Värikriisi :/

Keskustelua hiusväreistä, värjäämistekniikoista, kaikesta asiaan kuuluvasta
Rain

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Rain »

Hei. Minulla on ongelma. Selitän aiemmat tapahtumat lyhyesti, eli vielä tämän vuoden tammikuussa minulla oli mustaksi värjätty, miltei vyötärölle ulottuva paksu hyväkuntoinen tukka joka letillä oli melkein ranteenpaksuinen. Sitten päätin että haluan oman platinablondin hiusvärin takaisin ja aloitin projektin opetuskampaamossa asianmukaisesti vähitellen raidoittamalla Fibreplexin ( vai mikä olikaan ) kera koska en halunnut tuhota hiusten kuntoa.
No, sitten tapahtui kaikkea mukavaa eikä minulla ollut enää mahdollisuutta päästä kampaajalle. Juuristo oli vaalea jo aikoja sitten, mutta vuosia kerrostunut musta ei lähtenyt millään pituuksista. Lopputulema on tässä.
Kuva
Tukka on ohut, huonokuntoinen, letillä enää pelkkä hiirenhäntä ja jouduin leikkaamaan latvoja varmaan viitisentoista senttiä. Jep. No sitten itse asiaan, eli kuten seuraavasta kuvasta näkee paremmin, pituudet on vieläkin tummemmat kuin päällishiukset.
Kuva
Minua suututtaa, masentaa ja v*tuttaa suunnattomasti että menin pilaamaan tukkani, mutta nyt tälle pitäis ihan oikeasti keksiä jotain ja nyt seuraa liuta kysymyksiä:
Surullista kyllä, haluaisin tukan takaisin mustaksi, mutta uskaltaako tähän laittaa enää minkäänlaista hapetteellista väriä vai menetänkö loputkin? Mustan suoravärjäily on ilmeisesti aika huono idea, mutta miten kevytvärit? Pysyykö ne puhkivärjätyssä tukassa ollenkaan? Luin että Lorealin Castin Creme Gloss on joillain pysynyt aika hyvin?
Toiseksi, tuota onko tuota värieroa mahdollista saada tasoitettua mitenkään? Pystynkö minä enää millään vaalentamaan noita pituuksia? Kevytväreillä ei saa vaalennettua, mutta edelleen luin että tuolla Castin Creme Glossilla joku olisi saanut jotain aikaan, mutta voisiko se purra tähän tukkaan? Oikeasti, en edes muista kuinka monta raidoitusta, vaalennuspesua, värinpoistoa ja pelkistävää värinpoistoa tähä on tehty, oikeasti, tuo tumma on tarttunut kuin tauti. Olisi kiva saada se blondi väri edes hetkeksi mitä lähdin tavoittelemaan tämän helvetillisen työn ja uhrauksen jälkeen.

Plan B: aion vetää tukan vuorotellen pinkiksi, punaiseksi ja siniseksi suoravärillä koska ne ainakin näyttää hauskemmalta kuin tämä epätasainen liru. Miten suoraväri pysyy/ei pysy näin kärsineessä tukassa?

En ihan tosi tiedä itkeäkö vai nauraako. Apua.

Avatar
Morrigan
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1312
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 21:00

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Morrigan »

^Mulla on vähän samankaltainen tilanne, tummasta raidoitettu useaan kertaan vaaleammaksi ja nyt tilanne on se että hius on niin purkkaa etten uskalla tehdä tälle enää mitään, vaikka mullakin se takaisin tummaksi värjäys on käynyt mielessä. Tää mun tän hetkinen väri ei kyllä oikeasti ole ihan kamala, eli ei ole mitään oranssia tai keltaista, vaan ihan viileän sävyinen kaunis vaaleahko, mutta kun tää on niin luonnollinen että mulla on kauhea ulkonäkökriisi. Tavoitteena mulla kuitenkin oli vaalea laventeli.

