Sivu 1/1

Henna ja muut kasvivärit

Lähetetty: 04 Marras 2011, 20:54
Kirjoittaja deko
Yleistä kasvivärjäyksistä

Kasvivärit ovat pääsääntöisesti täysiä kestovärejä.

Cassia ja katam liukuvat hiuksista pois, hennan saa poistettua tiettyyn pisteeseen asti värinpoistolla (ei, kerrostetun hennan jälkeen platinablondiin ei ole helpolla paluuta) ja indigo on lähes ikuinen (värinpoiston lopputulos on parhaimmillaan vaaleanvihreä). Jos aloitat kasvivärjäyksen niin kannattaa olettaa että tulos on pysyvä eikä sitä saa pois kuin värjäämällä tummempaa päälle tai kasvattamalla värjätty osuus kokonaan pois.

HENNA IS FOREVER.

Monet kampaajat eivät suostu myöskään tekemään permanenttia hennattuun tukkaan, koska tulos saattaa olla ihan mitä vaan.

Jos hennaat/indigoit ja menet sen jälkeen kampaajalle mihin tahansa värikäsittelyyn niin muista jo aikaa varatessasi mainita että kasviväriä on alla. Se vaikuttaa seuraaviin värjäyksiin.

Jos haluat olla oikeasti ikuisesti punapää niin henna on hyvä vaihtoehto. Se ei oikeasti haalistu millään öljyillä ja se kunnostaa tukkaa. Monilla myös hieman kuivattaa eli kannattaa varautua käyttämään kosteuttavia tuotteita. Henna on voimakkaasti rakennepaikkaava eli korjaavia tuotteita ei oikeasti kannata käyttää.

Henna kuolee jos sen sekoittaa kiehuvaan veteen. Viis paketin ohjeista.

Indigon teho heikkenee jos sen pakastaa. Jauheena tai seoksena.

Katam on mieto indigo eli vaalea sinivihreä taitto. Käsittele kuten indigoa.

Cassia värjää vaaleankellertäväksi. Blondeilla tämä on ongelma, muilla tuskin. Cassia liukuu hiuksesta pois, sekä väri että rakennekorjaava hoitovaikutus.

Indigon poistaminen on oikeasti hankalaa. Henna-indigokäsitellyssä tukassa värinpoiston viimeinen vaihe on vihreä ;D eli indigoa kannattaa vältellä vielä hennaakin enemmän jos haluat joskus mahdollisen paluun blondiin tai edes vaaleahkoon.  

edit:
Kaupasta saa tislattua vettä. Joko apteekista "tislattua vettä" tai paljon edullisemmin isoista marketeista "akkuvettä". Ei ole ihan huono idea sekoittaa kasvit tislattuun veteen ennen käyttöä jos vesijohtovedessäsi on paljon metalleja tai muita mineraaleja. Akkuvesi on ainakin halpaa :)

Konkarin vinkkejä!!

Tee oikeasti testiraita yrteillä jos elämäsi on jollain tavalla sidonnainen hiustesi tarkan värin kanssa. Yrteillä ei tule ikinä juuri toivotunkaltaista lopputulosta. Mikään kuva ei kerro totuutta. Kerää hiusharjastasi hiuksia tuppo. Tee juuri suunnittelemasi kaltainen väriseos. Laita lapulle seoksesi suhteet ylös. Levitä seos hiustuppoon. Laita pakastepussiin, sulje se ja pidä ruumiinlämmössä (rintsikoiden sisällä tms :) ) ajattelemasi vaikutusaika, pese ja anna oleilla muutama päivä ja katso sitten vasta lopputulos. Samalla kannattaa tehdä allergiatesti (kyynärtaipeeseen valmista väriseosta, levitä lisää muutama kerta parin tunnin välein, anna vaikuttaa pari päivää, katso tulos viikon sisällä) koska yrteillekin saattaa olla allerginen.

