Kirjoittaja Aihe: Essence  (Luettu 43996 kertaa)

Poissa Hilippa

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2066
Essence
« : 23.08.14 - klo:17:10 »
Perustin nyt tälle halvalle kosmetiikkamerkille oman topicin, kun merkin saatavuuskin on parantunut: tuotteita saa tilattua esim. Kosmetik4less:stä mutta essenceä löytyy nykyään myös Suomesta Halpa-Halleista (ja kai Tuurin kyläkaupastakin).

Tähän astiset omat kokemukset muutamasta tuotteesta:

All about matt kiillonpoistopaperit. Eihän minkään merkin kiillonpoistopaperit ole ikinä aiheuttaneet mussa erityistä wau-fiilistä eikä sitä tee nämäkään, mutta hoitavat hommansa. Pakkauksessa on 50 paperia ja paketti maksoi kolmisen euroa.



Get BIG! lashes volume curl mascara (kuvassa) - Tykkään ripsiväreissä isoista harjoista ja tässä harja onkin kivan pullea (ja hieman kaareva). Harjan mukana ei tule liikaa aika ripsiväriä enkä klimppejä saa tällä aikaan. Ripsiväri pitää myös hyvin taivutukset eli ripset näyttävät vielä illallakin ihan juuri taivuteltuilta. Hinta oli 2,89 eli tosi halpa!

Silky touch blush - Ainakin korallinen sävy 30 secret it-girl (kuvassa) on hyvin pigmenttinen ja tykkään myös sen pienestä hohteesta. Jos minulla ei olisi poskipunia jo enemmän kuin tarpeeksi, niin mielelläni ostaisin muitakin sävyjä... 8)

(Merkiltähän löytyy myös ihohoitotuotteita, mutta ainakaan kokeilemieni tuotteiden - anti-shine pore refining serum, lychee & blue grape toner ja lime & cucumber cream gel - perusteella eivät ole kummoisia.)
« Viimeksi muokattu: 13.04.16 - klo:01:11 kirjoittanut Chaos »

Poissa Bamboo

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1916
  • In the cold November rain
Vs: essence
« Vastaus #1 : 24.08.14 - klo:14:33 »
Mun mielestä Essencen tuotteissa on parasta tiuhaan tahtiin tulevat kokoelmat, joista aina välillä löytyy jotain tosi kivaa. Yleensä ostan kokoelmista poskipunat, jotka ovat mun heikkous. Täältä näkee tulevat kokoelmat, joita tilaan Kosmetik4less-kaupasta.

Vakikokoelmasta hyviä ovat esimerkiksi Glow tinted balm, Eyebrow stylist set, All about matt puuteri ja käsivoiteet.
kivipuuteri.blogspot.fi kosmetiikkablogini

Poissa pekaani

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1922
Vs: essence
« Vastaus #2 : 01.06.15 - klo:15:02 »
Mä huomasin Kärkkäisellä Essenceä, nappasin mukaan luomiväripaletin ja kynsilakan. Lakka on vielä korkkaamatta, mutta luomiväriä testailin jo.  Pigmenttiä oli kivasti verrattuna moneen muuhun halpismerkkiin. Ainoa miinus, että mun silmät näytti meikkauksen jälkeen siltä, että oisin upottunut ne glitteriin  ;D. Koitin vielä valita paletin, mikä ois eniten matta. Joten joo, tuo jää ehkä käyttämättä, mutta jos löydön Essenceltä selkeästi mattaisia luomivärejä, ostan varmasti uudelleen.


Poissa Hilippa

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2066
Vs: essence
« Vastaus #3 : 01.06.15 - klo:15:26 »
Kuopiossa puolestaan löysin essenceä myös Carlsonilta. Kiva että myyntipiste löytyy nykyään keskustastakin niin ei tarvii enää essence-ostoksille lähteä Halpahalliin asti :)

Uusia hankintoja mulla:

I <3 extreme volume mascara - Harjan mukana tulee paljon mascaraa ja ripsiin jää tosi helposti paakkuja. Erillisellä ripsikammalla tai sormin ne saa kyllä pois, mutta olisi kivempi kun ylimääräistä "siivoushommaa" ei tarvitsisi ripsivärin kanssa tehdä.

Lash base mascara - Aiemmin olen käyttänyt Diorin vastaavaa ripsivärin pohjustajaa, enkä ainakaan muutaman käyttökerran jälkeen hirmuisesti eroa tuotteiden välillä huomaa - paitsi hinnassa. Essence on noin 3 euroa ja Dior noin 30 euroa, joten valinta on jatkossa aika selvä :D

All about romance -luomiväripaletti: Vaaleat sävyt vaikuttavat olevan ehkä vähän pigmenttisempiä kuin paletin 2 tummempaa sävyä, mutta eivät nekään luomilla mitään superpeittäviä tai päivän mittaan kovin kestäviäkään ole. Paletti on siis pienoinen pettymys mutta meneehän tuo sellaisen aika huomaamattoman perus-arkimeikin tekoon.

