Kirjoittaja Aihe: Ihonhoitotuotteita Koreasta - ja muualta Aasiasta  (Luettu 446374 kertaa)

Poissa Lila

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 4865
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #390 : 28.02.15 - klo:12:53 »
Uskon kyllä Paulaa noin lähtökohtaisesti siitä, että yhteiskäyttö on tosiaan mahdollista. MUTTA pitää kuitenkin ajatella asiaa niin, että on mahdollista oikeasti päätellä, mikä puteli aiheuttaa negatiivisen reaktion, jos sellaisia tulee. Eli mielellään niin, että yksi aine kerrallaan esitellään omaan stäkkiin - tai stäkkeihin. Joskushan ongelma voi olla myös yhdistelmässä, eikä yksittäisessä tuotteessa, kun lähestymistapana on tuo tuotteiden kerrostaminen (hyvä esimerkki on vaikka tuo niasiiniamidin ja happojen ihon punoituksen aiheuttaminen JOILLEKIN ihmisille).

Toisaalta - pitää käyttää myös hyväksi yhteiskäytön mahdollisuudet. Jos 2% BHA tuntuu iholle liian vahvalta, niin pohjalle ensiksi se kosteuttava kasvovesi - ja BHA suoraan tuohon päälle, kostealle iholle. Tai aineet voi jopa kokeilla sekoittaa kämmenpohjassa - ja katsoa millaisella sekoitussuhteella tulee omalle iholle passeli koostumus. Toki kasvovesi todennäköisesti muuttaa jonkin verran myös seoksen happamuutta, mutta hyvän kasvovedenkin pitäisi kyllä lähtökohtaisesti olla miedosti hapan. Todellinen hifistelijä hakee apteekista lakmuspaperin ja varmistaa asian.

Itse laitan hapot joko suoraan iholle - tai kunnolla imeytyneen kasvoveden päälle, nahkani kun ei noista ole moksiskaan.

Reddit on kyllä ihan kiva lähde, monesti olen sinne päätynyt tuotekokemuksia lukemaan. Nettikauppalista on tosin jäänyt kokonaan huomaamatta - kiitos vinkistä, Lecat!

Innisfree kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän. Kyllä tämänkin merkin incejä kannattaa metsästää, pieni pettymys oli esim. tuo alkoholipitoinen kuorinta (se siis toimii kyllä oikein hyvin, mutta koska alkoholi ei iholle mitään hyvää tee, niin pyrin sitä välttämään ihonhoitotuotteissa). Mutta paljon löytyy positiivisia tuotearvioita, erityisesti noista BB-voiteista, putsareista ja naamioista. Näiden tuotteiden tuoksut ovat minusta olleet kautta linjan mietoja ja miellyttäviä, tuo kuorinta tuoksuu sitruunaruoholta ja ohralta, tosi koukuttava tuoksu. Ja Tea Tree BB:ssä on mieto ja ihana tuoksu. Volcanic-sarjan seerumeista ja lotioneista on tykätty, ovat monen mukaan tosi toimivia rasvaisen ihon tuotteita. Itse hankin varmasti Innisfreeltä vielä tuon Green Tea BB:n, Jeju Fermented Leaven -naamion ja ehkä tuon puhdistavan Jeju Volcanic-naamionkin. Ja takuulla testaan myös sheet maskeja, kunhan pinoni tuosta ohenee. Innisfreen siveltimet näyttävät minusta hyviltä, ainakin kuvissa. Ja muutenkin sarjalla on kiinnostavan näköisiä ja jopa kauniita työkaluja. Lisa Eldridgen Korea-videoista bongasin myös hauskan höyrytyspyyhkeen - ei mitään sellaista, mitä ei tavallinen käsipyyhe voisi hoitaa - mutta miten söpö!
« Viimeksi muokattu: 28.02.15 - klo:13:10 kirjoittanut Lila »
2aFii, kaurapuuro. Pituus hartioiden ja BSL:n välissä, oma väri.