Ostopaikat, muutamia esimerkkejä

Pieni Tuoksukauppa
Suosittelen lämpimästi. Yleensä jotain hennaa ja indigoa on tarjolla, mahdollisesti myös cassiaa. Katamia tai muita spesiaalimpia kannattaa toivoa Saaralta ihan vaikka sähköpostilla tai tuoksukaupan omalta foorumilla. Kotimainen kauppa, superhyvä ja nopea palvelu ja edulliset hinnat. Tuoksukaupasta saa ostettua myös ihania öljyjä, tuoksuja ja muuta kotikosmetiikan tarviketta eli todella ihana kauppa.

iHerb
Tarjoaa valmiita henna-indigo -settejä. Monet ihan kivoja. Kannattaa noudattaa paketin ohjeita, paitsi vaikutusaikaa kannattaa lisätä ihan reippaasti eikä mitään yrttiä sekoiteta ikinä kiehuvaan veteen.

Luontaistuotekaupat, BodyShop
Kannattaa varmistaa että tuote on oikeasti hennaa (Lawsonia inermis) tai oikeasti indigoa (indigofera tinctoria, indigofera "jotain").

S-kaupat: satva-henna
Ihan kiva ja halpa henna jos tavoite ei ole leiskuvanpunainen vaan neutraalimpi kuparinpunertava sävähdys. Ei mitenkään hyvää eikä järkevää hennaa punakaipuiselle, mutta kiva ja halpa vaihtoehto vaikkapa pieneen glossaukseen tai jos haluat väriä vain vähän lämpimämmäksi.

Favorfinesse
Halpaa hennaa ja muita tukkayrttejä eli shikakaita tai amlaa. Tullikoirat nuuhkivat huolella "indian herbs" -paketit, mutta henna yms on hyvää ja halpaa ja ei tule postikuluja. Testattu & toimii, mutta ei kannata tilata isoja määriä eikä kiireellä. Oikeastaan kannattaa tilata vain sellainen määrä ja sellaisella rahalla jonka pystyy menettämään jos yrtit jämähtävät tulliin tai tulee muita mutkia. Minä tilaan täältä yleensä ihan pikkupaketin kerrallaan ja riemuitsen jos se tulee perille ;D

hennaboy

hennasooq

VÄRJÄÄMINEN

Perinteinen hennan herätys
Sekoita hennajauhe kädenlämpöiseen veteen tai haaleaan kamomillateehen. Paksuus jotain jugurtin vahvuista, sitä saa aina notkistettua, mutta ei helposti paksunnettua. Laita kelmu kipon päälle. Anna muhia muutama tunti (3-10h) eli kunnes sössö muuttuu pinnaltaan selvästi rusehtavaksi. Nyt voit käyttää hennan. Aika riippuu hennasta ja veden lämmöstä.
Vaivattomampi hennan herätys
Sekoita henna kädenlämpöiseen veteen tai haaleaan kamomillateehen. Kaada seos pakastepussiin, sulje pussi ja painele litteäksi. Pakasta ainakin yön yli. Pakastettua seosta voi säilyttää pakastimessa pitkiäkin aikoja. Kun haluat hennata niin sulata pussukka vesihauteessa ja käytä heti. Pakastaminen edesauttaa jostain syystä punaisia sävyjä eli jos haluat mahdollisimman punaisenpunaisen lopputuloksen niin kannattaa pakastaa seos.

