Kirjoittaja Aihe: Oma väri takaisin  (Luettu 709193 kertaa)

Poissa Pinka

  • Haiven
  • *
  • Viestejä: 46
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1170 : 01.02.15 - klo:17:56 »
Lilli: Hitaalta tuntuu, ainakin muutamalla tutulla kasvaa hirmuisen paljon nopeammin hiukset (ovat jossain vuoden sisällä harteilta jo alaselässä suurinpiirtein). Oman kasvatuksen aloitin siis ihan 2012 lopulla (aika epäselvästi oli ilmaistu tuossa aiemmin).

Vaalealtahan se näyttää, osittain varmaan isomman kontrastin takia (siis kun musta väri oli vielä aika haalistumaton) ja myös juuri tuosta, että heijastaa valoa. Välillä ulkona näyttääkin paljon vaaleammalta kuin sisävalaistuksessa, hiukseni ovat kai aika "lasimaiset", jolloin vähän niin kuin matkivat kameleonttimaisesti sen hetkistä valaistusta. Myös kesällä kasvanut hius on vaaleampaa kuin talvella, niin kuin jotkut muutkin ovat täällä todenneet.

Jossain valaistuksessa näyttää nopeasti katsottuna yhtä tummilta kuin yhdellä kaverillani, mutta toisenlaisessa valaistuksessa huomaa, että oikeasti onkin jopa 2-3 astetta värieroa. Tummempihiuksisilla (vertaan nyt siis vain niihin, joilla on oma väri) vaikuttaisi olevan enemmän pigmenttiä hiuksissa, jolloin hiusten väri ei vaihtele niin paljon valaistuksen mukaan (kai tämä on aika itsestäänselvää toisaalta, vaikka on niitä todella vaaleitakin, joilla on selkeämmin tasainen väri).

Missään vaiheessa en siis ole enää värjännyt 2012 lopun jälkeen. Kookosöljyllä ja syväpuhdistavalla shampoolla olen yrittänyt haalistaa väriä, mutta aika huonosti sitä on lähtenyt missään vaiheessa, myöskään Colour B4 ei tehnyt paljon mitään. Eniten väriä on haalistanut aika. Toki myös se on auttanut, kun latvat, joissa tietysti oli eniten kerrostunutta väriä, on jo kauan sitten leikattu pois. Joka kuussa (joskus pariinkin otteeseen) tulee leikattua latvoista aina muutama sentti, enempään en ole kerralla koskaan pystynyt.

ZENillä upea oma väri!
« Viimeksi muokattu: 01.02.15 - klo:17:59 kirjoittanut Pinka »

Poissa ZEN

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 493
  • kaappikemisti
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1171 : 02.02.15 - klo:14:05 »
Kiitokset SuperHotFemale ja Pinka! :) Itsekin pidän kovasti tuhkaisista sävyistä, tosin sateisella säällä on varmasti ollut  vaikutuksensa tuohon sävyyn kuvanottohetkellä... Auringossa on selvästi kultaisempi vivahde.
Cogito ergo doleo.

Poissa bubbs

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1552
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1172 : 03.02.15 - klo:02:30 »
Mulla on tuossa purkki Lorealin Sunkiss Jellyä, jota olen ajatellut tarvittaessa käyttää vähän hiuksiini tuomaan vähän vaaleampaa ja lämpimämpää, minimaalista vaalennusta. En kuitenkaan ole viitsinyt tarttua purkkiin, kun jotenkin tämä oma tuntuu nyt tosi kivalta ja oikealta ja kasvoihin sopivalta varsinkin tuon otsiksen kanssa.

Bubbs, oletko testannut tuota Sunkiss Jellyä jo? Itseäni kiinnostaisi sama tuote.

