, mutta Annemarie Börlind ZZ Sensitive -voiteet ja sy-voide tuntuvat sopivan itselleni. Ovat aika rasvaisia, joten etenkin talven kuivattamalle iholle tekevät hyvää.

Eikö öljypuhdistuksen pitäisi "liottaa" mustapäitä pois? Näin olen muistaakseni jostakin lukenut. Eli sitä voisi kokeilla!

Vartalovoiteeksi suosittelen puhdasta kookosöljyä. On lisäksi monikäyttöistä. :)
Luonnonmukaiseen kosmetiikkaan hairahtanut kotikemisti.
3b F ii
iHerb -alennuskoodi: OPI742

Poissa Alva

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 101
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #5 : 20.03.12 - klo:18:27 »
Kalevalattarelle suosittelisin minäkin vartalovoiteeksi tuota ellenin mainitsemaa BWC:n vartalovoidetta. Todella hyvä ja riittoisa voide, joka sopii myös kasvoille!

Silmänympäryksille yksi hyvä perustuote on Earth Sciencen i-Cream, mun herkkä iho ei ole ainakaan reagoinut siihen mitenkään ja kosteutustehot on riittänyt läpi talven  :)


Poissa Luurankka

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1907
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #6 : 20.03.12 - klo:19:13 »
NutriBiotic, Skin Cleanser, Sensitive Skin, Fragrance Free, 16 fl oz (473 ml)
Tehokas ja hellävarainen putsari, joka vaahtoaa sopivasti ja jättää ihon ihanan pehmeäksi. Tuoksu on ok, ei vaivaa kuten joskus tuoksuttomilla tuotteilla on pahana tapana. Iso pullo ja järkyttävän halpaa. Luulenpa etten ihan hevillä vaihda tätä pois.  :-* On HG-tittelinsä ansainnut.

Giovanni, D:tox System, Replenishing Facial Moisturizer, Step 3, 4 fl oz (118 ml)
Kleio tätä suitsutti ja mielestäni ihan aiheesta! Kevyt voidemainen koostumus ja miellyttävän mieto tuoksu. Imeytyy heti ja jättää samettisen pinnan. Flippikorkista plussaa. HG.

Special, Egyptian Magic, All Purpose Skin Cream, 0.1 fl oz (3 ml)
Paksua, öljyistä ja hoitavaa. Jostain syystä sai ihon punoittamaan kovasti.

Nubian Heritage, Coconut & Papaya Lotion, 8 fl oz (238 ml)
Huumaava ja pitkään kestävä tuoksu. Imeytyy ihoon nopeasti ja pehmentää. Tykkään, mutta pullo saisi olla isompi!
Siivous ilman Tolua on teeskentelyä.
1 c F ii. Vaalea pehko. Herkkä helposti tukkiutuva sekaiho.

Poissa malic

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 931
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #7 : 24.03.12 - klo:16:13 »
^Mä pidän kanssa tuosta Giovannin kosteusvoiteesta! Ostin sarjan kuorinnan ensimmäisenä eikä siihenkään ole tarvinnut pettyä, ja myöskin kleion suosituksesta hankin sitten tuon kosteusvoiteenkin. Nyt on tulossa myös sarjan putsari :)

Earth Science, Aloe Vera Complexion Toner & Freshener, 8 fl oz (240 ml)
Paksu, melkein jopa geelimäinen koostumus. Tuoksu on jostain tosi tuttu, en saa päähäni, mistä! Se on kuitenkin aika mieto, ei pistävä tai häiritsevä, vaikka jääkin iholle hetkeksi. Käytän tätä etenkin meikittöminä päivinä, jos iho tuntu tahmaiselta, eli juuri freesimpää tunnetta tuomaan. En ole ihan niin kuivaihoinen, että tarvitsisin näin paksua kasvovettä normaalisti, niin siksi on päätynyt tällaiseen käyttöön.
1bMii. Ehkä joskus tiedän mitä tahdon hiuksieni kanssa tehdä, siihen saakka kasvattelua.

Poissa Luurankka

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1907
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #8 : 24.03.12 - klo:16:27 »
^ Klikkasinkin tänään tuon kuorinta-aineen ostoskoriin, tulee seuraavaan tilaukseen sitten joskus.  :D Kosteuttavaa naamiota olisin kaivannut vielä.
Siivous ilman Tolua on teeskentelyä.
1 c F ii. Vaalea pehko. Herkkä helposti tukkiutuva sekaiho.

