Ketjun ekassa viestissäni voisin vähän taustoittaa kasvatustani, joka alkoi oman värini kasvattamisesta kun allergisoiduin kevyt-/kestoväreille. 2011 elokuussa loppui värjäys ja maaliskuussa -12 leikkasin lyhyeksi, sellainen 10 senttinen tyvikasvu olikin sitten koko tukka. En ollut ikinä ollut pitkä- mutten lyhytukkainenkaan, puolipitkiä malleja oli aina ollut.
Kasvatin omanväristä pidemmäksi kun kaipasin vaihtelua ja entistä lyhyempää en halunnut. Pistin itseni leikkuulakkoon, joten mulla oli aina vain jyrkkenevä v-malli. Ei se tukka loppujen lopuksi niin hirveä ollut vaikka otsistakin kasvatin samalla pois. Sai taivutettua toisinaan hyvinkin mallikkaasti ja koko ajan treenasin letitystä. Vuodessa tukka kasvoi hädin tuskin korvat peittävästä takaa niskamittaiseksi, sivulta melkein.
Vuoden 2012 aikana kasvoi tukka niskamitasta apl-mittaan. Lähes 2 vuoden leikkuulakko katkesi, kun helmikuussa 2013 leikkasin solisluumittaan. Kyllästytti päältä rasvalättänä ja latvoista kuiva, sojottava takkukasa. Vaikka kuinka kostutin latvoja, mikään hoito ei paljonkaan kohentanut tilannetta. Silti leikkaaminen kadutti. Päätin että kasvatan vielä ja kasvatan oikein kunnolla.
Värjäsin hennalla heinäkuussa -13. Henna teki vanhimmistakin latvoista selvästi pehmeämmät, pitkän matkaa ennen karheat hiukset olivat pehmeät. Tajusin, mikä hoidossa oli ollut pielessä. Rakennepaikkauksesta olin nähnyt puhuttavan lähinnä värjätyn/vaalennetun hiuksen tarpeena eikä minulla ollut niitä käsittelyjä hiuksissa enää. Tarkemmin etsimällä löysin keskustelua siitä, miten kihara hius voi luonnontilassakin rakennevaurioitua ja olla huokoinen.
2014 tein välillä lettikampauksia. Loppuvuodesta sorruin saksiin ja olin jatkuvasti leikkelemässä latvoja muka vähän. Jouluna leikkasin itselleni otsatukan leikeltäväksi, mutta en sittenkään halunnut pitää sitä ja aloin kasvattaa ostista pois heti sen leikattuani. Sain vieroitettua itseni saksista ja tänä vuonna en ole leikannut ollenkaan hiuksia, kummasti on tukka pidentynyt tänä vuonna.
Tämä vuosi meni nutturoita opetellen, aloin käyttää sitä paitsi yökampauksena myös päivisin. Nykyään pidän paljon hiuksia kiinni, tai lyhyempiä suortuvia jätän kehystämään kasvoja kun sopii paremmin niin. Ennen mulla oli aina hiukset auki enkä voinut sietää omia hiuksiani muuten. Nyt kun yritän pitää välillä auki, on heti takkuja ja tukistan itseäni kun nojaan taaksepäin ja sitten kohotan päätäni, kun hiukset jäävät kainaloon ja liikutan kättäni, kun laitan laukun olalle jne.
Tunnen hiukseni vieläkin sellaisiksi "eihän ne nyt vielä läheskään pitkät ole" -mittaisiksi. Pituutta ei edes hahmota, mutta silti siihen on kiintynyt. Tiedän, että katuisin jos leikkaisin edes sen ohuen latvuston, joka BSL-mitan on saavuttanut. Ei hiuksia voi vaan leikata hetken mielijohteesta, sillä mikään mielijohde ei tuo kymmeniä tai edes muutamia senttejä takaisin vaan aika ja vaiva ja odottaminen. Kasvattajana on kuin sidottu hiuksiinsa.
Mä olen ollut leikkuulakossa vuoden kun vuosi vaihtuu. Ei se kasvatus muuten etene tällä hiuksistossa, mulla kasvaa n. 1,5 cm kuukaudessa ja kihara syö pituutta paljon. Ehdottomasti lisään muhitteluja jo tämän vuoden puolella ja jatkan leikkuulakkoa ellei jotain hirveitä vaurioita ilmene. Haluan saada selville hiusteni terminaalipituuden.