Suoraväri on siitä vähän hankala että ainakin mulla kun latva on huonommassa kunnossa, sävystä tulee tosi epätasainen kun latva nappaa väriä ihan eri tavalla kuin tyvi. Mustan kestovärin voisin kuvitella haalistuvan aika nopsaan rumaksi, mikäli hiukset enää edes sitä yhtä käsittelyä kestäisi.

Mun suunnitelma on nyt vaan ignoorata tätä tukkaa mahdollisimman kauan, käytän sitten värikästä huulipunaa niin en ole ihan seinäruusu. Tilasin olaplexit kotiin, samoin joicon rekku ja IHT on tilauksessa ja koitan hoitaa tätä nyt jonkin aikaa ja olla kajoamatta värjäilyyn.

Sinulle suosittelisin ehkä samaa. Voisit koittaa taittaa hopeatuotteilla tota tukan keltaisuutta latvasta?
BSL 2b F ii kuiva ja pörröinen. Iho kuiva ja herkästi punoittava.
Kristiina
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1234
Liittynyt: 02 Heinä 2011, 12:53

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Kristiina »

Rain, sinuna en laittaisi enää mustaa väriä takaisin. Olet päässyt jo todella pitkälle. Onko värin pakko olla platina? Joku luonnollisempi vaalea olisi helpompi saavuttaa, ja voithan kokeilla myöhemmin sitä platinaa. Jos laittaisit jonkun keskivaalean kevytvärin, niin hius säästyisi ja väriero tasoittuisi.
Jewely
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 874
Liittynyt: 31 Touko 2012, 22:12

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Jewely »

Kirjoittelin ylempänä mun yli kuukauden takaisesta kampaamökäynnistä ja sen jälkeen en ole värjännyt tukkaa ollenkaan, antanut vain värin haalistua. Nyt tilanne on sellainen että mulla on pari senttiä omaa neutraalia 7-tasoista juurikasvua, sen jälkeen jotain ihmeellistä  kultaisensävyistä joku viisi-kymmenen senttiä, sitten kymmenisen senttiä kuparia ja latvat haalistunutta kultakuparia. Oon tilannut color removerin ja yritän saada sillä ensin tätä kuparia pois ennen kuin laitan Poly Color 15 päähän ja toivon saavani tukan lähelle omaa väriä. Uskon että latvat ei tuota ongelmia, ne varmaan taittuu hyvin neutraalimmiksi, mutta tuo kuparinen kaistale mietityttää enemmän, koska uskoakseni siinä on vanhat elumenin jämät. Yritin tänään laittaa siihen kaistaleeseen Rialia ja annoin vaikuttaa noin 40min - ei mitään vaikutusta. Mitähän tolle kaistaleelle voisi tehdä, jos color remover ei myöskään pure siihen? En usko että tuo Poly Color onnistuu noin kuparia sävyä taittamaan :/ Viimeinen keino on tietenkin sitten ihan perinteinen värinpoisto/vaalennus, mutta sekin on vähän hankala toteuttaa kun se kuparinen kaistale sijaitsee hiusten keskivaiheilla. Meninkin koskemaan siihen elumeniin ::)
Avatar
Mena
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3453
Liittynyt: 03 Syys 2006, 10:35

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Mena »

Rain, miten olisi joku vähän lämpimämpi vaalea? Tartteeko sen olla platina? Mä varmaan laittaisin tohon jonkun ihanan strawberry blonden, sen kanssa ei haittaisi että latva on kellertävämpää. :)
Rain

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Rain »

Kiitos teille hirmusti vastauksista. Joku luonnollisempi vaalea kevytväri olisi tietysti yksi vaihtoehto, mutta minulla on sama ongelma kuin Morriganilla, eli järkyttävä kriiseily jos pää on liian luonnollinen. Tyyliltäni olen olevinani jotain punkkarin ja gootin väliltä ja luonnollinen blondi ei vaan käy. Oma sävyni on erittäin kylmä ja lämmin sävy ei sovi minulle ollenkaan.
Hopeashampoolla olen lätrännyt ja huokoiset pituudet joko imaisee itsensä violetiksi tai haalistuvat tuollaiseksi kuin kuvassa kun sen violetin on saanut lopulta hangattua irti.