Täyden pään hennaus

Tarvitaan: hennaa, hanskat, massahoitista (jotain silikonitonta kevyttä halpista: xz, ehs, rainbow, pirkka, nature's gate tms), elmukelmua, etikkaa, sanko, viitisen tuntia ylimääräistä aikaa eli pari hyvää leffaa. Varaa myös muutama ylimääräinen päivä sävytestiin ja allergiatestiin.
  • Osta BAQ (body art quality) hennaa noin 200-300g.
  • Sekoita hennajauhe joko kädenlämpöiseen hanaveteen tai kädenlämpöiseksi jäähdytettyyn kamomillateehen. Seoksen paksuus saa olla jotain jugurtin paksuista. Sitä saa aina löysemmäksi mutta ei paksummaksi eli mieluummin vähän liian tanakkaa kuin löysää.
  • Sitruunamehut sun muut lisäaineet eivät tee hennan värille yhtään mitään, mutta luultavasti kuivattavat turhaan tukkaa eli käytä vettä tai kamomillateetä. Valinnaisia öljyjä voi lisätä maltilla sulatuksen jälkeen jos haluaa.
  • Kaada mössö pakastepussiin, taputtele litteäksi, laita pakastimeen yöksi tai pitemmäksi aikaa. Pakastaminen jostain syystä parantaa hennan punaisuutta. Kun ostat isomman määrän hennaa niin se kannattaa sekoittaa heti veden kanssa mössöksi ja pakastaa sopiviin kerta-annoksiin. Henna säilyy myös jauheena parhaiten pakastimessa. Kun pakastat hennamössön niin sinun ei tarvitse "tekeyttää" hennaa eli odotella sen "valmistumista" vaan voit käyttää mössön heti kun se on sulanut.
  • Hennapäivä! Valuta tiskialtaaseen hanakuumaa vettä. Ota hennapussi pakkasesta, laita se pusseineen kuumavesialtaaseen sulamaan. Pese tukkasi syväpuhdistavalla shampoolla latvoja myöten, älä käytä hoitoainetta, ja odottele hennan sulamista.
  • Hanskat käteen. Levitä hennamössö hanskat kädessä pyyhekuivaan tukkaan. Ensin tyvi, sitten pituudet. Kun henna on tasaisesti tukassa niin pyyhi ylimääräiset hennat hiusrajasta pois, kieritä kelmua koko tukan ympärille, sitten päälle pyyheliina tms. lämmön takia ja anna vaikuttaa 3-5 tuntia. Vaikka yön yli jos jaksat sotkua. Pyyhi mahdolliset valumat heti pois, henna värjää myös ihoa. Henna antaa anteeksi hieman epätasaisen levityksenkin eli ei kannata stressata.
  • Loppuhennan voi pakastaa tuttuun tapaan eli takaisin pakastepussiin, taputtele litteäksi ja lykkää pakastimeen.
  • Huuhtelu. Kaada sankoon päänlämpöistä vettä. Pura kelmut ja huuhtele hiuksesi sangossa huljutellen. Näin saat enimmät hennat pois melko vaivattomasti. Kun enimmät hennat ovat pesty niin hiero hellästi jotain halpishoitista muutama kourallinen hiuksiisi ja huuhtele kunnes tukastasi ei lähde juurikaan väriä. Sen jälkeen lorauta 1-2 rkl etikkaa ja 3-5 dl vettä nappoon / tms kulhoon, huljuta hiuksesi siinä ja kaada loput päänahkaan, huuhtele nopeasti. Hapankäsittely auttaa sitomaan väriä hiukseen.
  • Hennaväri voimistuu muutaman päivän aikana eli nauti lopullisesta värjäystuloksesta vasta parin-kolmen päivän kuluttua.
  • Voit hennata koska vain uudestaan. Se ei rasita hiusta. Henna tosin kerrostuu eli 2-3 kokopään hennauksen jälkeen kannattaa jatkaa pelkällä tyvihennauksella. Tyvihennaukseen varataan puolet kokohennauksen hennamäärästä. Eli kun olet saanut tyven käsiteltyä niin sekoita loppuhennaan jotain halpaa massahoitista ja käsittele sillä sitten pituudet. Sama vaikutusaika. Muuten latvoista tulee violetit.
  • Myös hyvinkin tummat hiukset voi hennata. Mustiin henna tekee auringonpaisteessa näkyvän punaisen hennahohteen ja se kunnostaa hiusta. Vaaleampaan pohjaan hennalla saa todella leiskuvanpunaisen lopputuloksen. Henna saattaa syödä värjättyä tummaa väriä eli lopputuloksesta saattaa tulla odotettua vaaleampi & punaisempi. Blondiin hiukseen saa hennalla pelleoranssin lopputuloksen yhdellä hennakerralla eli varaudu siihen ja hennaa tarvittaessa tiheämmin uudestaan.
Hennagloss