Olen kokeillut, mutta vähän arasti. Pari kertaa olen testaillut tehdä sillä muutamia ohuita raitoja. Aiemmin väri- ja sitemmin vaalennuskäsitellyssä latvaosassa en ole huomannut minkäänlaista muutosta (tämä osuus ei mulla ole tahtonut millään luovuttaa väriä pois stydimmilläkään poistoaineilla). Omanvärisessä osuudessa voi huomata ehkä ihan minimaalista sävyeroa, mutta tosiaan, olen tähän omanväriseen käyttänyt tuotetta hyvin pieniä määriä ja varovasti. Ajattelin kokeilla rohkeammin sitten kesällä, jos saisi pientä aurinkovaalennusefektiä pintakerrokseen ilman, että tarvitsee käristää itseään paahteessa. :)

Vastikään olen muuten testannut myös pari kertaa myös Colormaskin Caramelia, sitäkin varovasti blandaten puolet perushoitsikalla (olen aika suojelevainen tätä omaa sävyä kohtaan  ;D ). Tarttuu enemmän tuohon käsiteltyyn osuuteen, mutta tuo kyllä kivaa kinusivivahdetta ja yhtenäistää kokonaisuutta.

Omaa väriä alkaa olla kyllä jo niin paljon, että kasvattaminen ei enää tunnu raskaalta tai olo kauhean malttamattomalta. Nyt kun kasvojen ympärys alkaa olla likipitäen sitä omaa, jotenkin tuntuu, että ollaan jo vahvasti voiton puolella. Jouluna muuten tuntui tosi kivalta, kun kaveri, jota en ollut nähnyt pitkiin aikoihin, kysyi, onko värini omani ja kertoi yrittäneensä epätoivoisesti tavoittaa samaa värjäämällä. Tiedän kyllä kokemuksesta, että tällaisen värjääminen on vaikeaa tai mahdotonta, tuon värjätyn osan sävyn viilaaminen kun on ollut niin loputon prosessi eikä koskaan ole osunut täysin oikeaan - kuitenkin tuli tosi spessu olo siitä, että joku oikein tosissaan haluaisi juuri tällaisen ;D Perinteisesti nämä klassiset suomisävyt kun eivät ole taineet sitä suurinta arvostusta nauttia (paitsi tässä ihanassa ketjussa!).

Poissa nukka

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 754
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1173 : 04.02.15 - klo:11:47 »
Kyllä tämä oma väri on alkanut tuntua nyt niin mitäänsanomattomalta, että varasin kampaajalle ajan maanataiksi ja jotain piristystä täytyy keksiä. Mietiskelin raitojen ottamista niin pohjaväri pysyisi kuitenkin omana. Eikä tarvitsisi niin kovasti juurikasvustakaan huolehtia.
blogi - hius- ja kauneusjuttuja, kasvispainotteista ruokaa, koiria ja luontoa.

Iherb alekoodi: VED234

Poissa annis

  • Haiven
  • *
  • Viestejä: 42
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1174 : 09.02.15 - klo:17:19 »
Heippa hei, siitä on varmaan jo parisen vuotta kun viimeksi olen täällä kirjoitellut mutta eipä ne hiusmurheet ole muuttuneet :D Eli hopeanharmaata olen pitänyt päässäni nyt jonkin aikaa mutta nyt sekin alkaa kyllästyttämään. Omaa väriä taas haikailen, ihan siksi etten jaksa värjäillä. Nyt olen ollut reilun kaksi kuukautta värjäämättä tyvikasvua enkä jaksa enää edes sävyttää tuota hopeanharmaata ja hiukset näyttävät aika ajoin todella tunkkaisilta. Nyt tarvitsisin apua sen selvittämiseen että millä värillä mä saisin värjättyä lähelle omaa väriäni?



Tuossa näkyy tuo tyvikasvu ja hiusten tämänhetkinen sävy.
Olen kyllä aivan järkyttynyt tuosta miten harmaalta ja tummalta tuo tyvi näyttää, oma värini kun joskus teininä oli kuitenkin tätä luokkaa:


1b, F/M, ii, ylikasvanut pixie cut. Tavoite: Löytää se täydellinen hiusväri, päästä eroon purkkatukasta ja kasvattaa ne ainakin BSL-mittaan.

