Värjäysriippuvuus

[ZEN]

Ajattelin perustaa tällaisen ketjun, josko löytyisi muitakin suorastaan pakonomaisesti hiuksiaan värjääviä juureksia vailla vertaistukea. Haluaisin siis herättää keskustelua värien kanssa poukkoilemisesta ja kenties päästä hieman syvemminkin pohdiskelemaan jatkuvan värjäystahdon syitä.

Itse ainakin kuulun siihen kastiin, joka on jo suurin piirtein kadottanut ilon värjäämisestä, mutta jostain itselleni hieman hämärästä syystä retkahdan kuitenkin aina taas väripurkkiin. Olen jo pidempään koettanut toteuttaa omaan väriin siirtymistä, en niinkään värin vaan katkoksen aikaansaamisen vuoksi. Ainakaan itselläni ei mitkään maailman “nyt pysyn kyllä tässä värissä” -lupaukset ole tuottaneet mitään tulosta, joten olen päätellyt, että parempi lopettaa koko homma. Se lopetus nyt toisaalta ei ole onnistunut niin seinään kun olisin halunnut, vaikka kuinka olen yrittänytkin uskotella, että nyt riitti. Milloin väriraja on ollut liian jyrkkä ja sitä on lähdetty “korjailemaan”, tai muuten vaan on tuntunut hyvältä idealta laittaa vähän suoraväriä päähän piristykseksi (ja niitten kanssa huomata, että istuu tiukempaan kuin mikään).

Tällaista päämärätöntä rumbaa on jatkunut sellaiset viitisen vuotta, joka nyt ei ehkä sinäällään niin kauhistuttavan kauan ole. Itse olen lähinnä hämmästellyt sitä, miten en yksinkertaisesti ole edennyt projektissani yhtään. Tälläkin hetkellä istun taas värinpoistot päässä, että pääsisin tästä vihreästä eroon, jotta taas jälleen voisi värjätä lähemmäs omaa väriä ja aloittaa sen kasvattamisen uudestaan.

En yhtään epäile sitä, ettenkö pysyisi väreistä lopullisesti erossa, jos vaikka taikaiskusta saisin kokonaan omanväriset hiukset. Mutta tämä siirtymä. Tuntuu aina, ettei siinä niin paljoa menetä, jos nyt vähän korjailee tai kokeilee. Ja silti, jos olisin ensimmäisestä  yrityksestä lähtien pysynyt väreistä erossa, mulla olisi jo pitkät, ihanat ja hyväkuntoiset hiukset. Nyt päätä kuitenkin koristaa vaaleanturkoosi, hartioille katkeileva harakanpesä.

Millaisia kokemuksia teillä on? Vai olenkohan mä ainoa, joka aina toisinaan saa peilin edessä itku kurkussa ihmetellä, mitä taas tulikaan tehtyä? Mulla taitaa myös vuodenajat vaikuttaa värjäyshimoon ja etenkin siihen, haluanko tummaa vai vaaleaa vai värikästä.

[ainokainen]

Mä tunnistan kyllä itseni tuosta. Ainakin nuorempana olin ihan hiusväririippuvainen. Eli koko ajan piti saada "uutta ilmettä" ja aina ensin tykkäsin uudesta väristä, sitten tuli kyllästyminen ja illusorinen toive siitä, että uusi väri olisi sitenkin vanhaa parempi. Luulen, että mulla se liittyi siihen, että ylipäänsäkään en vaan ollut omaan ulkonäkööni ja olemukseeni tyytyväinen.

Vasta sitten noin kolmekymppisenä vakiinnuin siihen "lopulliseen" väriin, jossa pysyin vuosia. Viime keväänä sain taas idean oman värin kasvattamisesta ja värinpoistojen kautta olen menossa siihen. Sävytteistä en kuitenkaan luovu, koska mun hiuslaatu on niin onnettoman löperö ja lasimainen, että se melkein vaatii vähän jotain värjäämistä tuntuakseen tukevammalta.

Mä nautin kyllä aina värjäämisestä, siis siitä itse prosessista. Musta on ihanaa hypistellä väripakkauksia ja suunnitella, miten värjään tukkaani ja mikä mun unelmien hiusväri olisi. Kaikesta värjäämisestä huolimatta en siis ole todellakaan menettänyt mielenkiintoa ja iloa hiusten värjäämisestä, päinvastoin. Ilman värirumbaa en voisi elää, mutta ehkä tässä iässä ne suunnitelmat on kuitenkin maltillisempia, eikä mitään sellaisia "hei, mitä jos värjäisin kokonaan blondiksi oransseilla raidoilla" -kotkotuksia.