Mill Creekin rekku, Giovannin kosteuttavat ja Redkenin rakennepaikkaavat shampoo ja hoitoaine on ollut hiusten kuntoon apuna ja Olaplexit tilasin tännekin. Hius ei ole ollut märkänä enää purkkaa pariin kuukauteen, se ei veny mutta ihan lötköä ja lirua se on. Kestäisikö tämä kevytvärjäilyä? Pitäisiköhän minun sitten kokeilla jotain astetta tummempaa kylmää väriä että pääsisin ainakin värierosta... Ehkä. Onko kenelläkään kokemusta miten tuo Lorealin Casting Creme Gloss käyttäytyy huonokuntoisessa hiuksessa? Musta tai vaalea sävy.

Huoh.
Kristiina
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1234
Liittynyt: 02 Heinä 2011, 12:53

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Kristiina »

^Loreal Casting Gloss on ihan hyvä kevyt väri huonokuntoiselle hiukselle. Vaikutusaika on 20 min, mutta väriä kannattattaa tarkkailla koko ajan, lyhyempi vaikutusaika riittää varmasti. Olen kokeillut merkiltä mm. sävyä 801, joka on tuhkanvaalea, ja mielestäni lopputulos oli hyvä. Tummanruskea väri 300 oli myös hyvä (samoin kaikki sarjan ruskeat värit.)
ainokainen

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja ainokainen »

Kristiina kirjoitti: Rain, sinuna en laittaisi enää mustaa väriä takaisin. Olet päässyt jo todella pitkälle. Onko värin pakko olla platina? Joku luonnollisempi vaalea olisi helpompi saavuttaa, ja voithan kokeilla myöhemmin sitä platinaa. Jos laittaisit jonkun keskivaalean kevytvärin, niin hius säästyisi ja väriero tasoittuisi.
Tätä minäkin kannattaisin. Tuo latvahan on kauniin kullanvaalea, värjää koko hiukset sen väriseksi! Sitten jos haluat vielä vaaleammaksi, voisit vaikka tauon jälkeen raidotamalla yrittää saada sitä yleissävyä vielä vaaleammaksi tuosta.

Älä nyt ainakaan mene takaisin mustaan, kyllästyit siihen jo kerran, kyllästyt uudelleenkin. Pysy nyt vaan blondina, kun olet jo noin pitkälle päässyt!

Ja leikkaamista on ihan turha pelätä. Ajatus kirpaisee, mutta kun ne huonot latvat lähtee, fiilis on mahtava. Poikki vaan!  :ts
Avatar
Mena
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3453
Liittynyt: 03 Syys 2006, 10:35

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Mena »

Miten Rainin kävi?
Jewely
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 874
Liittynyt: 31 Touko 2012, 22:12

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Jewely »

Katsoin koneelta mun parin vuoden takaisia kännykkäkuvia niin mulla tuli itku (PMS meneillään) kun näin kuvia itsestäni kuparin värisissä hiuksissa. Jotka siis värjäsin ruskeiksi/ lähelle omaa väriä heinäkuussa. Mä aina hetken muka viihdyn omassa värissä kun se on niin luonnollinen ja helppo ja kiva kun ei tarvi värjätä jaada jaada kun sitten hetken päästä iskee hirveä identiteettikriisi ja haluan taas kuparit takaisin. Oon ollut punapää melkein yhdeksän vuotta ja oon jo hyväksynyt sen tosiasian että se on mun väri mutta kun en toisaalta haluaisi värjätä heti takaisinkaan. Tällä hetkellä vaan muutenkin vihaan tämänhetkistä hiusväriä kun tää on haalistunut liian vaaleaksi ja tää on edelleen liian kellertävä/ jossain valossa vihertävä. Tää on oudon värinen enkä osaa tehdä tälle mitään. Osaan käyttää vain kuparisia värejä. Mietin uskaltaisinko kokeilla tähän Poly Color 22, mutta pelottaa että se menee liian tummaksi. Pakko tälle tukalle jotain on tehdä, olen vain laiminlyönyt koko tukkaa viimeaikoina kun se vaan ei näytä hyvältä. Mietin sitäkin että jos värjäisin vain vähän kuparisemmaksi, sellaiseksi tosi luonnolliseksi jolloin sitä ei olisi niin työlästä ylläpitää. Olisi vain jotenkin mukavampaa että tykkäisi omasta tukastaan.
ainokainen