Poissa Eleven

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1015
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1175 : 09.02.15 - klo:22:44 »
Annis, ei kannata juurikasvun perusteella vetää mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä omien hiusten väristä. Se taittaa valoa hyvin eri tavalla kunhan pääsee kasvamaan pidemmäksi ja saa hieman auringonvaloa. En kyllä tältä kädeltä tiedä mitä väriä suosittelisin, mut kehotan kärsivällisyyteen. Oman värin kasvattaminen tuntuu sitä helpommalta ja palkitsevammalta mitä pidemmälle projekti etenee, hyviä päiviä on edessä :).
Once you compare the sorrow of real life to the joy of an imaginary one, you will never want to live again - only to dream forever.

Poissa nukka

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 754
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1176 : 10.02.15 - klo:14:36 »
Mun pitäisi varmaan poistua tästä ketjusta kun eilen kävin kapaajalla ja hiuksiin laitettiin vähän väriä. Tyvi ja pääväri on kyllä edelleen omaa, mutta latvaosiota raidoitettiin vaalealla. Raidat on hyvin huomaamattomia, mutta tuovat kuitenkin vähän valoa hiuksiin. Enää ei tunnu niin valjulta ja silti oma väri on pääosassa :)
blogi - hius- ja kauneusjuttuja, kasvispainotteista ruokaa, koiria ja luontoa.

Iherb alekoodi: VED234

Poissa Ginia

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 110
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1177 : 11.02.15 - klo:08:08 »
nukka: no eihän tuo vielä paha rike ole  ;) pysy vaan ketjussa

Kohta 10 kk omaa väriä kasvateltu, nutturalinjalla edelleen mennään kun nuo latvat ovat lievästi argh ...ehkä joku päivä raaskii leikata... mutta kun hiukset on kiinni niin hyvin on siirrytty mustasta vaalean ruskeaan :)

« Viimeksi muokattu: 11.02.15 - klo:08:12 kirjoittanut Ginia »

Poissa annis

  • Haiven
  • *
  • Viestejä: 42
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1178 : 11.02.15 - klo:12:47 »
Annis, ei kannata juurikasvun perusteella vetää mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä omien hiusten väristä. Se taittaa valoa hyvin eri tavalla kunhan pääsee kasvamaan pidemmäksi ja saa hieman auringonvaloa. En kyllä tältä kädeltä tiedä mitä väriä suosittelisin, mut kehotan kärsivällisyyteen. Oman värin kasvattaminen tuntuu sitä helpommalta ja palkitsevammalta mitä pidemmälle projekti etenee, hyviä päiviä on edessä :).

Näinhän se taitaa joo mennä, mutta olis hieman helpompaa jos tää loppureuhka ei olis näin karseen värinen  :D
1b, F/M, ii, ylikasvanut pixie cut. Tavoite: Löytää se täydellinen hiusväri, päästä eroon purkkatukasta ja kasvattaa ne ainakin BSL-mittaan.

Poissa tiiti2

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 952
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1179 : 11.02.15 - klo:12:50 »
^^Tosi kivan näköinen tukka sulla Ginia! Kiinni olevista hiuksista ei arvaisi, että latvoissa on toinen väri. Hauska tuo aiemmin postaamasi kuvapari, jossa sulla toisessa on mustat hiukset ja toisessa oma väri. Hyvältähän se tummakin näyttää, mutta tuossa kuvaparissa oikein korostuu se, kuinka oma hiustenväri sopii ihonväriin niin paljon paremmin.  :)
2bFii, olkapäille, tyvessä oma väri ja raitoina 9.0