Poissa NarnianQueen

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 5111
  • Long Live the True King!
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #391 : 28.02.15 - klo:14:33 »
Lueskelin Redditin sivuja suosituksineen (jep, ei mitään tarpeellista tehtävää ..).. ja tuli mieleen, että kyllähän korealaisbrändeissä BHA-sisältöisiä nesteitä on moniakin. Ainakin Cosrx - mitenkäs tämä, jos BHAn käyttö kosmetiikkatuotteessa olisi kiellettyä, kuten tuossa Paulan tuotearviossa annetaan ymmärtää?
.. Onko Cosrx jotenkin 'käsikauppalääkkeeksi' leimattava brändi, koska heidän tuotteensa sisältävät BHAta aika reippaasti?
Odottelen juuri postissa saapuvaksi sitä kuuluisaa BHA-litkua... Mielenkiintoista testata verrattuna Paulan tuotteen tehoihin.

Edit. Katselin tätä sivua http://www.reddit.com/r/AsianBeauty/comments/2jcss2/asian_skincare_101_a_beginners_guide_faq/
ja ei pidä paikkaansa ainakaan tuo väittämä korealaiskasvovesien lempeydestä - yksittäiskommenteissa on tullut monesti vastaan, että esim. Etude Housen ja muidenkin rasvaiselle iholle suunnatut tonerit ovat aikamoisia alkoholipaukkuja ja saattavat kuivattaa kasvot korpulle... se siitä myytistä.
« Viimeksi muokattu: 28.02.15 - klo:14:37 kirjoittanut NarnianQueen »
"I believe in Christianity just as I believe that the sun has risen; not only because I see it, but because by it I see everything else." -C.S. Lewis

I believe in sunshine, even though I don't always see it. I believe in love, though I don't always feel it.

1b F/M ii

Poissa Lila

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 4865
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #392 : 28.02.15 - klo:14:39 »
Jospa ainesosan perusteella BHA-tuote on luettava joko funktionaalisen kosmetiikan - tai lääkkeenomaisen kosmetiikan kategoriaan, jolloin Koreassa vaaditaan tarkempia testejä? Eli silloin Paula puhuisi sinänsä ihan totta siinä, että korealaisessa kosrmetiikassa aine on kielletty  ;D. Tämä on vain arvaus, en jaksa nyt tarkistaa asiaa.

Alkoholi on kyllä viheliäinen kytättävä myös länismaisessa kosmetiikassa.
2aFii, kaurapuuro. Pituus hartioiden ja BSL:n välissä, oma väri.

Poissa NarnianQueen

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 5111
  • Long Live the True King!
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #393 : 28.02.15 - klo:14:49 »
Niin, sitä tarkoitinkin esim. Cosrxin kohdalla, heillä on jollain perusteella myyntilupa, jota ei näemmä niin vain jokaiselle firmalle myönnetäkään. (saakohan Cliniquen 0.5% BHa-tuotetta myydä korealaistavaratalossa?)

Länsimaisissa tuotteissa (varsinkin akneiholle suunnatuissa...) alkoholi on säännöllinen maanvaiva. Monesti kuitenkin törmää siihen väitteeseen (esim. tuossa redditin kattavassa yleiskatsauksessa), että korealaiskasvovedet ovat lähtökohtaisesti paljon miedompia eivätkä kuivata lainkaan ... ja ihonhoito yleensä paljon hellempää kuin lännessä. No, sitten saa kuitenkin lukea kommentteja karrelle kuivattavista naamioista, kasvovesistä ja jopa putsareista - joten se hellävaraisuus on lähinnä kaunis kansansatu  ;)
"I believe in Christianity just as I believe that the sun has risen; not only because I see it, but because by it I see everything else." -C.S. Lewis

I believe in sunshine, even though I don't always see it. I believe in love, though I don't always feel it.

1b F/M ii

Poissa Louna

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 749
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #394 : 28.02.15 - klo:14:50 »
Mä taas luin jostain, että korkein sallittu BHA-pitoisuus korealaisessa kosmetiikassa olisi 0.5%, mitä vähän ihmettelin, kun eikös esim. jossain tuotteissa ole jopa 4%  ::) Ehkä ne korkeammat pitoisuudet tosiaan vaatii sitten jotain ylimääräisiä testejä tai niitä myydään lääkeaineina...
"Jos sinä kerran aikoinasi tunsit hyeenan ja se nyt tuli oravana vastaan, niin sietääpä miettiä sitä, että tunnistit sen."