[ZEN]

Mun identiteetti perustuu aika lailla hiuksiin. Hiukset on olleet (ja ovat) mulle pakkomielle, koska mielestäni ne korostavat mun ulkonäköä eniten. Parhaiten sopivan hiusvärin etsintä on ollut loputon tie, jolle loppua ei vielä ole näkynyt. Nyt olen taas ruskeahiuksinen, vaaleassa viihdyin kolme viikkoa.
Pahimmillaan hiuksistani näki sen, miten mulla menee elämässä; purin hiuksiini vaikeita elämäntilanteita, kun oli huono olo henkisesti, ei muuta kuin värjäämään tai vaihtamaan uusi väri kokonaan. Hiuksiin voi vaikuttaa, ja sitä kautta radikaalisti ulkonäköönsä.

Tämä itse asiassa kuvastaa juuri munkin tilannetta hyvin! Värjäyshimo puskee yleensä eniten pintaan juuri silloin, kun on muita paineita elämässä -- ainakin semmoinen hätiköity värjäystarve. Toisaalta myös tylsinä ja hiljaisina aikakausina saatan pitkästymisen vuoksi ruveta värjäilemään, mutta silloin se on yleensä suunnitelmallisempaa ja päättyy usein myös onnellisemmin, kun ei hätiköi ja kiirehdi.

Toisaalta voin myöskin allekirjoittaa ainokaisen pointin siitä, että koen ulkonäkööni myös sellaista yleistä tyytymättömyyttä. Hiusväriä on aina ollut helpompi lähteä muuttamaan verrattuna esim johonkin kauneusleikkaukseen, ja sillä on kuitenkin verrattain isoa vaihtelua saanut.

Mulla se värjäämisen ilo näin tarkemmin ajateltuna riippuu juuri siitä, millaisella tahdilla lähden väriä muuttamaan. Mitä enemmän aikaa olen mielessäni värin vaihtoon varannut, sen kivempaa se onkin. Jos on kauhea tahti päällä ja siihen ja siihen mennessä pitäisi olla jo sen ja sen väriset, niin silloin se on suorastaan kamalaa.

Lisäksi tähän värjäilyyn on mulla liittynyt sellainenkin tuska, että se on tosiaan ajanut leikkelemään hiuksiakin aika reippaasti. Mulle ei kuitenkaan sovi yhtään alle hartiamittaisen hiukset, ja siksi koko kutristo on pahimmillaan saattanut olla hyvin tuskainen näky peilissä. Nyt olen onneksi saanut hiukset venäytettyä tarpeeksi pitkiksi, ja vannoutunut olen myös siihen, että tästä ei lyhene vaikka kuinka huonoon kuntoon menisi.

[ainokainen]

O-ou, toi on kyllä jo aika paha... 

[sv1]

Ei niinkään riippuvuus, mutta sellainen järjen katoaminen sillä hetkellä kun huomaa värjäyksen menneen pieleen/tylsistyy. Yleensä olen hyvinkin rationaalinen ja pohdin tarkkaan asian kuin asian, mutta kun on kyse hiusten värjäämisestä, niin tahtoo se järki aina lennähtää ulos ikkunasta. "Ei kyllä nyt pitää tällä sekunnilla saada muutos." Ja sitten tulee sellaisia paniikinomaisia ostoksia ja hirveellä kiireellä väri päähän ja lopputulos ollut 99% tapauksista väärä.. Sitten lähdetään sitä korjailemaan - ensin itse ja sitten kampaajalle. Ja rahaa menee - vaikka en tosiaan muuten rahaa tuhlaile.. 

Nyt on sitten tullut rauhoituttua, kun on muutaman kerran kantapään kautta oppinut, että niitä radikaaleja muutoksia ei kannata itse ruveta säätämään. Ja aina palaan kuitenkin luonnolliseen lookkiin. -_- Toivon todella, ettei tule ns. retkahduksia nyt kun olen tän oman värin kasvattamisen aloittanut..tyyliin "ai kato tossa on ihana hiusväri 70% alessa, hmmmm, toihan vois olla kiva..." 

