Eilen laitoin ensimmäistä kertaa tuota rosmariiniöljyä. Sitä ennen olen käyttänyt Rogainea, mutta säännöllisestä käytöstä on jo niin pitkä tauko että tulokset ehtivät nollaantua. Mitä nopeasti luin, niin tämä rosmariini olisi yhtä tehokas kuin 2% Rogaine. Tosin sitähän ei ole ollut enää markkinoilla vuosiin, vain enää sitä vahvempaa, muistaakseni 5%. Lopetin Rogainen koska se aiheutti kamalan hilseen ja kutinan plus oli todella kallista. Niin ja lisäksi mulla on käytössä Nizoral-voide (senkin pitäisi blokata DHT:tä, josta luulen oman hiustenlähdön osittain johtuvan). Eli tällä hetkellä ONNEKSI ei ole akuuttia suurta sulkasatoa mutta usein tulee kuumottava ja kutiseva alue päähän, ja siitä sitten lähtee hiuksia. Siihen olen laittanut sitten Nizoralia. Surullista on se että suurin osa lähtevistä hiuksistani on uusia. Eli vielä lyhyitä ja sellaisia suippopäisiä.
Olen käynyt kerran lääkärissä mutta hän ei ottanut mua ollenkaan vakavasti ja oli muutenkin jotenkin ihan pihalla eikä edes uskonut mitä sanoin

oli todella masentavaa, ehkä mun pitää kasata uudestaan rohkeus jos oikeasti saisin apua näihin oletettuihin hormoneihin.
Tämä on ihan kamalaa kun hiukset vaan lähtee. Olen kokenut ainakin 3 sulkasatoa. Ensin tulee hirveä kutina, joka vastaa hyttysen pistoa tai lintukirpun puremaa, ja sitten hiuksia lähtee ihan tuppo kaupalla. Yhdellä haraisulla tyyliin 20 ja niitä lähtee niin pitkään kuin hiusta on enää puolet jäljellä. Mulla on päässä muutama alue, jotka ihan todellakin kuultaa läpi, ja käytän päivittäin paljon aikaa ja vaivaa että saan läntit piiloon. Lisäksi tupsuttelen suuret määrät Toppikia, joka myös kallista. Ponnari on reilusti alle puolet siitä mitä joskus on ollut. Tällä hetkellä etusormen paksuinen. Osaan kuitenkin käsitellä ne niin, että ne näyttävät normaaleilta (huom ei siis lähellekään paksulta mutta sellainen ohuehko normaali). Mulla siis kasvaisi hiukset ainakin puoleen selkään jos niitä olisi. Tällä hetkellä pidän näitä 10 karvaa pitkinä jotta saan niistä tekaistuja nutturan tms mutta hiukset auki en todellakaan voi kulkea. On niin jäätävä näky. Mutta kombinaatiolla tuuheuttava aine pohjalle + hiuspuuteri + lakka näistä saa lähes normaalit.
Takana hormonien heilahtelua ja valtavaa stressiä uniongelmineen ja huonoine syömisineen. Mä niin toivon että tästä olisi apua. Olen melko toiveikas, sillä tosiaan Rogaine aikanaan auttoi. Toki muutkin elintavat tulee korjata ja se on jo työn alla.
Naisena tämä hiusten lähtö on jotenkin kamalan häpeällistä.
Mähän voisin tänne sitten raportoida kuinka prosessi etenee, kun sen olen vasta aloittanut
Edit 1 Mietin tuota rytmiä kuinka lähtisin etenemään. Aion ostaa rosmariinisuihkeen myös. Lisäksi mulla on 1.5 pulloa Rogainea jäljellä, käytän nekin kyllä pois.
Tuo öljy vaikuttaa olevan niin jankkia ettei sitä voi jättää hiuksiin, eli se varmaan menee sitten öljyhoitona. Riittää kerta viikkoon? Toivottavasti se suihke, jota aion kokeilla, ei jätä hiuksia näin lähmäiseksi ja sopii päivittäiseen käyttöön.
Jos ei tule mitään reaktioita
, niin kokeilen laittaa Rogainen illalla ja suihkeen aamulla (tai kummin päin lähmää vähemmän), ja sitten viikoittain vielä öljyhoito. Eli sitä Rogainea pitäisi oikeasti laittaa 2 kertaa päivässä, niin toisen kerran korvaisin rosmariinilla ainakin kunnes purkit loppuu. Toivottavasti tällä lähtee kasvu taas käyntiin.
Edit 2. Luin tätä ketjua nyt alusta saakka ihan ajatuksella ja sain rohkeutta varata uudelleen ajan lääkäriin! Toivottavasti tällä kertaa sujuu paremmin ja saa selvitettyä just noi kilpparit, veriarvot, hormonit jne tai ainakin suljettua pois. Viime lääkäri ei tosiaan edes laittanut mihinkään verikokeisiin eikä mitään jatkotutkimuksia, se oli täysi hukkareissu, suorastaan erittäin masentava ja lannistava kokemus.