Poissa Kathy

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 843
Vs: essence
« Vastaus #4 : 01.06.15 - klo:15:58 »
Onkohan noita Essencejä missään pk-seudun Tarjoustaloissa yms.? Yritin googletella, mutta en löytänyt tietoa.
1aMii, punapää
Herkästi näppyilevä pintakuiva sekaiho (sinkkitabut rulaa)

Poissa Jewely

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 881
Vs: essence
« Vastaus #5 : 01.06.15 - klo:17:01 »
Kopioin tämän facebookin kynsikoristelut-ryhmän ketjusta johon essencen edustaja oli päivittänyt eilen tämänhetkiset myyntipisteet:

"Carlson: Joensuu(1m), Kuopio(2m), Mikkeli(1m)
Halpa-Halli: Haukipudas(1m), Kiiminki(1m), Kokkola(1m), Kuopio/Matkus(2m), Liminka(1m), Muhos(1m), Pietarsaari(1m), Pori(1m), Raahe(1m), Saarijärvi(1m), Siilinjärvi(1m), Ylivieska(1m)
Keskisen Kyläkauppa - Tuuri (2m+2m)
Kärkkäinen: Ii(1m), Lahti(2m) ja Ylivieska(2m)
Minimani: Jyväskylä(2m), Kokkola(2m) ja Seinäjoki(2m)
Tokmanni: Hyrylä/Tuusula(1m) ja Järvenpää(2m)
Terveisin essence-mies."

Nuo metrit tarkoittaa sitä telineen pituutta eli kuinka iso valikoima on missäkin :>  Muistaakseni myös pk-seudulle ja Turkuun on tulossa myyntipisteet.
Mä ostin muutaman kynsilakan mutta kesätöiden takia en voi niillä nyt lakkailla muuta kuin varpaita :D

Poissa Kathy

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 843
Vs: essence
« Vastaus #6 : 01.06.15 - klo:17:13 »
^Kiitos tuhannesti! Tuusulaan ja Järvenpäähän pääsee tästä meiltä hyvin autolla, joten pitääkin joku päivä hurauttaa. :D Asun tosi lähellä paikallista Tokmannia ja vaikka se onkin iso myymälä muuten, niin Essenceä ei siellä ollut...
1aMii, punapää
Herkästi näppyilevä pintakuiva sekaiho (sinkkitabut rulaa)

Poissa MerGirl

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 3333
  • Glittering around.
Vs: essence
« Vastaus #7 : 04.06.15 - klo:21:15 »
Olen hurahtanut. Kolmea erilaista ripsaria kokeillut,  näitä maxx-tyyppisiä, ihan hyviä mutta kuivuvat nopeasti. Kahta erilaista nestemäistä eyelineria, erinomaisia käyttää, eivätkä tuhraannu, toisin kuin Maybelline tai Isadora. Yksi vedenkestävä rajauskynä, tosi hyvä jälki ja pysyvyys.
Huultenrajauskynät ovat pehmeitä, jälkeä saa vaivatta ja sävyt ovat nättejä. Matta huulipunat ovat ihan huippuja!
Kaksi uutta bronzer puuteria, sävyt ovat hyviä kalpealle, ei siis mene oranssiksi. Toisessa on mukana poskipuna ja toisessa hohdepuuteri. Kaksi tavallista poskipunaa ja kaksi voidemaista, ei valittamista  (:

Kynsilakkoja onkin sitten 15 plus päällys-alus-hoito ja efektilakat.
“Driver picks the music, shotgun shuts his cake hole.”

Poissa Kathy

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 843
Vs: essence
« Vastaus #8 : 04.06.15 - klo:21:47 »
Mä kanssa ostin Essenceltä nestemäisen, vedenkestävän eyelinerin ja tykkään tosi paljon. Ei nuhraannu päivän aikana ja tällä saan rajattua yläluomen ripsien altakin (mun on pakko rajata noin, koska muuten se iho helottaa pinkkinä kilometrin päähän). Parasta on kuitenkin se, että tämä kuivuu mattapintaiseksi. Inhoan sellaisia kiiltäviä eyelinereitä.
1aMii, punapää
Herkästi näppyilevä pintakuiva sekaiho (sinkkitabut rulaa)

Poissa Lalla

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1683
Vs: essence
« Vastaus #9 : 09.06.15 - klo:17:41 »
Nappasin Essenceltä ripsarin pohjustajan ja ripsarin - molemmat oikein hyviä hintaan nähden. Pohjustaja pärjää erinomaisesti esim. macin pohjustajalle ja antaa jopa enemmän paksuutta. Toisaalta Macin pohjustajan avulla en juuri saanut mainittavaa tulosta, joten helppo päihittää. Miinusta Essencelle siitä, että vaikutti vähän kirveltävän silmiä.