2c F ii

Poissa evergreen

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1733
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #395 : 28.02.15 - klo:15:25 »
Mäkin jäin tuota ihmettelemään ja meinasin teiltä kysyäkin, että sisältävätkö nuo käyttämänne BHA:t sitten salisyylihappoa vai jotain johdannaista ja ovatko tuotteet yleensäkään Korean omilla markkinoilla. Mutta kävi mielessä nuo kosmetiikan eri luokituksetkin. Voipi olla vähän monimutkaista hommaa.

Jospa ainesosan perusteella BHA-tuote on luettava joko funktionaalisen kosmetiikan - tai lääkkeenomaisen kosmetiikan kategoriaan, jolloin Koreassa vaaditaan tarkempia testejä? Eli silloin Paula puhuisi sinänsä ihan totta siinä, että korealaisessa kosrmetiikassa aine on kielletty  ;D.

Ei Paula puhunu tästä mitään, kyse oli jonkun korealaisen blogissaan sanomasta. (Blogipostauksen aiheena oli Paulan tuote.) :)
« Viimeksi muokattu: 28.02.15 - klo:15:26 kirjoittanut evergreen »
1cFii, oma väri.

Poissa Polina

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 677
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #396 : 28.02.15 - klo:17:27 »
Katsoin COSRX:n BHA Blackhead Power Liquidin lootaa, ja incissä lukee juuri tuo aiemmin mainittu Betain Salicylate, vahvuutena 4%. AHA/ BHA Clarifying Treatment Tonerissa pitoisuus on 0,1% (+ 0,1% glykolihappoa)  ja Natural BHA Skin Returning A-Sol -litkussa 1%.

Kokeilin näytteestä myös Holikan Forever Bright Birch Aurora Essenceä, ohutta geeliä, jossa on violettia shimmeriä joukossa. Tarkoitus on varmaankin kirkastaa optisesti. Tätä voisi kokeilla meikin alle, mutta ei herättänyt mitään intohimoja. Täysikokoisen pakkaus on hurjan kaunis, valkoinen, selkeälinjainen pullo, jossa on puun siluetti.
Tämä muuten sisältää tuotekuvauksen mukaan suomalaista koivunmahlaa :D.
« Viimeksi muokattu: 28.02.15 - klo:18:02 kirjoittanut Polina »
Mairzy doats and dozy doats and liddle lamzy divey

Poissa NarnianQueen

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 5111
  • Long Live the True King!
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #397 : 28.02.15 - klo:18:16 »
Katsoin COSRX:n BHA Blackhead Power Liquidin lootaa, ja incissä lukee juuri tuo aiemmin mainittu Betain Salicylate, vahvuutena 4%. AHA/ BHA Clarifying Treatment Tonerissa pitoisuus on 0,1% (+ 0,1% glykolihappoa)  ja Natural BHA Skin Returning A-Sol -litkussa 1%.


Huomasin saman tutkaillessani COSRXin tuotteita Wishtrendin sivulla etsiessäni jonkinlaista johtolankaa arvoitukseen  :D
Tällainen tieto löytyi joltain raaka-ainesivustolta: "Betaine Salicylate is a natural skin conditioner derived from sugar beets. It is complexed with keratolytic BHA. It provides time-released exfoliating action long after it is removed."

Tuotteissa voi siis olla BHAta, mutta ei salisyylihappoa.

"I believe in Christianity just as I believe that the sun has risen; not only because I see it, but because by it I see everything else." -C.S. Lewis

I believe in sunshine, even though I don't always see it. I believe in love, though I don't always feel it.