Poissa Pepper

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 448
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #9 : 26.03.12 - klo:15:52 »

Nubian Heritage Lemongrass & Tea Tree saippua suihkussa todella piristävän tuoksuinen  <3. Ostin käsivoiteenakin saman tuoksun, päivää piristämään, mutta siinä muodossa tuoksusta tuli pintaan ällön esanssinen appelsiini. Kasvoille olen käyttänyt Coconut & Papaya saippuaa ja tykännyt, mutta nyt päädyin kokeilemaan Carrot & Pomegranate saippuaa ja pidän tästä paljon enemmän, vaahto on hoitavamman ja täyteläisemmän tuntuinen. Kookos & papaija vartalovoide oli floppiostos, tuoksu on voimakkaan makea ja voiteen papaiini-entsyymi kirvelee kuivalla iholla.

Hankin vastikään myös Nature's Gate Vitamin E öljyä roll-on pullossa. Yllätyin siitä kuinka tahmeaa ja jähmeää tämä on, onneksi levitys onnistuu noin rollaten. Tätä olen levitellyt näpyille ja kehittänyt uuden harrastuksen: kun katson televisiota ota rollin esille ja hieroskelen alkavaa sibbeä ::). Vielä ei kurttukulmaisiuus ole hävinnyt, mutta ihan mukavaa ajanvietettähän tuo on.

Tyger tyger, burning bright. In the forests of the night. What immortal hand or eye could frame thy fearful symmetry?

Poissa deko

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 3339
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #10 : 30.03.12 - klo:22:34 »

Nubian Heritage Lemongrass & Tea Tree saippua suihkussa todella piristävän tuoksuinen  <3.


Todella kiva myös palasaippuana, ajattelin pärjätä tällä kesän yli. Ihana tuoksu ja sopiva pesuteho kasvoillekin.

Kaapista löytyy ko tuote myös suihkusaippuana, pitääkin testiä josko tämä toimii shampoonakin ainakin kesäkelillä.
this too shall pass.

Poissa Pepper

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 448
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #11 : 31.03.12 - klo:14:17 »
^ Palana tuo minullakin on. Ajattelin, että jos ostelisi useita ja laittaisi vaatekomeroon ja laatikohin levittämään tuoksuaan. Vaikka mukana on tea tree öljyä, ei tuoksu ole kuitenkaan miehekäs tai terävän "kamphorinen" (onkos tuo nyt edes sana).

Odottelen parhaillaan useita paketteja ja varsinkin tilaamaani Argan öljyä, mietityttää millainen tuoksu siinä on. Tulossa on myös toinen rose hip öljy (superhalpaa). Ensimmäinen satsi oli todella ohutta öljyä ja tuli käytetyksi nopeasti, saa nähdä onko koostumus tässäkin samanlanen:

http://www.iherb.com/Now-Foods-Solutions-Rose-Hip-Seed-Oil-1-fl-oz-30-ml/1147

Tyrninmarja- ja purasruohoöljyä ajattelin hankkia kokeiluun myöhemmin.
Tyger tyger, burning bright. In the forests of the night. What immortal hand or eye could frame thy fearful symmetry?

Poissa Hilippa

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2018
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #12 : 31.03.12 - klo:16:42 »
Jason Natural C-Effects Pure Natural Super-C Toner - Todella hyväntuoksuinen. Ei kuivata, mutta on kuitenkin hyvin raikas kasvovesi. Kiva, että annostelu tapahtuu suihkeena niin ei tule vanulappuun vahingossa liikaa ja on näin siis riittoisa. Ostin tämän marraskuussa 2011 ja vasta on noin neljänneksen verran vajonnut.

Jason Natural C Effects Pure Natural Lotion - Perushyvä kasvovoide. Noin yleisesti tuntuu kuitenkin siltä, että C-vitamiinituotteet eivät tee mun iholle mitään erityistä (kokeiltu myös esim. The Body Shopin C-vitamiinituotteita joiden kanssa sama havainto). Siksi taidankin käyttää parempia käytössäni olevia voiteita kasvoille ja jättää tämän kaulavoiteeksi.

Poissa deko

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 3339
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #13 : 31.03.12 - klo:23:29 »
^ Palana tuo minullakin on. Ajattelin, että jos ostelisi useita ja laittaisi vaatekomeroon ja laatikohin levittämään tuoksuaan.

NH palat ovat varsin mietoja tuoksuiltaan, Sitruuna on tämänhetkinen suosikki.  Mustasaippua on minulla ihan vakiotuote ja olive & green tea soap oli ihan suosikki tuoksun suhteen, palana ikävä kyllä ei nyt tilattavissa. Honey & Black Seed on myös hyvän tuoksuinen ja mainio pala.
this too shall pass.

Poissa Tintu

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2805
iHerbin tuotteiden käyttökokemukset ja vinkit
« Vastaus #14 : 31.03.12 - klo:23:32 »
Pistin uteliaisuuttani tilauksen mukana tulemaan tuota mustaa saippuaa, mutta nestemäisenä. Palasaippua oli out of stock ja tietty piti saada nyttännehetinyt eikä odotella :P Kokeilen pestä naamaa ja avon selkää. Avolla kun on selässä kamalasti tulehtuneita finnejä, josko tämä auttaisi.