Ripsareista valkkasin Maximum Volumen: toimii erinomaisesti. Ei paakuta ja antaa erottelevaa tuuheutta. Ei niinkään paksunna ripseä, joten lisää näyttävyyttä saa laittamalla jotain toista ripsaria tyveen. Tämä ripsari valikoitui harjan takia ja sillä saakin hyvin eroteltua väriä lisätessä. Essencen ripsareita kokeilen varmasti lisää, koska ei tosiaan ole hinnalla pilattu - nykyään ripsarit tuntuvat kustantavan 20 euroa merkistä riippumatta, joten hyvälaatuiset ripsarit 4 eurolla ovat oikein tervetulleita!

Hyllystä löytyi myös kohtuuhintaisia kiillonpoistopapereita, jotka lähtivät tietenkin ostoskoriin.

Poissa Memmuuh

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2887
Vs: essence
« Vastaus #10 : 09.06.15 - klo:19:12 »
Siis miten tämä on mennyt multa ihan kokonaan ohi! Okei, varmaan aika helposti kun ei ole tullut kosmetiikkaosastoilla pyörittyä muuten kun jos oikeasti tarvitsee jotain, vaikka en kyllä muista ennenkään kuulleeni. Nettiselailuakin koitan välttää houkutuksien takia, kun rahatilanne on mikä on. Tää ketju tuli kyllä vastaan kuin tilauksesta. Hyvät ja mahdollisimmsn edulliset kosmetiikkatuotteet on erittäin tervetulleita!

Ostin tänään Halpa-Hallista kaksi kynsilakkaa, joista toisen laitan pikkusiskolle lahjaksi tekemääni "livboxiin". Oli paljon nättejä sävyjä ja hinta oli superhalpa niin otin pari, mutta enpä muuten edes katsellut. Mä luulin, että se oli joku tyyliin Halpa-Hallin oma halpismerkki. ;D Nyt pitäisi päästä äkkiä takaisin katselemaan; etenkin poskipunat, huulipunat ja ripsivärit (+pohjustaja) kiinnostaa kovasti! Valikoimaa oli ainakin niissä kynsilakoissa runsaasti.

Millaiset valikoimat mahtaa esim. poskipunissa olla? En meinaa millään löytää edullista poskipunaa , jossa olisi itseäni miellyttävä sävy. Tykkään ehdottomasti lämpimistä, aika tummista, mutta silti kirkkaista (tai siis enemmän punainen kun ruskea) poskipunista, mutta kivoja sävyjä on tullut vastaan lähinnä jollain Diorilla. ::)
3a F ii

Poissa Tarabel

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 389
Vs: essence
« Vastaus #11 : 09.06.15 - klo:19:29 »
Helsingissä Essenceä saa Itiksen ja Kaisaniemen Tokmanneilta.   :T
Kävin eilen Kaisaniemessä ja mukaan lähti pari ripsaria,pari huulikiiltoa, kolme kynsilakkkaa, ihanat turkoosi ja sininen rajauskynä ja vielä pari huultenrajauskynää. Olisin vielä halunnut pari mattaluomiväriä, mutta ne juuri olivat loppuneet.

Turkoosi rajauskynä on aivan ihana <3 ja pysyy ihan hyvin koko päivän. Huultenrajauskynät mukavan pehmeitä ja pigmenttisiä. Ripsareita en ole vielä kokeillut, kun en työaamujen kiireessä halua testata ennestään tuntematonta ripsaria.

Kosmetik4lessiltä on myös tulossa kasa Essenceä...hurahdus :o


Poissa ZombieQueen

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2280
Vs: essence
« Vastaus #12 : 09.06.15 - klo:20:03 »
Voi tulispa essence tänne Tampereellekin Tokmanneille (tai edes johonkin), täältä sitä ei tietääkseni saa mistään... Korjatkaa toki jos olen väärässä. :)

edit. Laitoin Tokmannille asiasta asiakaspalautteen, laittakaa muutkin jos asia on lähellä sydäntä. ;D
« Viimeksi muokattu: 09.06.15 - klo:20:10 kirjoittanut SuperHotFemale »
why be pretty when you can be gorgeous<br />2b F ii

Poissa Memmuuh

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2887
Vs: essence
« Vastaus #13 : 16.06.15 - klo:19:12 »
Googlettelin vähän noita Essencen meikkejä ja vastaan tuli I Love Stage luomivärin pohjustaja ja tätä on sanottu yhtä hyväksi (ellei jopa paremmaksi) kun Urban Decayn vastaavaa. Pakko saada! Onko kukaan kokeillut? :)
3a F ii

Poissa MerGirl

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 3333
  • Glittering around.
Vs: essence
« Vastaus #14 : 16.06.15 - klo:21:17 »
^ Äitini on ainakin tykännyt, ei ole siis rullaantunut ja luomivärit levittyy hyvin.
“Driver picks the music, shotgun shuts his cake hole.”