Kun haluat hieman punertavaa sävyä etkä jaksa leikkiä täyshennan kanssa. HC-Hennaajien "ylläpitohoito" jolla saa tyven eron häivytettyä vähällä vaivalla ja ajalla.
  • Sekoita BAQ henna kädenlämpöisen veden tai kamomillateen kanssa keskipaksuksi mössöksi.
  • Pakasta se noin ruokalusikallisen kokoisissa pakastepusseissa. Taputtele pussit ennen pakastusta litteiksi. Pakastaminen voimistaa punasävyjä eikä tarvitse "tekeyttää" hennaa. Jotkut pakastavat hennaseoksen jääpalamuoteissa pieniksi palikoiksi. Makuasia.
  • Hennaglosspäivä! Syväpuhdista hiuksesi. Sulata pikkupaketti hennaa vesihauteessa. Sekoita sulaneeseen hennamössöön desin tai parin verran jotain kevyttä silikonitonta massahoitista. Levitä tukkaan (ei tarvitse hanskoja, ei värjää kauheasti tässä vaiheessa). Laita suihkumyssy tms päähän ja pyyhe päälle, anna muhia tunnin verran. Huuhtele huolella ja hapankäsittele.
Indigo

Indigo ei kestä pakastamista. Edes jauheena. Puhtaan indigon värjäystulos on tummahko sinivihreä. Se vaatii kunnolla tarttuakseen alleen hennan. Jos siis haluat ruskeaa tai mustaa niin hennaa ensin ja lisää päälle seuraavalla värjäyskerralla indigo. Sen pystyy tekemään saman päivän aikana. Hennan ja indigon voi myös sekoittaa juuri ennen värjäystä (henndigo, katso vähän alempaa), mutta tulos on parempi kun teet nämä värjäykset erikseen.

Käytä hanskoja.

Indigo ei värjää ihoa ihan niin paljon kuin henna, mutta kannattaa suojautua joka tapauksessa.

Indigovärjäys

Sekoita indigo kylmään suolaveteen. 1-2 rkl merisuolaa / 1 litra vettä on testattu suhde, suolavesi-seoksesta ei luonnollisestikaan kaikkea kulu. Levitä hiuksiin ihan heti. Ei tarvitse kelmuttaa tai pussittaa. Anna vaikuttaa 0,5-1h. Lisäaika ei paranna tulosta eli ei kannata liioitella. Lämpö parantaa värjäystulosta eli saunominen tms auringossa oleilu on ihan ok. Indigo on kamala levitettävä ja se valuu ja sotkee. (Viimeksi kun indigoin osan hiuksistani istuin indigo päässä alasti kylpyammeessa hyvän kirjan kanssa sen tunnin... swamp monster ;D selkä oli kuin levää olisi levitetty.) Huuhtele kevyen hoitoaineen kanssa pois. Indigo saattaa ärsyttää hennaa enemmän päänahkaa eli tutkaile tilannetta. Se myös kuivattaa hiusta eli muista kosteuttavat hoitotuotteet.

Henndigo

Sulata pakastettu hennaseos tai sekoita hennajauhe kädenlämpäiseen veteen ja anna sen tekeytyä muutama (3-10h) tunti. Sekoita indigo kylmään suolaveteen. Yhdistä seokset ja levitä heti syväpuhdistettuun pyyhekuivaan hiuksistoon. Anna vaikuttaa muutama tunti ja huuhtele kuin hennaseos.

Indigogloss

Sekoita ruokalusikallinen indigojauhetta kylmään suolaveteen, sekoita se kevyeen hoitoaineeseen ja levitä syväputsattuun pyyhekuivaan hiukseen. Anna vaikuttaa tunnin verran ja huuhtele pois.

MUUT YRTIT

Katam

Katam = baby indigo
Katam on indigoa miedompi väriaine. Käytä sitä kuitenkin kuin indigoa. Sama seos ja vaikutusaika. Katam värjää paljon miedommin eli sillä on ihan mahdollista saada "maantienvärinen" vaaleanruskea taitto. Fiksu tekee testiraidan. Vähemmänkin fiksu tekee testiraidan...

Cassia

Cassia = "väritön" henna.
Cassia oikeasti kullankeltainen eli blondien kannattaa vähän varoa.
Cassia peseytyy pois, sekä väri että hoitovaikutus. Rakennepaikkaava. Sekoita kädenlämpäiseen veteen keskivahvaksi mössöksi, levitä hiuksiin ja anna vaikuttaa tunnin verran. Huuhtele ja hoida kuin normaalisti.