[ZEN]

^Ollaanko me sama ihminen?? Tuo kuullostaa niin tutulta. Se on hassua, miten kuukausitolkulla tilanne on niin vakaa ja rupeaa jo hieman uskomaan, että nyt se pelleilly oikeasti on loppu. Mutta auta armias tosiaan, kun se idea iskeekin sitten taas. Hyvä jos päivän malttaa odottaa ennen värin tunkemista päähän -- ihan kuin jotenkin sisimmässään tietäisi, että tää ei enää viikon päästä tunnukaan hyvältä idealta joten pakko toteuttaa se juuri nyt, ettei vaan ehdi muuttaa mieltään. Vaikka se ajatusmalli olisikin juuri se, josta yrittää päästä eroon. Mäkään en ole millään tavalla muuten impulsiivinen ihminen, ja suht hidas noin yleensä saamaan asioita aikaiseksi, vaikka olisivatkin kivoja.

[sv1]

^ Hah joo-o  ;D Kyllä se on vaan maltettava olla ilman sellaisia sekuntipäätöksiä - hyvänä motivaattorina on nyt se, että pituuttakin pitäis tässä kasvatella ja se värjäysrumba ei sitä kyllä millään tavalla auta.. Viime kesänä sen sai kokea kantapään kautta, ties missä asti nuo hiukset huitelisivat tällä hetkellä ja omaa väriäkin olis jo hartioille asti, jos olis vaan ollut tyyni sillä hetkellä kun se värjäysidea rupes ajatuksiin hiipimään.  ::)

[Saranna]

Mun jatkuvaan tumma-vaalea vaihteluun vaikuttaa se, että tylsistyn hiusväriin todella nopeasti. Joka kerta päätän että tässä värissä nyt pysyn, mietin jopa tuolloin tulevaa harmaiden peittelyä vaikka ikää vasta 26 Sitten puolen vuoden kuluttua alan pikkuhiljaa haaveilla toisenlaisesta väristä ja taas sama rumba alkaa.
Viime vuosina olen jatkuvasti blondaillut mustasta hiukset huonoon kuntoon, pian palannut takaisin tummaan ja hiusten elvyttyä kuntoon, alkaa taas värinpoistorumba. Nyt ollaan vaiheessa värinpoisto. Tällä hetkellä ajattelin että sävyä säätämällä voisin periaatteessa viihtyä tämän hetkisessä värissä hyvin, mutta nyt mielessä kolkuttelee että jos tummentaisi tätä asteen ja tekisi vaaleita raitoja. Äh, taas ollaan tässä pisteessä!

Yleensä kerran vuodessa päätän pysyä omassa värissäni, ja sitä kestää ehkä 1-2kk. Se olisi vain niin helppoa, ei tarvitsisi huolehtia tyvikasvusta mutta mieleni vain kaipaa muutosta.

[Suvivilja]

Yleensä kerran vuodessa päätän pysyä omassa värissäni, ja sitä kestää ehkä 1-2kk.

Hih, tuo kuulostaa kyllä niin tutulta  :D  Olenkin päättänyt ihan suosiolla jättää nämä oman värin kasvatus -päätökset, mitä turhia, kuluttavat hiuksiakin enemmän kuin värjääminen (Ainakin jos värinpoistoa tarvitaan, colour B4 -tyyppiset värinpoistajat toki eivät.) Varsinkin kun käytän enimmäkseen kasvivärejä ja suoravärejä...

[ZEN]

Nostelenpa taas aihetta.

Muille värjäysriippuvaisille voisin suositella pitämään pientä päiväkirjaa hiukriisesitä! Mulla ainakin auttanut toooodella paljon, kun paperilla vääntää ne ongelmat selviksi. Lisäksi hyvä, kun värjäyssormia kutkuttaa, että pääsee sukeltamaan siihen hiustenvärjäys-teemaan ilman, että väripurkkiin tarvitsee tarttua. Aiheina itsellä ollut värjäys"tarpeen" perusteleminen, ja toisaalta realistinen pohdinta siitä, mitä se värjäys oikeasti tuo mukanaan, sekä toki toteuttamisen ja ylläpitoon liittyviä muistutuksia itselleen. Sanomattakin varmaan monelle jo selvää, että viikon tai viimeistään muutaman kuluttua, mieli on jo täysin muuttunut kirjoitelman sunnitelmista, ja olo toki tyytyväinen kun ei ole mennyt homma taas värisählellykseksi.