1b F/M ii

Poissa Lila

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 4865
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #398 : 28.02.15 - klo:18:59 »
Ja tuo COSRX:n BHA kyllä rocks! Tänään kun en jaksanut meikata, niin katselin, että missäs ne minun mustapäät oikein ovat...
2aFii, kaurapuuro. Pituus hartioiden ja BSL:n välissä, oma väri.

Poissa Kathy

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 843
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #399 : 01.03.15 - klo:12:46 »
Testailin näytteestä Misshan Super Aqua Refreshing Cleansing Foamia aamuputsarina ja tämä vaikuttaisi tuotteelta, jonka voisin ottaa käyttöön, ei tuntunut kuivattavan yhtään. Olen myös onnistunut kehittämään ihastuksen TonyMolyn Broccoli Sprout Cleansing Creamiin. Tuossa ei sinäänsä ole mitään erikoista, tavallinen mineraaliöljypohjainen voideputsari, mutta tuo pakkaus! :D Voisin tilata tuon täysikokoisena ihan vain ulkonäön takia...

 :l
1aMii, punapää
Herkästi näppyilevä pintakuiva sekaiho (sinkkitabut rulaa)

Poissa Lila

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 4865
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #400 : 02.03.15 - klo:18:33 »
Aah, tänään tuli Tonymolyn banaanikäsivoide - ja sitäkin vaivaa pakkaussöpöys! Lisäksi puristettava osa putkilosta on ihanan pehmeää, kumimaista muovia. Tekee mieli käyttää useammankin kerran päivässä jo pelkästään ihanan tuoksun takia!

Muoksis - eka hutiostos taitaa olla Innisfreen omenameikinpoistoemulsio. Silmät eivät tykkää. On ollut jo jonkin aikaa käytössä ja tänään varmistin sen, että silmiä kirveltävä tuote on juuri tämä.
« Viimeksi muokattu: 02.03.15 - klo:22:46 kirjoittanut Lila »
2aFii, kaurapuuro. Pituus hartioiden ja BSL:n välissä, oma väri.

Poissa Lila

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 4865
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #401 : 04.03.15 - klo:08:59 »
Suoraan sanottuna en ole paljonkaan piitannut ihonpuhdistusaineiden pH:sta. Ehkä kumminkin pitäisi. Redditin kautta löytyy aika paljon asiaa aiheesta, ketju:
http://www.reddit.com/r/AsianBeauty/comments/2h3gxm/the_more_you_know_part_1_is_your_cleansers_ph/?sort=old

ja puhdistusaineiden pH-listauspostaus (listalinkki löytyy tuosta):
http://www.reddit.com/r/AsianBeauty/comments/2mjjtv/the_rasianbeauty_cleanser_ph_list_and_ph_faq/

Lyhyesti - alkaliset pesuaineet heikentävät aina ihon omia suojamekanismeja - ja antavat mahdollisuuksia vääräntyyppiselle bakteeritoiminnalle. Erityisesti aknesta kärsivän kannattaa ehdottomasti vaihtaa puhdistusaine happamaksi (mutta toki mille tahansa iholle alkalinen pudistusaine on rasite). Sopiva puhidstusaineen happamuus on pH 5,6 - tai alle.

Seuraavan putsarin valitsenkin sitten tuon listan pohjalta.

Olen ihan rakastunut seerumeihin ihonhoidossa, niillä lotraaminen on mukavaa ja minusta myös kätevää, tykkään ohuiden tuotteiden levittämisestä ja seerumien nopeasta imeytymisestä. Mikään ei anna päiväksi niin hyvännäköistä ihoa, kuin yksi tai useampi, hyvin ohut ja rullaamaton seerumi - ja päälle imeytyvä ja rullaamaton voide (esmes tuo Tosowoongin etana toimii hyvin).
« Viimeksi muokattu: 04.03.15 - klo:09:02 kirjoittanut Lila »
2aFii, kaurapuuro. Pituus hartioiden ja BSL:n välissä, oma väri.