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja ainokainen »

Voisit kokeilla vaikka jotain Santen kasviväriä tuohon? Niillä saa kivaa kuparisuutta, mutta ei mitään räikeän punaista. Ja bonuksena rakennepakkaava vaikutus, eli antaa tukea ja pitoa tukkaan. Itse käytän näitä kun haluan vähän vaihtelua. Varsinaisiin markettiväreihin en halua enää koskea.
kleio
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2017
Liittynyt: 17 Marras 2008, 19:13

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja kleio »

^^ Itse suosittelen myös kasvivärejä, vaikkapa juuri tuota Santea. Väri on raikas ja luonnollinen, se tekee hyvää hiuksille, ja mikä parasta: väri haalistuu kauniisti, tukasta ei tule kuukauden kuluttua kuukausi sitten värjätyn näköistä.
Iherbin alennuskoodi ensitilaajalle KOR084. Vitacostin 10$ alennuskoodi ensimmäistä kertaa tilaavalle: http://goo.gl/YZ3A3v
Jewely
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 874
Liittynyt: 31 Touko 2012, 22:12

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Jewely »

Hei kiitos, enpä ollut tuota Santea muistanutkaan. Oon joskus värjännyt Satvalla mutta sillä tuli aina liian tumma, sellainen mahonkinen. Värjääkö tuo Sante myös juurikasvun? Mulla on nyt varmaan joku 4cm omaa väriä ja loput on sellaista hieman vaaleampaa ja kellertävämpää ruskeaa. Tää väri ei sovi mulle ollenkaan, kasvotkin näyttää ihan oudoilta.
kleio
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2017
Liittynyt: 17 Marras 2008, 19:13

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja kleio »

Kyllä se aika kivasti mielestäni peittää juurikasvun värierot. Ihan mahdottomiin se ei tietenkään pysty. Kuten tuon haalistumisenkin kanssa, juurikasvuun jos jää jotain sävyeroa, niin se näyttää luonnolliselta eikä sellaiselta selkeältä ja räikeältä erolta.
Iherbin alennuskoodi ensitilaajalle KOR084. Vitacostin 10$ alennuskoodi ensimmäistä kertaa tilaavalle: http://goo.gl/YZ3A3v
Jewely
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 874
Liittynyt: 31 Touko 2012, 22:12

Vs: Värikriisi :/

Viesti Kirjoittaja Jewely »

Okei, muistaakseni se Satva ainakin tarttui juurikasvuunkin ihan hyvin, toisin kuin mulla esim Elumen. Tykkäisin tosiaan sellaisesta ns. huolettomasta värjäilystä ja sävyttelystä, ettei jäisi hirveitä juurikasvurajoja ja että tukka haalistuisi nätisti eikä samaan väriin tarvisi sitoutua ikuisuuksiksi. Siihen mulla juuri meni hermot aiemmin kun piti olla koko ajan värjäämässä kun ero juurikasvun ja värjätyn välillä oli niin iso ja hiukset näytti hyvältä aina suurinpiirtein viikon, oli pakko katkaista se kierre ja antaa hiusten levähtää vähän. Mulla on kaapissa hätävarana yksi Schwarzkopf Natural & Easy 546 jonka oon ajat sitten ostanut mutta voisin testata sen Santen ensin, kun vaan löydän sopivan sävyn. Sittenhän on vielä Casting Creme Gloss jota voisi myös kokeilla jos haluaa vaihtelua, se muistaakseni haalistuu aika tasaisesti.
Vastaa Viestiin