Poissa Ginia

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 110
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1180 : 12.02.15 - klo:09:31 »
^Voi kiitos :)

tässä kuvaa hiukset auki, jostain syystä sivuetuhiukset kasvavat hitaammin kun takahiukset, ja sitten jostain syystä tuo värjätty musta osuus on haalistuessaan keksinyt alkaa vihertää joistain kohdin (varsinkin keinovalossa  >:( ) Liekö syynä että kestovärjäilyn jälkeen käytin kasviperäisiä värejä. On se aika kauhee  ;D  
pakko pitää kiinni, en tiedä jos sitä jollain värillä koittais peittää niin varmaan joutuis ojasta allikkoon.
Sitkeesti vaan kasvattelua että pääsis sitten pätkäisemään kunnolla. Ja näkee sen hiusten kunnostakin kun vertaa värjäämätöntä tuohon rääkättyyn latvaan.

Hiusangstipäivä :D



« Viimeksi muokattu: 12.02.15 - klo:09:56 kirjoittanut Ginia »

Poissa Eudokia

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 781
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1181 : 12.02.15 - klo:18:39 »
Ehdin jo värjätä kerran tässä välissä ja kaduin, joten heitin äsken askorbiinihappomössön hiuksiin, annoin vaikuttaa tunnin ja pesin. Omaa väriä on esillä kaksi tai kolme senttiä, näen huomenna paremmin luonnonvalossa. Kokeilen vielä ensi viikolla samaa tekniikkaa, pituuksista vaan ei taida moneen kertaan tarttunut tummanruskea haalistua. Mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin.  :)

Odotan vielä jos vaikka hiukset kasvais vieläkin vahvempana ilman värjäilyjä.  :) Tekeekö muillakin muuten askorbiinihappo ihan sileät ja kiiltävät hiukset? Vaikka olen kuullut, että se vain kuivattaa.
« Viimeksi muokattu: 12.02.15 - klo:19:49 kirjoittanut Eudokia »
But you're not alone, you realise
You try to speak but you can only cry.

The Fauns: 4 am

Poissa Taistelukonna

  • Pahatukkapäiväläinen
  • **
  • Viestejä: 97
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1182 : 13.02.15 - klo:10:09 »
Heippa pitkästä aikaa! Viime marraskuussa tuli kaksi vuotta täyteen mutta unohdin aivan kokonaan laittaa tänne kuvaa  :o Alahiukset ovat jo kokonaa  omaa väriä, mutta päällihiuksissa on vielä värjättyä. Toivon mukaan saisin nekin pätkäistyä kesän aikana  :) Kuva otettu juuri äsken ikkunan äärellä, pilvisellä säällä. Oon todella tyytyväinen tähän omaan väriin  <3

Oman värin ja pituuden kasvattaminen aloitettu 11/12. Tällä hetkellä BSL-pituus ja vaalennetut latvat.

Poissa Eudokia

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 781
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1183 : 18.02.15 - klo:15:13 »
Lähestyn omaa väriä raidoittamalla. Tänään kävin kampaajalla ja ilme muuttui paljon vaaleammaksi eikä juurikasvua erotu enää. Seuraavan kerran parin kolmen kuukauden kuluttua lisää raitoja. Ihana olla taas hieman vaaleampi.  :)
But you're not alone, you realise
You try to speak but you can only cry.

The Fauns: 4 am

Poissa Eleven

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1015
Vs: Oma väri takaisin
« Vastaus #1184 : 18.02.15 - klo:15:19 »
Eudokia, kiva kuulla että oot tyytyväinen muutokseen! Oon itse koittanut laittaa pari raitaa ihan vaan kasvoja kehystämään L'Orealin Casting Sunkiss Jellyllä, mutta vaikka olen laittanut sitä jo parin viikon ajan samaan kohtaan ja lämmittänyt föönillä ja saunassa istumalla, en kyllä huomaa lähes minkäänlaista eroa. Onkohan tuon vaalennusteho sitten vaan liian olematon tällaiseen noin kahdeksan-asteiseen tukkaan?
« Viimeksi muokattu: 18.02.15 - klo:19:05 kirjoittanut ellen »
Once you compare the sorrow of real life to the joy of an imaginary one, you will never want to live again - only to dream forever.