5kk nyt värjäämättä, 8kk on mun ennätys sitten värikierteeseen joutumisen.

[Ginia]

mä oon nyt kovasti vieroittautunut itseäni väririippuvuudestani kasvattelemalla omaa väriä toukokuusta lähtien  ;D

Mulle aiheutti pienikin juurikasvu pakonomaisen tarpeen saada se peittoon, samoin jos oli stressiä tai muuten paha mieli yleensä se oli se värinvaihto joka piristi, ainakin hetkeksi.

Ja mäkin tosiaan olen värjännyt 17 vuotiaasta asti eli 17 vuotta ja värit vaihdelleet vaaleasta punaiseen ja  mustaan, musta väri on ollut se mun väri, mitään extremejäshokkivärejä en ole harrastanut.

No tuli mullakin pohja vastaan väririippuvudessa, ei vaan päänahan terveys kestänyt kestovärejä,  ja motivaatio ja aika ei riittänyt tarpeeksi muihin vaihtoehtoihin.

Eli olen toipuva väriaddikti

[arkkibakteeri]

Mä yritän olla joutumatta liian pahaan värjäyskierteeseen. Osaksi auttaa se, että mun värjäystaidoilla ei kannata mitään kovin radikaalia alkaa tehä, ja nää Biozelin sävyttävät hoitoaineet on todella jees keksintö! Siinä vaiheessa (eli kaksi viikkoa värjäämisen jälkeen) kun alkoi tuntua väri muka tunkkaiselta tai kiilottomalta, vähän cappucino-sävytettä päähän ja kummasti auttoi Saa pientä muutosta, rasittamatta kuitenkaan hiusta samalla tapaa kuin jos alkaisi leikkiä taas jollain ihan kestovärillä. Ja kun hieman vahingossa onnistuin tavoitteessani kestovärin kanssa, eli pääsin aika lähelle omaa väriäni, kiitos auringon joka paahtanut väriä sopivasti vaaleammaksi, niin sitten vaalea väri tekikin jotain hiuksilleni.  Mutta kyllä nyt kun katsoo kuvia tummemmista hiuksistani, tulee se fiilis, että toikin oisi niin kiva. Joten pitää aina sitten siinä kohtaa katsoa kaappiin ja todeta, että käytänpä silti tota sävyttävää hoitoainetta. Ja että talvella aurinko ei paahda hiuksiani vaaleammiksi.. 

[Moriem]

Itsekin tiedostan oman värin sopivan mulle parhaiten, mutta just toi uuden minän ja tavallaan uudestisyntymisen toive saa värjäämään aina vaan uudestaan - vaikka ero olisikin vain tuhkasta mahonkiin. Mutta nyt kun oon saanut lisää itseluottamusta ja alkanut selkeyttää omaa tyyliä niin tuo halu on jotnekin kadonnut. It's all in your head

[ainokainen]

Mä oon taas soutanut ja huovannut värien kanssa. Tämän kesän olin blondi, ja onhan se blondi ihana kesällä kun se on jotenkin niin raikas ja sopii upeasti hieman ruskettuneemman ihon kanssa yhteen. Syksyn tullessa kyllästyin kuitenkin siihen, kun tuntui että iho näytti harmaalta, kaikki väri hävisi kasvoista ja se jatkuva keltaisuuden kanssa taisteleminen oli rasittavaa.

Toisaalta se mikä blondina olemisessa oli kivaa värjäämisen näkökulmasta oli se, että blondiin saa upeita vivahteita hopeahampoolla tai kevytsävytteillä. Välillä hieman strawberry blondea, välillä kultaa, välillä tuhkaisempaa... Se oli kivaa!

Nyt värjäsin takaisin "oman" väriseksi eli noin 7-asteiseksi maantienharmaaksi. Olen taas heti tyytymätön, eli nyt tämä tuntuukin liian tummalta, haluaisin ehkä sittenkin hieman omaa sävyä vaaleamman tukan. Eli nyt haalistelen tätä pikkuhiljaa pesemällä syväpuhdistavalla ja tavoitteena on sellainen 8-asteinen erittäin tuhkainen tummanvaalea. Kunnes taas kyllästyn...