Poissa Kristiina

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1275
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #402 : 04.03.15 - klo:10:16 »
Minulla aukeaa sama kohta suupielestä aina kerran vuodessa. Toinen aukeama oli jo parantumassa, kun toinenkin suupieli aukesi... Laitoin niihin yöksi Mizon All in One Snail Repair Creamia, ja aukeamassa oleva suupieli oli aamulla parantunut kokonaan, samoin tuo toinen. Konkreettisesti todistettua, että etanalima auttaa ihovaurioihin :ts.

Poissa NarnianQueen

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 5111
  • Long Live the True King!
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #403 : 04.03.15 - klo:16:30 »
Tämä näyttää mielenkiintoiselta Chica y Chico Tota-S...

Koko sarja Chica & Chico näyttää erikoistuneen lempeiden aknehoitotuotteiden kehittämiseen. (Lempeät aknetuotteet? Melko tuntematon yhtälö länsimaissa..)

Odottelen yhä COSRX:n BHA-liuosta ja OST:in C-vitamiinilitkua. Saa nähdä, kuinka niiden soveltaminen hoitorutiiniin sujuu...
"I believe in Christianity just as I believe that the sun has risen; not only because I see it, but because by it I see everything else." -C.S. Lewis

I believe in sunshine, even though I don't always see it. I believe in love, though I don't always feel it.

1b F/M ii

Poissa Painted Lady

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1551
Vs: Ihonhoitotuotteita Koreasta
« Vastaus #404 : 04.03.15 - klo:21:21 »
Suoraan sanottuna en ole paljonkaan piitannut ihonpuhdistusaineiden pH:sta. Ehkä kumminkin pitäisi. Redditin kautta löytyy aika paljon asiaa aiheesta, ketju:
http://www.reddit.com/r/AsianBeauty/comments/2h3gxm/the_more_you_know_part_1_is_your_cleansers_ph/?sort=old

ja puhdistusaineiden pH-listauspostaus (listalinkki löytyy tuosta):
http://www.reddit.com/r/AsianBeauty/comments/2mjjtv/the_rasianbeauty_cleanser_ph_list_and_ph_faq/

Lyhyesti - alkaliset pesuaineet heikentävät aina ihon omia suojamekanismeja - ja antavat mahdollisuuksia vääräntyyppiselle bakteeritoiminnalle. Erityisesti aknesta kärsivän kannattaa ehdottomasti vaihtaa puhdistusaine happamaksi (mutta toki mille tahansa iholle alkalinen pudistusaine on rasite). Sopiva puhidstusaineen happamuus on pH 5,6 - tai alle.

Seuraavan putsarin valitsenkin sitten tuon listan pohjalta.

Näistä puhdistusaineiden korkeista pH-arvoista onkin pitänyt tänne kirjoittaa.  Kummastuttaa, että muuten ihonhoidon niinkin vakavasti ottava kansa ei kiinnitä tuon enempää huomiota puhdistusaineisiin. Putsarit ovatkin mielestäni korelaisen kosmetiikan heikoin lenkki. Itselläni on 4 neljästä eri memeboxista tullutta putsaria. Detox-boxin vaahtoputsari kyllä jättää aamuisin ihon ihanan pehmeäksi ja sileäksi. Silti vähän pelottaa, ettei tätä tunnetta kauaa kestä - ei ole ennenkään kestänyt.

Saa nähdä jääkö boxeissa tulleet putsarit lopulta käyttämättä.

Olen ihan rakastunut seerumeihin ihonhoidossa, niillä lotraaminen on mukavaa ja minusta myös kätevää, tykkään ohuiden tuotteiden levittämisestä ja seerumien nopeasta imeytymisestä. Mikään ei anna päiväksi niin hyvännäköistä ihoa, kuin yksi tai useampi, hyvin ohut ja rullaamaton seerumi - ja päälle imeytyvä ja rullaamaton voide (esmes tuo Tosowoongin etana toimii hyvin).

Allekirjoitan tämän täysin. Aiemmin tuotteiden kerrostamisessa ongelmaksi on  muodostunut se, ettei tuotteet imeydy ihoon. Näiden vesimäisten ja vastaavien tuotteiden kanssa tuota ongelmaa ei ole (paitsi C2O C-vitamiiniseerumi, joka jättää ihon ikävän tahmeaksi).